Pieniä yksiosaisia tarinoita
Lähetetty: Su 26.04.2009 13:59
Tänne laitan omia tarinoita joille ei aio tulla mitään jatkoa ettei tarvitse niille omaa aihetta aina.
Ruumiiden hävitys
Vuosi 40643, Meridianin planeetalla.
Palkkamurhaajien järjestö kokoontui erään Pesäkaupungin alimmissa kerroksissa. Vanha ja kokenut palkkamurhaaja koulutti nuoria tulokkaita, ja tällä kertaa kertoi ruumiiden hävityksestä.
"Tänään aiheena on ruumiiden hävitys. Vaihtoehtoja on monia, riippuen tilanteesta. Jos on mahdollisuus tehdä hommansa rauhassa, kannattaa viiltää ruumiiseen viiltoja ja valuttaa veri ulos. Kaikki veri ei itsestään lähde, joten liatkaa kätenne ja puristelkaa käsivarsista loppu veri ulos. Sen jälkeen pilkkokaa ruumis kuuteen osaan ja laittakaa ne roskasäkkeihin. Viekää säkit roskanhävityspisteisiin ympäri korttelia, sillä jos ne ovat yhdessä kasassa ja ne löydetään, se helpottaa viranomaisten tutkimuksia. Ruumiinosien irrottamiseen kelpaa vaikka tehokas sahamiekka, joka leikkaa luuta kuin veitsi voita.
Katsokaa ettei roskasäkeissä ole papereita tai muuta mikä voisi auttaa jäljittämisessä. Kuulostaa itsestäänselvältä, mutta on uskomattoman helppoa olla huolimaton, tässä asiassa jopa Inkvisitio mokaa. Jos viette roskat juuri ennenkuin ne noudetaan, ruumiinosat viedään pois ennenkuin ne alkavat haisemaan. Ja etenkin jos laitat roskapussin vielä toisen pussin sisälle, uhrinne pysyy palasina ikuisessa unessa ilman hajua. Verikin valutetaan ulos juuri siitä syystä, että eläimet eivät haista mitään ja revi pusseja auki että saisivat lihaa"
Tekniikka herätti keskustelua oppilaiden keskuudessa, mutta opettaja pyysi heitä hiljenemään ja jatkoi puhettaan:
"Muitakin vaihtoehtoja on. Jos murha tapahtuu meren lähellä, mereen heittämisen etu on se että meri tuhoaa kaikki todisteet lopullisesti. Mutta muistakaa sitoa ruumiiseen painoa ettei tämä kellu ympäriinsä ettei sitä vahingossa löydetä. Myöskin, tiputtakaa ruumis mereen niin kaukana rannasta kuin mahdollista, tai muuten jonkun kalastusaluksen miehistö voi huomata pohjassa makaavan ruumiin. Kalastusaluksista puheenollen, mahdollisimman syvä alue on hyvä myös siitä syystä, etteivät kalamiesten verkot saa ruumista saaliiksi."
"Myös maahan hautaaminen on hyvä keino, mutta ykkössääntö on se että matala kuoppa ei ole sallittu, sillä se alkaa löyhkäämään nopeasti. Ainoa keino matalaan kuoppaan on voidella ruumis rikkihapolla, jolloin se ei löyhkää. Rakennustyömaa toimii hyvin, jolloin uhri makaa ikuisesti betonikolossin alla. Nyrkkisääntö onkin oikeastaan se, että rakennusten alle haudattuja ruumiita tuskin koskaan löydetään. Jos tähän ei ole mitään mahdollisuuksia, ruumiinosia kannattaa jäädyttää muutama päivä ja haudata ne eri paikkoihin, kuten aikaisemmin selitin."
"Ainiin, vielä yksi asia; jos vuokraatte tai ostatte mitään jota käytätte ruumiiden hävittämisessä, käyttäkää väärää henkilöllisyystodistusta ja käteistä."
"Tunti loppu" ja kaikki 9 oppilasta lähtivät pois omiin puuhiinsa. Mutta opettaja pyysi erästä jäämään. Hänen nimensä oli Lucius.
"Kuules Lucius, sinä olet hyvä oppilas, mutta tarvitsen nyt sinun apuasi. Eräs tämän killan jäsenistä on vasikka. Tai oikeastaan oli, hän roikkuu nyt lihakoukussa, mutta tarvitsen apuasi ruumiin hävittämisessä. Kai kuuntelit tunnilla? Saat tästä palkkion."
"Tottakai, jos kerran rahasta on kyse" sanoi Lucius.
Hän seurasi opettajaa hänen toimistoonsa, jossa hän aukaisi salaoven painamalla lipaston pohjaan piilotettua nappia.
Salahuoneessa oli ikävä näky, koukussa roikkuva alaston ruumis, josta oli valutettu veret pois. Opettaja avasi suunsa:
"Sinun tehtäväsi on paloitella ruumis ja polttaa se tuhkaksi, siinä yksi tekniikka myös jonka unohdin kertoa tunnilla.."
Lucius huokaisi ja pani tuumasta toimeen. Opettaja lähti huoneesta ja sulki oven perässään. Huone oli äänieristetty, joten Lucius pystyi rauhassa käyttämään sahamiekkaa. Luu rutisi ikävän kuuloisesti, mutta se ei häntä häirinnyt. Verityön jälkeen hän heitti ruumiinosat polttouuniin ja nosti tehoa.
Opettaja saapui juuri oikeaan aikaan paikalle, ja puhui: "Hyvää työtä, hyvää työtä. Saat rahasi huomenna, mutta tässä on etukäteen jo lahja minulta."
Opettaja ojensi hänelle kuvioidun plasmapistoolin, jonka plasma hehkui sinisen sijasta punaisena. "Saatat tarvita sitä" opettaja kommentoi.
Vuosi 40663, Meridianin planeetalla.
"Suurmestari Lucius!" juoksi eräs oppilas ruokasaliin sisään, kun Lucius oli syömässä. "Joku yritti päästä sisään tietämättä tunnussanaa. Paikkamme on löydetty!" Lucius ajatteli, että kuka voisi tietää, eihän tämän paikan olemassaolosta tiennyt kukaan killan ulkopuolinen... aivan. Joku oli vasikka. Hän hetken mietittyään sanoi "Avatkaa ovi, haluan nähdä kuka se on." Hän lopetti syömisen ja oppilaan kanssa meni pääaulaan. Oppilas käveli ovelle avatakseen sen. Lucius piti kättänsä vanhan plasmapistoolinsa päällä.
Pian ovi aukesi. Oven avannut oppilas kerkesi juuri ja juuri nähdä tulijoiden kasvot, kun tulitus repi hänet palasiksi. Melkein kaikki oppilaat olivat sillä hetkellä pääaulassa, he aivan yllättäen käänsivät päänsä oven suuntaan ja nappasivat aseensa. Lucius vaistomaisesti nappasi plasmapistoolinsa ja osoitti ovelle. Ne olivat Inkvisition rynnäkköjoukkoja. He kylmästi astuivat sisään, ja alkoivat tulittamaan jokaista elävää olentoa hallissa. Suuri osa oppilaista yllättyi täysin ja he kuolivat laukauksiin tietämättä edes mitä on tekeillä. Loput tulittivat joukkoja kohti ja he tappoivat muutamia, mutta rynnäkköjoukot onnistuivat vain etenemään Luciusta kohti. Hän tulitti jatkuvasti pistoolillaan, joka tappoi kertalaakista. Tämän takia joukot eivät päässeet lähellekkään Luciusta, joka oli painautunut ovea vasten, mutta pistooli alkoi hehkumaan ikävästi. Lucius tiesi ettei hän voisi ampua enään kauaa räjähtämättä itse kappaleiksi. Sillä hetkellä ovi hänen takanaan aukesi. Muutama oppilas oli pelastautunut hyökkäykseltä olemalla muualla kuin pääsalissa. He sulkivat oven heti Luciuksen perässä, ja juoksivat kohti hissiä. Eräs oppilaista sanoi
"Suurmestari, hissi vie meidät alukselle, voimme vielä päästä turvaan!"
Lucius ajatteli, että eivät. Jos he pääsisivätkin alukseen. Imperiumin tykkituli repisi heidät palasiksi yrittäessään nousta avaruuteen. Kuitenkin pakoonpääsyynkin oli lievä mahdollisuus, joten hän päätti jatkaa matkaa.
Hissin noustessa ylös, koko rakennus tärisi. "He ovat ilmeisesti aloittaneet pommituksen." sanoi Lucius tyynesti. Vielä 10 kerrosta ylöspäin. Hissi natisi pommituksesta ja oli vähällä ettei se tuhoutuisi. He kuitenkin pääsivät ylös, ja nopeasti juoksivat ulos hissistä. Heidän perässään hississä räjähti ja se tippui takaisin alas, montakymmentä kerrosta alaspäin..
He olivat hangaarissa, juoksemassa alukselle, mutta se räjähti heidän edessään palasiksi. Hangaariin tuijotti ilmassa leijuva Imperiumin hävittäjä. Se tulitti hangaariin, tappaen kaikki oppilaat Luciuksen ympärillä. Luciuksen plasmapistoolissa oli yksi erikoisuus. Se voisi käyttää kaiken tehonsa toimiakseen kanuunan tavoin. Hän latasi pistoolinsa tehostetta, ja oli valmiina tiputtamaan sen hävittäjän; Mutta tällä kertaa ei. Pistooli räjähti hänen kasvoilleen, hän päästi kamalan huudon, ja hoiperteli taaksepäin hieman ja sitten kaatui maahan. Hänen kasvonsa olivat verisinä ja suurin osa ihosta oli palanut. Kuolonkouristuksissaan hän mietti, miten päämajasta oltiin saatu selvää. Ehkä silloin 20 vuotta sitten Opettaja oli erehtynyt vasikasta. Lucius ajatteli hävittäneensä väärän ruumiin.
-------------------
Joo ja kommenttia sopii antaa, oli se sitten plagiointisyytöksiä tai kehuja, kelpaavat minulle ;)