Riihimäelle miniatyyrikerhoon innokkaita!

Hei vain kaikille!
Riihimäellä kokoontuu joka keskiviikko 18-20 välisenä aikana Wh-kerho johon kaivataan osanottoa.
Niin ikään järjestäjänä kerholle toimii siis Riihimäen kaupungin Nuorisoyksikkö.
Kyseessä on siis Warhammerille ja 40klle tarkoitettu kerho, jossa voi kokoontua harrastamaan pelaamista, maalausta ja modausta sekä, jos intoa piisaa, maastojen rakentamista.
Ikärajaa ei sinällään ole mutta varsinaisesti toiminta on tarkoitettu 13-17 -vuotiaille nuorisoyksikön toiveesta. ja kerho sijaitsee nuorisokeskus Monarilla, osoite Uudenmaankatu 1.
Tavoitteisiin kuuluu myös järjestää näytösotteluita esimerkiksi Warmachine ja Hordes -osastolta. Kerholle tulee jonkinmoinen työkalusetti joita voi lainata tosin maalit saa tuoda itse. Alustoja löytyy myös.
Pelaamista varten on jonkin verran sekalaista maastoa,mutta ei valitettavasti ruohomattoa tai muuta vastaavaa. Nopat, mitat ja templatet kannattaa ottaa itse.
Omia varusteita saa aina tuoda ja niille saadaan tarvittaessa lukollista varastotilaa.
Aikeissa on myös järjestää isompia spektaakkeleita kuten turnauksia, sekä kaikenlaisia ehdotuksia otetaan luonnollisesti vastaan.
Lisätietoa kerhosta saa minulta täältä ja lisätietoa Riksun kuvioista saa http://www.riihimaki.fi/Riihimaki/Nuoret/
- Vesa / Drachanir

- Henkinen Johtaja
- Viestit: 958
- Liittynyt: La 09.09.2006 11:50
- Paikkakunta: Arvaa missä
Re: Riihimäelle miniatyyrikerhoon innokkaita!
Ootteko ensi viikollla 21.9 paikalla, jos vaikka ehtisin pelailemaan?Drachanir kirjoitti:Hei vain kaikille!

Tuosta...
- Rasvakattila
- Viestit: 59
- Liittynyt: Pe 26.11.2010 14:56
- Paikkakunta: Ryttylä
Re: Riihimäelle miniatyyrikerhoon innokkaita!
onko 21.9 kokoontuminen olisin mukana?
Re: Riihimäelle miniatyyrikerhoon innokkaita!
Paikalla ollaan, Itsellä on faba-miehistö maalinpoistossa tällä hetkellä ja en millään ehdi maalata siihen mennessä.
MUTTA tulkaahan paikalle niin on helpompi lähteä rakentamaan tulevaisuuteen häppeninkiä.
40k:sta ei ole toistaiseksi itsellä mitään mutta mistä sitä tietää josko innostuisi..
6/7 edition säännöt on suunnilleen käryissä, kasin kirja on työn alla.
Veikkaan että 40k:ta on tahkottu 4th edition säännöstöllä viime vuonna.
-Vesa / Dracha
MUTTA tulkaahan paikalle niin on helpompi lähteä rakentamaan tulevaisuuteen häppeninkiä.
40k:sta ei ole toistaiseksi itsellä mitään mutta mistä sitä tietää josko innostuisi..
6/7 edition säännöt on suunnilleen käryissä, kasin kirja on työn alla.
Veikkaan että 40k:ta on tahkottu 4th edition säännöstöllä viime vuonna.
-Vesa / Dracha
Re: Riihimäelle miniatyyrikerhoon innokkaita!
Voisin itsekin tulla pelaamaan 40k 1500 pts
Ja kuudentena päivänä Jumala loi ihmisen ja Warhammerin
Re: Riihimäelle miniatyyrikerhoon innokkaita!
Tulkaapas miekkoset taas paikalle, 1k armeijat käytössä.
-Dracha
-Dracha
- Henkinen Johtaja
- Viestit: 958
- Liittynyt: La 09.09.2006 11:50
- Paikkakunta: Arvaa missä
Re: Riihimäelle miniatyyrikerhoon innokkaita!
Intti järjestänyt tekemistä juuri keskiviikoksi D:Drachanir kirjoitti:Tulkaapas miekkoset taas paikalle, 1k armeijat käytössä.
-Dracha
Mut miten on niitten viikonloppukokoontumisten laita? Että onko noita tulossa (kun niihin ehtis pelailemaan ihan rauhassa)?
Mahdollisesti apocalypseä, anyone?
Tuosta...
Re: Riihimäelle miniatyyrikerhoon innokkaita!
Apokki olis hienoo, mutta pahoitteluni etten pääse tänään, mutt ensi viikolla sitten ;) ja tuopa Vesa ensiviikolla se raideri ja warriorit niin minä tuon hydran ja bizboksin ;)
Ja kuudentena päivänä Jumala loi ihmisen ja Warhammerin
Re: Riihimäelle miniatyyrikerhoon innokkaita!
Juu toki tuonne täytyy joskus saapua kun kerho on jo ollut kiinni jonkin aikaa Henkisen Intin takia mutta siellä sitten jskus näkyillään :)
''Now traitors will learn why we are named the Deathwing!''
Belial, Master of the Deathwing
Belial, Master of the Deathwing
Re: Riihimäelle miniatyyrikerhoon innokkaita!
Siitä pääovesta kun saavutte sisälle niin etuoikealla on teräsovi jonka takana sijaitsee nuorisotila. Jos minua ei näy siinä käytävillä niin olen todennäköisesti siellä.
Varsinainen meille tarkoitettu tila on yläkerrassa, viikonloppurientoja varten saadaan sali käyttöön ja sinne luonnollisesti pöytiä.
Touhuja viikonlopun varalle voisi ruveta toteuttamaan esimerkiksi ensi kerralla.. Meillä oli jo hieman kampanjan tynkää suunnitteillakin.
-Vesa
Varsinainen meille tarkoitettu tila on yläkerrassa, viikonloppurientoja varten saadaan sali käyttöön ja sinne luonnollisesti pöytiä.
Touhuja viikonlopun varalle voisi ruveta toteuttamaan esimerkiksi ensi kerralla.. Meillä oli jo hieman kampanjan tynkää suunnitteillakin.
-Vesa
Re: Riihimäelle miniatyyrikerhoon innokkaita!
Pistänpä nyt tällaisseena virallisena ehdotuksena tänne ketjuun että otetaanko joku lauantai apokki matsi, tyyliin 3000 pts armeijoilla ja porukka kahteen joukkueeseen?
Voisi alkaa miettiä päivämääriä nimittäin.
Voisi alkaa miettiä päivämääriä nimittäin.
Ja kuudentena päivänä Jumala loi ihmisen ja Warhammerin
Re: Riihimäelle miniatyyrikerhoon innokkaita!
Päivitystä edelliseen:
Syyslomalla olemme auki! Elikkäs keskiviikkona faba 1k, 40k mitä oottekin pelannut. Sitten ehdokkaita sille isommalle spektaakkelille eli kampanjaa.. Joko fabaa tai 40kta. Jonkin sortin maanvaltausta olisi kyseessä, joukkeina tai yksin. Voidaan ottaa ihan turnaus-pohjaltakin.
Luonnollisesti osallistun itse kumpaan tahansa tai molempiin(!) kun 40k-setti luvattiin lainaksi.
Tilat ja pöydät saadaan monarilta, kunhan päiväys on tiedossa. Kertoilkaa tutuille ja kavereille!
Syyslomalla olemme auki! Elikkäs keskiviikkona faba 1k, 40k mitä oottekin pelannut. Sitten ehdokkaita sille isommalle spektaakkelille eli kampanjaa.. Joko fabaa tai 40kta. Jonkin sortin maanvaltausta olisi kyseessä, joukkeina tai yksin. Voidaan ottaa ihan turnaus-pohjaltakin.
Luonnollisesti osallistun itse kumpaan tahansa tai molempiin(!) kun 40k-setti luvattiin lainaksi.
Tilat ja pöydät saadaan monarilta, kunhan päiväys on tiedossa. Kertoilkaa tutuille ja kavereille!
- Henkinen Johtaja
- Viestit: 958
- Liittynyt: La 09.09.2006 11:50
- Paikkakunta: Arvaa missä
Re: Riihimäelle miniatyyrikerhoon innokkaita!
Sounds like a plan. Miten olis joskus joulukuun alussa?Adaragron kirjoitti:Pistänpä nyt tällaisseena virallisena ehdotuksena tänne ketjuun että otetaanko joku lauantai apokki matsi, tyyliin 3000 pts armeijoilla ja porukka kahteen joukkueeseen?