Sotavasara.net

Esipuhe:

No nii, tää on jatkoa 'Rayk Von Carstein: Sukujuhla' tarinalle, mutta jostain syystä tuntui siltä, kuin pitäisi pistää uudelle topicille. Tämä sisältää sukujuhlan luvut 3 ja eteenpäin sitä mukaa, kun keksin tätä tarinaa.

LUKU 3: VALTAUS

...Ensimmäisen voittomme jälkeen aloimme välittömästi suunnittelemaan hyökkäystä ihmisten puolelle.
Voitte jo arvata, että Mannfredilla oli jälleen jokin kiero suunnitelma mielessään:
Aloitamme valtauksen tuhoamalla lähimmät ihmis asutukset. Täten saamme kuolleista lisää sotaväkeä ja sitä myös tarvitaan, sillä keisari on keräillyt uutta, vielä suurempaa armeijaa, vain ja ainoastaan omaksi turvakseen. Vlad alkaa olla huolestunut, siitä, että jos keisarin henkivartiosto ylittää miljoona sotilasta, millainen on armeija, jolla hän hyökkää meidän kimppuumme?

Aloitimme tästä huolimatta hyökkäysaallot lähimpiin ihmisasutuksiin, vaikkei kaikki kanssamme linnalla taistelleista perheistä ottanutkaan osaa jatkosotaan. Meitä on nyt 73 vampyyriä ja parhaillan 354 luurankoa ja muuta epäkuollutta. Kerron sen kylän tapahtumista, johon minä, Vlad, Mannfred, Isabella ja Konrad hyökkäsimme:

Olimme ehtineet kylän torille jo hieman ennen keskiyötä. Tori koostui ympyrän mallisesta aukeasta, jonka reunat olivat täynnä kojuja ja ainoa tie pois torilta oli kapea tie, jonka kummallakin puolella oli taloja, kynttilät sytytettyinä kumallakin puolella. Päivällä tori oli luultavasti tupaten täynnä ihmisiä, mutta nyt näimme vain tyhjiä kojuja, sekä muutaman kerjäläisen kuorsaamassa kovaäänisesti jonkun kojun alla.
Odotimme enää Konradia, joka oli lupautunut... tyhjentämään... vartijoiden nukkumasijat, jotta voisimme työskennellä rauhassa.
Odotimme viitisen minuuttia ja näimme Konradin tulevan ulos yhdestä talosta, joka sijaitsi tämän äskettäin mainitun tien vasemmalla puolella.
Ennen kuin kukaan kysyi Konradilta, mitä ihmettä hän teki ihmis asunnossa, joka ei ollut lähelläkään vartijoiden tupaa, lausahti Konrad joitakin loitsuja, nosti kätensä ja naurahti kova äänisesti.
Aloimme kuulla pauketta taloista tien kummallakin puolen ja epäkuolleet ryskyttivät niiden ovien läpi. Joka puolella kylää alkoi vähätellen kuulumaan huutoja ja kiljumista. Lähdimme siis sanaakaan sanomatta erilleen, metsästämään. Itseäni vastaan tuli muutama itkevä lapsi, yksi vanhus, sekä muutama ilmiselvä juorukello. Metsästämisen jälkeen, oli jo liian aikaista palata linnalle, sillä aurinko oli aloittanut nousunsa ja nukuimme tässä kuoleman hajuisessa kylässä jonkun kellarissa.
Aamulla Mannfred kertoi keksineensä jatkoa valtaus retkillemme ja päätimme yhdessä vallata linnan, jostakin ihmisten puolelta ja tuumasta toimeen: valitsimme linnan läheltä keisarin palatsia. Tiedän, se on erittäin hullunrohkeaa, mutta mitä väliä? Kutsuimme osan puolulaisistamme mukaan valloitusretkelle ja lähdimme matkaan jo ensimmäisen varjon tummuessa.


LUKU 4: TAKAISKU

Olimme linnan juurella ja tiedustelijamme mukaan linnaa partioi kahdeksan sotilasta yöllä ja linnaa asuttaa noin seitsemänkymmentä vartijaa, kun taas meitä ei ole, kuin kymmenen. Aloimme kiipeämään pystysuoraa muuria pitkin vaivattomin elein ja hiljaa, kuin... no, vampyyrit muurilla.
Ensimmäisen vartijan tapasimme heti ylhäällä. Vartija oli täysin peltipanssarin peitossa, hänen vasemmassa kädessä oli iso kilpi, oikea käsi valmiina vetämään puolentoista käden äpärämiekkansa mustasta nahkahuotrasta ja näytti sitkeältä taistelijalta. Konrad jopa nyrpisti nenäänsä haistaessaan hänet! Joku toisen perheen vampyyreista alkoi hivuttautumaan tätä miestä kohti ja upotti tikarinsa hänen selkäänsä, mutta vartija ei edes huutanut kivusta. Mies kääntyi ympäri ja löi vampyyria kilvellä päin näköä samalla huutaen: ''HÄLYTYS! PETOJA!!''
Siinä meni yllätyshyökkäyksen edut, joten pomppasimme kaikki tämän panssaroidun miehen päälle pistäen, hakaten ja purren häntä. Myöhään...
Neljä muuta samanlaista hahmoa ryskytti muurin päälle johtavia kivirappuja kovaa vauhtia ylös huutaen samaa, kuin toverinsa, ennen kuolemaansa.
Taistelu oli yllätävän vaikea, verraten siihen, että olimme tavallisia kuolevaisia vastaan ja meillä oli ylivoima. Siltikin Mannfred sai syvän haavan vasempaan käteensä ja otsaan, Vladilla tai Konradilla ei ollut vaikeuksia ollenkaan (sattuneesta syystä)
mutta minun pannsarini koostui säärisuojista, polvihousuista, nahkalevy panssarista ja paksuista nahkahansikkaista, joten voi jo arvailla, että minun osuuteni taistelusta oli suurimmilta osin vain väistelyä ja takaapäin hyökkäyksiä. Olimme vasta osaksi hoidelleet nämä ihmiset, kun olimmekin enää Vlad, Mannfred, Konrad ja minä jäljellä. Kuulimme jo lisää ryskettä portaista ja tiesimme, että näin emme voita yli kuuttakymmentä miestä, joten toiset hyppäsivät alas muurin sisäpuolelle, kun minä taas syöksyin rappusia alas, kovaäänisesti kaataen viisi vartijaa matkallani ja lopuksi kaaduin itsekin, mutta nousin nopeasti pystyyn ja seurasin tovereitani johonkin linnan sisärakennuksista. Sisällä oli suuri sali, jota valaisti kolme katosta roikkuvaa kärrynpyörää, joihin oli kaikkiin liitetty kymmenen kynttilää palamaan. Seinillä oli tauluja historian mahtavista sotureista, keskellä salia oli viisikulmainen pöytä. Sen ympärillä kymmenen tuolia. Peräseinällä oli mukavan näköinen tuoli, jonka yläpuolella suuri kuva keisarista itsestään hymyilemässä palatsinsa puistossa. Olimme juuri tutkineet salin, kun sen ovea alettiin paukuttaa ja ulkoa kuului useiden panssareiden kolina.
''Tulkaahan ulos sieltä, hirviöt! Tiedämme, että olette siellä turha yrittää huijata!'', huusi joku oven takaa, kun ovea alettiin ilmeisesti murtaa.
''Turha meidän tässäkään on seisoskella.'' Lausahti Vlad. Konrad hymähti ja kysyi
'' Jos minä menen edeltä, tuletteko te perässä?'' No tottahan tähän suostuttiin ja kun ovi sitten murtui, lähti Konrad karjuen viileään ulkoilmaan rajusti karjuen, seuraavana Vlad, sitten Mannfred, sekä viimeisenä minä hiljaa perässä seuraten...
Ulkona meitä odotti kymmenen täysin panssaroitua miestä ja oletin, että loput ovat jossakin muualla varmistamassa, ettemme pääse pakoon mistään.
Tällä kertaa minunkin oli pakko kohdata vartijat silmästä silmään.
Ensimmäinen isku tuli minulta, kun yritin lyödä vihollista kylkeen. Mies torjui sen aivan vaivattomasti, mutta minä loikkasinkin heti hänen päälleen, tunkien lyhyen rauta miekkani miehen kurkkuun kypärän ja panssarin jättämästä aukosta, tappaen tämän kerralla. Seuraava osasikin jo odottaa metkuja ja paukautti kilven naamaani, kun yritin samaa temppua uudestaan. Kaaduin ja vihollinen yritti lyödä pääni poikki, pyörähdin pois tieltä ja pistin häntä nivusiin. (Ei mikään kovinkaan mukava temppu, mutta taistelu on rajua!)
Mies luultavasti pyörtyi tai kuoli kipuun ja verenvuotoon. Kolmas vastustaja juoksi luokseni, yritti pistää, mutta torjuin raskaan osuman ja jatkoin suuri eleisellä lyönnillä kohti vartijan kypärän silmikkoa, tässä onnistuen ja vartijan kaataen.
Paljoa ei tarvittu tämän miehen lopettamiseen, mutta vaikka onnistuinkin kertomaan sen näin nopeasti, saatatte nyt luulla, että se oli helppoa ja nopeaa, mutta oikeasti tähän 'pieneen' taistoon kului yhteensä kolme tuntia ja voitettuamme, aurinko teki jo nousuaan ja meidän oli pakko paeta... Tällä kertaa...

LUKU 5: YLLÄTYS PIMEÄSTÄ

Karvaan tappion jälkeen, loputkaan apujoukoistamme eivät enää suostuneet jatkamaan omalla vastuullaan tätä sotaa, jonka me, tai tarkemmin MINÄ sain aikaan. Emme lannistuneet, vaan Mannfred ehdotti uusintahyökkäystä, ennen kuin keisari saa lisää joukkoja tuohon viimeöiseen linnaan. Siihen ei paljoa taivuttelua tarvittu, sillä Konradin tarvitsi vain kuulla sana ''Uudelleen'', Vladin sanat ''palauttakaamme kunniamme'', enkä minä halunnut jäädä tästä tietenkään ilman, joten keräsimme omasta suvusta kymmenen vampyyrin raskaan sotajoukon, joka rynnistäisi linnaan ja tuhoaisi kaiken, mikä osaa ajatella ja liikkua itsenäisesti. Oma panssarini ei tietenkään muuttunut edellisestä mitenkään, vaikka muut suvun jäsenet olivatkin pukeneet ylleen peltiä ja taikaesineitä. Lähdimme välittömästi, kun aurinko ei enää häikäissyt ja olimme jo hyvinkin ennen eskiyötä linnan varjossa. Aloitimme kiipeämisen, jossa minä etenin nopeiten, tietysti kiitos kevyen pukeutumiseni, joka ei kolise, kuin irtonaiset levyt, eikä tartu köynnökseen, kuten muiden piikikkäät, paksut panssarit. Muurin päälle kiipeiltyämme, Konrad heitti kirkkaasti palavan taian keskelle linnan päärakennusta. Taika paukautti suuren reiän seinään, romauttaen osan toisesta ja kolmannesta kerroksesta, sekä hirsikatosta.
Hälytyskellot alkoivat soimaan, jakauduimme viiteen taistelupariin ja erkanimme. Minä otin tietysti Konradin toverikseni.
Ensimmäiset kolme vartijaa olivat meitä vastassa lähes heti ensimmäisen kulman takana. Konrad löi kerran kummallakin miekallaan ja yksi vartija kaatui kuolleena maahan. Minä syöksyin yhden vartijan panssariin kiinni ja riuhtaisin tämän kypärän pois päästä. Hän oli kalju mies, jolla oli todellakin vahvat kasvot. En jäänyt katselemaan häntä tarkemmin, vaan puraisin häntä kaulaan. Mieheltä kuului vaimea inahdus, kun aloin imemään hänen vertaan samalla, kun Konrad paukautti viimeistä vartijaa ylhäältäpäin niin kovaa päähän, että koko vartija panssareineen halkesi. Hetkeen kuului vain kaukaista taistelun kalsketta, huutoja, sekä Konradin veren seisauttava käkätys.
Lopetin aterioimisen ja jatkoin matkaa Konradin kera.
Muutaman käännöksen jälkeen kuulimme muminaa jonkin rakennuksen sisältä ja päätimme tarkistaa asian. Ääni oli taikomista, josta en paljoa ymmärtänyt, en muuta kuin ''...mahtava pimeys... suuri petot... tuho kaikelle...''
Tämän kuuleminen riitti minulle sillä näin Konradin pysähtyneen kankeana kuuntelemaan tarkasti, näitä sanoja. Ääni lakkasi ja Konrad pinkaisi juoksuun jonnekin, missä luultavasti odottaisivat Vlad, tai Mannfred. Pysyin tuskin Konradin perässäkään, mutta tapasimme Vladin jonkin ajan kuluttua ja pysähdyimme.
Konrad kertoi, mitä olimme kuulleet ja Vladinkin kasvot synkkenivät äkisti.
Hän oli aikeissa sanoa jotakin, mutta ei ehtinyt, kun kuului mahtava rysähdys ja jossakin yläpuolellamme näimme, kuinka itse... Shaggoth nousi pystyyn ja alkoi karjua. Huutoja kuului ja yhtäkkisesti alkoi kova ukonilma...

Tämä nyt saattaa hieman olla agressiivinen, mutta halusin todellakin korostaa, sitä millainen on vampyyrin luonne. Toisaalta tämäkin oli aika laimea, eikä teksti ollut pituuteen katsottuna aivan niin tapahtumia pullollaan, mutta jos haluat toistaa näitä virheitä, tai jos haluat sanoa jotain muuta ole hyvä vain kommentoikaa!

...lähti Konrad karjuen viileään ulkoilmaan rajusti karjuen...

Sitä karjumista ei olisi tarvinnut mainita kahta kertaa.

Ups...

Kyllä olisi kiva kuiteskin, jos joku edes erehtyisi kommentoimaan tänne, kun jäi odotettua laihemmaks nää kommentit.

kartza kirjoitti:Kyllä olisi kiva kuiteskin, jos joku edes erehtyisi kommentoimaan tänne, kun jäi odotettua laihemmaks nää kommentit.

pyydän älä upi topiccejas joka kolmas tunti ...

Millä tavalla toi oli liian agressiivinen?

Kuitenkin, noi sun vampyyris muistuttaa yllätävän paljon salamurhaajia...jotenkin tulee mieleen assasin´s creed...

assassin's creedilla ei ole osaa eikä arpaa tähän tarinaan, I assure you!
Salamurhaajia ne luultavasti muistuttaa sen takia, että linnaan mennessä PITI OLLA HILJAA ja kaikki vartijat oli tarkoitus saada hengiltä ilman yleistä kalabaliikkia.

... Näimme todellakin, kuinka Shaggoth, kaaoottinen hirviö nousi suurella ryminällä linnan kappelista.(ainakin luulen, että oli kappeli...) Salamat leiskuivat taivaalla ja tämän hirviön karjunta särki korvia.
Lähdimme yrittämään pakoa jälleen kerran, mutta Shaggoth näki meidät ja rymisti eteemme, minne sitten yritimmekään mennä.
Tilanne näytti hyvinkin toivottomalta, joten päätimme taistelun olevan ainoa keino päästä pois tästä kirotusta linnakkeesta. Konrad syöksyi ensimmäisenä(taas), sitten lähdimme minä ja Vlad.
Mannfredia emme olleet nähnyt pitkään aikaan, mutta luulisimme hänen taistelevan vartioita vastaan muiden vampyyrien kanssa.
Koetimme päästä lähelle Shaggothia, ennen kuin tämä löisi pitkällä kädellään, jota koristi aika raskaan näköinen ''nuija''.
Väistin muutaman Shaggothin lyönnin onnekkaasti ja pääsimme kaikki aivan sen jalkojen juureen.
Shaggoth yritti potkia meitä pois, mutta Vlad ja minä väistimme kömpelöt potkut, kun taas Konrad yksinkertaisesti hakkasi toisella miekalla Shaggothin reittä ja toisella sen tukin kokoisia varpaita, milloin Shaggoth nyt yritti potkaistakaan Konradia.
Jostain lensi tummanpunainen pallo ja Shaggoth alkoi karjumaan kivusta.
Ihmettelimme ensin, kuka sai tuohon hirviöön näin paljon vauriota yhdellä taialla, kun edes KONRAD ei saanut paljoakaan vahinkoa useilla lyönneillä.
Seuraavan taikapallon lentäessä, näimme valkokaapuisen hahmon muurinharjalla.
Emme edes kiinnittäneet paljon huomiota siihen, että Shaggoth kuolemansa sijaan vain haihtui pois edelleen karjuen kovaa ja korkealta.
Kaapuun sonnustautunut hahmo lähti liikkumaan meitä kohti ja varauduimme ikävään yllätykseen.
Kaapumies pysähtyi kolmen jalan päähän Konradista ja pistin merkille, että hänen kasvot olivat syvällä hupun sisällä, eikä hänen kasvojaan siis näkynyt.
''Tervehdys, Vlad Von Carstein, epäkuolleen valtakunnan herra. Saanen esittäytyä, olen Hjurgam.
Pahoitteluni tämän pienen väärinkäsityksen johdosta, 'Shaggothin' oli tarkoitus hyökätä vihollisianne kohti. Toivotan teille nyt hyvää illan jatkoa ja menkää sisätiloihin nopeasti, sillä aurinko alkaa sarastaa aivan näillä hetkillä.''
Näin sanoen, tämä mystinen Hjurgam napsautti sormiaan, kadoten pölynä, kuin Shaggoth.
Olimme yksinkertaisesti ymmällämme. Vlad näytti aivan siltä, kuin olisi halunnut kysyä jotakin, kun Mannfred ja neljä muuta suvun jäsentä juoksivat luoksemme. Mannfred huusi jo kaukaa:
''Valmistautukaa, viholliset tulevat!'' Ei tämä tavallisesti haittaisi, mutta kuten jo tiedätte, kuinka vaikeaa oli taistella vartijoita vastaan aikasemmin, niin luultavasti ymmärrätte huolemme, kun näimme viisikymmentä vartijaa juoksemassa panssarit kolisten meitä kohti. Siirsimme taistelun taktisesti lähimpiin sisätiloihin, muistaen Hjurgamin varoituksen.

PAM!

Ei tossa luvussa paljoa tapahtunut, mutta eipä se minua haittaa, jos /kun jatkoa on kuitenkin tulossa.

Sitä en vaan ymmärtänyt, että miten se PAM! liityi tohon?

PAM! liittyi tähän siten, että kappaleen oli tarkoitus loppua niin, että jotakuta kiinnostaisi lukea ensi luvusta edes sen verran miten PAM! liittyy tarinaan.

JATKA TÄTÄ!

LUKU 6: ODOTETTU VOITTO

... Rysähdys kuului, kun ovet kaatuivat saranoiltaan ja suuri määrä vartijoita rynnisti sisään, ehkä vahingossa tulleessa muodostelmassa. Valmistauduimme taisteluun ja kun ensimmäiset vartijat olivat noin metrin päässä meistä, päätimme juosta vihollisten läpi. Minun ei tarvitse varmaan edes kertoa, että Konrad oli ensimmäisenä, viuhtoen miekkojansa miten sattuu. Vartijat kaatuilivat kuolleena maahan, kun Konrad eteni, mutta meillä muilla oli enemmän vaikeuksia vartijoita vastaan. Vlad eteni verkkaisesti edellämme, Mannfred puolusteli Vladia ja minut oli ilmeisesti unohdettu. Neljä muuta suvun jäsentä lähtivät poukkoilemaan omiin suuntiinsa, enkä enää nähnyt heitä.
Pääsimme eräästä ovesta toiseen huoneeseen, joka oli isompi, kuin äskeinen. Sen seinillä oli paljon paljon tauluja, sekä lattia oli koristeltu eri värisillä laatoilla. Suljimme oven, josta tulimme ja jäimme tekemään nopeaa suunnitelmaa. Mannfred aloitti keskustelun:
''Me voisimme lahdata heidät taioilla ja lopuksi lähetämme Konradin viimeistelemään heidät.''
Vlad oli ajatellut tätä suunnitelmaa jo aikaisemmin ja kumosi sen.
''Jos saisimme edes kahtakymmentä heistä hengiltä, luuletko Konradin pystyvän tuhoamaan kaksikymmentä muuta vartijaa yksin? Ei onnistu. Olemme kaksi kertaa tulleet tänne täysissä voimissa ja tappaneet jonkusen kolmekymmentä vartijaa, eli järkeä käyttäen, emme jaksaisi edes surmata kolmeakymmentä!''
Mannfred jäi tätä mietiskelemään ja Konrad viittasi minut mukaansa ovelle. Jäimme vartijoimaan ovea sillä välin, kun Vlad ja Mannfred miettivät keinoa päästä tästä tilanteesta.
Hetken päästä kuului rysähdys ovea vasten ja Konrad työntyi tukemaan ovea. Katsoin, kuinka Vlad ja Mannfred alkoivat päästä ilmeisesti sopuun jonkin suunnitelman hiomisesta.
Kuului toinen rysähdys, jota seurasi muutama karjaisu ja uusi rysähdys.
Vlad huusi huoneen toisesta päästä ''Seuratkaa, me saimme idean!''.
Minä ja Konrad lähdimme juoksemaan tovereidemme perään, kun kuului viimeinen rysähdys ja ovi antoi periksi, paukahtaen laattalattialle.
Katsoin taakseni ja näin vartijoiden lauman ryskyttävän peräämme. Käänyimme oikealle leveässä käytävässä, joka johti ulos huoneesta, mutta ilmeisesti jatkui sisällä. Käännyimme monta kertaa, mutta takaamme vain kuului panssareiden kolina, kunnes ääni muutti suuntaansa.
Kolina alkoi kuulua edestämme ja tajusin, että olimme kiertäneet kehää.
Näimme huonosti valaistussa käytävässä panssareiden selkämykset ja paukautimme läpi.
Yksikään vartijoista ei ehtinyt estää kulkuamme heidän läpi, sillä kukaan vartijoista ei olisi arvannut meidän tulevankin takaapäin. Tappaen yllättävän monta heistä, pääsimme turvallisesti vartijoiden läpi ja pysähdyimme käytävän pimeällä suoralla.
Kuulin Mannfredin ja Vladin mutisevan loitsuja ja eteemme ilmestyi muutamakymmentä luurankoa, jotka alkoivat ravata oikopäätä kohti vartjoita. Muutama vartija kuoli, kun luurangot ropisivat luukasoina käytävän kivilattialle. En itsekään huomannut, että luurangot olivat vain juoni hämätä vartijoita, sillä heti, kun viimeinenkin luuranko hajosi, Mannfred, Vlad ja Konrad heittivät toinen toistensa jälkeen kirkkaasti leiskuvia taikapalloja, jotka kärvensivät vartijoita.
Kolmen taian jälkeen, jokainen lähti vuorotellen rynnistämään kohti vartijoiden jäämistöä, joka pimeässä näytti noin kymmeneltä selviytyjältä. Taas jälleen kuului rysähdys, säilät kalahtivat yhteen ja ihmiset karjuivat kivusta.
Me voitimme. Olimme voittaneet yli seitsemänkymmentä hirviömäistä ihmistä...
Päätimme, että on parasta ensin nukkua päivän yli ja vasta sitten lähettää kutsua joillekin vampyyreille, jotka ovat halukkaita vartijoimaan linnaa.

Joten heti ensi yönä kutsut lähtivät kirjelepakoiden mukana vanhan maailman linnoihin, kartanoihin ja kyliin.
Aloitimme suunnittelemaan nyt keisarin itsensä voittoa, sillä nyt, jos joskus hän oli haavoittuvainen.
Olimme kaiken lisäksi kuulleet, että keisari on lähettänyt puolet joukoistaan hyökkääväksi yksiköksi, sillä hän ei ole saanut kasattua tarpeeksi miehiä toiseen miljoonan sotilaan hyökkäys armeijaan, kiitos sen faktan, että hän kasasi itselleen niin paljon henkivartiostoa.
keräsimme viikon verran voimiamme ja odottelimme hieman apujoukkoja.
Lähdimme lopulta sadan Von Carsteinin armeijana kohti kuninkaan palatsia ja olimme paikan päällä ennen aamua. Odottelimme päivän yli suojaisissa paikoissa, eikä meitä huomattu päivällä.
Heti, kun pystyimme liikkumaan ulkona, kasasimme joukkomme ja marssimme virstan verran palatsille, jossa meidät huomattiin välittömästi. Portit aukesivat ja kymmenentuhannen miehen armeija marssi ulos. Meidän joukkojamme oli palatsin ulkopuolella kahdeksankymmentä, sillä kukaan ei huomannut minun, Vladin, Mannfredin ja kahdeksantoista muun Von Carsteinin kiertäneen Muurille ja alkaneet kiivetä sitä ylös.
Pääsimme muurille ja ensimmäisenä hyökkäsimme muureilla olevien ampujien kimppuun.
Kun olimme listineet noin sata jousi- ja pistooliampujaa, aloimme tuhota kentälle marssineita ihmisiä muurilta käsin. He eivät voineet mitään, kun portit oli suljettu ja vampyyrit hyökkäsit kummastakin suunnasta. Kenttä oli äkkiä tyhjä, joten avasimme portit, päästäen toverimme palatsin ulkomuurien sisäpuolelle. Yhdistimme ryhmämme ja kaikki alkoivat taikoa epäkuolleita avukseen, jonka jälkeen jätimme tuhat luurankoa muureille vahtimaan ja lähdimme jatkamaan matkaa. Pääsimme niinkin pitkälle, kuin sisämuurien ulkopuoli ilman, että kohtasimme yhtäkään ihmistä.
Muurien päälle oli jätetty suuret määrät ihmisiä, jotka kaikki alkoivat ampua nuolisadetta, jota emme pystyneet ohittamaan. Me päätimme laukaista muutaman taian ja tunnin päästä olimme paukauttaneet itsellemme oikein reilun läpikulkuaukon, mutta ihmisiä oli vieläkin muurin ehjillä osilla, eivätkä nämä näyttäneet antavan periksi ennen kuolemaansa, joten puolet jäivät tuhoamaan loput muurilla olijoista ja muut viisikymmentä alkoivat juosta kohti palatsin sisintä pihaa.
Ohitimme muurin ja jatkoimme juoksua, kunnes päädyimme korkealla sijaitsevaan puistoon.
Näin heti tutun näköisen penkin puiston oikeassa laidassa ja muistin maalauksen, jota katsoin luvussa 4. Palatsin ovet alkoivat, kuten aina aueta, saranat naristen. Sisältä kuului ikävän tuttua kolinaa...
Viisikymmentä massiivisiin panssareihin sonnustautunutta sotilasta marssi ulos ja me päätimme iskeä ensin. Lähdimme juoksuun ja pamautimme itsemme sotilaiden keskelle, josta aloimme vähentää heidän piiritystänsä. Konrad, Vlad ja Mannfred olivat oikein taitavia huitomaan miten sattuu, mutta neljäkymmentäkuusi vampyyria eivät siinä niinkään onnistuneet. Minä puolestani pysyin tutussa ja turvallisessa rutiinissa, jossa odotan ensin vihollisen lyöntiä, jonka jälkeen isken itse heti päälle.
Tätä jatkui, kunnes loput ryhmästämme saapuivat ja rynnistivät vihollisten päälle. Enää ongelmana oli, miten pääsisimme palatsiin, kun ovet olivat menneet kiinni taistelun aikana.
Aloimme kaikki vuorollamme taikoa, lyödä, murtaa ovea, mutta kukaan ei onnistunut, kunnes Vlad otti miekkansa esiin ja paukautti kaikilla voimillansa oven päreiksi.
Astuimme sisään ja huomasimme palatsin olevan tyhjä. Siellä ei ollut ketään, eikä mitään. Näimme vain marmorista tehdyn valtaistuinsalin ja koristellun katon.
Tämä tarkoitti sitä, että olemme voittaneet. Keisari oli paennut palatsistaan, hyläten sen meidän haltuumme... Sota on voitettu.

Tiedän, kuinka paljon toivoisitte minun loppettavan nämä tarinat, mutta en anna teille vielä rauhaa, sillä uusi sota on syttymässä ja voitte sitten pilata aivonne sitä lukemalla!

PS. Olis kanssa ihan kiva kuulla jonkun muunkin mielipidettä, kuin Yrsan, jonka spämmäystä ei voi välttää.

Tämä sinun tarinasi on kuin muistilappu jääkaapin ovessa. Tarinassa ei ole syvyyttä. Keskittyisit enemmän yhteen tai kahteen henkilöön kerrallaan. Lisäksi löysin paljon yhdyssanavirheitä.

Olen aivan varma, että moni teistä siellä jossakin on paljon parempi tarinan kyhääjä kuin minä, joten kysyn nyt ehdotuksia, miten kirjoittaisin.
Lisäänkö yksityiskohtia esim. Raykin sijainnista, lähiympäristöstä ja taisteluista vai mitä?
Pyydän ehdotuksianne kaikki, jotka erehdytte katsomaan tätä topicia.

niin ja ihan tiedoksenne, että en ole jatkamassa tarinaa, ennen kuin saan 7 ohjetta, kuinka kirjoittaa jotakin (edes muistilappua jääkaapin oveen!).

Kuvaile tarkemmin vähän kaikkea...

muuta ohjetta en YRSANA voi antaa...

No hemmetti, en mä jaksa odottaa niin montaa kommenttia, kun siinä meniskin sitten loppu vuosi! Tämä ei (vieläkään) ole luultavasti niin yksityiskohtaistettu, kuin olis tarvis, eikä tässä niinkään tapahdu mitään, mutta ideaa vain tuli, enkä voinut antaa inspiraation karata!


LUKU 7: UUSI SOTA ALKAA

Olimme alkaneet systemaalisesti tuhota loppuja keisarin maista, suurentaen omia maitamme huomattavasti.
Olin itse palannut takaisin Von Carsteinin sukulinnalle, tuolle aina pimeän taivaan alla sijaitsevalle vampyyrien kulmakivelle. En olisi uskonut, että olin kaivannut takaisin niihin tylsiin hämähäkinverkon peittämiin huoneisiin, joiden tapetit alkoivat repeillä jo tomuisesta seinästä irti.
Huudot, jotka kuulin linnan portille päästyäni muistuttivat minua siitä tosiasiasta, että epäkuolleet hallitsevat nyt suurinta aluetta, mitä yksikään muu rotu koko maailmassa.
Edes yhtä päivää en voinut olla rauhassa, kun Vlad palasi entisen keisarin palatsilta.
Tulin häntä vastaan linnan käytävällä ja hän ilmeisesti oli etsinytkin minua.
''Rayk! Olenkin jo etsinyt sinua!'' Huudahti Vlad, heti minut nähtyään.
"Oletko levännyt hyvin?"
Vastasin myöntävästi ja Konrad tuli ylös rappusia, jotka johtivat eteisaulaan.
''Rayk! Tavarat kasaan, meillä on uusi sota!''
''Mitä!?''
Konrad yritti juuri aloittaa kuvailunsa, kuinka hän repisi ihmisiä silpuksi, kun Vlad keskeytti.
"Niin, no se on aivan totta. Kaaoksen ihmiset pohjoisesta ovat aloittaneet armeijan kehityksen ja ensimmäiset pataljoonat hyvin varustettuja sotureita ja monia satoja 'ryöväreitä', kuten vakoojamme niitä kutsuvat, ovat lähteneet liikkelle suunnaten tasaisesti joka puolelle aluettamme.''
Tiesin, mihin minä tässä keskustelussa päädyn, joten lyhensin Vladin kertomusta kysymällä:
''Eli sinä haluat minut ensimmäisiin vartiostoihin jo tänä yönä?''
"Aivan."
Joten tunnin päästä olin jo pukenut nahkaisen levyrintapanssarini, rautaiset säärisuojani ja nahkaiset taistelukäsineeni päälleni, sitonut lyhyen, rautaisen miekkani vyölle ja alkanut matkani kohti kaikkein pohjoisinta kaikista omistamistamme ''sivistyksellisistä'' sijainneista: Kylmänseipään kylä.
Kylä oli kahdenkymmenen virstan päässä, mutta se ei pahemmin minun matkantekoani haitannut, kiitos tämän ikuisen yön, joka vallitsee vanhassa maailmassa, sekä kohta myös entisessä keisarikunnassa.
Juoksin pitkin kuolleita metsiä, väistellen matkallani kaatuvia puita, sekä kantoja ja juuraikkoa. Eläimiä minun ei tarvinnut väistellä, sillä eläimet väistivät minua heti, kun haistoivat vampyyrin. Muutaman hirven kyllä tapoin, saadakseni hieman juotavaa. Näissä merkeissä matkustin läpi harmaiden kenttien ja kivisten alankojen, kunnes päädyin Kylmänseipään kylän vartiotuvalle, jonka ovella seisoi kärttyisen näköinen vampyyri, päällään metalliset panssarit, joiden päälle oli puettu aristokraattinen pitkähelmainen takki.
Heti lähestyessäni, hän esti minun läpipääsyni.
"SEIS! Tästä ovesta ei kulje KUKAAN, ilman lupaa!''
Utelin vahdilta, kenen lupa tarvitaan, että ovesta pääsee läpi.
"Ovesta pääsee sisään, vain ja ainoastaan suuri arvoisen Von Carsteinin luvalla!"
En edes halunnut tietää lisää, joten vedin miekkani esiin ja varoitin vahtia estämästä pääsyäni kahdesti. Vahti veti oman miekkansa esiin ja yritti nopeaa lyöntiä minun kasvoihini, mutta väistin iskun ja työnsin vahdin kumoon.
Onneton vahti yritti vielä räpeltää jotakin, mutta pistin miekkani hänen panssarinsa läpi ja raahasin ruumiin lähimpään pusikkoon.
Nyt pystyin kulkemaan ovesta, eikä kukaan estellyt.
Sisällä oli lämmintä ja pieni, kivinen takka valaisi tammesta tehtyä kaksikerroksista vartoitupaa. Sen itäseinällä oli kaksi ikkunaa, jotka olivat kolmen metrin päässä toisistaan ja lattialla oli yksi, hyvin kulunut matto, joka oli ilmeisesti tehty oljesta, jostakin selittämättömästä syystä. Pohjoisella seinällä poikittain olivat tammiset raput, jotka johtivat yläkertaan. Kuljin hitaasti pitkin alempaa kerrosta, kuunnellen ilmeisen hiljaista puhetta ylhäältä.
Äänet lopettivat, joten päätin mennä yläkertaan, tervehtimään ja raportoimaan syyni vartiotuvassa.
Rappusia oli kaksikymmentä ja yläkerta oli hieman erilainen, kuin alempi kerros:
Seinät olivat nyt tehty pyökistä ja olivat noin kahden metrin korkuiset, mutta lattia oli tamminen. Katto oli myös pyökistä valmisettu ja sen keskeltä roikkui ketjujen varassa kärrynpyörä, johon oli laitettu kynttilöitä valaisemaan ylempää kerrosta. Seinillä riipui muutama taulu, jotka esittivät kylmänseipään kylää ja yksi ikkuna keskellä jokaista sienää. Huoneen nurkissa oli ripustettuja peltipanssareita ja aseita joka lähtöön. Huoneen keskellä oli matto, aivan tavallinen. Maton päällä oli viisikulmainen, puinen pöytä, jonka ympärillä kolme tuolia. Kahdella tuoleista istui kaksi vampyyria, jotka kummatkin katsoivat minua kysyvästi.
"Tulen Vlad Von Carsteinin käskystä. Minulla on määräys puolustaa kylää pohjoisen sotureita vastaan.''
Kummatkin vampyyrit katsoivat minua hetken huvittuneena ja alkoivat nauraa.
''Sinä et poika kauaa selviä pohjoisen sotureita vastaan, NOILLA.''
He osoittivat nahkaisia panssareitani ja miekkaani.
''Tulepas tänne, niin varustetaan sinut kunnolla.'' Sanoi toinen vampyyreista.
Hän oli itse pukeutunut mustaksi maalattuun panssariin, joka peitti hänet täysin. Näin vain hänen kasvonsa, jotka olivat yllätyksekseni arpien peittämät.
Luulin, että vampyyrien haavat paranevat aina hieman haavoituksen jälkeen.
Tuo kyseinen vampyyri ojensi minulle yhden ja puolen käden äpärämiekan, jonka kahva oli peitetty mustalla nahalla, Väistin oli luultavasti aitoa kultaa, joka peitti sormet jokapuolelta, vastapaino oli tuuman halkisijan kokoinen lyijypallo, joka oli lumottu hohtavaksi ja terä oli himmeän väristä metallia, josta en ollut varma. Tähän saatuani, myös mustan nahkahuotran, ojensi vampyyri minulle myös mustaksi maalatun peltihaarniskan, mutta ei kypärää.
Otin nahkaisen rintapanssarini ja rautaiset säärisuojani pois ja puin päälleni
peltihousut, kengät ja rintapanssarin.
''No no, poikahan näyttää jo aivan soturilta!'' ivasi vahti, joka oli jäänyt tuolillensa istumaan. Varustauduttuani kunnollisesti, lähdin katselemaan ympäri kylää. kylän päätien kummallakin puolen oli taloja ja ne kaikki olivat ulkoapäin katsoen kaikki samanlaisia tammisia taloja. Kymmenen metrin päästä saavuin suurelle, pyöreälle aukealle, jolle oli pystytetty kylän tori. Kojuja oli pitkin kivistä ympyrää, vierivieren ja myyjät mölysivät toinen toistaan kovempaa, joten en kuullut yhtikäs mitään muuta, kuin epämääräistä hölinää ja häslinkiä joka suunnasta. Huomasin kujan, joka vei ulos torilta, vastapäätä sitä tietä, jolta tulin torille. Tämä oli paljon kapeampi ja näin kujan kummallakin puolella ainoastaan kivistä seinämää. Kuja tuli noin kymmenen metrin päästä loppuun ja vastaani tuli kylän hirrestä rakennettu 'muuri'. Kuja itsessään jatkui oikealle ja vasemmalle. Tästä päätelin, että kuja ympäröisi koko kylän.
Palasin samaa reittiä takaisin vartiotuvalle ja istahdin yhdelle toisen kerroksen tuoleista. Huomaamattani nukahdin ja näin unta. Näin unta, kuinka kylmänseipään kylän puutalot roihusivat kirkkaasti. Vlad syytti minua, ainoaa selviytyjää, petturuudesta ja ajoi minut maanpakoon. Heräsin henkeä haukkoen lämpimästä vartiotuvasta, kun arpikasvoinen vahti katsoi minua huolestuneen näköisenä.
"Voiko peto oikeasti nähdä painajaista?'' Hän kysyi.
Kerroin hänelle, mitä unessani oli tapahtunut ja vahti näytti entistä huolestuneemmalta. Hän avasi suunsa ja aikoi sanoa jotakin, kun ovi paukahti kiinni alhaalla ja kuulimme kolinan lähestyvän. Se oli toinen vahdeista, joka aloitti lauseensa jo portaiden puolivälissä.
''Päällikkö! Viholliset on nähty pohjoisessa. He asettelevat juuri nyt leiriä kolmen virstan päähän kylästä ja heitä on noin sata.''
Arpikasvoinen vampyyri käski heti koota viidenkymmenen soturin joukon hyökkäämään kohti vihollista ja kolmekymmentä soturia vahtimaan 'muureilla' entistä tarkemmin. Näin tuon vampyyrin kalpeat, arvettuneet kasvot, jotka vääristyivät nyt huolesta.
''Pääsenkö minä mukaan niiden viidenkymmenen joukkoon?''
''Mene vain, mutta ole varovainen, jos tämä on ensimmäinen kertasi pohjanmiehiä vastaan.''
Näin ollen kiiruhdin pohjoiselle portille ja lähdimme kaikki viisikymmentäyksi vampyyria kohti suurta leiriä.

Mulla tais jäädä joku osa välistä kun lui näitä... Missä niistä sanotaan että niillä on sota?

Ja kappalejako...en jaksa siihen kiinnittää huomiota, äikän tunneilla tuli ihan tarpeeks puhuttua niistä, ei näin lomalla jaksa kiinnittää niihin huomiota niin paljoa. Kyllä ton luki, jatkan näiden lukemista niin kauan kuin jatkuu!