Sotavasara.net

Olen aina miettinyt miten Typhuksen laivaan Terminius est:iin puhkesi hirveä tauti, joka tappoi Typhuksen miehistön ja melkein hänet itsensä. Joten päätin kirjoittaa siitä pienen tarinan/novellin.
Tämä tarina ei pyri olemaan toden mukainen, joten siinä ei varmaan ole kaikkia faktoja plague marineista + muista henkilöistä. Tämä ei ehkä ole kaikista pisin tarina mutta lupaan että seuraava osa tulee olemaan paljon pitempi. Toivottavasti nautitte

1# OSAN ALKU

Olin juuri aloittamassani hyvin ansaittua taukoa, Sota-alusten ohjaaminen voi ottaa vatsan hapoille. Juuri kuin aloin miettiä mitä voisin syödä, kaksi erilaista miestä astuivat sisään. He olivat kuin toistensa peilikuvat, täsmälleen toistensa vastakohtia. Toinen miehistä oli pienikokoinen ja lihava, toisin kuin toinen heistä oli pitkä mutta laiha kuin hammastikku.
“Kapteeni Mania?” kysyi lihavampi miehistä.
“Mitä asiaa, ettekö näe, että minulla on kiire.”, vastasin heille töykeästi, samalla kun aloin ottaa itselleni vain vähän pilaantunutta viineriä.
“Meitä on pyydetty tuomaan sinut kokoushuoneeseen, asia on kuulemma kiireinen.”, sanoi pitempi mies.
“Saanko edes ottaa mukaan välipalan, minä kuolen nälkään.”, sanoin.
“Saatte ottaa”, vastasivat miehet pienen hetken jälkeen.

Miehet veivät minut entuudestaan tuntemattomaan huoneeseen jossa ei ollut hirveästi valoja. Minua pyydettiin seisomaan keskelle riviä, jossa oli muita henkilöitä aluksen miehistöstä. Muut vaikuttivat että heidät oli juuri keskeytetty jostain tärkeästä tapahtumasta. Mikähän saattoi olla jotain näin tärkeää.

“Hyvät herrat, kiitos että pystyitte tulemaan näin nopealla varoituksella“, sanoi ääni pimeydestä. Yhtä nopeasti kuin meidät oli kutsuttu tänne, valoit syttyivät.
Meidän edessämme oli kaksi miestä, toisen tunnistaisin vaikka unissani. Se oli hän, tätä päivää olin odottanut koko elämäni, päivää jolloin tapaisin… Calas Typhonin. Mutta kuka puhui äsken?
“Miksi meidät kutsuttiin tänne, majuri Kampf?” kysyi nuorehko mies vasemmalta puoleltani. Itse asiassa hän ei edes näyttänyt mieheltä, hän näytti enemmän teiniltä, joka oli saanut turpiinsa joltain yläluokan koulukiusaajalta. Hänestä huomasi selvästi että hän oli palvellut Jumalaansa kauan ja käynyt tuskallisia taistelujaan Hänen puolestaan. Hänen haarniskastaan näkyi selviä luodinreikiä ja miekan tekemiä halkeamia, joita oli yritetty turhaan paikata ruosteisella metallilla ja joillain kuolleilla ja likaisilla kasveilla.
Hänestä kuitenkin pursui sellaista energiaa. Energiaa, jonka pystyivät vastaanottamaan vain siunatut. Tämä energia oli totisesti pimeää energiaa, mutta jokin tässä energiassa ei ollut kohdallaan.

“Herrat, teidät on valittu tähän tehtävään teidän erilaisten taitojen takia. Teidän tehtävänne on mennä ja hakea entinen biofyysikko ja -kemisti, hänen nimensä on Alexander Fleming.
Hän oli erikoistunut biologisten aseiden tekemiseen, mutta hänet tuomittiin maanpetturuudesta ja hänet karkotettiin Zero Zoneen. Haluan, että hän kertoo missä hänen asekätkönsä on. Kun hän on kertonut sen voitte tehdä hänelle mitä haluatte, kunhan se tulee olemaan sotkuista ja rumaa.” Kertoi majuri
“Zero Zonen koordinaatit ja muut lisätiedot voitte löytää tästä kansiosta. Aluksenne Mt. Dominator on valmis lähtöön… Ai niin… Sallikaa minun esitellä teidän uuden lentäjänne.” Kapteeni viittoi minua päin “kapteeni Mania”

1# OSAN LOPPU

Kas Fabukin päätti kirjoittaa tänne jotakin:D.

Hmm... ihan perus hyvää settiä, mielenkiintoisesta aiheesta ja oudoista henkilöistä plussaa, mutta kuvailua olisi voinut olla enemmän. Ihan perus hyvä kamaa, kyllä minä tätä tulen seuraamaan.(Space marinet tuskin syö viineriä...:))

Andy the great kirjoitti:Kas Fabukin päätti kirjoittaa tänne jotakin:D.

Niinpä.

Mutta tarinasta: itse ainakin pidin tästä ja tulen seuraamaan. Imo hyvä alku tarinalle, joskin mitään ihmeellistä ei tapahtunut ja oli melko lyhyt.

Jatkoa odottaen :)

Anteeksi, että minulla kesti tämän toisen osan kanssa. Anteeksi niille, jotka ovat odottaneet tätä toista osaa - minulla on ollut vähän kiireitä erilaisten töiden kanssa. Muistakaa kommentoida ja kertokaa mitä voisin vaikka parantaa teksteissäni.

2# OSAN ALKU

Mt. Dominator oli kaunis ja käytännöllinen alus, ”ohjekirjan” mukaan aluksessa oli 30 hyttiä ja kolme kerroksinen konehuone. Lentäjän, eli minun, hytti oli täysin erilainen kuin muut hytit. Sieltä pääsi heti ohjaamoon ja hytistä pystyi myös antaa ohjeita miehistölle toisin kuin muista aluksista, joissa olin ollut. Aluksessa oli myöskin lukuisia asevarastoja joihin pääsi vain miehistö.
Alus oli suunniteltu taistelemaan ja kuljettelemaan turvallisesti ihmisiä. Dominatorin moottori oli täysin uuden mallinen, erittäin paljon kuluttava moottori mutta hirvittävän nopea. Olin myös kuullut huhuja että moottori menisi helposti rikki, toivottavasti nämä huhut olivat vain päättömiä horinoita.
Aluksessa oli erikoista se, että se pystyi paikoiltaan kääntymään 360 astetta erittäin nopeasti. Tämä johtui aluksen muodosta, alus oli aivan sileä, koska aluksen tykit ja muut puolustusjärjestelmät olivat aluksen sisällä ja tulivat ulos kun niitä tarvittiin. Alukseen oli myös asennettu lukuisia tiputusaluksia, jotka toimivat myös avaruudessa. Tästä on hyötyä alusten valloituksissa.
Mutta kyllä Mt. Dominatorista löytyi heikkouksia, se ei kestänyt paljon tulitusta, joten sen pitäisi yllättää aina vihollisensa, suora hyökkäys ei toimisi koskaan.
Mutta kyllä se oli kaunis ja niin täydellinen alus loppujen lopuksi. Se oli kuin yksi suuri tähti keskellä täysin pimeää taivasta.
Muut alukset näyttivät pelkiltä romumetallilta Hänen vieressään. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun olisin… rakastunut.

“Se on hieno”, sanoi ääni takaani.
“Kaunis, kuvaisi paremmin Häntä” vastasin samalla kun käännyin ympäri, jotta näkisin puhujan. Hämmästyin kun huomasin puhujan olleen se sama nuori mies, joka oli seisonut vieressäni kokouksessa.
“Oon mie hienohompiiki nähny !” huusi ronski, suureen haarniskaan pukeutunut mies parin metrin päästä minusta.

Miehen haarniska oli selvästi vanha, mutta erittäin hyvässä kunnossa, joten hän täytyi pitää siitä erittäin hyvää huolta.
Miehen kasvoissa oli lukuisia arpia ja hänen vasempaan silmäänsä oli laitettu kulunut silmälappu.
Miehen nenä näytti olleen murtunut pahasti, ehkä se oli peräisin jostain ottelusta, mutta jos nenän murtuminen oli pahinta mitä hänelle oli tapahtunut, en haluaisi nähdä vastustajan naamapärstiä. Mies myös näytti nuuskaavan paljon, sen huomasin kuka tahansa, joka katsoi hänen nenänalustaansa. Sellainen nuuskankäyttö voi vielä koitua hänen kuolemakseen.

“Niinkö? ” vastasin hänelle naurahtaen hänen puheilleen. “Nimeä yksi alus, joka olisi häntä hienompi”
“Sattuuks Dark Angelit olemaa teil tuttui” samalla kun hän alkoi kävellä minua päin.
“Kyllä tietenkin, kukapa heistä ei olisi kuullut. Hyviä ja fiksuja sotilaita, aina ajattelevat ennen kun tekevät mitään. Sen ansiosta ne pärjääkin niin hyvin.”, vastasin hänelle, hiukan tietäen mihin hän oli pyrkimässä puheenaiheessaan.
Mies oli jo päässyt luokseni ja hätkähdin kun hän ojensi kätensä kättelemistä varten.
“Benetiks kaverit haukkuu” sanoi hän hymähtäen ihan kuin jotain huonon-hauskaa olisi tapahtunut.
Samalla huomasin, että äsken vieressäni ollut mies oli hävinnyt.
“Nii, niist Dark Angelist. Tiedäk sää se alukse ku St. Jugment? Se, se o hienoo pellii se.”
“Kyllä, se on hieno laiva ja se ei myöskään ole huono taistelussa. Se kestää paljon tulitusta ja jos se on alakynnessä vihollis-laivoja vastaan, se pystyy tulittamaan harvinaisen tarkasti esim. aluksen tykkiin.
Sinne mahtuu paljon miehistöä, joka on hyvä jos laivan sisälle hyökätään. Mutta miten se pärjää nopeille ja vahvoille aluksille kuten meidän alukselle?”
“Vau. Sä tiedät kyl paljo aluksist.”
“Minä sentään tilaan SotaLaiva -lehteä” sanoin. Pian huomasin, että me molemmat nauroimme surkealle vitsilleni.
“Sä oot hyvä jätkä Mania, mut mitäs jos lähettäs jossain vaiheessa” sanoi Benet hiukan vakavalla äänen sävyllä
“Hyvä on” sanoin ja perään huusin “Okei naiset, jos olette meikanneet tarpeeksi voisimme lähteä!”
Joukko huuteli minulle mitä sattuivat takaisin, mutta minua ei oikein kiinnostanut mitä he sanoivat.
“Muuten Benet” sanoin Benetille aluksen oviaukossa “Miten sinä menetit silmäsi, siis miksi sinulla on silmälappu?”
Benet katsoi minua hymyillen ja kuiskasi minulle “En mä sit oo mittenkään menettäny, mul o vaa se kos se näyttää nii… Bädäässilt.”

Kun olin matkalla pääkannelle sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa jännityksestä. En pystynyt arvaamaankaan minkälainen pääkansi olisi. Olettaisin sen näyttävän ihan tavalliselta pääkannelta, vaikka se olisi täynnä erilasi vipuja ja välkkyviä valoja.
Olin saapunut ovelle, josta pääsisin pääkannelle, hengitin syvään ja avasin oven.
Pääkansi ei ollut yhtään mitä olin ajatellut, olisin ajatellut sen näyttävän niin tylsältä, mutta se ei ollut, se oli enemmän… viihtyisämpi kuin olin uskonut.
Pääkansi oli kaksikerroksinen. Ylempi kerros oli tarkoitettu selvästi aluksen kapteenille, koska kerroksen keskellä oli asetettu kiinni suuri ja hieno tuoli pöytineen, jossa olisi kunnia olla ja johtaa miehistöä. Tunnistin paikan kuuluvan minulle, koska huomasin että pöytään oli laitettu kullattu nimilaatta johon oli kaiverrettu isoin kirjaimin nimeni.
Kerrokset yhdistettiin kahdella isolla ja kaarevalla portaikolla, joihin oli kiinnitetty puhtaan punaiset matot. Portaikon kädensijat olivat täynnä elegantteja kukkasia ja ne kaikki oli kullattu kullalla.
Toisessa kerroksessa oli kolme paikkaa, kaikki oli tarkoitettu navigaattoreille. Olisin uskonut, ettei minulla ollut mahdollisuutta nähdä kunnolla eteeni pääkannelta mutta olin yllättynyt. Pääkansi oli asetettu hienosti aluksen eteen ja se pystyi liikkumaan aluksen sisälle ja jopa ulos vakituisesta paikastaan. Pääkannesta pystyi näkemään laajasti ulos siellä olevan suuren ikkunan takia.
“Okei miehet, on aika mennä paikoillenne. Valmistautukaa lähtöömme”, kuulutin miehistölle
“koordinaatit Zero Zoneen on asetettu, Sir.” kertoi oikealla istuva navigaattori
“Hyvä Mania, näytä nyt kaikille lentotaitosi. Näytä miten tosilentäjä lentää.” mumisin itselleni hiljaa.
Aloitin puhumisen alukselle. Käskin häntä käynnistämään moottorin ja suuntaamaan Zero Zonea. Alus totteli ihanasti minua.
“Valta maistuu makealta” totesin itselleni.

2# OSAN LOPPU

Tässä nyt kolmas osa on...

3# osan alku

"Sir. Olemme valmiita siirtymään maksimi nopeudelle" ilmoitti mies vasemmella olevan monitorin edessä.
"Hyvä. Kuinka kauan meillä kestää kunnes olemme saapuneet perille?" kysyin mieheltä
"Noin 23 tuntia, sir" vastasi mies
"Loistavaa. Lähden kiertämään alusta. Ilmoittakaa minulle välittömästi, jos lähestymme vaaraa tai olemme saapuneet perille. Olenko tehnyt asiani selväksi?"
"Kyllä kapteeni" huusi kannella oleva miehistö.

Lähdin kävelemään kohti kohti konehuonetta, toivoen näkeväni moottorin kokonaisena ja halusin tietää miten moottoria hoidettaisiin.
"...Ja sitten minä pelastin Keisarimme erittäin kivuliaasta ja häpeällisestä kuolemasta!" huusi karskea ääni asevaraston viereisestä hytistä.
"Kas, en tiennyt, että aluksessamme oleskelisi keisarillinen sankari" ajattelin itsekseen.
Kävelin hitusen nopeammin kuin tavallisesti hyttiä päin. Halusin kuulla lisää tämän miehen tarinoita, olenhan aina pitänyt sankaritarinoista.
Oven reunasta näin suuren joukon miehiä istumassa ja puhdistamassa aseitaan samalla kun he seurasivat ainoan pystyssä olevan miehen puheita. Mies oli vähän pulska vatsansa ympäriltä, mutta hän oli kyllä normaalia miestä pitempi.
Miehellä oli päällään sinivalkoinen haarniska ja punainen viitta. Miehen haarniskassa oli paljon mitalleja, joista muutama oli kuin ne olisi tehty itse nopealla sutaisulla. Miehen haarniska oli harvinaisen likainen ja kulunut, sitä olisi voinut luulla mustaksi ellei aluksen valot olisi olleet niin kirkkaat.
Mies oli kasvoiltaan huvittavan näköinen. Hän piti otsallaan mustia laseja, joissa molemmissa linsseissä oli pieniä halkeamia. Miehen hiukset olivat harmahtavat ja mustat, mutta pystyssä kuin räjähdyksen jälkeen... aivan hän olikin räjähdysekspertti.
"Olenko muuten koskaan kertonut teille miten sota sana on syntynyt?" kysyi räjähdysekspertti.
Huomasin kuin muut miehistön jäsenet pyörittelivät silmiään tylsistyneenä, joten kävelin vähän kyyryssä lähimpään nurkkaan etten vain keskeyttäisi miehen tarinan kerrontaa.
"Okei, sota sanan keksi minun iso-iso-iso-isäni Andy the Suuri" sanoi mies ylpeänä ja melkein itki kun hän muisteli iso-iso-iso-isäänsä.
"Kun Andy oli minun ikäiseni hän oli universumin suurin taistelija. Hän oli suurin taistelija, koska hän keksi taistelun, ja hän eli taistelusta toisin kuin sinä senkin toukan-anopin-uloste!" huusi mies eturivillä olevalle miehelle.
"...Sitten Andy the Suuri korjasi taistelu sanan sota sanaksi, jottei yksikään mies saati sitten Demoni voisi voittaa häntä 'kunnian kehässä' eli taistelussa" jatkoi mies.
Olin päässyt nurkkaan, jossa oli minun lisäkseni toinen ulkopuolinen miehistön jäsen.
"Kuka tuo tarina-mies oikein on?"kysyin vierus toveriltani
"Etkö tunne häntä? Hän on Mad-Jack, Avaruusjoukkojen paras ja hulluin räjähdysekspertti. Hän tuli hulluksi kun hän yritti kehittää jotain uutta räjähdettä, kuullemma jotain erittäin tehokasta mutta vaaratonta ihmisille. Mies parka oli lukinnut itsensä kaappiin kahdeksi vuodeksi kun huomasi epäonnistuneensa aikeissaan, mies ei ole koskaan ennen suostunut kuuntelemaan järkipuhetta."vastasi mies.
"Ja miten tiedät tämän kaiken?" kysyin häneltä.
"No, minä diagnosoin tämän hullun-miehen. Me emme ole muuten esittäytyneet, olen lääkemies ja sotastrategioija Faber Brown"
"Tämän aluksen kapteeni ja miehistön johtaja Mania, pelkkä Mania" vastasin.
Kättelin nopeasti Faberia ja jatkoin Mad-Jackin kuuntelemista.

"... Ja sitten Andy the Suuri osti pienellä palkallaan itselleen uuden ja ison aseen ja sillä tuhosi 3 alien-rotua" jatkoi Mad-Jack ylpeänä kertomustaan.

3# osan loppu

Olenpas immarreltu...... Hyvää settiä kyllä osaat heitää.

Minä nautin tämän osan tekemisestä, olen erittäin tyytyväinen siheen, toivottavasti tekin pidätte siitä

4# osan alku

Kun olin kuunnellut jo kolme tuntia Mad-Jackin tarinoita, päätin että jatkaisin kierrostani. Huomasin myös, että Mad-Jack itsekin oli kyllästynyt tarinoiden kertomiseen.
"Ok miehet, mitäs jos lopettaisin tähän? Minä taidan tästä mennä nukkumaan" sanoi Mad-Jack samalla kun hän otti nuhjuisen nallensa syleilyynsä ja nukahti keskelle lattiaa.
Miehiin syntyi heti eloa, he olisivat varmaan hurranneet, mutta uskon että he pelkäsivät herättävänsä Jackin, joten he vain tyytyivät toistensa halailuun.

Faber marssi minun luokseni, synkkä ilme kasvoillaan.
"Haluaisin esitellä sinulle erään ystäväni" hän sanoi
"Hyvä on, näytä tietä..." vastasin, kuin viitoin hänelle menemään ensin ovesta ulos.
Kävelimme molemmat hiljaa käytävää pitkin, ilmapiiri oli yhtä synkkä kuin hautajaisissa.
Olimme saapuneet laivan kirjastoon, olin kuullut huhuja kuinka hieno se olisi, mutta ne huhut olivat vääriä... kirjasto oli hienompi kuin kukaan olisi sen uskonut olevan. Kirjasto oli noin sadan metrin korkuinen ja seinät, tai siellä ei edes ollut seiniä, ainoastaan suuria kirjahyllyjä, joiden vieressä oli pieniä leijunta-aluksia, jotta miehistö voisi hakea suosikki kirjojaan.
Kirjaston keskellä oli suuri, noin sadan ihmisen, tilava pöytä. Pöytä oli valmistettu jostain harvinaisesta puusta ja pöydän päät oli kultaiset. Pöydän vieressä olevat tuolit oli valmistettu samasta materiaalista. Ja pöydän päässä tietenkin istui se sama "teini", jonka olin tavannut siellä kokoushuoneessa.
Nuori mies oli ottanut itselleen paksun, ruskeakantisen kirjan nimeltään Dante:" Jumalainen Näytelmä" ja lasillisen punaviiniä.
"Kapteeni Mania, saanko esitellä teille ensimmäisen biologisen ihmisaseen, Attacut. Hän on ihmisen ja demonin risteyksen aikaansaamo, hän syntyi uudelleen 200 vuotta sitten, kun minä pelastin hänet varmalta kuolemalta antamalla hänelle demonin verta. Ihme kyllä hän ei ole vanhentunut päivääkään." ilmoitti Faber minulle.
"Hetkinen?!" huusin " Tarkoitatko että minä kuljetan demonia laivassani? Ja jos sinä pelastit hänet 200 vuotta sitten... sinun pitäisi... sinun pitäisi olla kuollut."
"Puolidemonia" ilmoitti Attacut.
"Ei ole olemassa puolidemonia! On vain olemassa demoneita ja ei-demoneita, piru vie!" huusin sammalla kun löin nyrkkini pöytään.
"Minä en ole barbaarinen tappaja kuten muut demonit tai ihmisdemonit..." sanoi Attacut tylsistyneenä.
"Mitä? Onko nykyään olemassa ihmisdemoneja? Kautta Keisarin mielen minkälaisessa maailmassa asummekaan..."
Aloin olla jo hiukan hätääntynyt, joten päätin istua hetkeksi paikoilleen.
"Mitäs jos kertoisin teille kaiken mitä tiedän..." sanoi Faber
"Se ehkä valaisisi minua. Olkaa hyvä, kertokaa kaikki..." sanoin Faberille ja Attacutille
Faber siirsi viereistäni tuolia ja istui siihen.
"Hyvä on, mitäs jos alottaisin itsestäni. Minä synnyin 12.11. vuonna 12000, minä en koskaan tavannut vanhempiani, mutta uskon että he eivät jättäneet minua tähän maailmaan yksin tarkoituksetta. 20 vuotta syntymästäni eteenpäin ihmiskunta oli päätynyt niin huonoon jamaan, että ihmisten välinen rauha hävisi ja alkoi sota, joka on jatkunut tähän päivään saakka. Planeetta, jossa asuimme tuhoutui, mutta onneksi noin puolet ihmisistä olivat ehtineet lähteä siltä tuhoontuomitulta planeetalta. Minä olin yksi niistä ihmisistä." kertoi Faber
"Mitä sitten tapahtui...?" kysyin häneltä
"Aluksessa, jossa olin syntyi kapina joka johti aluksen tuhoutumiseen. Muutamat onnekaat, jotka ehtivät päästä pelastusaluksiin muuttivat läheisiin planeetoihin ja aloittivat siellä oman yhteiskuntansa..." jatkoi Faber.
"Olitko sinä yksi niistä onnekkaista?" kysyin.
"En, olin aluksen viimeinen mies, ilman mitään pelastautumismahdollisuutta. Alukset olivat siihen aikaan vielä käsin ohjattavia, joten pystyin tekemään pakkolaskun kokonaan jään peitossa olleelle planeetalle. Siellä asustin kokonaisen vuoden, toivoen että joku tulisi ja pelastaisi minut, mutta turhaan. Kerran kun olin etsimässä ruokaa, yksi jäisistä vuorista järisi ja aiheutti lumivyöryn. Minä jäin sen alle. Seuraavaksi minä heräsin 30 000 vuoden kuluttua, keskellä oudoimpia ihmisiä mitä olin nähnyt. Heillä ei näyttänyt olevan minkäänlaista nenää ja heidän ihonsa oli... sininen." sanoi Faber.
"Tau..." sanoin hiljaa.
"Aivan Taut olivat pelastaneet minut, he veivät minut suojaan heidän koti planeettaansa. He huolehtivat minusta monta vuotta opettaen minulle heidän lääketiedettään. Eräänä päivänä joukko ihmisiä saapui sille planeetalle, ottaen minut mukaansa, en enää koskaan nähnyt -saati sitten kiittänyt heitä." sanoi Faber synkkänä.
"Ja silloin aloitit sotilaslääkärin työn, merijalkaväessä?" kysyin Faberilla.
"Kyllä, pelastin monia ihmishenkiä, muunmuassa Attacutin hengen." Faber huokaisi.
"Minä olin saanut tartunnan harvinaisesta viruksesta, johon ei ollut lääkettä, Faber kehitti vastalääkkeen minulle demonin verestä." sanoi Attacut
"Mutta miten sinä Faber olet selvinnyt tämän 200 vuotta ilman vanhemista?" ihmettelin.
"Kyllä minä olen vanhentunut, minun kehoni on vain ollut jäässä, kun minun sieluni on ollut vankilassa." Faber sanoi vaipuen sitten syvään hiljaisuuteen.
"Keisari sai selville mitä Faber oli tehnyt, hän joutui Keisarin sotilasvankilaan vangiksi 200 vuodeksi. Minut oli asetettu etsintäkuulutettavaksi kunnes Keisari huomasi että minusta voisi olla jotain hyötyä tässä sodassa." Attacut jatkoi.
"No, mitä voitte kertoa näistä ihmisdemoneista? " kysyin Attacutilta.
"Minä olen puolidemoni, minulla on ihmisen mieli mutta demonin psyykkiset ja fyysiset voimat. Ihmisdemonit taas ovat ihmisen ruumiissa olevia demoneja, ihmiset eivät hallitse kehoaan vaan demonit 'ajavat' ihmistä omiin tarkoituksiinsa." Attacut selitti.
"Miksi te kerrotte tämän minulle?" kysyin.
"Koska sinä ja Attacut olet minun lapsen-lapsen-lapsen-lapsia. Te olette minulle sukua, te olette minun vertani, te olette minun perhettäni..."

4# osan loppu

Muistakaa kommentoida tekstiäni, olisi mukavaa kuulla mitä muut ajattelevat tästä tekstistä.

5# OSAN ALKU

Koko kirjasto oli hiiren hiljainen, tuntui kun aika olisi pysähtynyt tai se olisi vain hidastunut paljon.
"Joten Attacut on minun iso-iso-isäni, ja sinä olet hänen kaukainen iso-isänsä" totesin.
"Kyllä" Faber sanoi.
"Onko olemassa lisää outoja ja sairaita lisäkohtia perheestäni, jotka minun pitäisi tietää. Hehe" hymähdin hiljaa ja masentuneena.
"Hyvä että muistutit, sinä olet perinyt demonin verta Attacutilta, joten... sinäkin olet puolidemoni." Faber sanoi.
"No, hyvä että se asia hoidettiin pois päiväjärjestyksestä." sanoin sarkastisesti.
"Mukavaa, että otat tämän niin hyvin vastaan, voisin kuvitella, että sinä jotenkin sekoisit tästä tiedosta." Attacut sanoi.
"NO KYLLÄ TÄMÄ TIETO VÄHÄN SEKOTTAA PÄÄTÄNI!!" huusin samalla kun paiskasin tuolin lattialle.
"Turhaan sinä nyt huudat. Nyt ota vain rauhallisesti, hengitä syvään, ei mitään hätää. Kaikki on hyvin." Faber rauhoitteli.
Äkkiä sali alkoi vilkkua punaisena ja laivassa olevat sireenit alkoivat soida. Kuulutus kaikui ympäri alusta:
"Hälytys! hälytys! Tuntematon alus hyökkää kimppuumme! Hälytys! Häly..."
Katseeni nousi pystyyn, ja aloin juosta kohti pääkantta. "Hitto, miehistöni tarvitsevat minua pääkannella" ajattelin.
"Faber, Attacut! Tulkaa mukaani voin ehkä tarvita apuanne jos joudumme taisteluun!" huusin heille oven pielestä.
Faber ja Attacut nousivat heti ja alkoivat seurata minua.
"Attacut, anna miehistölle aseet ja kokoa he pieniin ryhmiin. Sitten lähetä heidät tiputusaluksien luokse. Odota sitten käskyäni, voi olla että joudumme taistelemaan vastaantulevaa alusta!" huusin Attaculle.
"Kyllä kapteeni" Attacut vastasi. Hän näytti kunniaa ja alkoi juosta vastakkaiseen suuntaan.
"Kaikki miehet taisteluasemiin! Kaikki miehet taisteluasemiin!" kuulin Attacutin huutavan miehille.
"Faber, haluan että pysyt koko ajan vieressäni, kunnes pääsemme lähikontaktiin. Sitten voit mennä lääkärituvalle hoitamaan haavoittuneita jos heitä tulee olemaan!" huusin Faberille.
Olimme päässeet pääkannelle, joten hidastimme vauhtia ja kävelimme sisälle ripeästi.
"Ok. Mitä meillä on vastassa?" kysyin aluksen tietokoneelta.
"Ork -rodun valmistama ja ohjaama alus,Graet Graaahh, on tulossa suoraan meitä päin ja he ovat tähdänneet kaikki tykkinsä meihin." naisellinen ääni vastasi minulle.
"Hitto, meitä vastaan on vihreä-nahkoja, kiva. Tämä päivä vain paranee joka hetki." totesin itselleni.
"Kapteeni, molemmilla puolillamme on paljon asteroidikenttää ja se on tosi tiheä, turvallista pakotietä ei ole." sanoi yksi navigaattoreista.
"Tämä ei taida olla minun päiväni" ajattelin.
Komensin alusta hidastamaan moottoreitaan ja väistelemään vihollisen tulitusta.
"Kapteeni, Graaahh aikoo ampua meitä etutykillään. Ammus on lukkiutunut meihin." tietokone vastasi.
"Menemme sitten asteroidikentään" sanoin tietokoneelle.
Käänsin alusta paljon oikealle puolelle, väistäen Graaahhin ampuman laaserin. Graaahin etutykin voima oli suunnaton, osuessaan se olisi voinut tuhota aluksen kokonaan.
Nopeutin moottoria hiukan, että ehtisin asteroidikenttään ennen kuin Graaahh ehtisi kääntymään meidän perään. Asteroidikenttä oli tosi tiheä muttei läpikulkematon.
Aluksemme oli tuplasti nopeampi kuin orkkien rakentanut alus. Onnistuimme pakenemaan Graaahhin tappavia ammuksia samalla kun yritin väistää vastaan tulevia asteroideja. Olisimme päässeet helposti pakoon alusta, mutta jokin minussa halusi tuhota aluksen kostoksi kimppuuni hyökkäämisestä.
"Tietokone, saako Graet Graaahh yhtään vahinkoja siihen osuvista asteroideista?" kysyin.
"Graeth Graaahhin on osunut vain muutama asteroidi, mutta se ei ole vahingoittunut mitenkään." tietokone vastasi.
Käskin alusta ottaamaan aseistuksensa esille, halusin tietää kuinka kova Graaahin panssari oli. Käskin miehistöä tähtäämään mahdollisimman heikkoon kohtaan. Ammus osui suoraan mihin piti, mutta Graaahhiin se ei vaikuttanut mitenkään.
"Onko sinulla jotain ehdotuksia, Faber?" kysyin.
"Kapteeni. Viholinen ampuu meitä ohjuksilla." tietokone sanoi.
"Kuinka monta?" kysyin tietokoneelta.
"Noin 5 ohjusta, ne ovat erittäin vahvoja. Ohjukset voivat aiheuttaa ison tuhon osuessaan. Sir" tietokone vastasi.
"Minulla on idea...Faber sanoi
"Mitä?" kysyin häneltä
"Tuhoa ohjukset, mutta vapauta varaosat heti ohjusten tuhoutumisen jälkeen, sitten mene piiloon. Ne tyhmät orkit luulevat meitä tuhoutuneiksi." Faber ehdotti.
"Hyvä suunnitelma. Mistä keksit tuon?" kysyin häneltä.
"Star Wars..." Faber vastaen nyökyttäen päätään.
"Star mikä?"
"Kapteeni, ohjukset lähestyvät meitä" tietokone ilmoitti.
Ohjukset olivat noin 100 merimailin päässä, ja ne lähestyivät nopeasti. Ne osuisivat meihin minuutin sisällä. Odotin valmiina ja malttaen. Käskin miehistöä ottamaan aseet ulos ja valmiina heittämään varaosat ulos. Onneksi miehistööni kuului tarkka-ammunnan parhaimmistoja.
Ohjukset olivat 50 merimailin päässä, hitto ne olivat nopeita, mutta kyllä olus olisi päässyt niistä pakoon. Olisin voinut juosta mutta ehkä se tietämäni demoninveri minussa käski taistella.
Ohjukset olivat 30 merimailin päässä, nyt oli miehistön aika tuhota ohjukset.
Ihmeellistä kyllä en kuullut minkäänlaista pamausta, mutta minä en kyllä kuullut laukaustakaan, oliko miehistöni jähmettynyt?
"Kapteeni, ohjukset ovat lukkiutuneet uuteen kohteeseen..." tietokone ilmoitti.
"Mihin? " kysyin.
"Ohjukset ovat lukittuneet aluksesta lähteneeseen kanisteriin" tietokone vastasi.
Nostin kytkintä ja ohjasin aluksen kahden asteroidin välissä olevaan pieneen tilaan.
Sammutin aluksen moottorin ja virran. Käskin miehistöä sammuttamaan valotkin, jottei viholliset huomaisi sähkö-energiaa, joka aluksesta lähti avaruuteen.
Orkkien alus oli saapunut katsomaan tuhonsa tuloksia. Uskon että orkit olivat epäluuloisia ohjustensa tuhosta, koska näytti siltä, että he etsivät pieniäkin elonmerkkejä meidän aluksestamme.
Graet Graaahh oli hidas mutta suuri peltiromu joka oli laitettu täyteen aseita ja muita puolustusjärjestelmiä. Alus oli valmistettu erilaisista ruostuneista metallin palasista, jotka oli vain hakattu kiinni toisiinsa. Alus muistutti oudolla tavalla ruskeaa ja lihavaa orkia, joka oli saanut vähän paikkauksia kehoonsa.
Olin yllättynyt kun huomasin, ettei alusta oltu edes yritettu laittaa hienon näköiseksi. Voisi luulla että aluksen oli rakentanut joukko sokeita ja kädettömiä ihmisiä, jotka eivät olleet nähneet edes vasaraa.
Graet Graaahh oli saapunut jo niin lähelle, että vihreä-nahkaisten lemun pystyi jo jopa haistamaan. Aluksen kylkeen oli kirjoitettu punaisella maalilla ja isoilla kirjaimilla Graet Graaahh, kyljessä oli myös suuria ja pieniä silmien ja hampaiden kuvia, joista tuli orkin kasvot mieleen.
"Kapteeni. Graet Graaahh alkaa kääntyä poispäin meistä. Taktiikanne onnistui" keskimmäin navigaattori sanoi
"Ei se minun suunnitelma ollut, vaan Faberin" vastasin.
Käynnistin moottorini, mutta pidin huolta, ettei alus pitänyt kovaa ääntä, etteivät orkit huomaisisi meitä.
"Miehet, meidän kimppuumme äsken hyökkäsi Orkien tekemä alus nimeltään Graet Graaahh. Orkit yritti tuhota tämän aluksen, mutta epäonnistuivat. Mutta nyt orkit kuitenkin luulevat, että he onnistuivat tuhoamaan meidät. Minun mielestäni meidän mitäisi opettaa heille miten tuhotaan alus avaruusjalkaväen mukaan.
Kun hyökkäätte orkkien kimppuun muistakaa nämä sanat: 'te ette taistele koska teidän on pakko, te taistelette koska se on teidän veressänne!' Joten muistakaa että Keisari varjelee meitä ja Hän on meidän puolellamme tässä taistelussa! Älkää säästäkö yhtään orkin henkeä, älkää antako heidän paeta..."
Nostin moottorin täysille teholle ja ohjasin aluksen suoraan Graaahhin päälle. Käskin miehistöä ampumaan tiputusalukset suoraan orkien komentosillalle heti kun olin päässyt tarpeeksi lähelle.
"Sinä" sanoin vieressä olevalle miehelle.
"Niin Kapteeni" hän vastasi.
"Mikä on nimesi?" kysyin.
"Tobias Andersonin poika" hän vastasi.
"Osaatko ohjata tätä alusta, Andersonin poika?" kysyin.
"Uskoisin, olen vain lentänyt pienillä aluksilla en ol..." Tobias vastasi.
"Ihan helppoa se on, kunhan et vain kolhi alustani niin muuten on hyvä." vastasin Tobiakselle.
Lähdin juoksemaan kohti tiputusaluksia ja Attacuttia, jotta voisin liittyä taisteluun.
"Minne sinä muka menet?" Tobias kysyi.
"Kohti tiputusaluksia orkkeja tervehtimään." huusin nopeasti.

5# OSAN LOPPU