on ehkä yksi esimerkki. Repliikki kuin sarjakuvasta. Mielestäni aiheeseen sopisi ehkä hieman totisempi tyyli, tosin
"Minä en ole kuin muut! Minä olen TÄYDELLINEN! Minä en koskaan häviä!"
on kuitenkin jo parempi; siinä ei ole minkäänlaista iskulauseen tai ns. "haetun siisteyden" tuntua, vaikka huudahdus onkin.
"Eikö Callisto uskalla hyökätä?" von Karma ilkkui.
"Uskaltaa, mutta etkös sinä tässä se Mr. Täydellinen ollut. Sinun olisi siis parasta näyttää se."
"Hah!"
Tämä taas on aika paha mielestäni. Siinä on juuri tuota pakotetun tuntua ja eräänlaista lapsellisuutta. Muistuttaa itseäni menneistä tappeluista pikkuveljen tai kaverin kanssa kun olin pieni.
"Minähän sanoin, Callisto, minähän sanoin"
Tämä on taas parempi; siinä on ilkkumista, mutta se on rennon ja luontevan oloinen repla. Hyvä.
Callisto ei pitänyt toimistossaan hiljaista hetkeä, mutta ei myöskään puhunut mitään. Hän ei ajatellut Gatheria, sillä vaikka olikin tunnettu "Kylmä Komissaari", hän ei olisi voinut peittää suruaan. Gather oli ollut hänelle kuin oma poika, kuin oma veli. Hän ei ollut töissä toimistossa kuin jonkun vuoden, mutta silti hän antoi itsestään hyvän kuvan jo ensimmäisenä työpäivänä...
"Huomenta Sir!"
"Hm...Ah kas vain, huomenta. Ja te olette..."
"Gather, Monston Gather, Sir! Tulin toimistoapulaispaikan toivossa!"
"Hmm...onko sinulla jotakin...ansioluetteloa?"
"No, ei mitään jättimäistä, mutta voin kertoa, että paperit eivät merkkaa mitään, ihmisen sana jo hieman!"
"No mikäs eniten merkkaa, herra Gather?"
"Ruuti takaraivoon perhana! Se jos joku saa ihmisen tottelemaan!"
Keskustelua seurasi pieni hiljaisuus, kunnes Callisto rupesi nauramaan. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, varmaankin 30:neen, hän nauroi. Tuo mies oli pätevä! Nero!
"Saat paikan, Monsty! Voit...heh...aloittaa jo huomisaamuna."
Ja nyt hän oli poissa, tuo hauska nuorukainen...pätevä apulainen...
PERKELE!
Älä ajattele sitä, senkin vanha hölmö! Älä ajattele...Callisto pakotti itseään. Saadakseen äkkiä jotain muuta mietittävää, hän päätti ruveta selailemaan työpöydällensä kasautuneita kansioita ja kirjeitä.
"No niin...katsotaan..."
Hän poimi pöydältä kansion, jonka nimeksi oli näemmä annettu "Drake Fletcher". Ilmeisesti jonkun pahantekijän nimi.
Callisto avasi kansion ja alkoi tutkia sen sisällä olevia papereita. Kansiossa oli sama vanha rutiini: Rikoksen tekijän vakava kuva (tässä kuvassa aika nuori, 20-vuotias mustahiuksinen, luihu mies, jolta puuttui toinen silmä ja pala poskea), henkilöllisyystodistus (sitä samaa, perhe muinoin eronnut, isä juoppo, äiti kuollut, kasvatettu jossain hoitokodissa, ankara lapsuus...), syytös, ( kahden sotilaan murhaaminen ja Leman Russ-tankin varastaminen, kahden rakennuksen sorruttaminen tankilla, jonka ansiosta 20 ihmistä joukkaantui ja kolme sai surmansa) silminnäkijät/todistajat ( neiti Jessica Hallow ja herra Grueger Hest) ja jotain muita pikku papereita.
"Sir! Katsokaa!"
"Mitä nyt, Monsty?"
"Silminnäkijät! Ne ovat minun vanhempani!"
"Näköjään, Hans ja Gabriel Gather. Tapaatteko usein?"
"Joka viikko, isän kanssa ammuskellaan naapurin kanoja ja äidin kanssa jutellaan ties mistä."
"Selvä, Monston "Kanantappaja" Gather. Siinä olisi sinulle hieno rikollisnimi, poika."
"Niin...MITÄ? Nyt kyllä..."
Callisto otti pöydältä pienen pampun ja kolautti sillä itseään päähän.
Senkin typerä...idiotti...vanhus! hän ajatteli. Älä muistele häntä! Se vaan pahentaa tilannetta!
No, se kansio oli muutenkin ihan perusjuttua. Hän laittoi sen erilleen muista pöydän toiselle reunalle ja otti uuden kansion. "Rick 'The Butterfly' Harmington". Mielenkiintoinen nimi ainakin herralla oli. Hän alkoi selata kansiota ja sai selville, että Harmington oli jonkinlainen palkkamurhaaja, joka tunnettiin aina oudosta tappotavastaan. Hänen uhrinsa olivat aina joko tukehduttetuina perhosenmuotoiseen asuun, tai sitten kaula leikattuna auki, ja vierestä löytyi aina erilaisia merkillisiä kuvioita, kuin perhosen siivissä.
Teksti ei kovinkaan säväyttänyt Callistoa, pikemminkin tylsistytti. Hänen oli nopeasti löydettävä jotain kiintoisaa, etteivät hänen ajatuksensa taas kääntyisi...
"Mitä epäilet, Monsty?"
"Luultavasti myrkytys, Sir. Veressä todettiin outoa ainetta, jota ei ole vielä tunnistettu."
"Hmm..."
Voi helvetti...tästä ei tullut yhtään mitään. Callisto nappasi kasan kirjeitä ja mappeja mukaansa ja lähti kävelemään ulos. Hän suuntasi tuttuun "Keisarin Sielu"-nimiseen kapakkaan, jossa hänet tunnettiin jo kanta-asiakkaana. Astuessaan sisään hän kuuli tutun huudon:
"Ah huomenta, komissaari!" baarimikko Hayzird Monk huudahti iloisena ja alkoi jo täyttää hänelle tuoppia. "Se tavallinenko?"
"Huomenta vaan 'Zird ja näyt jo täyttävän sitä, ei mitä väliä olisi jättää tarjous hyväksymättä."
Baarimikko virnisti ja liu'utti tuopin pöydän halki Callistolle.
"No, mitään uutta rintamalla?" Monk kysyi kävellessään istumaan Calliston viereen.
"Ei mitään, ainakaan en tiedä vielä mitään uutta. Aion käydä nämä paperit läpi tänään täällä."
"Toki, toki! No, mitä on ilmennyt niitä lukiessasi?"
"Ei muuta, kuin joku "The Butterfly" ja "Fletcher". Jotain murhaajia kaiketi."
"Ei ole kummankaan nimi tuttu minun korvilleni. Tahdotko, että kysyn pojilta?"
Callisto virnisti heikosti.
"Mieluumin kysyisin Horukselta kyseistä. Sinun 'poikasi' tiedetään."
Baarimikko nauroi ja läimäytti Callistoa olkapäähän.
"Haista sinä Kron paska!"
Callisto oli tuntenut Monkin jo vuosia, he olivat armeijassa samaan aikoihin samassa kompanjassa. Sitten lopulla Callisto jäi itse vielä armeijaan tähdäten komissaariksi, kun taas Monk päätti lähteä kotiin jatkamaan perheyritystään. Monk oli silti erittäin taitava ampuja ja vielä parempi tankinkäyttäjä. Jos hän olisi jäänyt armeijaan, hän olisi ollut komissaari jo vuosia.
"Haluatko apua kirjeissä, Kron?" Monk kysäisi tarjoiltuaan kahdelle asiakkaalle tuopit.
"Nämä ovat kyllä salaista tietoa..."
"No, sinun täytyy sitten varautua, että menen kertomaan jollekin Abaddonille saman tien."
Baarimikko alkoi nauraa ja Callistonkin suupielet alkoivat kääntyä ylöspäin. Hän tiesi että jos hän tarvitsisi edes jonkinmoista hupia, niin Keisarin Sielu (tai ainakin sen omistaja) sitä tarjoaisi. Hän antoi puolet pinkasta Monkille ja alkoi lukea omiaan.
Puolen tunnin kuluttua Monk yhtäkkiä tarttui Calliston hihasta.
"Tässä voisi olla jotain erittäin kiinnostavaa sinulle."
Callisto katsoi ymmällään kaveriaan ja nappasi tältä kirjeen. Kirjeen kuoressa oli punaisin kirjaimin kirjoitettu teksti: "Ainoalle jälkeläiselleni"
Hän avasi kirjeen ja luki ensimmäisen rivin:
Hyvä Monston Gather, muistatko minut? Muistatko vanhan Justin-enosi?
Justin...Justin Clamwret?!
Tuo Justin on tuosta vanhasta tarinasta, siinä oli "dramaattisen luvun lopun" idea. Nyt tarinat alkaa pikkuhiljaa yhtyä.
Crying out loud for the love of lard
Latex greased by sweat
Protein smoothies, SHAKEN NOT STIRRED!
Juu en ole vähään aikaan jaksanut seurata tarinaa joten en ole arvostellut, mutta hyvältäh tuo näyttää. pidän hahmoista ja kuvailu on sujuvaa. muutamissa kohdissa tarina on tuntuntunut hieman epä selvältä.
jatkoa odotetaan
pistä pliis nyt sitä tekstiä tulemaan lukasin tuon tunnissa ja oon luikenu aiemmatkin ja tykkään kovasti pieniä kirjotus virheitä oli mutta en pistä niitä pahakseni koska oon itsekkin melekonen uuno kirjoituksessa tarina on jouheva ehkä hiukan sekava mutta todella hienoa tekstiä "more please?"
"Yrittäminen on ensimmäinen askel epäonnistumiseen"
-Homer Simpson
Oikein hyvä tarina on, mukavasti jännitystä ja vähän huumoriakin, ei sitä parasta tasoa mutta kiva kuitennii.
Pelottaa vaan vähän että tulee Lostin tyylinen, eli alkaa erinomaisesti mutta muuttuu sekavaksi ja todella oudoksi. Siitä syystä loppui 24 seuraaminen, toivottavasti tälle ei käy samoin.
Callisto katseli pöllämystyneenä kirjettä, jonka Monk oli hänelle antanut.
"Luitko sen?" hän kysyi hiljaa katse edelleen tiukasti porautuneena kirjekuoreen.
"Pakko se on myöntää", Monk sanoi vaitonaisesti, mutta virnisti pian kaverilleen. "Ei siinä mitään täyttä tavaraa ollut, lyhyt kuin Hammaduksen..."
"Ei! Siitä ei ole nyt kysymys!" Callisto huusi ja kaikki pubissa olevat ihmiset ryhtyivät tuijottamaan paria. Monk mulkkasi vihaisesti asiakkaitaan ja kaikki kääntyivät takaisin tuoppiensa ääreen, jotkut silti vilkuillen sivullensa.
"Mitä siinä luk...äh antaa olla! Luen sen itse."
Hän tarttui kirjeeseen, ja maistoi huulillaan pari hikipisaraa. Ei tämä nyt niin paha juttu ole, Cal', hän vakuutteli itselleen. Pelkkä kirje.
Hän laski vähitellen katseensa ja alkoi selata rivejä:
Hyvä Monston Gather, muistatko minut? Muistatko vanhan Justin-enosi? Emme tavanneet usein, ja taisit viimeksi nähdä minut noin 11-vuotiaana Gertude-tädin 60-vuotis juhlassa. Kai muistat hänen mahtavat piiraansa, suussasulavat, kermaiset leivoksensa? No, en vaivaa sinua enempää Gertuden piirailla, vaan oli minulla asiaakin.
Katsos, minä uskon, etten tällä paikalla enää kauaa pysy, ja monet uhkaavat jo henkeäni, joten älä yhtään pelästy, jos sanon, että olen jo käytännössä kuollut. Haluan vain sitä ennen kertoa sinulle kaksi tosiseikkaa. Eräs niistä on elämän tosiasia, älä luota keneenkään. Näinä vaikeina aikoina neuvotaan juuri päinvastaisesti: "Luota tovereihisi", "Hallitus on ystäväsi". Toki, ne voivat olla totta, mut myös vihollinen on ovela. Tiedän, että sinulla on hyvä paikka kenraali Calliston toimistossa, mutta älä luota häneenkään. Callisto ei ole ihan sitä, miltä hän alunperin näyttää.
Tässä vaiheessa kirjettä Callisto piti pienen hengähdystauon. Hikipisarat kehittyivät pieniksi putouksiksi. Mitä Clamwret oikein vihjaa? Hänhän on kunnon mies, Callisto siis. Hän oli käynyt armeijan läpi huippupaperein, puolustanut isänmaatansa henkeen ja vereen, pidättänyt murhaajia, varkaita, alieneita, tuonut maahansa järjestystä sankarin tavoin!
Callisto vilkaisi sivusilmällä Monkkia, joka hääräsi viinahyllyn kanssa omiaan. Vaihteli pullojen paikkoja, ja laittoi ne pian takaisin samoihin paikkoihin. Mies oli selvästi vaivaantunut.
Callisto päätti jatkaa lukemista:
Toinen onkin sitten vähän personaalisempi. Minun hovissani oli töissä kerran eräs nuorukainen, ahkera, vaatimaton ja erittäin etevä. Hän hoiti kaiken viimeisen päälle täydellisesti. Nuorukaisessa kuitenkin oli jotain epäilyttävää. Hän oli erittäin kunnioittava ylempiään kohtaan, mutta alempiarvoiset olivat melkein hengenvaarassa. Tästä miehestä näki, että hänestä on tulossa jotain hirveää. Miehen nimi oli James Carbon.
Carbon?
"Nyt herra Kronstel on aivan väärillä jäljillä, minä olen kuuluisa Carbon Operation-yhtiön johtajahahmo. Ai niin nimeni. Carbon, James Carbon."
Voit ihmetellä, että otin vain tuosta randomaalisesti nimen sinun pelotteeksesi, mutta kun minä väistyn, on sinun tehtäväsi hoitaa minun tehtäväni loppuun. Tehtäväni helposti ymmärrettävissä, mutta ei milloinkaan helposti toteutettavissa. Kerron sen sinulle aikanani, Mo', mutta uskon, että vastauksen löydät ihan itse.
Vilpittömästi sinun, Justin Clamwret
"Näytit lopettavan lukemisen", Monk kuiskasi hiljaa Calliston korvaan.
"Ja sinä näytit lopettavan pullojen tarpeettoman koskettelemisen", Callisto kuiskasi takaisin, tuijottaen tyhjyyteen.
Kirje, jonka oli kirjoittanut käytännössä kuollut mies, oli kirjoitettu kuolleelle miehelle. Voisiko silti hän ottaa tehtävän Monstyn puolesta?
"Kuule", Monk sanoi. "Se kirje, minusta se tuntuu, no jotenkin...paskalta."
Callisto nosti katseensa kohti Monkin kasvoja.
"Paskalta?"
"Kyllä, sillä...tuo koko stoori! Se tuntui tuosta-vaan keksityltä! Mikset vain antaisi asian olla?"
"Ei...ei se ole sitä, Monk."
James Carbon. Silloin jo se nimi kuulosti tutulta. Hän oli kuullut siitä ennenkin, ennen kuin hän itse edes esittäytyi. Olisiko se ollut mahdollisesti joku etsintäkuulutus, murha?
"No, kuulit minun neuvoni, mutta jos tarvitset apua asian kanssa..." Monk väsersi kiillottaen tuoppia kristallinkirkkaaksi.
"Niin mitä?"
"No...kai minä voisin siinä sitten jotenkin auttaa."
Callisto hymyili vienosti, ja läimäytti kaveriaan rajusti selkään.
"No niin, vanha kaakki. Mitä jos mentäisiin ratkaisemaan yksi arvoitus!"
"Tai sitten vaan pitäisit turpasi kiinni ja tulisit meidän mukaamme, Kron", lausui ääni hänen takanaan.
Callisto käännähti ja näki edessään kolme miestä, kaikkilla huput kasvojen peittiminä.
"Mitä ihm..."
"Sanotaan, että saimme vähän sisäpiirin tietoa, missä herra lymyilee", yksi kaapumiehistä sanoi karhealla, voitonhimoisella äänellä.
"Mistä sinä oikein...Hetkinen!"
Callisto kääntyi Monkkiin päin.
"SINÄ!"
"Sori, Kron", Monk sanoi, hivenen vaivautuneena. "Mutta oma henkihän se tässä kaikkein tärkein on. Olisi sinunkin pitänyt lukea tuo kirje kunnolla, kyllä Justin tiesi aika paljon asioista."
Monk katsoi kylmästi, kun Callistoa raahattiin pois pubista. Yksi kaapumiehistä jäi kuitenkin vielä kapakkaan.
"Saisinko vielä auttaa jotenkin?" Monk kysyi, hivenen kalsealla äänellä.
"Kyllä, siitä palkastasi."
"Aivan. Lupasit minulle jotain todella suurta, kullassa."
"Ja lupaus pitää."
Mies kaivoi kaapunsa taskusta pienen pussin kultajyviä. Hän heitti sen pöydälle ja Monk katsoi hölmistyneenä.
"Tuo piskuinen pussi...Tuollainen HELVETIN PIENI PUSSI SIITA HYVÄSTÄ, ETTÄ PETIN PARHAAN YSTÄVÄNI!?"
"Herra Monkilla on erittäin tarkat silmät", huppupää hykerteli. "Tiesitkö, että 'todella suurta' voi olla aikamoisen erilainen käsite ympäri galaxia. Minulle se sattuu olemaan pari kultajyvää, en ole näes rikas."
Sen sanottuaan mies kaivoi kaapunsa alta aseen. Asiakkaat, jotka olivat seuranneet koko esitystä, painuivat pöytiensä alle suojaan.
"Elä, ja anna toisten kuolla. Eikö ole hieno elämänohje?"
"Sinä likainen, haiseva, mätä..."
*BANG*
Siinä nyt sitten oli kuudes luku. Valitan, jos se kuulostaa vähän siltä, että oli pakko lopettaa, mutta ei voi mitään.
Crying out loud for the love of lard
Latex greased by sweat
Protein smoothies, SHAKEN NOT STIRRED!
Hyvä tarina tulossa/menossa. Henkilöiden nimet menevät tosin itselläni vähän väliä sekaisin, mutta eipäs siitä sinulle kuulu palautetta antaa... Juoni on mielestäni erittäin hyvä, mutta siitä puuttuu sellainen syvällisyys (onkohan nyt ihan oikea sana...). Meinaan, että kerrot asioita vain pinnallisesti, mutta poikkeuksiakin löytyy hyvin.
Abaddon71 kirjoitti:
Voi helvetti...tästä ei tullut yhtään mitään. Callisto nappasi kasan kirjeitä ja mappeja mukaansa ja lähti kävelemään ulos. Hän suuntasi tuttuun "Keisarin Sielu"-nimiseen kapakkaan, jossa hänet tunnettiin jo kanta-asiakkaana. Astuessaan sisään hän kuuli tutun huudon:
"Ah huomenta, komissaari!" baarimikko Hayzird Monk huudahti iloisena ja alkoi jo täyttää hänelle tuoppia. "Se tavallinenko?"
Esimerkiksi tässä pätkässä voisi kuvailla baaria ja baarimikkoa, jota hieman kuvailitkin osissa myöhemmin. Hieman heikkona esimerkkinä miten tätä pätkää voisi parannella:
Voi helvetti...tästä ei tullut yhtään mitään. Callisto nappasi kasan kirjeitä ja mappeja mukaansa ja käveli toimistonsa tammipuiselle ulko-ovelle jättäen pienen näköisen takkinsa naulaan. Hän suuntasi tuttuun "Keisarin Sielu"-nimiseen kapakkaan, jossa hänet tunnettiin jo kanta-asiakkaana. Paikka näytti mukavalta pikkuiselta baarilta, jonka verhoilla peitetyistä ikkunoista hohti himmeää valoa. Astuessaan sisään hän kuuli tutun huudon:
"Ah huomenta, komissaari!" baarimikko Hayzird Monk huudahti iloisena ja alkoi jo täyttää hänelle tuoppia. "Se tavallinenko?"
Sitten voisit kuvailla Monkin vaatetusta ja muuta ulkonäköä, sekä historiaa (mitä tulikin aivan riitävästi hiukka myöhemmin).
Tarina on kokonaisuudessaa ainakin Sotun keskitasoa parempaa, kuten mainittu jo. Odotan jatkoa!
Jos on päätä myöten kusessa, kannattaa pitää suu kiinni
Voisi tässä jatkaa pitkästä aikaa tätä tarinaa. Niin paljon tekee mieli saada se päätökseen :).
Seitsemäs luku
Vaatimus
"Heittäkää takakonttiin. Numero 34 menkööt seuraksi vahtimaan. Ja muista, häntä ei saa aliarvioida, sillä pomon mukaan hän on jokin komissaari tai jotain sinne päin."
"Selkisi. Noniin, ota sinä jaloista kiinni. Yksi, kaksi..."
"KOLME!"
*muks*
Callisto rymähti takakonttiin murtaen ikävästi jo valmiiksi ruhjeilla olevan nenänsä. Toinen huppumiehistä kapusi autoon ottaen kaapunsa uumenista pistoolin ja istuutui läheiselle puujakkaralle. Callisto nousi seisomaan, mutta pyssyn piippu osoitti sen verran kohtalokkaaseen paikkaan, että hän näki parhaakseen palata maahan. Kaapuheppu vain katseli häntä, herpaantumatta, vaikkei hänen naamansa näkynytkään.
"Keitä te ruojat sitten olette?" Callisto kysäisi pienen hiljaisuuden jälkeen.
Ei vastausta.
"Jaahas. Näitä poikia", hän puuskahti ja alkoi katsella ympärilleen. Auto oli lastattu pienillä laatikoilla, jotka etikettien mukaan sisälsivät "keinotekoisia tomaatinsiemeniä". Niitä oli koottu päällekäin monta pinoa, ja sidottu hutiloiden kiinni narulla, keikkuivatkin siihen malliin. Älkää nyt hyvänen aika kaatuko...
Okei, nyt oli Calliston aika miettiä mahdollisuuksiaan. Edessä on keskivertoisen sotilaan vartalon omaava kaapuritari, jolla on kädessään laserpistooli. Vierellä on monen monta lootaa kasattu surkeasti päällekäin, eli liikkumistilaa oli noin... askeleen verran. Muutenkin etupenkin pojat huomaisivat mahdollisen yhteenoton ja varmasti tekisivät hänestä selvää muutamassa sekunnissa. Takatilan ovikin näytti sen verran vankalta, että sitä ei noin vain potkaistaisi auki. Eli pakenemismahdollisuudet ovat noin promillen luokkaa. Toisaalta, halusiko hän edes uteliaisuuttaan paeta. Saa ainakin nähdä, kuka nämäkin petturit on lähettänyt, toisaalta, toinen vaihtoehto voisi olla, että he vain kuljettaisivat hänet kauas korpeen ja teloittaisivat sitten. No mutta hei, riski on riski, eikä tässä nyt muutakaan vaihtoehtoa ole.
Ainakin hänellä oli nyt aikaa selvittää ajatuksiaan. Hänen mielessään pyöri nyt tasan kolme asiaa: Monkin selkäänpuukotus, komissaari Clamwretin kirje ja tietenkin hänen tuleva kohtalonsa. Miksi ihmeessä hänen ehkä yksi parhaista kavereistaan pettäisi hänet noin vain? He olivat armeijassakin kuin veljekset ja nyt sitten kullan puolesta heitti häntä tikarilla takaraivoon. No, ainakaan hän ei pääsisi enää pettämään ketään, hän ajatteli, ja tunsi hitusen mielihyvää.
Kirje... Miksi ihmeessä Clamwret halusi varoittaa hänestä? Tietenkin hän on vain halunnut olla varovainen tai jotain, mutta... Nojaa, antaa olla. Callistoa kiinnosti muutenkin enemmän tämä James Carbonin vähäinen tausta. Hän oli ollut töissä Clamwretin "hovissa", joten on ihan varmasti saanut kuulla sisäpiirin tietoja. Ja tuo asenne..."Hän oli erittäin kunnioittava ylempiään kohtaan, mutta alempiarvoiset olivat melkein hengenvaarassa", täysin samoja periaatteita kuin eräällä toisella hänen tuntemallaan paskaherralla, ei ihme, että von Karma työskenteli Carbonille. Sitten oli vielä tämä hänelle tuntematon Jack Rooster, joka oli myös selvästi mukana koko sopassa...
Aarh... Tässähän halkeaa pää...
Yhtäkkiä auto pysähtyi. Callisto lattoi kädet pään suojiksi, jos vaikka kumminkin nuo petolliset laatikkoasetelmat pettäisivät. Hänellä kävi onneksi tuuri.
"Ulos", kaapumies sanoi tylysti osoitellen laaserlelullaan. Callisto kapusi ulos autosta ja huomasi, että hänet oli tuotu jonkinlaiselle autiolle slummialueella, joka oli jopa slummiksi huonokuntoinen paikka. Alueen keskiverto talo koostui ehkä kolmesta seinästä ja jos hyvä tuuri kävi, siinä oli katto. Seinät olivat joko mätää puuta, tai sitten hauraannäköistä kiveä ja katto koostui selkeästi roskapöntön antimista. Ovet ja ikkunat olivat pelkkiä reikiä, jotka oli nähtävästi tehty pakolla. Vaikka eivät nämä seikat tuskin asukkaita haittaa, sillä heitä ei näyttänyt olevan yhtään. Ainoat elolliset oliot olivat joko vikiseviä, harmaita rottia tai sitten epätavallisen suuria hämähäkkejä kutomassa seittejään.
"No niin, mikäs se näistä oli", yksi kaapumiehistä aprikoi katsellen taloja. Hetken aikaa pohdittuaan hän tuli lopulta johtopäätökseen.
"Selvä. Tuo se oli. Aletaan mennä."
He lähtivät kävelemään erästä taloa kohti, jossa näytti olevan vielä heikko vihreä maalikerros. Ei se ollut mitenkään poikkeava muista, mutta sen ovi- ja ikkuna-aukot näyttivät jotenkin harkituimmilta, kuin toiset. Talon sisällä oli pari hajonnutta metallipöytää, sekä yksi, ihme kyllä, täysin ehjä puuistuin. Lasinsiruja näkyi parissa nurkassa ja jos Callisto oikein katsoi, hän näki puolikkaan luurangon istuvan seinää vasten. Rotat olivat ilmeisesti hoitaneet oman osansa.
"Ei saasta näitä otuksia", kaapumies manaili rottien nuuskiessa ahnaasti hänen kaapuaan. Hän kaivoi esiin oman pistoolinsa ja rupesi teurastamaan rottia yksi toisensa jälkeen. Muut miehet vain seisoivat hiljaa paikoillaan, ilmeisesti katse suunnattuna kohti Callistoa, joka oli pakotettu istumaan ehjälle puuistuimelle. Hän vain katseli huvittuneena rottien yrittäessä purra vihollistaan.
"Et voi olla tosissasi, numero 54", kuului ääni oviaukon suunnalta. Callisto katsahti välittömästi oven suuntaan ja huomasi siellä seisovan uuden kaapumiehen, joka ei eronnut kolmesta muusta mitenkään muuten, kuin pituuden kannalta.
"Oh... Tervehdys, pomo!" kaapumies hätilöi ja kumarsi vikkelään. Muut kaksi nytkäyttivät myöskin päätään siihen suuntaan, ja sitten taas kiinnittivät katseensa Callistoon.
'Pomo' käveli kohti Callistoa ja ensitöikseen vetäisi esiin terävän, verentahriman veitsen. Callistoa alkoi jo hieman arvelluttaa, että mihin tämäkin olisi menossa.
Mies pysähtyi noin puolen metrin päähän hänestä ja katseli häntä vähän aikaa täysin hiljaa.
"Jep, ei vanha kunnon Monk ollutkaan aivan väärässä", tämä lausahti tasaisella, karhealla äänellään. "Tämä on se mies."
"No niin, kerro missä minä olen", Callisto lausui noustessaan seisomaan. Hän huomasi samalla, että muut kaapumiehet olivat ottaneet aseensa selvästi esiin.
Pomo katseli taas hetken Callistoa aivan kuin arvioiden, olisiko tästä vastukseksi pienessä käsikähmässä. Aikansa tutkittuaan tämä tyytyi vain hymähtämään halveksivasti.
"No", Callisto jatkoi. "Liittyykö tämä mahdollisesti jotenkin herra James Carboniin?"
Hänen yllätyksekseen Pomo alkoi yhtäkkiä hekottaa. Hekotus yltyi pian jonkinsortin nauruksi ja hän alkoi taputtaa laiskasti hanskalla päällystettyjä käsiään yhteen.
"Hieno arvaus, Kron", hän vastasi aikansa taputettuaan. Nyt ääni oli saanut reippaamman aksentin.
"Ja ihan oikein meni veikkauksesi. Pääsit aivan liian helposti pakenemaan siltä von Karmalta, joten herra Carbon ei ollut oikein tyytyväinen lopputulokseen."
"Ja ilmeisesti te nyt sitten tapatte minut tässä?"
"Äh, asia on itseasiassa näinkin paskasti, että... emme", mies sanoi, heitti veitsensä maahan ja riisui yltään kaavun. Alta paljastui kokoliila puku, vihreät kengät, tuhansia sormuksia ja koruja, ja kaikkein ärsyttävin piirre, kammottavan puhdas, valkoinen hammasrivistö. Mies hymyili koko hammasrivillään ja esitteli kaikki kymmenen sormeaan, täynnä sormuksia.
"Me tunnemmekin jo, emmekö?" James Carbon hymyili.
Callistoa ei hymyillyttänyt pätkääkään, vaan hän pikemminkin irvisti tuolle keikarille.
"Täytyy sanoa, Kron, että asiani on hieman... omalaatuinen", Carbon jatkoi hymyn hieman hiipuessa. "Ensin ajattelin, että tappaisin sinut saman tien, mutta sitten... umm... Sanotaanko, että pari seikkaa ilmeni, jotka olivat liian ylitsepääsemättömiä. Joten nyt..."
Carbon noukki maasta tuomansa veitsen ja osoitti sen kärkeä kohti Callistoa.
"Sanotaanko, etten voi tappaa sinua, oi Callisto rakas, mutta yhden asian teen selväksi. Sinä et seuraa minua enää sekuntiakaan, unohdat kaiken, mitä olet kuullut, mitä olet nähnyt, aivan kaiken. Sillä jos vielä näen sinut perässäni..." Tässä vaiheessa Carbonin hymy oli kokonaan kadonnut ja tilalla oli halveksiva irve. "...pidän huolen, että sinä katoat, niinkuin kaikki läheisesikin. Kukaan ei tule minun bisnesteni tielle, varsinkaan sellaiset, joilla ei ole käsitystäkään, kuinka SUURIA ne todella ovat!"
Tämän sanottuaan hän sivalsi veitsellään Callistoa oikeaan jalkaan terän upoten luuhun asti. Callisto irvisti tuskasta, mutta ei päästänyt ääntäkään. Hän ei antaisi tuolle paskiaiselle sitä iloa.
Hymy oli palannut Carbonin kasvoille.
"No niin, me voimmekin lähteä ja antaa herra Calliston suunnistaa itse kotiin", hän hymyili. "Kaupunki ei ole niin kaukana, että kävelymatka olisi ylitsepääsemätön... kahdella jalalla!" Tämän sanottuaan hän alkoi nauraa erittäin ärsyttävästi kadotessaan talon oviaukosta ulos muiden kaapumiesten kera, jättäen Calliston vuotamaan verta rottien lähestyessä ahnaasti kohti lihan hajua.
Crying out loud for the love of lard
Latex greased by sweat
Protein smoothies, SHAKEN NOT STIRRED!
Jokainen eri kirosana sivalsi ilmaa. Tilanne oli Calliston kohdalla niin paskamainen, kuin vain tilanne voisi olla. On se Carbon niin ihana ihminen, kun antoi näin hyvät eloonjäämismahdollisuudet! Vaikka hänestä lähti tässä tilanteessa paljon ääntä, hänen kunniansa ei antanut hänen huutaa apua. Sitä paitsi, jos joku vilpitön kuulisi hänen kirouksensa, hän luultavasti voisi tulla katsomaan tuon kiroilun lähdettä ja sitä kautta hän saisi apua. Mutta jos taas kuulija sattuisi olemaan vihamielinen... noh, sitten lähti pää. Rotat eivät olleet niin kauhea ongelma, sillä ne perääntyivät heti, kun hän hieman hätyytteli niitä. Muutama rohkeampi yksilö pääsi näykkäisemään häntä kerran tai pari, mutta se kipu ei yltänyt Carbonin aiheuttaman tuskan tasolle.
Hän yritti liikkua, mutta kuten arvata saattoi, aika säälittävä yritys sekin oli. Kuitenkin hän pääsi ryömimään ulos siitä talonkaltaisesta röttelöstä, mutta ei se näyttänyt kauheasti auttavan. Slummialue näytti olevan aikamoinen sokkelo, eikä hänellä olisi aikaa ruveta etsimään oikeaa tietä, saati sitten ylipäätään ryömiä täältä pois. Verta valui vuolaasti, ja jopa karuintakin komissaaria alkoi jo hieman heikottaa. Hän repäisi takkinsa hihan irti ja teki siitä nopean siteen tyrehdyttämään vuotoa, ei ollut muutakaan tehtävissä.
Oi kuinka ihanaa, hän ajatteli, se paska jätti minulle vielä miekkansakin! Tosiaankin, miekka lojui hänestä parin metrin päässä, eli juuri siinä kohtaa, missä he olivat lähteneet autolla pois. Tietenkin olisi ollut viisainta seurata auton jättämiä jälkiä, mutta tämä auto seisoi juuri siinä samassa paikassa, missä oli ollut heidän tullessaankin. Taisivat lähteä pienelle kotiseutukierrokselle. Callisto tiesi, että oli erittäin naiivia ajatella, että he olisivat jättäneet avaimet autoon, mutta kaikkea oli pakko kokeilla. Hän lähti ryömimään kohti harmaata, rumaa kopperoa kohti ja joka veto kohti sitä sai hänet tajuamaan, kuinka turhaa tämäkin olisi. Päästyään ohjaajanpuoleisen oven eteen, hän käytti miltei kaikki voimansa noustakseen nojaamaan oveen yhdellä jalalla. Piru vie, että voikin jalka painaa näin paljon, vaikka siitä on miltei puolet lihasta silvottu irti.
Ovi näytti olevan auki, ja katsoessaan sisälle, hän ei voinut olla uskoa silmiään: siinä se perhanan avain töllötti virtalukossa! Ei mahtanut olla tuo Carbon niin kauhean loistava taktiikko, jos tällaisetkin asiat jättää huomioimatta. Tai sitten - Callisto ei voinut olla ajattelematta tätä mahdollisuutta - tämä oli ansa. Mikä olisikin hänenlaiselleen pessimistille realistisempi vaihtoehto. Mutta näkikö hän sairaaloita, lääkintämiehiä tai jettimopoja lähettyvillä? Ei tässä muuta vaihtoehtoakaan ollut. Hän kapusi ohjaamoon, käynnisti koslan ja yllättyi hieman, ettei ollut jo posahtanut ilmaan. No, hitaasti, mutta varmas... paskat! Mahdollisimman nopeasti lähimpään lääkintäpisteeseen! Jos Callisto tästä selviäisi, hän vannoi itselleen, ettei ikinä enää päästäisi Carbonia silmistään, vaikka hänen sitten pitäisi varjostaa tätä jalkapuolena.
Hän lähti ajamaan siihen suuntaan, mihin auton perä osoitti (tuntuihan se eniten loogisimmalta), eikä kulunut aikaakaan, kun hän oli päässyt pois slummialueelta. Auton ohjaamo näytti yllättävät nykyaikaiselta verrattuna muuhun autoon: penkit olivat varmasti jotain kallista turkiseläintä, kaikki pinnat olivat kiiltävän puhtaat, ja ohjaajan ja kartanlukijan välissä oli keskikokoinen monitori, jonka ympärillä oli kaksi pientä radiopuhelinta. Hän avasi hanskalokeron, josta tipahti pari karttaa ja auton turvallisuusesite. Hän ei ehtinyt vilkuilla niitä, sillä yhdellä jalalla ajo oli hieman hankalampaa, eikä tuska ollut vieläkään kadonnut. Kyllä he aikamoisen matkan olivat tulleet tullessaan slummeille, sillä taivaanrannassa näkyi pelkkää aavaa tundraa, ja sinne näytti vievän vain yksi tie. Juuri ohitetussa, homeisessa tienviitassa näytti nopealta vilkaisulta lukevan: "Olette lähdössä Burton La Beysta, tervetuloa uudelleen!"
"Saanko keskeyttää unelmointinne, herra Callisto?" kuului harmillisen tuttu ääni,jolloin Callisto hätkähti hieman. Hän ei ollut huomannut, että monitori oli aktivoitunut ja, että siellä hymyili rivi valkoisia hampaita. Hän siis oli oikeassa epäillessään, että tämä oli ansa!
"Pidä kuule turpasi kiinni, retku!" Callisto pamautti ja sulki monitorin allaolevasta nappulasta. Se ei kauheasti auttanut, sillä se kytkeytyi uudelleen päälle. Carbon ei näyttänyt kauhean ilahtuneelta, mutta ei antanut hymyn kadota kokonaan.
"Ollaanpas sitä nyt nyrpeällä päällä", hän irvaili ja koputti omaa monitoriaan härnäävästi. "Et kai todellakaan kuvitellut, että unohtaisin ainoan pakovälineesi avaimet sinulle? No, et sinä varmaan niin typerä olisi. Kuten juuri sanoin, minun ei anneta tappaa sinua, mutta... tuskin kukaan suuttuisi minulle, jos sinulle sattuisi lievä... onnettomuus?" Voi saakeli tuota hymyä. Callisto toivoi, että voisi jollain keinolla pamauttaa turpaan tuota keikaria. Hän antaisi siitä tällä hetkellä mitä vaan.
"Ei minua lyödä kannata, poika", hän töksäytti äkisti.
Mitä ihm... Mistä hän tiesi? Tai ehkä hän vain päätteli sen hänen ilmeestään.
"No, kerro miten meinaat sitten tappaa minut?" Callisto tyytyi sanomaan antamatta tuolle ruojalle ällistynyttä ilmettä.
"Luulen, että se selviää sinulle tuota pikaa, mutta..." hän piti pienen tauon ja väläytti sormuksiaan. "annan pieneksi vinkiksi sen, että minut on tunnettu selkäänpuukottajana jo monen vuoden ajan. Enkä suinkaan ole parantanut tapojani."
Voi helvetti! Ovi auki! OVI AUKI!
Callisto hyppäsi ulos autosta katkaisten pahasti jo valmiiksi rikki olleen jalkansa. Koko mies täysin naarmuilla ja verillä. Mutta on sekin parempi kohtalo, kuin olisi jäänyt tuohon pakettiautoon, joka räjähti tasan viisi sekuntia hyppyä myöhemmin. Onneksi se oli sen verran kaukana Callistosta, ettei häneen lentänyt mitään ylimääräistä osasta. Vaikka hän oli kiitollinen nopeasta reaktiokyvystään, hän oli edelleen keskellä ei mitään. Hän kyllä tiesi tällä kertaa, mihin pitäisi mennä, mutta se ei kauheasti auttanut, jos horisontissa oli vain pilviä. Kuukin näytti virnuilevan hänelle kaukaa.
Ja Carbon todellakin kuvitteli, että hän jättäisi tämän bisnekset rauhaan? Naurattaa pelkkä ajatuskin.
Jaahas, Callisto huokaisi, kun hän huomasi, että hänen yllään lenteli pari-kolme korppikotkaa. Hän oli kuoleva mies keskellä ei mitään. Eli loppujen lopuksi Carbon oli onnistunutkin yhdessä tavoitteessaan. Callisto irvisti jalan aiheuttamasta kivusta ja kävi makaamaan hiekkaiselle maapalalle. Jos jotain täältäkin paikasta löysi, niin se oli hiekkaa. Ja ehkä pari kaktuksenkoppeloa. Janokin alkoi pikkuhiljaa raivata itseään esille. Nälkä tuli kovana kilpailijana perässä. Kipu alkoi olla jo niin kova, ettei hän tuntunut pysyvän enää hereilläkään.
Noh, tuli ainakin elettyä hyvä elämä, Callisto ajatteli hymyssä suin.
"Carbon! Haista pas..." Mutta lause jäi kesken, kun hän jo kaatui maahan pyörtyessään ja jäi makaamaan siihen liikkumattomana. Korppikotkat näyttivät saavan kuin saavankin lounaansa.
Crying out loud for the love of lard
Latex greased by sweat
Protein smoothies, SHAKEN NOT STIRRED!
Katos katos, tämäkin jatkuu. Ihan hyvää tekstiä vaikka juoni onkin jo melkein unohtunut...
Tarina etenee sujuvasti (vaikkakin aika hitaasti), eikä kirjoitusvirheitä löytynyt...
"I'm running outta places to put holes in ya."
-Sniper
You don't have to rely on other people if you never miss.
