Sotavasara.net

Alun perin äidinkielen tehtävä, lähetänpä sen tännekin että saadaan alueelle vähän täytettä.

Siinä ne taas kilisivät ilkkuen minulle, kun avasin silmäni ja heräsin unestani. Tuo avainnippu tuntui olevan ainut asia minun ja minut tänne teljenneen välillä. Vartija nuokkui minua vastapäätä kaltereiden ulkopuolella, avaimet kilahtelivat toisiaan vasten hänen vaihtaessa kylkeä aika ajoin. Tuijotin turtana ja nälän vaivaamana niitä metallikappaleita joita olin tuijotellut jo muutaman viikon. Tiesin että jokin niistä sopisi telkieni lukkoon. Kun vain saisin sen käsiini, saisin vihdoin kostoni. Minua ei kohdella kuin koiraa. Paksun puuoven narahdus palautti minut todellisuuteen synkistä aatoksistani, kun minulle tuotiin aamiaista. Kas, viiniä. On minulla ilmeisesti vielä vähän ihmisarvoa jäljellä arvoisan vangitsijani mielestä, vaikka minut tänne telkesikin.

Puolenpäivän aikoihin suoritettiin vartijan vaihto, avaimet vaihtoivat haltijaansa ja uusi mies istui edellisen paikalle. Tämä olikin uusi tuttavuus. Yrmeä ilme ja kulmien alta kyyläävät silmät istuivat nyt toisella puolella huonetta soihdun valossa. Muutaman tunnin jälkeen mies nousi venyttelemään jäseniään.
”Mikä on nimesi?” kysyin, ja mies astui pari askelta lähemmäksi kaltereitani.
Nousin ylös pikari selän takana kädessäni vartijan pyytäessä toistamaan kysymykseni.
”Jos sinä aiot minua kauankin täällä istua vahtimassa, olisi se mukavaa tietää edes nimesi”, sanoin ja astuin hitaasti eteenpäin varjoisassa sellissäni.
”Minä en puhu vankien kanssa”, mies sanoi heilutellen avainnippua huolettoman näköisesti kädessään jotenkin korostaen ylimielisyyttään. Kun hän meinasi kääntyä takaisin istuimeensa päin, tajusin hetkeni tulleen. Viskasin pikarin täydellä voimalla juuri ja juuri tarpeeksi leveästä kaltereiden välistä miestä päin. Hän ähkäisi ja kaatui maahan, pieni verinoro valui hänen nenänvarrestaan. Syöksyin äkkiä viileälle kivilattialle tippunutta avainnippua kohti, ja livautin sen oven alta selliini. Onneksi avaimia oli vähän, ja löysin oikean avaimen tarpeeksi nopeasti ennen kuin vartija pääsi takaisin jaloilleen. Epäonnekkaan miehen saatua toisen tällin auki paiskaamastani sellin ovesta suljin hänet viime kuukausien viileään asuinpaikkaani ja pujahdin puuovesta ulos.

Ihana raikas ilma tapasi minut ovella ja haukoin keuhkoni sitä täyteen. Tutun linnan muurien varustukset nousivat ulkopuolellani, tiesin tarkalleen minne mennä. Luikin talojen varjoissa avaimien kilistessä kädessäni. Kunhan vain saisin hänet käsiini..

Vartijoiden juoksennellessa jo kaduilla onnistuin löytämään säädyllisen näköiset tamineet ja puettuani ne päälleni uskalsin liikkua jo vapaammin kapeilla kujilla. Päätin käyttää päätornin kylkeen rakennettua portaikkoa, joka oletettavasti johtaisi porraskäytävään. Yllätettyäni portaikon vartijat otin toisen ruumiin vierestä miekan ja kokeilin avainnipun tummuneita avaimia lukkoon, joka aukesi raksahtaen. Adrenaliini virtasi suonissani puskiessani läpi vastaan tulleiden vartijoiden. Otin uuden avainnipun lyömältäni sotilaalta ja jatkoin matkaa portaikkoa ylöspäin kohti vihollistani. Ruokasalin kohdalla pysähdyin, saatoin kuulla hänen ähkimisensä ja iljettävän äänensä puuoven läpi. Löytämäni avaimet kiilsivät kädessäni kokeillessani niitä kohtaamani oven lukkoon.

Päästessäni sisälle suureen saliin herätin ilmeisen paljon huomiota harppoessani kohti kuninkaan pöytää. Kohtaamani henkivartijat kaadoin vaivatta ja pian seisoin vastustajani edessä päässä humisten ja kädet täristen. Vieläkin pystyin näkemään ylimielisen virneen kuninkaan naamalla kun hyppäsin pöydälle hänen ateriansa päälle pöydän rasahtaessa allani.
”Mitä sinä aiot tehdä, pahainen kerettiläinen? Tappaa minut? Varmastikin saamme tämän.. erimielisyyden sovittua jollakin molempia hyödyttävällä tavalla”, herttua sanoi pyyhkien suupieliänsä edelleen sama virne naamallaan.
Raivoni kasvoi hetki hetkeltä, näin sivusilmällä punaisiin viittoihin pukeutuneiden nihtien ilmestyvän salin ylätasanteille ja tajusin aikani käyvän vähiin. Puristin miekan kahvaa niin että rystysiini sattui.
”Ampukaa tämä kerettiläinen!” huusi herttua kumealla äänellään ja samassa nytkähdin eteenpäin kahden nuolen iskiessä selkääni. Viimeisillä voimillani huitaisin miekkani isossa kaaressa kohti paikalleen jähmettynyttä herttuaa. Kostettuani herrani ja päällikköni lysähdin pöydälle. Morr kutsui.

Weedeeo kirjoitti:Alun perin äidinkielen tehtävä, lähetänpä sen tännekin että saadaan alueelle vähän täytettä.

Tarinan esittelyvirkkeen kielivirheistä huolimatta ajattelin, että jos luvataan novelli ja äidinkielen tehtävä, niin tarina ei ehdi pitkästyttämään ja kielivirheiltäkin vältytään. Olin väärässä. Olisihan se ollut kiva, että olisimme saaneet lukea edes sen opettajan korjaaman version.

Olisihan se ollut kiva saada rakentavaa palautettakin, turha vaivautua vain toteamaan että jokin on pielessä.

Weedeeo kirjoitti:Olisihan se ollut kiva saada rakentavaa palautettakin, turha vaivautua vain toteamaan että jokin on pielessä.

Fair enough. Ajattelin vain säästää meitä ja aikaamme.

Tarinan sisältö oli tylsä, mitäänsanomaton ja moneen kertaan kirjoitettu. Ymmärrän, että se oli äidinkielen tehtävä ja se on ollut päämoottori tarinan synnyssä, mutta jokin muu syy kirjoittamiselle olisi ollut kiva huokua tarinasta myös lukijalle. Esimerkisi kaunis kielenkäyttö, yllättävä juoni, moraalinen dilemma, mielenkiintoisen persoonallisuuden esittäminen, maailmankuvaus, mitä tahansa. Eli jos unohdamme äidinkielen tehtävänannon, niin mikä oli tarinasi tarkoitus. Miksi kirjoiti sen? Mitä halusit kertoa lukijoille? Mikä oli mielestäsi sen juttu, joka teki siitä "julkaisemisen" ja muiden lukemisen arvoisen? Minulle ei auennut. Itse asiassa muuten totesitkin esittelyvirkkeessäsi, että tarina on täytettä Sotun tarinaosioon. Miksi kirjoittaa ja luetuttaa muilla "täytettä"?

Kielenkäytössä ja kuvailussa oli kyllä kiitettävästi yritystä ja muuten kielioppi oli riitävän hyvällä tasolla, mutta pillkuja ei oltu pahemmin viljelty. Lue vaikka tämä ennen seuraava kirjoitusta: http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/pilkut.html Yksinkertaistettuna äärimmilleen voidaan sanoa, että kyse on vain predikaattien/verbien toisistaan erottamisesta pilkulla ja lauseenvastikkeiden pilkuttamatta jättämistä. Ei pilkutuksen tarvitse olla täydellistä. Kaikki tekevät siinä virheitä ja suomenkielessä säännöissä on myös joustoa.

Kun näen kielellisesti selvästi huolimattomasti kirjoitettuja tekstejä, niin ajattelen, että kirjoittaja ei joko osaa kirjoittaa suomen kieltä paremmin tai sitten hänelle äidinkieli on vain merkityksetön väline jonkin muun asian perille saamiseksi tai sitten hän osaa kieltä, mutta hän ei kunniota lukijoitaan niin paljon, että korjaisi tekstinsä ennen sen muilla luettamista.

Tulihan sieltä asiaakin kun vähän potki. Kiitos tästä.

Kieltämättä ajatus tästä tekstistä puuttuu kokonaan, en jaksanut pidempää ja vaihderikkaampaa tarinaa alkaa kirjoittamaan kun tehtävä oli jo valmiiksi myöhässä. Vaivauduin lähinnä täyttämään tehtävänannon tyydyttävän tarinan muodossa.

Täytettäpä hyvinkin, hämähäkin seittejä huidoin sivuun kun tänne suunnistin.