Sotavasara.net

Osa 1


– On kesäkuun 22 päivä, istun merenrannalla ison kiven päällä, aurinko paahtaa tyhjältä taivaalta, eikä ainuttakaan tuulen henkäystä ole luonto äiti suonut minulle. Päälläni ei ole muutakuin bootsit, retaleiset farkut ja tumman ruskea nahkatakki jonka alla on valkoinen hihaton paita. Asutusta ei ole varmaan lähimaillakaan, sillä en tunne tätä paikkaa.

Miten olen joutunut tänne ja miksi? Ei ole minkään näköistä muistikuvaa.
Löysin itseni tämän meren rannalta makaamasta ja moneen tuntiin ei ole tapahtunut mitään, oikeastaan en edes tiedä kauanko olen ollut täällä.
Ei se auta muuta kuin lähteä katsastamaan ympäristöä, pikaisesti katseltua täällä ei ole muuta kuin puita ja pensaikkoa silmän kantamattomiin.

Sitten tuli outo tunne, aivan kuin joku katselisi minua, käännyin satakahdeksankymmentä
astetta, sen jälkeen ajattelin että jos olisin tiennyt kuka minua tuijottaa, en olisi halunnut kääntyä. Varmaan tasan viitisenkymmentä metriä minusta, tuijottaa seisaaltaan iso naaras harmaakarhu jolla on mielessään heittää minut kahtena kappaleena tuohon mustaan mereen.
Ja kaiken syy on se, että olen varmaankin sen reviirillään ja sillä on kaksi ärjyvää pentua itkemässä äitilleen, että tuo tuhma setä on meidän leikki-kentällä, eikä minulla siihen varmaankaan ole mitään sanottavaa.

Ajattelin monta eri vaihto ehtoa mitä voisin tehdä tässä tilanteessa, muutamassa sekunnissa mielessäni pyöri ne kaikki tilanteet mihin joutuisin päätettyäni asiasta.
Voisin tietenkin kääntyä ja lähtiä ravaamaan kuin maa-kiitäjä ja päätyä tuon hirmun suihin.
Toiseksi voisin avuttomasti heittäytyä maahan ja laittaa kädet niskan taakse ja leikkiä kuollutta kun sydän hakkaa tuhatta ja sataa nähtyäni tuon kuolaavan pedon.
En osannut päättää mitä teen, otin hitaasti askeleen taakseppäin, bootsin kanta kolahti samalla puiseen ja metalliseen esineeseen, nopea reaktioni sai tekemään päätöksen tarttua tuohon puukkoon, samalla tämä hirviö syöksyi minua kohti kuin raivotautinen verikoira tai pillastunut sonni.

En tiennyt mitä teen sillä hetkellä, kaikki tapahtui niin nopeasti, hullu karhu syöksyi ja tunsin kuinka se haukkasi käteni suuhunsa ja riuhtasi sen melkein irti kokonaan, mutta sitten tapahtui yllättävä käänne, karhu vain lyyhistyi päälleni ja minä menetin tajuni.

Kun heräsin, karhu makasi päälläni elottomana ja käteni sen suussa tunnottomana ja yltä päältä veressä, kun sain revittyä itseni karhun alta ja käden sen suusta jonka tuo karhu oli kerinnyt raadella, välähti mielessani kuvina tuo koko hirveä yhteen otto. Onni oli tosiaankin puolellani, kuinka moni voi sanoa tappaneensa harmaakarhun puukolla.
Pääni oli kipeä ja sekaisin, paikkojani kolotti joka paikasta.
Istuin tuon karhun vierellä ja katselin sitä, en ollenkaan tiedä kuinka onnekas olen, mutta tuon karhu raukan onni ei ollut kohdallaan, kuinka monesti tällaista tapahtuu ihmisen ja karhun välillä. Käteni alkoi täristä, henki ei meinannut kulkea, olin selvästi hämmentynyt tilanteesta.

– Tämä on hullua! Minunhan pitäisi olla kuollut! Kuollut, kuuletteko!
– Haloo!

Lopulta ei auttanut muuta kuin selvittää pääni jotenki, vaikeaahan se tietenki oli kun miettii realistisesti kumpi voittaa karhu vai ihminen kun ne laitetaa vastakkain ja ihmisellä ei ole muuta kuin pieni metsästys puukko.

Lähdin kävelemään pois tuosta onnettomasta yhteen otto paikasta, sillä en halunnut nähdä enään tuota onnetonta karhu emoa joka vain halusi puolustaa omia pentujaan. Sisälläni kalvasi syyllinen olo, kun lähdin kävelemään pois, takaani kuului kahden pienen eläimen tassun äänet. Emon pennut seurasi minua, en tiedä miksi mutta ajattelin että jos nuo pennut todella alkoivat seurata minua, en häädä heitä pois vaan koitan korvata emon paikan jonka juuri niiltä riistin.


Ilta oli saavuttamasssa päivän loppua ja minä olin aivan poikki. Käteni sain sidottua repimällä hihattomastani siteen sen ympärille ja sen jälkeen minun oli pakko jatkaa matkaa löytääkseni jostain jotakin, joka hieman helpottaisi tilannetta. Lopulta, varmaan monen kymmenen kilometrin jälkeen tuli eteeni vanha hylätty mökin retale, joka näytti hajoavan pienestä tönäisystä kasaan, minulla ei ollut kummiskaan vaihto ehtoa valittavana.

Menin mökin sisälle ja sieltä löysin lyhyehkön etsimisen jälkeen vanhan ensiapu laukun, jossa riitti tarpeet käteni hoitamiseen. Laitoin käteen uuden siteen, jonka jälkeen laitoin yö paikan mökin nurkkaan ja vaivuin samalla hetkellä uneen.

Aamulla kaikki näytti uudelta. Rikkinäisestä lasi ikkunasta paistoi aamuaurinko kirkkaasti mökin sisälle, joka valaisi mökin sisustaa mukavasti. Tämä on varmasti vanhan karhunkaatajan mökki ja omistaja varmasti heittäny veivin aikaa sitten, seinällä oli vanha winchester ja pöydällä oli pateja, pöydällä oli myös kartta sekä kompanssi. Seuraava tehtäväni oli ottaa kartta ja kompanssi käteen ja alkaa tutustumaan lähiympäristöön. Mutta sitä ennen, puhdistan tuon winchesterin ja öljyän sen. Koska sillä on lupa olla kunnossa kun astun tuosta mökin ovesta ulos, nimittäin en tahdo joutua enää lähikamppailuun uudestaan minkään pedon kanssa.

– Auts! Aah.. käsi on ihan riekaleina, se karhu teki siistiä jälkeä.

Taas tuli samat ajatukset mieleen, miksi olen tällaisessa paikassa ja miten olen joutunut tänne, hullua herätä ja nähdä etten ole enään kotona.

– Ei ei ei, tämä ei näytä hyvältä. Miksi olen täällä tällaisessa paikassa, vasta olin vielä kotona lämpimässä kämpässä tekemässä iltapalaa kun Max tuli yllättäen käymää, hänellä oli jokin pulma jossain asiassa.



------------------------------> Jatkoa?

Hmm, ainesta löytyy kirjoittamaan tarinaa etiäppäin. Pari huomiota:
-Aikamuoto vaihtui kesken tarinan. Aloitat preesensillä ja sitten yhtäkkiä käytätkin imperfektiä; kannattaa kiinnittää huomiota tuohon
-Yhteenotto=yksi sana. Tarinassasi on liikaa yhdyssanavirheitä, kannattaa treenata noita vielä.
-Tarinassa on joitain muitakin outouksia, kuten esimerkiksi "kalvasi"=kalvoi?
-Muitakin kirjaimien puuttumisia yms.

Jatka vaan kirjoittamistasi, tuo on hyvä alku.

Kiitos äskeisestä rehellisestä kommentista.
Rehellistä kommenttia tarvitsen todellakin, mutta murre sanoja voi olla siellä täällä, tarkoituksella jätetty.
lisää rehellisiä kommentteja, niistä oppii paljon... :)

Kannattaa ensin kirjoittaa Wöödiin ja sieltä sitten copy-pastettaa tänne. Karsiutuu hyvin kaikki perusvirheet.

jea. voip olla. koneella on openoffice paketti. aikomusta on kirjoitella sillä.

Osa 2

Nyt muistan!

Olin mietteissäni, ei ihme etten muistanut mitään pitkään aikaan, minut oli huumattu.
Max, todella reilu ja hyvä kaveri, hän on varmasti pahassa pulmassa kun tekee tällaista ja vielä minulle, omalle partnerille. Aina ollaan liikuttu yhdessä ja napattu isommatkin roistot kun on tullut kohdalle.
Miksi se teki tällaista, hänellä oli joku pulma jonka hän halusi parin kahvikupin jälkeen kertoa minulle mutta sitten menetin vissiin tajunnan.

Kaikki nämä 5 vuotta rikospoliisissa, aina hän on kertonut huolet jos on ollut jotain, mutta nyt ei mitään.


Ovelta kuului rapinaa, havahduin mietteistäni ja säikähdin. Otin äkkiä puukon pöydältä, näytti olevan vanha metsästyspuukko, entisen mökin omistajan.
Hiivin ovelle, aluksi en uskaltanut edes katsoa oven ikkunasta mutta oli pakko, kurkistin eikä siellä näyttänyt olevan ketään eikä mitään, samalla joku hyppäsi ovea vasten, säikähdin taas ja lensin takamuksilleni.
- Nyt riitti!
Avasin oven ja rynnistin ulos, mutta potkaisin samalla jotain vahingossa.
- Karhun pentu! Miten!?
Juoksin samantien sisälle ja löin oven perässäni kiinni, hain sitten kiväärin seinältä minkä näin herätessäni.
- Minä en enää tarjoa millekkään karhulle toista kättäni raatelevaksi!
- Tule vaan jos uskallat!
- Minä odotan!
- Tule koittamaan miten käy!

Mitään ei kuulunut pitkään aikaan, menin ovelle hiljaa, kurkistin oven ikkunasta, eikä näkynyt mitään. Menin pedille istumaan ja miettimään, ajattelin että ennenkuin astun ovesta ulos, niin olen huoltanut tuon kiväärin ja itseni.

Kun se oli tehty, astuin kylmästi ovesta ulos, ja siinä kaksi karhun pentua ulko-oven edessä tuijotti minua kysyvällä ilmeellä, odottaen mitä tehdään.
Tehän olette ne karhuemon pentuja, tapoin teidän äitinne, en halunnut mutta siinä kävi niin, olen pahoillani, se oli vahinko.
Mutta teidän täytyy lähteä nyt, en ole teidän emonne, menkää nyt!


Viikko meni tutkiessa ja katsellessa maastoa ympärilläni minkälaista se oli. Ja hupina ja seuranani tietenkin minulla on ollut ne kaksi karhunpentua joista on tullut ystäviäni. Pelottaa vain ajatus siitä kun he ovat vanhempia otuksia.

Olen iloinen siitä kun nuo kaksi veikkoa ovat kanssani ettei yksin tarvi olla täällä korvessa, olen oppinut pitämään heistä huolta ja kasvattamaan niistä omiani. Tuntuu hullulta, miten nyt viikossa voisi oppia nyt jotain tällaista. Toivottavasti ne ovat puolellani jos vastaan tulee heidän sukulaisiaan jotka yrittävät tehdä minusta lounas aterian, mutta ei se auta kuin toivoa.
Vaikka ei heistä ei nyt kyllä vielä mitään apua ole tuollaisia pieniä nallekarhuja.


- Hei kaverit, mitä jos lähtisin hakee jotain syötävää? Juu alkaa teilläkin olla jo vissiin nälkä vai mitä?

Kun avasin oven, pennut juoksi ulos ovesta samantien.
Laitoin itseni valmiiksi, otin seinältä winchesterin ja latasin sen sekä laitoin panosvyön vyölle ja lähdin mökistä. Pennut leikkivät mökin edustalla ja vilkaisivat välillä minua varmistaen että olin siinä katsomassa heidän leikkiään.
Kaikki tässä oudossa paikassa sai minut viihtymään nyt täällä, mutta edelleen minua mietitytti miksi olin täällä, Max pyöri mielessä koko ajan.


Jätin pennut omille teilleen leikkimään, sillä ne olisivat vain häirinnyt minun metsästystä.
Eivät ne ole muutenkaan tarpeeksi vanhoja mukaani metsälle.
Menin mökistä kymmenen kilometriä kauas ja jäin vaijymään kallion sivustalle, löysin siitä sopivan montun johon asettua. Sain odottaa sen pari tuntia kunnes vihdoin osui eteeni mahtavan näköinen hirviemo. Se haisteli selvästi ilmaa, mutta en ollut varma oliko se haistanut minut, ei se voinut haistaa, olin sentään tuulen ala puolella.
Hitaasti mutta silti jokseekin nopeasti ja varmasti, ilman mitään äääntä nostin kiväärin piipun hirveä kohti ja tähtäsin, pidätin henkeä jotta saisin varman osuman, tunsin kun sydänmeni löi. Tähtäys oli kohdillaan, sateen piiskaama raikas ilma hiveli aistejani, muutenkin oli aivan hiljaista, ajattelin että tässä maailmassa tällä hetkellä ei ollut muuta kuin minä ja hirviemo ja sitten lopulta toinen katoaa.

Lopulta tein sen, painoin liipaisinta ja hirviemo kaatui raskaasti maahan, huomasin kuinka hirven vasa juoksi taempaa tapahtuneesta sokeana. Nopeasti otin ennakkoa ja laukaisin uudelleen ja vielä kerran uudelleen, vasa kierähti ympäri ja kaatui puitten taakse.

Nyt kun olin saanut hyvän saaliin, oli edessä se raskas vaihe, minun pitää alkaa kuskaamaan tämä saalis mökille.
Illalla kun koko työ oli tehty, laitoin hirviemon ja vasan palasiksi isolla metsästyspuukollani jonka aiemmin olin löytänyt mökistä, kiitos aiemman asukkaan jonka takia minulla on kaikki tarpeelliset selvitäkseen täällä.

Tämä on erittäin outo paikka, tiheää metsikköä, kallioita jne. kartan mukaan tämä on aika iso jonkin sortin saari. Muuta karttaa minulla ei olekkaan, tämähän on muutenkin todella vanha kartta, mutta parempi kun ei mitään.

Laskelmieni mukaan olen tällä hetkellä ollut saarella noin kuukauden, olen tehnyt mökistä kestävän ja siistin mutta mielen rauhaa en ole saanut vaikka olen kuinka kerrannut asioita, ehkä kaiken takana voi olla itse isokiero roisto Dalihjama. Maxin kanssa vangitsin sen kun hän jäi huumerikoksesta kiinni ja sai 15 vuotta linnaa, siitä on jo 2 vuotta. Ei hän voi olla niin koston himoinen, että meitä alko vainoamaan, on hänellä varmasti isompiakin murheita. Esim. bisnekset joita hänellä varmasti on linnan ulkopuolellakin, onhan hän sentään jonkin sortin pomo.

Tarinat kannataisi tosiaan tehdä tai ainakin kierrättää Wordin kautta kirjoitusvirheiden poistamiseksi. Jos esim. otetaan ensimmäisestä tarinasta pois kaikki kirjoitusvirheelliset VIRKKEET, niin jäljelle ei jää kuin tämä:

LaCosa kirjoitti:Miten olen joutunut tänne ja miksi? Ei ole minkään näköistä muistikuvaa. Löysin itseni tämän meren rannalta makaamasta ja moneen tuntiin ei ole tapahtunut mitään, oikeastaan en edes tiedä kauanko olen ollut täällä.

Pääni oli kipeä ja sekaisin, paikkojani kolotti joka paikasta.

– Tämä on hullua! Minunhan pitäisi olla kuollut! Kuollut, kuuletteko!
– Haloo!

Ilta oli saavuttamasssa päivän loppua ja minä olin aivan poikki. Käteni sain sidottua repimällä hihattomastani siteen sen ympärille ja sen jälkeen minun oli pakko jatkaa matkaa löytääkseni jostain jotakin, joka hieman helpottaisi tilannetta.

Aamulla kaikki näytti uudelta.

– Auts! Aah.. käsi on ihan riekaleina, se karhu teki siistiä jälkeä.

– Ei ei ei, tämä ei näytä hyvältä.

Ongelma ei ole kuitenkaaan niin paha, sillä isoin ongelmasi on, että virkkeesi ovat liian pitkiä. Käytä useammin pistettä. Kierrätyksen Wordin kautta taas pitäisi poistaa pienet kirjoitusvirheet. Yhdyssanavirheiden kohdalla Word taas ei aina auta. En myöskään suosittelisi käyttämään murresanoja (joka on muuten yhdyssana :-) sinne tänne ripoteltuina. Näyttävät vain kirjoitusvirheiltä, eivätkä ne paranna tekstiä.

Sitten vain miettimään vahvempaa sisältöä tekstiin...