Sotavasara.net

Noniin, nyt saadaan tämäkin näytille, vaikkei paras tarinani olekkaan.

HUOM! Jos tarinan yhteydessä kohtaatte ''epäaitouksia'', ovat nämä aivan normaalia, sillä en ole kovinkaan perehtynyt planeettoihin, tai aseistukseen ja muuhun varustukseen, mitä warhammer 40k sisältää.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Oli hiljaista. Aluksen huonosti valaistu valvontakeskus oli aivan hiljainen, kun radio, josta oli juuri kuulunut viidennen iskujoukon kapteenin viimeinen karjaisu oli lopettanut huutamisen ja alkanut rätistä. Itse olin tullut valvontakeskukseen ilmoittamaan komentajalle, että iskuryhmä ei ollut pitänyt meihin säännöllistä yhteyttä, vaikkei se välttämätöntä ollutkaan.
''Upseeri Henrick, komentakaa uusi iskuryhmä planeetalle. Te, luonnollisesti menette johtamaan sitä, sillä teillä on eniten kokemusta tämän planeetan suhteen.''
Tein kunniaa ja poistuin valvontakeskuksesta uusin aattein. Olen vain kerran aikaisemmin ollut johtajana iskuryhmässä ja silloinkin palasin ainoana takaisin kiertoradalle. Kuljin pitkin meluisten koneiden täyttämiä konehuoneiden, matkallani miehistön tiloihin ilmoittamaan uudesta iskuryhmästä. Saavuin vihdoin metalliselle ovelle, joka lipui automaattisesti seinien sisään, kun lähestyin.
Astuin huoneeseen, johon sotilaat olivat luppoajaksi sijoittaneet pöydän ja tuoleja, joilla he usein pelasivat korttia, kun eivät olleet mukana ''järjestäytyneessä kaaoksessa'', joka vallitsi kaikissa konehuoneissa.
Täällä oli myös joitakin kerrospunkkia, joissa nyt kaikissa nukkui sikeästi omia miehiäni.
''HERÄTYS!'' Huusin ja lähes kaikki heistä kierähtivät nopeasti alas punkasta, valmiina vaikkapa ampumaan minut. Yksi heistä ei herännyt, joten kävelin hänen luokseen ja kuulin kovaäänisen kuorsauksen, jonka seurauksena minun teki mieli potkaista tätä herraa perseelle. Hänen nimensä oli Sebastian. Olin astunut eräältä värväyspisteeltä tämän miehen kera alukseen, jossa nyt olimme ja värväytymisestänsä lähtien hän on aina tehnyt asioista vaikeita.
Kun Sebastian käänsi kylkeä ja pieraisi, päätin, että hänen on parempi herätä, joten kaadoin koko punkan, Sebastianin sen mukana. Kuului räminää ja voihkaisu, mutta johan tästä mies tokeni ja harppoi äkkiä riviin muiden kera.
''No niin, nyt kun te kaikki, Sebastian mukaan lukien olette hereillä, minulla on etuoikeus kertoa teille, että meidät on valittu iskuryhmäksi, joka on laskeutuva alas, tuolle planeetalle.'' Jotkut miehistä säpsähtivät.
''Tehtävämme on yksinkertainen: Tappakaa kaikki, ketkä näette!''

*********************************************************************************************

Vartin päästä kaikki kaksikymmentä miestä oli valmiina astumaan aluksiin, jotka vievät jokaisen alas, mutta tuo luultavammin vain osan ylös...
Astelin edestakaisin uuden iskuryhmän edessä, tutkien heitä ja lopulta annoin luvan astua aluksiin.

Alus nytkähti ja tunnistin lähdön merkit. Katsoin ulos takanani olevasta pyöreästä ikkunasta ja näin avaruudessa betonirakennuksia tännä olevan planeetan, joka näytti harmaalta möykyltä näin kaukaa.

Kun lähestyimme planeetan ilmakehää, tunsin kuinka vetovoimakin alkoi vaikuttaa.
Lopulta, kun alus oli enää muutaman metrin irti betonimaasta, vihreä valo syttyi, antaen luvan poistua.
Nousin ylös ja kävelin mekaaniselle liukuovelle, joka aukesi seinän sisään. Hyppäsin metrin päästä planeetan betonipinnalle ja joukkoni seurasivat.

Lähdimme entisen iskuryhmän viimeisen varmistetun sijainnin suuntaan, Etelään.

Jonkin ajan päästä asutus alkoi käydä jo tiheämmäksi ja entistä rauniotuneemmaksi. betoniniseen maahan oli tullut syviä kraatereita, jotka luultavasti olivat todisteita kranaattien käytöstä. Katsoi sitten vasemmalle, tahi oikealle, pystyi näkemään ainoastaan mustia savupilareita, jotka nousivat tykistötulessa tuhoutuneista kerrostaloista.

Saavuimme ennenpitkää ensimmäiselle betoni- ja rautaromusta rakennetulle barrikadille, jota ohittaessamme jostakin viuhahti muutama ammus ja käskin kaikki nopeasti takaisin barrikadin suojiin.
Suunnitelman tekeminen ei luonnistunut, kun vihollinen alkoi käyttää sarjatulta, eikä antanut meidän edes katsoa, paljonko heitä on, tai edes keitä he ovat.

''Upseeri Marc, ota pari miestä ja Sebastian mukaanne ja kiertäkää kortteli. Tapaamme risteyksessä, joka ei ole tästä pariasataa metriä kauempana.''
Yksi kolmesta muusta upseerista teki kunniaa, valitsi muutaman kaartilaisen ja Sebastianin mukaansa, jonka jälkeen viisi miestä lähti kyyristellen korttelin toiseen päähän.

Itse asetuin tien oikealle reunalle, jossa barrikadi ja jokin, joka joskus oli kerrostalo kohtasivat. Tulituksessa tuli tauko ja nostin pääni barrikadin ylitse, vain nähdäkseni kymmenen miestä oliivinvihreissä puvuissa neljänkymmenen metrin päässä, juoksemassa meitä kohti. Olin jo nousemassa pystyyn näyttämään, että olemme samalla puolella, kun yksi heistä nosti aseensa ja ampui parin sentin päähän päästäni. Jostakin rakennuksien katoilta alkoi jälleen tuhovoimainen sarjatulitus, johon emme voineet vastata.

Vilkaisin miehiin päin ja näin, kuinka viisitoista kaartilaistani kyyristelivät romusta tehdyä barrikadia vasten, jotkut saattoivat jopa itkeä, en katsonut niin tarkasti, sillä minulla oli jotakin tähdellisempääkin ajateltavaa, kun ensimmäinen oliivinvihreään pukeutunut mies kiipesi barrikadin ylitse.
Vaistoni varassa huitaisin aseeni ''jonnekkin sinne päin'', loikkasin sivuun juuri ajoissa väistäen luodin ja vedin liipasimesta.
Kaaduin kyljelleni suurehkon kraatterin reunalle ja kierin sitä pitkin alas samalla aseellani räiskien milloin mihinkin suuntaan.
Pysähtyessäni kraatterin ruskeaan velli pohjaan, paskan lemu tunki sieraimiini ja kuulin miesten tuskanhuudot, sekä muutaman kiväärin laukaisun.

Katsoin ylöspäin ja näin kirkasta valoa vasten ilmestyvän kolme silhuettia.
Kolme miestä, jotka kaikki osoittavat minua kiväärillä.
Painoin pääni lähemmäksi paskavelliä ja valmistauduin viimeisiin laukauksiin. puristin silmäni tiukasti kiinni ja elämäni alkoi pyöriä filminä mielessäni.
Kykenin suorastaan jo kuulemaan kolmen metrin päästä, kuinka liipasimet olisivat kohta pohjassa.
Sitten kuulin sen. Kolme tanakkaa laukaisua, jotka kaikuivat pitkään muutoin hiljaisella kadulla. Olin valmis huutamaan kivusta, mutta sitä ei tullut.
Avasin silmäni ja näin samaa paskavelliä, kuin kymmenen sekuntia sitten...
Katsahdin jälleen ylös juuri nähdäkseni, kuinka kolme oliivinvihreään pukeutunutta miestä kieri alas kraatteria päälleni. Kasvoni painuivat paskavelliin ensimmäisen miehen painosta. Painui syvemmälle toisen miehen painosta ja juuri ennen kolmatta, nousin ylös ja vasten tahtoani vedin syvään henkeä. Haju oli kuvottava...

Ihan hyvä, kyllä tätä luki. Meinaatko jatkaa.

Tarina on oikein hyvä, ja sitä lukee oikein mielellään, mutta ihan liikaa "epäaitouksia" on tarinaan ujuttautunut. Juu mainitsit ettet ihan kaikkea tiedä, mutta eipä näiden asioiden tarkastiminen liikaa aikaa vie. Lisäksi ne nostavat tarinan immersiota.
Elikkä mitä meni tarinassa vikaan:

- Laivasto hoitaa maataistelua.
Imperiumissa laivasto ei hoita maasodankäyntiä, tai Kaarti laivastosotaa. Mainitset tarinassa joukkojen olevan kaartilaisia, mutta he asuvat aluksissa, vaikka maajoukot on laskettu planeetalle, jolloin heidän pitäisi olla laivaston väkeä. Lisäksi jos he härväävät laivan komentosillalla, niin myös tällöin heidän ei pidä olla maajoukkoja.
- Kuri.
Kaarti on käytännössä ammattiarmeija. Ammattiarmeijoissa pidetään tiukkaa kuria yllä, ja tästä tarinasta se ei käy ilmi. Jos ylempiarvoinen sotilas tulee huoneeseen, niin hänen ei tarvitse kertoa läsnäolostaan. Huoneessa olijat ottaa asennon heti kun tämä astuu huoneeseen. Tuo peli mitä väki vetää on aivan kuritonta, ja johtaa rangaistuspataljoonaan.
- Taistelukäyttäytyminen.
Kuljetuksessa ollessa ei ilmoiteta viime tipassa että väki ulos, vaan hyvissä ajoin annetaan varoitus jalkautumisesta että kaikki voivat olla valmiita. Toiseksi taistelukentällä ei tervehditä. Joka kerta kun tervehdit ylempiarvoista ilmoitat viholliselle että tuossa on upseeri. Kolmanneksi aina käytetään sotilasarvoja, ja upseeri ei ole sotilasarvo (Sotilasarvoihin tutustuminen ei kestä pitkään.) Neljänneksi, jos tuo yksikkö on noin pahassa tulessa ettei päätään voi nostaa, niin silloin vetäydytään parempiin asemiin. Jos tuleen jää makaamaan, niin on kuollut kuten tuossa tarinassa kävi. Käskynjakokin oli aika ympäripyöreä. Oletetaan että kaikki yksikön johtajat kuolisi, ja olisit korkea-arvoisin hengissä. Pystyisitkö jatkamaan tehtävää jos tiedät että tehtävän nimi on vain tappaa kaikki?

Voin vaikuttaa nyt erittäin kriittiseltä, mutta itse tapaan takertua tällaisiin pikkujuttuihin. Ei tarinasi ollenkaan paha ole, se on kiinnostava, ja sen luki oikein mielellään. Pikaluvulla en myöskään mitään pahempia kirjoitusvirheitä nähnyt. Hyvää työtä, mutta muistetaan ne pikkujutut sitten tulevaisuudessa.

HAHAA! perhana mähän sain oikein kommentin! No, nyt kun nämäkin tiedetään, niin otetaan huomioon, kiitos kritiikistä.

kartza kirjoitti:minun teki mieli potkaista tätä herraa perseelle. Hänen nimensä oli Sebastian.

Tuon luettuani repesin! XD

(Ois voinu potkasta)

''Oletteko kunnossa upseeri?'' Sanoi tuttu ääni kraatterin reunalta.
Ylös katsoessani, näin viisi kaartilaista. Yksi nojautui aivan kraatterin reunalle ja ojensi minulle kätensä, kun neljä muuta vahtivat heidän selustaansa, kiväärit ojossa.
''Kuinka teitä on näin vähän?'' kysyin, vaikka vastaus oli itsestäänselvyys.
''meidät yllätettiin, emmekä päässeet etenemään.'' Vastasi yksi kolmesta upseerista.
''Paljonko heitä odottaa siellä?''
''Yksi tarkka-ampuja, kolme kivääriä ja yksi boltteri.''
''Boltteri!?''
Olin tyrmistynyt, sillä laivastoa ei oltu vielä lähetetty tälle planeetalle.
Asiaa en kuitenkaan ehtinyt ajatella sen pidemmälle, sillä uusi sarjatuli avattiin kadun päässä sen kummaltakin puolen.
Kaikki kuusi pääsimme jotenkin hyppäämään suojaan ja hetken etsiskeltyäni löysin jotenkuten turvallisen reitin kadun keskivaiheille, josta etsisin reitin viholliseen kiinni.
Näytin neljälle upseerille ja viimeiselle alokkaalle suunnan, johon etenemme yksitellen.
Sarjatulen ääni hukutti sanani, eivätkä muut voineet kuin katsoa hölmistyneenä. Tajutessani, ettei kukaan kuulisi minua, aloin antamaan käsimerkkejä, jotka menivätkin muutaman kerran pieleen.
Lopulta, kun monta kertaa olin ilmaa hutkinut ja muutaman kerran keskisormea näyttänyt, alkoivat kaikki tajuta missä mennään. Kun kaikki näyttivät peukaloa, lähdin ensimmäisenä ja muut seurasivat, pitäen aina toisistaan hyvää väliä.
Saavuimme siis vihdoin tien puoleenväliin ja huomasin välittömästi tuhoutuneen auton kahden metrin päässä meistä. Ohjasin kaikki sen taakse, josta taas juoksimme auki räjähtäneen kerrostalon kellariin.
''Varmistamme tämän rakennuksen turvallisuuden kahdessa kolmen ryhmässä.
Upseerit Dargan, Helvet: Te menette alokas Sebastianin kanssa käytävän oikean puolen, kun taas minä, upseeri Regan ja upseeri Marc varmistamme vasemman. Liikkeelle!''
Rymät muodostuivat ja nousimme kellarikerroksesta ensimmäiseen kerrokseen, josta kulki ylöspäin rappuset eteisen vasemmalla- ja oikealla puolella, joihin lähdimme ohjeitteni mukaisesti.
Ensimmäisen ja toisen kerroksen kohdalla raporttien mukaan, oli kumpikin puoli turvallinen, mutta kolmannen kerroksen kohdalla kypräni radio aluksi rätisi hieman, kunnes kuului:
''AAAAAAAAAAAAAAAAAAAARGH!!!!!''
Sen jälkeen radio taas hieman rätisi, kun kysyin mitä tapahtui.
Pitkän aikaa oli hiljaista, emmekä upseereiden kanssa liikkuneet paikaltamme, vaikka meidän olisikin pitänyt jatkaa omia turvatoimenpiteitämme, tai käydä katsomassa tovereidemme tilanne.
Lopulta radio rätisi hieman ja kuului upseeri Darganin rauhallinen ja kumea ääni:
''Kapinalliset yllättivät meidät. Uhka on neutralisoitu, mutta alokas Sebastian on menetetty.''
Hetken aikaa kiitin mikä tahansa oli tuonut Sebastianin päiville lopun, kunnes vakavoiduin ja käskin jatkaa etsintöjä.
Seuraavaksi oli neljäs kerros, jonka jälkeen emme voineet edetä, kuudenteen ja mahdolliseen seitsemänteen kerrokseen, sillä rappuset olivat räjähtäneet aivan tuusannuuskaksi.
Käskin ryhmän kokoontua minun, Reganin ja upseeri Marcin kyseisen hetken olinsijalla ja muita odotellessa huomasin takanani pienen seinän tyngän, jota vasten istahdin ja Marc otti mallia.
Regan ei istunut, vaan kulki rappusten alapäähän ja odotti muita.
Kuulimme jo upseereiden saappaanäänet, kun kypäräni reunaan kilahti luoti.
Marc ja minä menimme tomuista ja likaista lattiaa vasten ja varoitimme muita, ennen kuin he juoksisivat rappusia suoraan tulilinjalle.
Kohotin päätäni seinän reunaman yli ja tarkka-ampujan luoti singahti vain tuuman päästäni.
''Palatkaa kellariin, palatkaa kellariin!''
Dargan, Regan ja Helvet pystyivät vain palaamaan rappusia alas, mutta miettiessäni tapaa poistua, Marc nousi polvensa varaan ja loikkasi metrin eteenpäin, rappusia alas...
''KAIKKI ON NIIN saakuli VAIKEETA!!'' Kuului Marcin aina yhtä tunnettu vihainen karjunta jostakin päin kolmatta kerrosta.
Olin juuri ajatellut seurata Marcia, mutta tuloksen jälkeen päädyin vain ryömimään seinän suojalla niin pitkään, kuin se kestäisi ja lopulta loikkasin muutaman rappusen alaspäin.
Se olisi ollutkin hyvä tapa, mutta sain sen sijaan tarkka-ampujan luodin selkääni, josta olisin voinut selvitä, ellei joku olisi ampunut koko rakennusta paskaksi suurehkolla tykillä kadun loppupäästä.
Jonkin aikaa myöhemmin tulin vielä tajuihini. Ryhmäni oli luultavasti kuollut, tai jatkanut ilman minua. Ääneni ei enää toiminut ja tunsin kehoni palavan.
Tunsin, kuinka sisälmykseni alkoi syttyä... Taivas muuttui yhtäkkisesti kirkkaaksi ja kaikki muu sumeni... Palavat kerrostalot olivat yhtä tyhjän kanssa minulle. Aivan sama, vaikka keisari kaatuisi. Millään ei ollut väliä, paitsi tuolla valolla... Lopulta näköni muuttui putkimaiseksi ja lopulta: ei mitään. Ei yhtikäs mitään...

Ei pituudessa edellisen veroinen, mutta toivottavasti en möhlinyt niissä halffiksen mainitsemissa kohdissa ENÄÄ.

kartza kirjoitti: ''KAIKKI ON NIIN saakuli VAIKEETA!!''

Jahas... Tämäkin lausahdus pääsi tänne. :D (joskin kyllä hieman olit muuttanut sitä.)

Lisäksi tarinassasi oli aika paljon tuttuja nimiä: Sebastian ja Marc...

kartza kirjoitti: Kaikki kuusi pääsimme jotenkin hyppäämään suojaan ja hetken etsiskeltyäni löysin jotenkuten turvallisen reitin

Aika epämääräistä.

___________________________________________________________________________

''MITÄ!?''
Kuului kapteeni Hermin keskiverto ääni, joka kaikui pitkin saleja.
''ONKO TOINENKIN ISKURYHMÄ TUHOUTUNUT!?''
Kun äänet lakkasivat mekaanisesti humisevassa salissa, viestittäjä nousi pöydän alta näyttäen lievästi säikähtäneeltä.(sanotaan vaikka, että viestittäjä oli ollut mustaihoinen, vielä pöydän alle piiloutuessaan.)
''K-k-kyllä, herra kapteeni. Koko ryhmä on todettu kuolleeksi, herra kapteeni.''
Vikisi viestittäjä, joka oli jääkärin kokoinen jo ilman voimapanssariakin.
Kapteeni Hermin huokaisi, kääntyi hitaasti ympäri, risti kädet selkänsä taakse ja jäi katsomaan edessänsä olevaa holo-karttaa, joka näytti planeetta G900:n sektorit alfa ja beeta, jota pidemmälle edes kaartilaisten tiedustelijat eivät olleet päässeet.

Hetken ajateltuaan, vanha ja selvästi väsynyt kapteeni kääntyi takaisin metalliselle pöydälle, jota vasten nojasi ja ilmoitti kolmelle pöydän ympärillä olevalle kersantille:
''Laivaston jääkärit saapuvat planeetalle suunnitelmallisesti puolen tunnin päästä. Tuohon samaiseen suunnitelmaan kuuluu myös se, että G900 on laskeutumiselle turvallinen.''

Kersantit kasoivat toisiaan, mutta asiaan ei jäänyt yhtäkään pimeää aukkoa, joten mainittavaa ei ollut. Kapteeni katsahti vuoroin jokaiseen kersanttiin, kunnes jatkoi ilme vakavoituneena.

''Kersantti Flegher, te laskeudutte tunnin sisällä planeetalle, joten vauhtia töppösiin. Kootkaa miehenne ja alkakaa mennä jo, G900 täytyy olla jääkäri-valmiina puhdistukseen, jo ennen heidän saapumistaan!''

Kapteenin vasemmalla puolella pöytää istuva, nuori kersantti nousi ylös, teki kunniaa ja saapasteli tiehensä.

''Kokous päättynyt, poistukaa.''
Kaksi oikealla puolella istuvaa kersanttia ja edelleenkin lievästi säikähtäneen näköinen viestittäjä tekivät kunniaa, poistuen huoneesta ja jättäen vanhan, väsyneen kapteenin yksin kuuntelemaan koneiden rytmikästä hurinaa, joka sai kapteenin hyrisemään ääneen ja polkemaan jalalla tahtia.
''Onneksi kukaan ei näe.'' Ajatteli kapteeni Hermin samalla, kun valvontakameroiden valvojat ulvoivat naurusta.
________________________________________________________________

Sellanen, pieni keskustelun pätkä ja luultavasti tuhoon tuomittu yritys luoda huumoria.
Sotilasarvojen pitäisi nyt olla realistiset, mutta joku siitäkin ajan kanssa tuomion langettaa.
Siltikin, niitä parannusehdotuksia olisi jännä saada aina silloin tällöin, joten joku pliis, haukkukaa tämä maan rakoon.
PS. Keksin vasta tässä kohtaa planeetalle nimen, joten myönnettäkööt, että olisi voinut hieman enemmänkin tarinaa ajatella. :p

Olipas tylsä...toivottavasti seuraavassa osassa tapahtuu! Kakkaa odotellessa!

kartza kirjoitti:Ei pituudessa edellisen veroinen, mutta toivottavasti en möhlinyt niissä halffiksen mainitsemissa kohdissa ENÄÄ.

Eipä hyvin mennyt. Paljon aloit nyt mokailla.

- Viisi upseeria parinkymmenen miehen taisteluyksikössä. Ehkei kuitenkaan. Korkein upseerimäärä noin pienessä joukossa jonka tiedän on SA-intin Viestin Valvomojoukkueessa jossa 12 jantterista kuusi on upseereita, mutta Valvomojoukkueen duuni onkin erittäin tärkeää joten sitä ei miehistölle jätetä (Joukkueeseen päästäkseen on oltava vähintään alikki.) Lisäksi Viesti ei ole taistelujoukkoja. Taistelujoukoissa taas noin isoa määrää ei missään nimessä ole.
- Iso kerrostalo vyörytetään kuudella miehellä. Aika kovia poikia ovat jos tuollaista yrittävät. Etenkin jos talo on vihollisen hallussa. Vihollisen hallussa olevat kohteet vaativat paljon isomman sakin, ja silloinkin tappiot ovat raskaita. Nyt nuo kuusi saavat homman hoidettua vain yhdellä tappiolla. Jos jantterit olis erikoisjoukkoja voisin vielä juuri ja juuri hyväksyä tuon, mutta perusmorteilta en.
- Mariini johtaa Imperiumin koko taisteluosastoa, ja laivastolla on maahanlaskujoukkoja. Juu ei. Imperiumissa tämä on juuri kielettyä. Oikeasti tuossa olisi Kaartin kenraali esikuntineen (Jotka ei tosiaan ole mitään kersantteja.), laivaston amiraali esikuntineen, ja Mariinien komentaja yhdessä päättämässä strategisesta tilanteesta. Jos sinulta löytyy iso sääntökirja, niin s.142 selitetään siitä minkälainen suurinpiirtein Imperiumin armeijan komentokeskus on.

kantapään kautta on hyvä oppia :-p