on laatikossa maalattuna todella huonosti tai maalamatta ainakin 1500 pts edestä.
Tavoitteena olisi saada maalattua kaikki CSMät samalla väriteemalla ja kerätä armeijaa vielä
toinenkin 1500 pts joukko. Tai vähän riippuu...
Viime blogissani näytin teille ensimmäiset maalaamani figut jotka maalasin ja
konverttasin uudelleen paremman näköisiksi. Eli arvioikaapa tuloksia:
Ennen:

Jälkeen:

Minulla on ollut tomuttumassa jo kuukausia koottu Chaos Vindicator jonka sain maalattua eilen
täysin valmiiksi. Aikaa meni noin. puoli tuntia


Lähikuva tankin ohjaajasta (tai mikä-komentaja-se-ny-oli)

Ja lopuksi WIP kuva kesken olevasta Kaamos loordista. Kädet on vielä työn alla
joten kunhan saan ne maalattua laitan päivitystä tulemaan.

Kommentoida saa vapaasti :)
PÄIVITYS 2.11
Sain maalattua toisen vanhoista chaos spawneistani uudelleen tuossa jokin aika sitten.
Muistaakseni joku sanoi aikaisemmalla blogillani että en ollut panostanut baseen kunnolla
joten käytin nyt enemmän aikaa sen tekoon kuin normaalisti.

Ja lähikuva Tausolttu parasta :)

seuraavaksi tuon esille muutamia uusia nurgle marineja kunhan jaksan etsiä kameran ja
räpsiä kuvia...
PÄEVITYS 10.2
Sainpas otettua niitä kuvia lopultakin!

Sitten pari kokeilua...


kommentoida saa, ja uusia kuvia tulee kun jaksan kaivaa taas kameran esille tai kun olen saanut maalattua jotain hienoa... :)
Päiväri 15.2
Elikkäs pienen kokeilun tuloksena syntyi Nurglen väriteemalla Bloodletter!
Kertokaas kommenttia ja kritiikkiä :)

Löysin Crisis Battle Suitin osat Bitzi kasan pohjalta ja kokosin sen siltä seisomalta

PÄIVITYS 2.3
tässäpä lupailemani Chaos Warru uudella ruoste tekniikalla. (kuva vähän epäonnistu kirveen kohalla...)

ja sitten innostuin maalaamaan yhden Termarin.

PÄIVITYS 23.12
Nurglen Daemon Prince, maalattu kesällä joskus ja vasta nyt sain laitettua tänne.

Ja kokeilin tämmöistä Tau väri teemaa ja saatan paikoin ruveta maalaamaan kaikki Taukit tällä teemalla, jos jaksan.
