No mutta kun minun haltiakenraalini ovat tappaneet suurdemoneita ja lohikäärmeitä, sekä ratsastaneet läpi hellblaster-tulituksen ja tykinkuulien ihan pelissäkin, eivätkä vain pörrössä =(. Hammerin maailma on yhä kaikesta huolimatta jättimäinen fantasiamaailma ja sinne mahtuu n+1 Drizzt Do'Urdenia tuhoamaan örkkiarmeijoita taikamiekoillaan. Tämän huomaa jo lukemalla BL-romaaneja. Vaikka suurin osa maailman "sankareista" onkin rupuisia selviytyjiä, mahtuu niitä eeppisiä sankareita mukaan silti ihan niin paljon kuin sielu sietää. Vaikka lordi tähtimadon kanssa tuhoaa yksikön yksin, on Tyrion silti aina kovempi jätkä.
Juuri tätä tarkoitankin sillä, että ihmisten mielipiteet pelaamisesta, tästä pelistä ja siitä, mitä siellä kuuluisi tapahtua ja mitä he haluavat siellä tapahtuvan eroavat hyvinkin paljon. Ajoin sanoillani takaa juuri sitä, että kompatessa täytyy huomioida pelaajien tyylit pelata ja se, mitä he haluavat nähdä pelissä. Warhammer on juurikin siinä mielessä typerä peli omasta mielestäni, että joskus en vain haluaisi nähdä sitä, että suuret sankarit tuhoavat suurdemoneita ja lohikäärmeitä, ampuvat salamia silmistään ja sylkevät tulta. Se on joskus hauskaa, mutta joskus tahtoisin myös oikeasti pelata tätä peliä, enkä katsoa kun kaverin pumpattu wardihaltia munkittaa tiensä läpi neljän tulipallon, kahden tykinkuulan, helblasterin ja torrakkatäyslaidallisen. Ja sitten vielä tappaa yhdessä taistelukierroksessa haasteessa kenraalini, jolla on 1+ save ja 4+ wardi. Tämä on tapahtunut. Tällöin yksikkövalikoimallani tai sillä, kuinka olen pelini pelannut siihen asti, ei ole ollut juuri mitään merkitystä. Vaikka pelaamisella aina on, niin joillain tavoin esim. sankareiden, lohikäärmeiden ja taikaesineiden rajoittamisella yksittäisen rivimosurin selviäminen alkaa merkitä jotain, ja sankarien ja nopanheiton merkitys pelissä vähenee. Tätä haluaisin joskus.
Joka tapauksessa, tätä eivät kaikki halua ja joskus on kiva ottaa suurten sankarien dueleita. :) Paitsi Gilin kanssa, joka heittää noppaa niin ettei duelissa ole mitään jännitystä tai haastetta. Eniveis, tämän takia esim. turnauspelaamiseen ja erilaisiin skenaariotilanteisiin ja tietynlaisiin kampanjamuotteihin, joissa halutaan nähdä nimenomaan tietynlaista pelaamista, erilaiset kompit sopivat toisia paremmin. Itse pelaisin hyvinkin mielelläni joskus kampanjaa, jossa juurikin lordeja on rajoitettu jne. Toisaalta turnausympäristössä tämä ei toimisi ehkä niin hyvin sen takia, että joidenkin armeijoiden peruskaura on vain paljon parempaa kuin toisten - tätä pystytään kompensoimaan sankarien ja lordien oikeaoppisella sijoittelulla.
Tärkeää on minun mielestäni kuitenkin pitää mielessä, että nimenomaan lordivalinnoilla on mahdollista rikkoa pelin tasaväkisyys jo ennen deploymentin aloittamista. Esimerkiksi lohikäärmeen tupsahtaminen pöydälle kertoo jo hyvin paljon siitä miten peli tulee etenemään, riippuen vastustajan armeijasta. Ilman tykistöä ja tiettyä määrää ampumista empire, örkit ja kääpiöt, muiden muassa, eivät pysty vastaamaan lentävään uhkaan. Jos lordit on rajoitettu, niin myös lohikäärmeet on rajoitettu, ja pelaajille jää enemmä valinnanvaraa armeijalistastaan kun joitain valintoja ei ole "pakko" ottaa mukaan vain tiettyjen, mahdollisien skenaarioiden takia, jotka esiintyvät vastapelaajan valitessa jotain, johon on vain yksi tai kaksi vastausta.
Se pelin tasapainosta ja tasapainoittamisesta. :)
Mutta itse aiheesta:
Riippuu jälleen kerran niin paljon siitä, millaista kokemusta pelistä hakee, mutta itselleni, joka koen herohammerin parhaaksi hammeriksi, ei ehkä se lordien dumppaaminen ole paras ratkaisu. Lordien poistaminen toki tasapainottaa peliä, mutta itse näkisin suurimman epätasapainon löytyvän enemmän armeijoiden kokonaisuuksista, kuin yksittäisistä hahmoista. Demonikirja on rikki ilman tirsuakin ja hydra maksaa yhä vain 175 pistettä, oli dreadlord paikalla, eli ei. Suurin ongelma pelin tasapainon löytämisessä on imo se, että pelin kirjat on kirjoitettu toisistaan riippumatta eri mentaliteeteilla. Kauhean kolmikon ja Empire-kirjan pelitehon välillä on joka tapauksessa valovuoden matka riippumatta siitä, kurmottavatko hilparimiehiä vampyyrilordit vai hero-versiot. ETC-kompit ovat ehkä lähimpänä toimivinta ratkaisua turnausolosuhteissa, jota itse voisin ajatella, muun muassa antamalla toisille armeijoille enemmän pisteitä käyttöön, kuin toisille.
Mutta tirsun kanssa se saa vielä pari lisätrikkiä arsenaaliinsa. Demonikirjan voisi saman tien bännätä joissain kompeissa, mutta ajatus oli siinä, että jos armeijassa jokin asia on rikki, niin se ei tarkoita sitä että vähemmän rikkinäisiä juttuja muihin verraten ei tarvitse ruokkia. Tiedän että tykkäät sankarihammerista, ja se on ok, mutta yritetään huomioida nyt se, että jos maitoa on läikkynyt matolle vähän, se ei tarkoita sitä että on ihan sama miten paljon sitä kaatuu - onhan vahinko tapahtunut. Vahinko on kuitenkin pienempi mitä vähemmän maitoa lattialla on, ja pieni tahra haittaa ainakin minua vähemmän. :)
Olet kuitenkin oikeassa kirjojen perusmentaliteetissa. Ja kyllä, olen samaa mieltä siinä, että ETC-kompit toimivat erinomaisen hyvin varmasti turnauksissa. Ne kuitenkin vaativat paljon muistamista ja syventymistä, ja perustallaajalle ne eivät ole helpoimmasta päästä. Näin ollen esim. kaveripeleihin ja kotiturnauksiin olisi kannattavaa minusta pohtia erilaisia kompituksia erilaisiin skenaarioihin, kuten olen sanonut. Olisikin ehkä varteenotettava ajatus yrittää luoda paketillinen eri settingejä kuvaamaan pyrkiviä komppauksia erilaisiin tarpeisiin. Nykyään vaihtoehtoina on melko pitkälti
komppaamaton,
ETC ja
Kotikutoiset, joista kotikutoisista ei ole juuri keskusteltu missään vaiheessa. Näistä haluaisinkin esimerkkejä ja keskustelua, ja millaisia pelejä näillä nykyolosuhteissa voisi saada aikaiseksi.
Skenaarioista ei olla vielä päästy puhumaankaan. Tässä voisi olla oikeinkin luova.
Suunta uusilla armeijakirjoilla on kuitenkin ollut teoriassa oikea, yrityksenä luoda kirjoja, joissa kaikki yksiköt ovat käyttökelpoisia. Toivossa on hyvä elää ja itse rukoilenkin, että pääkallopaikalla ei ryhdytä hyppimään ääripäästä toiseen armeijakirjojen kanssa, kuten vitosesta kutoseen siirryttäessä tehtiin, vaan Empire-kirja ja örkit nostettaisiin tulevaisuudessa samalle voimatasolle muiden uusien armeijoiden kanssa, tekemättä kuitenkaan demonien veroisia käsittämättömiä ylilyöntejä enää uudelleen.
Tästä ollaan puhuttu useasti ennenkin, ja olen sinällään samaa mieltä. Helposti päästään kuitenkin tilanteeseen, jossa armeijat ovat rakenteestaan ja vasta-armeijasta riippuen joko voittamassa tai häviämässä riippumatta siitä, kuinka hyvin osaa pelata. Tätä ei pitäisi Koskaan päästä tapahtumaan. Ring of Hotek on mm. sellainen esine, joka pistää armeijat, jotka käyttävät lainkaan magiaa, sellaiseen pelkoluuppiin, että 25 pisteen esine sulkee armeijan yhden vaiheen lähes kokonaan. Esine ei siis auta puolustautumaan magiaa vastaan, vaan kieltää vastustajalta teoriassa sen pelaamisen pahimmassa tapauksessa. Tässä kaivataan kiveä vastaan paperia, kun sakset murskattiin jo. Hotekin selvittäminen on mahdollista, mutta se vaatii armeijalta moniakin jippoja, joiden valitsemiseen ei ole aina voitu varautua. Ja jälleen jo armeijan rakentamisvaiheessa tulee ongelmia.
Mutta miksi ihmeessä tartun puhumaan vieläkin näistä...
Tämä ei nyt liity ketjun aiheeseen juurikaan. :) Paluu!