Valo Pimeydessä osa 2
Lähetetty: To 24.04.2003 20:43
Kirotun kaupungin pimeydessä ei näkynyt lainkaan liikettä, ja ainut ääni, jonka hän saattoi kuulla, oli tuulen ulvonta ilmassa. Tämä olikin pääsyy siihen, miksi Reignhold oli niin huolestunut. Hänen olisi pitänyt kuulla jotain. Lankkujen narahteluja, katukivien kopinaa, aseiden kalahtelua, edes kuolin korahduksia. Silti, kaikista hirvein ääni, oli täydellinen, rikkumaton hiljaisuus. Vain hetki sitten, hiljaisesta tappamisesta tunnetut klaani Eshinin rottamiehet olivat hyökänneet heidän pienen taistelijajoukkonsa kimppuun, ja sammuttaneet heidän soihtunsa, jättäen heidät yksin ja hajaantuneina keskelle mordheimin ikuisen yön pimeyttä. Hän olisi tuntenut olonsa paljon turvallisemmaksi, jos hän olisi kuullut askeleita selkänsä takaa tai taistelun ääniä läheltään, koska silloin hän olisi edes tiennyt mitä odottaa. Olisi ollut eri asia, jos heidän vastassaan olisivat olleet kaaoksen kultistit tai epäkuolleet, mutta klaani Eshinin rottamiehiltä et voi olettaa, että kuulet heidät selkäsi takana ennenkuin he ehtivät hyökätä.
Palkkasoturipäällikkö Dameros katseli kellarin pimeyteen tarkkaavaisin silmin. Vanhan kellarin seinät olivat rapistuneet ja halkeilleet, ja holvin synkkyyttä ei valaissut mikään muu kuin muutamasta katonrajan halkeamasta tulviva kelmeä kuunvalo. Juuri äsken siinä kohtaa, mihin Dameros tuijotti, oli seissyt hänen toverinsa Angelo, mutta nyt maassa oli vain verisiä jälkiä. ”Angelo?” Dameros sanoi kohti pimeyttä, saamatta vastausta. Hän vilkaisi viimeisen kerran nurkassa makaavaa nuoren pojan ruumista, jolta hän oli löytänyt arvokkaan, suurikokoisen wyrd-kiven palan, ja lähti sitten kipuamaan hitaasti ylös portaita, jotka johtivat ränsistyneen majatalon krouviin, puristaen samalla tiukasti raskasta sotavasaraansa toisessa kädessään.
Hiljainen vaikerrus hänen läheltään herätti Reignholdin mietteistään. Tutkaillessaan ympäristöään hän oli lähes unohtanut haavoittuneen toverinsa, jonka hän oli raahannut suojaan tämän raunioituneen rakennuksen sisälle. Varovaisesti Reignhold alkoi irrottaa sotilaan rintakehään ja olkapäähän uponneita heittoveitsiä. Jokainen pienikin veitsien liikahdus sai kivun aallon vyörymään pitkin soturin vartaloa, ja vain hammasta purren hän pystyi olemaan vaiti. Saatuaan veitset irti soturin ruumiista, hän otti esiin repustaan sidetarpeet, ja alkoi sitoa vuotavia haavoja, kun äkkiä hän huomasi jotain. Haavoittunut sotilas oli liian tuskissaan puhuakseen, ja häälyi tajuttomuuden rajoilla, mutta hänen katseensa oli lasittunut tuijottamaan Reignholdin olkapään yli. Reignhold tajusi hetkessä tilanteen, kääntyi nopeasti ympäri, vetäen samalla miekkansa huotrastaan. Hän tiesi jo valmiiksi mitä hän näkisi selkänsä takana, mutta vaikka se vaatisi hänen henkensä, hän vannoi itsekseen että jokainen syöpäläinen, joka lähestyisi hänen haavoittunutta ystäväänsä, tulisi toteamaan miksi hän oli joukkonsa ensimmäinen miekkamies.
Kellarin ovi aukeni hiljaa narahtaen, kuin päästäen vaimean valituksen. Majatalon raitis ilma tuntui ihanalta nektarilta kellarin ummehtuneisuuden jälkeen Dameroksen keuhkoissa, ja pimeä majatalo tuntui suorastaan ylimaallisen valoisalta pimeyden jälkeen. Dameros otti muutaman varovaisen askeleen pölyisen lattian halki, kokoajan tähyillen ympärilleen valppaana. Hän puristi sotavasaraansa kourassaan rystyset valkoisina, valmiina murskaamaan kaiken mikä lähestyisi häntä yllättäen. Äkkiä, hän huomasi jotakin. Huoneen seinää vasten makasi silvottu, kaksinkerroin taipunut ihmisruumis, jonka alle oli jo muodostunut verinen lammikko. Angelo. Dameros otti muutaman nopean askeleen toveriaan kohti, mutta huomasi sitten hieman ihmistä lyhyemmän, yönmustaan kaapuun pukeutuneen olennon odottaen kyykyssä Angelon silvotun ruumiin vierellä, tuijottaen häntä punertavilla silmillään. Dameros pysähtyi tunnistaessaan skavenin piirteet, otti tukevan haara-asennon, otti sotavasarasta tukevan otteen, ja nosti sen kasvojensa eteen. ”Siirry pois ystäväni läheltä, loinen, tai murskaan kallosi tuhansiksi kappaleiksi!” Dameros murisi yhteen puristettujen hampaiden välistä rottamiehelle. Äkkiä, varjoista liikkui esiin neljä muuta skavenia, jotka asettuivat puolustus muodostelmaan mustapukuisen rottamiehen ympärille, joka näytti olevan heidän johtajansa. Kaikki heistä kantoivat miekkoja käsissään ja useita heittoveitsiä vyöllään. ”Ihmis-otus, toverisi on vielä hengissä-hengissä. Jos luovutat-luovutat meille warp-kiven, sinä ja ystäväsi saatte elää. Jos et… Kyllä-kyllä?” Salamurhaaja kokelas sanoi ontuvalla ihmiskielellä, samaan aikaan pahaenteisesti terävillä hampaillaan irvistäen ja asettaen sapelinsa lähelle Angelon kurkkua.
Kaksi paria kiiluvia silmiä tuijottivat häijysti Reignholdia kohti. Hän oli taistellut ennenkin rottamiehiä vastaan, ja oudosti, nyt kun hän tiesi missä hänen vihollisensa olivat, kaikki pelot olivat kadonneet hänen mielestään. Sillä tavallaan, hänhän ei ollut enää yksin. Reignhold hymyili julmasti punaisina kiiluvien silmien suuntaan, ja poimi maassa makaavan kilpensä toiseen käteensä. Skavenit tuijottivat häntä hetken, ja lähtivät sitten liikkumaan sivuille, yrittäen saartaa hänet. Ne yllättyivät täysin kun Reignhold äkkiä käännähtikin ympäri ja lähti juoksemaan villisti toista rottamiestä kohti, huitoen laajoja kaaria miekallaan. Rottasoturi nosti miekkansa suojatakseen itseään, mutta Reingholdin iskun voima kaatoi skavenin maahan, johon Reignhold sen hetkeä myöhemmin seivästi. Toinen rottamies näki tilaisuutensa koittaneen, ja hyökkäsi kohti Reignholdin suojaamatonta selkää, juosten nopeasti ja äänekkäästi kivetystä pitkin. Se oli virhe. Reignhold kuuli skavenin hyökkäyksen jo kaukaa, ja käännähti nopeasti ympäri. Koska hänen miekkansa oli vielä kiinni toisen rottasoturin ruumiissa, Reignhold tyytyi läimäisemään skavenia naamaan kilvellään ja potkaisemaan sen sitten kumoon raskaalla saappaallaan. Rottamies nousi nopeasti ylös, mutta tajusi ettei voinut voittaa tätä vastustajaa, ja katosi nopeasti yöhön.
”Warp-kivi…?” Dameros ihmetteli, ja veti laukustaan esiin suuren wyrd-kiven kappaleen. Salamurhaaja nyökkäsi päätään verenhimoisesti nähdessään kiven palasen. Äkkiä, yläkertaan vievien portaiden ovi aukosta astui sisään krouviin kaksi muuta palkkasoturia, jotka Dameros oli lähettänyt tutkimaan majatalon ylempiä kerroksia. Miehet älähtivät ja vetivät aseensa nähdessään rottamiehet, mutta Dameros viittoi heitä pysähtymään. Angelon elämä oli vaakalaudalla. ”Tämänkö sinä haluat?” Dameros kysyi salamurhaaja kokelaalta, samalla heitellen kiveä kädessään. Wyrd-kivellä leikkiminen sai rottamiehet hermostuneiksi, ja salamurhaajan ympärille ryhmittäytyneet soturit lähtivät liikkumaan eripuolille huonetta, yrittäen saartaa heidät. Dameros näki hetkensä koittaneen. ”Ota se sitten!” Hän karjaisi, ja heitti wyrd-kiven kaikkien voimiensa kautta päin salamurhaajaa, joka horjahti heiton voimasta, mutta sai kiven silti kiinni. Wyrd-kivi oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä. Se oli harhauttanut salamurhaajaa. Dameros oli ehtinyt juosta sen lähelle, ja murskasi sen kylkiluut raskaalla sivusuuntaisella sotavasaran iskulla. Skaven tiputti kiven ja romahti seinää vasten, henkeään haukkoen ja verta köhien. Muut rottasoturit tajusivat pian tilanteen, ja hyökkäsivät soturien kimppuun. Dameros käännähti nopeasti pois salamurhaajan luota rottasotureiden yrittäessä hyökätä hänen selkäänsä, ja käytti liike-energiaa hyväkseen, murskaten sotavasaralla lähimmän rottasoturin kallon. Kaksi muuta palkkasoturia hyökkäsivät yhdessä toisen skavenin kimppuun, tappaen sen nopeasti yhdessä. Kaksi muuta rottamiestä tajusivat nopeasti olevansa alakynnessä, ja lähtivät perääntymään. Silloin ovi aukolta kuului naksahtava ääni. Kaikkien huomio kääntyi oviaukolle raahautuneeseen salamurhaaja kokelaaseen, joka piti toisessa kädessään erikoisen näköistä muskettia. Ennen kuin kukaan ehti reagoida, salamurhaaja väänsi liipaisinta, ja ampui pistoolillaan suoraan toista palkkasotureista rintaan. Soturi kaatui maahan henkeään haukkoen, ja rottamiehet juoksivat pakoon yöhön. ”Älkää pelätkö. Kun ne pakenevat, niillä ei tule olemaan rohkeutta palata vähään aikaan.” Dameros sanoi ja kääntyi musketin haavoittaman sotilaan puoleen. Mies oli tajuton, ja haava oli hyvin outo. Haava näytti tulehtuneen hetkessä, ja iho sen ympärillä alkoi vihertää. ”Wyrd-kivi ammus.” Dameros totesi synkästi. ”En ole nähnyt mitään vastaavaa ennen. Meidän on saatava hänet ja Angelo heti jonnekin rauhaisaan paikkaan hoidettavaksi. He eivät selviydy tässä kunnossa kaupungin porteille asti. Menkää kokoamaan joukko. Tapaamme kadulla ja lähdemme etsimään suojaisaa paikkaa.”
Yhdellä morheimin lukuisista kujista, neljä mustaan pukeutunutta hahmoa seisoivat liikkumatta keskellä tietä. Kaikki heistä olivat täysin ilmeettömiä, ja toisin kuin useimmissa kirotun kaupungin kulkijoissa, heissä ei näkynyt pelonhäivääkään. Vyöllään he kantoivat musketteja ja miekkoja, ja useilla heistä oli mukanaan ristejä tai muita sigmarin pyhiä merkkejä. Äkkiä kaukaisuudesta kuului nopeita askeleita. ”Saivatko ihmissoturit epäpyhän kiven?” Ensimmäinen mustapukuisista sotureista kysyi saapujalta ennekuin hän ehti sanoa sanaakaan. ”Kyllä. Rottamiehet pakenivat tapansa mukaan takaisin viemäreihin saatuaan muutaman naarmun. Suurin osa palkkasotureista selviytyi ja he vetäytyivät etsimään suojaa keskustan suunnalta.” Tulija kertoi hengästyneenä. Ensimmäinen mustanpuhuvista hahmoista vaikeni hetkeksi, ja sanoi sitten synkästi ”Kaaoksen saastuttama esine on turmellut palkkasotureiden mielet. Heillä ei ole enää toivoa pelastumisesta. Ainut asia, minkä voimme tehdä heidän hyväkseen, on etsiä heidät käsiimme ja päästää heidät elämän kärsimyksistä. On aika metsästää.”
Tästä tuli vähän pidempi kuin edellisestä, koska en saanut tätä katkaistua mitenkään järkevästi. Kommentteja toivotaan...
Palkkasoturipäällikkö Dameros katseli kellarin pimeyteen tarkkaavaisin silmin. Vanhan kellarin seinät olivat rapistuneet ja halkeilleet, ja holvin synkkyyttä ei valaissut mikään muu kuin muutamasta katonrajan halkeamasta tulviva kelmeä kuunvalo. Juuri äsken siinä kohtaa, mihin Dameros tuijotti, oli seissyt hänen toverinsa Angelo, mutta nyt maassa oli vain verisiä jälkiä. ”Angelo?” Dameros sanoi kohti pimeyttä, saamatta vastausta. Hän vilkaisi viimeisen kerran nurkassa makaavaa nuoren pojan ruumista, jolta hän oli löytänyt arvokkaan, suurikokoisen wyrd-kiven palan, ja lähti sitten kipuamaan hitaasti ylös portaita, jotka johtivat ränsistyneen majatalon krouviin, puristaen samalla tiukasti raskasta sotavasaraansa toisessa kädessään.
Hiljainen vaikerrus hänen läheltään herätti Reignholdin mietteistään. Tutkaillessaan ympäristöään hän oli lähes unohtanut haavoittuneen toverinsa, jonka hän oli raahannut suojaan tämän raunioituneen rakennuksen sisälle. Varovaisesti Reignhold alkoi irrottaa sotilaan rintakehään ja olkapäähän uponneita heittoveitsiä. Jokainen pienikin veitsien liikahdus sai kivun aallon vyörymään pitkin soturin vartaloa, ja vain hammasta purren hän pystyi olemaan vaiti. Saatuaan veitset irti soturin ruumiista, hän otti esiin repustaan sidetarpeet, ja alkoi sitoa vuotavia haavoja, kun äkkiä hän huomasi jotain. Haavoittunut sotilas oli liian tuskissaan puhuakseen, ja häälyi tajuttomuuden rajoilla, mutta hänen katseensa oli lasittunut tuijottamaan Reignholdin olkapään yli. Reignhold tajusi hetkessä tilanteen, kääntyi nopeasti ympäri, vetäen samalla miekkansa huotrastaan. Hän tiesi jo valmiiksi mitä hän näkisi selkänsä takana, mutta vaikka se vaatisi hänen henkensä, hän vannoi itsekseen että jokainen syöpäläinen, joka lähestyisi hänen haavoittunutta ystäväänsä, tulisi toteamaan miksi hän oli joukkonsa ensimmäinen miekkamies.
Kellarin ovi aukeni hiljaa narahtaen, kuin päästäen vaimean valituksen. Majatalon raitis ilma tuntui ihanalta nektarilta kellarin ummehtuneisuuden jälkeen Dameroksen keuhkoissa, ja pimeä majatalo tuntui suorastaan ylimaallisen valoisalta pimeyden jälkeen. Dameros otti muutaman varovaisen askeleen pölyisen lattian halki, kokoajan tähyillen ympärilleen valppaana. Hän puristi sotavasaraansa kourassaan rystyset valkoisina, valmiina murskaamaan kaiken mikä lähestyisi häntä yllättäen. Äkkiä, hän huomasi jotakin. Huoneen seinää vasten makasi silvottu, kaksinkerroin taipunut ihmisruumis, jonka alle oli jo muodostunut verinen lammikko. Angelo. Dameros otti muutaman nopean askeleen toveriaan kohti, mutta huomasi sitten hieman ihmistä lyhyemmän, yönmustaan kaapuun pukeutuneen olennon odottaen kyykyssä Angelon silvotun ruumiin vierellä, tuijottaen häntä punertavilla silmillään. Dameros pysähtyi tunnistaessaan skavenin piirteet, otti tukevan haara-asennon, otti sotavasarasta tukevan otteen, ja nosti sen kasvojensa eteen. ”Siirry pois ystäväni läheltä, loinen, tai murskaan kallosi tuhansiksi kappaleiksi!” Dameros murisi yhteen puristettujen hampaiden välistä rottamiehelle. Äkkiä, varjoista liikkui esiin neljä muuta skavenia, jotka asettuivat puolustus muodostelmaan mustapukuisen rottamiehen ympärille, joka näytti olevan heidän johtajansa. Kaikki heistä kantoivat miekkoja käsissään ja useita heittoveitsiä vyöllään. ”Ihmis-otus, toverisi on vielä hengissä-hengissä. Jos luovutat-luovutat meille warp-kiven, sinä ja ystäväsi saatte elää. Jos et… Kyllä-kyllä?” Salamurhaaja kokelas sanoi ontuvalla ihmiskielellä, samaan aikaan pahaenteisesti terävillä hampaillaan irvistäen ja asettaen sapelinsa lähelle Angelon kurkkua.
Kaksi paria kiiluvia silmiä tuijottivat häijysti Reignholdia kohti. Hän oli taistellut ennenkin rottamiehiä vastaan, ja oudosti, nyt kun hän tiesi missä hänen vihollisensa olivat, kaikki pelot olivat kadonneet hänen mielestään. Sillä tavallaan, hänhän ei ollut enää yksin. Reignhold hymyili julmasti punaisina kiiluvien silmien suuntaan, ja poimi maassa makaavan kilpensä toiseen käteensä. Skavenit tuijottivat häntä hetken, ja lähtivät sitten liikkumaan sivuille, yrittäen saartaa hänet. Ne yllättyivät täysin kun Reignhold äkkiä käännähtikin ympäri ja lähti juoksemaan villisti toista rottamiestä kohti, huitoen laajoja kaaria miekallaan. Rottasoturi nosti miekkansa suojatakseen itseään, mutta Reingholdin iskun voima kaatoi skavenin maahan, johon Reignhold sen hetkeä myöhemmin seivästi. Toinen rottamies näki tilaisuutensa koittaneen, ja hyökkäsi kohti Reignholdin suojaamatonta selkää, juosten nopeasti ja äänekkäästi kivetystä pitkin. Se oli virhe. Reignhold kuuli skavenin hyökkäyksen jo kaukaa, ja käännähti nopeasti ympäri. Koska hänen miekkansa oli vielä kiinni toisen rottasoturin ruumiissa, Reignhold tyytyi läimäisemään skavenia naamaan kilvellään ja potkaisemaan sen sitten kumoon raskaalla saappaallaan. Rottamies nousi nopeasti ylös, mutta tajusi ettei voinut voittaa tätä vastustajaa, ja katosi nopeasti yöhön.
”Warp-kivi…?” Dameros ihmetteli, ja veti laukustaan esiin suuren wyrd-kiven kappaleen. Salamurhaaja nyökkäsi päätään verenhimoisesti nähdessään kiven palasen. Äkkiä, yläkertaan vievien portaiden ovi aukosta astui sisään krouviin kaksi muuta palkkasoturia, jotka Dameros oli lähettänyt tutkimaan majatalon ylempiä kerroksia. Miehet älähtivät ja vetivät aseensa nähdessään rottamiehet, mutta Dameros viittoi heitä pysähtymään. Angelon elämä oli vaakalaudalla. ”Tämänkö sinä haluat?” Dameros kysyi salamurhaaja kokelaalta, samalla heitellen kiveä kädessään. Wyrd-kivellä leikkiminen sai rottamiehet hermostuneiksi, ja salamurhaajan ympärille ryhmittäytyneet soturit lähtivät liikkumaan eripuolille huonetta, yrittäen saartaa heidät. Dameros näki hetkensä koittaneen. ”Ota se sitten!” Hän karjaisi, ja heitti wyrd-kiven kaikkien voimiensa kautta päin salamurhaajaa, joka horjahti heiton voimasta, mutta sai kiven silti kiinni. Wyrd-kivi oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä. Se oli harhauttanut salamurhaajaa. Dameros oli ehtinyt juosta sen lähelle, ja murskasi sen kylkiluut raskaalla sivusuuntaisella sotavasaran iskulla. Skaven tiputti kiven ja romahti seinää vasten, henkeään haukkoen ja verta köhien. Muut rottasoturit tajusivat pian tilanteen, ja hyökkäsivät soturien kimppuun. Dameros käännähti nopeasti pois salamurhaajan luota rottasotureiden yrittäessä hyökätä hänen selkäänsä, ja käytti liike-energiaa hyväkseen, murskaten sotavasaralla lähimmän rottasoturin kallon. Kaksi muuta palkkasoturia hyökkäsivät yhdessä toisen skavenin kimppuun, tappaen sen nopeasti yhdessä. Kaksi muuta rottamiestä tajusivat nopeasti olevansa alakynnessä, ja lähtivät perääntymään. Silloin ovi aukolta kuului naksahtava ääni. Kaikkien huomio kääntyi oviaukolle raahautuneeseen salamurhaaja kokelaaseen, joka piti toisessa kädessään erikoisen näköistä muskettia. Ennen kuin kukaan ehti reagoida, salamurhaaja väänsi liipaisinta, ja ampui pistoolillaan suoraan toista palkkasotureista rintaan. Soturi kaatui maahan henkeään haukkoen, ja rottamiehet juoksivat pakoon yöhön. ”Älkää pelätkö. Kun ne pakenevat, niillä ei tule olemaan rohkeutta palata vähään aikaan.” Dameros sanoi ja kääntyi musketin haavoittaman sotilaan puoleen. Mies oli tajuton, ja haava oli hyvin outo. Haava näytti tulehtuneen hetkessä, ja iho sen ympärillä alkoi vihertää. ”Wyrd-kivi ammus.” Dameros totesi synkästi. ”En ole nähnyt mitään vastaavaa ennen. Meidän on saatava hänet ja Angelo heti jonnekin rauhaisaan paikkaan hoidettavaksi. He eivät selviydy tässä kunnossa kaupungin porteille asti. Menkää kokoamaan joukko. Tapaamme kadulla ja lähdemme etsimään suojaisaa paikkaa.”
Yhdellä morheimin lukuisista kujista, neljä mustaan pukeutunutta hahmoa seisoivat liikkumatta keskellä tietä. Kaikki heistä olivat täysin ilmeettömiä, ja toisin kuin useimmissa kirotun kaupungin kulkijoissa, heissä ei näkynyt pelonhäivääkään. Vyöllään he kantoivat musketteja ja miekkoja, ja useilla heistä oli mukanaan ristejä tai muita sigmarin pyhiä merkkejä. Äkkiä kaukaisuudesta kuului nopeita askeleita. ”Saivatko ihmissoturit epäpyhän kiven?” Ensimmäinen mustapukuisista sotureista kysyi saapujalta ennekuin hän ehti sanoa sanaakaan. ”Kyllä. Rottamiehet pakenivat tapansa mukaan takaisin viemäreihin saatuaan muutaman naarmun. Suurin osa palkkasotureista selviytyi ja he vetäytyivät etsimään suojaa keskustan suunnalta.” Tulija kertoi hengästyneenä. Ensimmäinen mustanpuhuvista hahmoista vaikeni hetkeksi, ja sanoi sitten synkästi ”Kaaoksen saastuttama esine on turmellut palkkasotureiden mielet. Heillä ei ole enää toivoa pelastumisesta. Ainut asia, minkä voimme tehdä heidän hyväkseen, on etsiä heidät käsiimme ja päästää heidät elämän kärsimyksistä. On aika metsästää.”
Tästä tuli vähän pidempi kuin edellisestä, koska en saanut tätä katkaistua mitenkään järkevästi. Kommentteja toivotaan...
...
...
...