Sotavasara.net

Nyt päätin kirjoittaa vakavamman tarinan. Palautetta sitten kiitos:

Keisarillinen Kaarti. Keisarin Vasara ja mitä nimiä vielä olikaan. Poterossa makaavaa kaartilaista nimeltään Karl Gothburgia alkoi usko mennä. Ikää oli hädin tuskin kahtakymmentävuotta. Tuulen tuoma pöly ja kylmyys iskivät nälkäisen, tuskaisen ja väsyneen kaartilaisen kasvoille. Kohta puoli vuotta tällä keisarin hylkäämällä planeetalla tullut täyteen, vielä puolitoista vuotta niin päästäisiin takaisiin kotiin. Koti. Hädin tuskin hän enää sitä muisti. Yksi planeetta muiden joukossa. Silti niin erityinen. Se oli koti, jota hän ei enää muistanut. Ei enää perhettänsä. Ei enää rakkaitansa. Potero oli kylmä, jäätyvä muta teki siitä oikein loukon ja pelkkä ajatus vetisistä vaatteista tulevalla talvella sai aikaa irvistyksen.

Karl ei voinut olla katsomatta lähellä olevaa tankkia. Se ole Baneblade. Mahtava sotakone, ties kuinka monta milleniaa palvellut, kuinka monta vihollista tuhonnut. Hän oli itse näkemässä kun se tuhoutui. Jostain tuli vain yksi ainoa sinivalkoinen ammus, ja tankki räjähti siihen paikkaan. Kukaan ei ehtinyt nähdä mistä ihmeestä se tuli.. 4kk sitä odotettiin, tuhoutui viikossa. Keisarillisen arsenaalin mahtavimpia sotakoneita. Eipä ole enää. Kaupan päälle koskaan ei tiennyt että koska seuraavan kerran jossain näkyy pieni piste. Silloin ei auta muu kuin rukoilla viimeiset synninpäästöt, sillä se yleensä tietää uskomatonta laserryöppyä tai ohjusta. Viimeksi mainitut olivat vieneet monta panssaria. Ne viimeisetkin. Ainoastaan basiliskeja oli jäljellä.

Päästessään viimeinkin pois linjasta nukkumaan selustaan hän tajusi jotain, mitä hän ei halunnut nähdä. Laskeutumisaluksista tuli uusia miehiä, koneita ja tarvikkeita. Veteraanina hän tajusi, että nyt kuollaan. Maasto oli kaukaa ampuville taun sotilaille edullista, kun jokainen askel täytyy katsoa tarkkaan ettei vain astu johonkin mutakuoppaan, jotka ovat syöneet monia miehiä. Mennessään nukkumaan hän mietti tulevaisuuttansa. Huomenna alkaisi huhuttu hyökkäys, jonka pitäisi tuoda läpimurto ja voitto. Niin oli ennenkin sanottu. Sellaisten päivien jälkeen nukuttiin mätänevien ruumiiden lemussa.

Hyökkäyksen aattona:

Karl toverilleen:
" Kuulepas Smith, me olemme olleet aina kavereita. Jos me tästä selviämme, lupaathan, että saan tehdä sinulle ehdotuksen, josta meidät ammuttaisiin jos se tulisi selville?"
Alex Smith, Karlin veteraani koko operaation ajalta, hänen läheisin ystävänsä vastasi täysin ihmetellen:
" Käy, mutta...

Pillinvihellys. Komissaari huusi hyökkäyksen alkamaa. Vanha laulu: juostaan niin pitkälle kunnes alkaa satamaan laseria päälle. edetään vielä muutama kymmenen metriä ja vastataan tuleen. Suojassa tietenkin.

Vahvistusmiesten hyökätessä täydellä innolla veteraanit vain ovat mukana hengessä. He tietävät, että ei näillä asemalla noita päihitetä. 16 veteraania etenee suojassa kohti raunioitunutta talonrauniota. He ottavat asemat, toivoen että edes jotkut viholliset olisivat kantamalla. Kerrankin onni myötä, ON! Vihollisia kantamalla. Veteraanit aloittavat tulituksen. Plasma-ampuja räjähtää kappaleiksi. Eipä ollut onni myötä hällä, kuusi kuukautta täälllä ja lopu omasta aseesta. Muuta jatkavat tulitusta, muutamaan viholliseen osuu ja vain yksi kaatuu. Manaillen kirottua tuuriansa veteraanit jatkavat ampumista siihen asti kunnes Kuule kolme tömähdystä. He huomaavat, että vihollisen ampuminen heitä kohden on lakannut. Rauniot joissa he ovat, on etsi asiassa kasa kiviä joiden taun puoleinen julkisivu on vielä pystyssä. Osa katostakin. Ihmeen hyvin säilynyt, mutta seinät ovat mustiksi värjäytyneet osumista. Useista osumista. Iljettävä hiljaisuus laskeutuu ja katon läpi tipahtaa XV8. Taistelupuku. Imperiumin sotilaiden pelätyimpiä vihollisia. Ennen kuin he aseitansa ehtivät laukaista, XV8 laukaisee aseestansa jotain kaasua. Veteraanit alkavat pyörtyä, viimeisin asia mitä Karl näkee on taistelupuvun pään sensorit kohdistettuna häneen...







Veli Matias Strum, Space Marinien Ultramarines.chapterin Devastor-joukkojen kersantti. Mielessään hän ajatteli sitä samaa mitä edellisellä viidellä planeetalla. Taas paikka jota kaarti ei osaa hoitaa. Hän piti Lascannonia tukki lattiaan päin tukien sitä kädellään. Toisessa kädessään hänellä oli kypäränsä. Hän katsoi miehiään. Tovereitansa. Taisteluveljiänsä. Tällä kertaa vastassa olisi vihollinen, joka pitäisi ottaa vakavammin örkit, joita voi ampua kaukaa ja antaa kaartin rynnäköiden hoitaa loput. Tällä kertaa vihollinen ampuisi takaisin ja kovaa. Häntä sinänsä ihmetytti että miksi ihmeessä laittaa Devastoreita paikalle, eikö rakettireppupojat olisivat olleet parempia? Noh, mariini tekee sen mitä käsketään. Mitä käsketään. Kiitosta ei tule, hyvä kun ei haukuta siitä kun on tuhlannut liikaa ammuksia örkkilaumaan. Niitä ammuksia painetaan triljoonien minuuttivauhtia että sillain. Tiedä siitä, mutta ei Imperiumin valiotkaan kaikkea paskaa pysty ottamaan vastaan. Joskus olisi todellakin mukava ottaa haarniska pois ja saada edes päivä vapaata. Strumille mariinius oli paras tilaisuus ikinä, hän oli loistava sotilas mutta siltikään hän ei ollut aivan yhtä fanaattinen kuin veljensä. Stormhawk laskeutui Imperiumin linjojen taakse missä mariinit otettiin ilolla vastaan. Komentaja kertoi tilanteen karttateltassa ja pyysi tulitukea sekä keisarin eliittien apua, mutta hän myös kysyi, että vaikka hän on iloinen heidän saapumisestansa niin miksi he tänne tulivat? Strum vastasi, että heidäthän oli tänne käsketty. Käskykirjeessä kerrottiin että paikallinen komentaja oli tehnyt avunpyynnön. Komentaja myöntyi ja valehteli tehneensä avunpyynnön. Poistuttuaan teltasta eversti mietti että mitä helkkaria viestimiehet taas säätävät. Taistelun jälkeen hän käy haukkumassa heidät pystyyn.

Saapuessaan taistelukentälle hän katsoi taas sitä samaa näkyä minkä oli ennekin nähnyt: kuolleita kaartilaisia tuhansin kappalein. Tosin, tällä kertaa ammuttu ja kaukaa. Tai sitten raadeltu läheltä. Kumpi vain, tällä kertaa Strumia huoletti. Tällaista vastustajaa hän ei ollut kohdannut ennen. Kuullessaan melua takaa hän luonnollisesti kääntyi ja näki, kun taas kerran kaarti valmisti seuraavaa aaltoa. Hän laittoi kypärän päähän, ja käski tiiminsä seuraamaan. Hän varmisti lascannoninsa, ja lähti juoksemaan kohti samaa talo missä aikaisemmin veteraanit olivat. Radiossa sanottiin että siellä oltiin nähty veteraaneja, sekä myöskin että jos he ovat kuolleet niin ilmoittaisivat, sillä hyvään aikaan ei veteraaneista ollut kuulunut mitään, vaikka yleensä he pitivät radioliikennettä peittääkseen sen etteivät he ollut lihamuurissa. Devastorit saapuivat taloon, ja huomasivat ettei siellä ollut ruumiin ruumista. Katossa oli kyllä reikä, mutta senkin selitti se että oltiin rintamalla. Asemat otettiin, ja ja alettiin ampumaan täydeltä tuutilta. Taut maistoivat omaa lääkettänsä. Devastorit pyyhkivät taistelutannerta pitkän aikaa, ennen kuin tiettyä ärähtelyä alkoi kuulua takaapäin. Käännyttiin ja tarkistettiin, ei mitään huomattu. Vasta silloin kun Heavy Bolteria kantavan miehen luokse kävi krootteja. Samaan aikaan Strum tajusi, että koko talo oli pidetty ehjänä sen takia että sinne saataisiin Imperiumin joukkoja ansaan. Lähitaistelu ei aluksi mennyt mariineille siitä johtuen että Power Weaponit olivat kotona, mutta lopuksi taistelussa keisarin valiot näyttivät että he todellakin ovat galaksin parhaita sotilaita. Krootteja lappasi sisään joka raosta. Katon lävitse tiputtautui XV8. Tällä kertaa se oli vieläkin vahvemmin aseistettu kuin aikaisempi. Ennen kuin mariinit pystyivät reagoimaan kunnolla, Crisis Suit heitteli heitä pitkin seiniä kroottien hoitaessa tehtävän loppuun. Kersantti Strum itse hyökkäsi veitsi sojossa mechan kimppuun, huomatakseen lentävänsä sivuun laukauksesta. Ennen tajuntansa menettämistä hän huomasi Fire Warriorin tähtäävän häntä....

Samaan aikaan Imperiumin komentavan everstin luokse tuli lähetti aivan uupuneena:
" Herra eversti, (lääh lääh), viestikeskuksen miehet ovat kuolleet! Ruumit on löydetty tunkiolta kun vietiin roskia. Viestilaitteet vahvistavat, että avunpyyntö on lähetetty teidän nimellänne, mutta viestin lähettäjän nimi on viestikersantti Smitherson. Vakavin ongelma tässä on se, että meillä ei ole sen nimistä viestimiestä."
Everstin kasvot menivät kalmanvalkeiksi:
" Keisarin nimeen, mitä tämä on! EI voi olla totta,...."
Lähetti vastasi tällä kertaa vähemmän hengästyneenä:
" Tästä ei tietoa ole, mutta viestin äänivarmistus on pikatarkistuksella äkkiseltään kuunneltuna melko konemainen. Vaikuttaa siltä, että..."
Everstin kasvoille palasi väri ja hän näytti kohta kiihtyvän räjähtämisilleen:
" Keisarin nimen, kerro jo mies!"
Lähetti vastasi ääni vapisten:
" Että vihollinen olisi tehnyt iskun ja saanut meidät pyytämään Keisarin valiot tänne."
Eversti näytti siltä kuin olisi sydänkohtauksen saanut. Hän ei ymmärtänyt, että miksi ihmeessä vihollinen ehdoin tahdoin halusi Keisarin parhaimpia sotilaita tänne, muta jokin suunnitelma oli pakko olla. Pirullinen sellainen. Eivät he muuten tämän kaltaista riskiä ottaisi. Hän tiesi, että nyt oli pakko tehdä hänen eniten inhoama asiansa, eli pysäyttää hyökkäys. Viesti annettiin, ja vetäytyessään eversti käski laittamaan vartiot kaikkialle. viestikeskuksen uudelleenmiehitettäväksi sekä jokaisen puolustusaseen valmiuteen. Saatuaan asemat kuntoon eversti meni uudestimiehitettyyn viestitelttaan, ja laittoi hätäviestin ja raportin kaikesta tapahtuneesta Segmentun Commmandiin. Hän tiesi, että hänen uransa ja elämänsä oli nyt vaakalaudalla, mutta niin olisi Imperiumin rajatkin mikäli nyt ei toimittaisi. Hän tiesi myöskin, että xenoilla on jokkin piru mielessä. Heillä on suunnitelma.....

Ensimmäinen luku: Shas´O ja Aun´El

Shas´o Kais T´au Shovah, yleisesti Puolustajan tunnettu arvostettu komentaja käveli väsyneen oloisesti valkeita käytäviä pitkin. Väsymys suorastaan paistoi hänen kasvoiltaan, ryhtinsä oli huonontunut huomattavasti normaalista. Päällään hänellä ei ollut univormua, vaan taistelupuvun pilotin haalari. Käytävät olivat tyhjiä, ainoastaan puolustaja käveli niitä pitkin. Pitkän matkan käveltyään kurttukulma saapui kahden tulisoturin vartioimalle ovelle. Sotilaat tekivät komentajalleen kunniaa ja avasivat oven. Oven takana avautui hologramminäyttöjen täyttämä huone. Käytävien vastapainoksi tämä huone kuhisi elämää. Päänäytön luona oli kirkkaaseen asuun pukeutunut ethereaali. Hänet näki heti kun astui huoneeseen, ei epäilystäkään. Puolustaja käveli lähellä ethereaalia, ja tervehti:
" Tervehdin teitä Suuremman Hyvän nimessä. Antamanne tehtävä on suoritettu loppuun menestyksellä."
Ethereaali kääntyi asennossa seisovaa Puolustajaa kohden ja vastasi:
" Oikein hyvä. Ovatko vieraamme kunnossa?"
Puolustajan seisoi edelleenkin asennossa, jonka ryhti oli täysin hänen äskeisen kävelytyylinsä vastakohta:
" Menestyksellä. 15 Gue´vesain kokenutta sotilasta saatu kiinni sekä 8 näitä... ym. Space Marineja. Ensimmäisten kohdalla suunnitelmamme toimi mutta näiden jälkimmäisten kanssa liittolaisemme krootit kärsivät raskaita tappioita. Kaupan päälle vankiemme kunto ei ole kehuttava."
Ethereaali huokaisi syvään:
" Enkö minä erityisesti painottanut sitä että Gue´vesajen tulisi olla hyvässä kunnossa tänne tuotaessa? "
Puolustajan vastaus oli nopea, ja ytimekäs:
" Painotitte. Mutta nämä isommat laittoivat kovaa vastarintaa. Lähdin itse ottamaan heidät kiinni"
Ethereaalissa hyökyi tyytymättömyys:
" Tämä ei kuulunut suunnitelmaan. Mutta kenties tämänkin voisi kääntää eduksi. Oli miten oli, kaikki menee suunnitelmain mukaan. Tule, mennään kävelylle."

Puolustaja ja ethereaali Aun´el T´au Or´es lähtivät komentohuoneesta. Aun´el:
" Ystäväni, sinun otteesi on heltymässä. Tämä on tapahtumassa pahimmalla mahdollisella hetkellä. Nyt siihen ei ole varaa."
Puolustaja vastasi hieman alakuloisesti, Aun´el tunsi hänet liian hyvin:
" Alan olla kyllästynyt tähän taisteluun. En siten, että laistaisin velvollisuuksistani, mutta minulla on enää puoli vuotta palveluaikaa jäljellä. Sitä vain haluaa pysyä hengissä."
Jokin muu ethereaali olisi varmaankin jo ampunut jonkin muun komentajan tuollaisista puheista, mutta ei Aun´el:
" Kukapa meistä ei olisi pidemmän päälle kyllästynyt tähän taisteluun. Senhän takia tämä suunnitelma kehitettiinkin."
Puolustajan valtasi ihmetys. Hänelle ei ollut suunnitelmasta puhuttu mitään:
" Anteeksi, mutta voisitko kertoa enemmän? Ottaen huomioon, että keisarillisten joukkojen kaappaaminen on aika vakavaa, ette te sitä turhan päiten määräisi."
Aun´el pysähtyi ikkunan luo. Siitä näkyi ääretöntä avaruutta:
" Kaikkea siitä en voi kertoa kuin sen, että tämän planeetan arvo tulee kasvamaan mittaamattomasti. Tätä suunnitelmaa on valmisteltu vuosisatoja, ja vasta nyt aika on kypsä sen toteuttamiseen. Nyt, me vain odotamme, sekä pidämme hyvää huolta vangeistamme.
" Kyllä etheraali Aun´el"

Tässä kohtaa Puolustajan ja ethereaalin tiet erkanenivat jälleen. Puolustaja marssi kohti majoitustiloja miettien tätä suunnitelmaa. Vaikka hän halusi jättää taistelutantereet, niin ei näin monta vuotta Suuremman Hyvän vuoksi taistelemista vois mennä hukkaan. Muistellessaan vanhoja taisteluitansa hän tajusi pikemminkin olevansa ylpeä niistä kuin katkeroitunut. Astuessaan ovesta sisään huoneeseensa hän katsoi holokuvaa perheestänsä. Hänen 3 vanhinta poikaansa olivat jo läpäisseet taistelupukukokeet, ja ovat ohjastamassa Crisis Suiteja taisteluun lähipäivinä. Nuorimmat kaksi poikaa taas olivat vieläkin peruskoulutuksessa. Sisimmässään hän ei kuitenkaan halunnut kenenkään heistä joutuvan taisteluun. Hän pakotti itsensä uskomaan ethereaalin puheisiin sodan loppumisesta. Keskusteluja suunnitelmasta on käyty ennenkin, mutta tällä kertaa hän koki sen olevan muutakin kuin vain kampanja. Tällä kertaa, enemmän kuin koskaan hän halusi suunnitelman toimivan.




Karl avasi silmänsä. Valo osui niihin kirkkaana, Liian kirkkaana. Kesti vielä hetken enne kuin hän pystyi katsomaan kunnolla. Noustessaan ylös hän huomasi ettei enää ollut likaisella taistelukentällä. Hänen sellinsä oli puhdas, valkoinen, mukavuuksiakin löytyi. Vaatteitakin oli pöydän vieressä olevalla tuolilla. Pöytään pöydässä oli kupuja. Karl nosti varovasti yhden kuvun, ja huomasi siellä olevan jotain, mitä hän ei ollut pitkään, pitkään aikaan saanut tuoreena, lämpimänä tai edes kelpoisena: ruokaa. Hätäisesti Karl heitti muutkin kuvut nurkkaan ja huomasi täyden lämpimän aterian olevan katettuna. Suu pyöreänä Karl katseli houkuttelevaa näkyi ehkä muutaman minuutin aikana. Niiden tuhannesosasekunnilta tuntuvien minuuttien jälkeen hän vain syöksyi pöytään muitta mutkitta. Pöytätavat olivat aikaa sitten unohtuneet häneltä. Alkukantaiset muistot ruoasta saivat hänet syömään jotain hyvää, makoisaa ja maistuvaa pitkästä aikaa. Ruokajuomana oli pelkkää vettä. Tosin puhtaampaa kuin mitä hän oli ikinä saanut. Aterian jälkeen hän vaihtoi ylleen vaatteet, jotka hän oli työntänyt tuolilta sivuun nälissään. Hän ei tiennyt, missä oli, eikä se sillä hetkellä edes häntä kiinnostanut. Hänen hyvää mieltään ei olisi pilannut edes se että hän olisi saanut tietää ruoan olevan myrkytetty. Pitkään, pitkään aikaan hän meni pitkäksensä pehmeälle sängylle ja nukahti hyvään uneen.



Kersantti Sturm heräsi myöskin. Hän ei herännyt valkoisesta sellistä, vaan pikemminkin sairaalan leikkaussalilta näyttävästä huoneesta. Vaikkakin hän oli yli-inhimillinen, hän ei voinut liikuttaa itseään samaan tapaan kuin ennen. Ensimmäistä kertaa 50-vuoteen hän itse asiassa näki haarniskoimattoman kehonsa huoneessa olevasta peilistä. Hän ei ollut nähnyt kehoansa ilman haarniskaa..... hän ei itse asiassa edes muistanut. Katsottuaan peilistä pois päin hän näki pöydällä vaatekerraston. Sekä pukemisohjeet. Pitkän aikaa pähkäiltyään hän sai lopultakin vaatteet päällensä. Aivan valkoiset. Hän ei myöskään muistanut että milloin olisi pitänyt muuta kuin haarniskaa päällänsä. Hän näki itsensä uudessa valossa nähtyään sen, että hän on muutakin kuin panssarivaunu. Tämä sai hänet tuntemaan itsensä taas ihmiseksi. Jos hän vielä muisti mitä on olla ihminen. Hän alkoi vilkuilla ympärilleen, ja samalla ovi aukesi. Sisään tuli kirjavavaatteinen, harmaa olento. Mukanaan hänellä oli kaksi haarniskoitua, kypäräpäistä soturia. Vastoin kaikki Codex Astartexen oppeja hän ei käynytkään xenojen kurkkuihin kiinni. Se ei ollut hänen murheitansa. Tappamaan häntä ei tultu, jos he hänet päiviltä haluaisivat päästää hän olisi varmaan jo kuollut. Kirjavin heistä korotti kätensä ylös ikään kuin tervehdykseksi.....





Segmentum Command, kello 0400 päämajaplaneetan aikaa. Deparmento Munitorionin käskyn mukaisesti alueen ylimmät komentajat on määrätty pitämään planeetta Krysilonissa tapahtuneen välikohtauksen vuoksi kriisipalaverin. Tiedustelumilitantti Howard Gaunthornilla oli kunnia kertoa sattuneesta kaikki tiedot ja raportit. Hermostuneisuus suorastaan huokui hänestä, mutta siltikin yleisilme oli rauhallinen ja päättäväinen:
" Hyvät herrat. Jättäkäämme muodollisuudet väliin ja menkäämme suoraan asiaan."
Neuvosto myöntyi ja antoi Gaunthornin jatkaa:
" Toissapäivänä planeetta Krysiloniin saapui kello 1500 meidän aikaamme 8 Devastor-Space Mariniia. Matkaraportin mukaan he olivat menneet sinne vastaamaan hätäpyyntöön. He lähtivät taisteluun tuntia myöhemmin, eivätkä ehtineet kauaa taistella. Viimeisin havaintoa heistä oli tämän aluekartan mukaan tässä rauniossa. Paikalle lähetetty partio näki selviä taistelunjälkiä, mutta ei yhtään Keisarillisten joukkojen ruumista. Ei ainuttakaan kuollutta. Hetkinen, kyllä yksi oli. Hänet kirjattiin kuolleeksi aseensa ylilataukseen. Keisarillista Kaartia johtaneen everstin mukaan hän ei ollut minkäänlaista avunpyyntöä lähettänyt, ja hänen raporttinsa mukaan hänen viestikeskukseensa oli tehty isku. Viestimiehet oli kaikki tapettu ja joku oli laittanut väärän hätäviestin. Vietin paljasti vääräksi siinä olleen äänisignaalin liiallinen konemaisuus. Ihminen ei sellaista ääntä pysty tuottamaan."
Neuvostossa vallitsi syvä hiljaisuus, kunnes Krylos-sektorin kuvernööri-Militantti Tumos Makrabee alkoi puhua:
" Hyvät herrat, pahoin pelkään että tämä asia on vakavin sektoriamme koskeva uhka sitten Tyranidien, jotka pysäytimme. Suosittelisin täysimittaista invaasiota Krylosin takaisin saamiseksi. Meinä tulee nyt selvittää tämä perin pohjin, ja exterminoida nämä "Taut".
Lordi-komentaja Nelson Wolfgang, Segmentumin ylin Keisarillisen Kaartin johtaja, otti puheenvuoron:
" Makrabee puhuu asiaa. Tämä on vakavaa. Olen saanut kirjeen Ultramariinien johdolta, että he haluavat tietoa miehistänsä. Erityisesti siitä, että mihin ihmeeseen heidät on viety. Tai onko heidät kenties tapettu. Aavistelen myöskin kuvernöörin tavoittelevan omaa eikä Imperiumin etua tässä asiassa, mutta silti faktat puhuvat puolestansa. Kuvernööri-Militantti Tumos Makrabee, annan teille valtuudet käyttää Segmentumista löytyviä reservejä tämän ongelman hoitamiseen. Ongelma on kylläkin aika lievä sana kuvaamaan tätä tilannetta. Saatte viikon aikaa selvittää kadonneiden kohtalon. Muistuttaisin, että epäonnistuessanne ette vain tee itseänne ja neuvostoa naurunalaisiksi, vaan myös teette tästä niin suuren asian, että tähän voivat puuttua korkeammat tahot. Sitähän me emme halua, emmehän?"
Vanhuksen lopettaessa puheenvuoronsa Makrabee oli ainoa kuka oli tyytyväinen. Tämä oli hänelle pikemminkin siunaus. Päästyään reserveihin käsiksi hänestä tulisi monen sektorin kuvernööri, mikäli hän onnistuisi hoitamaan tehtävän kunnolla, etenkin jos hän saisi selville Space Mariinien kohtalon, hän saisi Ultramariinien tuen. Silloin hän saisi sen, mistä on aina haaveillut: Pääsyn Segmentumin neuvostoon pysyvälle paikalle. Vanha Wolfgang ei kauaakaan varmaan enää elä, joten onnistuessaan tämän operaation jälkeen hänestä voisi tulla Segmentumin mahtavimpia miehiä.

Onnittelut hänelle kuka jaksoi lukea loppuun. Myönnän että on hieman sekava, mutta odottakaa tulevia osia, ne kietovat kokonaisuuden yhteen.