Yritin tosiaan tuohon jalan alla olevaan kypärään hiukan kulumaa maalata, mutta kuitenkin pitää sen aika "puhtaana", pitää vielä kyllä harjoitella lisää tuotakin hommaa.
Kultaakin voisi ja varmaan kokeilee eri sävyisenä kunhan tulee sopivia harjoitus nappeja vastaan.
Viitta sen sijaan oli ihan harkittu veto, halusin punaisen mutta kuitenkin tumman samaan aikaan, näin ollen varjostukset ihan mustaan asti vedetty ja hiukan ehkä kärsivällisyyskin loppui kesken ;)
Onneksi kerkesin jo lakata niin en enää lähde räpläämään =)
Ja alla olevasta kuvasta selviää varmaan tuo nmm tuossa ritilässä, eli ei ihan siihen kättä kiinnni ja kulta tuntu kohtaan sopivan.
Sitten päästäänkin seuraavaan vaiheeseen mikä on todella tuottanut päänvaivaa, elikkä kirveen nmm.
Kolme kertaa on jo uusiksi maalattu ja todella vaikealta tuntuu vieläkin.

Elikkä kommentoikaas näyttääkö tuo taas kiveltä vai ollaanko jo kallistumassa metallia päin ??
Uusiksi tuo kyllä varmaan vieläkin menee kun ei värit vaihdu tarpeeksi tasaisesti.
Huomattavasti parempi tuo kyllä on kuin 2 ensimmäistä yritystä, mutta mietityttää kuitenkin että onko tuo nyt oikeaan suuntaan menossa.
Sitten pieni freehand loppuun, näytti olkapää niin tyhjältä että tuommoinen oli pakko lisätä.

Kiitoksia ja leppoisaa päivänjatkoa porukalle.








