Minulla on noista Black Libraryn kirjoista jäänyt sellainen kuva, että warpissa ajellessa ikkunat on kiinni, sillä sinne katsominen tekisi tavallisen miehen hulluksi alta aikayksikön. En jaksa nipottaa, kukin kirjoittaa tavallaan ja asettaa tämän tarinan ajaksi omalla työllään rajat meille muille.
Jännää tämän tarinan kirjoittamisesta tulee joka tapauksessa. GW jättää ruhtinaallisesti tilaa luovia tarinoita kirjoittaessa, joten normaalisti ei tarvitse pelätä päällekäisyyksiä. Tässä sen sijaan...
Hmmmmmmm!
This galaxy is full of hidden secrets. It takes a vivid imagination and some pure insanity to uncover them all, yet the cost to ones sanity in uncovering them is... immense...
Joo, voipi hyvinkin olla noin. En ole itse Black Libraryyn tutustunut kuin Gotrek&Felixin puolelta, joten en tähän osaa sen enempää kommentoida. Sovitaan vaikka, että käyttävät erityyppisiä gellar-fieldejä :3
Kiva kuitenkin, että aloitus kelpaa ihmisille. Aihe on kieltämättä siitä jännä, että nyt liikutaan aika paljolti GW:n luoman maailman rajoilla. Saa nähdä mitä turinasta syntyy.
Da Big Boss kirjoitti:Ääh, mitä mää tässä yritän. Tiputtakaa minut vaikka areenana pohjalle tai jotain, kaksi areenafluffia pitää tehdä, ei tässä aikaa ole.
Eikä ideaa tule miten jatkaa tarinaa, sen lopun voisin tehdä tai jotain, mutta tarinassa pysyä tahdon.
Jaamäävai? Koitan huomenna ehtiä aloittelemaan. Jos en oo tälle jatkoa postannut viikon sisään, pommittakaa YV:llä, kunnes postaan.
En ollut varautunut vielä jatkamaan...
EDIT: Työn alla on jo. Koitan postata jatkon tänne viimeistään Lauantaina.
This galaxy is full of hidden secrets. It takes a vivid imagination and some pure insanity to uncover them all, yet the cost to ones sanity in uncovering them is... immense...
This galaxy is full of hidden secrets. It takes a vivid imagination and some pure insanity to uncover them all, yet the cost to ones sanity in uncovering them is... immense...
Jyminä hiljeni, valot välkehtivät ja syttyivät jälleen samalla kun miehet kömpivät jaloilleen lattialta, jonne olivat vain hetkeä aiemmin tuupertuneet. Dorn otti tukea seinästä ja nousi myös jaloilleen, varmistaen samalla, että kaikki luunsa olivat eheät. Todettuaan niin biologisten kuin mekaanistenkin osiensa olevan kunnossa, komentaja alkoi tehdä työtään: ”Vahinkoraportti! Mitä juuri tapahtui?”, Dorn vaati äänekkäästi. Ympäri komentosiltaa miehet ja konepapit alkoivat toimia ja tutkia monitorien ja dataliuskojen sekamelskaa, saadakseen vastauksia. Yksi konepapeista, kaapuun verhoutunut mieshahmo, jonka biologiset kädet oli korvattu kolmella kolminivelisellä mekaanisella raajalla, aloitti tilanneselvityksen:
”Herra komentaja! Hyppy poimuajoon epäonnistui, Gellar-kenttä ei aktivoitunut täydelle teholle lainkaan ja konehenki pakotti meidät normaaliavaruuteen ennen kuin suurta vahinkoa ehti syntyä. Skannaamme juuri tähtikuvioita selvittääksemme sijaintimme.” Dorn nyökkäsi hyväksyvästi tiedolle ja kääntyi sitten viestintäaliupseerinsa puoleen:
”Herra Quartermain, haluan vahvistuksen jokaiselta aluksen osastolta viiden minuutin kuluessa. Lisäksi haluan uuden keilauksen lähiavaruudesta, tällä kertaa ilman aukkoja, kiitos.” Puhuteltu aliupseeri, nuorehko mies jolla oli puolipitkät hiukset ja kalpeat, kapeat kasvot, teki nopeasti kunniaa ja alkoi kutsua VOX-laitteellaan aluksen eri osastoja, vaatien tilanneraportteja. Dorn asteli varmoin askelin kohti komentosillan suuria kaari-ikkunoita, nähdäkseen omin silmin ulkona kiiluvat tähdet.
”Herra komentaja! Tähtikuviot on skannattu, mutta ne eivät ole, tuota, tuttuja. Konehengen ja logiikkarakenteen datapankit eivät sisällä tällaisia kuvioita. Kenties olemme tutkitun alueen ulkopuolella?”, konepappi lopetti selontekonsa, jääden tuijottamaan komentajaansa hieman epäuskoinen ilme harmahtavilla, karvattomilla kasvoillaan. Dorn katsoi yhä, ilme vain juuri ja juuri havaittavasti tiukentuen, ulos ikkunoista.
”Quartermain, mikä on näkijämme tila?”, Dorn kysyi, tietäen hyvin, että jos aluksen näkijä olisi menehtynyt nopeissa syyrtymisissä Poimuun ja takaisin, suunnistaminen Astronomicanin mukaan olisi mahdotonta. Nuori aliupseeri nosti katseensa viestintäkonsolistaan, johon oli tehnyt datakynällä merkintöjä.
”Herra komentaja, näkijämme on… tuota. Hän on ilmeisesti koomassa. Ainakin kolme avustajaa on kuollut aivoverenvuotoihin ja lääkintäryhmä tutkii loppuja. Lisäksi aluksen peräosan konesilta kuusi on kärsinyt rakennevaurioita, enkä saa yhteyttä kehenkään siellä. Vaikuttaisi siltä, että siellä olisi yritetty tulipalon hätäsammutusta…” Ennen kuin mies ehti jatkaa selontekoaan, toinen nuori mies, tutkavastaava nimeltä Moreau huusi väliin: ”Aluskosketus! Suuri alus suunnassa 120° 21' 1'' / 27° 23' 11''! Se ei ole ilmeisesti vielä huomannut meitä, en havaitse aselukitusta, tai moottoreiden energiajälkiä!”
”Paskat, mies! Tulimme alueelle sellaisella rysäyksellä, että puoli aurinkokuntaa kuuli sen selvästi kuin korvaan huutaisi! Taisteluvalmius, taso yksi, välittömästi! Kääntäkää meidät kohtauskurssille!” Käskyjä seurasi tuttu vastausten, huutojen ja puheen sekamelska, johon alkoi pian sekoittua aluksen moottoreiden runkorakenteisiin johtama värähtely. Dornin katsellessa yhä ikkunoista, tähdet alkoivat liikkua metrien vahvuisen panssarilasin takana.
”Olemme suunnassa kymmenen sekunnin kuluessa!”
”Asekannet ilmoittavat toimintavalmiudesta! Kansi neljä on toimintakyvytön, kaasuvuoto on pakottanut heidät hätätoimenpiteisiin.”
”Vahingonhallintaryhmät ovat jo matkalla.”
”Viisi sekuntia!”
”Putket ladattu ja ampumavalmiina! Lasertykkipatterit ovat jo lukittuneet kohteisiinsa!”
”Moottori 7 menettää tehoja!”
”Tuntematon alus ei vieläkään reagoi meihin!”
Dorn kuuli äänet, mutta ei välittänyt niistä, sillä hän näki nyt mitä ulkona odotti: se oli valtava alus, satoja ja taas satoja kilometrejä pitkä ja noin puoliksi yhtä leveä. Sen rungon kulmikkaat muodot olivat täynnä koristeellisia kaiverruksia, reliefejä ajalta jolloin ihminen vasta aloitti matkansa empyyreanin syövereissä kohti tuntemattomia maailmoja. Sen kaari-ikkunat olivat monin verroin mahtavampia ja korkeampia kuin Keisarin Käden vastaavat ja sen yläkannet kohosivat massiivisina kupoleina muun rakennelman yläpuolelle. Tuhannet tykkipatterit osoittivat mikä minnekin, kullatut koriste-kuviot kaukaisten aurinkojen valossa kimallellen. Missään ei näkynyt elonmerkkejä, muttei myöskään selitystä aluksen tilalle… Aivan kuin aluksen miehistö olisi vain kadonnut kesken matkansa ja tuo kolossi olisi jäänyt tänne, keskelle tuntematonta, odottamaan löytäjäänsä.
”Keisarin nimeen…”, Dorn henkäisi hiljaa.
Tusinan verran miehiä oli kokoontunut komentosillan takana sijaitsevaan kokoushuoneeseen neuvonpitoa varten. Kymmeniä raportteja aluksen Keisarin Käden kärsimistä vaurioista oli käyty läpi nopeassa tahdissa, kunnes lopulta puheenvuoro oli siirtynyt konepapiston edustajalle, ylipappi Zacharias Zouchelle:
”…ja uskon, että tämän hylyn tutkiminen, kartoittaminen ja tuominen takaisin sivistyksen pariin saattaa olla tärkein tehtävä, johon tämä alus saattaisi koskaan joutua! Kirjoitukset kertovat muinaisista datalaatoista, Standardisoiduista Rakennus Kaavioista, joilla yksittäinen siirtokunta kykeni rakentamaan aseita, aluksia ja koneita satojen maailmojen tarpeisiin. Näitä tietoja oli runsain määrin aluksilla, jotka lähetettiin matkaan Pimeyden mekaanisella keskiajalla. Niiden arvo on mittaamaton!” Konepappi lopetti kiivaan vuodatuksensa, kääntäen katseensa vuoroin kaapuihin verhoutuneisiin tovereihinsa, vuoroin komentaja Dorn Cromwelliin, odottaen näiden mielipiteitä. Dorn hieroi leukaansa kädellään ja katseli miettivänä kokouspöydän yllä leijuvaa vihertävää hologrammia, joka kuvasti massiivista siemenalusta, jollainen leijui elottomana avaruudessa, vain vajaan sadan kilometrin päässä Keisarin Kädestä.
”Tällä aluksella oli tehtävä, jonka täyttyminen on yhä mitä korkein prioriteetti…” Dornin sanojen kaikuessa suuressa huoneessa muutamat huoneen laidoilla seisovista miehistä ja teknikoista mutisivat pettyneinä.
”…mutta uskon, että konepappiemme sanoissa on järkeä.” Joka puolella kokoushuonetta miehet nostivat katseensa kohti komentajaansa ja suoristivat ryhtinsä.
”Kenties joku uskoo, että epäonni on tuonut meidät tänne tänään. Minä uskon toisin! Keisarin tahto, ja luottamus meihin, on tuonut eteemme tämän mahdollisuuden, enkä näe yhtäkään syytä jättää sitä käyttämättä! Konepappi Zouche, uskotteko te, että tuo alus olisi mahdollista elvyttää ja valmistella paluumatkaa varten?” Konepappi nyökkäsi hitaasti.
”Jos pääsemme tutkimaan alusta riittävän syvällisesti, on olemassa mahdollisuus, että sen tietopankit sisältävät suunnistustiedot, joilla pystyisimme lähettämään aluksen poimuajossa kohti Marsia Keisarin Käden ohjatessa sitä. Tarvitsemme tietenkin ensin ryhmiä hylyn sisälle, jotta voimme varmistaa sen turvallisuuden. Sitten meidän täytyy kiinnittää hinauslaitteet, joilla Keisarin Käsi voi kiinnittyä hylkyyn ja hinata sitä Poimussa…” Dornin keskittymiskyky herpaantui, kun konepappi alkoi vuolaasti kertoa mekaanisin termein toimenpiteistä, joilla täytyisi varmistaa hylyn kuljettamisen turvallisuus.
Kaksi kokonaista päivää oli kulunut siitä, kun Keisarin Käsi oli sinkoutunut poimun läpi ja löytänyt tuntemattoman hylyn. Dorn oli valinnut kaksi ryhmää, joista ensimmäistä, pääasiassa aluksen upseereista ja turvallisuudesta vastaavista sotilaista koostuvaa osastoa, hän johti henkilökohtaistesti, ja toisen, joka koostui konepapeista, teknikoista ja näiden turvallisuudesta vastaavista sotilaista. Nämä ryhmät pakattiin kahteen suureen huoltosukkulaan, joihin pakattiin myös muonaa ja tarvikkeita useiden viikkojen työskentelyä varten.
”Olemme valmiina laukaisuun, aloitamme lähtölaskennan: Kymmenen, yhdeksän…” Komentosillasta komentaja Dornin poissaolon aikana vastaavan entisen laivastoupseerin ääni kaikui särinän yli sukkulan sisätiloihin. Miehet tunsivat moottoreiden värinän niiden kerätessä tehoja irtautumista varten.
”Laukaisu!” Sukkula tuntui nytkähtävät voimakkaasti ennen kuin kaikki värinä ja heilahtelu tasaantui aluksen päästessä vapaaseen lentoon. Sisällä olijat hädin tuskin tunsivat aluksen moottoreiden tekemiä korjauspurskeita.
”Laukaisu onnistunut, mukavaa matkaa Kotkat yksi ja kaksi.” VOX-verkosta kantautuvan äänen hiipuessa sukkulan sisällä olijat alkoivat keskustella kiivaasti keskenään. Dorn katsoi hetken paheksuvasti miehiään, jotka juorusivat kuin naiset kotopuolessa ja harkitsi moittivansa näitä, mutta päätti sitten antaa asian tämän kerran olla.
”Komentaja Cromwell, jos sallitte puhutella vapaasti.” Dorn kääntyi katsomaan puhujaa, kohdatakseen Quartermainin kapeat kasvot, joiden ilme oli ilmeisen huolestunut.
”Puhukaa vapaasti, herra Quartermain.”
”Kyllä herra komentaja. Olen huolissani tämän tehtävän turvallisuudesta: Keisarin Käsi on vaurioitunut ja näiden sukkuloiden irtaantumisesta lähtien alimiehitetty. Suurin osa turvahenkilöstöstä on näissä sukkuloissa! Entä jos jokin menee vikaan? Entä jos likaiset Eldarit onnistuvat seuraamaan meitä tänne? Entä jos…” Dorn heilautti kättään keskeyttääkseen alaisensa puheen.
”Herra Quartermain, onko jokin syy, ettette maininnut näitä huolia ennen tehtävän aloittamista?”
”Aloin perehtyä tilanteeseen tältä kannalta vasta tänä aamuna, herra komentaja. Sitäpaitsi, monet miehistön jäsenet uskovat yhä, että alkuperäisestä tehtäväst harhautuminen on katastrofaalisen huono idea. Ordo Hereticus'n pettäminen ei miellytä miehiä...”
”Olkaa huoleti. Keisarin Käsi on olallamme useammilla tavoilla kuin uskottekaan. En usko, että meitä voidaan seurata jos emme itsekään tiedä minne päädyimme, enkä myöskään havaitse mitään vaaraa tässä tilanteessa. Sukkulat voivat tarvittaessa palauttaa miehistömme takaisin alukseen alle puolen tunnin vasteajalla, Keisarin Käsi on jatkuvassa taisteluvalmiudessa ja hylky on skannauksissa todettu elottomaksi: edes elossapitojärjestelmät eivät toimi kuin muutamilla kansilla, moottoreista ja asejärjestelmistä puhumattakaan! Ei, herra Quartermain, uskon vakaasti, että tästä matkasta tulee niin tärkeä, kuin siitä on tuleva tuottoisakin.”
Keisarin Käden rungon peräosan murtuneiden suojalevyjen välistä, tyhjiöön imeytyneen ja tuhoutuneen konesilta kuuden pimeiltä kävelysilloilta, joiden väleissä elottomien miehistönjäsenten kangistuneet ruumiit leijuivat muotoonsa jäätyneiden veriroiskeidensa keskellä, kymmenet silmäparit katsoivat pahansuopina etääntyvien sukkuloiden perään, ennen kuin hajaantuivat kuin yhdestä ajatuksesta takaisin varjoihin.
This galaxy is full of hidden secrets. It takes a vivid imagination and some pure insanity to uncover them all, yet the cost to ones sanity in uncovering them is... immense...
Ette usko miten tekisi mieli heittää hylkyyn Genestealereitä ja laittaa jonkun Chapterin ensimmäistä komppaniaa kuljettava Battle Barge pysähtymään Keisarin Käden viereen.
Drakojan kirjoitti:Ette usko miten tekisi mieli heittää hylkyyn Genestealereitä ja laittaa jonkun Chapterin ensimmäistä komppaniaa kuljettava Battle Barge pysähtymään Keisarin Käden viereen.
Liian ennalta-arvattavaa! Yllätä meidät!
This galaxy is full of hidden secrets. It takes a vivid imagination and some pure insanity to uncover them all, yet the cost to ones sanity in uncovering them is... immense...
”Telakointi onnistui”, mekaaninen ääni julisti sukkulan kaiuttimista. Dorn Cromwell veti kasvoilleen happinaamarin ja meni aluksen uloskäyntieteiseen, missä sotilaat mustissa flak-panssarissa tarkistivat kivääriensä ja lamppujensa toimivuutta. ”Kapteeni”, joukon kersantti ilmoitti ja kumarsi hiukan. Muutkin mutisivat ”Keisarin siunausta kapteenille”, tai jotain siihen suuntaan.
Cromwell nyökkäsi vastaukseksi. ”Eiköhän lähdetä tutkimaan aarreaittaamme?” hän kysäisi samaan hengenvetoon. Miehet huudahtivat ja löivät nyrkkejään ilmaan. ”Selvä herra kapteeni. Kaikki, naamarit päähän!” kersantti huusi ja painoi riimua leveän rampin vieressä. Ramppi lähti avautumaan ja ilma vihelsi ulos muutamassa sekunnissa. Sotilaat olivat rampilla jo ennen kuin se oli kokonaan laskeutunut.
Miesten valokeilat pyyhkivät ikivanhaa hangaria. Se oli monta sataa metriä korkea, ja lähes puoli kilometriä pitkä ja leveä. Sotilaat ja kapteeni seisahtuivat paikoilleen uskomattoman näyn edessä. Vasta konepappien rämisyttäessä laitteistoa alas punaisissa kaavuissaan toisen sukkulan ramppia miehet havahtuivat ja sotilaat lähtivät tutkimaan hangaria vaarojen varalta.
Kapteeni jäi sukkuloiden luokse. Teknopappien huppujen alta ei näkynyt merkkejä happinaamareista. Cromwell oli kuullut, että he pärjäisivät jopa tyhjiössä. Muille määräyksiä antanut mies kääntyi ja lähti tulemaan kapteenin luokse. ”Elossapitojärejestelmät eivät toimi, ainakaan kokonaan. Happea ei ole, mutta lämpöä on noin kahdeksan astetta. Ensimmäinen tavoitteemme olisi saada ne takaisin päälle”, ylipappi Zacharias ilmoitti maskinsa takaa. Ääni kuului Cromwellin korvaan kiinnitetystä vox-vastaanottimesta.
”Varmistakaa ensin sillanpääasemat tähän hangariin. Haluan tarvittaessa ilmasillan takaisin Keisarin Kädelle” Dorn vastasi, ja happinaamarissa oleva mikrofoni sieppasi hänen sanansa ja lähetti konepapille. ”Herra Quartermain!” nuori upseeri otti pari juoksuaskelta hänen luokseen. ”Niin herra kapteeni?” ”Kootkaa joukkue, lähdemme kohti elossapitojärjestelmän komentohuonetta. Sinne on matkaa muutama kilometri, muistanko oikein?” Cromwell sanoi ja katsahti Zachariasta. Tämä nyökkäsi nopeasti. ”Nimetkää joku joukostanne mukaani. Tarvitsemme varmasti asiantuntemustanne siellä”, Cromwell jatkoi. ”Lähden henkilökohtaisesti, laitan vain työt alkuun täällä” ylipappi sanoi, kumarsi lähestulkoon havaitsemattomasti ja lähti kohti punaisten kaapujen merta joka pyöri ja höyri konttien ja laitteiden ympärillä.
Puolen tunnin kuluttua kapteeni johti kolme neljäsosaa joukkion sotilaista, Quartermainin ja ylipappi Zachariaksen kohti hangarin toista päätä. Pimeys nielaisi nopeasti valtavat sukkulat, ja hiljaisuutta rikkoi vain konepapin ainainen surahtelu ja sihahtelu mikrofoniin. Yhtäkkiä yksi sotilas huudahti ja ampui laukauksen pimeyteen. Äkkinäinen punainen valojuova pimeydessä lähes sokaisi Cromwellin ja muutkin suojasivat silmiään. Sotilaat levittäytyivät suojelevasti kapteenin ympärille hakien ampumasektoreita ja täyttäen voxin huudoilla ja komennoilla.
Pimeydessä ei näkynyt mitään. Cromwellkin oli ottanut pistoolin kotelostaan ja tähtäsi käsi ojossa laukauksen suuntaan. ”Siellä… Liikkui jotain”, joku supatti. ”Säikytte vain varjoja. Ryhdistäytykää nyt akat!” kersantti huusi ja nousi ylös toisen polven varasta. ”Kapteeni, mitä siellä tapahtuu? Näimme laukauksen ja…” ”Rauha herra Andreas. Miehet ovat kireällä” Cromwell sanoi mutta puhahti kuuluvasti. ”Jatketaan matkaa.”
Pian he saapuivat suurille oville, jotka olivat visusti kiinni. Niihin oli kaiverrettu taidokkaita koukeroita ja viivoja, ja ne muodostivat pieniä kuvioita suurien sisällä. Cromwellin silmä haki parempaa tarkennusta terävistä muodoista pimeydessä huonolla menestyksellä. Se oli temppuillut koko ajan siitä lähtien, kun he olivat saapuneet antiikkiselle jättiläiselle, ja kapteeni tunsi alkavan päänsäryn merkit. ”Poistumme hangarista. Konepappi kertoi, että vox-yhteydessä voi olla häiriöitä, koska välissä on liikaa rakenteita”, Cromwell sanoi mikrofoniinsa. ”Asia selvä herra kapteeni. Andreas kuittaa.” Cromwell nyökkäsi sotilaille ja nämä vetivät ovet auki. Niiden takana paljastui valtavan korkea käytävä, johon sotilaat olivat jo liikkumassa ja tarkistamassa jokaisen varjon. Käytävän katto oli tehty lasista, ja niiden takana Keisarin Käden siluetti piirtyi punaista tähtisumua vasten. Cromwell tunsi välitöntä kaipuuta, sillä tuo alus oli ollut hänelle koti jo lukemattomien vuosien ajan. Hän kuitenkin ravisti päätään, ja käveli pimeyteen.
*
”Keisarin käsi kutsuu etäryhmää. Kuuleeko etäryhmä?” sukkulan ohjaamon kaiuttimen vaikenivat hetkeksi. ”Olemme menettäneet yhteyden konekansille kaksi ja viisi sekä yläkansille kaksi ja kolme. Olemme lähettäneet ryhmiä paikalle mutta ne eivät ole vielä perillä”, lähetys katkesi hetkeksi rätinään. ”Kuuleeko etäryhmä?” Ohjaamon ikkunoista näkyi, kuinka avaruus pyöri vielä toiminnassa olevien voimakenttien takana. ”Vastatkaa, etäryhmä. Keisarin käsi kutsuu etäryhmää.” Sukkulan ohjaamossa kuului rytmikäs tip, tip, tip. Pilotin raadellusta kaulasta tippui verta sukkulan lattialle.
Ulkona hangarissa oli rauhallista. Mikään ei liikkunut.
Eikös tuon pitäisi kohta ilmestyä tuon uusimman osan?
Eipä sillä niinkään väliä ole minulle, kun en kuitenkaan ole lukenut/seurannut juurikaan miten tämä tarina etenee mutta sitten kun se oma vuoro lähestyy lukaisen kaiken kerralla.
Vaikuttaa kuitenkin toimivan ihan hyvin...saa nähdä onnistuuko tarinan yritykseni pilaamaan tämänkin.(ei sillä että yrittäisin sitä, päinvastoin. Mutta tuo aihe vain on niin vieras minulle.)
