Lordin aarteen etsintä

[Drakojan]

No anteeksi kauheasti jos joku herkkä sielu nyt pahoitti mielensä asiattoman kommenttini takia.

Ja joo, trollitarinat ovat suosittuja siksi, että ne herättävät yleensä ihmisissä voimakkaita tunteita, yleensä aika negatiivisia. Siksi sinne on helppo mennä flamettamaan trollaajaa. Nyt niitä ei onneksi ole tullut pitkään aikaan, ja vanhatkin on poistettu ylläpidon toimesta (thumbs up).

Ja itse tarinasta, mitä nyt nopeasti silmäilin, käytät välillä hiukan omituisia sanajärjestyksiä. Jossain kohdin on sitä ihan suoraa Yoda-puhetta ja joskus muuten vain hassun kuuluoista dialogia.

[Yrsa]

No en minä nyt mieltäni pahoittanut, mutta kun minullekin tullaan ina valittamaan siitä asiattomasta kommentoinnista niin kait sitten minunkin pitää omasta mielestäni asiattomista kommenteista muillekin huomauttaa, jos muut huomauttavat minulle.

Ja kehotan, että mikäli jaksat niin lue koko liuska. paljon parempi niin. Mutta nuo Yoda puheet, niitä nyt en aio vaihtaa, sillä niihin liittyy aivan oma tarinansa...

[Da Big Boss]

Mikäs se tarina on?

[Yrsa]

Tiivistettynä, suurin osa niistä on sanottu oikeasti.

[Kuutsa]

Eikä Yrsan salasanaa tiedä muu lisäkseni kuin yksi kaverini, eikä hän tiätääkseni ole koskaan kirjautunut sisään.

Niin juuri. Ja sinä taas olet oikea henkilö kommentoimaan koska tiedät itse vain neljän käyttäjän (Yrsa, MARINES!!!, Valadirin haamu ja Kartza) salasanat?

Ja Drakojan, "se on trolli, ei siitä kannata välitää", aika asiaton kommenti minusta, ja olisi voinut jättää pois, jos ei ole mitään järkevää kirjoitettavaa tänne niin älkää sitten kirjoittako mitään. Ihmettelen vain sitä, että tämän tarinan kommentit ovat tulleet pelkästään Kartzalta ja Valadirin haamulta, ennen kuin lisäsin tänne tuon 40K YHDELLÄ SANALLA "tarinan", jolloin tänne alkoi niitä kommenteja ilmestyä...aika omituista, että trolli tarinat näyttävät kiinnostavan porukkaa enemmän, pitäisiköhän niitä sittenkin tehdä tällaisten tarinoiden sijaan?

Hei ihan oikeesti... Itke siellä snagarin jonossa, saa kuonoosi ja mene sitten itkemään vaikka äiteelle. Älä itteesi parikytä vuotta aikuisemmalle henkilölle. Jos et itse osaa/tajua pitää asiallista tasoa viesteissäsi niin älä ihmettele miksei sinua oteta todesta.

Ja sitten se teksti taasen.

Ohan se toki kiva että joku tekee Pulp- fiktiota, joka nousee päähän heti, mutta valitettavasti tarinoillasi on tapana laskeutua sieltä käymättä ensin munuaisten kautta. Kirjoittamasi kirjat maistuvat jo siinä vaiheessa puulta kun päätät täyttää turinasi yksitoikkoisella jaarinjaarinjaarinjaarinjaarinjaarinjaarinjaarinjaarinjaarinilla. On sulla toki sanastoa hieman kasassa, mutta paremman saat kun keskityt vaikka ensi kerralla vaikka keksimään ihan oman maailman. Kukaan tuskin voi väittää pitävänsä fabahtavista tarinoista kun joku kalle kymbbivee on ne suomalaisella kansantarustolla, huonolla kielellä ja vielä huonmmalla huumorilla raiskannut --->eli kirjoita sellainen mitä olet vähän suunnitellut, nää sun aiemmat tuotannot on vaan sellasta apulantaa ettei kukaan jaksa. Ja jätä huumori, ihan vaikka kokeilun vuoksi. Sitä ei täällä viljele muu kuin Homo moderatus ihmislaji.

[Yrsa]

1. Kuinka kauan menee painaa teidän päähänne että minulla on vain 2 accoa, osa on kyllä jo sen tajunnut, nostan hattua heille, sillä ilmeisesti täältä vielä löytyy ainakin yksi pelle joka ei ymmärrä.

2.Laita toimee itkeen kommentti sit kun itken(saattaa mennä vähä aikaa, kerron kyllä sit) ja että aikuismaisemmille, huhhuh! Kyllähän täällä monet aikuista esittävät ja se saa kyllä minut nauramaan aika kovaa.

3. Keksi oma maailma...juuri tuostahan se Lordin aarre tarina kertookin.

4. ..saa kuonoosi...helppohan sinun on sanoa siellä ruudun toisella puolella kun ei ole mitää hätää, säilyt siellä ihan terveenä, mutta tulet sanomaan tuon kasvokkain nii voi olla vähän eri ääni kellossa sen tapaamisen jälkeen. ja onkohan tuo nyt kauhean älykästä alkaa tollasta "mee itkeen äitis luo" jossain figupeli keskustelu foorumilla? Mietipä vähän mitä laitat. (voisin kyllä mäkin miettiä...joo, sori,)
(aanteeksi(ylläpidolle ja valvojille), mutta ottaa vaan niin päähän tuo edellinen kommentti että oli pakko vastata siihen. Nyt toivoisin että tänne laitetaan vain sellaisia kommenteja, jotka koskevat tarinaa.)

[Valadir]

Hei ihan oikeesti... Itke siellä snagarin jonossa, saa kuonoosi ja mene sitten itkemään vaikka äiteelle. Älä itteesi parikytä vuotta aikuisemmalle henkilölle.

Tämä meni jo säälittävyyden puolelle : (

Onnistuit jopa siinä, että haukut toisen ihmisen asiattomia kommentteja vielä asiattomammalla kommentilla. Sitäpaitsi en näe tuossa Yrsan Drakojanille kirjoittamassa kommentissa mitään varsin "asiatonta", toisin kuin Drakojanin Yrsalle kirjoittamissa.

Kaikesta tästä voimme päätellä, että Kuutsa on vajonnut Yrsa the "Trollia" alemmalle tasolle, sillä hänhän kommentoi trollin tarinaa jopa vielä paljon trollin kommenteja alemmalla tasolla olevalla kommentilla, jossa hän haukkuu ja ivaa tätä.

Ja sitäpaitsi, etkös sinä sitten saisi siellä snägärin jonossa kuonoosi...

[Drakojan]

Jos juma nyt annetaan näiden Flamewarien olla.

Ihan turhaa tulla figupeli-foorumeille tappelemaan vähän siitä ja tästä. Jotain tietenkin voi päätellä siitä, että viimeaikoina toinen osapuoli niissä tappeluissa on ollut Yrsa kavereineen lähes aina. Asiattomiin kommentteihin (lue "suoraan paskamaisuuteen") vastaaminen asiattomilla kommenteilla on tyhmää, se ei edistä sopua yhtään mitenkään, ja joo, voihan sillä vaikka sitä viestilaskuria kasvattaa.

Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Tämän takialla Yrsalla on nyt se maine Sotun virallisena trollina. Voi voi, huono mäihä. Jos ei kestä niitä trolli-kommentteja, alkaa parantaa sitä viestien yleistä tasoa, lopettaa muitten flamettamisen ja riidan haastamisen ja kokeilee kirjoittaa jotakin tosissaan. En sano, että pelkästään Yrsassa olisi vikaa, kyllä siellä muutkin antavat sitten oikein kunnolla täyslaidallista takaisin.

Ja onpas kummaa, että keskusteluun liittyy uusi henkilö jonka ensimmäinen viesti on puolustaa Yrsaa...

[Yrsa]

Eiköhän tässä tullut jo kaikki selväksi, Drakojan ja muut, joten kaikki voivat nyt jättää edellisiin liittyvät kommentit väliin ja omat mielipiteet voi pitää itsellään. (heh! Trolli laittaa tollasen viestin...aika ölöä)

Eikä ssiinä valadir jutussa ole mitään omituista, ku on uus acco ja sama läyttäjä kuin Valadirin haamulla.

[DragonRider]

Jos juma nyt annetaan näiden Flamewarien olla.

Ihan turhaa tulla figupeli-foorumeille tappelemaan vähän siitä ja tästä. Jotain tietenkin voi päätellä siitä, että viimeaikoina toinen osapuoli niissä tappeluissa on ollut Yrsa kavereineen lähes aina. Asiattomiin kommentteihin (lue "suoraan paskamaisuuteen") vastaaminen asiattomilla kommenteilla on tyhmää, se ei edistä sopua yhtään mitenkään, ja joo, voihan sillä vaikka sitä viestilaskuria kasvattaa.

Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Tämän takialla Yrsalla on nyt se maine Sotun virallisena trollina. Voi voi, huono mäihä. Jos ei kestä niitä trolli-kommentteja, alkaa parantaa sitä viestien yleistä tasoa, lopettaa muitten flamettamisen ja riidan haastamisen ja kokeilee kirjoittaa jotakin tosissaan. En sano, että pelkästään Yrsassa olisi vikaa, kyllä siellä muutkin antavat sitten oikein kunnolla täyslaidallista takaisin.

Ja onpas kummaa, että keskusteluun liittyy uusi henkilö jonka ensimmäinen viesti on puolustaa Yrsaa...

Samaa mieltä. Mutta nyt hyvät ihmiset voisimme lopettaa tämän iänikuisen spämmäämisen ja keksiä kommenttia tuosta tarinasta. Yrsalle tiedoksi että itsehillintä ei voisi olla pahitteeksi. Tarinasta sellaista että: Kyllähän tätä lukee mielellään. Voisin sano että loistava tarina =)

[Yrsa]

WUHUU!

Ensimmäinen tarinaan liittyvä kommentti tuon späämäyksen jälkeen. Kiitos, hyvä että pidit.

Haluaisin muuten tietää, että oliko tuo Kuolon kummut tarina hieman liian pitkä? kirjoitin sen nimittäin wordilla ja se oli siinä 20 sivua(suunnilleen) enkä ollenkaan ajatellut kuinka pitkä liuska siitä tulisi täällä sotussa, kun kaikki tulee yhteen pötköön.

[DragonRider]

WUHUU!

Ensimmäinen tarinaan liittyvä kommentti tuon späämäyksen jälkeen. Kiitos, hyvä että pidit.

Haluaisin muuten tietää, että oliko tuo Kuolon kummut tarina hieman liian pitkä? kirjoitin sen nimittäin wordilla ja se oli siinä 20 sivua(suunnilleen) enkä ollenkaan ajatellut kuinka pitkä liuska siitä tulisi täällä sotussa, kun kaikki tulee yhteen pötköön.

Ei. Kyllä tuo mielestäni oli kivan pituinen. Samaa tahtia vaan. Meneekö kauaakin jatkoss?

[Yrsa]

Kyllä siinä saattaa mennä, olen minä sitä kyllä jo aloittanut. Mutta on niin paljon muutakin tehtävää, kuin kirjoittaa koneella. Että saattaa olla että kestää jonkin aikaa. Lisäksi kun halauisin näiden kanssa tehdä niin, että laitan kaiken samalla kerralla, enkä erikseen pieninä pätkinä ninkuin yleensä teen.

[DragonRider]

no onpahan enemmän luettavaa! ^^ tee rauhassa niin tulee hyvä loppu tulos. kyllä mä jaksan odottaa.

[Yrsa]

Taidanpa tehdä nyt poikkeuksen ja laittaa tarinan kahdessa, ehkä kolmessakin osassa(riippuen siitä kuinka pitkä tulle, veikkaan ettei yhtäpitkä kuin edellisestä, nimittäin lähdemateriaalikaan ei kovin pitkä ollut)

Mikäli kolmessa, niin ajatuksena olisi tällainen:

1. Osa: Tarinan alku
2. Osa: keksiosan tapahtumista
3. Osa: Tarinan Loppu

Selvennyksiä tarinaan

Elikkäs tämä tarina perustuu samoihin aikoihin kuin aikaisemmin ilmestynyt Lordin aarre tarina, joskin se alkaa siitä kun Kuusi ristiritaria lähtevät juuri valloittamstaan kylästään. Tarinoiden alkuperää saattaa osa ihmetellä, mutta voin paljastaa sen verran, että lähes kaikki on kuin oikeasti tapahtunutta

Mutta sen enemmittä puheitta itse tarinan ensimmäiseen osaan, jonka nimi on: KOLME VANKIKARKURIA

[Yrsa]

Kolme vankikarkuria


OSA 1.

He katsoivat tornista, kuinka ristiritarit laittoivat miekat tupeihinsa, suuri ja verinen taistelu oli ohi.
Vihreä maa oli nyt täysin verestä punainen, ja siellä makasi ruumiita. Muurien seinämät olivat myös veren tahrimat.

Kun ainoat eloon jääneet, viisi ristiritaria käveli varjoon kuuman auringon alta, tarkkaili kolme vankia heitä tornistaan.
He olivat olleet siellä koko taistelun ajan, ja katselivat nyt, kuinka ristiritarien luokse juoksi kuudes ristiritari.
Hetken ristiritarit siinä söivät, joivat ja hoitivat haavojaan, kunnes tulija alkoi kertoa jotakin.
Vähän ajan päästä vangit huomasivat, kuinka ristiritarit lähtivät kylästä. He katosivat puiden sekaan, ja jättivät vangit torniin, ilman, että olisivat edes huomanneet heitä.

Vangit olivat:

Marc de Migel: Kolmesta vangista vanhin, hänellä oli pitkät, likaiset, ruskeat hiukset. Hän ei ole kertonut muille siitä, miten joutui vankilaan, tai miksi joutui. Hänellä, kuten kaikilla muillakin vangeilla oli mustat vaatteet.

Alex: Kolmesta vangista toiseksi vanhin, hänellä oli vaaleat hiukset, eikä hänkään ollut kertonut muille syytä miksi lojui vankilassa. Hänellä, kuten kaikilla muillakin vangeilla oli mustat vaatteet.

James Mace: Kolmesta vangista nuorin. Hänellä oli lyhyet, mustat hiukset, eikä hänkään ollut kertonut muille miksi oli vankilassa ja mitä sitä ennen oli tehnyt. Hänellä, kuten kaikilla muillakin vangeilla oli mustat vaatteet.

Tietä pitkin käveli kolme vartijaa, he olivat kylän vartijat, jotka olivat vanginneet vangit kolme vuotta sitten, mutta jotka oli myös vangittu kun kylään oli hyökätty.
Ristiritarit olivat kuitenkin vapauttaneet heidät kun taistelu oli vielä alussa, ja he olivat lähteneet kertomaan hyökkäyksestä peikkometsän pohjoisosassa sijaitsevaan kaupunkiin, jota peikko ei ollut vielä tuhonnut tai valloittanut, ja jossa yhä eli oikeudenmukainen ja viisas päällikkö, joka johti monia vuosia myöhemmin sotaa erämaan toisella puolella sijaitsevalla merellä.
He eivät kuitenkaan olleet saanet apujoukkoja, vaan joutuivat palaamaan kylään ilman apujoukkoja.
He hämmästyivät suuresti, kun kylässä oli pelkästään kuolleita, paitsi tornissa, jossa olivat edelleen samat vanhat vangit, jotka olivat olleet siellä jo kolme vuotta. Vartijat jäivät vartioimaan vankeja kylään, eivätkä sen enempää miettineet ketkä voittivat taistelun kylässä.

Vartijat olivat:

Vartija päälikkö: Vartijoista vanhin. Hänellä oli yllään mustakaapu ja huppu, joka peitti melkein kokonaan hänen kasvonsa. Aseina hänellä oli suuri pyöreä kilpi ja miekka.

Richard: hänellä oli yllään mustat housut, paitaa hän ei käyttänyt, ei ollut käyttänyt kertaakaan sen jälkeen kun olivat palanneet kylään vartioimaan vankeja. Hänellä oli vaaleat hiukset ja aseena hänellä oli yhdenkäden miekka.

Ruubert: Hänellä oli yllään valkoinen tabardi ja vyöllään hän piti avaimia vartijoiden eri varastoihin ja huoneisiin. Hänelläkin oli vaaleat hiukset ja aseena kahdenkäden miekka.




Marc de Migel nojasi tornin muuria vasten ja katsoi kiviseen lattiaan. James Mace taas nukkui puun varjossa piilossa kuumalta auringolta, joka paistoi pilvettömältä taivaalta suoraan torniin.
Alex, istui Jamesin vieressä puun alla omiin ajatuksiinsa vajonneena.
Marc de Migel katsoi alas ja näki vartijoiden laittavan ruokaa täynnä olevia reppujaan varjoon, jotteivät ne pilaantuisi.
- Kolme vuotta on siitä kulunut kun meidät vangittiin. Marc de Migel sanoi yhtäkkiä.
Alex katsoi häntä.
- Meidän on aika paeta. Marc de Migel sanoi.
- Nytkö? Vartijathan ovat aivan vieressä. Emme me pääsisi pakoon. Alex sanoi.
Sitten saapui yksi vartioista rappusia pitkin vankien luokse. Vartija oli Richard.
- Mitäs sinä täällä teet? Kysäisi Marc de migel ja katsoi vartijaa.
- Mitäs luulet? Vartoin. Vastasi richard.
- Kiitos kun kerroit, itse en olisi arvannut. Marc de Migel sanoi sarkastisesti.
- No, menes nyt! Mitä sinä odotat, ruoka tilaustako? Minä otan…Aloitti alex mutta Richard keskeytti hänet:
- Hyvä on! Menen pois.
Vangit katsoivat kun Richard heitti tornin lattialle tyhjän tölkin ja lähti rappusia pitkin alas.
- Koska me pakenemme? Alex kysyi.
- Odota, herätän Jamesin, hänenkin kannattaa olla mukana suunnittelemassa.
Marc de Migel meni Jamesin luokse ja tönäisi tätä hieman.
- Öhh…örh? James örisi ja nousi hitaasti istumaan.
- Huomenta. sanoi alex.
- Päivää. Sanoi James ja nojasi tornin muuria vasten.
- Iltaa! Toivotti Marc de Migel.
- hyvä että meillä kaikilla on sama käsite ajasta. Alextotesi.
- Totta! jos ei olisi, pakenemisesta ei tulisi yhtään mitään. Marc de Migel huomautti ja pyöritteli pientä kiveä käsissään.
Alex ja Marc katsoivat Jamesia joka yritti pitää silmiään auki kirkkaassa auringon valossa.
- Aiotteko paeta?” James kysyi, ymmärrettyään kavereidensa hyvin epäselvän vihjeen.
- Kyllä, ja sinä tulet mukaan! Kolme vuotta olemme täällä viruneet…kun aurinko menee pilveen, kun kaksi muuta vartijaa lähtevät syömään. Me pakenemme. Marc de Migel sanoi ja huomasi tornin alapuolella vartioivan Richardin istuutuvan rappusille, samalla kun kaksi muuta, Ruubert ja päällikkö kävelivät poispäin läheisen puun varjoon.
- Mikä on suunnitelma? Alex kysyi oudon käheällä äänellä.
- tuota…Marc de Migel aloitti, ja katsoi sitten Jamesia. Sitten hän jatkoi:
- James, sinä hämäät vartijaa samalla kun minä ja Alex menemme alas ja tyrmäämme hänet.
James nyökkäsi unisesti.
- Sitten sinä Alex juokset viereiseen torniin ja haet meille ruokaa ja aseet. Marc de Migel sanoi.
- Ja paidat! Ölähti James.
- Ja paidat. Mukavampi liikkua. Marc de Migel sanoi.
- Selvä, sitten? Alex kysyi.
Marc de Migel piti tauon ja vastasi:
- Sitten me juoksemme metsään, ja kun olemme tarpeeksi kaukana, kerron teille tärkeän asian. Marc de Migel sanoi ja he aloittivat toteuttamaan pakoa.

James nojasi muurin reunaa vasten ja huusi vartijoivalle sir Richardille.
- hei! Heitäs sitä tölkkiä!” James ölähti ja kiinnitti näin vartijan huomion isteensä, samalla kun Marc de Migel ja Alex lähtivät hitaasti astelemaan rappusia alas.
Sir Richard heitti torniin tyhjän tölkkinsä ja James poimi sen kiviseltä lattialta ja heitti sillä vartijaa päähän.
Sir Richard näytti keskisormea Jamesille ja istuutui rappusille.
Vähän ajan päästä, Marc de Migel oli päässyt vartijan selän taakse, nyt tarvitsi vain tyrmätä vartija. Äänettömästi, ja oltava nopea.
Marc de Migel otti varovaisen askeleen eteensä ja sitten potkaisi sir Richardia päähän.
Richard pyörtyi ja kaatui maahan. Marc de Migel vilkaisi nopeasti kahta muuta vartijaa, mutta he eivät olleet huomanneet mitään.
- Tule! Nyt nopeasti! Marc de Migel sanoi Alexille ja käski tämän juosta viereiseen torniin jossa vartijat säilyttivät ruokia ja aseita.



Alex kiipesi nopesti torniin ja tarttui ensimmäiseen reppuun jonak näki ja heitti sen alas Marc de Migelille.
- lisää! Lisää, ja nopeasti! Marc de Migel hoputti sillä oli huomannut heidän tyrmäämän sir Richardin alkavan jo toipua iskusta.
Alex heitteli reppuja ja aseita, sekä vaatteita, kunnes heillä oli kaikki mitä tarvitsivat ja he näyttivät Jamesille merkin, että hänkin voisi tulla pois tornista.
James juoksi pikaisesti rappuset alas ja hyppäsi sir Richardin yli muiden vankien luokse.
Juuri silloin sir Richard nousi hitaasti päätään hieroen. Hän kohotti katseensa vankeihin jotka seisoivat hänen edessään.
Hetken kaikki olivat hiljaa ja tuijottivat toisiaan, kunnes hieman hämmästynyt sir Richard nousi seisomaan ja huusi:
- VANGIT KARKAAVAT!
- Nyt kähdetään! Marc de Migel huudahti muille ja samalla kun kaksi muuta vartijaa tapahtumasta ihmeissään pyörivät ihmetyksen ja sekasorron vallitessa ympyrää.
Kun vartijat vihdoin kunnolla tajusivat mitä oli tapahtunut ja lähtivät vankien perään, olivat nopeat vangit päässeet jo pois kylästä.
Pako oli onnistunut, kolmen vankikarkurin lyhyt ja surullinen tarina oli alkanut.

Vangit juoksivat mäkeä pitkin ylös reput selässään, katsomatta kertaakaan taakseen. Hei eivät voineet uskoa että pako oli onnistunut, mutta heidän piti silti päästä turvallisen välimatkan päähän, ennen kuin voisivat levätä.
Marc de Migel juoksi edellä ja saapui ensin kivetetylle tielle, jossa he pysähtyivät hetkeksi ja hengähtivät helpotuksesta, kun huomasivat vartijoiden jääneen kylään.
- Mitä reittiä jatkamme? Minne olemme itse asiassa edes menossa? Alex kysyi hengästyneenä.
- Onko sillä väliä? Kunhan pääsemme vain pois, kauas täältä. James vastasi.
- Aiommeko lähteä sitten omia teitämme, vai liikummeko yhdessä? Alex kyseli.
- Ehdotan että etsimme läheltä sopivan paikan jossa piileskellä jonkin aikaa…minulla on teille kerrottavaa. Marc de Migel sanoi.
Muut suostuivat ehdotukseen ja lähtivät nopeasti jatkamaan matkaansa.

He Menivät pois tieltä ja hyppäsivät kivisen muurin yli metsä ryteikköön ja hävisivät pian metsän siimekseen.
Noin puolentunnin kävelymatkan jälkeen he saapuivat alueelle, jossa oli paljon kaatuneita, kuihtuneita puita.
He kiipesivät hediän edessään kohoavalle pienelle mäelle ja ylittivät kaatuneet puut, joiden takaa löytyi tasainen kumpu.
- Kävisikö herroille tämä? Marc de Migel kysäisi ja istuutui pehmeälle, kuivalle sammaleelle.
James virnisti ja istuutui Alexin kanssa myös kummulle.

Aurinko oli korkealla ja sen säteet osuivat puidenlomasta kummulle. Oli kuuma, ja Vankikarkurit ottivat kaikki repuistaan juotavaa.
Alex oli valinnut, samalla kun oli heitellyt Marc de Migelille aseita ja muita tavaroita, kaikkein täysimmät säkit joissa oli ruokaa, ja tyhjentänyt ne reppuihin.
Nyt vankikarkurit loikoilivat sammaleella varjossa, ja voitte kuvitella kuinka hyvältä se tuntui, kolmenvuoden vankilassa olon jälkeen.
He vitsailivat ja nauroivat, juttelivat ja söivät. Kuin heillä ei olisi ollut mitään vaaraa, kaikki oli hyvin. Ja tuo olikin viimeinen kerta, kun nuo kolme pitivät hauskaa.

- Miksi sinut muuten vangittiin? Alex kysyi Jamesilta ja otti kulauksen juomaansa.
- Minutko? No, olin ollut mukana kaukana meren takana sijaitsevassa Sturmorgissa eräässä klaanissa. Se oli yksi kaikkein pelätyimmistä koko mantereella. Mutta yksi omistamme kertoi vihollisillemme, ja oli jo liian myöhäistä kun saimme tietää… James vastasi ja katsoi omiin ajatuksiin vajonneena eteensä, luultavasti muistellen niitä aikoja.
- Entäs sinä, Alex? Mikä on sinun tarinasi? Marc de Migel uteli.
- Asustelin läheisessä kylässä, en ole aina ollut tällainen. Kerran olin kunnollinen kyläläinen, kauppias, olin suosittu.
Mutta jouduin tekemisiin James Macen kaltaisten murhamiesten kanssa, minä en voinut mitään, ja heti ensimmäisen murhani tehtyä ei ollut enää paluuta. Alex vastasi, entä sinä, Marc?
- Minäkö? No…jätän kertomatta miksi minut vangittiin, mutta useimmiten toimin yksin. Syynä siihen oli se, etten luottanut kehenkään. Marc de Migel vastasi synkästi ja kaivoi repustaan mustan viitan ja heitti sen ylleen.
- Luotatko meihin? Alex kysyi ja yhdessä James Macen kanssa kääntyi katsomaan Marc de Migeliä.
Marc de Migel katsoi heitä hetken, muttei vastannut. Sitten hän nousi seisomaan ja sanoi:
- Minulla on teille kerrottavaa. Hän seiso selin Alexiin ja Jamesiin päin ja katsoi puiden lomasta välkehtivää auringon valoa.
Sitten hän jatkoi:
- Oletteko kuulleet lordin aarteesta? Hän kysyi.
Alex ja James katsoivat toisiaan.
- Kyllä, tiedämme tarinan siitä, kuinka niin? Alex vastasi.
- Se ei ole pelkkä tarina. Se on oikeasti olemassa, siksi tulin näille seuduilla kolme vuotta sitten. Se on piilotettu erääseen kylään syvällä Peikkometsässä. se kylä, on samojen ristiritarien kotikylä, jotka lähtivät tästä kylästä kun olimme vielä tornissa. Muistatte heidät kyllä, he olivat Kuusi ristiritaria. Marc de Migel sanoi ja kääntyi muihin päin.
- Mistä tiedät sen olevan siellä, mistä edes tiedät sen olevan juuri heidän kylä? Alex kysyi.
- Miksi muuten he olisivat lähteneet sinne? He etsivät aarretta, aarretta, joka avaa oven ikuiseen elämään. Marc de Migel selitti innoissaan.
- Mitä tuo tarkoittaa, tuo, avaa oven ikuiseen elämään? Alex kysyi.
- En tiedä, mutta mekin lähdemme etsimään aarretta, mahdollisimman nopeasti. Marc de migelö sanoi ja kääntyi taas selin Alexiin ja Jamesiin päin.
- Lähdemmekö nyt heti? Alex kysyi ja oli jo valmiina pakkaamaan tavaransa reppuun.
- Emme, ensin hoitelemme vartijat. Marc de Migel vastasi.
Ihmetys valloitti Alexin.
- Marc de Migel puhuu asiaa, kostakaamme heille. James sanoi ja katsoi Marc de Migeliä.
- Totta! Täyttä totta! Kolme vuotta he pitivät meitä siellä, me vaadimme kostomme, me saamme kostomme, ja saamme aarteenkin, me avaamme oven ikuiseen elämään! Marc de Migel huusi ja James ja Alexkin nousivat seisomaan. Se oli sovittu, koston aika oli tullut, mutta niin kuin vanha sanonta kertoo, ”Ahneella on paskainen loppu” niin se kuvastaa hyvin paljon vankikarkurien loppua.

[Yrsa]

Siinä siis tarinan alku, jatkoa tulee kun kerkiän kirjoittamaan.

[Gardin]

Marc de migelö

Tämä ja monta muuta kohtaa tarinasta(tästä ja muistakin) on hieman hassusti kussut, mutta hyvän tavan olet keksinyt arinan kerronnalle, se myönnettäkööt.

[Yrsa]

Tuo Marc de Migelö on sen verran ölö, että en jaksa sitä nyt alkaa muuttamaan. Wordilla olen nämä kirjoittanut, joten korjaamisen pitäisi olla aikas helppoa. En nyt noita edellisiä ala korjailemaan, mutta jatkossa koitan saada kirjoitusvirheet vähemmälle.

[Yrsa]

Tässäpä jatkoa!

Suunnitelmiin tuli muutoksia, ja ajattelin että tämän pituiset pätkät olisivat sopivia, kun tästä ei kuitenkaan ole tulossa yhtä pitkä kuin edellisitä. Joten tässä olis tavallaan tapahtumat, jotak liittävät alun tapahtumat siihen keskikohdan tapahtumiin. Eli periaattessa samaa kuin alussa, paitsi että tarina etenee tietenkin koko ajan.

mutta siis...

KOLME VANKIKARKURIA OSA 2.

Vankikarkurit kävelivät sammaleiden peittämien kivien päällä ja ylittivät kauan sitten kaatuneen, kuolleen puun.
Kun he olivat jonkin aikaa tarponeet ryteikössä polttavan auringon alla, saapuivat he hiekkatielle, ja totesivat olevansa tarpeeksi kaukana, jotta voisivat astella julkisella tiellä. He astuivat pois ryteiköstä ja jatkoivat matkaa tietä pitkin.
- Mihin muuten aiomme jäädä siksi aikaa, kunnes olemme saaneet kostomme? Alex kysyi samalla kun he kävelivät.
- Ajattelin Joutsentenlampea, mutta vain väliaikaiseksi. Emme voi viettää siellä kokoaikaa, liian vilkas. Marc de Migel vastasi.
- Joutsentenlammelle ei ole kovin pitkäkään matka. James sanoi.
Ja James oli oikeassa, pian heidän edessään oli kirkasvetinen lampi, jonka keskellä oli pieni saari ja sen vieressä ui kaksi vitivalkoista joutsenta.
He asettuivat varjoon puun taakse, puu, jossa oli heidän tietämättään kuusi ristiritariakin levännyt omalla matkallaan.

He laittoivat reppunsa maahan ja istuutuivat viileään varjoon lepäämään.
Marc de Migel makasi selällään maalla ja katseli lähes pilvetöntä, kirkkaan sinistä taivasta.
- Miten aiomme kostaa vartijoille? Alex kysäisi kun lampi oli heitä lukuun ottamatta tyhjä.
- Aiommeko vain rynnätä kylään ja tappaa heidät? Vaiko vangita ja kiduttaa heitä yksitellen? Alex kyseli.
James käännähti katsomaan Marc de Migeliä.
- Emme mitenkään voi voittaa heitä taistelussa, heillä on kilpiä ja taistelutaidoiltaan parempia, heidät on koulutettu miekkailemaan. James sanoi ja marc de Migelkin nousi istumaan.
Hetken mietinnän jälkeen Marc de Migel sanoi:
- Totta, emme voi voittaa heitä kaikkia samalla kerralla. Mutta jos voisimme tappaa heidät yksitellen ja salaa, voisimme onnistuakin.
- Tarkoitatko, että kun yksi on erillään muista kaikki kolme hyökkäävät sen yhden kimppuun? Alex kysyi, sitten hän jatkoi:
- Se saattaisi onnistua, tai siis, jos kaksi muuta vartijaa lähtevät etsimään meitä, yksi voisi harhauttaa heitä, jolloin loput kaksi pääsisivät hyökkäämään yhden yksinäisen kimppuun. Alex sanoi.
- Mitä me odotamme? Näin me teemme! James huudahti.
Marc de Migel nyökkäsi.
- He saavat kokea kuoleman käsiemme kautta. Hän sanoi ja nousi.
Vankikarkurit piilottivat reppunsa ja ottivat kaikki aseen. Marc de Migel varusti itsensä vielä miekan lisäksi tikarilla.

He katsoivat vielä kerran reppujaan ja totesivat, ettei niitä kukaan löydä. Sitten he lähtivät kulkemaan hiekkatietä pitkin takaisin kylään. Varuillaan. Ja tarkkailevasti. koko ajan.
He kääntyivät oikealle vievälle tielle ja kiipesivät sitä pitkin korkeammalle, kunnes näkivät alamäen, joka vei aina vartijoiden kylään.
- Menen edeltä tarkistamaan, että reitti on selvä. James sanoi ja lähti juoksemaan alaspäin.
- Pysy varuillasi! Marc de Migel huusi hänen peräänsä.
- Muista aina selusta! Alex huudahti myös.

James juoksi mäkeä alas, ja samaan aikaan viereisessä, korkean pensaikon takana rasahti jokin.
Vankikarkurit käännähtivät ääneen suuntaan ja nostivat miekkansa, valmiina iskemään.
Mutta ketään ei näkynyt, oli taas hiljaista, ja kun he kääntyivät katsomaan sinne jossa James oli juossut, ei James Macea näkynyt enää missään.
- Mikähän se oli? Alex mietti ja katseli pensaikkoon.
- En tiedä, saattoi olla vartija. Mutta mikäli aisa on näin, James saa tietää siitä viimeistään silloin jos näkee vartijat. Marc de Migel vastasi.
Sitten kuului taas ääniä. Vankikarkurit olivat hiljaa ja kuuntelivat, silloin tällöin ryteiköstä kuului aivan kuin askelten ääniä, ja sitten, yhtäkkisesti ne taas hiljenivät.
- Jos tuolla joku on, se on jo varmasti nähnyt meidät. Marc de Migeö sanoi kun äänet olivat hiljenneet.
- Pitäisikö lähteä Jamesin perään? Kertoa hänelle asiasta. Ehdotti Alex.
- Mihinköhän hän on mennyt? Jos hän on jäänyt kiinni meillä on jo kiire. marc de Migel totesi ja he päättivät lähteä pois, etsimään Jamesia ja kertomaan että olivat kuulleet ääniä metsästä.

He kulkivat ripeää tahtia alas tietä pitkin, ja pian he jo näkivätkin Jamesin juoksevan heitä vastaan.
- He ovat kylässä, kaikki kolme. James vastasi hengästyneenä, kun oli päässyt Marc de Migelin ja Alexin luokse.
- Kaikki kolme? Me kuulimme noiden pensaiden takaa ääniä, ja luulimme niiden olevan vartijoiden. Alex kertoi Jamesille.
- Näkivätkö he sinua, vartijat, kun menit vakoilemaan? Marc de Migel sanoi ja tuntui siltä että häntä ei kiinnostaisi enää äänet jotka hän ja Alex olivat kuulleet.
- En usko. Olin niin vähän aikaa, heillä ei tunnu olevan mitään aikeita lähteä etsimään meitä. James kertoi.
- Outoa, luulisi että se olisi ainakin osa heidän velvollisuuttaan edes yrittää etsiä meitä. Alex sanoi ihmeissään.
- Parempi meille, jos vain juovat kahvia kylässä. Eipähän ole mitään varottavaa kylän muurien ulkopuolella. Marc de Migel vastasi.
- Niin, paitsi sitten kun lähdemme etsimään aarretta. Matka on vaarallinen, kyllähän sinä. Marc de Migel, tiedät ketkä asustavan meidän ja tuon ristiritarien kylän välissä. Alex huomautti.
- Kyllähän minä ne tiedän. Yrsan ja Velhon, ja onhan niitä muitakin. Mutta kaikkein eniten minua kiinnostaisi tavata peikko. Metsän hallitsija, mutta mikäli saan tilaisuuden matkamme aikana, ystäväni, aion surmata sen pedon. Marc de Migel kertoi ja hänen silmissään paloi liekki.
- Et voi voittaa peikkoa yksin. Liian taitava ja ovela sinua vastaan. Alex huomautti tökerösti.
- Olenhan minäkin ovela, sitä paitsi te auttaisitte minua. Marc de Migel sanoi.
- Jokainen saisi oman osansa metsää sen jälkeen, kun peikko olisi tapettu, ja meistä olisi tullut metsän hallitsijoita. James ajatteli.
- Ja kuvitelkaapas ikuinen elämä vielä kaupan päälle. Ainainen kuninkuus. Marc de Migel sanoi.
He alkoivat kertoa toisilleen tarinoita siitä mitä tekisivät ja unohtivat kaikki sen, että olivat keskellä tietä, lähellä vartijoiden kylää…liian lähellä. Ja pian he näkivätkin jo puiden raosta yhden vartijoista kiipeävän sortuneen muurin osan yli ja astelevan heitä kohti.
- Joku tulee, äkkiä pois! Alex huudahti ja pian olivatkin kaikki kolme hävinneet metsään ja juosseet takaisin Joutsenten lammelle.

Aurinko paistoi taivaalla ja kun vankikarkurit olivat päässeet takaisin leiriinsä, ottivat he heti vesipullonsa joivat ne tyhjiksi.
- Eikö tämä kuumuus osaa loppua! Huudahti Alex ja lysähti selälleen maahan.
- Kun olemme levänneet tarpeeksi lähdemme kylään. Aika ottaa jotakin kontaktia viholliseen. Marc de Migel sanoi kun oli juonut pullonsa tyhjäksi.
- Miksi? Miksi heidän pitäisi nähdä meidät? Alex kysäisi.
- Eiväthän he muuten lähde meitä etsimään! He luulevat että olemme jo kaukana, eivätkä viitsi edes etsiä meitä. Mikäli he näkevät meidät he alkavat etsiä meitä ja voimme toteuttaa suunnitelmamme. Marc de Migel kertoi.
- Hän on oikeassa. James myönsi ja tarkoitti Marc de Migeliä.
Alex pudisti päätään.
- Ehkä meidän ei pitäisi kostaa, jos vain lähtisimme etsimään aarretta. Hän sanoi.
- Miksi? Kyllä minusta nyt jos koskaan on koston paikka. Marc de Migel sanoi ja James nyökkäsi.
- Minusta vain tuntuu, että tässä käy vielä huonosti. Alex kertoi ja he olivat sen jälkeen hiljaa.


Seuraavassa osassa tätä tarinaa alkaakin jo sitten tapahtua, ja vankikarkurien ja vartijoiden ensimmäinen taistelu kohtaus tulee. Sen jälkeen alkaakin luultavasti lähestyäkin jo loppuaan. Ja päästään jo toiseksi viimeiseen tarinaan: VAARALLISEEN MATKAAN.