Sotavasara.net

Valmistautukaa jättämään aivonne ulko-ovelle, koska seuraavat kirjaimet muodostavat tekstiä 40k-areenaan, joka tuo mieleenne kaiken muun paitsi 40k:lle perinteistä fluffia. Teitä on varoitettu ja heikkosydämisiä suositellaan painamaan tuolta vasemmalta ylhäältä edellinen-nappulaa.

Miksi muuten areenan aloittava fluffi on aina niin perkeleen vaikea kirjoittaa? Koskaan tiedä mitä sitä kirjoittaisi ja nyt puhtaalta pöydältä se on vain entistä vaikeampaa. Noh, ihan sama. Kirjoitetaan sitten vain jotakin. On niin wäbä.

http://www.youtube.com/watch?v=nMxGWTHP3mY

Flyff:

Olipa kerran galaksi nimeltä Ohtella. Kauan kauan sitten tässä kaukaisessa galaksissa eli muukalaisrotu, joka oli hyvin militarisoitunut rotu. Sen suuret laivastot taivalsivat monia valovuosia pitkin Othellaa joka vuosi partioiden sen avaruutta asutettujen planeettojen läheisyydessä.

Partioidut planeetat olivat pääsääntöisesti rodun siirtokuntia, mutta osa niistä oli kuitenkin paljon muutakin. Kourallinen planeetoista kuului rodun suuren armeijan omistukseen, jotka oltiin omistettu sen tehtävien suorittamiseen. Nämä planeetat ja asukkaat sen pinnalla omistivat elämänsä armeijan tarpeiden täyttämiseen. Toimeliaat insinöörit rakensivat noita kauniita avaruuden purjelaivoja, jotka suojelivat heitä kaukaisissa taisteluissa sillä aikaa kun viisaat opettajat kouluttivat uusia miehiä joko korvaamaan tai avustamaan heitä heidän töissään.

Armeijan omistamista planeetoista tärkeimmät olivat kuitenkin ne, joiden pinnalta löytyi suuri koulutuspaikka sotilaille. Sotilaille, jotka olivat vannoneet valan palvella impperiumia kaikessa, missä se vain pyysi. Vaikka se veisi heiltä hengen sitä tehdessään.

Nämä planeetat olivat suosittuja armeijan keskuudessa. Planeettojen suuruuden vuoksi nämä tarjosivat monille tuhansille sotilaille varsin mainion paikan harjoitella taitojaan niin ryhmänä kuin yksilönäkin antamatta kenenkään häiritä heidän toimiaan. Suuret koskemattomat vuoristo-, metsä-, vesistö-, aavikkoalueet kykenevät tarjoamaan sotilaalle valmiuden taistella minkälaisessa ekosysteemissä tahansa tehden hänestä erinomaisen taistelian.

Othellan galaksi on tullut vuosien varrella hyvin tutuksi niin impperiumille kuin myös muidenkin rotujen edustajille. Hyvin moni impperiumin liittolainen on kiinnostunut heidän tarjoamistaan palveluista näillä planeetoilla, joista Reach on kaikista tunnetuin.

Muita planeettoja suurempi ja parhaimman koulutuksen tarjoama Reach on ollut vuosikymmeniä yksi niistä harvoista Othellan planeetoista, jonka maankamaralla kävelee aktiivisesti vieraan rodun, liittolaisen sotilaita. Siinä missä muiden planeettojen muukalaispitoisuus on hyvin pieni, Reach on näyttänyt kaikille olevansa erinomainen kouluttajana, joka herätti niin avaruusjääkäreiden kuin myös humanoidien kiinnostuksen.

Suuren pinta-alan ja hyvin suuren henkilökunnan vuoksi, Reach on kykeneväinen kouluttamaan vuodessa niin omia sotilaita kuin myös liittolaistenkin omia ennalta sovittua summaa vastaan. Vaikka liittolaisilla on omiakin loisteliaita koulutuspaikkoja heidän omille sotilailleen, jotkut johtajat ja yksittäiset ryhmät tuntevat tarvetta, kiinnostusta ja uteliaisuutta tarpeeksi ilmoittautuakseen kursseille mukaan, joiden aikana Reachin tarjoamat maisemat ja kalusto tulee erittäin tutuksi.

Yleistä:

* Toivoisin, että jokainen halukas osallistuja katsoisi aikaisempien areenoideni pituuden ennen tämän viestin lukemisen jatkamista.

En näe itse mitään syytä, miksemme tulisi pelaamaan tätä peliä yhtä kauan, mitä pelasimme edellisiä Solia, jonka vuoksi pyydän jokaista osallistujaa miettimään tarkkaan, haluaako ja jaksaako olla innokas ja ahkera pelaaja koko areenan aikana sillä he, jotka lopettavat leikin kesken pääsevät tuhmien-listalleni ja jäävät tulevista areenoistani sitten poies suoraan.

* Areenaan pääsee mukaan 4 pelaajaa. Jos on kova tungos ja itkua liikaa, niin voin ottaa kaksi ylimääräistäkin mukaan leikkiin. 4-6 pelaajaa siis pääsee mukaan leikkimään kanssani.

* Tehokkuus ei ole päivän sana vaan pikemminkin tyylikkyys ja mukavuus. Muistakaa se hyvä urheiluhenki koko areenan aikana ja välttäkää tehopelaajien valintoja, mikäli sellaisia on mahdollista haalia.

Kuten jo areenan tuleva pituus ja fluffien määrä areenoissani osoittaa, teidän ei ole pakko tehdä sitä maailman kovinta jengiä, jotta saisitte nauttia pelaamisen paljoudesta. Tulen pyrkimään, että jokainen saa pelitunteja kerättyä ja paljon mukavia iltoja vietettyä näppäimistön edessä fluffia kirjoitellessa.

* Messenger on pakollinen, jos mielii tulla leikkiin mukaan. Facebook kelpaa myös, mutta mese on paljon parempi paikka, jos tulee vastaan tiimityöskentelyä. Jokainen, joka haluaa osallistua, lisää minut mesessä, jonka löydät käyttäjätiedoistani, kuin myös Facebookissa, mikäli meseä ei satu omistamaan. FB: Anton Murashev.

Lisätessänne minut kaverilistoillenne, laittakaa viestiä perään, jossa kerrotte, kuka olette.

* Olen puolueellinen areenanvetäjä ja olen valmis ottamaan lahjuksia.

* Fluffia tulee jokaisen kirjoittaa enemmän kuin tarpeeksi. Jälleen kerran kuten pituudenkin kanssa, jokaisen olisi syytä katsoa vähintään joku sivu Sola 4:sta ja miettiä, tuleeko jaksamaan viettämään niin kauan aikaa sen näppäimistönsä kanssa, että saisi kirjoitettua noinkin paljon tekstiä tiettyyn aikaan mennessä.

Pyytäisin myös sellaista toivetta, että jokainen ottaisi myös kynän käteen ja alkaisi piirtämään. Kun katsotte esim. Terminator Sergantin fluffeja Sola 4:ssa, ne ovat paljon mielekkäämpiä luettavaa kun sekaan on saanut kuvia laitettua.

Kuvien laittaminen on kuitenkin puhdas lisäpyyntö, jota ei ole pakko noudattaa. Se on vain toive, jota toivottavasti moni teistä tulee noudattamaan.

Ps. Nössöt googlaavat ja laittavat sopivan kuvan img:in avulla. Jos kuva on hankalasti piirrettävissä, metsä, kaupunki, planeetta, niin sitten toki ymmärtää. Mutta kukaan ei imggaile kuvia Ig:n sotilaasta tai mariinista. Sellaisen pitäisi pystyä piirtämään ilman ”suuria” ongelmia.

* Tämä EI ole 40k-areena. Kirjaimellisesti siis. Tämä tulee olemaan Lassipalloa.

Jos et halua nähdä 100% fluffin noudattamista, en suosittele seuraamaan tätä areenaa lainkaan. Voin sanoa jo nyt, että minulla ei ole harmainta aavistustakaan 40k:n fluffista, joten virheitä ainakin minun osaltani tulee tapahtumaan paljon.

* Jakelen pitkin areenaa achievementteja. Mistä niitä saa, en kerro. Mitä niistä hyötyy, ei mitään. Tuhlaan aikaani vain kun on tylsää.

* Jos fluffissanne tapahtuu jotain vinkeää ja tiedätte jonkun hauskan kappaleen, joka sopii siihen, sen voi ihan hyvin laittaa ihmisille luomaan tunnelmaa. Kummasti vain fluffista, jossa tiiminne matkustaa toiselle planeetalle, tulee parempaa luettavaa kun kuuntelee PMMP:n Matkalaulua siinä ohessa.

* Kysy, jos joku mietityttää. Kaikkea jännää voi tapahtua kun suunsa aukaisee.

Hahmonluonnin säännöt:

* Seuraavat Codexit ovat kiellettyjä: Tyranids, Orcs, Chaos Space Marines, Chaos Daemons, Dark Eldars ja Necrons.

* Tämä areena ei tule olemaan yksilö- vaan ryhmäsuoritus. Tämän vuoksi saatte tehdä ei yhden vaan useamman hahmon, joista jokaiselle teidän tulee antaa taustatarina, persoona ja mahdollisesti myös kuvakin. Punapaitoja en ala katselemaan yhtäkään.

* Ryhmä tulee koostumaan viidestä miehestä. Nämä miehet tulevat olemaan valitsemasi Codexin troop-sotilaita ja saat aivan vapaasti sekoittaa eri ryhmän jäseniä keskenään. Voit ottaa siis suomeksi sanottuna vaikkapa 3 Tactical Marinea ja 2 Scouttia ryhmääsi.

Vain yksi ryhmän jäsenistä saa kantaa jotain erikoisasetta. Erikoisaseiksi luetaan kaikki aseet, jotka joudut ostamaan jollekin jäsenelle ryhmässäsi. Tämä tarkoittaa siis, että et voi ottaa plasma rifleä jollekin ja sen lisäksi yksikön kersantille power fistiä.

Ilmaisia ostoksia, vaihda ase X aseeseen Y, voitte aivan vapaasti käyttää hyväksenne.

* Mitä tulee sitten erikoisempiin ostettaviin asioihin (meltabombs, camo cloaks), kannattaa kysyä ihan erikseen. En tiedä 40k:n kamoista ihan niinkään paljoa, että osaisin nyt tässä heti suoraan sanoa, mitkä ovat kiellettyjä tavaroita otettavaksi.

Sen kuitenkin voin sanoa, että meltapommeja ette voi laittaa taskuihinne, mutta cloakit voitte ihan vapaasti laittaa niskaanne.

* Ryhmän ei ole pakko olla identtisesti varustettu.

* Ryhmällä ei ole pistekattoa. Vain pääkatto on rajoittamassa ryhmän tekoanne.

* Dedicated transportit ja nimelliset yksikön hahmot ovat kiellettyjä. Ette pääse keulimaan Rhinolla ja ottamaan mitään special charruja jenggiinne.

Miten annan ryhmäni:

* Jokainen antaa minulle ryhmänsä ensiksi yv:nä tarkistusta varten. Tämän jälkeen, jos sallin ryhmän osallistumisen, laitatte ryhmän kokoonpanon viestinä tähän aiheeseen, että jokainen utelias silmä voi nähdä, keiden elämiin kullakin on päätösvalta. Viestiin jokainen kirjoittaa ainakin nämä kohdat:

Ryhmän jäsenten nimet ja sulkeisiin, kuka hän on pelillisesti: Esimerkkiksi Matti Meikäläinen (SM Tactical Marine Sergant)
Ryhmän jäsenten fluffit (+kuvat):
Ryhmän jäsenten statit:
Ryhmän jäsenten varusteet ja mielellään myös säännöt:
Ryhmän jäsenten erikoissäännöt:
Ryhmän kokonaispistemäärä:

Kertauksen vuoksi:

* Tämä on Lassipallo-areena.

* Ei tehovalintoja

* Mese pakollinen, Facebook väliaikainen ystävä.

* Ryhmä koostuu viidestä troop-sotilaasta, jotka voivat olla keskenään eri ryhmän jäseniä. Vain yksi ryhmän jäsen voi kantaa jotain erikoisasetta.

* Ryhmä annetaan ensin yv:nä ja sen jälkeen viestinä koko maailman silmien eteen.

* Jokainen kirjoittaa paljon fluffia ja toivottavasti myös piirtelee.

* Pelaajat, jotka kirjoittavat fluffiin: ”For the Emperor!!11!!”, lentävät pihalle.

* Pitäkää hauskaa. Se on käsky!

* Lahjomisesta ei tule sanktiota.

* Paskaa jauhetaan mesessä, ei tässä aiheessa.

Randomia:

”Kiitokset ahkeralle kirjuripelinjärjestäjällemme tasokkaasta areenasta.”
- Nilarakh

” …mutta halusin kuitenkin nytten kun löysin tänne taas kiittää El Capua hyvästä areensta”
- Ookami_Tez

” Kukaan jaksa tuollaisia El Capun Solahelvettejä”
- Half-Breed

” Kiitos vielä El Capitanille ja kaikille kanssapelaajille, parhaasta nettirpg:stä evah =).”
- Gilaelin

” Nyt taitaa aika kuluakkin Sola 4:sta odotellessa”
- Halko

” Isot aplodit kyl Capulle.”
- Justus

” Eniveis, kiva et teillä oli kivaa ropeillessa.”
- Rune

Elikkä ensimmäisenä esittelyyn oma joukkueeni ja ei mitään mutinoita kuvista. Jotain ainakin mielikuvituksen avusteeksi ihmösille. Lisätkää mielessänne sitten realistisuutta värjeä ja sen sellaista. Elikkä Commissar Jenkinin johdolla tuleva viiden hengen Imperial Guard ryhmä.

Joukkue kirjoitti:Joukonjohtaja

Commissar Harold Jenkin (Platoon Commander)
WS 4, BS 4, S 3, T 3, W 1, I 3, A 2, Ld 8, Sv 5+
Varusteet: Flak Armour, Laspistol, Close-Combat Weapon, Frag Grenades
Tarina: Komissaari Harold Jenkin yksi erittäin lupaava ryhmänkomentaja ikäisekseen. Hän on vasta 25-vuotias ja silti osoittaa auktoriteettiä ja väkivaltaista komennusta kuin saman verran aikaa palvellut Komissaari. Hän johtaa joukkojaan rautaisella nyrkillä ja ketään ei koskaan väitä häntä vastaan koska tietää että sen tuloksena on vain reikä silmien välissä. Hän todisti taistelutaitonsa Wermes VI, jossa hän johti 50 selviytyjään aseinaan vain joitakin aseita ja raunioista löydettyjä tavaroita käyttäen taistelemaan tiensä läpi aseistautuneen terroristi joukon saaden 20 selviytyjää armeijan suojiin. Kertomuksien mukaan 30 menehtyneestä yksi kolmas kuoli niskuroinnin takia Jenkinin omiin ammuksiin. Hän on kasannut oman ryhmän kasaan valiten parhaimmista parhaimmat, jokainen ollen henkilö, jonka hän on tavannut taistelukentällä ja nähnyt heidän taitonsa omin silmin. Jenkin toimi myös yhdessä vaiheessa kouluttajana, mutta hänet siirrettiin pois siitä tehtävästä, koska kuolleisuus sotilaiden joukossa nousi liian korkealle. Ei ole epäillystäkään että tämä jäinen mies pystyisi johtamaan joukkonsa hyvinkin pitkälle.

Toinen komennossa

Senior Guardsman Hank Harrigan (Veteran)
WS 3, BS 4, S 3, T 3, W 1, I 3, A 1, Ld 7, Sv 5+
Varusteet: Flak Armour, Shotgun, Close-Combat Weapon, Frag & Krak Grenades
Tarina: Senior Guardsman Harrigan on monien taisteluiden selviytyjä ja tuo sana kuvaa häntä parhaiten. Hän ei ole tunnettu niin paljolti taistelu taidoistaan vaan enemmänkin luonteestaan ja tavastaan selvitä asioista. Hän itse sanoo onnen neidon suojelevan häntä. Hän on ketjupolttaja ja hänet erottaa ensimmäisenä aina suussa olevasta Tupakasta tai ajoittaisesta voittajan sikarista. Hän pitää normaalisti bandaanaa päänsä ympärillä pitämässä hänen sekaisia hiuksiaan pois silmiltä ja muutenkin sotkeutumasta mihin tahansa mihin ne voisivat sotkeutua. Tosin ei pidä ymmärtää väärin. Harrigan on erittäin pätevä työssään, jopa pätevämpi kuin monet sotilaat, mutta häntä ei vain tunneta niistä asioista. Hän myös hädän tullen osaa ottaa ohjat ja ohjeistaan ryhmän toimimaan, mutta se on vain jäänyt kun lukemattomat eri komentajat ovat häntä komentaneet ja kuolleet Harriganin jääden vieläkin palvelemaan. Vapaa-aikansa Harrigan käyttää uhkapelejä pelaillen ja tupakoiden.

Ase Expertti

Guardsman Jake Truman (Guardsman)
WS 3, BS 3, S 3, T 3, W 1, I 3, A 1, Ld 7, Sv 5+
Varusteet: Flak Armour, Grenade Launcher, Close-Combat Weapon, Frag Grenades
Tarina: Guardsman Truman, jos kyselet tästä miehestä niin sinulle sanotaan jota kuinkin näin: “Helvetin ruma jätkä, mutta älä helvetissä mene sitä sille kertomaan.” Tämä kuvaus pitää pitkälti paikkansa. Jopa epämuodostuneeksi kutsuttu Truman on elänyt koko nuoren elämänsä melko paheksuttuna ulkonäöstään ja jossain vaiheessa hänellä naksahti päässä hän päätyi armeijan alaisuuteen kun hän oli räjäyttänyt yhden tuttunsa talon tämän haukuttua tätä ulkonäön perusteella. Truman todettiin erittäin päteväksi aseiden ja räjähteiden kanssa ja tästä kehittyi nopeasti taitava aseen huoltomies. Hänet värvättiin juuri näiden taitojensa takia tähän ryhmään. Ensimmäinen asia jota Jenkin sanoi Trumanille tätä rekrytoidessaan joukkoonsa oli: “Truman olet rumempi kuin mummuni, joka on haudassa, mutta helvetti että sinä osaat käsitellä aseita.” Tämä on yksi harvoja kertoja kun ketään on loukannut Trumanin ulkonäköä tämän armeijan palveluksessa olo aikana.

Ryhmänjäsen

Guardsman Shimaru Yamato (Command Squad Guardsman)
WS 3, BS 3, S 3, T 3, W 1, I 3, A 1, Ld 7, Sv 5+
Varusteet: Flak Armour, Laspistol, Close-Combat Weapon, Frag Grenades
Tarina: Guardsman Yamato eräällä planeetalla olevan alempi arvoisen aatelis-suvun nuori kasvatti, joka otettiin armeijan palveluksiin, jotta tämä saataisiin paikallisesta politiikasta ulos. Hänen taistelu kasvonsakin ovat kiltin ja ystävällisen näköiset ehkä jopa liiankin, mutta missään nimessä ei saada olettaa että hän olisi ystäväsi. Yamato on ovelampi kuin kettu ja käyttää kaiken mahdollisen yllätysmomentin hyödykseen. Hän on tällä hetkellä tarkkailussa mahdolliseksi koulutettavaksi salamurhaajaksi armeijan käyttöön. Hänen lempi aseensa on perinteinen miekka Laspistoolilla tuettuna ja näitä kahta käyttäen hän on tappava lähietäisyyksillä.

Ryhmänjäsen

Penal Legioneer Albert Lawson (Penal Legioneer)
WS 3, BS 3, S 3, T 3, W 1, I 3, A 1, Ld 8, Sv 5+
Varusteet: Flak Armour, Lasgun, Close-Combat Weapon
Erikois Säännöt: Gunslinger, Scout, Stubborn
Tarina: Penal Legioneer Lawson ryhmän viimeisimmin lisätty jäsen vanhan jäsenen kuoltua Jenkinin Laspistooliin. Albert Lawson oli kotiplaneetallaan yksi tunnetuimmista rikollisista armeijan palkkalistoilla ollut sotilas, joka tappoi viisikymmentä kolme miestä vain yhden kuukauden aikana. Hänen tappavan nopea ampuma-aseiden käyttö ja tappamis into olivat liian iso syötti armeijalle, joten hänet lavastettiin kuoliaaksi omalla kotiplaneetallaan ja hänet listattiin Penal Legiooniin. Joukko sotilas rikollisia, joita halutaan käyttää ties minkälaisiin käytänteisiin. Lawson ensimmäisen kerran oli toimimassa Penal Legioonan jäsenenä Wermes VI:ssä. Hän oli yksi 50 selviytyneestä, jotka Jenkin keräsi yhteen ja ohjasi läpi terroristien. Lawson hankki siellä jo Jenkinin huomion, mutta tämän ollen Penal Legioonan jäsen Jenkin ei saanut värvättyä tätä heti, joten useampi vuosi myöhemmin kaksikko törmäsi taas saman planeetan pinnalla. Terroristit olivat taas aloittaneet toimintansa ja Jenkin oli ryhmänsä kanssa siellä. Jenkin palasi ilman yhtä ryhmänjäsentään ja Lawson mukanaan paikalta ja kysyttäessä ryhmänjäsenen kohtaloa Jenkin vastasi syyksi niskoittelu ja värväsi Lawsonin ryhmäänsä, joka hyväksyttiin Lawsonin yllättävän pitkän uran takia Penal Legioonissa.

Othellan eräässä sotilaallisessa tukikohdassa:
Ovi avautuu päästäen kylmää talvista tuulta sisään viiden hahmon kävellen sisään. Ensimmäisenä kävelee punaiseen viittaan sonnustautunut koppalakkinen Komissaari, joka kävelee päättäväisesti kohti pöytäjoukkoa, jossa paikan viestintä ryhmä oli kasautuneena. Hänen perässään käveli ilman paitaa pelkässä Flak-pohjaisessa haarniskassa ja liivissä oleva mies, joka tuprutteli tupakkia. Miehellä oli kannossa iso laukku, jota tämä kantoi olallaan ja haulikko, joka oli toisessa kädessä. Kolmantena joukossa oli erittäin ruma mies, jolla oli normaali sotilaan haarniska ja kypärä päällään ja kantean käsissään kranaatinheitintä. Neljäntenä oli kellertäväihoinen mies. Ystävällinen ilme kasvoillaan silmät ohuiksi siiristettynä. Hänellä oli vyöllään pistooli ja miekka ja hän jatkoi joukon perässä nyökkäillen tuijottaville ihmisille tervehdykseksi. Viimeisenä joukosta käveli suurta rinkkaa kantava mies kädet kahleissa ja päällään vain risainen vaate, jonka alta saattoi nähdä Flak suojia. Miehen kaljua päätä koristi viivakoodi otsassa, joka varoitti muita siitä että hän oli rikollinen.

Sotilaat paikassa olivat ihmeissään ja supisivat toisilleen, kunnes rautainen hansikas ikseytyi viestintä ryhmän pöytään hiljentäen koko huoneen. “Anteeksi keitä olettekaan?” Kysyi yksi viestintä joukosta. “Kertokaa paikan komentajalle että Komissaari Jenkin ja hänen ryhmänsä ovat saapuneet.” Komissaari sanoi katsoen alas viestintä upseeria hänen edessään. Upseeri nielaisi tyhjään ja nyökkäsi ojentaen kätensä sivulle näyttäen pöytiä jota oli sivulla. “Istukaa odottamaan Komissaari Jenkin.” Mies visersi huuliensa välistä. “Kiitos.” Jenkin sanoi virnistäen arpisen naamansa kanssa. Viisikon askeleet veivät pöytien ääreen. “Harrigan ota Lawsonin kantaumukset pois hänen selästään että hän saa edes istuttua.” Jenkin sanoi istuutuen yhden pöydän viereen. Tupakkaa polttava mies nyökkäsi hieman ja kääntyi kävelemään vankia kohti. Muut joukosta istuutuivat ja nostivat tavaroitaan pöydälle. Harriganiksi kutsuttu mies sylkäsi tupakkansa suustaan lattialle ja otti vangin selässä olevan rinkan laskien sen nojaamaan joukon pöytään. Tämän jälkeen hän otti Lawsoniksi kutsutun vangin käsiraudoista kiinni repien tämän mukanaan istumaan pitäen tiukasti kiinni raudoista.

Viisikko istui hiljaa pöydän ääressä. Ainoat äänet mitkä oikeastaan kuuluivat huoneessa olivat todella hiljainen puheen sorina ja pieni ketjun kilinä Lawsonin heiluen hieman hermostuneena. Pian kuitenkin ääni lisääntyi toisesta huoneesta sisään tullen selvästi juopuneita sotilaita ilmeisesti vapaa-ajallaan kävellen aivan viisikon pöydän vierestä. “Turhat sotilaat juomassa surujaan alas pöntöstä.” Harrigan totesi ivallisesti juoppojen pysähtyen ja kääntyen pöytäkuntaa päin. “Mitä vittua sää sanoit?!” Yksi heistä huusi epäselvästi. “Yksi.” Kuului sana Jenkinin huulilta. Harrigan huomasi tämän virnistäen hieman ja syttyttäen uuden tupakan. “Mä sanoin että turhat sotilaat juomassa surujaan alas pöntöstä.” Harrigan sanoi puhaltaen savua suustaan. Jenkin jatkoi luvun laskentaan “Kaksi.” Yksi juopoista nosti kätensä aikeinaan heittää pullon kädestään päin Harrigania, mutta tämä keskeytyi lasersäteen osuessa miehen kasvoihin. “Kolme.” Jenkin lopetti nyt Laspistol kädessään. Loput kolme juovuksissa olevaa sotilasta katsoivat ihmeissään ja huomasivat että kaikille viidellä, jopa vangilla oli ase käsissään. Kuului jo haulikon latauksen ääni kun kuului huuto. “Komissaari Jenkin! Ei tapeta sotilaita!” Komissaari nousi pöydästä laittaen pistoolinsa koteloonsa ja pari laukasta myöhemmin kolme muutakin sotilasta makasivat maassa muun ryhmän nousten ylös. “Niskoittelu. Humalassa työaikana. Rangaistus...Kuolema.” Jenkins totesi johtaen ryhmänsä äänen suuntaan.


Porukan pistemäärät
Platoon Commander 10pts.
Veteran Guardsman with Shotgun 7pts.
Guardsman with Grenade Launcher 10pts.
Platoon Command Squad Guardsman with Laspistol 5pts.
Penal Legioneer 8pts.
=40pts.

SSgt. Grégoire Thibaud
Veteran Grenadier Sergeant
3 4 3 3 1 3 2 8 4+
carapace, laspistol, ccw, frags&kraks
Ylikersantti Grégoire Thibaud tulee rikkaasta suvusta, joka on pitänyt hallussaan monia melko korkeita virkoja useissa siirtokunnissa. Nuorehko ja pitkä mies on ylpeä sotilasarvostaan ja juuristaan ja näyttää sen selkeästi. Hän pitää pienen juuri valmistuneen krenatööriryhmänsä ruodussa. Kukaan ei voi kiistää etteikö hänellä olisi tähtäimessään korkea upseerin arvo ja tiivis ja lojaali alaisten joukko. Hän on mieltynyt erikoisoperaatioiden johtamiseen kentällä, jossa saa osoittaa kykynsä taistelussa.


Pvt. "Saliva" Sadan
Veteran Grenadier
3 4 3 3 1 3 1 7 4+
carapace, shotgun, ccw, frags&kraks
Uskomattomasta syljenerityskyvystään tunnettu ja rynnäköihin erikoistunut sotamies ja haulikkospesialisti Sadan on peräisin erään tuntemattomamman siirtokunnan laitamilta, karulta arolta. Kovat olot ovat koulineet Sadanista sitkeän kaverin, joka pärjää minkälaisissa oloissa tahansa. Hän on käynyt kattavan sissikoulutuksen, ja olisi taitojensa puolesta epäilemättä päässyt korkeampaan virkaan, ellei hänellä olisi orastavaa auktoriteettiongelmaa. Vaikka Sadanilla on lähes täydellinen taistelukoulutus, hän pyrki krenatöörikoulutukseen, jotta saisi palvella kaltaistensa soturivirtuoosien rinnalla. Joka tapauksessa krenatöörin suuret saappaat sopivat hänelle paremmin kuin hyvin.


Pvt. Raine
Veteran
3 4 3 3 1 3 1 7 5+
flak armour, lasgun, ccw, frags&kraks
Hiljaisen ja ahkeran Rainen taisteluvarusteet ovat aina moitteettomassa kunnossa, eikä hänen ole koskaan kuultu valittavan mistään. Vähän tiedetään siitä, mistä hän on tullut, ja vielä vähemmän siitä, minne hän on menossa, hänessä on kuitenkin todettu riittävän sisua vaikka läpi harmaan kiven. Huhutaan, että hän olisi jo panssarivaunun kuljettaja, ellei hän olisi koulun loppusuoralla saanut porttikieltoa Imperiumin ajoneuvojen ohjaimiin toistaiseksi tuntemattomista syistä. Kuten mainittu, oikeastaan kukaan ei tiedä mistä Raine on krenatööreihin tullut. Hän on kuitenkin osoittaunut taistelijaksi, johon voi luottaa, vaikka kieltäytyikin kunniasta käyttää raskaampaa haarniskaa.


Pvt. Cart ja LCpl. Ridge
Veteran Grenadier Heavy Bolter Team
3 4 3 3 2 3 2 7 4+
carapace, heavy bolter, ccw, frags&kraks
Sotamies Cart on tulitukiryhmän ketjun syöttäjä, korpraali Ridge komentaja ja ampuja. Vaikka he eivät ole ikinä saaneet armeijan puolesta koulutusta konekiväärin käyttöön, ovat Cart ja Ridge lyömätön tappokone, kun heidät päästetään kiinni ohjaimiin. He eivät puhu paljon itsestään, kaikesta muusta kylläkin, mutta tiedetään, että he ovat kotoisin eräästä kylmästä siirtokunnasta, jossa he metsästivät isoa riistaa lumen ja jään keskellä. Massiivisena kooltaan, ryhmä Cart-Ridge onnistuu vakuuttamaan kenet tahansa ryhmänjohtajan, viimeistään sitten, kun he ovat demonstroineet kykyään ampua aseellaan liikkestä.

57 pistettä

Intro: Vuoristoleiri, krenatöörikoulutuksen lisäkurssi.

Tämä soimaan [Play]:n kohdalla, nupit kaakkoon: http://www.youtube.com/watch?v=LCH1AsUydSc

Keskipäivän auringossa kylpevällä loivalla vuoren rinteellä, suuren havumetsän alapuolelle pystytetyllä parikymmentä telttaa käsittävällä leirillä on pysähtynyt tunnelma. Vain pari rekkaa huristelee leiriltä pois päin läpi vihreiden niittyjen ja ohi purojen alas vievää tietä pitkin. Tämä päivä on useimmille leirin asukkaille vapaa harjoituksista leirin upseereiden koordinoidessa seuraavia harjoituksia suuressa komentoteltassa. Useimmat sotilaat käyttävät vapaa-ajan hyväksi huoltamalla varusteita ja lenkkeilemällä ylärinteessä olevan metsikön reunoilla. Suurten havupuiden kyljet loistavat auringon paisteessa ja niiden korkealla sijaitsevat oksistot varjostavat metsän kamaraa sitä enemmän mitä syvemmälle vaeltaa. Leirin vaaleanvihreiden telttojen edessä istuskelee sotilaita kiillottamassa saappaitaan ja pelaamassa korttia. Vieno vuoristotuuli pyyhkii leiriä ympäröiviä niittyjä.

[Play]

Puolen kilometrin päässä leiristä laskevalle tielle mätkähtää äänekkäästi näennäisen vastahakoinen telttakangasmytty. Sen perässä hyppää ojan yli viiden sotilaan ryhmä. Tie pöllyää heidän jaloissaan kun he pyörivät hetken aikaa mytyn ympärillä ennen kuin yksi heittää sen olalleen. Porukka kääntyy leiriä kohti ja lähtee marssimaan selät suorina ylämäkeen raskas konekivääri mukanaan. Leirissä muutamat huomaavat heidän lähestymisensä ja jäävät katselemaan unohtaen senhetkiset askareensa. Kuraisissa varusteissa keskenään matkaa tekevät tulijat katselevat tyynenä ympärilleen ja välillä pyyhkäisevät suurimpia likoja pois rinnuksiltaan. Viimeinen heistä kantaa olallaan raskasta konekivääriä, toiseksi viimeinen telttakangasmyttyä joka näyttää vääntelehtivän. Tiestä nouseva punertava pöly tarttuu heidän vaatteisiinsa ja aurinko heijastuu kirkkaasti otsilla lepäävistä suojalaseista. Joukkoa johtava koppalakki päässään kävelevä upseeri sylkäisee tikun pois suustaan ja nostaa leukaansa hiukan ylemmäksi. Taaempana yksi sytyttää sätkän ja nostaa katseensa hitaasti tiestä ylös. Viisikko lähestyy leiriä ja jo kaikki leirin sotilaat katselevat kuraista joukkoa.

Saapuvan ryhmän johtaja, paremman suvun jälkeläinen ylikersantti Grégoire Thibaud, astelee sivuilleen katsomatta ohi leiriä edeltävän tarkastuspisteen ja ensimmäisten telttojen ryhmänsä seuratessa hänen perässään. Toisena asteleva sätkää huulissaan heilutteleva Sadan mulkoilee muita leirin sotilaita ja heittää haulikkonsa olalleen. Sadanin takana ottaa kypärän päästään Raine, jonka naamalle leviää pieni hymy hänen huomatessaan heidän saapumisensa herättämän huomion määrän. Telttakangasmyttyä raahaava isokokoinen Ridge kiroilee äänekkäästi ja mottaisee säkkiä vapaalla kädellään. Viimeisenä kävelee leuhka virne naamallaan Cart konekivääri olallaan ja alusta vasemmassa kädessään. Osa leirin sotilaista pudistelee päätään ja kääntää selkänsä palaten askareisiinsa, uusimmat koulutuksen aloittaneet katselevat monttu auki raskaisiin varusteisiin pukeutunutta leuhkaa remmiä. Viisikko jatkaa matkaansa läpi leirin komentoteltalle asti, jonka sisäpuolelle he astuvat sumeilematta ja harppovat leirin johtajan pöydän eteen ja paiskaavat mytyn maahan. Eversti tuijottaa hetken ylikersanttia silmiin ja sitten sanaakaan sanomatta nyökkää hyväksyvästi. Ylikersantti seisoo hetken paikallaan, kääntyy kannoillaan ja astuu ulos teltasta ryhmä perässään. Teltassa Everstin avustajat vilkaisevat johtajaansa joka tämän huomatessaan patistelee heidät takaisin hommiin. Sitten hän astelee mytyn viereen ja kutsuu paikalle yhden vartijoista, joka leikkaa myttyä kiertäneen köyden vyöltään otetulla puukolla ja nousee everstin viereen seisomaan.

Komentoteltasta ulos astuvat Grégoiren miehet katsovat toisiinsa ja talsivat teltalleen päin tyytyväinen hymy kasvoillaan. Sadan heittää tumpin pois. Myös Ridge ottaa kypäränsä kainaloonsa ja pyyhkäisee otsaansa hihallaan, Raine ottaa kulauksen kenttäpullostaan ja katselee ympärilleen. Leirin hiekka pöllähtää heidän heittäessään varusteensa telttansa eteen. Loputkin riisuvat päähineensä ja raskaimmat suojuksensa ja ryhmä lähtee kohti leirin kanttiinia. Lämmin tuuli yltyy ja kauempana leviävän metsän puiden kohina kuuluu leiriin asti ja sekoittuu leirin toiselta laidalta kuuluvaan panssarivaunujen lähestyvään ärjyntään. Puusta rakennetussa suuressa avokanttiinissa on melko täyttä ja Ridge auraa porukalleen tietä läpi sotilaiden vellovan massan ylikersantin seuratessa hänen perässään jo huomattavan rennomman näköisenä. Päästessään tiskille ylikersantti nostaa viisi sormea pystyyn ja vislaa lyhyesti. Lähin kanttiinin työntekijä huomaa merkin ja pian on viisikolla edessään ne tavalliset. Musiikki soi kovalla ja tunnelma nousee vähitellen. Tyypillinen vapaapäivä. Ylikersantti ja miehet vetäisevät juomat ykkösellä huiviin ja samassa nousee luutnantin käsi jo tilaten toista kierrosta.
Kova remmi.

Keisarillisen kaartin möllit.

Maliwan, Kessu (Veteran Sgt.)
3 4 3 3 1 3 2 8 5+
Flak armour, Laspistol, Ccw, Frag / krak grenades
Fluffia:
Maliwan on nuori, juuri äskettäin kensartiksi ylennetty veteraanijäärä. Taustastaan hän ei mielellään puhu, mutta hänet tuntevat tietävät, että miehen etu taistelussa perustuu erinomaiseen taitoon hakeutua suojiin ja piiloihin, joista vihollinen saa tulta niskaansa, jos Maliwan katsoo sen toimivan Keisarillisen kaartin eduksi. Maliwanin tapana ei ole teloittaa omaa väkeään, jos nämä alkavat vääntämään omaa mielipidettään päätöksistä, mutta jokainen ryhmän jäsen tulee viimeistään tajuttomana ryhmän mukana, eikä siis jää ikinä rintaman armoille (ainakaan yksin).

Jakobs "Chef", Veteraani (Veteran)
3 4 3 3 1 3 1 8 5+
Flak armour, Lasgun, Ccw, Frag / krak grenades
Fluffia:
Jakobs “Chef” on hieman Maliwania vanhempi, jonka taustat ovat kotoisin yleisestä imperiumin planeetasta, jossa kasvaa mainio lihamuurien rivistö keisarin kaartiin. Jakobs on myös tuntenut pisimpään Maliwanin. Maliwanin tultua rykmenttiin mukaan, Jakobs oli aloittanut nykyistä toimiaan, josta kutsumanimi "Chef" on kotoisin. Jakobs on etevämpiä kokkeja, mitä taistelujen melskeessä saa koulutettua.

Vladof & Atlas (Heavy Bolter team)

3 3 3 3 1 3 1 7 5+
Flak armour, Lasgun, Heavy bolter, Ccw, Frag Grenades
Fluffia:
Vladof ja Atlas ovat porukan lähes tärkeimmät henkilöt, heti Maliwanin ja Jakobsin jälkeen. Tämän taisteluparin osaaminen raskaan bolterin käsittelyssä lyö 10 – 0 muiden ryhmän jäsenten kyvyn moiseen. Vladof ja Atlas ovat itseasiassa samalta planeetalta kuin Jakobs, vaikka eivät miestä ole tunteneetkään. Lisäksi pari ovat veljeksiä keskenään, mistä johtuu näiden kahden miehen kyky keskustella asioista, vaikka eivät juuri sanoja käyttäisi.
Tässä on myös ongelmansa, sillä taistelun ulkopuolella kaksikko selvittää mielellään erimielisyyksiään keinolla tai toisella, joista useimmista on vain harmia.

Alk. Hyperion (Infantry)
3 3 3 3 1 3 1 7 5+
Flak armour, Lasgun, Ccw, Frag grenades
Fluffia:
Hyperion on juuri Reach planeetalla joukkoihin lisätty alokas, joka pistettiin korvaamaan menetettyä väkeä viimeisestä taistelusta.
Tämän voi helposti havaita alokkaan siisteydestä ja järjestelmällisyydestä, jonka pahimman osan poistakominen kuuluu neljän muun tehtäviin, ennen kuin koko joukkue palaa taas alokas aikojensa tiukkaan kuriin ja järjestykseen. Hyperion tulee lähellä maata (Terra) sijaitsevasta planeetasta, mutta on syystä tai toisesta ajautunut alamaailmaan kuuluvan taustansa takia keisarilliseen kaartiin ja kaartin kautta edennyt juuri Reachiin asti. Jakobs on nähnyt "painajaista", missä Keisarilla olisi kiero huumorintaju ja lähettää Hyperionin heidän seurakseen.


Ryhmän fluffia:

"Kerrohan vielä, 'kensartti' Maliwan. Miksi meidät siirrettiin tänne Reachiin, puhumattakaan tuosta keltanokasta." Kysyi Jakobs, katsoessaan Maliwanin vierestä, kun Vladof, hänen veljensä Atlas ja äskettäin ryhmälle esitelty Hyperion kasasivat Maliwanin uutta, upeaa telttaa. Teltan upeus liittyy vain sen puhtauteen. Vanha kun jäi satunnaisen örkeistä koostuvan ryöväripoppoon saaliiksi, kun Maliwan ja Hyperion olivat itse 'tiedustelemassa' toisaalla. "Koska viime tehtävässä, kun ne vihernahat, veivät telttani." Maliwan huokaisi. "He myös saivat leiriin jääneet toverimme tapettua ja saamamme täydennyksen kokemus on hieman... puutteellinen. Joten, meidät määrättiin Reachiin ja opettaa pojalle, kuinka Keisarille uskolliset kaartilaiset taistelevat."

"Löimme jo Atlaksen ja Vladofin kanssa vetoa, kuinka pitkään kloppi selviää." Jakobs paljasti. "Veikkasin, ettei poika selviä ensimmäistä matkaa." Maliwan, joka ainoana otti pojan tosissaan. Vaikka kenen tahansa kaartilaisen siisteys ja järjestelmällisyys katoaa kokemuksen myötä, on Maliwanissa säilynyt hänen alokas aikojensa ryhmänjohtajan opetus, ettei toveria jätetä. "Keisarille uskolliset ovat hänen suojaamat, tuollainen käytös johtaa vain harhauskoon." Maliwan muisteli ääneen.

Teltta oli pian pakattu siististi, minkä Hyperion varmisti. Atlas ja Vladof siirtyivät huoltamaan raskasta bolteria, keskustellen siitä, miten sen saisi jauhamaan tehokkaammin keisarin vihollisia. Hyperion, alokkaiden tapaan, jäi varmistamaan varustuksensa kunnollisuutta. Jakobs ja Maliwan kekskustelivat kiivaasti, pitäisikö kessun syödä samaa ruokaa kuin muutkin, vai saada enemmän suolaa annoksiinsa.
___________________________

Kuvasta sen verran, että nämä ovat tilaustöitä joita hyvä kaverini suostui tekemään areenaa varten, joten en ota minkäänlaista kunniaa kuvista joita areenan aikana ilmenee.

Tossa on kanssa sellanen uno problemo, etten ihan kyennyt ynnäämään pisteiden tarkkaa määrää, mutta arvio menee jossain 29 - 37 välillä. Joku, joka nyt on osannut laskea hyvin nää yksiköiden yksittäiset pistemäärät, voisi olla kiva (jos jaksaa) ja tarkistaa mun puolesta, ettei mene ihan pipariksi. : D

Taitaapihan tuo olla itekkin aika iskeä tiimiä kehiin ja niitä kuuluisia kuvia, kun taidan olla syypää niitten vaatimiseen :P

( vinetystä: skanneri raiskaa mua)

Käärmeentappajan Lauma

Kaikilla skilleinä And They Shall Know No Fear ( automaattinen regroup eivätkä voi kuolla Sweeping Advanceen, yleistä badassineisyyttä), Acute Senses ( nykyedikasta poistettu, mutta terävämmät aistit otetaan kai huomioon pelatessa ;D ? ) ja Counterattack (heittävät Ld-checkin jos joku hyökkää kimppuun. Jos läpi, kaikille +1A vuoron ajaksi).


Týr Erikinpoika, Käärmeentappaja
Wolf Guardilainen, toimii yksikön kersanttina.
WS4 BS4 S4 T4 W1 I4 A2 Ld9 Sv3+
Bolt pistol, frost axe ( power weapon josta myös +1 S), f&k kranut.

Týr on kotoisin Fenrikseltä kuten suurin osa muistakin Avaruussusista. Hän syntyi köyhään kalastajasukuun, joka eli erään Susiherran vasalleina. Heidän tehtävänään oli nostaa Fenriksen mustien merten syövereistä suuria kalmareita, joita syötiin erilaisissa juhlissa heidän isäntänsä soturien toimesta. Näitä juhlia oli muuten aika paljon. Nämä kalastusreissut olivat vaativia ja moni menetti henkensä yrittäessään. Nuoret pojat joutuivat mukaan oppimaan ammattinsa jo nuorena, ja tällä tavoin varmistui että vain vahvimmat yksilöt selvisivät. Tosiasiassahan kalastus oli vain sivuseikka, koska sen oikea tarkoitus oli vain tuottaa hyviä kokelaita palvelemaan Taivassotureita. Tätä eivät kyläläiset kuitenkaan tienneet, mutta toteuttivat oman osansa silti ansiokkaasti. Se oli suunnaton kunnia perheelle, joka pystyi sanomaan että jostakin heidän vesastaan oli tullut yksi Taivassotureista.
Tässä ympäristössä Týr kasvoi. Hän oli tuskin neljäätoista kun hänen elämänsä muuttui kokonaan. Eräänä ( synkkänä ja myrskyisenä) yönä kun hän oli isänsä ja veljiensä kanssa veneellä ulkona merellä, nousi merestä suuri aalto. Niin suuri, että se peitti koko veneen alleen ja maailma pimeni Týrin silmien edessä. Kaikki muuttui vellovaksi, kohisevaksi pimeydeksi. Ja märäksi sellaiseksi. Vesimassat heittelehtivät häntä ympäriinsä ja hänestä tuntui että pian hänen keuhkonsa räjähtäisivät. Pimeydessä pilkahti hento valo ja Týr lähti epätoivoisesti uimaan sitä kohti veren kiehuessa hänen ohimoissaan. Nuoren miehen lihakset pullistelivat tämän kauhoessa itseään eteenpäin voimakkailla vedoilla kuplien alkaessa pulputa hänen suustaan kiihtyvään tahtiin. Hän törmäsikin pian valonlähteeseen, mutta se ei ollutkaan pinnan suunta kuten hän oli luullut. Sen sijaan häntä tuijotti kylmin, hohtavin silmin suurin käärme jonka hän oli koskaan nähnyt. Se oli jättimäinen, lähes vuoren kokoinen. Nuorukaisen vetäessä henkeä silkasta kauhusta hän myös vetäisi keuhkonsa täyteen vettä, mutta ennenkuin hän ehti tukehtua avasi jättiläiskäärme leukansa ja nielaisi pojan kokonaisena. Myllertävä kaaos täytti Týrin mielen ja näkökentän jälleen, ja hän putosi huikeaa vauhtia alaspäin käärmeen nieluun. Loputtomalta tuntuneen mutta erittäin nopean hetken jälkeen hän tömähti johonkin pehmeään eikä pudonnut enää. Vesimassat kohisivat ohi ja hän hakkasi rintaansa köhien. Vettä lensi ulos litra ellei toinenkin ja hänen olonsa tuntui helvetilliseltä. Oli kylmä, jokaista paikkaa särki ja keuhkot tuntuivat olevan tulessa. Henki kulki katkonaisesti. Hän piteli päätään hetken ja yritti nähdä eteensä. Pimeys oli täydellinen ja haju lähes pyörryttävä, nyt kun sen ehti noteerata. Horjahdellen hän nousi seisaalleen ja lenti samantien selälleen käärmeen liikuttaessa ruumistaan. Týr tömähti johonkin kovaan ja tunsi viiltävää kylmyyttä vasemmassa kädessään. Vaistomaisesti hän käänsi päätään sen suuntaan ja huomasi jotain, joka hohti himmeää sinistä valoa. Hän työnti tieltään jotain kovia ja metallisen tuntuisia esineitä päästäkseen selville siitä, mikä tuo valonlähde oli. Hetken äherrettyään hän sai esineen paljaaksi ja nosti sen ilmaan. Se oli kaunis, kookas kirves, jonka terä tuntui hohtavan kylmyyttä, kuin se olisi ollut jäästä tehty. Sen himmeässä hohteessa hän näki sen entisen omistajan. Muinainen panssari makasi hänen edessään, syöpyneenä käyttökelvottomaksi, sisällään vain pölyä ja limaa. Uhraamatta tuolle epäilemättä suurelle soturille lyhyttä kiitosta pitempää ajatusta, Týr puristi tiukasti kirveensä vartta ja pilkkoi panssarista itselleen kiipeämisnaskalit. Terä leikkasi metallia kuin voita, pojan suureksi hämmästykseksi. Teräspiikkien avulla hän kiipesi matosen ruumista pitkin ylös, kiipesi päivän ja kiipesi toisen. Hän söi eläviä kaloja joita huuhtoutui alas käärmeen hengitysveden mukana, ja jatkoi kipuamistaan. Neljäntenä päivänä hän saavutti olennon pään ja kipusi sen nenäonteloon.

Iski kärmestä kirvehellä, tarpaisi tasaterällä
Iski kerran, iski toisen, kohta kolmannen yritti;
tuli tuiski kirvehestä, panu madosta pakeni:
tahtoi käärme kallistua, lysmyä suomunahkanen.

Käärmehirviö sihisi tuskissaan ja lysähti pää edellä rantahietikkoon, jossa olevan kylän kimppuun se juuri oli ollut hyökkäämässä. Isku löi nuorukaisen tajuttomaksi ja sinkautti tämän ulos ihmisten ilmoille. Tajuttomanakaan hän ei päästänyt irti löytämästään kirveestäm joka hänellä on tänä päivänäkin mukanaan. Hänen ympärilleen kerääntyi ihmisiä, mutta ennenkaikkea tapahtuma oli huomattu muuallakin. Seuraavana päivänä suuri Susiherra itse ratsasti valkoisella hukallaan kylään hakemaan yhä tajuttoman Týrin hoteisiinsa.

Näin alkoi Týr Käärmeentappajan saaga.
Nyttemmin mies toimii Susikaartilaisena herransa komppaniassa, mutta useimmiten hänet nähdään erilaisten nuorempien soturien ryhmien johtajana. Tällä kertaa hänen tiensä on johtanut Reachille, jonne hän on tuonut yhden Harmaitten Metsästäjien joukon, joka on osoittautunut lisäkoulutusta vaativaksi. Týr on sen sortin johtajia, joita totellaan sillä punaisella sekunnilla kun komento on annettu, vaikka ryhmäläisillä olisi verikostokierre menossa. Järjen ja auktoriteetin ääni ja nyrkki rämäpäisten nuorukaisten joukossa.


Olof Tähdensyöjä
Grey Hunter
WS4 BS4 S4 T4 W1 I4 A1 Ld8 Sv3+
Bolter, bolt pistol, close combat weapon, f&k kranut.

Aggressio-ongelmainen ruutitynnyri, joka on valmis räjähtämään noin kolmen sekunnin välein. Olofilla on täydellinen auktoriteetinkunnioituksenpuute, joka saattaa saattaa hänet pulaan lähes kaikkien kanssa. Hän on suostunut tottelemaan vain kahta ihmistä uransa aikana, toinen ollen suurmestari Logan Grimnar ja toinen Týr Käärmeentappaja. Týrin kanssa Olof joutui kerran sanaharkkaan taistelun venyessä asemasodaksi, ja ainoa asia joka pelasti hänen henkensä oli Týrin tyly käsky pysyä paikoillaan. Käsky toteutettiin vetämällä häntä niin kovaa turpiin, ettei hän päässyt ylös kohti vihollislinjaa ja tykistöpatteria. Týrin karua ja veljellistä johtotapaa Olof ihailee, mutta kuka tahansa muu johtaja saa häneltä lähinnä sylkeä naamalleen. Ryhmänsä kanssa Olof tulee kyllä toimeen, kunhan kukaan ei anna hänelle aiheita tappeluun. Kuten arvasitte, niitä riittää.


Loki Tammitynnyri
Grey Hunter
WS4 BS4 S4 T4 W1 I4 A1 Ld8 Sv3+
Bolter, bolt pistol, close combat weapon, f&k kranut.

Loki on erikoinen tapaus. Taistelujen ohessa hänen lempiharrastuksensa ja oikeastaan ainoa harrastuksensa on juominen, laulaminen, juominen, tarinankerronta, juominen, vitsien iskeminen ja mainitsinko jo juomisen? Loki on myöskin kova tekemään kepposia kavereilleen, pomoilleen ja kaikille muillekin jotka lähelle sattuvat. Ainoastaan Týrille hänkään ei uskalla tehdä tihutöitään. Olof sen sijaan on täydellinen uhri Lokille, koska tämä suuttuu aivan kaikesta ja eikä useinkaan tajua kuka on tehnyt hänelle jotakin. Vaikka Lokiin uppoaa enemmän simaa kuin suureen tammitynnyriin, ei hän ole pelkkää huulta. Taistelussa Loki on pelottava vastustaja ja hyödyllinen ryhmäläinen. Hän on nimittäin täydellinen ääntenmatkija ja radioviestinnän häiritsijä sekä taitava vakooja, mikä naurattaa muita jääkäreitä kovin. Nämä taidot tekevät hänestä myös tehokkaan salamurhaajan tilanteen niin vaatiessa, mikä jälleen naurattaa muita Susia, joitten mielestä saman asian olisi voinut hoitaa edestäpäin vetämällä vastustajia yksinkertaisesti kuonoon. Aluksi Loki vaivautui puolustautumaan sanomalla että se ei aina riitä, johon muut vastasivat että pitää vaan vetää kovempaa turpiin.


Fjord Helvetinliekki
Grey Hunter
WS4 BS4 S4 T4 W1 I4 A1 Ld8 Sv3+
Bolt pistol, close combat weapon, f&k kranut, ilmainen flamer ( swappaa boltteriin).

Fjord on porukan coolein jätkä joka ei puhu eikä pussaa. No okei, puhuu. Vetää kyllä turpiin jokaista joka yrittää pussata. Kuitenkin, Fjord on tosiaan joukkion viilipytty, joka ei villiinny taistelussakaan vaan pitää aina päänsä kylmänä ja vihollisen liekeissä. Tällainen jäämiehistely on kuitenkin Avaruussusien keskuudessa hieman epätavallista ja muut toivovatkin hänen "miehistyvän" Reachin komennuksen aikana, eli saavan pikkupoikamaisen tuhoamisenilon takaisin, minne ikinä se onkaan mennyt.


Wolf Valkoturkki
Grey Hunter
WS4 BS4 S4 T4 W1 I4 A1 Ld8 Sv3+
Bolter, bolt pistol, close combat weapon, f&k kranut. ( Capu: saanks mä ostaa tälle Mark of the Wulfenin ihan fluffisyistä :D sille tulis d6 lisäiskua, rending ja iskee lähiksessä käsillään. Siis ihan vaan fluffisyistä, kun ei kai tässä olla toisia pelaajia vetämässä neukkuun, vai ollaanko?)

Wolf on ehkä näkyvimpiä merkkejä siitä etteivät Avaruussudet ole ihan normaali jaosto. Primarchilta peritty Canis Helix -geeni saa joskus aikaa merkittäviä muutoksia kantajissaan, kuten kaikkien Susien pitkät kulmahampaat, muuttaen heidät pahimmillaan raivoaviksi pedoiksi jotka vain tappavat kaiken tieltään välittämättä siitä kuka on vihollinen ja kuka on oma, paitsi toiset sudet he vaistoavat tovereiksi. Tästä on tullut sanomista Inkvisiittorien ja muitten parissa, mutta kukaan ei uskalla ottaa askelta Avaruussusien veroista ihmiskunnan sankarien joukkoa vastaan.
Wolffilla on sangen pitkälle edennyt tapaus Canis Helixin aiheuttamista mutaatioista: hänen korvansa ovat muuttuneet suden korviksi, hänellä on häntä ja kynnet. Silti Wolf on yhä oma itsensä, mitä nyt joskus tulee jaksoja jolloin hän muuttuu todella sutta vastaavaksi tappajaksi joka repii kaiken eteensä tulevan vielä Olofin kohtauksiakin pahemmin paloiksi. Varsinkin tiukoissa taisteluissa suurta joukkoa vastaan Wolffille tulee lähes ylitsepääsemätön tarve repiä, tuhota, murskata, tappaa ja teurastaa kaikki. Kaikki.
Nimen Valkoturkki hän on saanut hohtavan valkeasta karvoituksestaan, jonka pesemiseen liittyvää kiroilua saadaan kuulla jokaisen taistelun päätteeksi sen verran että herkimmät kaartilaiset yleensä karttavat samoja suihkutiloja yhteisten operaatioitten ajan.

TermEdit: Ai pärkkel se saapumisteksti -_-'' tulloo ku ehin

Tukehtukaa mun tönkköfluffiin ja kehnoihin kuviin, kuolevaiset! Capua tuskin haittaa, että lähetin tämän eikä hän ole sitä tarkistanut :3

---



WS3, BS3, S3, T3, W1, I1, A1, LD7, SV+5
Aseena lasgun, S3, AP-, Rapid fire, kantama 24''


Duroh joutui turvautumaan keinotekoiseen hengityslaitteeseen sen päivän jälkeen, jolloin hänen vasemman keuhkon läpäisi tuntemattoman aseen teknologia. Itse häntä parantaneet lääkärit eivät osanneet parantaa tätä vammaa, mutta päätyivät johtopäätökseen korvata hänen vahingoittunut keuhko yksinkertaisella ja alhaisella teknologialla tuotetulla laitteella. Tämä pakotti hänen toisen puolen kasvosta täyttyvän letkuilla ja metallilla, jotka olivat pakollisia hengityslaitteen toimimiseksi.

Alkuperiltään hän oli syntynyt työtä tekevään perheeseen ja siten vietti ensimmäiset vuotensa kotimaailmansa lukemattomissa asetehtaissa. Aikanaan hän teki virheen, josta hän tiesi joutuvansa vastuuseen, ja täten pakeni. Muu maailma tarjosi loputtomat mahdollisuudet, joka kuulosti paljon houkuttelevammalta kuin tehdastyöläisen elämä.

Aikanaan liittyi salakuljettajan ryhmään joka tarjosi hänelle mahdollisuuden löytää elämästään muutakin kuin häntä ympäröivät kaupungit, joihin hän olisi sidoksissa ilman heidän apua varmasti lopun elämäänsä.
Duroh on kehno sosiaalisessa kanssakäymisessä ulkonäkönsä takia, mutta on oppinut tylyn menneisyytensä kautta käyttämään kyseenalaisiakin keinoja, kunhan lopputulos on hänen toivoma.



WS3, BS3, S3, T3, W1, I1, A1, LD7, SV+5
Aseena lasgun, S3, AP-, Rapid fire, kantama 24'', muttei käytä tätä luotien syöttämisen aikana.


Deaptia kutsutaan ryhmän epäselvimmäksi jäseneksi. Itse ulkonäön takia näin ei ole, mutta hänet on hankala havaita pimeässä, hämärässä ja varjossa. Itse järkevää selitystä ei edes ryhmän johtaja osaa sanoa, ja vain spekulaatioita on esitetty. Suurin osa liittyy enemmän tai vähemmän kaaokseen.

Alkuperiltään Deapt oli syntynyt avaruudessa hänen rikkaan sukunsa avaruuslaivassa. Sitä kautta hän osasi puhua huonosti korkeaa gotiikkaa, eikä lapsuutensa jälkeen siitä muista kuin yksinkertaisimpia sanoja ja termejä. Vuosien aikana hänen suku kuihtui ja kuoli pois, hänen tullessa sukunsa viimeiseksi jäseneksi.
Saapuessaan läheisimpään planeettaan hän löysi häntä ympäröivän maailman anteeksiantamattomaksi.

Jokainen ennen sallittu virhe kostautui erilaisissa muodoissa. Lopulta hän liittäytyi joukkioon jota hän on seurannut viimeiset vuosistaan. Taistelussa hän toimii ryhmän raskaan bolterin luotien syöttäjänä.



WS3, BS3, S3, T3, W1, I1, A1, LD7, SV+5
Aseena lasgun, S3, AP-, Rapid fire, kantama 24''


Clarke on entinen kaartilainen. Itse keisarillisen kaartin täysin kouluttama on taistelussa kylmäverinen tappaja ja hiljainen. Hänen aseena on muunneltu Las-kivääri, johon on liitetty normaalin pistimen sijaan hänen itse tekemä 12,5 tuumaa pitkä koristeltu veitsi. Hänen oikea silmä on korvattu normaalia edistyneemmällä tekosilmällä joka soveltuu tarkempaan tähtäämiseen.

Clarke syntyi kuten Durohkin yhteen lukemattomista Hive-kaupungeista. Hänen taidot kamppailulajeissa huomattiin varhaisessa iässä jolloin hänet värvättiin kaartin riveihin. Hän otti osaa lukuisiin yhteenottoihin paikallisten ryhmittymien kanssa, yleisesti poikkeuksetta tappaen jokaisen kenet hän löysi. Hänen taidon näytteet huipentuivat hänen salamurhatessa kaaoksen rituaalia toteuttaneen kultin johtajan 1,7 kilometrin päästä muuntelemallaan las-kiväärillä. Tämän jälkeen hän etsi yksitellen kuukauden sisällä jokaisen joka oli ollut mukana rituaalissa ja päätti heidän elämänsä lyhyeen.

Ryhmän jäsenistä hiljaisin, mutta antaa hänen aseensa puhua enemmän kuin itse oman äänensä. Tiedä siitä onko tämä negatiivinen ominaisuus, joillekin se voi olla parempi jäädä selvittämättä.



WS3, BS3, S3, T3, W1, I1, A1, LD7, SV+5
Aseena lasgun, S3, AP-, Rapid fire, kantama 24'', muttei käytä sitä koska Heavy bolter on niin paljon munakkaampi ase. Heavy bolter, S5, AP4, heavy 3, kantama 36''


Itse ryhmän raskaan bolterin ampuja ja huolenpitäjä ei paljasta nimeään. Puhuessaan hänen äänentaso värähtelee ja pitää taukoja sanojen ollessa kesken. Hän on pukeutunut vuosien ajan ainoastaan vanhaan Clerikin viittaansa, jonka alla hänen ihoon on kaiverrettu nähtävästi yksinkertaisella teräaseella koko kehoa peittävä uskontunnustus korkealla gotiikalla.

Joskus hän oli keisarin kultin pappi. Hän saarnasi toreilla lukemattomille ihmismassoille jotka kuuntelivat hänen oppinutta sanaa kuin se olisi pyhimyksen sanoma. Itse nämä sanoivat kantoivat mukanaan sen monesti kerrotun tarinan, joka kertoi itse ihmiskunnan kaikkivaltiaan, keisarin voitosta arkkikerettiläistä Horusta vastaan.

Oli kuitenkin hänelle mahdotonta välttää ihmiskunnan loistokasta militarismia, ja hänet otettiin mukaan iskuun joka kohdistui paikalliseen xeno ryhmittymään. Kun xenot olivat teurastettu, heille paljastui tapahtumien todellinen luonne. Mikä se oli? Siitä ovat lukemattomat arvuutelleet toinen toistaan hurjempia ehdotuksia, mutta vain yksi asia on varmaa; pappi ei ollut enää entisensä, ja vietti kaiken aikansa uskonsa todistamiseen.

Ryhmään hän liittyi nähdessään siinä jotain, jota hän ehkä kaipasi tai tahtoi. Tiedä siitä.




WS3, BS3, S3, T3, W1, I1, A1, LD8, SV+5
Aseena Laspistol, jonka statit on S3, AP- 12''


Quarl ’’hylynratsastaja’’ syntyi ja eli koko lapsuutensa avaruuden tyhjyyttä seilaavassa laivanhylyssä. Tämä laiva oli yksi niistä epäonnekkaista jotka tuhansien vuosien aikana sulautui ja tuli osaksi tätä satoja kilometrejä pitkää murhenäyttämöä, jossa aikojen loputtomassa tietoisuudessa nämä lukemattomat laivat, jotka niin loistokkaina ja uljaina vuosituhansia sitten seilasivat avaruuden tyhjyyksiä ovat nyt liittyneet yhteen muistuttamaan mitä ne joskus olivat.

Quarl oli yksi niistä harvoista, joka oli syntynyt laivoissa selvinneiden sukupolvien lapseksi. Hän vietti lapsuutensa katsoen harvoista ehjistä ikkunoista ulos avaruuteen, ja tutkien sitä kaikkea tietoa mitä laivojen holodiat ja kirjat kertoivat. Tämä ja hylkyjen hiljaisuus, uhkaavaisuus sekä arvaamattomuus ovat muokanneet hänen luonteestaan varovaisen ja ennalta arvaamattoman melkein psykopaattisissa tasoissa.

Vuosien saatossa viimeisimmät hengissä pihisevät jäsenet hylyn miehistöstä kuihtuivat ja kuolivat yksi kerrallaan, hitaasti mutta varmasti elollisten kirjoista. Samoin viimeisin suuri energianlähde laivan keskustassa oli tulossa tiensä päähän. Ainoana vaihtoehtonaan hän lähti etsimään sokkelon keskeltä mahdollisuutta paeta varmasta kuolemanloukusta.

Hänen matkansa päättyi viidentenä päivänä hänen astuessaan suureen huoneeseen, joka oli täynnä suuria katosta roikkuvia koristettuja kaapuja. Sen täytti kaukaisen tähden paistava valo ja majesteettinen himmeä kullan kimallus sekä vihreää ja punaista valoa loistavien painikkeiden loiste. Keskellä kaikkea seisoi korotetussa tuolissa suureen mantteliin pukeutunut haurastunut raato. Tämän kädessä oli selvästikin nopeasti kirjoitettu viesti, johon Guarl tarttui. Sen teksti oli kirjoitettu hienostuneella käsialalla ja tämän erotti, vaikka paperi oli vuosien saatossa muuttunut hauraaksi ja sen takia vääristänyt sen sanomaa. Hän asetti oikeat koordinaatistot ja aloitti lähtölaskennan. Pysähtynyt kullattu kello näytti varttia vaille keskiyötä.

Sitten warp imaisi avaruushylkyjen mukaansa, ja kaikki hänen näkökentässä pimeni. ’’ Kun tuijotat warppiin, se tuijottaa takaisin’’.

Kaiken pimeän keskeltä Quarl näki selvästi kun warp repeytyi keskeltä kuin kangaspala, jonka kummastakin päästä repi jokin sitä erilleen. Avaruushylyn nopeus hiljeni ja lopulta se pysähtyi sen rungon rutistessa ja yrittäen pysyessä kasassa. Ikkunan läpi Quarl näki planeetan niin läheltä kuin ilmakehän uloimmista voi nähdä. Planeetan pinta säteili tuhannen tähden lailla, Hive-kaupunkien valojen peittäessä kaiken pinta-alan joka planeetassa oli olemassa, ainoastaan ne muutamat jäljellä olevat toivat kontrastia tummina pisteinä tuohon valon määrään.

Pysähtynyt kello näytti keskiyötä.

Ei aikaakaan, kunnes avaruushylkyä tutkimaan lähetetyt joukot löysivät Quarlin korkeimmasta komentotornista joka kohosi hylyn kuluneesta rungosta ulos. Siitä päivästä lähtien hän oli nähnyt tehtäväkseen tuntea erilaisia ihmisiä, ystäviä joiden kanssa viettää loppuelämä ja kokea suuria sankaritekoja. Hän on ryhmänperustaja ja sen johtaja.


Saapumisfluffi:

’’Sanos vielä Quarl, mitä me täällä oikein olemme tekemässä?’’ kysyi Duroh hengityslaitteensa konemaisella ja kaikuvalla äänellä, josta aisti lievän ärsyyntymisen. Nimetön lataa lippaisiin viimeisiä raskaan bolterin vöitä, Deaptin seuratessa hänen työtä vierestä toisella silmällä tylsistyneenä. Taaempana huoneessa Clarke istuu hämärän varjossa niin, että hänen kasvonsa näyttäisivät muodottomilta, ellei hänen polttaman tupakan hento hohde valaisi hänen nenänvartta ja leuan sänkeä.

Avaruusaluksen ovi aukeaa kolisten, tömähtäen voimalla maahan ja päästäen valon huoneeseen. Quarl ottaa syvään henkeä ja vastaa: ’’ Muistatteko kun päätimme nähdä jotain mitä ihmisen silmät eivät ole nähneet tuhansiin vuosiin, tai saavuttaa jotain jonka muistaisimme loppuelämämme?’’

Clarke nyökkää ja samoin tekee Deapt, mutta Duroh kysyy ärsyttääkseen ’’ Entä jos emme muista?’’ tehden naurua muistuttavan äänen parhaiten miten sen pystyy tehdä mekaanisella äänellä.

’’ Sitten olemme saavuttaneet jotain suurempaa joka on saanut meidät unohtamaan ne teot.’’ Tämä tosin kuulosti ontolta idealismilta kaikkien ryhmäläisten korvissa. Silti, jokainen oli tämän unelman vuoksi mukana Reachissa.

Ryhmän astuu ulos siristellen silmiään Clarkea lukuun ottamatta jonka katse on kääntynyt maahan tupakkaansa, jonka hän tallaa metallikärkisellä saappaallaan. Kun ryhmän jäsenten silmät onnistuivat tottumaan Reachin tähden kirkkaaseen loistoon, pystyivät he erottamaan horisontissa nousevat hopean värein hohtavat pilvenpiirtäjät joiden kärjet ylsivät pilviin ja katosivat niihin.

Reachin tähden porottamassa aavikossa halkeili maa. Sen kuori oli täynnä halkeamia. Itse Deaptia inhotti ajatus siitä, että koko Reachin planeetta olisi tällaista maastoltaan, vaikka olikin lukenut holodiasta päinvastaista. Itse kuumuus ei ollut suurin haitta Deaptin mielestä, vaan se, että hän joutui kantamaan yksin raskaan bolterin runkoa, siinä missä Nimetön selvisi kantamalla muutama kymmenmetristä luotiliiviä.

’’ Arvaa mikä on ironisinta tässä?’’ sanoi Duroh. Hän taas nauroi konemaisella äänellään ja jatkoi. ’’ …Se, että joskus kuvittelin metallisen ruumiini olevan oikeasti hyödyllinen ja suojaava. Nyt tämä kuumuus saa laaduttomasta metallista tehdyn koneistoni laajenemaan lämmöstä ja aiheuttamaan minulle miltei sanoinkuvaamatonta kipua, jos sitä voin aistia metallistani.’’ Clarke nauroi hillitysti tälle virnistäen, sillä tämän tylsän tasaisesta ja tunteettomasta äänestä ei voinut havaita minkäänlaista kärsimystä. Duroh silmäili hetken häntä, jonka jälkeen hän keskitti katseensa takaisin itseään toistavaan halkeilevaan aavikon kuoreen.

Muutaman hiljaisen tunnin päästä Reachin tähti ei enää valaissut aavikkoa vaan tähdet maalasivat taivaan kahden kuun noustessa näiden rinnalle. Toinen niistä hohti puhtaan valkoisena Reachin ylle ja toisen erotti tumman harmaana jäädessään ensimmäisen varjoon.



Pistemäärä: 35 pojoa (5x5p+10p)

Kuisma muuten sooloilee hyvin saapumisfluffissaan.


- Kaikille. Hajotkaa aamuihinne!


- On muuten hankala valinta, mutta eiköhän se BDD:n sekasikiöporukka ole kaikista kivoin. Termiksen kanssa taitaa olla ainoa tiimi, jonka hahmoista on taustatarinaakin.

Jooh, mie koitan piirrellä hieman myöhemmin, että päässään nopeammin pelaamaan. Kyllä ne sitten tähän joskus ilmestyvät. Teillä kuitenkin on kova hinku päässä pelaamaan ja viivästyksen ilmestyessä kuitenkin joku töppöhönö huutaa pääni perään.

Saapumiserä 1/40 000

Ilmakehän sisällä lentävä liitoalus lensi matalalla aavikon päällä saaden hiekan nousemaan ilmaan. Auringon säteet kiilsivät sen sinisessä metallipinnassa kun kuumuus testasi sen sisällä istuvia sotilaita, jotka odottivat kärsivällisesti aluksen perille pääsyä. Alus kiisi Hemrigden autiomaalla monien samanlaisten alusten keskellä. Tähän aikaan alusten joukkomarssi ei ole mikään sattuma vaan hyvin yleinen Reachin ilmakehän läheisen avaruuden vilkkaan liikenteen vuoksi. Osasyynä tälläisiin kuljetuksiin oli myös itse planeetan suosio ja kaupunkien venyvät laskeutumisaikataulut.

Jos Reachillä tahtoi koulutusta, hyvin moni joutuu valitettavasti ylimääräiselle matkalle kaupungista haluttuun kaupunkiin, koska laskeutuminen kyseiseen kaupunkiin oli sillä hetkellä jostain useista syistä mahdotonta.

Lentoalukset aavikon poikki eivät kuitenkaan ole ainoita kuljetusmahdollisuuksia. Myös meren liikenne kasvaa huomattavasti ja uusia sotilaita kuljettavat alukset ankeine, sotilaallisine, hytteineen seilaavat monia merinpenikulmia saavuttaakseen määränpäänsä silloin, kun meriteitse on mahdollista kulkea nopeammin ja lentoaluksia ei ole juuri sillä hetkellä riittävästi käytettävissä.

Pääsi haluttuun kaupunkiin kuitenkin tavalla tai toisella, helpolla ja suoralla, vaikealla ja mutkallisella, jokaisen mutrusuu kääntyy ylösalaisin heidän saavuttuaan perille. Nähdessään kaupungin tarjoama ympäristö, jossa elää ja entiset sotilaat, jotka harjoittelevat yhä ahkerasti toimintaa taistelukentillä niille tarkoitetuissa tiloissa, saavat yleensä uudet tulokkaat hyvin innokkaiksi alkavasta koulutuksestaan. Jotkut puolestaan, jotka ovat jo taisteluita omasta mielestään nähneet tarpeeksi, saavat suurta hupia seuratessaan kömpelömpien sotilaiden toiminnasta.

Tervetuloa Saraneneen

Pilvet liikkuivat taivaalla antaen auringon paistaa täydessä loistossaan taivaalla. Aurinko porotti keskellä pilvistä taivasta antaen alapuolella olevaan Saranene-nimiseen kaupunkiin. Yhdessä auringon ja pilvien luona lentelee niin taivaan linnut kuin myös lukuisat lentoalukset, jotka vievät sotilaita komennuksiinsa ja tuovat uusia tulokkaita kursseille ja harjoituksille toisista planeetoista.

Saranene on yksi suurimmista kaupungeista Reachillä. Kaupunkina se ei eroa suuremmin muista, mutta majoituspaikkojen tarjoamisen niin sotilaille kuin töissä oleville siviileille, tutkimuslabrojen ja rakennustelakoiden lisäksi Saranenesta löytyy planeetan uusien tulokkaiden vastaanottopaikka.

Reachillä on monia kaupunkeja, joihin on rakennettu suuret laskeutumisalustat avaruusaluksille, jotka tuovat uusia kasvoja planeetan tarjoamiin koulutuksiin. Saranenen laskeutumisalustat ovat kuitenkin yleisimmin käytettävissä kaupungin suuren koon ja sijainnin vuoksi. Kaupungin koon auttaessa majoittamaan mahdollisimman monia tulokkaita, sijainti puolestaan tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet siirtää vaivatta ja suoraan ilman välipysäkkejä muiden kaupunkien kohdalla, jos tulokkaat ovat saaneet komennuksen lähteä erikoiskoulutuksiin.

Osa koulutettavista pääsee erikoiskoulutuksiin toisille kaupungeille eri puolille planeettaa, mutta suurin osa joutuu kuitenkin käymään perinteisimmät koulutukset koskien taistelijaparin toimintaa tulitaistelussa ja ryhmän johtamista tehtävien ja kriisitilanteiden aikana.

Uusien tulokkaiden keräännyttyä laskeutumisalustojen, satamien tai minkä tahansa kuljetusajoneuvon telakoitumispaikan läheisyyteen, heidän matkansa jatkuu ohjatusti yleensä jonkun toimeliaan tekoälyn johdolla, joita kaupungissa työskentelee yhdessä ihmisten kanssa aktiivisesti.

Nämä tekoälyt, joita joku sotilas joskus kauan sitten huumorillisesti kutsui lentäväksi hehkulampuksi, ovat useimmiten tiedemiesten käytössä niiden kyetessä kuljettamaan suuria määriä tietoa kaikkialle, minne ne vain menevätkään. Antaen tietoa ja neuvoa niitä tarvitsevalle, ne voivat myös auttaa rakentajaa työssään säteidensä avuilla, jotka kykenevät joko korjaamaan rikkinäisiä asioita tai polttamaan haluamansa esineen säteellään.

Joskus kuitenkin nämä tekoälyt toimivat vartijoina ja käskyläisinä. Saranenen kaduilla voi nähdä liitelevän näitä palleroita, jotka tarkkailevat kaupunkia niin kameroiden avulla kuin omilla silmillään valmiina hälyttämään paikalle vartiorobotteja ja –miehiä tilanteen niitä vaatiessa.

Käskyläiset ovat harvinaisimpia versiota, mutta siitä huolimatta erittäin käyttökelpoisia. Uusien tulokkaiden, niin kurssilaisten kuin töissä olevien ihmisten opastajina kaupungissa, turistibussi joku voisi sanoa, ja väsymättömänä tarkkailijana koulutustilanteissa, joissa he tarkkailevat turvallisuutta ja käskyjen noudattamista salaa piilossa muilta.

Vaikka tulokkailla olikin aluksi ongelmia vastaanottaa komentoja ilmassa lentävältä hehkulampulta, tottelivat heistä jokainen loppujen lopuksi sen kehoitusta seurata sitä pitkin kaupunkia kohti kasarmintiloja ja sen rakennuksia, joista tulisi heille seuraavien päivien ajaksi paikka, jota kutsua kodiksi.

362 kunnes toisin käsketään

Kurssilaiset katselivat toinen toisiaan istuessaan luentosalissa odottaen jonkun korkea-arvoisen kouluttajan saapumista luokan tiloihin. Kaikki vaikuttivat olevan sotilaita, joilla oli todellisia taistelutilanteita koettuna muutaman verran, mutta siitä huolimatta ylimielisyys ja itsekehu lemusi luokasa. Jokainen henkilö koki viisihenkisen ryhmänsä tiimityöskentelyn ja yksilön, etenkin itsensä, paljon kokeneemmaksi ja taitavemmaksi taistelijaksi kuin kenenkään muun ryhmän yksilö.

Jokainen oli kuitenkin yllättynyt, että ihmisten asuttamalle planeetalle oli ilmestynyt avaruusjääkäreitäkin viisi kappaletta. Vaikka Reachiä oltiin mainostettu monirotuisena koulutuspaikkana, eivät kovinkaan monet olleet kuitenkaan uskoneet näkevänsä avaruuden omituisia olentoja täällä heidän kanssa kouluttautumassa sotilaiksi. Etenkin heitä hämmästytti nähdä avaruusjääkäri, koska he olivat tunnettuja tasokkaasta koulutuksestaan omissa koulutuspaikoissakaan. ”Miksi he olivat saapuneet tänne?” joku ajatteli hiljaa mielessään.

”Luokka! Ylös. Lepo.”, ääni kuului henkilön harmaassa, hyvin siistityltä näyttävässä puvussa, jota koristi kolme koristeltua mitalia. Jokaisen sanan kohdalla kurssilaiset olivat toimineet. Aluksi ottaen ryhdikkään istuma-asennon penkillään, nousten sen jälkeen seisomaan, josta puolestaan he jatkoivat menemällä istumaan ja valmistautuivat kuulemaan miehen puheen.

Mies puhui lyhyesti asiastaan. Ensin hän esittäytyi yli-luutnantti Lucakseksi, jonka jälkeen hän mainitsi eri koulutushaaroista, joihin on mahdollista osallistua, kunhan ensin on peruskoulutus hoidettu alta pois. Mahdollisuuksia oli monia, joista jokaiselle pitäisi olla suosikki valittavissa. Aina huollosta tankkien ajamiseen.

Puhetta jatkui monen kymmenen minuutin ajan, mutta ainoa todellinen kuulemisen arvoinen asia oli lähipäivän suunnitelmien selostaminen. Jokainen täällä oleva aloittaisi seuraavasta päivästä lähtien peruskoulutuskauden ja tämä ajanjakso aloitettaisiin mittaamalla sotilaan perustaitojen osaamisella.

Huomenna aamulla kurssilaisilta tultaisiin testaamaan niin ampuma- että lähitaistelukyvykkyys. Heidät tultaisiin viemään ampumaradalle, jossa he ampuvat ensin kilpaillen itsensä kanssa, josta jatketaan ryhmien väliseen kilpailuun, jossa voittajalle tarjotaan palkinto. Lähitaistelu puolestaan käydään tyystin toisia ryhmiä vastaan sotilaspainin merkeissä, josta voittajalle valitettavasti ei ole tarjolla mitään palkintoa.

Viimeisenä testattavana asiana on kyky liikkua maastossa ja valita viisaasti reitti päästä määränpäähän. Ryhmä saisi iltahämärän saapuessa kyydin metsikköön, josta heidän on määrä selvitä aamuun mennessä kilometrien päähän, jossa heitä odottaisi kiituri valmiina viemään heidät takaisin yksikköön. Matka kiiturille olisi pitkä ja täynnä vaaroja, koska jokaista ryhmää kohden lähetetään yksi ryhmä Saranenen sotilaita tekemään matkasta mahdollisimman kuoppaisen ja mutkikkaan. Pienenä lisäporkkanana, kiiturissa ei ole tilaa kaikille ryhmän jäsenille vaan yksi joutuu suunnistamaan kartan avulla takaisin yksikköön ja kulkemaan matkan jalan. Mielellään elävänä ja seuraavan päivän aikana.

Koska seuraavasta päivästä tulee olemaan ohjelmatäytteinen ja rankka, Lucas antoi käskyn ottaa tämä päivä mahdollisimman rennosti viettämällä aikaa joko yksikön harrastuspaikoissa, sotilaskodissa, omissa tuvissa tai tutustuen heidän kaupunkiin tiettyjä rajoituksia noudattaen.

Ennen poistumistaan luokasta, Lucas pyysi ryhmänjohtajia tulemaan hakemaan häneltä erään esineen, joka muistutti rannekelloa. Tämä kello tulisi olemaan johtajille erittäin hyödyllinen lisävarustus koulutuksen aikana, jonka käyttö olisi suotavaa.

Aktivoituaan kellon, pieni hologrammi ilmestyy kellon yläpuolelle, joka on valmis ohjaamaan heitä niin komennusten aikana kuin niiden ulkopuolellakin. Tekoäly nimeltä Déja on tavoitettavissa vuorokauden kaikkina ajanjaksoina kaikkialla planeetalla ja hän on enemmän kuin halukas vastaamaan jokaiseen kysymykseen koskien kaupunkia, yksikköä, mahdollisia kursseja, varusteita ja havaitessaan virheen, hän on valmis auttamaan sen korjaamisessa.

”Käyttäkää loppupäivä viisaasti hyvät herrat. Luokka! Tunti on päättynyt. Lepo.”, Lucas sanoi ja poistui tiloista jättäen kurssilaiset vain toviksi yksin luokkaan, josta siviili-ihmisiltä näyttävät henkilöt pyysivätkin ryhmä kerrallaan seuraamaan heitä, jotta heille voitaisiin näyttää tuvan olinpaikka.

-----------------------------------------

Jos joku töhö haluaa tuhlata tämän tilaisuuden seikkailla ja ryöstää kaikki irtaimisto 2-toimistosta tai jostain muusta huoneesta vaan jää tupaan punkalle rötväämään, saatte vapaasti kirjoittaa mitä mieleenne vain tuleekaan.

Kunnianhimoisemmat yksilöt nostavat peukut pystyyn ja ristivät sormensa ja uhraavat jumalilleen neitsyitä, jotta olen joskus samaan aikaan hänen kanssaan mesessä, jossa sitten voimmekin alkaa pelaamaan tilaisuuden tullen.

Mesepelaaminen on kuitenkin talon suosittelema vaihtoehto, mutta tehän sen päätätte.

Kaverin näky Déjasta. Kuten tavallista, en ota kunniaa työstä.

Kokoushuoneesta päästyään, Maliwan palasi pian ryhmänsä luokse.
"Viemme tavaramme yksikköön ja jatkamme ampumaharjoituksella."
Ainoa vaadittava ja tarvittu käsky miesten mielestä.
Muut vain jatkoivat seisomista, odottaen Maliwanin tietävän yksikön sijaintia. Maliwan nosti kättään (jossa muut huomasivat vasta äskettäin hänellä olevan esineen ranteessa.
"Déja, lyhyin etäisyys ampumaradalle, yksikön kautta?"
Maliwan kysyi kädeltä, mitään ei tapahtunut. Ryhmän jäsenet (lukuunottamatta Hyperionia) hekottivat hieman moiselle. Hiljaisuudesta huolimatta, ryhmä alkoi lähtemään kohti yksikköä Maliwanin opastuksesta.

Kun miehet pääsivät yksikköön, Maliwan antoi heidän tehtäväksi päättää, ketkä saivat parhaimmat paikat (Tietysti, keisarin jälkeen).
"Nyt kun olette saaneet kamanne, suuntaamme ampumaradalle. Matkaa on kolme kilometriä."
Maliwan kuullutti muille.

Matka ulos sujui ongelmitta, mutta heti ulkoportilla ne vasta alkoivat. Ryhmän edetessä, isopamppuinen (jolla oli pelottavan näköinen pepper spray -tyylinen pullo jossa luki "Keisarin puolesta, kuolema kerettiläisille"), kersantti pysäiytti heidät.
"Tehän olette niitä uusia?"
Kersantti kysyi, kensartiksi hänet huomasi nappuloista olkapäillä.
"Kyllä, herra kersantti."
Maliwan vastasi sotilaallisen muodollisesti. Kersantti vain vastasi nyökkäyksellä. Maliwan ja muut tekevät kunniaa, nostamalla kätensä lippaan ja lähtevät kessun saattelemana lähemmäksi sisätiloja. "Herra kersantti, lupa poistua sisätilojen ampumaradalle?"
Maliwan kysyi. Kersantti hieraisi vain leukaansa ennen vastausta
"Minä en niistä asioista voi valitettavasti päättää. Teidän täytyy kysyä vahtimestarilta, tai korkeammalta upseerilta lupaa ampumaradan käyttöön."

Pian muodollisuuksien jälkeen, miehet pääsivät taas jatkamaan. Maliwanin muistaessa vielä hyvin, missä sisätilojen ampumarata sijaitsi, hän saattoi johdattaa vaivatta miehet sinne. Päästyään sisään, oven läheisestä kopista ilmestyvä hahmo, ilmeisesti vahtimestari.
"Voinko auttaa?"
kysyi vahtimestari porukalta. Maliwan käskee porukan tulevan kokonaan sisälle, mennen itse vahtimestarin luokse
"Pyydän lupaa käyttää ampumarataa".
Vahtimestari katsoi ampumarataa hieman mietteliäänä. Tarkkanäköisempi sai huomata, että paikalla oli lukuisia korkeampia upseereita paikalla
"Kysykää joltain upseerilta, joka ei ole harjoittelemassa ampumista."
vahtimestari ehdotti, palaten asemalleen.
"Pistäkää nämä korviin."
Maliwan ilmoitti muille, ottamalla esimerkillisesti taskusta ryhmän jäsenille kuuluvat korvatulpat "Jääkää siihen paikkaan odottamaan minua."
Kieltämättä kaikki, paitsi Hyperion, olivat lähes kahden metrin säteellä paikasta, jossa heidän piti olla.

Maliwan asteli jokseen epävarmana yhden upseerin luokse, joka sijaitsi lähellä seinän puoleista rataa. Upseerilla oli muuta tekemistä, varmasti hyvin tärkeää muistiin panoa (kenties ostoslistaa), mikä ei ollut niin hyvä juttu Maliwanin kannalta.
"Herra luutnantti?"
Maliwan kysyi mieheltä. Luutnantti ei vaikuttaisi huomanneen lainkaan Maliwania, mutta jokseen pian hän esitti asianmukaisen
"Niin?"
kysymyksen.
"Pyytäisin lupaa minulle ja ryhmälleni, käyttää tätä rataa ampumaharjoitteluun."
Maliwan esitti asiansa.
"Sotilaan nimi?"
Luutnantti vain vastasi, johon Maliwan saattoi enää vain todeta
"Maliwan, herra luutnantti."
Luutnantti ottaa katseensa paperista ja jää tarkkailemaan hetkeksi Maliwania, kuin miettien, kuinka kovan huudon arvoinen mies on.
"Deja"
Oli luutnantin ainoa sana
"Herra luutnantti. Miten voin auttaa?"
Deja kysyi korkea nappiselta mieheltä.
"Tiedät kyllä, mitä aseita tulokkaat saavat käyttää ja kuinka pitkään. Palauta ryhmä myös perinteiseen aikaan takaisin yksikköönsä."
"Kyllä herra luutnantti."
Deja vastasi
"Maliwan. Pyydä vahtimestaria avaamaan asekkaappi numero 23."
Maliwan tekee kunniaan, laittaen taas kätensä lippaan.
"Lupa postua, herra luutnantti?"
Maliwan kysyi.
"Ja äkkiä kanssa."

Maliwan palasi ehkä liioitellun äkkiä takaisin vahtimestarin puheille. Pian selitettyään vahtimestarille äskeisestä, miehet pääsevät kaapille 23. Kaapin mysteerinen sisältö paljastuu, kun Maliwan ottaa esiin perinteisen pistoolin, vieläpä räkäpäillä.
"Deja. Miksi pistoolien luodit ovat räkäpäitä?"
Hologrammi ilmestyi Maliwanin näkyviin
"Te olette tulokkauta, ettekä ole vielä olleet koulutusryhmän kanssa. Teillä ei ole käytölupaa nyt, eikä jatkossakaan, käyttää harjoituksessa oikeita luoteja."
Vaikka Maliwan on ainoa, joka Déjan kykenee näkemään, koko ryhmä sattui vilkaisemaan samaan aikaan, nanosekunnin erolla, Hyperionia.
"Käymme nähtävästi tänään pistoolin perusominaisuuksia."
Maliwan lisäsi ryhmälle, joka teoriasta ei kauheasti innostunut, paitsi Hyperion, jolle kaikki on vielä niin uutta.

Muutaman tunnin esittelyn jälkeen, Déja ilmestyi uudestaan ja käski miesten palata takaisin. Pienen kiistelyn jälkeen, Maliwan taipui ja johdatti miehet takaisin yksikköön. Maliwan oli tyytyväinen ja muut miehistä vielä enemmän tyytyväisiä, kun Maliwan johdatti heidät takaisin.

Ensimmäinen päivä... huominen tulossa.

Hitto kun oikea elämä häiritsee virtuaalitodellisuudessa elämistä :D
Kuvia tulloopi ensi viikolla sitten.

Tuuli puhalti leppoisasti dyyneillä. Pienet aavikkoketut leikkivät aamun auringossa kuumuuden ollessa vielä poissa. Kaikki vaikutti rauhalliselta. Yksinäinen haukka kierteli taivaita leppoisasti liidellen.

Yhtäkkinen moottorien murina rikkoi rauhallisuuden. Auringossa kiiluva hopeinen lentoalus kiiti kymmenen metrin korkeudessa aavikon yllä, mutta sen suurten moottorien aiheuttama ilmanpaine heitti hiekkaa ketunpoikien nenille. Ne tuhahtivat ja vetäytyivät kauemmaksi, jatkaen pian leikkejään. Kuin kimmeltävä jättiläishyonteinen, alus jatkoi kiitoaan eteenpäin. Sen sisällä ikkunan ääressä seisoi hiljaisena suuri mies, joka katseli tarkkaavaisilla silmillään erämaata. Hän puhalsi hiussuortuvan silmiltään ja kääntyi katsoakseen taakseen suureen miehistöruumaan. Siinä hänen ryhmänsä kulutti aikaansa lennon aikana miten suinkin kykeni. Olof Tähdensyöjä, tummahiuksinen äkäpussi kuljeskeli edestakaisin heidän istumapaikkansa edessä näyttäen siltä kuin haluaisi ihan aivan minkä tahansa syyn päästäkseen purkamaan energiaansa. Yleensä, noin 101 % tapauksista, se tarkoitti tappelun aloittamista. Loki Tammitynnyri, ryhmän vitsiniekka, makasi selällään penkkirivin päällä, jalat heitettynä ristiin selkänojalle ja hyräili jotain pikku hymninpätkää. Fjord Helvetinliekki, jäämiesten kruunaamaton kuningas ja ryhmän liekinheittimen kantaja, tutkiskeli keskittyneenä pientä hyönteistä joka kiipeili seinällä. Wolf Valkoturkki, ryhmän luonnonlapsi ja silloin tällöin raivohulluuden partaalla ajelehtiva sekopää, taas... Niin, noh, hän ei ollutkaan missään. ”Pojat, missä Wolf on?” Týr kysäisi huolestuneena. Avaruushukat lopettivat välittömästi askareensa ja katsoivat ensin kersanttiinsa, sitten toisiinsa ja lopulta ympärilleen. Ensimmäinen joka vastasi oli Loki. ”Ei näy, pomo. Meidän on löydettävä se pahus ennenkuin koko kuljetusalus muuttuu verilöylyn tapahtumapaikaksi.” ”Pfh, hyvä vaan, tulisi hieman toimintaa tännekin” lisäsi Olof ja raksautti rystysiään. Týr mulkaisi häntä kuin huonosti käyttäytyvää kakaraa ”Olof. Täällä ei kuole kukaan. KUKAAN. Ymmärrätkö, poju?” ”Joo joo joo, tiedetään tiedetään. Ei tapeta ketään.” nuorempi mariini vastasi selkeän vastahakoisesti. Kersantti rykäisi. ”Joo joo, ei myöskään hakata!” Olof lisäsi nopeasti ärtyneenä.
Hukat lähtivät etsimään kadonnutta toveriaan ja tämä löytyikin nopeasti. Pitkä valkoinen turkki kiilteli kauniisti hänen hartioillaan ja hänen pörröinen häntänsä oli kiertynyt hänen ympärilleen, kun hän oli käpertynyt kerälle erään kontin päälle nukkumaan. Olof huokaisi.” Täällä se meidän eksynyt koiranpentu taas on. Noh, haetaanko kori ja kannetaan kotiin vai onko jollakulla talutushihna?” Olof kumartui taputtamaan Wolffia päälaelle. ”Noh, puppeli, nousep...” Hänen lauseensa jäi kesken Valkoturkin silmien rävähtäessä auki ja salamannopean nyrkin pamahtaessa hänen kasvoihinsa. Samalla sekunnilla Wolf ponkaisi ylös, valkea kuontalo pystyssä seisten ja hypäten Olofin päälle. Molemmat jääkärit tömähtivät lattiaa vasten sellaisen äänen saattelemana, jonka vain puoli tonnia teräslattialle putoavaa metallia saa aikaan. Wolfin kädet moukaroivat toveriaan armotta ja eläimellinen murina nousi hänen kurkustaan. Hän sylki lauseet suustaan, painottaen jokaista sanaa.”Kukaan, ei kukaan!” Nyrkinisku.”Ei tule herättämään minua!” Toinen. ”Taputtamalla!” Kolmas. ”Minua!” Kyynärpääsurvaisu. ”Päälaelle!” Polvi sinne mihin sattuu. Hän pyörähti sivulle päin ja noustessaan jaloilleen työnsi kätensä Olofin alle ja kohotti tämän ilmaan. Olof kuitenkin riuhtaisi itsensä irti ja heittäen kuperkeikan nousi itsekin ylös, nyrkit tanassa. ”Ja mikähän helevatan neiti sie luulet olevas, prrrkl!! Sen viimeisen kerran lähdit taas harhailemaan, nyt kyllä minä taon sinuunkin joitain tapoja, koiran puolikas!” Molemmat tappelupukarit syöksähtivät toisiaan kohti, mutta samalla hetkellä Týr syöksyi heidän väliinsä, potkaisten Olofin jalan eteenpäin, saaden hänet menettämään tasapainonsa ja kaatumaan, mutta samalla hän myös nappasi Wolffia ranteesta ja kainalon alta ja pyöräytti hänet naama edellä lattiaan. ”Molemmat, ylös! Tämä on operaatio eikä mikään Fenriksen vanhojen ämmien lastentarha! Käyttäytykää kuin arvonne mukaiset sotilaat! Tappelu ja muu painiminen saavat jäädä kunnes tehtävä on täytetty! Menikö tämä teidän paksukalloisten madonpoikien tajuntaanne vai täytyykö minun ladata se hylsyyn ja ampua molempien peräpuolesta sisään, mitä?” Hän murahti heille. Kumpikin mies kasasi itsensä kuten parhaiten kykeni ja nousi hätäisesti kompuroiden ylös, tehden kunniaa kersantilleen ja huudahtaen yhtäaikaa ”Kyllä, sir!” Týr nyökkäsi päällään heidän istumapaikkojensa suuntaan ja lähti itse edellä.

Loppumatka sujui kutakuinkin ongelmitta, mitä nyt Lokia piti hieman toppuutella tekemästä liian läheistä tuttavuutta lähellä odottelevien 753:nnen Krudislaisten jalkaväkinaisten kanssa. Heidän saapuessaan Saraneneen maisemat olivat muuttuneet. Loputtoman aavikon tilalle oli tullut suurikokoinen, kimmeltäväkuorinen kaupunki järven rannalla. Toisella puolella tuuli heilutteli laajoja metsäalueita. Ihmisiä ja muita humanoideja oli joka puolella, ja Hukilla oli pieniä ongelmia pidättäytyä teurastamasta kaikkia näköpiirissään olevia xenoja. ”Miten tämä kerettiläisyys on sallittua?! Tämähän on järjetöntä! Týr, anna minulle puoleksi tunniksi vapaat kädet! Vartiksi! Hetkeksi! Eihän näitten muukalaisten voi antaa jatkaa näin!” Olof tuskaili. Týrin vastaus oli hillityn painava. ”Olof, me olemme täällä vieraita. Vaikkakin tämä planeetta on tiheänään muukalaisia, me emme ole täällä puhdistamassa sitä. Äläkä unohda, että joskus heistäkin on hyötyä, kuten Ishtvaanin tapauksessa.” Hetken hiljaisuuden jälkeen hän sihahti kuitenkin hampaittensa välistä. ”Tosin, mikäli tilaisuus on, älä anna armoa tälle galaxin kuonalle. Ei armoa, ei lepoa, ei sääliä.” Týrin silmässä näkyi vihamielinen kiilto kun hän sanoi nämä ajatuksensa. Avaruusjääkärit marssivat alas laskeutumisramppia ja pian heille vilkuttikin jonkin sortin sotilasvirkailija joka ohjasi heidät oikeaan suuntaan. Heidän ylleen tuli pyörimään pieni lampunkaltainen olio, jonka Týr oletti olevan jonkin sortin opas. Hän olikin oikeassa. Lokilla sen sijaan oli parempia suunnitelmia tuolle teknologian mestarinäytteelle. Hän hivuttautui yhden lähistöllä lilluvan lähelle ja nopeasti nappasi sen käsiinsä piiloon. Sitten hän hipsi Olofin taakse ja survaisi laitteen tämän varustevyöhön, jossa pieni laiteparka rupesi epätoivoisesti rimpuilemaan päästäkseen vapaaksi. Loki astahti sivulle vetäisten ohikulkevan alokkaan tilalleen kohtaamaan Olofin raivon. Hän naureskeli itsekseen katsellessaan kun Fjord ja Wolf pitelivät punaisena karjuvaa Olofia käsistä ettei tämä tappaisi onnetonta sijaiskärsijää.

Heidän saapuessaan käyttämäänsä lentoalusta vastaava pienempi laite vei heidät suuren kompleksin luokse, jossa heidät ohjattiin luentosalin näköiseen tilaan. Jääkärit kävelivät muun tungoksen läpi ilmeisen piittaamattomina muista paikalla olijoista ja istahtivat keskimmäisen rivin takapöytään. Olof ja Loki rämähtävät täydellä voimalla istumaan niin että penkit painuvat kuprulle ja metalli vääntyy liitoksistaan. Molemmat heittävät jalat pöydälle kuin kurittomat pikkupojat ja virnistävät toisilleen iloisesti. Fjord nappaa tuolin tyylikkään arvokkaasti taaksepäin ja istahtaa selkä suorana paikalleen. Muutkin istahtavat lähes hyvien käytöstapojen mukaisesti. Salissa on kova kuhina ja hälinä, mutta siltikään he eivät voi olla huomaamatta kyräileviä katseita ja kulmien kohotteluja joita he saavat aikaan muissa. Eräästä viereisestä pöydästä kuuluu mumisevia kommentteja. ”Mitä nuokin täällä tekevät, mokomat esittäjät...” Olof kuulee tämän ja tuhahtaen sylkäisee heidän pöytäänsä. Pöydässä istuva mustanpuhuva Keisarillisen Kaartin komissaari katsahtaa häntä kuin tahtoisi tappaa tämän mutta kääntyy pois kun huone hiljenee ja operaation johtohenkilöstö alkaa pitää puhettaan.

*blah blah blah*

Puhe tuntui jatkuvan ikuisuuden. Haukottelua ja kynsien pureskelua harrastettiin yleisesti mutta Wolfilla oli isompia ongelmia. Hän tunsi kuinka se oli taas tulossa. Ei nyt, hän toisteli itselleen, ei nyt. Hänen kyntensä upposivat monta senttiä pöytälevyyn ja veri sykki hänen ohimoillaan. Hänestä tuntui kuin hänen päänsä hajoaisi. Jos hän saisi kohtauksen täällä, siitä seuraisi hirveitä. Vastusta, vastusta. Juuri kun hänestä tuntui että hän ei enää jaksaisi pidätellä himojaan vastaan, edessä paasaava upseeri lopetti ja pyysi ryhmien johtajiston luokseen. Týr lähti käymään siellä ja Wolf rojahti tuoliinsa läähättäen ja yksinäinen hikikarpalo valui hänen otsallaan. ” Ei mikään mahtava esitys, sanoisin. Sillon kun minä...” Loki alkoi kertomaan, mutta hänet keskeytti karhea miesääni. ”Ei todellakaan. Nimittäin se, että te universumin pohjasakka olette täällä pilaamassa viimeisetkin mahdollisuudet mistään todellisesta harjoittelusta.” Olof, Fjord ja Loki käänsivät päätään oikealle nähdäkseen kuka ihme kehtasi puhua heille tuohon sävyyn. Heidän vierellään seisoi heitä rintaan asti ulottuva mies, jolla oli päällään pitkä musta takki punaisin reunakoristuksin ja pääkallokuvioiduin kalvosimin. Hänen arpeutuneita kasvojaan koristi kiiltävä koppalakki jota koristi keskellä pieni kultainen kaksipäinen kotka, jonka edestä kulki hopeinen ketju. Hänen kätensä olivat napakasti yhdessä hänen selkänsä takana ja koko hänen olemuksensa oli hyvin kunnioitustaherättävä. Paitsi jääkäreissä. Olof ja Loki repesivät nauramaan katketakseen. ”Whahahahaa! Kuka on tämä ruttuinen mallinukke jolla on palleja tulla sanomaan tuo Avaruushukkien sotureille! Kyllä on kovat luulot itsestäsi sinulla, äijä!” He karjuivat. Komissaari vaikutti äärimmäisen närkästyneeltä ja nyrpisti nenäänsä. ”Taitavat luulot olla teillä itsellänne, koiran perkeet. Ilman noita panssareitanne teistä ei olisi mihinkään, mitä oikealta sotilaalta odotetaan. Ei, sekin on liian hyvin sanottu teistä. Kadotkaa tältä planeetalta, te Keisarin valon hyljänneet mutantit! Olette häpeäksi koko kunniakkaalle Imperiumillemme!” Tämä oli jo liikaa Olofin pinnalle, jonka pituus muutenkin on jossakin nuppineulanpään ja pölyhiukkasen välimaastossa. Veret seisauttavan karjaisun saattelemana hän pudottautui alas ja ponnahti liikkeelle kuin vapautettu jousi. Panssaroitu nyrkki osui silmää nopeammin komissaarin vatsan tienoille ja monen sadan kilon liikevoima sinkosi hänet metrikaupalla ilmaan.

Hänen silmänsä pullistuivat ja veri purskahti hänen suustaan. Olofin liike ei kuitenkaan pysähtynyt siihen vaan sillä samalla silmänräpäyksellä hänkin oli ilmassa vastuksensa perässä ja molemmat rysähtivät viereiseen pöytään sellaisella voimalla että pöytälevy napsahti halki ja parivaljakko mätkähti lattiaan. Ilma pakeni kaartilaisen keuhkoista ja hänestä tuntui mahdottomalta hengittää Olofin maatessa hänen päällään ja kohottaessaan nyrkkinsä lyödäkseen hänen päänsä muusiksi. Jokin kuitenkin pysäytti tämän tapahtumasta. Týr oli palannut ja laskenut kätensä Olofin käsivarrelle, estän yhdellä kädellään tätä tappamasta vastustaan. Hän sysäsi Olofin syrjään ja tarrasi toisella kädellään komissaaria rintapielistä ja nosti tämän ylös kevyesti kuin höyhenen. Miesten katseet kohtasivat.

”Pahoittelen miesteni toimintaa, toveri. Oletan kuitenkin ettette tekään ole aivan syytön tapahtuneeseen. Tyhmyydestä sakotetaan, ystävä hyvä.” Sanottuaan tämän hän päästi pieksetyn miehen putoamaan. Tuo sama pahanilkinen pilke käväisi taas hänen ainoassa silmässään ja hänen suunsa vääntyi leveään virneeseen hänen katsoessaan maassa röhnöttävään mieheen kuin kapiseen piskiin. ”Rehellisesti sanoen, komissaari, arvostelkaa Hukkien lojaaliutta Keisariin vielä kerran ja pidän henkilökohtaisesti huolen että teidän sisäelimillänne on noin kilometrin etäisyys toisiinsa. Ymmärrämmekö toisiamme?” Odottamatta vastausta hän kääntyi pois ja huikkasi alaisilleen. ”Pojat, menoksi. Etsitään jostain majoitustilat.” Sitten hän kuitenkin pysähtyi ja katsahti takaisin komissaariin. ”Minun pitää huuhdella suustani pois aavikon likaa.”

On se kyllä ihme ja kumma miten kaksi ihmistä jätti kirjoittamatta. Jopa Termis kaikkien duuniensakin kesken jaksoi omansa tehdä. Hävetkää!

Termis voisi oppia painamaan sitä entteriäkin.

Hikipisaroita ja uusia maisemia

Nouseva aurinko toi mukanaan uuden päivän, jota jokainen oli odottanut todella innokkaasti. Pitkältä tuntunut eilispäivä oli nyt vain iloinen muisto ja väki odotti innoissaan koulutuksen alkamista. Kukaan ei tahtonut jäädä tuvan lämpimään sänkyyn nukkumaan vaan oitis herätyksen aikana he hyppäsivät ylös ja tekivät aamurutiinit sotilaan tapaan nopeasti ja huolellisesti valmistautuen päivän askareihin niin fyysisesti kuin henkisestikin niiden aikana.

Askareiden ja aamiaisen jälkeen, peruskoulutuksen kurssilaiset muodostivat yksikön ulko-oven eteen muodon, jossa heitä seisotettiin muutaman minuutin verran ennen liikkeelle lähtöä. Jotkut näyttivät muodossa marssiessaan kurinalaisuutta kun puolestaan toiset kävelivät tahallaan omaan tahtiinsa tai edessä olevan avaruusjääkärin kantapäiden päällä.

Muoto pysähtyi määränpäähänsä, joka vaikutti olevan urheilutalo. Muoto seisoi paikoillaan levossa useita minuutteja ja heitä johtavat aliupseerit polttivat tupakkia sivussa vahtien silmä kovana, että kukaan ei puhuisi tai liikahtaisi muodossa. Jokaista, joka uskalsi pyöriä, toruttiin viipymättä ja kuiskijat komennettiin punnertamaan muodon edessä.

Lopulta paikalle ilmestyi henkilökuntaan kuuluva kouluttaja, arvoltaan luutnantti. Muodon katse siirtyi käskystä luutnanttia kohti aliupseerien tehdessä ilmoituksen muodon paikalla olosta ja sen koosta. Luutnantti kiitti aliupseeria ja alkoi pitämään puheen muodolle tämän päivän komennuksista samalla antaen luvan seisoa levossa.

Jokainen ryhmä tulisi jakaantumaan kolmeen osaan. Yksi teistä tulisi osallistumaan ryhmän edustajana lähitaistelukoulutuksessa, jossa otatte mittaa toisten ryhmien osallistujia vastaan, kaksi muuta pääsevät ampumaradalle näyttämään, miten hyvin te luuserit osaatte käsitellä ampuma-asetta ja viimeiset kaksi lähetetään metsään suunnistuskoulutukseen aikaa vastaan.

Lähitaistelukoulutusta johtaa aliupseeri Johansson ja koulutus tullaan pitämään urheilutalon tiloissa. Ampumakoulutusta tulee johtamaan kersantti Kenmore, jonka tapaatte ampumaradalla, johon jäljelle jääneet aliupseerit saattavat teidät. Suunnistusta valvon minä itse ja me lähdemme tältä seisomalta Eemelin kyydissä matkaan.

Kohti ampumarataa

Matka ampumaradalle oli pitkä ja se marssittiin nopealla tahdilla. Aliupseerit olivat aloittaneet matkansa kävelemällä normaalia vauhtia, mutta heti kasarmin porttien ulkopuolella he olivat alkaneet ottaa aina vain pitempää askelta toisensa jälkeen. Tuntui aivan siltä kuin matka olisi menty juosten, mutta siitä huolimatta tahti oli vain kävelyä. Jotkut jäivät jälkeen ja parijonossa kulkevaan muotoon tuli suuriakin aukkoja, joita ei saatu suljettua aliupseerien huudoista huolimatta. Jokainen kerta kun he olivat ottaneet muutaman juoksuaskeleen, etummaisten piti odotella viimeisien paikalle pääsyä.

Lopulta matkassa näkyi kuitenkin päätepiste ja jokainen huokaisi helpotuksesta. Vaikka lähettyvillä näkyikin ihmisasutusta ja auringon säteet heijastuivat puiden yläpuolella, kaukana olevista pilvenpiirtäjistä, reitti ampumaradalle oli suunniteltu nähtävästi olemaan mahdollisimman hankala, mutta siitä huolimatta sitä kykeni sanomaan vuoristo-, suo- ja jopa metsäpolkua paremmaksi tieksi kulkea. Jokainen kurssilainen ei ehkä sittenkään ollut ihan niin hyvässä kunnossa kuin oli aluksi kuvitellut.

Kersantti Kenmore tervehti saapuneita ja uupuneita kurssilaisia iloisesti. Hän oli iloinen nähdessään miesten olevan väsyneitä tästä 3km pikakävelystä ja lohdutti miehiä sanomalla, että pahin olisi nyt takana.

Pienen levähdystauon ja ruokailun jälkeen miehet ottivat uuden muodon kersantti Kenmoren edessä, joka alkoi huutelemaan nimiä aakkosjärjestyksessä varmistaakseen, että jokainen on paikalla. Samalla hän myös pyysi miehiä tekemään uuden muodon hänen oikealla puolelleen, koska ampumaradalla jokaisen tulisi olla aakkosjärjestyksessä.

Uuden muodon synnyttyä, he lähtivät kävelemään kohti ampumarataa ja omaa paikkaansa, jonka taakse he jäivät seisomaan. Ennen ampumista kuitenkin jokaisen tulisi varmistaa aseen kunto ja puhtaus. Miesten purettua aseensa osiin ampumapaikkansa päällä, kersantti Kenmore varmisti henkilökohtaisesti jokaisen aseen kunnon ja jakoi sotilaille viisi patruunaa ampumista varten todettuaan aseen olevan ampumakunnossa.

Kohti tuntematonta

Miehet olivat nousseet Eemeleiden kyytiin ja istuivat pimeässä autossa tuntien istuinten tärinän heidän ajaessaan sileällä asfaltilla. Eemelin istuintilassa he eivät nähneet mitään muuta kun ajoittain välähdyksen kirkkaasta valosta, joka tuli sivuliepeiden pienien rakojen välistä aina ajoittain sisälle. Ajoneuvo ajoi nopealla vauhdilla eteenpäin eikä kuljettaja säälinyt kaasupoljinta lainkaan. Nopean vauhdin vuoksi sivuliepeet lähtivät lepattamaan ja löivät usean kertaa itsensä metallipintoja vasten aiheuttaen inhottavalta kuulostavan paukkeen.

Ajoneuvo pysähtyi hetkeksi, jonka syyksi miehistä ajatteli olevan portin luona. Kasarmilta on varmasti vain vartioituja ulospääsyteitä ajoneuvon kanssa, jotka vaativat jonkunmoisen tarkastuksen niin henkilökohtaisesti että papereiden osalta. Lopulta kun ”tarkistus” oli hoidettu, ajoneuvo lähti jälleen liikkumaan samalla nopeudella kuin aikaisemminkin.

Vain muutama minuutti kesti kunnes miehistö tunsi tärinästä, että ajoneuvo ei enää liikkuisi sileällä, hyvin hoidetulla tiellä. Ajoneuvo alkoi pomppimaan ajoittain ikään kuin se olisi ajanut kuopan ylitse ja parhaimmillaankin se tuntui ajavan epätasaisella maaperällä. Sisälle tullut valokin oli paljon heikompi nyt.

Ajomatka tuntui hyvin pitkältä. Osa miehistöstä päätti ottaa tilaisuudesta kaiken ilon irti ja yrittivät saada unenpäästä kiinni harvan onnistuessa siinä. Jutustelua ei paljoa ollut käynnissä melun ollessa liian kova normaaliin keskusteluun ja huutaminen toiselle ei oikein maistunut muutamia lausahduksia lukuun ottamatta. Moni yritti pitkin matkaa katsoa rannekellostaan aikaan, kuinka kauan he olivat olleet tässä viileässä ajoneuvon pimeydessä, mutta eivät saaneet pimeyden vuoksi kellon viisareista tai digitaalisista numeroista selvää.

Lopulta ajoneuvo pysähtyi ja jokainen oli riemuissaan. Matka oli ollut pitkä ja uuvuttava. Moni oli tuntenut ajoneuvon pimeyden epämiellyttäväksi ja nyt päästyään ulos valoisaan metsään, sen kirkkaus koski silmiin ja teki niiden aukipitämisestä oman haasteensa. Mutta ennen kaikkea jokainen oli iloinen siitä, että nyt he saisivat alkaa tehdäkin jotain.

Luutnantti käveli miesten luokse ja uteli hieman kuluneesta ajasta ajoneuvon kyydissä kunnes lopulta meni asiaan. Hän kertoi miehille tehtävän nopeasti mennen yhden asian kerrottuaan toiseen kysymättä lainkaan, jäikö epäselvyyksiä.

Parin tulisi heille jaetun kartan avulla suunnistaa maastossa määrättyyn paikkaan, jossa teitä odottaisi kiituri, jonka avulla pääsette linnuntietä nopeasti kotiin. Kiitureita on odottamassa kuitenkin vain rajallinen määrä ja yksi epäonninen ryhmä, joka on epäonnistunut tehtävässään niin sotilaana kuin ihmisenäkin, tulee palata takaisin yksikköön kävelemällä ja suunnistamalla tämän kartan avulla.

Määränpää tulisi olemaan pitkä ja vaikea ja luutnantti ei olisi yllättynyt, jos he pääsevät kiiturin luokse vasta iltahämärän aikoihin. Matkan aikana heille ei tarjota ruokaa vaan nälkäisten sotilaiden on tarkoitus itse poimia antimensa luontoäidiltä, jos nälkä muuttuu sietämättömäksi. Viimeistä ryhmää varten kuitenkin lähetetään ruokaa kiiturilla, että poloiset äidin pikku tappajat eivät vain nääntyisi yön keskellä.

Jos kohtaatte matkalla toisenne, saatte vapaasti tehdä mitä ikinä haluattekin. Iskekää toiselle silmä mustaksi tai miksei vaikka saman tien molemmat. Hengiltä toista ei kuitenkaan saa lyödä tai aiheuttaa suurempia vammoja. Deja tarkkailee teitä ja saamme tietää jokaisen tappelupukarin toimista.

Luutnantin takaa saapui muutama kuski, jotka kantoivat jotain suurikokoista laatikkoa käsissään. He kävelivät aina luutnantin viereen ja laskivat laatikot maahan hänen jalkojensa ääreen. Luutnantti välittömästi laatikoiden laskeuduttua osoitti niitä kohti ja kertoi, että ryhmät saisivat lipastaa lippaansa täyteen näitä erikoisvalmistettuja panoksia, jotka jättävät väritahran osuessaan johonkin. Näiden luotien avulla voitte käydä nyrkkitaisteluiden lisäksi tulitaisteluita toistenne kanssa.

Jos sinuun osuu kyseinen patruuna ja huomaat ruumiisi värjäytyneen, olet haavoittunut ja sinun tulee toimia sen mukaisesti. Jalkavammaiset jatkavat matkaansa joko ontuen tai hyppien yhdellä jalalla. Jos puolestaan kuolette, tulee toisen teistä raahata ruumis perille saakka tavalla tai toisella.

Kukaan teistä apinoista ei ole kuitenkaan niin kyvytön ja epäonnistunut sotilas, että kuolisi tämän koulutuksen aikana, mutta jos kuitenkin molemmat teistä olette niin tyhmiä ja kuolette, voitte jatkaa matkaanne normaaliin tapaan odotettuanne ensin tunnin verran niillä sijoillaan rangaistukseksi.

Ennen liikkeelle lähtöä ryhmät saivat syödä kaikessa rauhassa, jonka aikana kuskit toivat jokaiselle ryhmän johtajalle henkilökohtaisen kartan alueesta ja reitistä takaisin asutuksen keskelle. Kartassa näkyi tämän hetkinen olinpaikka ja määränpään lisäksi yksi toinen paikka, jonne heidän tulisi ensimmäisenä suunnistaa. Mitä pisteessä heitä odottaa, jäi kuitenkin tuntemattomaksi kuskien itsenkään tietämättä sitä.

Miesten lopetellessa syömisiään ja valmistautumista lähtöön, jokainen Eemeleistä lähti liikenteeseen ja jäljelle jäi vain ryhmät keskenään.

Lets get ready to rumble

Urheilutalo näytti olevan kuin minkä tahansa muun varuskunnan urheilutalo. Siellä oli tilat pelata pallopelejä, uida, puntille että lähitaisteluja varten. Käytävät olivat varustettu urheilevista ihmisistä ja diplomeista varuskuntien välisistä kilpailuista lukuisista eri lajeista.

Miehet kuitenkin vietiin suoraa päätä lähitaisteluita varten varatuille tiloille. Päästyään paikan päälle, miehet suuntasivat pukuhuoneisiin, jossa he riisuivat päällimmäiset vaatteensa ja kenkänsä, jonka jälkeen he tekivät muodon pehmustetun maton edustalle.

Heille pidettiin pieni puhe siitä, miten lähitaistelu on tärkeä osa sotilaan taitoja vaikka nykymaailman sodankäynnissä niille ei joka päivä tulisikaan käyttöä ampumapainotteisen taistelun vuoksi.

Heille myös näytettiin nopeasti muutama keino taistella, potkuja, lyöntejä, heittoja ja torjuntoja, jotka he saivat toistaa pareittain. Pikaisen oppitunnin lopuksi jokainen kuitenkin vaikutti olevan enemmän kiinnostunut alkaa oikeasti tappelemaan toisia vastaan kuin kuuntelemaan, mitä aliupseeri Johanssonilla oli heille sanottavaksi.

Lopulta kuitenkin parit määrättiin ja jokainen alkoi innostua tästä koulutuksesta.

-----------------------------------------

Taisteluparit ovat:

Weedeo – BDD
Tez – Arkki
Termis - Johansson

Dodiih, sellaisella toiminnalla aloitetaan tämä areena.

Homma hoidetaankin sitten siihen tapaan, että ammunnan tulokset minä kerron teille joskus kun jaksan ne teille heittää ja sitten te kirjoitatte koko päivästä niin paljon kuin haluatte. Lähitaistelu menee ihan samaan tapaan kuin aikaisemminkin kierrosmätöt ja suunnistetaan sitten yhdessä mesessä vähän kerrallaan.

El edit: Ai juu niin joo, jos joku homo haluaa pistää haisemaan maastossa heti alkuun, tämä viikonloppu aikaa kertoa siitä. Muussa tapauksessa lähdette laulaen matkaan.

Deapt sekä Quarl jaksoivat kuunnella upseerin puheen läpi ja olla keskittymättä mihinkään muuhun. Clarke koki sen turhaksi entisenä sotilaana ja siksi seurasi sen vielä saapumisen aiheuttaman väsymyksen takia yhdellä, puoleksi auki olevalla silmällä. Duroh ja Nimetön seurasivat hiljaisina tapahtumaa, ehkä niinkin hiljaisesti, että hieman sosiaalisempi sotilas löytäisi tämän ymmärtämättömäksi.

Upseeri sanoi viimeiset sanansa ja katsahti muutamaksi sekunniksi ryhmään. Ehkä tämän katseesta pystyi aistimaan lievästi, ettei hänellä ollut suurta kiinnostusta tehdä yhteistyötä heidän kanssa. Sitten hän käveli pois huoneesta, osoittaen selvästi asemansa astumalla normaalia kovemmin arvokkailla saappaillaan äänekkäästi ulos. Tätä korosti vielä huoneessa vallitseva hiljaisuus, josta äänet erottuivat ja lievästi kaikuivat poispäin.

’’ Hieno mies…’’ sanoo Duroh upseerista. Clarke naurahtaa pääasiassa ironian takia.

Quarl katsoo hetken väsyneesti ja hieman tyytymättömästi itse ryhmäänsä. Ei hän kylläkään pitänyt upseerin puheista ja oletettavasta tulevasta, sillä kukaan Deaptia lukuun ottamatta tiesi miten asetta käytetään.

’’ Olkoot tämä hänelle koulutus, sen jälkeen jatkakaamme matkaamme eteenpäin.’’, mutisi Quarl. Deaptin silmistä näki pienen kiilteen ja innostuksen, jonka hän kuitenkin hillitsi, kuin yli-innokas alokas. Toisaalta, hänen kokemuksella saadut taidot olivat jo siinä tilassa, että niitä tarvitsisi ainoastaan hioa.

Clarke ja Quarl pitivät tästä piirteestä, muttei Nimetön huomioinut häntä. Ei hän ainakaan ollut upseerin puhettakaan kuunnellut. Tuskin häntä tosin kiinnostaisi miten Deaptin koulutus sujuisi, hänen motiivinsa olivat suunnattuja muualle.

’’ Tehän olette uusia alokkaita jotka saapuivat juuri vähän aikaa sitten?’’ huikkasi joku Nimettömän selän takaa. Quarl kääntyi ja näki tumman harmaaseen pukuun pukeutuneen sotilaan. Upseeri hän tuskin oli päätellen siitä, ettei hänen rinnalla kimaltanut ollenkaan kultaista mitallia.

’’ Joo.’’

’’ Siinä tapauksessa saatte seurata minua, näytän teille missä huoneenne on.’’

Quarl nyökkäsi ja nousi, muun ryhmän toistaessa tuon verkkaisesti. Sotilas johti heidät puhtaan valkoisen käytävistä muodostuvan verkoston läpi ja tökkäsi avaimen oveen.

Itse huone ei ollut samaa tasoa kuin itse imperiumin loputtomilta tuntuvissa hive-kaupungeissa oli parhaimmillaan, mutta se kelpasi. Muutama tylsän muovin värinen sänky, mutta ne olivat muuten täysin virheettömiä. Muutama valkoinen metallikaappi nousivat myöskin nurkasta.

Kelvatkoon.

Quarl nyökkäsi kiitoksen merkiksi, ja sotilas astui ulos huoneesta, sulkien oven perässään. Clarke heitti suurikokoisen reppunsa nurkkaan, jossa se painautui lievästi kasaan. Oli ehkä hänen ja koko ryhmän onni, ettei kukaan merkittävä henkilö nähnyt sitä.
’’ Näyttääpä hyvältä’’ Clarke sanoi ja piti hetken tauon.

’’ Eipä tällaista monesti nähnyt kotigalaksimme puolella, vaikka sieltäkin loistoa löytyi’’.

’’ Enpä itse ainakaan näin hyvää ole usein päässyt näkemään kotipuolellamme’’, vastasi hieman keskeyttäen Quarl. ’’ Herroiksi elävät tietenkin saavat parempaa, mutta pohjasakalle se tietenkin kelpaa, ainakaan täällä ei ole ihmismassaa ympärillä joka estäisi melkein liikkumisen paikasta toiseen.’’

’’ No, viekäämme aseemme muualle, en itse ainakaan huoneemme kaappeihin yritä tunkea raskasta boltteriamme.’’ sanoi Deapt.

’’ Mene vain’’ Clarke nauroi, tietäen ettei Deapt luultavasti vastustelisi.

Deapt katsoi hetken tarkastellen Clarkea, ja sitten käveli pois raskas boltteri niskan ja käsien kannossa mukanaan.


---


Yritetääs seuraavalle kerralle saada fluffi ajoissa ja hieman 1.3 sivua pidempänä. Kokeisiin lukeminen tuppaa viemään ikävästi aikaa.

Jenkinin johtama ryhmä isuti aloillaan luentosalissa odottaen luennon loppumista. Jenkinin huomion oli herättänyt joukko avaruusjääkäreitä ja luennon loputtua hän nousikin ylös ja suunnistu suoraan avaruusjääkäreitä kohti muun ryhmän seuraten perässä. Jenkin kuuli avaruusjääkärien puhetta ja keskeytti sen tökerösti. “Ei todellakaan. Nimittäin se, että te universumin pohjasakka olette täällä pilaamassa viimeisetkin mahdollisuude mistään todellisesta harjoittelusta.” Jenkin huomautti keräten kolmen avaruusjääkärin huomion. Vaikka Jenkin näytti lapselta noiden karjujen vieressä hän ei astunut askeltakaan taaksepäin vaan katsoi kulmiensa alta ensimmäistä avaruusjääkäriä. Harrigan ja Yamato huokaisivat kuin yhteen ääneen “Ei taas tätä.” lausahdus mielessään. Truman oli tullut melkein Jenkinin vierelle tukien johtajansa lausuntaa. “Whahahahaa! Kuka on tämä ruttuinen mallinukke jolla on palleja tulla sanomaan tuo Avaruushukkien sotueille! Kyllä on kovat luulot itsestäsi sinulla, äijä!” Avaruusjääkärit nauroivat Jenkinille. “Luulot ovat teillä itsellänne, koiran perkeleet. Ilman noita panssareita teistä ei olisi mihinkään, mitä oikeilta sotilailta odotetaan. Ei, sekin on liian hyvin sanottu teistä. Kadotkaa tältä planeetalta, te Keisarin valon hyljänneet mutantit! Olette häpeäksi koko kunniakkaalle Imperiumillemme!” Jenkin vastasi kasvojensa vääntyen vihaiseen irvistykseen. Tosin tämä lause oli liikaa yhdelle avaruusjääkäreistä ja tämä karijaisi kantavan ja pelottavan karjaisun ilmoille ja liikkui lunnottoman nopeasti. Avaruusjääkräin nyrkki oli uponnut Jenkinin vatsaan ja molemmat Jenkin että avaruusjääkäri lensivät metrejä ilmassa lopulta laskeutuen yhden pöydän päälle rikkoen pöydän altaan. Jenkinin suusta oli lentänyt verta ja sylkeä ulos ja tämä tunsi kuin hänen sisuskalunsa olisivat vääntyneet pois paikoiltaan.

Ei kestänyt kauaa kun loppu ryhmä reagoi. Harrigan ja Truman olivat ottaneet heti askeleet Jenkinin ja kahden rauhallisemman avaruusjääkärin väliin nostaen kätensä ylös nyrkeissä. Yamato oli ottanut vain nopeasti askeleita kohti Jenkiniä vieden kätensä jo armeijaveitselleen. Trumanin kasvot vääristyivät ikävään virneeseen tämän nousten nopeasti tuolin kautta pöydälle seisomaan katsoen seisovia jääkäreitä nyt samalta korkeudelta. Jenkinin päälle käynyt jääkräi olisi varmaan viimeistellyt Jenkinin siihen paikkaan jos avaruusjääkärien johtaja ei olisi pysäyttänyt toisen nyrkkiä. Ravioavaiseksi käynyt jääkräi sysättiin sivuun ja joukon johtaja nosti Jenkinin ylös rinnuksistaan. Jenkinin suusta valui vieläkin verta tämän kohdatessaan katseellaan tuon avaruusjääkärien johtajan katseen. “Pahoittelen miesteni toimintaa, toveri. Oletan kuitenkin ettette tekään ole aivan syytön tapahtuneeseen. Tyhmyydestä sakotetaan, ystävä hyvä.” Tuo julkea jääkäri sanoi Jenkinille. Sanomisensa jälkeen jääkäri irroitti otteensa antaen Jenkinin tippua jaloilleen. Jenkin melkein menetti tasapainonsa ollen vieläkin jääkärin lyönnistä pahoin voiva, mutta Yamato joka oli jo saapunut paikalle tuki tätä sen verran että tämä pysyi jaloillaan. Jääkärien johtaja katsoi alentavasti Jenkiniin. “Rehellisesti sanoen, komissaari, arvostelkaa Hukkien lojaaliutta Keisariin vielä kerran ja pidän henkilökohtaisesti huolen että teidän sisäelimillänne on noin kilometrin etäisyys toisiinsa. Ymmärämmekö toisiamme?” Jääkäri totesi kääntyen ympäri ja lähtien johdattamaan miehiään pois. “Te avaruus jääkärit ette välitä mistään te ette ole tunteneet sitä tunnetta kun kävelette toverienne ruumis kasan yli jatkaaksenne taistelua. Te ette ikinä tule tuntemaan sitä.” Jenkin sanoi tarkoittamattomasti hiljaisella äänellä halveksien jääkäreitä ja viimeinen vedos oli näiden johtajan viimeiset sanat jotka oli selvästi kohdistettua Jenkiniin. “Minun pitää huuhdella suustani pois aavikon likaa.” Jenkin oli raivoissaan ja jos hänen las pistoolinsa olisi ollut mukana niin se olisi lauennut jo kaksi kertaa avaruusjääkärin komentajan päähän.

Ryhmä keräsi itsensä johtajansa ylle Lawsonia lukuun ottamatta, joka hyppeli pöydältä pöydälle kohti huoneen ovea. Jenkin sai taas tasapainonsa takaisin ja pyyhkäisi verta suun pielestään lähtien johdattamaan joukkoaan pois luokasta. Luokasta ulos päästyään Jenkin murahteli henkensä alla avaruusjääkärien huonoudesta muiden ollen hiljaa ja liikkuen perässä. Jenkinin pää kääntyi puolin ja toisin tämän etsien koulutushenkilökunnan jäsentä. Ketään ei näkynyt, mutta käytävän päässä oli joku pöytä ja sen takana istui joku. Jenkin totesi että se voisi olla ainakin mahdollinen tiedon saanti paikka. Jenkin jatkaa kiroamistaan henkensä alla kuinka henkilökunta on huono ja ei ole järjestellyt hommaa kunnolla. Harrigan joka käveli Jenkinin perässä otti tupakka-askin taskustaan laittaen tupakin jo huulilleen. Truman jatkoi kolmantena jonossa mulkoillen vastaantulijoita, mutta muuten pysyen hiljaa ja jatkaen maktaansa. Lawson oli hiljentynyt ja käveli katse lattiassa neljäntenä ja viimeisenä Yamato käveli normaali hymynsä naamallaan. Pöydän äärellä oleva mies osottautuu alikersantiksi. “Nyt se tupakka vittuun siitä huulilta.” Alikersantti tokaisee ja Harrigan mielessään huokaisee ja ottaa juuri huulilleen laittamansa tupakan povitaskuun ja askin takaisin housuntaskuunsa mistä sen oli ottanut. “Komissaari Jenkin.” Jenkin esittäytyi nostaen käden tervehdykseksi lippaan. “Ryhmäni on harjoittelu tilan tarpeessa. Esterata ja vapaa tila lähitaisteluharjoitteluun olisivat täydelliset, mutta tyydymme siihen mitä on tarjolla.” Jenkin jatkoi jämäkäsi ja suoraan esittäen pyyntönsä. “Vai että temppuilemaan te haluatte päästä?” Alikersantti tokaisi. “Menkääs tohon viereiseen huoneeseen ja kysykää kersantti Forsbergiä.” Alikersantti jatkoi nätyttäen aivan pöydän vieressä olevaa ovea. “Kiitos.” Jenkin totesi alikersantille tehden tervehtimensä ja jatkaen oven luokse. Jenkin koputti sitä kuuluvasti ja pian sieltä kuuluikin pyyntö sisään.

Jenkin avasi oven astuen sisään muun ryhmän jääden oviaukolle odottamaan. “Niin?” Kysyy Jenkiniin päin kääntynyt kersantti jonka rinnassa näyy nimilappu Fobba. “Komissaari Jenkin. Olen aikeissa varata harjoittelu tilan ryhmäni käyttöön. Meidät ohjeistettiin tapaamaan kersantti Forsbergiä.” Jenkin totesi tervehtien armeijallisesti kersanttia. “Tilat ovat käytössä valitettavast iltaa lukuunottamatta.” Kersantti totesi. “Esterata on todella suosittu päivän harjoitus, mutta illalla kun on yleinen vapaa-aika, voi sinne vapaasti lähteä.” Kersantti jatkoi hieman pohtivan näköisenä. “Onko tarvetta varata esterata käyttöön illaksi?” Jenkin kysyi, johon tuli nopea “Ei.” vastaukseksi. “Sinne voi vapaasti mennä. Tiedättekö missä se on?” Kersantti tiedusteli. “Olemme saapuneet tähän kyseiseen paikkaa Reachissä vasta, joten emme ole vielä tutustuneet kaikkiin paika alueisiin.” Jenkin vastasi. Fobba kääntyi ympäri ja otti esiin paikan kartan. Pienen näyttämisen jälkeen Jenkin osasi jo reitin pitkälti ulkoa. “Jos ette muista reittiä kokonaan, niin eteläportin luona olevilta vartijoilta saa lisäohjeita. Sinne teidän ainakin pitäisi muistaa reitti.” Kersantti jatkoi laittaen kartan pois. “Kiitos. Löydämme varmasti perille.” Jenkin totesi luottavaisesti. Jenkin tervehti kersanttia vielä kerran ja kääntyi lähteäkseen pois huoneesta.

“Meillä on harjoittelu alue tiedossa.” Jenkin totesi ryhmälleen lähtien johtamaan näitä kohti harjoittelu aluetta. Matka taittui nopeasti porteille asti, jossa vartijat pysäyttävät koko porukan. “Mihinkäs sitä ollaan menossa?” Kysyy toinen vartioista. “Olemme menossa esteradalle harjoittelemaan illaksi.” Jenkin vastasi nopeasti. “Kenen luvalla olette poistumassa kasarmialueelta?” Vartia jatkoi. “Kersantti Fobba oli henkilö joka puhui esteradan olevan vapaa käyttöömme ja jopa näytti meille missä kyseinen esterata sijaitsee.” Jenkin vastasi lisä kyselyyn. Toinen vartioista asteli sivuun mennen puhelimelle. “Me tarkastamme vain että teillä on tosiaan lupa Kersantti Fobbalta.” Ryhmän luokse jäänyt vartija toteaa. Puhelimeen mennyt vartia lopulta nyökkää ja portti aukaistaan. Jenkinin johdattaessa ryhmää ulos porteista toinen vartioista huomauttaa “Deja.” ja pian Deja ilmestyy kuin tyhjästä. “Tiedät mitä tehdä.” Vartija jatkaa. Jenkin kohottaa kulmaansa hieman jatkaen kuitenkin ryhmänsä kanssa matkaansa. Matka taittui nopeasti ja pian ryhmä olikin esteradalla. “No niin miehet alkakaapa mennä. Te jatkatte siihen asti kunnes minä sanon tai teidän jalkanne ovat irti!” Jenkin huutaa miehilleen käskyn käännyttyään heitä kohti. Ryhmän jäsenet nopeasti poistavat raskaammat kantamuksensa ja kasaavat ne yhteen läjään esteradan sivuun. Tämän jälkeen pieni venyttely ja neljä miestä lähtevät juoksemaan esterataa läpi. Jenkin itse alkoi ottaa vaatteitaan pois laskostaen ne nättiin kasaan toisten tavaroiden viereen ja laskien lopulta koppalakkinsa vaatteiden päälle. Jenkin itsekkin jatkoi tästä venyttelyllä seuraten ryhmänsä liikettä.

Jenkin lopulta itsekkin lähti esterataa juoksemaan saavuttaen hitaasti, mutta varmasti ryhmäänsä näiden saatua pienen etumatkan. Kahden läpi juoksun jälkeen Jenkin oli siirtynyt jo sivulle aikoen seuraavaksi aloittaa jonkinlaisen lähitaistelu harjoituksen ryhmän jäsenien kanssa, kun Deja ilmestyy paikalle. “On aika palata kasarmille.” Deja toteaa. “Oletatteko että pari kertaa radan ympäri meneminen on tarpeeksi harjoittelua? Millä syyllä ja kenen valtuutettuna meidän täytyisi lopettaa harjoittelumme jo nyt!” Jenkin protestoi Dejalle, joka taas vastasi tuntuvalla sähköiskulla. “En tykkää toistella itseäni.” Deja toteaa kylmästi. Jenkin refleksiivisesti otti sähköiskusta muutaman askelta taaksepäin. Muu ryhmä oli jo saapunut siihen melko vihaisen näköisinä. “Minun tietojeni mukaan olette vain joku armeijan varusteisiin pukeutunut Dejaksi kutsuttu henkilö. Arvonimi ja teidän kuuluminen kasarmin henkilökuntaan ovat minulle vain oletus. Ja minä tarvitsen tiedon kenen toimesta käsky on lähetetty!” Jenkin jatkoi protestiaan äänekkäästi. “Olen tämän planeetan tiedemiesten luoma tekoäly, joka luotiin teille kurssilaisille oppaaksi ja kokopäiväkseksi vahtijaksi. Minun käskyni ovat yhtä korkea-arvoisia kuin kasarmin johtajan.” Deja selittää. “Menemmekö nyt takaisin kasarmille vai pitääkö minun ottaa suuremmat aseet esiin?” Deja jatkoi vieläkin kylmän monotonisesti. “Jos olet tekoäly toimit jonkun käskyn toimesta etkä toimi itsenäisesti. Miksi harjoittelumme keskeytetään?” Truman toteaa ymmärtäen Jenkiniä paremmin teknologiaa. Uusi sähköisku iskee Jenkiniin tämän liikahtaen jo pienestä kivusta. “Jos teidän on pakko tietää, aikanne on mennyt umpeen. Tämän kauempaa ette saa olla poissa kasarmista kun ette ole käyneet täällä harjoitusjohtajan kanssa.” Deja selitti taasen. “Lähdettekö kasarmille takaisin omin nokkinenne vai pitääkö minun kutsua vartija hakemaan teidät?” Ryhmä alkoi olemaan melkein raivon valloissa nähdessään Jenkinin hetkahtavan taas sähköiskusta. “Asia selvä. Tekoäly.” Jenkin toteaa noustessaan ryhdikkääseen seisontaan taas. Jenkin ja muu ryhmä lähteävät hakmeaan tavaransa laittaen ne niskaansa ja lähtien sitten takaisin kasarmille.

“Oliko kivaa?” Portilla olevat vartiat kysyvät hieman virnuillen. “Teköälynne tarvitsee uudistusta.” Jenkin murahti hampaidensa välistä jättäen vartiat omaan arvoonsa.

Viimein hetki aikaa rentoutua, ryhmä ajatteli itsekseen kun Maliwan kokosi joukon yhteen, päättääkseen ketkä menevät minnekkin. Tietenkin kaikki, paitsi Maliwan ja Hyperion, pelkäsivät saavansa alokkaan mukaansa parityöskentelyyn.
”Vladof ja Atlas. Voin kai luottaa, että tuotte kunniaa keisarille ampumaradall?”
Maliwanin painottava katse sai veljekset katsomaan toisiaan ja nyökkäämään kerran.
”Kyllä.” Atlas sanoi
”Kunniaa keisarille” Vladof lisäsi.
Pian Maliwan käänsi katseensa Jakobsiin.
”Vanhus, osaatko yhä tapella?” mies vieläpä virnisti viekkaasti.
Jakobsin ei tarvinut ajatella kahdesti, kun vastasi jo myöhemmin helpotuksesta. Hän ei joutuisi Hyperionin piinaamaksi.

Viimein oli Hyperionin vuoro.
”Alokas, ovatko varusteet kunnossa ja saappaat kiiltävinä?”
Kuten arvattavissa, Hyperion vastasi alokasmaisen innokkaasti.
”Selvä” Maliwan totesi. ”Tehkää kukin teistä kunniaa keisarille, älkääkä päästäkö muita vähällä.”
Näillä sanoilla ryhmä pian erosi.

Vladof ja Atlas johdatettiin kessu Kenmoren johdolla ampumaradalle.
Maliwan ja Hyperion siirtyivät Eemeliin.
Jakobs jäi ainoana miehenä paikalle, Johanssonin komennettavaksi.

Mies pääsi viimein perille. Jakobs jäi katselemaan ympärilleen, ollen nyt urheilutalon sisällä.
Hän olisi pitänyt Maliwanin jakoa hienona. Mutta, mariinin paikalla oleminen sai Jakobsin miettimään, Maliwan ei laskenut sen varaan, että olisi saanut kokoisemman vastustajan.
Miehellä kävi kuitenkin onni onnettomuudessa, mutta ei silti unohtaisi moista tekoa. Pian miehet kiidätettiin pukukoppeihin ja ylimääräiset vaatteet otettiin pois.
”Siitä on aikaa, kun pääsi kokemaan lähitaistelua”
Jakobs mutisi itselleen, ottaessaan kenkiä.

Maton puolelle päästyään, mies yritti parhaansa mukaan kerrata oppimaansa.

Okkeeii... Eihän tuo kummone ny oikee ole, mutta piti jottae saada aikaa. Te muut ku tunnutte vua kattova jottai aekuisviihrettä, kun ei fluffii tipu.

Kuvat tulloo aekanaan.

Thibaudin krenatööriyksikkö on militäärielämään tottuneena jo varhain hereillä, eikä heillä ole vaikeuksia pysyä aamun aikataulussa. Kaikki nappaavat harjaantuneesti mahdollisesti tarvittavat varusteet mukaansa, ja seuraavat Grégoirea muodollisesti ”avomuodostelmassa” pihalle, jossa yksikön ryhmät kootaan muodoksi. Grégoiren ryhmän jäsenet menevät tottuneesti omille paikoilleen, ja seisovat kuin tatit, leuka ylhäällä ja rinta rottinkilla. Sadanillakaan ei ole ongelmia tottelemisessa, hänen mielestään tämä kun on ihan kivaa vaihtelua krenatöörikoulutuksen jälkeen. Muodon odotellessa liikkeelle lähtöä Thibaud pohtii mielessään, miksi heitä kohdellaan kuin alokkaita, hänen ryhmänsä kun on jo pitkälle koulutettu. Hän luuli että Reachin koulutuksessa olisi kyse jatkokoulutuksesta. Muoto lähtee liikkeelle ja saapuu pian määränpäähänsä.

Perillä heille selostetaan vähän päivän ohjelmasta, minkä jälkeen ryhmänjohtajat jakavat miehensä eri tehtäviin. Grégoire tuumii hetken, minkä jälkeen jakaa ryhmänsä; Cart&Ridge menee ampumaradalle ja Raine jää urheilutalolle. Hän itse lähtee Sadanin kanssa Eemelin matkaan.
Ryhmällä ei ole mitään jakoa vastaan, ja porukka erkanee kukin kohti omaa määränpäätään.

...

Cart ja Ridge lähtevät muodon mukana kävelemään ampumaradalle. He keskustelevat siitä, saisivatko he ampua konekiväärillä, vai pitäisikö heidän tyytyä pienempiin raikkuihin. He myös naurahtelevat muotoa johdattaville aliupseereille näiden yrittäessä saada heidän olonsa epämukavaksi. Cart&Ridgellä ei ole mitään ongelmia pysyä ripeässä tahdissa mukana, monen aikaisemman palvelusvuotensa aikana heille on kehittynyt erinomainen peruskunto ja kestävyys. Kuitenkin hekin ovat tyytyväisiä nähdessään määränpäänsä ampumaradan.
Hoidettuaan aseen purkamisen ja kokoamisen tottuneesti he ampuvat omanlaisensa tulokset.

...

Raine kävelee muiden mukana urheilutalon pukuhuoneisiin, missä hän riisuu sutjakasti ylimääräiset vaatekappaleet paljastaen kyljissään ja käsivarsissaan olevat arvet. Hän ottaa laukustaan karkeasta valkoisesta kankaasta tehdyt liinat ja käärii ne tiukasti rystystensä ympärille. Häntä askarruttaa lähitaistelukoulutuksen sisältö ja se, miten erilaista porukkaa siellä on. Etenkään kolossaalinen avaruusjääkäri ei vaikuta olevan oikeassa paikassa. Rainella on kuitenkin hiljainen kova itsetunto, eikä häntä helposti mikään hetkauta, joten henkilökohtaisesti tämä ei ole hänelle ongelma. Hän venyttelee pikaisesti ja lähtee sitten muiden perässä matolle.

Matolla pidetyn esittelyn ajan Raine keskittyy tarkkailemaan muita tappelijoita. Sivusilmällä hän näkee esiteltävän tuttuja lähitaisteluliikkeitä. Hän tietää kokemuksesta, että tositilanne on kuitenkin aina täysin erilainen. Raine yrittää iskostaa mieleensä, että tällä kertaa ei ole tosi kyseessä, ja karkottaa muistot aikaisemmista koettelemuksistaan.

...

Eemelistä kirjoitan piakkoin

Tehtävän jako tilaisuudessa Jenkinin porukka seisoi valppaina Jenkinin katseen käyden usean kertaan avaruusjääkäreissä, joiden tuotoksina Jenkinin vatsa oli vieläkin yksi iso mustelma.Tehtävä jako annettiin edessä ja Jenkin kääntyi ympäri puhuakseen ryhmälleen. “Minä ja Harrigan lähdemme suunnistukseen haluan näyttää noille avaruusjääkäreille miten oikea sotilas tekee asiat. Lawson ja Truman te olette parhaimmat ampuma aseiden kanssa joten te menette ampumaradalle ja tietenkin Yamato sinulle jää lähitaistelu. Tehtävänne on olla parhaimpia koko porukasta en halua nähdä epäonnistumisia. Hajaantukaa.” Jenkinin käskyt olivat selvät ja niin ryhmä nopeasti jakautui omille määränpäilleen. Yamato suuntasi Johanssonin johtaman porukan joukkoon. Lawson ja Truman Kenmoren perässä. Jenkin itse meni Harriganin kanssa Eemelin perään naksautellen hieman sormiaan. Tästä tulisi hauskaa.

Yamato vaihtoi palvelusvaatteensa jopa hieman koristeellisen näköiseen taisteluasuun, jota käytetään paljolti lähitaisteluharjoittelussa hänen kotiplaneetallaan. Sitoen vielä vyön paikalleen hän lähti kävelemään saliin lämmitellen rauhassa odottaen että päästäisiin tosi toimiin.

Lawson ja Trumanin saapuessa ampumapaikalle molemmat odottivat että heille annettaisiin aseet. Ne saatuaan he tarkastivat molemmat niiden kunnon Truman jopa yrittäen hieman parantaa aseen kuntoa ennen kuin kaksikko siirtyi ampumaradalle ampumaan. Truman luotti omaan tarkkaan käteensä ja Lawsonin ase pian laukoi laukaus laukauksen jälkeen tuloksia taululle.

Jenkin ja Harrigan jätettiin aloitusalueelleen, jossa kaksikko vielä varmistivat omat tavaransa ja sitten tarkastivat mihin suuntaan heidän pitäisi lähteä ja lähtivät reippaaseen hölkkään kohti maalia aikeinaan mennä suoraan maaliin ilman kiertoreittejä.

Ja loput

Matka Eemelin kyydissä oli ollut uuvuttava. Grégoire oli istunut koko matkan ajan selkä suorana keskittynyt katse eteenpäin suunnattuna, ajatellen tulevaa tehtävää. Koviin oloihin tottunut Sadan oli onnistunut nukahtamaan alkumatkasta ja koisinut tyytyväisenä, kunnes Grégoire oli hänet määränpäässä herättänyt. Nyt heidät oli jätetty luutnantin lyhyehkön briefingin jälkeen keskelle metsäistä maastoa.

Eeemeleiden lähdettyä ylikersantti Thibaud ei haaskaa aikaansa, ja lopettelee kenttäateriaansa rivakasti Sadanin tehdessä samanlailla. He tarkastavat varusteensa ja jättävät turhiksi todetut varusteet suosiolla aloituspaikalle. Grégoire nyökkää Sadanille, ja kaksikko poistuu kohti lähintä pusikkoa, jonka turvin he lähtevät suuntaamaan kohdettaan kohti.

...

Aamu lähti käyntiin vähäpätöisemmän henkilöstön karjuessa kurkku suorana sotilaat ylös pedeistään. Hukat availivat silmänsä hiljalleen, välinpitämättöminä katsellen noita itseriittoisia ”kouluttajia” joille oli noussut päähän jotain muuta kuin paikallista mallasviskiä.

-Pfh, mitä onnettomia urpoja. Eivät kestäisi puolta vuotta rintamalla, Olof tuhahti ja katsoi kulmiensa alta ilkeästi ohikulkevia miehiä. Loki murahti hyväksyvästi ja heitti käsissään pyörittelemänsä paperitollon seinän kautta kimmottaen niin, että se putosi yhden sotilaan niskasta sisään. Tämän hämmennys ja paidan alta kauhominen sai aikaan muutamat naurunpyrskäykset väsyneitten heräilijöitten keskuudessa. - No niin pojat, eiköhän se kiusaaminen jo riitä, lähdetääs liikkeelle, komensi heidän taakseen ilmestynyt Týr selvästi itsekin huvittuneena. He astelivat kirkkaaseen päivänvaloon majoitusrakennuksen pihamaalle. Muutkin ryhmät alkoivat hiljalleen kertyä paikalle ja jääkärit olivat tunnistavinaan joitakin kasvoja eiliseltä, varsinkin erään nimeltä mainitsemattoman komissaarin, jonka näkeminen taas koreana kuin riikinkukko sai Olofin ja Wolffin kyljet hytisemään pidätellystä naurusta. Kevyt nyrkinkopautus molempien päihin sai heidät lähes keskittymään kun muodostelma lähti liikkeelle. Niin kutsuttu ripeä marssi oli lähinnä kevyttä löntystelyä pitkäjalkaisille jääkäreille ja leikillään Loki purnasikin että saa vielä rakot liiasta jarruttelusta. Jossain vaiheessa joku koetti astua heidän kantapäilleen, mutta pojat eivät edes huomanneet asiaa, paitsi Wolf, jonka kulmahampaitten väläytys riitti kitkemään turhat innot kaikista pelleilijöistä.

Lopulta he saapuivat jonkinsorttiselta urheilutalolta vaikuttavan rakennuksen luokse, jossa he seisoskelivat hetken pihassa tekemättä mitään. Týr näytti uppoutuneen ajatuksiinsa, Olof haukotteli äänekkäästi ja Fjord näpräili pientä sormusta löytämistään ruohonkorsista. Lopulta joku ilmeisesti luutnantin arvoa kantava upseeri ilmestyi joukon eteen ja alkoi selostaa päivän ohjelmaa. Yksi painimaan, kaksi ampumaan ja kaksi suunnistamaan. Suunnistajilla oli oltava Deja mukanaan, joten tehtävänjako sujui yksinkertaisesti. Týr jakoi miehet nopeasti toimiinsa. - Olof, sinä saat mennä näyttämään näille tomunpurijoille miten Fenriksen miehet painivat. Fjord, Loki, te lähdette ampumaradalle. Loki, kohteet ovat sitten siellä radalla eivätkä viereisissä ampumapöntöissä. Wolf, sinä lähdet minun mukaani suunnistamaan. Kaikki selvää?
Kuin yhdestä suusta Hukat vastasivat ja lähtivät sitten kukin omilleen.

***

Fjord ja Loki kävelivät muitten mukana kohti ampumarataa. Tai siis, kävelivät muitten hölkätessä. Matka kulki mutkaisen ja kukkulaisen tien mutta jonkin ajan kuluttua he jo löysivät kersantti Kenmoren odottelemassa radan luona. Tämä otti miehet ystävällisesti vastaan ja totesi pahimman olevan takanapäin. - Eli täällä ei siis tapahdu yhtään mitään, Loki hymähti hiljaa.

Muitten ryhmien edustajat istahtelivat kuka minnekkin ja aloittivat kevyen lounaan syömisen, mutta Hukat eivät vaivautuneet. Eihän tässä edes oltu vielä tehtykään mitään, he vastasivat joittenkin aliupseerien tullessa kyselemään. Jonkin ajan kuluttua miehet alkoivat nousta ja Kenmore ilmoitti että miesten oli ryhmittäydyttävä aakkosjärjestykseen. Molemmat jääkärit nyökkäsivät toisilleen, paiskasivat kättä ja kävelivät paikoilleen katsomatta taakseen. Syntynyt rivistö lähti kulkemaan itse radalle ja kukin sotilas asettui paikoilleen.

Loki purki asettaan turhautuneena. Mitä ne nyt tällaista pistävät tekemään, hän tuumiskeli. Kai me nyt osaamme aseemme, ei tässä ensimmäistä kertaa pyssyn varressa olla. Rutiinilla hän huolti ja puhdisti jokaisen palan ja kasasi sen uudelleen kersantti Kenmoren ilmestyessä paikalle tarkistamaan asiaa. Mies tutkaili hetken asetta ja pyysi saada kokeilla tähtäintä. Loki nappasi boltterinsa pöydältä kevyesti ja pudotti sen kersantin käteen. Aseen paino lähes sai kersantin horjahtamaan. - Varovasti sitten kessu, se ase on sitten arvokkaampi kuin koko tämä koulutuskeskus, jääkäri sanoi iloiseen sävyyn. Kenmore yritti nostaa aseen yhdellä kädellään ja saikin sen ylös, muttei suoralle kädelle ja totesi että sillä ampuminen olisi saanut hänen kätensä repeytymään irti. Hän ojensi boltterin takaisin Lokille ja totesi sen olevan täydessä kunnossa. Kun hän oli ojentamassa Lokille tämän viittä patruunaa, jääkäri ojensi kätensä eteensä torjuvasti. -A-aa, kessu. Eivät nuo kestä tämän tykin aiheuttamaa voimaa. Näitä se olla pitää, hän tokaisi ja hänen hampaittensa välissä välkkyi auringonvalossa rakettikäyttöinen boltterin patruuna, paljon suurempi kuin minkään muun aseen ammus. - Katoppas pomo jos mie otan täältä lippaasta muut pois, näin, hän jatkoi ja tyhjensi yhdestä lippaasta patruunat vyöllään olevaan taskuun ja laittoi viisi takaisin lippaaseen. Sitten hän napsautti sen kirkkaan ”klik”-äänen saattelemana takaisin aseeseensa. - Lupa myönnetty erikoisen aseen vuoksi, sotilas, Kenmore nyökkäsi ja lähti jatkamaan kierrostaan.

****

Týr ja Wolf katsoivat kolmen muun jääkärin lähtevän ja siirtyivät sitten itse kohti Eemeleiksi nimettyjä kuljetuslaitteita. Ne olivat kenttäautoja joitten kuljetustila oli lähes täysin pimeä. Hukkien tehokkaille aisteille tuollainen pimeys ei kuitenkaan ollut kuin vähän hämärää, ja he näkivät vallan mainiosti miten tavalliset ihmissotilaat haparoivat pimeässä ja istuivat epätietoisina. Odotuksen ja jännityksen pystyi lähes haistamaan ilmasta. Autot lähtivät täristen liikkeelle. Silloin tällöin tuuli paukutteli kuljetustilojen kankaisia sivuja kylkiä vasten saaden aikaan kovia pamauksia. Týr istuskeli tyynenä jonkin pussin päällä, katsellen laiskasti ympärillään olevia miehiä. Jotkut pureskelivat kynsiään, toiset kaivoivat röökilootia esiin, jotkut yrittivät jatkaa nokosiaan. Länsirintamalla ei mitään uutta, hän päätti ja sulki itsekin silmänsä.

Wolffilla oli huono olo. Hän ei voinut jakaa toverinsa tyyntä viileyttä, vaan hän tunsi kuinka kaikki kiehui. Ympärillä oli tiiviisti pakkaantuneina ihmisiä, typeriä, heikkoja, pelokkaita ihmisiä. Haaskaa. Pelkkää sontaa. Koko galaxin kuona oli kokoontunut tähän pimeään vaunuun. Se oli poistettava. Poistettava. Tuhottava. Kyllä, tuhottava. Tuhottava... Äänet hänen päässään alkoivat käydä voimakkaammiksi ja käskevämmiksi. Tuhoa! Tapa! Revi! Raasta! Surmaa! Hän tarttui kaksin käsin ohimoihinsa mutta äänet eivät menneet minnekkään. Hänen ajatuksenjuoksunsa alkoi sumentua ja hän tunsi kuinka hänen sormensa alkoivat kouristella kuin valmistautuen saalistukseen. Ei, ei, ei täällä! Hänen näkökenttänsä alkoi punertua ja nenään alkoi tulvia saaliin tuoksua. Tässä ei käy hyvin. Vai käykö? Koko Imperiumille olisi vain palvelus, jos tämä kuona pyyhkiytyisi pois. Kyllä, niin juuri. Pettureita kaikki tyyni. Kuolema on petturin palkka. Kuolema, niin juuri. KUOLEMA! Tuo viimeinen ajatus kulki hänen päänsä halki kuin jäinen neula, sumentaen lopullisesti kaiken järkevän ajattelun.
Juuri kun hän oli nousemassa ylös ja syöksymässä ensimmäisen eteensä sattuvan uhrin kimppuun, auto pysähtyi ja joku veti nopeasti kuljetustilan peräläpät. -Ulos sieltä laiskamadot, chop chop! Vauhtia nyt nynnyt, ei meillä ole koko viikkoa aikaa! Huusi joku paikallaolleista kouluttajista. Týr tarttui Wolffia hartiasta ja ravisteli tätä. Hän kuiskasi hiljaisella äänellä: -Kasaa itsesi mies, ei tämä ole mikään paikka rueta raivoamaan kuin hullu koira. Säästä itsesi Keisarin vihollisia vastaan.

Heidän hypättyään alas Eemelin kyydistä he saivat hetken päästä kartan kohteestaan ja suunnistuksen säännöt käytiin läpi. Molemmat jääkärit tuhahtivat moiselle pehmoilulle, mutta jättivät asian siihen. It's show time.

***

Olof marssi itsevarmana muitten mukana kohti painisalia. Heidät ohjattiin pukuhuoneisiin ja käskettiin riisumaan päällysvaatteet ja kengät. Hah, aika näyttää noille pelleille että Astartesit eivät tarvitse mitään päihittääkseen vastustajansa. Vai ei muka meistä ole mihinkään ilman panssaria, hän ajatteli naurunsekaisesti kasatessaan panssariaan lattialle kankaanpalan päälle. Ilman panssariaankin hänen yli-inhimillinen ruumiinrakenteensa herätti ihmetyksensekaista kunnioitusta muissa. Hän oli yli puoli metriä pidempi muita ja hänen hauiksensa olivat suuremmat kuin toisten reidet.
Lopulta koko joukko marssi salin puolelle ja heille käytiin läpi koko joukko erilaisia lähitaisteluliikkeitä. Ketään ei oikeasti vaikuttanut kiinnostavan moinen esittelyluento vaan kaikki halusivat päästä itse tekemään jotain. Olof ei eronnut muista millään tavalla. Kesken aliupseeri Johanssonin selityksen hän nosti kätensä sivuille ja huusi kovaan ääneen: - Jäbä hei, eikö tämä paskanjauhanta voisi jo hiljalleen loppua? Porukka on tullut tänne painimaan eikä nukkumaan. Pääseekö täällä joskus tekemäänkin jotain?

Johansson näytti ensin hieman loukkaantuneelta kun hänen arvovaltaansa koeteltiin, mutta alkoi sitten hymyillä. -Miehen puhetta. No niin urpot, jokainen ottaa parin ja asettuu hänen kanssaan kasvokkain. Eikä aloiteta siellä ennenkuin minä annan merkin!
Sanottuaan tämän hän käännähti hymyillen Olofiin päin. - Sinä siellä, sinä olet sitten minun parini.

Olofin naamalle ilmestyi vino hymy joka paljasti hänen terävän kulmahampaansa. - Älä tuota pettymystä, pikku mies.

Kai mää nämä voisin laittaa jo näkyviin. Termiksen oma ei oikein tahdo lähteä käyntiin, että hidastaa teidän lukunautintojanne. Mukavaa muuten kun saa välissä itsekin kirjoitella jotain vaikka vähän useammin olisi sitä mukavempi harrastaa. Viime kerralla aloitettiin Punch-outin kanssa mätöt. Josko sitä tällä kertaa hypätään yhden parhaimman elokuvasarjan luokse.

http://www.youtube.com/watch?v=GvQkl7qa6RQ

Raine vs Clarke

Muiden parien levittäytyessä ympäri mattoa, Raine jäi paikoilleen katsomaan hanta kohti tuojottavaa Clarkea. Raine ei tiennyt mikä tuossa omituisessa miehessä oli vikana, mutta jotenkin hänestä tuntui siltä, että tästä ottelusta tulisi mielenkiintoinen. Oliko sitten miehen tapa tuijottaa häntä kohti vai nuo oudot metalliset laitteet kasvoissaan, joka loi miehelle hiljaisen tappajan tunnelman. Tappajahan kuitenkin Rainelle sopi vallan mainiosti, koska hänenkin ammattinsa on sattumoisin täysin sama.

Luvan myönnettyä, muut parit ottivat suoraan toisistaan mittaa, mutta Raine ja Clarke olivat poikkeus. He seisoivat omilla puolillaan odottaen toinen toisiaan valmiina ottamaan vastaan hyökkäyksen. Monta askelta otettiin puoleen ja toiseen kun pari katseli toisiaan vain odottaen, että vastustaja tekisi aloitteen.

Lopulta Clarke päätti tehdä aloitteen Rainen yllätykseksi, koska hän oli juuri saanut saman idean, mutta osoittautui vain hitaammaksi. Clarke otti pitkiä askeleita kohti vastustaajansa, joka valmistautui vastaamaan samalla mitalla takaisin. Lyömisen tai potkimisen sijaan Clarke kuitenkin tarttui hänestä kiinni ja kampitti selälleen makaamaan. Raine oli tästä täysin yllättynyt ja yritti kaikkensa päästäkseen takaisin jaloilleen, mutta huomasi hyvin pian Clarken istuvan hänen vatsansa päällä.

Jaloillaan Raine ei kyennyt tekemään mitään, mutta käsillään hän kovasti yritti iskeä takaisin ja puolustaa itseään iskuilta. Clarke oli kuitenkin etulyöntiasemassa ollessaan hänen päällään, mutta se ei Rainea lannistanut. Mitä enemmän Clarke löi, sitä helpommaksi Rainelle tuli torjua hänen iskunsa ja mitä enemmän hän itse puolestaan löi Clarkea, sitä heikommaksi tämä näytti tulevan.

Clarke vaikutti olevan huterassa kunnossa muutaman iskun jälkeen ja se vaikutti hänen taisteluunsa huomattavasti. Iskut olivat kömpelöitä ja vaikka ne osuivatkin silloin tällöin, Raine ei tuntenut kovinkaan suurta kipua. Tilaisuuksia tuli ja Raine käytti niistä jokaisen, mutta siitä huolimatta hän kyennyt pääsemään takaisin jaloilleen seisomaan. Clarke sai nyrkistä kasvoihinsa useita kertoja, mutta siitä huolimatta hän kykeni pitämään Rainen selällään matossa.

Selvää kuitenkin oli kaikille, että Clarke oli vain viimeistelyä vaille kypsää tavaraa. Kovinkaan montaa iskua ei enää vaadittaisi, että hän itse olisi selällään matossa. Sisua riitti kuitenkin miehellä enemmän kuin tarpeeksi ja hän melkein kokonaan lopetti iskemisen. Lyömisen sijaan Clarken koko huomio meni kokonaan Rainen omiin nyrkkeihin, jotka tulivat häntä kohti ja huomattuaan saavansa iskeä kerta toisensa jälkeen ilman mitään häiriöt, Raine alkoi iskeä yhä kovempaa ja kovempaa.

Lopulta hänen monet yrityksensä tuottivat tulosta ja Clarke kaatui kyljelleen hänen päältänsä. Raine ei kuitenkaan noussut suoraan takaisin jaloilleen vaan otti oman vuoronsa istua nyt Clarken päällä. Valmiina iskemään häntä samalla innolla kuin hetki sitten, Raine kuitenkin nousi hänen päältänsä seisomaan huomatessaan Clarken vain makaavan siinä paikoillaan.

Yamato vs Jakobs

Poikien saatua alkulämpö ylle, Johansson ei kiusannut heitä odotuksella enää tuon kauempaa vaan pyysi pareja ottamaan itselleen oma tilansa taistelulleen maton päältä. Yamato ja Jakobs eivät kyselleet toisiltaa mielipidettä, missä taistelu tulisi käydä vaan molemmat osoittivat sormellaan suuntaa, jossa he halusivat taistella.

Odottaessaan lupaa aloittaa taistelu kaikkien päästyään paikoilleen, Yamato seistä tönötti suorana vastustajansa edessä katsoen häntä räpäyttämättä silmiään. Hän piti taistelua helppona nakkina ja tulisi olemaan heti aluksi se aggressiivisempi osapuoli, joka ei antaisi toiselle tilaa tai aikaakaan hengähtää.

Jakobs puolestaan keskittyi enemmän itse taistelunkulun mietintään kuin vastustajansa aliarviointiin. Vaikka tämä näyttikin tuossa asussaan täysin naurettavalta muihin verrattuna hänen siristelevistä silmistään ja poninhännästään, yritti hän kuitenkin pitää mielessään, että hänkin osaisi taistella vähintään yhtä hyvin kuin hän.

Luvan saatua, Yamato lähti suoraan hyökkäämään kohti Jakobsia, joka puolestaan otti puolustuskannan. Käsivarsillaan estäen nyrkiniskut kylkiinsä ja kasvoihinsa, hän onnistui estämään Yamatoa lyömään käsivarsiaan kummoisempia kohteita. Monista epäonnistuneista lyönneistä huolimatta, Yamato pysyi sisukkaana ja näytti omaavansa paljon intoa taistella. Huutaen tavalla, joka muistutti enemmän naisen kirkumista Jakobsin mielestä, hän ei lopettanut hyökkäystään edes puolustaakseen itseään lyönneiltä.

Aina silloin tällöin Jakobsille ilmestyi sopiva tilaisuus iskeä suoraan kasvoihin tai kylkeen, mutta vaikka hän kuinka iski, Yamato vaikutti vain innostuvan siitä lisää. Jokainen lyönti, minkä hän teki, osui Yamatoon, mutta minkäänlaista vaikutusta niillä ei ollut. Yksi lyönti kasvoihin, toinenkin ja käsillä viitoten, hän kerjäsi kolmattakin.

Vaikka Jakobsilla ei vaikuttanut olevan mitään hätää kyetessään torjumaan melkein jokaisen iskun ja päästessään erilaisista otteista irti, hän oli kuitenkin alakynnessä. Lukuisat iskut käsivarsiin alkoivat häiritä häntä enemmän ja enemmän ja jokainen lyönti niihin koski edellistä enemmän. Taistelijana hän oli kenties parempi, mutta Yamaton tapa hyökätä lyöden usean kertaa peräkkäin niin nopealla tahdilla, että Jakobs ei voinut kuin puolustaa itseään, hän tunsi itsensä heikommaksi.

Yksi hyvä osuma kasvoihin riitti saamaan Jakobsin polvilleen maahan. Yamato viittoi käsillään häntä nousemaan, sillä hän näytti vasta päässeensä alkuun. Jakobs puolestaan ei ollut yhtä innokkaampi taistelemaan, kivun alkaessa häiritsemään keskittymistä ja vaikka miten monta osumaa hän oli iskenyt, sillä ei näyttänyt olevan mustaa silmää kummoisempaa vaikutusta. Taisteluita tulisi vielä monta vastaan ja tulevat koitokset ovat varmasti tätä tärkeämpiä.

Jakobs nosti peukalonsa pystyyn kertoen, että hän luovuttaisi ottelun. Noustuaan seisomaan, hän kumarsi Yamatolle kohteliaasti, joka toisti saman hänelle.

------------------------------------

Kumman pieniltä nämä fluffit näyttää kun sizettaa.

Juostuaan vähän matkaa puskien suojissa Grégoire ja Sadan pysähtyvät pieneen notkelmaan. Sadan tarkkailee ympäristöä tarkistaen ettei heitä seurata, samaan aikaan Grégoire katsoo karttaa ja suunnittelee mielessään sopivaa reittiä määränpäähän.
”Suorin reitti houkuttelisi. mutta siellä voi olla tunkua. En haluaisi törmätä liiaksi muihin ryhmiin”, sanoo Grégoire, ”kierrämme järven pohjoispuolelta. Matka on pitkä, mutta luulen että suoriudumme matkasta tarpeeksi nopeasti.”
Sadan nyökkää ja kaksikko jatkaa matkaansa itään, missä lähtöpaikkaa ympäröivien puskien takaa paljastuu suuri tasainen aukea, jolla kasvaa vyötärölle asti ulottuvaa heinää ja pieniä pensaita. He lähtevät ylittämään aukeaa reippaasti kävellen suoraan keskeltä.



Tasankoa ympäröi joka suunnalla metsät, joiden heleän vihreät lehvästöt hohtavat aringon valossa. Koillisessa metsien rinnalle kohoaa kumpuja, jotka luovat horisonttiin aaltomaisen muodon. Maaperä tuntuu toisaalla kuoppaiselta kivikolta, toisaalla tasaiselta ruohikolta, matkaa kuitenkin hidastaa itsepäinen heinikko, jota mereltä puhaltava tuuli heiluttaa. Iltapäivän-auringon porotus ei häiritse, sillä kosteat tuulenvireet vievät pois liian kuumuuden, jalka siirtyy päättäväisesti toisen eteen, kun vaitonainen kaksikko etenee kohti itäistä metsän laitaa. Välillä Grégoire pysähtyy, ja tiirailee ympäristöä kiikareillaan varmistaakseen, ettei kukaan ole heidän perässään. Pian kaksikko saapuukin metsän reunaan, missä puiden langettama varjo suo silmille tauon kirkkaudesta. Sadan katselee etumaastoon samalla kun ottaa huikan kenttäpullosta. Edessä odottaa vehreä metsä, missä riippuvat oksat kurottavat kohti matalaa aluskasvillisuutta ja kiviä peittää sammal, kuten myös paksuja puiden runkoja. Puiden oksien lomasta siivilöityy yksittäisiä valonsäteitä, jotka luovat metsään seesteisen tunnelman. Metsän hämyisyys ja satunnaiset isot kivet ja pensaat kuitenkin estävät näkemästä kovin kauas.

Grégoire vilkaisee karttaa ja lähtee kävelemään suoraan itään päin. Sadan seuraa ketterästi perässä mietteliäs ilme kasvoillaan. Samalla kun he talsivat, hän kysyy tuumivasti:
”Hei kessu, eikös meidän eteläpuolellamme kulje kiitureille vievä tie? Sitä pitkin kulkee aika todennäköisesti ryhmä jos toinenkin.”
Saatuaan hiljaisuuden vastaukseksi Sadan jatkaa ääneen pohtimistaan:
”Ajattelin vaan, että voisimme suorittaa taktisen viivästyksen tietä pitkin kulkevalle ryhmälle, ettei matka käy liian helposti.”
Grégoire jatkaa kävelemistään osoittaen nyt äskeistä enemmän kiinnostusta hymähtämällä vastaukseksi.
”Voisimme tehdä väriammuksista ansan, joka voi pysäyttää jonkun parin matkan tyystin. Se olisi vain nopea käväisy metsän laidassa.”
Nyt Thibaudkin kiinnostuu ideasta ja vauhtiaan hidastamatta kääntää kulkusuuntansa etelään kohti tietä. Sadan kaivaa jo matkalla varusteistaan tarpeellisia osia ansan tekoa varten. Ekstensiivisen sissikoulutuksensa ansiosta Sadan saakin nopeasti kyhättyä eri tarvikkeista viuhkamiinan lailla toimivan rakennelman, joka lauetessaan sinkoaa lippaallisen edestä väriammuksia. Kaksikko saapuu pian tienreunaan, missä Grégoire astuu ensin tielle tähyillen molempiin suuntiin samalla kun Sadan kiinnittää miinansa puun kylkeen ja suuntaa sen tielle. Ylikersantti virittää tottuneesti ansalangan tien yli, minkä jälkeen molemmat katoavat ojan yli takaisin metsään.

Miehet jatkavat matkaansa metsässä varovasti ja ympäristöään tarkkaillen. Päästyään syvemmälle metsään jossa on hieman varjoisampaa kuin metsän laidoilla, he ottavat jälleen suunnan suoraan itään. Grégoire kävelee edellä väistellen kiviä ja tarkastellen etumaastoa puiden runkojen väleistä Sadanin seuratessa tottuneesti maastossa kävellen ja pitäen pientä välimatkaa johtajaansa.
Rasahdus jossain heidän lähellään saa molemmat pysähtymään ja molemmat heittäytyvät maihin ja odottavat hiljaa. Hetken odotettuaan toinen heittää hämäykseksi loivassa kaaressa kiven niin kauas eteen kuin pystyy. Sadan hivuttautuu Grégoiren taakse ja Grégoire viittoo Sadanin tarkkailemaan selustaa ja vasenta puolta, minkä jälkeen hän itse ryömii läheisen kookkaan kiven taakse mahdollisimman huomaamattomasti. Kiven takaa hän katselee varovasti suuntaan josta uskoo äänen tulleen. Sadan makaa maassa liikkumattomana hiljaisuudessa odottaen Grégoiren käskyä. Lyhyen tähystämisen jälkeen Thibaud onnistuukin havaitsemaan pilkahduksen sinistä lyhyen matkan päässä olevan pusikon seassa. Hän viittoo tottuneesti Sadanille lyhyet käskyt ja tämä hetken ympäristöä tutkailtuaan lähtee ryömimään maan painaumaa pitkin vasemmalle.

Lähes äänettömästi edeten Sadan kuopii saappaillaan maata edetessään ohi runkojen. Välillä hän vilkaisee taka-oikealleen kohti kiveä, jonka takaa näkyy vain Grégoiren aseen piippu. Määrätietoisesti eteenpäin työntyen hän saavuttaa varviko, josta käsin hänellä on suora näkölinja siniseen kohteeseen. Hän painaa poskensa asettaan vasten ja ottaa maalin jyvälle.

Grégoire nojaa kohti kiven oikeaa reunaa ja yrittää kurkata nopeasti saadakseen paremman kuvan tilanteesta. Tässä vaiheessa tuntuu epätodennäköiseltä, että piilossa olisi kukaan toisista suunnistajista, sillä mitään ei ole vielä tapahtunut.
Samassa väriammus singahtaa häntä kohti ja Grégoire yrittää vetäytyä takaisin kiven taakse suojaan.

Sadan reagoi välittömästi kohteensa liikahtaessa ja napsauttaessa väriammuksen metsän siimekseen. Refleksinomaisesti sormi puristuu liipaisimella ja näin lähettää ammuksensa vuorostaan maaliinsa. Ammus leviää varmasti leijailevan sinisen vekottimen kylkeen ja Sadan ampuu toisen ja kolmannen ammuksen heti perään. Seuraavaksi hän näkee Grégoiren nousevan esiin kiven takaa ehjänä ja onneksi samanvärisenä kuin aiemmin. Kaksikko lähestyy leijuvaa tekoälyä , joka alkaa puhua:
”Onneksi olkoon. Suorititte teille asetetun haasteen erinomaisesti. Tähän astinen toimintanne on ollut vaikuttavaa, ja toivotan onnea jatkoon.”

Huojentuneina Grégoire ja Sadan katselevat kun vehje leijuu pois. Yhtäkkiä heitä ympäröi taas täysi hiljaisuus.
”Vietävä kun luulin ottavani osuman, mutta kuula se osuikin kiven kylkeen aivan naamani viereen”, aloittaa ylikersantti.
Kumpikaan ei kuitenkaan tunne suurempaa halua keskustella, joten keskustelu loppuu näihin tunnelmiin ja Grégoire kääntyy ja ottaa suunnan jatkaakseen matkaa.


...

Metsän reunan jo hämöttäessä ja auringon paisteen tulviessa voimakkaammin sammalen peittämään metsään kaksikko suuntaa suoraan kohti järven pohjoista rantaviivaa. Varovaisina jääden vähän matkan päähän metsän reunasta he tähyilevät metsän viereiselle aukiolle varmistaakseen, ettei kukaan pääsisi yllättämään heitä heidän siirtyessään rannalle.
Sadan tökkäisee Grégoirea kylkeen ja molemmat pysähtyvät katsomaan Sadanin osoittamaan suuntaan. Kaukana etuviistossa näkyy kasvillisuuden seassa kaksi hahmoa, jotka kokonsa puolesta ovat todennäköisimmin avaruusjääkäreitä. Ne porhaltavat kovaa vauhtia itäänpäin.

Grégoire istahtaa kypäränsä päälle ja punnitsee itsekseen vaihtoehtoja. Suunnitelma uusiksi. Heillä ei olisi mitään mahdollisuuksia pysyä yli-ihmisten kannoilla saati ohittaa heitä. Ehkä ansan virittäminen olikin virhe. Aika kuluu.
Sadan tuijottaa vieressä loittonevia hahmoja, ja kaivaa jo tupakoita esille, kun Thibaud viskaisee kartan taskustaan sammalikolle ja käskee Sadanin kumartumaan viereensä. Sadan nyökkäilee Grégoiren käydessä läpi suunnitelmaansa. Kaksikko nousee ylös ja lähtee juoksemaan kohti lahden perukkaa metsän reunassa.

Suuri sininen järvi levittäytyy laajana metsän reunasta.
”Ei näy enää jääkäreitä”, sanoo Sadan tähyillessään pohjoisrannan suuntaan.
”Hyvä, ota sadeviitta esille, minä etsin sopivat puut..” Grégoire vastaa, ja astelee pitkin rantaa mittaillen käyttötarkoitukseen sopivia puita katseellaan. Sadanin sissikoulutus tulee jälleen tarpeeseen.
Puun hakkaamisen ääni kantautuu ympäristöön.

Vesi molskahtelee Sadanin juostessa rannasta pari pientä kaadettua puuta mukanaan ja pompatessa huteran lautan kyytiin. Grégoire makoilee jo lautalla puiden oksia päällään. Sadan asettuu myös makuulleen ja pitää tuomiaan puita pystyssä luodakseen kelluvan saaren vaikutelmaa. Lautta lipuu miesten ohjailemana kohti järven keskustaa ja sen ohi. Aurinko on jo alhaalla miesten lähestyessä järven kaakkoisrannalla olevaa joensuuta. Pimeyden jo laskeuduttua kaksikko suunnistaa seuraavan lahdekkeen eteläisimpään nurkkaan ja nousee hiljaa maihin. Sadanin mytättyä sadeviitan mukaansa he juoksevat aukean yli kohti heidät ja kiiturit erottavaa metsää.

Sadan astuu esiin metsän pimeydestä varmistettuaan ettei valaistulla aukiolla ole ketään. Grégoire seuraa häntä ja he tähtäilevät kohti ympäröivää pimeyttä. Hitaasti astellen he nousevat kiituriin.

...



Jee, kirijoitelkaas.