Sotavasara.net

Mikä harrastuksessa on hauskinta? Miks te harrastatte tätä?
olisin kiinnostunut tietämään älkää toki luulko etten minä pidä miniatyyreista

Varmaan hauskimmat pelit on mulla ollu tosi tiukkoja matseja turnauksissa.

Terve Click !

Siirsin Tyranid -armeijateema -aiheesi 40K -perusteet puolelle, se sopii sinne paremmin kuin yleisiin keskusteluihin. Korjasin vähän tämänkin aiheen otsikkoa, tuo "Hei Hammeriharrastajat" on vähän heikko otsikko. Kysymys on muuten ihan mainio ja asiallinen.

Mikä hauskinta ? Kaikkein hauskinta on kyllä hyvällä porukalla heitellä noppaa ja läppää erilaisissa isommissa rennoissa kimppasessioissa, niinkuin viimeksi 40K Planet Strikessa ja Apocalypsessä. Ja pelata turnauksissa. Etenkin kun voittaa, tai ottaa tiukan torjuntavoiton.

To crush your enemies, see them driven before you, and to hear the lamentation of their women.

Tottakai :D Voiko sitä tuon paremmin sanoa ;)

Noh vakavammin maalaus, uudet hauskat projektit ja hauskat pelit hienolla maastolla kahden maalatun armeijan välillä.

Hauskinta on maalaus ehdottomasti. Pelaaminen on hauskaa myös kaveriporukassa,vaikkei pärjäiskään.

Maastojen teko on persiistä, vaikka lopputulosta on hauska ihailla kentällä :D

Maalaaminenhan on tietenkin se hauskin asia tässä harrastuksessa. Vaikka inhoan kuvaamataidon tunneilla maalaamista, figuja on silti hauska maalata. Sitten kun on saanut viimeinkin jonkun figun valmiiksi johon on kulutettu paljon aikaa, alkaa olla ylpeä, että harrastaa tätä. Sitten, kun vielä saa kokonaisen armeijan niin sitten ollaan itserakas kuningas, joka kuvittelee saavan toiset pudottamaan leukansa, kun esittelee figunsa.

Harrastan itse tätä ihan vain ajan kuluksi. Ei ole pitkästä aikaan tullut pelattua niin kohta varmaan myös sen takia harrastan, koska sitä on mukava pelata porukan kanssa.

Kyllä se pelaaminen on tämän harrastuksen suola. Ei sitä kokonaista armeijaa viitsi maalata vain jotta sitä voisi ihailla vitriinistä. Tosin kyllä maalaaminenkin on hauskaa, ja konvertoinnistakin saa iloa irti, mutta ne eivät voi mitään tiukan ja jännittävän pelin tuomalle huville.

joo itse pidän maalaamisesta mutta onhan tuota tullut pelattuakin.

Pelaaminen pitää asiat toki parhaiten liikkeellä, mutta itselleni se kaikista herkullisin osa harrastusta on convertointi. Se vain on niin hienoa, kun voit ottaa hylätyn mariinin laatikosta ja alkaa väkertää sen ympärillä jotain ennennäkemätöntä figua. Nykyään tietysti erilaisia figuja on niin naurettavan helppoa tehdä kiitos muovisuuden, että se varsinaisen convertoinnin raja on oikeastaan siirtynyt entistä eeppisempiin mittasuhteisiin, ennen kuin voi puhua uudesta luomuksesta.

Jos minulta olisi kysynyt harrastuksen alkualkoina, olisin sanonut pelaaminen. Jos puolestaan kysymys olisi tullut viime vuonna, sanoisin konvertoiminen. Mutta nyt kun tänä vuonna kysytään, on kyllä pakko sanoa, että kyllä se fluffaaminen tuo suurimman nautinnon tämän pelin parista.

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä tylsemmältä se pelaaminen on alkanut tuntua. Nuorempana sitä olin kova poika pelailemaan ja näytin innostukseni huutelemalla kaikenlaisia juttuja pöydän äärestä. Olin sellainen innokas Pokemon-kouluttajan kaltainen vastus, joka huuteli komentoja yksiköille samaan tapaan, kuin Pokemoneissa huudetaan: "Pikachu! Valitsen sinut!".

Iän myötä kuitenkin siitä pelaamisesta alkoi kadota hohto. Sitä alkoi varmaan vähän tajuamaan enemmänkin pelin eri osa-aluista ja miten sitä pitäisi pelata. Nuorempana ja tyhmempänä minä vain siirtelin joukkoja ja katsoin mitä tapahtui. Mutta nyt kun aloin ymmärtämään, alkoi pelistä löytymään monia huonoja puolia. Etenkin 40k:ssa on hankala pelata peliä, jossa en joka vuoro keksisi jotain valittamisen aihetta säännöistä. Miksi oikeasti hormagauntti chargaa 19-24"?

Nyt kun ollaan sitten 8th parissa ja sen ihanissa säännöissä, on kiinnostukseni nostaa miekkani takan yltä hyvin matala. En väitä, että aikaisemmissa edikoissa ei olisi ollut jotain vikaa, mutta nyt vikoissa mentiin ihan johonkin toiseen suuntaan. Peli alkaa muistuttamaan yhä enemmän ja enemmän 40k:ta ja sen tapaa tuoda jokaisella vuorolla jotain valittamisen aihetta. 7th tykkäsin kovasti pelata sillä tyylillä, että otan niitä kustannustehottomiakin yksiköitä. Teen tahallani huonomman listan mitä tavallisesti näkee esimerkiksi täällä Sotun armeijapalstalla. Pelaan ikään kuin ilman kuningatartani.

Pakko sanoa, samalla tyylillä on todella vaikea olla arvoinen vastustaja edes kolmannelle vuorolle saakka. Ei sitä vain enää osaa pelata kun 18 Helf spearmeniä kaatuu toisen vuoron alussa ja 12 Swordmasteriakaan ei kestä kovinkaan monta vuoroa kurituksen alla. En minä enää listojeni kanssa pärjää kuin kaksi vuoroisessa pelissä ja sekös minua suututtaa.

Maalaamisen ja konvertoinnin arvostus on vain noussut iän myötä, mutta vieläkin ne ovat sellainen "innostusta odotellessa" juttuja. Kun menen maalaamaan, en siinä pöydällä kauaa homehdu. Se on sellainen puolen tunnin sessio, jonka jälkeen palaan varmaan illalla laittaman ylle ehkä yhden värin lisää. Joukot valmistuvat hitaasti, mutta edes jonkunlaisella säännöllisellä vauhdilla.

Fluffaaminen on sitten se asia, josta olen innostunut Sotun areenoiden ansiosta. Ainoa hyvä asia, mitä 8th teki, oli kyllästymisen tunteen tuominen tätä peliä kohtaan. Olen aina vihannut pelin grimmiä ja darkkia ja vähäistä fantasiuutta. Onko se edes oikea sana? Se myös avasi silmäni sen suhteen, että voin tehdä allianceja armeijoideni välille. Toki tiedän, että se kohta sääntökirjasta koskee vain moninpelejä, mutta minulle se on myös yksinpelejä koskeva sääntö.

Innostukseni myös Narniaa kohtaan on avannut silmäni muuttamaan pelin maailmasta omaan makuun paremman. En ole koskaan pitänyt örkeistä, jotka vain hakevat tappeluita kuin Asterix ja hänen kylänsä. Ei minun örkkini ole samallaisia. Joku viikinkityyli voisi olla parempi. Väkivaltainen otus, mutta silti onnistuu elämään rauhankin keskelle tehden kauppaa ja lupautuen henkivartijoiksi vaikka. Rottienkin tyyli tappaa omiaan on niin julmaa. Minä pidin paljon enemmän Final Fantasy 9:n Rottakansasta ja Freyasta. Miksi minotaurikin on kaaoksen epäsikiö? Narniassa se on myös hyväkin olento ja saa olla myös omissa armeijoissanikin.

Nyt kun on armeijoillani liittoja keskenään ja kaikkea muuta kivaa, joka ei ehkä ole alkuperäiselle fluffille uskollinen, on todella mukavaa kirjoittaa sitten itse fluffia niin yksiköille kuin armeijoillenikin. Minulla olisi sellainen märkäuni olemassa, että jonain päivänä kun saan sitten armeijani valmiiksi niin taustaltaan kuin maalaukseltaan, alan kirjoittamaan heille lisää tarinoita siltä pohjalta, miten pelini menevät. Jonain päivänä sitten voisin pitää 100 sivuista fluffia armeijakirjani välissä kun pelailen. Etenkin silloin tämä uni olisi todella hauskaa, jos pääsen vaikka johonkin turnaukseen, jossa vaaditaan armeijafluffi arvosteltavaksi. Hyviä lukuhetkiä vain pojjaat.

Tällä hetkellä kääpiö-skaven armeijallani on fluffia kirjoitettu 19 sivua, örkki-marauder armeijalla on 10 sivua, helf-ogre armeijalla 5 ja bretonnia-welf armeijalla 7 sivua.

Sinänsä hauskaa, että Örkki-marauder ja helf-ogre on minulla tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Niille kun on figujakin enemmän kuin muille niin hankittuna kuin maaleissakin.

Se vähän vaihtelee, mutta maalaus on yleensä ykkösenä. Vaikka en ole mikään älyn hyvä maalaaja, saan silti sellaista jälkeä aikaan johon itse ainakin olen tyytyväinen.

Kakkosena on maastojen teko sekä isompien, maastonkokoisten figujen rakentelu (drop pod, mycetic spore, entit ym isot jutut). Uusiin figupeleihin ensikiinnostus syntyy monesti siitä, kun huomaa miten jänniä maastoja siihen voisi tehdä. Kaapin perälle onkin kertynyt sen verran erilaista maastoa, että niillä pystyy jo pienempää turnausta pyörittämään melko mukavasti.

Kolmantena listassa on sitten pelaaminen.
Tosin on kyllä pakko myöntää että muutaman lempipelin pelaaminen on yllättäen noussut ykköseksi maalaamisen sijaan.
Esim. Battlefleet Gothicin pelaaminen on mielettömän hauskaa tasavertaisilla laivastoilla, mutta niitä figuja en ole saanut yhtä enempää maalattua. Liikaa yksityiskohtia enkä suostu vetämään niitä helpoimman kautta vain drybrushilla. Kyllä ne pitää kunnolla maalata, jokaisen tykkitornin putki erikseen jne.
Toinen peli jonka säännöistä olen todella innostunut, on War of the Ring. Senkin pelaaminen on todellista herkkua, kunhan mukaan ottaa pari house rulea.
(Duel-mekaniikka poistettiin pelistä kaikin puolin rikkinäisenä ja turhana omituisuutena ja Heroic/Epic Actioneiden yhtäaikaiseen käyttöön keksittiin helppo oma sääntö.)

Ehkä maalaamisen painotus johtuu siitäkin, että pienellä paikkakunnalla on hankalampi saada pelejä käyntiin, kun ei ole valmista pelipaikkaa missään. Ja kun muiden pelaajien kiinnostus on sellaisissa peleissä, joita ei enää itse jaksa pelata, on se peliseuran löytäminen entistä vaikeampaa.
Töiden jälkeen on helpompaa nostaa maalit pöydälle ja ruveta tuhertamaan, kuin alkaa järkkäämään pelitiloja, -pöytiä ja -kavereita saman katon alle.

Harrastuksessa ehdottomasti parasta on kaverien kanssa lauantai-iltojen tappaminen noppia viskomalla ja paskaa puhumalla.

Seuraavaksi tuleekin sitten uusien projektien pohtiminen (ei niinkään toteuttaminen, vaan pohdiskelu)
ja fluffiin tutustuminen sekä noiden omien projektien sovittaminen jo olemassa olevaan fluffiin.

Miten sen sanoisi: harrastuksena niin älyttömän monipuolinen. Lauantai-illat menevät nätisti kavereitten kanssa viskoen noppaa (tai lyöden korttia). Maalaaminen on hyvin opettavaista ja rentouttavaa puhaa kuten myös figujen rakentelu, konfaaminen ja yms. puuhastelu rauhoittaa oikein mukavasti hermoja. Isot tapahtumat ja melko sosiaalinen pelaajakunta tekee tapahtumista melko mukavia, vaikka osa peliporukoista on välillä hitusen sisäänpäin lämpeneviä. ;)

No en kykene sanomaan yhtä ainoaa asia mikä tästä harrastuksesta tekee niin hauskan? Itselle se edtustaa niin monella saralla pakoa arkitodellisuudesta ja antaa loputtomat mahdollisuuden kehittyä. ( koskaan en opi täydelliseksi maalaajaksi )

Maalaaminen ei ole erityisen siistiä, eikä pelaaminenkaan itsessään, mutta kun isketään rakkaudella väsätyt ja suditut ukkelit hienolle laudalle, hyvää seuraa ja musiikkia ja matsista tulee kunnon vääntö, niin ei paremmasta väliä.

Aluksi innostuin 40K:n puolella maailmasta, vieläkin pidän sitä yhtenä kiinnostavimmista fiktiouniversumeista monipuolisuudessaan. Itse pelin puolesta pelaamisosuus on mukavaa, varsinkin jos ei aina häviä. Maalaaminen on toisinaan aika pakkopullaa, pidän eniten figujen kasausvaiheesta. Siinä saa mielikuvitus lentää ja tehdä mieleisiään näperryksiä, joita myös konversioiksi kutsutaan. Bitz boxia tutkimalla mielikuvitus lähtee laukkaamaan, ja rakennan mielelläni kaikenlaista "uutta" mitä käsiini saan. En halua että kaikki ukot ja armeijat on vain suoraan kasattu ja maalattu kuin codexin kuvissa. Toki näissä on eroja, necronit ja kaaos ollessa ääripäitä siinä, miltä mikin näyttää, ja kuinka hyväksyttävänä erilaista muokkaamista näiden figujen kohdalla katsotaan.

Vastaus:

1. konvertointi
2. pelaaminen

Pelaaminen, maalaaminen on usein pakkopullaa.

Parasta harrastuksessa on uusien figujen hankkiminen.
Maalaaminen on useimmiten tuskallista ja pakollinen paha että saa jonkin uuden yksikön / figun käyttöön.
Pelaaminenkin menee usein sääntöväittelyksi tai muuten vaan huonojen sääntöjen haukkumiseksi (siis 40k:ssa).
Hyvällä porukalla tietty maalaaminen ja pelaaminen ovat hauskaa ajantappoa, mutta yhtä hauskaa olisi varmaan jos tekisi mitä tahansa muuta samalla porukalla.

Parasta harrastuksessa omasta mielestäni ovat kaverien kanssa porukalla pelaaminen ja hengailu. Turnaukset ovat ainakin minulle tärkeä juttu, koska siellä nimenomaan näkee muita pelaajia (sekä uusia että vanhoja tuttuja) ja pääsee pelaamaan muitakin kuin samaa peliporukkaa vastaan. Lisäksi olen huomannut tuolla maailmalla pelatessa harrastajien olevan omistautuneita harrastukselleen, mikä on aina plussaa. Turnauksissa tapaa myös uusia ihmisiä mikä harvoin on huono juttu. :)

Harrastuksessa kivoja asioita ovat myös sen omaperäisyys ja monimuotoisuus (armeijoita ja pelaamistapoja on paljon). Maalaaminen on kivaa ajanviihdettä ainakin itselleni, ja vaikka sen viimeisen Night Goblin -ryhmän maalaaminen on hiukan puuduttavaa, voi lopulta ylpeänä katsella kun armeija/yksikkö on maaleissa.

Näitä kommentteja rupeaa kuitenkin satelemaan sata samanlaista viikossa, niin että jos nyt avaisen suuni(noh, kirjoitan) niin joku saattaa jopa lukea vastaukseni.

Minulle itseni toteuttaminen figuillen on ehdottomasti se ykkösjuttu. Omien ideoiden toteuttaminen maalaamisessa, skulptaamisessa ja maaston rakentelussa on hyvin palkitseva kokemus, jos joltakulta heruu kehuja niin se vasta hienoa onkin.
Pelailua harrastan lähinnä hengailumielessä, mikä sopii minulle parhaiten.

Pelailu (kunhan on mukavassa porukassa) ja Figujen hankkiminen/konvertointi
Maalailukin on ihan mukavaa, kunhan ei ole joku aikaraja johon pitäisi tähdätä (kuten nyt)