Mestareiden liiga 2009 - JATKOSARJA ALKAA 26.10.
Valvoja: Peliporukkavalvojat
Mestareiden liiga 2009 - JATKOSARJA ALKAA 26.10.
Taas on koittanut se aika vuodesta, jolloin punnitaan jyvät akanoista Warhammer Fantasy Battlessa jo legendaariseksi muodostuneessa Turun Mestareiden liigassa! Kupletin juoni on pääpiirteittäin sama kuin viime vuonna, aiemman palautteen perusteella pienimuotoisia muutoksia on kuitenkin luvassa. Ihan lopulliset päätökset alkulohkojen koosta saadaan vasta, kun tiedetään osallistujien määrä. Tässä kuitenkin säännöt pähkinänkuoressa:
- liiga on kaikille avoin
- ETC2009 kompit
- armeijoiden peruskoot 2250 pistettä (huom. komppirajoitukset), josta 1250 pistettä avointa listaa, loput saa tuunata vastustajakohtaisesti
- pyritään neljän pelaajan alkulohkoihin, joista kaksi parasta pääsee jatkoon. Jatkoon päässeistä arvotaan kaksi jatkolohkoa, joiden kaksi parasta kohtaavat naapurilohkon vastaavat välierissä, joiden voittajat pelaavat finaalissa. Alku- ja jatkolohkoissa kaikki pelaavat kerran kaikkia vastaan. Alkuohkojen määrät ja lopulliset koot määräytyvät osallistujamäärän mukaan, samoin jatkoon pääsevien määrät.
- avoimen listan saa tehdä uusiksi jatkolohkoihin mentäessä
- osallistumismaksut kerätään etukäteen mahdollisten keskeyttämisten minimoimiseksi. Vain alkulohkoista jatkoon selvinneet maksavat jatkopeleistä, tässä vaiheessa rahaa kerätään siis uudestaan. Osallistumismaksu on suunnilleen 2,50€ x pelien määrä + jotain, neljän pelaajan alkulohkoissa todennäköisesti pyöreä kymppi.
- parhaat palkitaan turnaustason palkinnoilla, mahdollisesti myös muita palkintoja luvassa. Viime vuonna finalistit saivat battalion-boksit, samoin eniten fair play -pisteitä kerännyt.
Liiga alkanee joskus syyskuussa, tarkkaa päivää ei ole vielä päätetty. Tässä vaiheessa voidaan vielä muutaman viikon ajan keskustella sekä liigan säännöistä että kompeista. Tarkempaa alkulohkojen määrän ja koon määräytymistä varten pyydän osallistumisesta kiinnostuneita ilmoittautumaan tähän ketjuun; tämä ei ole vielä sitova ilmoittautuminen, maksuja tai armeijalistoja ei kerätä vielä. Tarkoituksena on kartoittaa osallistujien määrää noin suunnilleen. Ilmoittautumisten lopullinen takaraja lienee syyskuun alkupuolella, noin viikko ennen liigan alkua.
Heikki

Re: Mestareiden liiga 2009
Ihan varmasti olen mukana ja ihan varmasti heitän vielä kommenteja siitä mitä kaikki Heikki on tehnyt väärin "sääntöpaketissaan". ;)
For Stirland!
For Stirland!
Re: Mestareiden liiga 2009
Ihkuu. Viime mestareiden turnee jäi larppailuitten takii väliin ni nyt ollaan mukana entistä innokkaammin.
"Dear Game Designer. Rock is cheese. Paper is fine.
Regards, Scissors. "
Regards, Scissors. "
Re: Mestareiden liiga 2009
Mukaan
Re: Mestareiden liiga 2009
asdasdasda
Viimeksi muokannut Arctico, Pe 14.03.2014 13:40. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Mestareiden liiga 2009
Mukana tietysti!
Lohkojaottelu on ihan toimiva idea. 16 pelaajan oletuksella kierroksia pitäisi tulla kahdeksan (3 alkulohkossa, 3 jatkolohkossa, 1 välierä, 1 finaali), mikä on mielestäni ihan hyvä määrä. Kerrasta poikki -pelaaminen välierissä ja finaalissa on melkoisen nihkeää (kyllä, olen vieläkin katkera sille Oskun 15+" pursuit-liikkeelle), mutta toisaalta liigan henkeen sopivaa ja ajankäytöllisesti järkevää.
Viime vuoden kokemusten perusteella armeijalistan avoimen osan vaihtaminen olisi ollut monelle tarpeen, mutta minä en haluaisi ottaa tätä mahdollisuutta mukaan. Pelejä pelataan kuitenkin vain korkeintaan kahdeksan kierrosta, joten tuntuu hassulta vaihtaa listaa näin pienessä ajassa.
Armeijalistoihin liittyen en haluaisi myöskään nostaa suljetun osuuden pistemäärä ehdotetun suuruiseksi. Viime vuoden 500 pistettä suljettua oli ehkä hieman liian vähän suuriin listamuutoksiin, mutta 1000 pistettä on taas liikaa. Ehdotan 1500 pisteen avoimia osuuksia listaan, tällöin suljetut osuudet vaihtelevat 500-1000 pisteen välillä.
Muutkin heittäkööt ajatuksiaan likoon nyt, viime vuonna mukana oli kuitenkin paljon porukkaa!
Saataisiinko liigan aloittamiselle lyötyä joku ajankohta lukkoon? Jounin kanssa miettiin, kannattaako enää aloittaa normaalia liigaa ennen tätä.
Aki

Mun mielestä 1500 kiinteä osuus olis sopiva. Jotkin armeijat ottaa vähän keppiä, mut se on semmosta. Kiinteän listan hiominen kuuluu mestareiden liiga formaattiin, joten se kannattaisi hallita jos haluaa voittaa. Ongelmaa helpottaa jo paljon se, jos välierien välissä saa vaihtaa kiinteää osuutta.
Re: Mestareiden liiga 2009
Avointen ja suljettujen pistemäärät eivät taida koskaan tyydyttää kaikkia. Viime vuoden 500 pistettä koettiin liian vähäiseksi, ainakin tietyillä armeijoilla, ja sama jäisi nytkin 1500 pisteen avoimilla listoilla VC:lle ja demoneille. Henk. koht. tykkään enemmän isommasta avoimesta listasta; kuten Emppukin totesi, se kuuluu tämän liigan formaattiin. Mutta nyt asiasta ehtii vielä vääntää kättä, kehotan kaikkia joilla on vahva mielipide johonkin suuntaan ilmaisemaan kantansa. Voidaan vaikka sitten äänestää lopullisista pistemääristä.
Välieriin ja finaaleihin taisin jo viime vuonna ehdottaa kahta peliä, joiden yhteistulos ratkaisee, mutta eipä sekään tainnut saada hirveästi kannatusta. Tällöin voitaisiin kokeilla myös jonkinlaisia "epätasaisia" skenaarioita, jolloin molemmat pääsisivät vuorollaan pelaamaan kumpaakin puolta. Saisi taas miettiä armeijan kompositiota siltäkin kannalta.
Avointen listojen vaihtoon lohkojakoja uusittaessa ajattelin sitä, että kaikki näkevät ensin muiden lohkossaan pelaavien armeijat, ja tekevät listansa sen perusteella. Uuteen lohkoon tulee uudet armeijat, joten vaihtaminen voisi siinä mielessä olla perusteltua. Ääriesimerkkinä alkulohkossa kaikilla kolmella vastustajallasi on kääpiöarmeija, ja jatkolohkossa kaikilla on demonit. On toki totta, että listan uusiminen kolmen kierroksen jälkeen lisää häslinkiä, mutta vastustajien armeijat vaikuttavat omaan listaan melkoisesti. Herättääkö aihe muissa voimakkaita tunteita, mielipiteitä?
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että osallistujia ei olisi tulossa ihan niin paljon kuin viime vuonna, ja liigan voisi muutenkin saada nopeammin ohi. Siksi aloituksella ei liene mikään mieletön kiire, ehtisikö tässä pyöräyttää vaikka kuuden kierroksen perinteisen liigan ensin? Silloin ML starttaisi syyskuun viimeisellä viikolla.

Kannatan.Heikki kirjoitti:Tällä hetkellä tuntuu siltä, että osallistujia ei olisi tulossa ihan niin paljon kuin viime vuonna, ja liigan voisi muutenkin saada nopeammin ohi. Siksi aloituksella ei liene mikään mieletön kiire, ehtisikö tässä pyöräyttää vaikka kuuden kierroksen perinteisen liigan ensin? Silloin ML starttaisi syyskuun viimeisellä viikolla.
Re: Mestareiden liiga 2009
En pääse vetämään tällä enkä välttämättä ensi viikollakaan liigaa, mutta ML:n aloitus ajankohdaksi sopii syyskuun ensimmäinen.
Re: Mestareiden liiga 2009
Ensimmäinen maanantai varmaan? Eli 7.9. Njoo, itse mielelläni antaisin "opiskelijoille" vähän enemmän aikaa kotiutua Turkuun, mutta tämä taitaa tarkoittaa vain minua, vai? :P-Emppu- kirjoitti:En pääse vetämään tällä enkä välttämättä ensi viikollakaan liigaa, mutta ML:n aloitus ajankohdaksi sopii syyskuun ensimmäinen.
Ihan kuten Heikki päättää, mutta eihän tässä kiirettä ole, vai onko?
-
Qwertyuiop
- Viestit: 730
- Liittynyt: Ke 21.06.2006 03:23
Re: Mestareiden liiga 2009
Rakkautta.
Viimeksi muokannut Qwertyuiop, Ma 15.04.2013 14:41. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Mestareiden liiga 2009
Koska enempiä ininöitä ei ole kuulunut, pistetään rattaita taas pari hammasta eteenpäin. Virallinen ilmoittautuminen alkakoon! Ketjussa huudelleet on merkattu ilmoittautuneiksi, perua toki saa, jos on muuttanut mielensä. Ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 6.9. Seuraavana maanantaina peli-illassa arvotaan lohkojaot, pelit alkavat sitä seuraavana maanantaina (14.9.). Lohkojakoja varten pelaajat asetetaan eri "arvontakoreihin" viime vuoden Mestareiden liigan menestyksen perusteella. Käytännössä viime liigassa parhaiten pärjänneet sijoitetaan eri lohkoihin. Tämä siitä syystä, ettei jostakin lohkosta tule ns. kuolemanlohkoa, josta väkisinkin karsiutuisi joku viime vuoden välieräpelaajista.
Aiemmin ketjussa mainitut säännöt ovat voimassa, sovitaan avoimen listan pistekooksi sitten se 1500. Huomatkaa, että avoimessa listassa on oltava siis vähintään tuon edestä tavaraa. Avoimesta listasta ei myöskään saa poistaa yhtään mitään turnauksen aikana. Lisätä saa kaikkea, eli olemassa olevia yksiköitä saa kasvattaa, niihin saa lisätä command modeleita, hahmoille saa ostaa magic itemeitä yms., sekä kokonaan uusia yksiköitä saa ottaa. Avoimeen listaan ei tarvitse merkitä armeijan kenraalia.
Avoimet listat on lähetettävä minulle ([email protected]) viimeistään 6.9. Army Builderin käyttö on suotavaa (save as text summary). Listat, lohkojaot ja paritukset ilmestyvät Ordon nettisivuille aikaisintaan 8.9.
Jos aiemmin ilmoittautuneiden lisäksi ei muita ole mukaan tulossa, jouduttaneen harkitsemaan yhden kierroksen liigaa, eli alkulohkojen parhaat jatkavat suoraan välieriin ja finaaleihin. Mielekkääseen kahteen kierrokseen sellainen 12 pelaajaa taitaa olla minimi. Katsotaan mitä käy. FB tuntuu elävän hienoista suvantovaihetta, kaikesta tuskin voi syyttää paria hassua(?) lietolaista maastopuvuissa.
Koska pelien määrä on tässä vaiheessa vielä hieman hämärän peitossa, en viitsi lyödä liigan hintaakaan vielä lukkoon. Todennäköisesti siinä kympin hujakoilla pyöritään, tarkennetaan tämä sitten ilmoittautumisten päätyttyä.
Mainittakoon vielä tässä vaiheessa, että osallistun itsekin liigaan. Jos koet epäreiluksi avoimen listasi lähettämisen potentiaaliselle vastustajallesi, voidaan sopia joku puolueeton listojen kerääjä. Mitään etua en listojen keräämisestä luonnollisestikaan kaipaa (tai tarvitse :P), homma vaan sujunee parhaiten, kun ei ole liikaa kokkeja.
Kommentteja ja ehdotuksia otetaan edelleen vastaan, ja kysykää toki, jos jotain jäi vielä epäselväksi.
Ilmoittautuneet
1. John Eriksson
2. Teemu Aro
3. Mikko Kulmala
4. Juha Paananen
5. Jouni Mikkola
6. Sami Suikki
7. Aki Järvinen
8. Isto Lankinen
9. Heikki Turunen
10. Mikko Vaittinen
11. Markus Virtanen
12. Mika Virtanen
13. Janne Kilpi

Zymeth Salkir Dkhan
- Viestit: 1750
- Liittynyt: Pe 05.07.2002 00:12
- Paikkakunta: Turku
Re: Mestareiden liiga 2009
Jos mukaan mahtuu niin Mikko Vaittinen mukaan.
We will march, until whole world is in his colours, his glory and his madness.
- patterijuoma
- Viestit: 49
- Liittynyt: Ma 29.01.2007 23:45
- Paikkakunta: Naantali
Re: Mestareiden liiga 2009
Mika Virtanen mukaan kans.
Re: Mestareiden liiga 2009
Alla linkit ETC09-kompositioihin ja -sääntöpakettiin. Sääntöpakettia tuskin suoraan sovelletaan (esim. liskojen FAQ muutti asioita), mutta kyllä siellä ihan järkeviäkin asioita on.
Army restrictions
Rule pack
Army restrictions
Rule pack
Re: Mestareiden liiga 2009 - ILMOITTAUTUMINEN PÄÄTTYY 6.9.
Pientä tarkennusta sääntösettiin, pahoittelen viivästynyttä ajankohtaa. ETC komppien monimutkaisuuden takia päädyttiin lievempiin komppeihin.
Armeijoiden koot:
VC, DoC, Dark Elves 2000 pistettä
O&G, Ogre Kingdoms, Beasts of Chaos 2500 pistettä
Kaikki muut 2250 pistettä
Avoin lista kaikille armeijoille vähintään 1500 pistettä.
Special characterit ja muut nimetyt yksiköt kielletty. Regiments of Renown -yksiköt ovat sallittuja Dogs of Wars -armeijassa.
Armeijassa ei saa olla kahta samaa rare-valintaa (pl. High Elves, joilla saa olla enintään kaksi samaa rare-valintaa).
Armeijassa saa olla enintään kaksi samaa special-valintaa.
Armeijassa saa olla enintään kolme lentävää yksikköä.
Armeijassa saa olla enintään kolme chariottia tai chariot-yksikköä.
Armeijassa saa olla enintään 45 yli 20" ampuvaa modelia (mikä tahansa ranged attack lasketaan, paitsi magia (esim. anvil, ancient stegadon)).
Armeijassa saa olla enintään viisi sotakonetta.
Armeijakohtaiset rajoitukset
Daemons of Chaos: BSB saa ottaa joko daemonic giftejä tai daemonic iconin, ei molempia. Armeijassa ei saa olla kahta samaa daemonic giftiä, pl. Spellbreakers.
Lizardmen: Stegadonit ja ancient stegadonit hahmojen ratsuina vievät vastaavan special- tai rare-slotin. Terradonien maksimikoko viisi modelia per yksikkö.
Orcs & Goblins: Enintään kuusi fanaticia.
Skaven: Enintään kolme ratling gunia.
Wood Elves: Treeman Ancient lasketaan Treemaniksi.
Skenaariot
Kaikki pelit ovat pitched battleja. Voittopisteitä saa normaalisti sääntökirjan mukaan. Pelin tulos ratkeaa voittopisteiden erotuksen perusteella seuraavan taulukon mukaisesti:
0-150 10-10
151-300 11-9
301-450 12-8
451-600 13-7
601-750 14-6
751-900 15-5
901-1050 16-4
1051-1200 17-3
1201-1500 18-2
1501-1800 19-1
1801-> 20-0
(Huomatkaa siis kasvaneet rajat 19-1 ja 20-0 tuloksille.)

Ei enään PD & DD rajoituksia?