Teki mieli vähän testailla jotain uutta tänä viikonloppuna, ja toinen Lascannon-mariini sai päälleen hieman paremman ulkokuoren. Testailin vähän layerointia, ja jätin syvennyksiä ja reunoja ihan reilusti mustaksi kontrastia tuomaan. Lopputulos on ainakin omaan mieleeni, blendauksetkin onnistuivat mukavasti, vaikka aluksi hieman epäilin, että tuleekohan niistä nyt mitään. Koko loppuarmeijaa en ole kyllä tähän tyyliin ole maalaamassa, mutta erikoisempiin yksiköihin voi hyvin käyttää tässä opittuja kikkoja.
Kiitän jälleen kommenteista, kehut motivoivat maalaamaan ja kritiikki opettaa. Tuo kaatumaisillaan oleva sinkomies näyttää tosiaan kuvassa hölmöltä, ja saattaa olla että saa korjausta asentoonsa joskus, mutta ei se tuossa pöydällä niin pahalta näytä. Tuosta Ruuhijärven mainitsemasta korostusten puutteesta: Olet kyllä oikeassa, sillä saralla riittää vielä treenattavaa, mutta kuvakin kyllä syö niitä aika tehokkaasti. Meikäläisellä korostukset tuppaavat helposti menemään liiankin räikeiksi jos sille tielle lähden. :)