Starmaster
Lähetetty: Ke 21.04.2010 00:09
Iltaa! Olen uusi, mutta innokas 40k fani.
Toivottavasti tarinani ei ole liian huono.
---
Veli-kersantti Tremus, Psimarines, toinen komppania. Kenties viimeinen lokimerkintäni.
Laskujeni mukaan on kulunut viisi vuotta, neljä kuukautta ja kaksikymmentäkolme päivää siitä, kun warpmyrsky nielaisi Starmasterin, tämän kovan onnen sotalaivan, jossa koko toinen komppania oli valmiina astumaan örkkien space hulkille. Sinä päivänä pystyimme vain rukoilemaan Dawnbringerin ja Exemptionin miehistöjen puolesta. Heitä Keisari auttakoon.
Pahuksen warp! Ensimmäisen vuoden koko miehistö vietti staasissa kunnes jokin iski alukseemme. Vain Keisari tietää mikä, mutta sen tapauksen jälkeen laivalla on riehunut outo tauti. Yksikään meistä ei säästynyt tuolta kauheudelta. Kipu oli lähes sietämätön ensimmäiset kaksi vuotta, kaikki alokkaamme ehtivät menehtyä sinä aikana. Mutta nyt en enää juuri tunne sitä. Meistä ensimmäinen joka kertoi kokonaan irtautuneensa tuosta kärsimyksestä oli kapteenimme Reddo.
Muistan vieläkin, kuinka hän kärsi meistä kaikista eniten. Kieltäytyi lääkityksestään jättääkseen muille enemmän. Harvoin olen Space Marinen nähnyt itkevän, vielä harvemmin itse kapteenin. Kuitenkin noin puolitoista vuotta sitten hän piristyi yhtäkkiä. Vannon osaston puolesta, että Reddo kävi jo lähellä kuolemaa. Hänen vartalonsa oli niin turvoksissa, erityisesti vyötärönsä kohdalta. Olin hänen tukenaan silloinkin, kun lääkintämies yritti lievittää tuota tilaa. Ensimmäisellä viillolla kapteenista valui ulos jotain limaista, löyhkäävää ainesta enemmän kuin luulin ihmiskehossa olevan edes vettä.
Noin viikko operaation jälkeen hän lukittautui huoneeseensa, oletettavasti rukoilemaan Keisarille. Reddo viipyi siellä kuitenkin tunteja, en uskalla kertoa mitä kuulin hänen ovensa läpi. Tuon tuntien rukoilun päätyttyä hän oli kuin uudestisyntynyt. Yhä pahasti sairas, se oli selvää, mutta hänen kipunsa oli kaikonnut merkillisesti. Kuitenkin hän käyttäytyi tuon jälkeen erittäin oudosti, joten päätin tarkistaa kapteenin huoneen. En voinut uskoa silmiäni, mutta kaikki aistinikin sen sanoivat: epäpyhä alttari. Se löyhkä oli sanoinkuvailematon. Seinille oli piirretty kahdeksanhaaraisia tähtiä ja kolmoisrenkaita. Lattialta löysin papereita, jossa vannottiin toistuvasti uskollisuutta Nurglelle. "Armahda minut, suuri tautien isä"
Tiesin kyllä, että tämä myrsky on komppaniamme loppu, mutta en voinut arvata kapteenin lankeamista. Seuraavien kuukauksien aikana Reddo kasvoi massaltaan entistä suuremmaksi, hänestä näki selvästi, että tuo turpoaminen voisi repiä hänen ihonsa auki milloin vain, mutta hän ei koskaan valittanut kipua. Sain useampaan kertaan rauhoitella veljiämme, jotka pelkäsivät kapteenin kohtaloa. He itsekin olivat jo selvästi erittäin sairaita. Yksi heistä sai lopulta tarpeekseen ja huusi tekevänsä mitä vain päästäkseen kivuistaan. Silloin kapteeni kääntyi hänen puoleensa ja vei epäpyhään huoneeseensa. Veljemme palasi tuntien päästä paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Yhä sairaana, mutta kivuttomana. Tiesin varsin hyvin, mitä oli tapahtunut.
Ei kulunut kauaa kun lähes kaikki meistä olivat suorittaneet tuon pimeän rituaalin. Itse en tuohon joukkoon kuulunut. Minä ja pari muuta veljeä suoritimme rukouksemme Keisarille kuten ennenkin, kun langenneet palvoivat likaista alttariaan. Nuo puhtaat veljeni kuolivat salaperäisesti pari päivää sitten, Reddolla oli varmasti sormensa pelissä.
Osaston vanhin Techmarine kertoi Starmasterin valmistuttua, että se ei ikinä saa joutua vääriin käsiin. Siksi vältimme aina kaaoksen kanssa taistelua tällä laivalla. Mutta nyt itse miehistö on langennut, joten emme ole pettäneet vain osaston, mutta erityisesti Techmarine vanhimman luottamuksen.
Totisesti, Starmaster on liian voimakas kaaoksen voimien työkaluksi. Vaikka se onkin nyt jumissa warpissa, minun täytyy varmistaa ettei se ikinä tule takaisin ehjänä.
Veljet, jos lukiessanne tätä Starmaster yhä piinaa Imperiumia, olen epäonnistunut. Mutta muistakaa, Tremus ei luovuttanut!
Keisarin nimeen!
Toivottavasti tarinani ei ole liian huono.
---
Veli-kersantti Tremus, Psimarines, toinen komppania. Kenties viimeinen lokimerkintäni.
Laskujeni mukaan on kulunut viisi vuotta, neljä kuukautta ja kaksikymmentäkolme päivää siitä, kun warpmyrsky nielaisi Starmasterin, tämän kovan onnen sotalaivan, jossa koko toinen komppania oli valmiina astumaan örkkien space hulkille. Sinä päivänä pystyimme vain rukoilemaan Dawnbringerin ja Exemptionin miehistöjen puolesta. Heitä Keisari auttakoon.
Pahuksen warp! Ensimmäisen vuoden koko miehistö vietti staasissa kunnes jokin iski alukseemme. Vain Keisari tietää mikä, mutta sen tapauksen jälkeen laivalla on riehunut outo tauti. Yksikään meistä ei säästynyt tuolta kauheudelta. Kipu oli lähes sietämätön ensimmäiset kaksi vuotta, kaikki alokkaamme ehtivät menehtyä sinä aikana. Mutta nyt en enää juuri tunne sitä. Meistä ensimmäinen joka kertoi kokonaan irtautuneensa tuosta kärsimyksestä oli kapteenimme Reddo.
Muistan vieläkin, kuinka hän kärsi meistä kaikista eniten. Kieltäytyi lääkityksestään jättääkseen muille enemmän. Harvoin olen Space Marinen nähnyt itkevän, vielä harvemmin itse kapteenin. Kuitenkin noin puolitoista vuotta sitten hän piristyi yhtäkkiä. Vannon osaston puolesta, että Reddo kävi jo lähellä kuolemaa. Hänen vartalonsa oli niin turvoksissa, erityisesti vyötärönsä kohdalta. Olin hänen tukenaan silloinkin, kun lääkintämies yritti lievittää tuota tilaa. Ensimmäisellä viillolla kapteenista valui ulos jotain limaista, löyhkäävää ainesta enemmän kuin luulin ihmiskehossa olevan edes vettä.
Noin viikko operaation jälkeen hän lukittautui huoneeseensa, oletettavasti rukoilemaan Keisarille. Reddo viipyi siellä kuitenkin tunteja, en uskalla kertoa mitä kuulin hänen ovensa läpi. Tuon tuntien rukoilun päätyttyä hän oli kuin uudestisyntynyt. Yhä pahasti sairas, se oli selvää, mutta hänen kipunsa oli kaikonnut merkillisesti. Kuitenkin hän käyttäytyi tuon jälkeen erittäin oudosti, joten päätin tarkistaa kapteenin huoneen. En voinut uskoa silmiäni, mutta kaikki aistinikin sen sanoivat: epäpyhä alttari. Se löyhkä oli sanoinkuvailematon. Seinille oli piirretty kahdeksanhaaraisia tähtiä ja kolmoisrenkaita. Lattialta löysin papereita, jossa vannottiin toistuvasti uskollisuutta Nurglelle. "Armahda minut, suuri tautien isä"
Tiesin kyllä, että tämä myrsky on komppaniamme loppu, mutta en voinut arvata kapteenin lankeamista. Seuraavien kuukauksien aikana Reddo kasvoi massaltaan entistä suuremmaksi, hänestä näki selvästi, että tuo turpoaminen voisi repiä hänen ihonsa auki milloin vain, mutta hän ei koskaan valittanut kipua. Sain useampaan kertaan rauhoitella veljiämme, jotka pelkäsivät kapteenin kohtaloa. He itsekin olivat jo selvästi erittäin sairaita. Yksi heistä sai lopulta tarpeekseen ja huusi tekevänsä mitä vain päästäkseen kivuistaan. Silloin kapteeni kääntyi hänen puoleensa ja vei epäpyhään huoneeseensa. Veljemme palasi tuntien päästä paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Yhä sairaana, mutta kivuttomana. Tiesin varsin hyvin, mitä oli tapahtunut.
Ei kulunut kauaa kun lähes kaikki meistä olivat suorittaneet tuon pimeän rituaalin. Itse en tuohon joukkoon kuulunut. Minä ja pari muuta veljeä suoritimme rukouksemme Keisarille kuten ennenkin, kun langenneet palvoivat likaista alttariaan. Nuo puhtaat veljeni kuolivat salaperäisesti pari päivää sitten, Reddolla oli varmasti sormensa pelissä.
Osaston vanhin Techmarine kertoi Starmasterin valmistuttua, että se ei ikinä saa joutua vääriin käsiin. Siksi vältimme aina kaaoksen kanssa taistelua tällä laivalla. Mutta nyt itse miehistö on langennut, joten emme ole pettäneet vain osaston, mutta erityisesti Techmarine vanhimman luottamuksen.
Totisesti, Starmaster on liian voimakas kaaoksen voimien työkaluksi. Vaikka se onkin nyt jumissa warpissa, minun täytyy varmistaa ettei se ikinä tule takaisin ehjänä.
Veljet, jos lukiessanne tätä Starmaster yhä piinaa Imperiumia, olen epäonnistunut. Mutta muistakaa, Tremus ei luovuttanut!
Keisarin nimeen!