WoCia on nyt n. 2250 pojoa, eli aika riittävästi minulle. Itelleni on tullut kysymys, että jaksaako niitä rautapukuisia pohjolan miehiä loputtomasti työntää eteenpäin?
No kyllä jaksaa, mutta vaihtelu virkistää. Siispä ensimmäiseksi tuli mieleeni Skaven, mutta helvetinmoinen läjä ukkoja masensi kun ei kukkarossa reiän lisäksi paljon muuta ollut. Hakua käytetty sanoilla Vampire Countsien aloitus sekä Vampire Counts, eikä nyt ihan sellaisia juttuja tullut mitä toivoin.
No mitä toivoisin kommenteiksi? En tiiä juurikaan Vampyyreistä muuta kuin sen, että lordit taikovat hyvin ja koko zombimätä lepää lordien yllä, ja että niitä Zombeja täytyy olla paljon. Jos haluaisin tehdä hyvän ja toimivan (ehkäpä käyttäisin sanaa tehokkaan) mitä kannattaisi ensimmäiseksi ostaa Armybookin ja peruspaskan - zombien lisäksi? Tuo nyt ensimmäisenä tulee mieleen. The Captainin opas on luettu muttei siinä yksiköistä mitään ollut.
Ja kysymyksiä pelityylin suhteen; Miten armeijan kokonaisuus eroaa WoCiin pelityyliltään? Mitä Vampire Counts pyrkii tekemään kentällä?
Tällaisia vähän aloittelijamaisia kysymyksiä, mutta kaipa sitä saa kysyä :P
Kiitos jo etukäteen.
- Allu-hemmo
Vampire Countsien aloitus WoCin jälkeen.
- Allu-Hemmo
- Viestit: 306
- Liittynyt: Ke 18.02.2009 14:41
- Paikkakunta: Turku
Re: Vampire Countsien aloitus WoCin jälkeen.
Rynnäköi muna kädessä niin sinulle käy kuin esikoululaiselle, lelu otetaan pois ja sitä kielletään käyttämästä uudestaan. Jos taas lojut armeijallasi kuin suuri uljas rantautunut lahna niin voitat enemmän kuin häviät.
"Embrace the filth" -Voices in Oggy's head
- Kaapelikala
- Viestit: 4446
- Liittynyt: Ma 30.06.2003 13:43
- Paikkakunta: Espoo
Re: Vampire Countsien aloitus WoCin jälkeen.
Armybook on hyvä aloitus.
Vampyyrit nostavat kuolleita (ja sopivilla voimilla nostavat jopa uusia) jätkiä zombi, lurkki ja ghoulibokseihin. Löytyy kahta ritaria, kahta kummitusta, isoa mörköä ja tappelevaa jalkaväkeä.
Yksi melkolailla suosittu taktiikka on "regebunkkeri", jossa on iso kasa Grave Guardeja tai Black Knightejä ja tähän boksiin liittyneenä Wight BSB regelipulla. Mukaan epämääräinen määrä vampyyrejä tuomaan ihan oikeaa iskuvoimaa. Usein tämmöisessä armeijassa on se 3 pakollista corea ghoulien tai skellujen muodossa.
Olipahan joku joskus ulkoiluttanut 100 zombin boksia ja voitti vihollisen minorilla. Vihollinen ei päässyt kentänpeittävän zombirivin läpi :D.
Zombeja ei tartte olla yhtään.
Aloitus: Armybook. Katso sitten sieltä listaa. Todennäköisesti et halua zombeja, luruja ja ghouleja samaan armeijaan, kun herättäminen käy vaikeaksi, kun kaikki vaativat oman powerinsa.

Vampire-BSB on yhtä lailla sallittu kuin Wight-BSBkin. Ghoulit on parempia ku skellut, joten on aika selvä kumpaa näistä ottaa.Kaapelikala kirjoitti:Yksi melkolailla suosittu taktiikka on "regebunkkeri", jossa on iso kasa Grave Guardeja tai Black Knightejä ja tähän boksiin liittyneenä Wight BSB regelipulla. Mukaan epämääräinen määrä vampyyrejä tuomaan ihan oikeaa iskuvoimaa. Usein tämmöisessä armeijassa on se 3 pakollista corea ghoulien tai skellujen muodossa.
Zombit on just hyviä. Neljä tai viis resoa, Helmillä WSää eikä siit mennäkään iha heittämällä läpi. Ja jos ne uhkaa käydä vähiin niin summoni tai pari sinne niin onkin taas iso boksi. Boksi-pari on hyvä olla.Kaapelikala kirjoitti: Zombeja ei tartte olla yhtään.
Ghouleja ja Skelluja ei halua samaan listaan, mutta Zombeja on hyvä ottaa listaan kuin listaan (nämähän ei tarvii summon poweria, toisin kuin on väitetty.)Kaapelikala kirjoitti: Aloitus: Armybook. Katso sitten sieltä listaa. Todennäköisesti et halua zombeja, luruja ja ghouleja samaan armeijaan, kun herättäminen käy vaikeaksi, kun kaikki vaativat oman powerinsa.
Taikurilordi, Vamppi tai Wight BSB, (joku lisähero), Coressa pari-kolme boksia Ghouleja ja boksi--pari Zombeja, ritareita tai Grave Guardia, mahd. lepakoita, Wraitheja, Varghulffia ja Blood Knighteja näkyy pelattavan.
"Dear Game Designer. Rock is cheese. Paper is fine.
Regards, Scissors. "
Regards, Scissors. "
-
Mithrandir
- Viestit: 2490
- Liittynyt: Su 16.05.2004 21:47
- Paikkakunta: Kajaani
Re: Vampire Countsien aloitus WoCin jälkeen.
Helpoiten saat kivan ja monipuolisen valikoiman VC:n nappeja, kun ostat Armybookin ja kaksi semmoista battalionia, jonkinlaisen BSB-figuurin sekä Vampyyrin.
Noilla on jo helppo harjoitella uutta pelityyliä minkä VC tuo tullessaan, ja tätä voit laajentaa sitten ostamalla ehkä 2x boksia Ghouleja lisää ja sitten Varghulfin/3-4 Wraithia.
Tämmöisellä kokoonpanolla kun pelaa jonkin aikaa niin näkeekin jo suoraan sitten mitä kaipaisi lisää ja mihin suuntaan armeijaa tahtoisi kehittää.