Sotavasara.net

Sodan laki

osa: 1

Sata ratsumiestä ratsastivat täyttä laukkaa kuivaa maantietä pitkin 50 miehen rivistöissä. He kaikki näyttivät väsyneiltä ja nälkäisiltä sekä olivathan he tiestä nousevan pölyn peitossa, mutta yksi heistä, tulisi vaikuttamaan maailmaan. Hänen nimensä oli James Goldberg, hänellä oli tumman ruskea tukka ja viikset. Hän oli noin 175 senttiä pitkä, eli saman pituinen kuin muutkin ryhmän jäsenet. He olivat ratsastaneet jo 80 kilometriä yhtä menoa, jo se ajatus, että he joutuisivat ratsastamaan tuon saman matkan takaisin sai hänet väreilemään. Kun he lopulta pysähtyivät aukiolle metsä alueelle tien varrelle sai Jamesin jo huokaisemaan helpotuksesta, mutta kun hän yritti nousta satulasta tuntui kuin hänen selkäänsä olisi pistetty tuhat ja sata piikkiä samaan aikaan. Lopulta hän tietenkin pääsi voihkien ja ähkien sieltä alas muutaman ystävänsä avustuksella. Heidän kenraalinsa määräsi joitain pitämään vahtia örkkien ja hiisien varalle, kun taas jotkut hän käskytti tekemään nuotiota. Kun nuotio oli lopulta valmis ja James istahti sen ympärille kyhätylle penkki rivistölle, niin hän päästi hirmuisen karjaisun koska oli istunut kohtaan josta sojotti puun oksa. Täytyy myöntää, että se oli ollut aika terävä. James lopulta löysikin paikan missä ei ollut minkään laista piikkiä tai vastaavaa.
Heidän rupatellessa siinä nuotion äärellä eräs vartioon määrätyistä miehistä oli näkevinään jotain metsässä, hän kertoi siitä toiselle vartijalle joka sanoi väsyneenä ’’Tuskinpa siellä mitään oli, silmäsi vain tekivät tepposen’’ samassa nuoli suhahti heidän päidensä välistä ’’Hälytys! Hälyt’’ hänen lauseensa jäi kesken nuolen lävistäessä hänen kurkkunsa ja kehittäen leiriin täyden kaaoksen. Jokainen säntäsi hakemaan aseitaan ja haarniskoitaan, kun taas toinen vartiosta yritti juosta pois metsän reunalta, mutta turhaan kirves osui häntä selkään paiskaten hänet rajusti maahan. James lähti juoksemaan voihkien hänen miekkansa ja kilpensä luo jotka hän oli kiinnittänyt hevosensa satulaan. Jotkut jousimiehistä yrittivät nähdä metsän pimeyteen, jotta olisivat voineet vastata tuleen, mutta turhaan siellä oli liian pimeää. He koittivat ampua summanmutikassa metsään jotta osuisivat johonkin, joku heistä osuikin ja metsästä kuului karhea voihkaisu ja samassa alkoi sieltä näkyä ruskeisiin ja kuluneisiin nahka asuihin pukeutuneita sotureita. Jokaisella heistä oli hirmuinen sotakirves tai nuija.

James liittyi miekkamiesten rivistöön jonka kenraali käski hyökätä noiden mystisten sotureiden kimppuun . James tuumi, että heitä on vain noin 15 ja meitä 30 eli meidän pitäisi pystyä voittamaan tämä. He lähestyivät kilvet suojanaan noita sotureita. Soturit sanoivat jotain, mutta James ei ymmärtänyt mitä, samassa he kävivät kirveet ja nuijat ylhäällä miekkamiesten kimppuun huutaen jotain. Etummaiset miehet koittivat suojata itsensä noilta kirveen ja nuijan iskuilta mutta heidän kätensä ja kilpensä murskaantuivat sen sileän tien varsinkin niin kävi nuijan iskuissa.
Ritarit koittivat pistää heitä miekoillaan mutta eivät saaneet yhtään iskua perille vaan ottivat itse kirveistä ja nuijista osumia. Lopulta soturit olivat tappaneet/lamauttaneet yli puolet yksiköstä. James näki, että heidän vihollisillaan ei ollut kuin muutama pinta haava ja hänen yksikkonsä pienentynyt puolella. samassa heidän kenraalinsa huusi ’’Jumala*t* eikö teistä nulikoista ole heille enempää vastusta!'' ja hän itse hyökkäsi yhden nuijalla varustetun sotilaan kimppuun joka oli hänen viimeinen tekonsa tässä maailmassa, Soturi vain heilautti nuijaansa, joka osui kenraalia päähän murskaten sen. James lähti juoksemaan kauhuissaan taaksepäin, kunnes joku osui häntä mahaan kaataen hänet maahan, James tunsi kuinka hän alkoi vaipua pimeyteen. Ainoa asia jonka hän kuuli oli jonkun huutavan hellällä äänellä ’’Tämä täällä on vielä elossa!’’ Hän epäili, että se olisi ollut naisen joka sai hänet hymyilemään hieman ja vaipuen pimeyteen.

Kertokaapa oliko tämäkin taas kerran umpi p*sk*, vai teenkö lisää???

Umpipaska vai teetkö lisää? Jos jättää kieliopilliset typeryydet huomiotta, alta paljastuu teksti joka on täysin virheetön, jopa täydellinen, kieliopillisesti. Mutta onko se edelleenkin ummehtunut, kuiva kökkö, sitä mahdollista faktaa ei kielellinen ortodoksisuus muuta.
Ei, siihen tarvitaan voimakkaampia rohtoja, kuten 3. asteen mustaa magiaa, suoraan käsin Mustasta Raamatusta, jonka voit tilata Suomen Fasistiselta Puolueelta, tai kaivaa sen Pekka Siitoimen hautakiven alaisesta kätköstä.

Mutta kuka minä olen neuvomaan? Keksi itse parempi keino parantaa tekstejäsi, ja onhan se niinkin että ikä tuo useimmiten viisautta, ja alkoholi vielä korottaa sen potenssissa kolmeen.

Ja tarkoitin tuolla, että haluaako kukaan lisää?

Ja minä taas en tarkoittanut tuolla yhtään mitään, mutta tottakai tee lisää.

Älkää välittäkö noista kirjoitus virheistä tämän rustasin puoli unessa kuten postauksen ajasta näkee.

Sodan laki

Osa: 2

Samaan aikaan eräässä ränsistyneessä örkki kylässä armeijoineen oleskeli örkki nimeltään Fang-har, häntä kutsuttiin Fangiksi ja täytyi myöntää, että hän oli todella hurja soturi. Fang oli juuri nukkumassa kun ulkoa kuului kova rysähdys joka herätti hänet. Famg alkoi karjua todella kovalla ja äreällä äänellä ’’Mitäs v’tt’a! Eiköstä sitä enää saisi edes nukkua?’’. Hän nousi ylös ja lähti kävelemään kohti alakertaa. Hän oli lähes kaatua portaissa, mutta sai juuri ja juuri kiinni kaiteesta, joka kuitenkin petti Fangin painon alla tämän tarttuessa siihen. Fang vain rymisi kierien rappuset alas. Toinen hänen talonsa ovella olleista vartiosta lähti katsomaan mitä sisällä tapahtui, kun hän näki johtajansa istumassa rappusten ala päässä iho täynnä ruhjeita tämän noustessa ähkien ylös. Vartija päästi kovan röhö naurun ja Fang vain käveli rauhallisena hänen luokseen vartija ei aavistanut olevansa todella pahassa pulassa, ennen kuin tämä tajusi mitään niin Fang otti tätä kurkusta kiinni iskien vartijan seinään kiroillen ja sanoen vartijalle ’’Sa*tan*n pers* sutti’’ ja alkoi hakata tätä seinää vasten. Vartija änkytti ’’aramoa, ei se, se ei ollut tara, tararkoitus!’’ ,mutta turhaan. Oven toisella puolella oleva vartija tajusi olla menemättä katsomaan, jos hänen henkensä oli hänelle kallis. Kun Fang lopulta löi vartijan viimoista kertaa seinään tämä oli vain liikkumaton veltto mytty. Hän tajusi tappaneensa tämän, viskaten ruumiin talonsa nurkkaan. Sitten hän vain käveli ulos, jolloin toinen vartioista meni hakemaan ruumiin Fangin talosta ja heittäen sen monien muiden ruumiiden kasaan, joista Fang oli tappanut suurimman osan. Hän käveli käytävää pitkin josta haarautui polku metsään. Hän oli kävellyt jonkun matkaa kun hän kuuli taistelun huutoja, hän siirsi kädellään puun oksia jotta näkisi mistä oli kyse. Hän huomasi kirveillä ja nuijilla varustettuja sotlaita jotka murskasivat toisia pienempiä sotilaita, hän alkoi miettiä ääneen ’’Kiiltäviä miehiä, mikseivät he ole tappaneet noita ruskeita? olihan heitä kuitenkin enemmän…’’ Seuraavaksi hän kiljahti ’’Hei jos nuo ruskeat voittavat ja ottavat kiiltävää mukaan, sitten etsimme heidät ja ryöstämme jolloin kaikki tuo kiiltävä olisi meidän!’’ Hän palasi leiriin, ja alkoi kiivetä sen muurille huutaen ’’Kaikki örkit tästä kylästä. Me menemme tänään ryöstämään kiilteleviä asioita!’’. Kaikki örkit kylästä ryhtyivät hurraamaan ja hakemaan varusteita, he pääsisivät vihdoin tappamaan!