Sotavasara.net

Noniin, teki mieli kirjoittaa joku örkkihenkinen tarina, joten tässä nyt ollaan. Tää on vain ensimmäinen osa, joten jatkoa tulee mitä ilmeisimmin. Laittakaa kommenttia, se motivoi kirjoittamaan lisää.

Aamuaurinko nousi sumun takaa. Kookas Dúruthu tuijotti kiviseltä kukkulalta suurta metsikköä, jonka takaa aurinko pilkisti häiritsevästi hänen punaiseen silmään. Pian olisi aika lähteä sotaretkelle. Kauempaa takaa päin kuului riehuvien ja tappelevien örkkien ääniä. Dúruthu kääntyi kannoillaan ja lähti jytisivin askelin kävelemään kohti örkkikylää. Örkkisotilaiden äänet vaikenivat heti, kun näkivät Dúruthun astuvan kylän puuporteista sisään. Kukaan ei halunnut tulla tallotuksi tämän mahtavan kenraalin alle. Dúruthu kiipesi vaivalloisesti tähystystorniin (kenraalin suuri koko haittasi kiipeämistä), keräten örkkien kunnioittavia katseita.
"Jätkät!", kenraali huusi möreällä äänellä. Örkit ja hiidet kerääntyivät tähystystornin ympärille kuuntelemaan tiedotustilaisuutta.
"On aika! Tänään me mennään ja vallatans ihimiskaupunki, Nuln!"
Soturit hurrasivat kenraalille. Nulnin valtaaminen oli jo viikkoja lykkääntynyt, ja nyt olisi aika.
"Kertkäänne miekkanne ja kirveenne ja kilpinne, sotaretki alkas nyt!", Dúruthu jatkoi. Soturit hurrasivat vielä lisää, ja rynnivät kohti puumökkejä (ei välttämättä omia) keräämään aseitaan kokoon. Kenraali laskeutui tähystystornista, ja asteli vieressä olevaan suureen puuhökkeliin. Rakennuksen tunnisti sankareiden majaksi suuresta härän pääkallosta, joka oli ripustettu oviaukon yläpuolelle.

Dúruthu heitti oviaukkoa peittävän turkin pois ja astui sisään. Dúruthun vasen käsi, Zog Musta oli teltassa hakkaamassa hiisisoturia seinää vasten.
"Mi näin! Si yritit varrastaa min kirveen!", Zog huusi ja hutki hiittä seinää vasten. Hiisi yritti vastata jotain, mutta ei onnistunut, sillä ain kun tämä avasi suunsa, Zogin suuri nyrkki iskeytyi tämän naamaan. Kun Zog huomasi Dúruthun tulevan siään, hän pudotti hiiden maahan, kääntyi ja tervehti kenraalia. "Yarrr!", Zog ärjäisi ja nosti kätensä tervehdykseksi. "Yarrr!", Dúruthu vastasi.
"Mikä on tehtävä, Dúr?", Zog kysyi niin kaverillisesti kuin mustaörkki pystyi.
"Tännään hyökätämme Nulniin. Ota lippusi ja aseesi.", Dúruthu vastasi, ja nosti kilpensä lattialta.
"Hianoa hianoa hianoa...", Zog hehetteli ja hieroi käsiään yhteen. Pian hän pääsisi tyydyttämään verenhimoaan. Hiisistä ei tuntunut olevan iloa, koska ne eivät koskaan lyöneet takaisin.

Shamaani Niblit asteli "päämajaan" takakautta hiukan peloissaan. Hän ei ollut koskaan pitänyt mustaörkeistä, koska ne olivat suurikokoisia, ja niiden lyöntikäsi oli herkässä.
"A-armoisa suuri mahtava kenraali Dúruthu...", Niblit änkytti peloissaan. Mustaörkkikenraali kääntyi ja katsahti tuimasti tätä pientä, saastaista hiisivelhoa. Ainoa asia, mikä esti Dúruthua tappamasta tätä pientä rumilusta oli tieto hiiden maagisista kyvyistä. Hänen ansiostaan vihollisvelhojen pelkurimainen magia ei tappaisi örkkejä niin paljoa.
"Mikä on niin tärkeää, et saat häiritä minua, suurta Dúruthua!?", Dúruthu karjaisi päin hiiden naamaa niin että sylki lensi. Hiisi hypähti pelosta taaksepäin anteeksipyyntöjä mutisten.
"Saanko mie tulla mukkaan?", Niblit kysyi toiveissaan.
"Et, ellet häivy äkkiä täältä päämajasta", Dúruthu murahti armollisesti, ja käveli maagisen miekkansa luokse. Hiisi mietti hetken, mitä tämä asiayhteys tarkoitti, kunnes tajusi pääsevänsä mukaan jos lähtisi nyt. Hiisivelho kipitti äkkiä karkuun takakautta. Mustaörkit keräsivät loputkin aseensa ja poistuivat.

Örkkejä ja hiisiä oli kerääntynyt jo paljon kylän porttien vierelle. Pian he näkivät Zog Mustan tulevan tähystystornin takaa, kantaen suurta sotalippua ja ratsastaen uljaan ratsunsa, Little Mork -nimisen villisian selässä. Dúruthu tuli takaa ratsastaen vielä uljaamman villisikansa, Little Gorkin selässä. Niblit hiippaili örkkimassojen seassa. Kenraali ja neuvonantaja ratsastivat joukon kärkeen, ja antoivat lähtökäskyt. Armeija karjaisi mahtavan sotahuutonsa (joka kuului näin: "WAAAGH!"), ja lähtivät matkaan. He olisivat Nulnin porteilla puolenpäivän aikoihin. Suuri sotaretki oli alkanut.

Jatkuu ensi numerossa.

Joo! Lisää vain, luettavaa tekstiähän tuo!

Seuraava numero:

Örkkimassat etenivät kovaa vauhtia Nulniin vievää tietä kohti. Hiidet yrittivät pysyä mukana suin jos pystyivätkin, tosin osa jättäytyi jälkeen ja kipitti raukkamaisesti takaisin kylään (kyllä, vaikka portit olivat jo suljettu). Välillä örkit lauloivat vanhoja sotarallatuksiaan (hiisien iloksi ja monien suruksi), ja välillä ne paiskoivat hiisiä kilpaa kohti Nulniin vievää tiehaaraa. Matka oli tähän mennessä sujunut vielä hyvin. Pian armeija kerääntyi leveällä tielle. Örkit ja hiidet tukkivat koko tien, ja vaihtoivat leveästä ja sekalaisesta muodostelmastaan pitkään, tienlevyiseen muodostelmaan.
"Eteepäin, sotilaat! Jyrätää jokanen joka yrittähän meirän tielle!", Dúruthu huusi, heilautti miekkaansa ja lähti liikkeelle, örkit kannoillaan. Zog ratsasti kenraalin vierellä, suurta sotalippua heilutellen.

"Dúr, ookkonä varma et tää tie on turvalline? Tääl päin on nähty paljo kaaoksen varkaitah.", Zog kysyi hiukan huolestuneena. Monet örkkipartiot olivat tulleet tiensä päähän, kun ovat käyttääneet Nulniin vievää tietä. Dúruthu aloitti räkäisen naurun.
"Zog, el sie huolehri yhtää, me tapetaa, murskataa ja teorastetaan jokane joka tulee meirän tielle.", Dúruthu rauhoitteli. Pian sumu alkoi nousta. Sumu oli todella paksua, pian yksikään örkki ei nähnyt kaljamaahansa pidemmälle. Alkoi hirveä joukkotappelu. Kukaan ei tiennyt, mihin suuntaan täytyisi mennä, vaikka juuri koko roikka meni suoraan eteenpäin. Zog rauhoitteli tilannetta suuren kirveensä kanssa. Armeija rauhoittui Dúruthun karjaistessa: "ÖÖBERSLÖÖ!"
Vaikka kukaan ei ymmärtänyt, mitä tämä sana tarkoitti (tai ylipäätään mitä kieltä se oli), kaikki hiljenivät, koska heidän kenraali huusi sen, ja se mitä kenraali sanoo, on pakko olla joku vakava asia.
"Rauhotutaas ny vähän. Miul on semmonen tunne että kaaos yrittää hyäkätä.", Dúruthu totesi. Monet hiidet kääntyivät kannoillaan (siis ne, jotka eivät olleet kummankaan mustaörkkisankarin näköetäisyydellä) ja lähtivät peloissaan kipittämään kylää kohti. Pian sumu hälveni. Se tapahtui parissa sekunnissa, yhtään sumua ei näkynyt sen jälkeen. Paitsi uusi haaste örkkiarmeijalle.

Örkkiarmeijan oli piirittänyt joukko kaaoksen rosvoja, osalla ratsut alla ja osalla ei. Rosvojoukolla oli mukana myös viehättäviä kaaoksen mutaatioituneita koiria, jotka ärisivät pelottavasti. Silmänräpäyksessä Dúruthu karjaisi sotahuudon (joka siis kuului näin: "WAAAGH!") ja paiskasi suuren miekkansa rosvojoukon johtajan silmään. Johtaja kaatui kuollena maahan, ja örkkijoukot kävivät rosvojen kimppuun. Alkoi verinen taistelu. Örkeillä oli etuna kestävyys ja voima, rosvoilla nopeus. Dúruthu haki miekkansa, ja rynnisti rosvojoukon sekaan. Zog äkkäsi suuren kasan, joss örkit ja rosvot painivat. "Hur-hur... kasa, sekaan vaan!", hän huusi, ja hyppäsi kasan päällimmäiseksi. Pian taistelu oli päättynyt. Jäljellä olevat rosvot (ja viehättävät koirat) pakenivat metsiin. Örkit rupesivat heti keräilemään rosvojen arvoesineitä ja vaatteita omiin selkäreppuihin. Haavoittunet vietiin Niblitille parannettaviksi (Niblit osasi harvinaisen parannusloitsun), kuolleet jätettiin.

Zog totesi, että matka voi jatkua, kunhan Dúruthu löytyisi. Sumu oli taas noussut vähän, ja raatojen ja sumun seasta oli hankala löytää ketään. Pian kuului tuttu Little Gorkin sorkkien kopse. Dúruthu oli elossa, kuten odotettiinkin. Hän tosin oli saanut normaalin örkin tappavan iskun kylkeensä (eli miekka lyöty syvälle tämän kylkeen). Zog vetäisi miekan pois ja ihmetteli kuinka terävä miekan olisi tullut olla. Niblit ei osannut parantaa mustaörkkien haavoja, joten matkan täytyi jatkua.

Jatkuu seuraavassa numerossa...