Sivu 1/2

Projekti Vokes, IG armeija (Päivitetty 28.5.2010)

Lähetetty: Su 19.04.2009 21:00
Kirjoittaja Guardsman
Hei kaikki.

Uuden kaartin kodekin myötä on aika aloittaa uusi 40k armeija eli IG :) Kunhan uusi kirja ilmaantuu postimyynnistä ja saa itsekkin pällistellä mitä keisarin uudet lelut pitävät sisällään on hyvä aloittaa armeijan kasaaminen jo kaikesta siitä mitä löytyy varastosta.

Vanha Mordian armeijani joka on vielä täysin toimintavalmiudessa, mutta alkaa olla jo turnaukset nähnyt ja niiden myötä myös figut ovat kuluneet. Figuista löytyy armeijoiksi asti myös vanhoja metallisia cadianeita, mutta mordianeiden harmaan kaupunkiteeman jälkeen tekee mieli jotain kirkkaampaa teemaa joten olen päättänyt tehdä Tanith-figuista armeijan.

Teemaltaan armeija on siis Vokes Prime -nimisen aavikkoplaneetan paimentolaiskansasta koostuva armeija. Tanith figut ovat ideaalisia tähän.

Kuva

Konffi on ollut mielikuvitusta vaativaa mutta osa erikoisaseista on onnistunut näyttävästi. Wood elf -osat antavat mukavaa lisäpotkua tytöille. Huppupäissä on myös käytetty BFG-alusien muovisia antenneja bionic-silminä.

Kuva

Tästä on hyvä jatkaa blogin tapaisena, joten yritän lisätä kuvia tasaista tahtia.

-Jussi

Edit: UUDET KUVAT

Kuva
Komissaari, spesiaali aseet ja lääkintämies.

Kuva
Full Force

Kuva
Sentinel

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: Su 19.04.2009 21:05
Kirjoittaja Honcho
Teema on hyvä ja figut näyttävät mielenkiintoisilta. Lisää odotellessa :)

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: Su 19.04.2009 21:55
Kirjoittaja Drakojan
Lisää kuvia olisi kiva saada. Oikein hyvän näköisiä kun tästä kahtoo.

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: Su 19.04.2009 23:10
Kirjoittaja Easterling
Vaikuttaa todella hyvältä, kuvia odotellessa :)

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: Ke 22.04.2009 20:59
Kirjoittaja Guardsman
Terve taas. Kiitos edellisille viesteistä, tosin olisin kaivannut hieman kommentteja.

Mutta itse armeijaa en ole ehtinyt maalata lisää pitkien työpäivien takia, mutta joitain pohjamaalattua ja sain kasattua ensimmäisen heavy weapon -ryhmän. Perus sinko näin aluksi, ei mitään ihmeellistä. Myös sain konffattua Officer of the Fleetin josta laitan kuvia sitten myöhemmin muun uuden kanssa.

Olisiko ihmisillä mitään hyviä ideoita muun armeijan osalle? Omat ideat alkavat olla loppu... tai sitten olen vain kehittänyt putkinäön idoita ajattellen.

-Jussi

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: To 23.04.2009 21:57
Kirjoittaja Haizelhoff
Joo hienojahan ovat, mutta sitten ideoita... miten olis vähän rough ridereita? ehkä maatiloilla alunperin työskennelleitä ogryneita? Tai sitten kunnon maajussi poppoo conscripteiksi. Ootkos muuten ollenkaan miettinyt miten konffaisit esim stormareita armeijaan (ne ap3 lasgunit on vastustamattomia :D) tai ehkä niinkin simppeliä kuin konffaa hieno veteran ryhmä.

Auttaisko?

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: Pe 24.04.2009 00:15
Kirjoittaja Ratovaari
Todella upeaa jälkeä!
Ideakin on aivan mahtava. Metallisia kaartilaisia näkee aivan liian harvoin nykyään, johtuen ehkä GW:n jatkuvista metallifigujen hinnankorotuksista..
Jos Conscriptejä haluat, voisit hyödyntää Bretonnian Peasant Bowmenejä sekä mahdollisesti Wood Elveseitä niissä.
Tajusin itsekin vasta kuinka hyvin näistä saisi kaartilaisia vain lasguneja lisäämällä =D

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: Pe 24.04.2009 06:57
Kirjoittaja Guardsman
No nyt päästiin vauhtiin.

Haizelhoff: Rough Ridereita olen myös miettinyt. Ajattelin että jos koko armeija projekti lähtee hyvin käyntiin niin voisin panostaa oikein kunnolla ja ostaa Forgelta Kroot Knarloc ratsuja samalla kun ostaa kaikkea muuta. Stormarit ovatkin paljon vaikeammat sovittaa teemaan, vaikka ne huokutelevatkin. Yksi idea on ollut käyttää Marineiden scouttteja kun niille tulee aika näppärät viitat mukana.

Ratovaari: Peasant bowmenit ovat kyllä hyviä konffausta varten, mutta multa löytyy noita tanith figuja se about 60kpl, että kyllä niistä aina sen 20-30 conscriptia saa. Muovifigujen osalta ne kyllä rikkovat tätä taysin metallisen armeijan harmoniaa, mutta ehkäpä peasanteista saisi hyviä osia ratsastajiksi noille knarloceille.

Kiitos palautteista, tästä on hyvä jatkaa...

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: Ma 27.04.2009 12:57
Kirjoittaja Fae
Löysin tällaisia tanithin poikia, joita joku oli mennyt vääntämään. Ajattelin postata siulle inspiraatioksi, koska odottelen kovasti, mitä tästä armeijasta vielä tulee.
Melko hyvännäköistä varsinkin jos vielä saa lisättyä joitain esim empiren white wolfien partapäitä, taikka maraudereilta sellaisia vähän villimmän näköisiä kampauksia.

Kuva

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: Ma 27.04.2009 20:57
Kirjoittaja Guardsman
Jees. Valitettavasti Tanith-figut ovat aavistuksen pienempiä verrattuina uusimpiin muovisiin GWn figuihin. Olen käyttänyt Schaefferin penal legion -figuja, niistä olen saanut sinko(miehen) ja muita vähän erikoisempia tyyppejä. Myös varaosalaatikosta on löytynyt jotain vanhempia metallisia catachaneja mukaan.

Tähän armeijaan tuleekin paljon tyttöjä ja onneksi näkyy :)

Sain idean tehdä chimeroiden tilalle puolitelavaunut. Nyt kun olen tuumaillut mistä ne tekisin niin yksi hyvistä (sekä kalleimmista) ideoista olisi käyttää Forgelta DKoK Centaur traktoria. Sitä voisi pidentää ja hieman leventää , eteen vain joko lelu renkaat tai vanhat 40k muovirenkaat. Mille kuulostaisi, toimisiko chimerasta?

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: Ti 28.04.2009 14:26
Kirjoittaja Veripallo
Guardsman kirjoitti:Tähän armeijaan tuleekin paljon tyttöjä ja onneksi näkyy :)
paljon plussaa tästä :)

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: Ti 28.04.2009 15:44
Kirjoittaja Ratovaari
Tuleeko peräti GW:n klassinen naiskomissaari? =)

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: Ti 28.04.2009 18:26
Kirjoittaja Guardsman
Niitä kun löytäisikin jostain niin olisi armeija bueno. Ehkpä pitää kokeilla konffata tuosta DE sorsarta naiskomissaari...

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: Ke 29.04.2009 11:18
Kirjoittaja Immeli
Guardsman kirjoitti:Niitä kun löytäisikin jostain niin olisi armeija bueno. Ehkpä pitää kokeilla konffata tuosta DE sorsarta naiskomissaari...
Älääää. Se collectors quilden esimerkki on ainakin aivan hirveä. Tosin jos toteutat sen oikeasti hienosti niin sitten. Kieltämättä vaihtoehtoja ei kauheasti löydy

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: La 09.05.2009 12:45
Kirjoittaja Guardsman
Moi vaan taas. Saimpas vihdoinkin maalattua lisää figuja vaikka on ollut muutenkin kiire töiden ja sun muun kanssa. Tällä kertaa löytyy kommissaari, lääkintämies ja erkoisaseet. Väriteema on pysynyt hyvin esillä kaikissa figuissa, mutta commissaarin mustan ja punaisen värin maalaminen oli vaikeaa maalata noin suurilta alueilta, saatan joutua korjailemaan sitä myöhemmin.

Kuva

Seuraavana olisi vuorossa taas hieman erikoisempaa porukkaa, mm. veteraaneja, raskaita-aseita ja sekä pari upseeria.

-Jussi

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: La 09.05.2009 13:36
Kirjoittaja Haizelhoff
Hienolta näyttää! Nyt vaan lisää maaleihin ja pelaamaan Nummelaan (pitäis itekki yrittää taas ehtiä sinne)! Tykkään Elffi päistä, sopii hyvin, ja Highlightit toimivat hyvin. Minusta musta on onnistunut hyvin, ja plasmagunin sininen on aivan mahtava. Keep it up!

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: Su 10.05.2009 21:20
Kirjoittaja Akseli
On kyllä hyvän näköistä maalausjälkeä, väriteema ehkä hiukan vaisu mutta punaiset osat antavat sopivasti kontrastia, niitä kannattaisi lisätä enemmän figuihin.
Erikoisaseet näyttivät härskin isoilta maalaamattomissa figuissa mutta näyttävät istuvan sotilaitten käteen ihan hyvin kun saivat vähän maalia niskaansa, tosin tuo tyttönen minihameessa kranaatin heittimen kanssa on aika häijy ilmestys.
Beisseihin voisi ehkä lisätä jotain kitukasvuista kuollutta puskaa tai kuivunutta pitkää heinää.

Innnolla odotamme jatkoa projektiisi.

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: To 14.05.2009 21:13
Kirjoittaja Guardsman
Akseli kirjoitti:On kyllä hyvän näköistä maalausjälkeä, väriteema ehkä hiukan vaisu mutta punaiset osat antavat sopivasti kontrastia, niitä kannattaisi lisätä enemmän figuihin.
Erikoisaseet näyttivät härskin isoilta maalaamattomissa figuissa mutta näyttävät istuvan sotilaitten käteen ihan hyvin kun saivat vähän maalia niskaansa, tosin tuo tyttönen minihameessa kranaatin heittimen kanssa on aika häijy ilmestys.
Beisseihin voisi ehkä lisätä jotain kitukasvuista kuollutta puskaa tai kuivunutta pitkää heinää.

Innnolla odotamme jatkoa projektiisi.
Mustakin minihame-tyttö on just tyly ja silti tyylikäs :)

Pitäisi jostain saada tuota ruohoa, mutta ei tule pitkään aikaan käytyä hobby-pointissa... Onkos ihmisillä muita hyviä neuvoja basejen suhten?

Olen myös aloittanut aavikko-tyylisen maaston teon. Ensimmäisenä on kolmesta 2 x 4 jalkaa koostuva pelipöytä jonka rakentamisen olen aloittanut töissä.

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: Pe 15.05.2009 00:08
Kirjoittaja Hanska
Top 5 kaartia ikinä...

Re: Projekti Vokes, IG armeija

Lähetetty: Su 14.06.2009 22:13
Kirjoittaja Guardsman
Päivitystä projektiin.

Vokes Nomads on hetkellisesti jäissä kunnes saan korjattua ja vähän uudistettua Mordian armeijaani 'Conia varten, Vokesilaisia en saisi sinne mennessä kumminkaan valmiiksi. Tähän mennessä on tullut tehtyä kaikkea muuta, mm. maaston rekantelua Lohjan turnausta varten ja muutenkin sen järjestelyä. Mutta figujakin on tullut tehtyä, kuten Battlefleet Gothicia ja Lord of the Rings/War of the Ring -figujen kasailua.

Tässäpä näistä sitten pari kuvaa:

Rohanin ratsastajia
Kuva

Chaos ja Dark Eldar aluksia
Kuva

Lisää Vokesia tullaan näkemään viimeistään 'Conin jälkeen.

-Jussi