Sotavasara.net

Inkvisiittorin käskyläiset

1 osa
Kersantti Bolton katsoi nuotion loisteessa nukkuvia joukkojaan. Hän sipaisi arvilla täyttynyttä kaljuaan. Kuinka monta samankaltaista yötä hän oli viettänyt miettien heidän mahdollisuuksiaan, vihollisten vahvuuksia, heikkouksia, taktiikoita, kaikkea mitä tulee ottaa huomioon ennen taistelua. Jokainen pieninkin epäonnistumisen mahdollisuus oli mietittävä ja löytää keino sen välttämiseksi. Hän katseli tuota kuorsaavaa viisikkoa joiden kanssa hän oli viettänyt viimeiset kolme vuotta. Yksi vuosi koulutuksessa, kaksi taistelukentillä, vihollisten linjojen takana, tiedustelutehtävissä valloittamattomilla planeetoilla... Milloin missäkin. Heidät kaikki oli valittu kykyjensä mukaan tähän yksikköön. Yksikkö K13 muodostettiin varta vasten totteuttamaan Inkvisiittori Lordi Commonduksen antamia uhkarohkeita, lähes mahdottomia tehtäviä ympäri galaxia. He saavat suorat käskyt suoraan Lordi Commondukselta ja vastaavat vain ja ainoastaan Lordi Commondukselle. Tämä mahdollistaa K13:n toimintatavat vapaiksi... mikä sopii Boltonille enemmän kuin hyvin. Hän vilkaisi CX8 kuun tähtitaivaista. Samanlaisia valkoisia pilkkuja mustalla pohjalla niinkuin muuallakin. Bolton avasi housunsa vetoketjun ja heitti vettä. Hän katsoi CX8:n pintaa. Se oli täynnä havupuita, kukkuloita ja jokia. "Jännä kuu," hän ajatteli. Vaikka tämä olikin erittäin tavallisen oloinen verrattuna niihin moniin muihin jossa hän oli joukkoineen käynyt. Hän veti housunsa kiinni ja ajatteli: " Aika herättää pojat".

Leirissä Chester avasi silmänsä. Hän nousi istumaan ja sitoi paksut mustat hiuksensa pois silmiltään. Hän nousi ja tarkisti että varusteensa oli oli jättämillään paikoilla. Hän vaihtoi reservihousunsa taisteluhousuihin ja kiinnitti vyönsä paikoilleen ja terävän machettensa huotraan vyölle. Katsahtaen nukkuvia kumppaneitaan hän siirtyi pois nuotion luota. Hän pysähtyi muutaman metrin päähän ja alkoi venytellä. Kersantti Bolton käveli ohitseen ja murahti: "Suorita tappajarituaalisi vauhdilla, kohta lähdetään." Chester hymyili ja vastasi: "Mikäs kiire tässä kun on koko yö aikaa tappaa". Bolton naurahti ja siirtyi nuotion valoon. Hetken päästä Chester lopetti venyttelynsä ja vetäisi machettensa sulavalla liikkeellä huotrastaan ja alkoi tehdä harjoitusliikkeitä. Hänen liikkeensä olivat sulavia ja nopeita kuin kuoleman tanssi. Hän omistautui tappamiselle koko sielullaan.

Bolton kiersi nuotin potkaisten jokaista kuorsaavaa myttyä edessään ja sai aikaan nurinaa ja vaikerrusta. Hän kuitenki hymyili huomatessaan jokaisen nousevan nopeasti kokoamaan ja huoltamaan tarvikkeita. Kaikki paitsi yksi. Hän käveli yhden kuorsaavan mytyn viereen, polvistui, veti esiin moottorisahamiekkansa. Hän otti nukkuvaa soturia kurkusta kiinni ja käynnisti moottorisahamiekkansa. Soturin kauhistunut ilme huvitti Boltonia ja hän pudotti sotilaan maahan jalkojensa juureen. "Etkö viitsisi herättää minua edes kerran mukavasti ja rauhallisesti?" kysyi sotilas nousten seisomaan. "Herätän heti kun kykenet heräämään moiseen kohteluun Rotta," Bolton vastasi. "Minkä sille voi että on hyvät unenlahjat," "Rotta" nurisi ja alkoit kerätä tavaroitaan. Bolton hymyili ja alkoi pukea ylleen sammalenvihreää avaruusjääkärin pukuaan.

Etäämmällä Chester lopetti harjoituksensa ja siirtyi takaisin nuotion loisteeseen. Hän katsoi nuotiota ja ajatteli: "Harvoinpa voimme sytyttää nuotiota iloksemme näissä tehtävissä". Hän tiesi ettei tässä osassa kuuta ollut suurta vaaraa että vihollinen voisi havaita heitä, mutta hän tiesi sen riskin kuitenkin olevan. Muut olivat jo pukeneet varusteensa ja huolsivat varusteitaan ja kävivät läpi tehtävää. Chester oli opetellut tehtävän jokaisen osion ulkoa ja huoltanut aseensa jo edellisenä iltana. Hän puki päällensä Kaartilaisen varusteensa, kiinnitti mustan viittansa ja keräsi aseensa. Hän sitoi tikarin saappaanvarteen, laittoi laspistoolin vyölleen ja kokosi tarkkuuskiväärinsä. Hän tarkisti kiväärin joka osan huolella ja varmisti että kiikarin linssi oli puhdas ja itse kiikari suorassa. Hän heitti kiväärin selkäänsä ja askelsi Boltonin luokse, joka jakoi käskyjään muille.

Bolton huomasi Chesterin tulon ja nyökkäsi tälle. Chester nyökkäsi takasin ja asettui hiljaa Boltonin viereen. "Tietoa vihollisen vahvuudesta?", Chester kysyi. "Päämaja ei sanonut olevansa varma, mutta luultavasti vain yksikkö Tau sotilaita varmistamassa ulointa varustustaan. He eivät saa keretä lähettää hätäsignaalia pääjoukoille joten tämä tehtävä hoidetaan nopeasti ja hiljaa." Bolton katsoi Chesteriä ja huomasi tämän pettyneen ilmeen. "Älä huoli. Kyllä me saamme vielä tehtävän jossa saat tuhottavaksesi vaikka kokonaisen pataljoonan," Bolton sanoi ja hymyili. Chester huokaisi ja hymyili takaisin. Välillä hän tunsi saamansa tehtävät vähäpätöisiksi vaikka tiesi tämän olevan potaskaa. Hän katsoi tuttujen sotilaiden kasvoja, varusteita ja heidän olemustaan. Heistä olisi vaikka mihin mikäli heille vain annettaisiin vertaisiaan tehtäviä. Viime kunnon rähinästä oli jo aikaa.

"Noniin te keisarin äpärät, eiköhän mennä!" murahti Bolton. He nostivat varusteensa selkäänsä, sammuttivat nution ja lähtivät patikoimaan 10 kilometriä suuren kukkulan yli toiseen laaksoon jossa Tau´n leiri sijaitsi. He eivät tienneet että heitä odotti suurempi yllätys jota he eivät osanneet aavistaa. Sillä leiriä ei varustanutkaan enää Tau´n joukko osasto vaan jotain joka saisi K13:n tehtävän näyttämään mahdottomalta.

Mitä K13 tulee löytämään? Mitä heille käy? Seuraavassa osassa selviää nämä seka muiden hahmojen tietoja tapoja ynnä muuta kivaa. Kerro mielipitees nii tiedän jatkanko :D

2. osa

K13 eteni hiljaisuuden vallitessa puiden peittämää kukkulaa ylös. Chester oli juossut edelle tarkkailemaan mahdollisten vihollisten liikkeitä. "Rotta" käveli joukon viimeisenä kantaen suurehkoa räjähdemäärää mukanaan. Hänen olisi tässä tehtävässä tarkoitus räjäyttää Tau´n tutka järjestelmä joka varoitti mahdollisten vihollisalusten lähestymisestä. Hän oli määritellyt räjähteiden määrän juuri sopivaksi, ehkä jopa suuremmaksi kuin tarve olisi. Tälläisiä tehtäviä hän oli suorittanut jo niin monta että tämä tapaus kävisi rutiinilla. Liikanimen "Rotta" hän oli saanut siitä että oli toiminut aikaisemmin kaartilaisena Athonian "tunneli rotissa", mutta räjäytettyään komentokeskuken tomuksi ja tuhkaksi hän näki parhaakseen paeta muualle. Kersantti Bolton etsi "Rotan" käsiinsä kuullessaan tempauksesta. Mikä ei ollut helppo tehtävä sillä mokoma oli kadonnut maan alle... kirjaimellisesti. Hänen oikea nimensä Keller oli täten painunut lähes kokonaan unohduksiin. Mikä sopi entisiä komentajiaan piileskelevälle "Rotalle" paremmin kuin hyvin. Hän sipaisi pukinparrastaan(joka oli mustunut ruudista, savusta sun muusta sonnasta) pois vanhan ruuantähteen ja asetti räjähde pakkauksen paremmin selkäänsä. K13 saattoi olla parasta mitä hänelle oli voinut sattua. Hän kunnioitti kersantti Boltonia... varmaankin ainoana henkilönä tässä viheliäisessä galaxissa. Bolton ei ollut kuin muut hänen tapaamansa johtajansa ja tapaamansa avaruusjääkäri. Bolton piti imperiumin ohjesääntöä ja keisarin palvontaa huonona vitsinä. Luulisi että moisesta olisi suotu kuula kalloon heti ensikättelyssä. "Rotta" miettikin miten kersantti Bolton oli vielä hengissä eikä keksinyt selitystä.
Kersantti Bolton tiesi selityksen "Rotan" pohdintaan, vaikkei tiennytkään että he miettivät samaa asiaa. Bolton oli selviytynyt hengissä suuren viisautensa (ja hyvien näyttelijän taitojen ) avulla. Hänen halveksuntansa Keisarin palvontaa kohtaan ei ollut levinnyt kuin hänen urhoollisten sotureidensa korviin. Ja tiesi ettei tämä seikka leviäsi heidän kuuden joukosta mihinkään suuntaan. Hän oli jo koulutus vuoden aikana saavuttanut jokkueensa kunnioituksen ja luottamuksen. Ja he hänen. He olivat Boltonille kuin omia lapsia. He olivat nähneet yhdessä niin paljon ja selviytyneet niin monesta tilanteesta, josta mikä tahansa joukkue ei olisi selvinnyt. Taistelussa hän pelkäsikin enemmän miestensä kuin itsensä puolesta. Hän nosti katseensa kukkulan päälle jossa näkikin pienen taskulampun valon tekemän "kaikki hyvin" merkin. Hän otti taskustaan oman pienen valoluikkunsa ja väläytti viestin huomatuksi. Laittaessaan lamppuaan takaisin taskuunsa hänen kätensä osui metalliseen kaulakoruun, joka oli kuulunut hänen hyvälle ystävälleen. He olivat olleet toisilleen kuin veljet. Muistot tulvahtivat hänen ajatuksiinsa ja hänen kurkkuunsa nousi pala. Hän pudisti päätään ja kohdisti ajatuksensa tehtävään. Nyt ei saisi ajatella tuota tuskallista tapahtumaa eikä antaa sen sumentaa arvostelukykyään. Hän uhraisi ystävälleen ajatuksen tehtävän jälkeen.
He saavuttivat kukkulan harjan hetkenpäästä josta he löysivät Chesterin pusikon suojissa. Bolton viittoi sotilaansa maahan ja käveli kumarassa Chesterin viereen. "Mitä näkyy?" hän kysyi. "Vain vähän liikettä, ehkä yksi, kaksi vartijaa. Muut nukkuvat." "Tehtävästä tulee siis helppo?" "Ei varsinaisesti. Vartioasema ei ole enää Tau´n käsissä." "Mitä?" kysyi Bolton ja nappasi Chesteriltä kiikarit. Ensimmäisenä hänen katseensa osui seivästettyihin Tau kalloihin. Ja seuraavaksi seinään johon oli piirretty verellä (Tau verellä arveli Bolton) hyvinkin tuttu merkki. Merkki joka sai verensä kiehumaan. "Tulisiko suunnitella tehtävä uudestaan pomo?" Chester tokaisi. Bolton ojensi kiikarit takaisin Chesterille ja murahti: "Pitäydymme samassa suunnitelmassa." Kaaos. Kuinka hän vihasikaan niitä pirulaisia. Ei petturuudesta Keisaria kohtaan. Vaan siitä kuinka he olivat tappaneet hänen rakkaan ystävänsä, veriveljensä ja häpäisseet hänen ruumiinsa. Tehtävän ilme muuttui radikaalisti. Hän viittoi miehiään tulemaan lähemmäs: "Tehtävään on tullut muutos. Ei vankeja." Hänen miehensä tiesivät tasan tarkkaan mitä tuo lausahdus tarkoitti. He puristivat aseitaan lujemmin. Bolton oli onnistunut välittämään Kaaoksia kohtaan kytevän vihan miehiinsä. He tulisivat nauttimaan niitten pirulaisten kuolemasta ja tappamisesta. "Kunpa he pitäisivät raivonsa hallinnassa eivätkä pilaisi tehtävää," ajatteli Chester uskoen kuitenkin joukkion taistelukokemukseen ja viisauteen. Vain eräs mies huolestutti häntä todella. Gordon, jonka Kaaosta kohtaan tuntema viha oli suurempaa kuin kenelläkään muulla, saattoi hyvinki olla riski tälle tehtävälle. Hän tähysti kiikaritähtäimellään vartioasemaa ja viha kalvoi hänenkin sydäntään. Hän tiesi että tehtävän ja hänen ystäviensä vuoksi olisi pidettävä pääkylmänä mikäli he haluaisivat selvitä hengissä CX8:n pinnalta.

Miten K13 selviää tehtävästään? Mistä Gordonin viha kaaosta kohtaan johtuu? Sen saatte tietää seuraavassa osiossa. Mikäli en jätä ihan vaan kettuillakseni kirjoittamasta :D. No ei vaineskaan. Kyllä se sieltä tulee.

En lue ennen kappalejakoa. Sori vaan, mutta muuten palaa verkkokalvot mustiksi.

Pahoittelen virhettä ja korjaan. Word versiossa kappalejaot toimi mutta selvästikkin tää sivu pisti sen mössöks. (Tai sit se ett laitan kirjotuksen menee sivun keskeltä siellä wordissä vaikuttaa varmaanki toho). Ei basisti voi osata. :D

Taweli kirjoitti:Pahoittelen virhettä ja korjaan. Word versiossa kappalejaot toimi mutta selvästikkin tää sivu pisti sen mössöks. (Tai sit se ett laitan kirjotuksen menee sivun keskeltä siellä wordissä vaikuttaa varmaanki toho). Ei basisti voi osata. :D

Juu, olen itsekkin huomannut että kun Copypaskattaa Wordista tänne niin saa tehdä kappalejaon oikeastaan uudestaan käsin. Kurjaa, mutta minkäs teet.

Laitan seuraavaan tekstiin rivivälin kappalejaon kohalle nii onpaha kappalejakoo kerrakseen... korjaan noita muita myöhemmin. yritän nyt saada jatkoa aikaan kun ei koekisiin lukeminen enää innosta.

3. osa

He lähtivät etenemään pareittain kohti vartioasemaa. Perää piti "Rotta" ja Geller. Heidän edellään hiiviskeli Bolton ja Johnson. Etummaisena kulkivat Chester ja Gordon, luikkien varjosta varjoon tähystäen alituisesti vihollisten liikkeitä. Vihollisen lisäksi Chester vahti Gordonia. Tuo lihaksia pursuava jättiläinen näytti kuitenkin suhteellisen rauhalliselta. Chester toivoi tämän pystyvän pitämään päänsä kylmänä.

Gordon kiehui raivosta. Hän hillitsi itsensä hädin tuskin. Hiki virtasi hänen ohimollaan. Hän vilkaisi vierellään kyyristelevää kylmähermoista Chesteriä ja tämän kylmänrauhallinen olemus rauhoitti Gordonia hieman. Hän tiesi että mikäli hän antaisi raivolleen vallan, tehtävä voisi olla tuhoon tuomittu. Hän ei kuitenkaan unohtanut syytä miksi vihasi Kaaosta koko sydämestään. Hänen ajatuksensa siirtyi vuosien taa, omaan lapsuuteensa. Hänen perheensä oli elänyt hiljasella Chamonix planeetalla Terran lähistöllä. Planeetalla oli vain yksi iso kaupunki ja muutamia kyliä. Eräänä synkkänä aamuna Kaaoksen joukot olivat ilmestyneet kuin tyhjästä Gordonin kylään, surmaten jokaisen, polttaen kaiken. Gordonin vanhemmat kätkivät hänet tuolloin pieneen kellariin johon mahtui hädin tuskin Gordon itse (hän oli jo silloin suuri ikäisekseen). Kaaoksen avaruusjääkärit marssivat heidän taloonsa. Heidän luutnanttinsa paloitteli Gordonin vanhemmat elävältä pieniksi paloiksi sen maton päällä, minkä Gordonin vanhemmat olivat heittäneet peittämään pientä lähes huomaamatonta luukkua. Goron kuuli vanhempiensa tuskanhuudot piiloonsa. Hoideltuaan pariskunnan poistuivat sotilaat talosta ja sytyttivät sen liekinheittimellä palamaan. Gordon selvisi piilossaan vain sisunsa ja kostonhimonsa voimin. Hän oli hakeutunut kylästään lähdettyään Kaartiin ja valmistamaan itseään tappamaan jokaista Kaaokselle omistautunutta joka hänen eteensä tulisi.

Chester vilkaisi taas Gordonia ja huomasi hien virtaavan körilään ohimolla ja käsien tärisevän vihasta. Chester pani kätensä Gordonin olkapäälle ja katsoi häntä silmiin ja sai täten tuon murhanhimoisen jättiläisen rauhoittumaan. Hän käänsi katseensa takaisin kohteeseen ja liikkui samalannopeasti ja ketterästi seuraavaan varjoon aivan lähelle vartioasemaa. Gordon hiipi hänen perässään hänen viereensä. Chester silmäili aluetta. Ovella oli vain yksi vartija. "He luulevat ettei kukaan tulisi heitä tänne häiritsemään," kuiskasi Chester Gordonille ja virnisti. "Siinä he ovat harvinaisen väärässä," Gordon virnisit takaisin. Chester vilkaisi taakseen. Hän huomasi muiden olevan aivan heidän takanaan näkösuojassa. Hän käänsi katseensa takaisin uupuneeseen vartijaan. Olisi hänen vuoronsa. Hän ojensi kiväärinsä Gordonille ja veti hiljaa esiin machettensa. Tämä ei saisi epäonnistua.

Gordon katseli Chesterin hiljaista etenemistä. Chester tosiaan oli syntynyt tappamaan. Hän katsoi kuinka Chester siirtyi seinän viereen lähelle kulmaa. Chester teki hiljakseen merkin jonka Gordon tiesi olevan rukous jumalalle jolle Chester oli omistautunut. "Ihme ettei Inkvisitio ole eliminoinut häntä," Gordon ajatteli. Hän katseli ihailevasti kuinka Chester siirtyi salaman nopeasti vahdin viereen ja tappoi tämän ääntäkään päästämättä. Vartija ei kerennyt edes tajuta kuolevansa. Gordon hymyili. Onneksi heillä oli Chester.

Bolton seurasi myös Chesterin toimintaa ja oli iloinen ratkaisusta hankkia hänet heidän riveihinsä. Hän oli itse onnistunut seuraamaan Chesterin toimintaa taistelukentällä. Hän tuntui hallitsevan jokaisen aseen joka hänelle vain käteen tuupattiin. He olivat kohdanneet eräässä suuressa taistelussa örkkejä vastaan. Heidän joukkueensa oli joutunut vihernahkojen kanssa lähitaisteluun. He olivat aloittaneet örkkien tappamisen toistensa viereltä. Ja jo hetken päästä Oli chester niitannut machetellaan itselleen aukon ja eteni jo kovaa vauhtia örkkien linjojen sisään. Bolton oli tuolloin huhkinut itsensä kuolemanväsyneeksi pysyäkseen Chesterin perässä. Hänen täytyi lopulta tarttua Chesteristä kiinni ennen kuin tämä menisi liian syvälle vihollisten rivien sisälle, vaikka Bolton arveli että tämä taistelija olisi selvinnyt sieltäkin ehjinnahoin.

He kaikki siirtyivät nyt seinän vierustalle oven molemmille puolin. Rakennus oli täysin neliskulmainen, entinen kaartin rakennus joka oli vaihtanut omistajaa varmaankin jo satoija kertoja. Rakennuksessa oli kaksi kerrosta. Rappuset seisoivat suoraan oven takana. Alakerrassa oli kolme huonetta ja yläkerta oli vain tarkkailuasema jossa tutkan kaikki elektroniikka sijaitsi. K13 oli saanut holopiirrustukset rakennukset tehtävänannon myötä ja he osasivat sen jokaisen nurkan vaikka unissaan. Chester aloitti laskemisen. "5". "4". "3". Hän teki lyhyen rukouksen jumalallensa. "2". He vetivät syvään henkeä. "1". Gordon potkaisi oven auki ja he syöksyivät rakennuksen sisälle.

4. osa

Heti sisään päästyään he huomasivat ettei portaiden alapäässä ollut ketään. He jakautuivat. "Rotta", Geller ja Johnson juoksivat jokainen yhteen alakerran huoneista aseet laulaen. Bolton, Chester ja Gordon juoksivat yläkertaan. Chester oli heittänyt kiväärin selkäänsä. Siitä ei olisi tälläisessä tilassa hyötyä. Hän oli vetänyt esiin pistoolinsa ja verisen machettensa. Gordonilla oli käytössään Las kivääri ja Bolton käytti bolt asetta. Yläkerrassa heitä odotti joukko hämmästyneitä Kaaoksen sotilaita. He tavoittelivat aseitaan, mutta turhaan. He kuolivat ennen kuin kerkesivät edes huutaa.

Alakerrassa taistelu oli yhtä nopeasti ohi kuin oli alkanutkin. He olivat tappaneet hämmästyneet uhrinsa nopeasti ja vaivattomasti. Johnson laittoi savuavan bolt aseensa varmistimen takaisin päälle. Hän kääntyi poistuakseen huoneesta kun kuuli tuskan korinan takanaan. Nopeasti hän kääntyi ja veti varmistimen pois päältä. Hän paikallisti korinan tulevan sotilaasta jolta oli ampunut suolet tämän omille käsivarsille. Johnson asteli sotilaan luokse ja katsoi mitään sanomattomalla ilmeellä tätä. Hän katsoi tuota runneltua ihmisruumista. Tämän otsaan oli polttomerkitty Kaaoksen merkki ja silmät olivat verestyneet. Hän asteli aivan tämän pään juureen. Sääli alkoi kalvaa Johnsonia. Hän katsoi tuota sotilasta. Hän oli vasta poika, luultavasti pakotettu taistelemaan Kaaoksen puolesta. Hän astui paksulla avaruusjääkärin saappaallaan sotilaan pään päälle ja murskasi sen niin että tämän aivot roiskuivat Johnsonin tummanharmaille suojuksille. Hän nosti katseensa ja asteli ulos huoneesta. Se pieni säälin hiven joka oli nousemassa hänessä esiin katosi taas jäljittämättömiin.

Viereisissä huoneissa "Rotta" ja Geller olivat jo hoitaneet osuutensa. Rotta kipitti kaartilaisen puvussaan ja räjähteineen yläkertaan hoitamaan loput tehtävästään kun taas Johnson ja Geller jäivät alas varmistamaan. Geller oli taistellut Johnsonin kanssa samassa yksikössä ja heidät oli molemmat pestattu yhtäaikaa K13:aan. He olivat mitä parhaat ystävykset. He kopauttivat toisiaan nyrkeillä toistensa rintapanssareihin. Gellerin nyrkeistä tarttui verta Johnsonin panssariin. He hymyilivät toisilleen ja asettuivat oven ulkopuolelle vartioon naureskellen toisillensa.

"Rotta" harppasi viimeisen rapun ylitse keskelle veristä sotkua. "Pojat ovat näköjään juhlineet täällä," hän naurahti. "Säästä vitsailusi myöhemmäksi ja käy hommiisi. En halua roikkua kauan täällä kaaoksen löyhkässä," tokaisi kersantti Bolton. "Rotta" nyökkäsi ja alkoi purkaa repustaan räjähteitä ja johtoja. "Tästä tulee hieno pamahdus," hän ajatteli. Räjähteet olivat hänen intohimonsa. Bolton ja Chester jättivät "Rotan" näpertämään räjähteillään ja siirtyivät ikkunan viereen. "Helppo keikka," sanoi Bolton. Chester näytti synkältä ja mietteliäältä. "Liian helppo kaaoksen tuntien. Jokin ei nyt ole oikein," hän sanoi matalalla äänellä. Boltoninkin ilme oli vakava. "Tiedän." "Oliko tappamiemme joukossa yhtään luutnanttia tai ylempää upseeria?" "Ei tässä kerroksessa." Gordon oli kuullut keskustelun: "Käyn tarkistamassa alakerran." Synkät ajatukset valtasivat heidät. "Kaaos ei lähde minnekkään ilman ylempää upseeria. Ei edes tälle vartioasemalle. Tämä ei vaikuta hyvältä." Portaista kuului Gordonin juoksuaskelia. "Ei yhtään upseeria." Chester ja Bolton katsahtivat toisiaan. "Meidän on poistuttava täältä välittömästi," Chester sanoi. "Emme jätä tehtävää suorittamatta," vastasi Bolton. "Mikäli emme nyt poistu paikalta meistä ei ole enää suorittamaan yhtäkään tehtävää." Bolton alkoi punnita Chesterin sanoja. Chester puhui totta mutta K13 ei ollut koskaan jättänyt tehtäväänsä kesken. Mutta epäilys kalvoi häntä. Hän oli juuri kajauttamassa käskyn poistua rakennuksesta kun Johnson ja Geller ryntäsivät sisään. "Vihollisjoukkoja etenemässä tännepäin!" He juoksivat oven yläpuolella sijaitsevaan ikkunaan ja huomasivat joukon kaaoksen sotilaita lähenevän heitä kohti. Mukanaan terminaattoreita. "Tätä pelkäsinkin," sanoi Chester. Bolton pyyhkäisi kaljuaan. Hän avasi radioyhteyden päämajaan. "K13 tarvitsee apujoukkoja, CX8:lle kordinaatteihin 172,245.!" Kuului radion kahinaa ja hetken päästä vastaus: "Apujoukot matkalla ja ovat siellä viidentoistaminuutin kuluttua." Hän sulki yhteyden. "Pojat, tänne!" Kaikki kerääntyivät Boltonin ympärille. "Joudumme pidättelemään noita pirulaisia kokonaisen vartin! Kamppailusta tulee kova ja mahdollisuudet selviytyä ovat vähäiset!" Tämä kohotti sotureiden kasvoille viekkaan hymyn. "Pitäkää asemat älkääkä antako armoa!" hän murahti. Johnson siirtyivät alakertaan rakentamaan nopeasti barrikaadia oviaukolle. Ovesta ei enää Gordonin potkun jälkeen ollut hyötyä. Muut jäivät ylös ja ottivat vihollisen tähtäimeen. Chesterillä oli kädessään taas kiväärinsä. Bolton vilkaisi taistelun karaisemia sotilaitaan ja sanoi ajatuksissaan: "Viisitoista minuuttia poikani. Ei sen enempää."

Miten kumppanuksille käy? Kestävätkö he hyökkäyksen? Seuraavassa osassa saatte tietää. BTW kertokaa nyt sitten onko tää paska mistään kotoisin.

Onhan tämä ihan kelpoa luettavaa, sasit vain kuvailla asioita paremmin.