Noniin, ensimmäistä listaa pukkaa. Lista siis ei ole mikään loppuun asti hiottu jyrä (luulisin) vaan tehty puhtaasti sen mukaan mitä sattuu olemaan. Sisältöä tulee siis siitä WoC laatikosta (ritarit, warrut, houndit ja marat) + parista sankarista ja viimeisenä ostamistani choseneista+mara hevosista.
[Edit: Listaan lisätty 5 ritaria + nurglen velho]
Kokeneemman silmään valinnat saattavat tuntua hieman hulluilta, ja ehkä ovatkin sitä. Mutta koska kyseessä on ensimmäinen ”virallinen” katsaus mitä armeijaani ehkä tulee, kikkailen nyt vasta hieman noilla merkeillä, kokoonpanoilla ja bannereilla yms. Kokeneemmilta pelaajilta haluaisinkin kuulla kommenttia siitä, miten järkevä mikäkin yksikkö on ja mitä näille todennäköisesti tulee pöydällä tapahtumaan (että sitten osaa hieman odottaa sitä, eikä heti hajoa kun ei se lempiyksikkö tehnytkään sitä mitä odotti ;D). Toki olen lukenut tarkasti vastauksia viesteihin mitä olen luonut tässä viimeaikoina, mutta tämä nyt on mitä on heh. Painotan siis edelleen, että nämä ovat se mitä minulla on, eli vielä ei kannata ehdottaa ”vaihda chosenit toiseen ryhmään ritareita” tms, koska ne tulevat sitten kun nämä ovat maaleissa ja valmiina taisteluun kunnolla ;)
Lista olisi jotenkin tämänlainen (mahdollisista virheistä saa ja kuuluu huomauttaa :) )…
[Edit: Lista uusittu]
Hero-osasto: (798pts)
Exalted Hero
Shield, Mark of Khorne, Juggernaut of Khorne, Chaos Rune[sword]axe, Bloodcurdling Roar
Exalted Hero
Greatweapon, Mark of Khorne, Collar of Khorne, Helm of Many Eyes
Chaos Sorcerer (lvl2)
Mark of Nurgle, 2xDispel Scroll
Chaos Sorcerer (lvl2)
Mark of Tzeentch, Infernal Puppet
Core-osastoa: (577pts)
Chaos warriors (12)
Shields, Champion, Standard Bearer, Mark of Nurgle, Rapturous Standard
Chaos Marauders (20)
Shields, Light armor, Full Command, Mark of Slaanesh
Chaos Warhounds (5)
Chaos Warhounds (5)
Marauder Horsemen (5)
Mark of Slaanesh, Musician, Flails, Throwing axes
Special-settiä: (875pts)
Chosen (10)
Greatweapons, Full Command, Mark of Tzeentch, Favour of the Gods, Banner of Wrath
Chaos Knights (5)
Mark of Nurgle, Knight Champion, Standard Bearer, Banner of Rage
Chaos Knights (5)
Mark of Khorne, Knight Champion
2250 pts
Edit: Sitten hieman tietoa miksi päädyin noihin valintoihin... Ensinnäkin, kuten alussa mainitsin, nuo ovat puhtaasti näistä mitä olen nyt ostellut mukavilla tarjouksilla. Kaksi Exalted sankaria listaan halusin siksi, että pidän tuosta Juggernaut sankarista ja muutin tuon jalkasankarin 2xhandweaponit greatweaponiksi ASF:n takia. Siitä en tiedä kumman noista sankareista ylennän kenraaliksi... Neuvoja?
Sorcererit valitsin nyt siksi, että saa edes yhden rullajantterin ja lisäksi tuntuu että Nurglen ja Tzeentchin taiat ovat ihan päteviä, eli tehoa tuossa ajattelin puhtaasti, vaikka houkutus oli suuri laittaa mukaan vielä joku ratsusankari.
Warriorit ajattelin siten, että toimivat toisen sorcererin bunkkerina tms. Marauderit pääsevät toimittamaan bodyguarin virkaa, tai saavat mukaansa tuon jalkasankarin, tiedä häntä... Houndit luonnollisesti koittavat peitellä LoSia ja jos pääsevät, menevät kiusaamaan jotain heikkoja yksiköitä. Mara-ratsut sotakoneita ja yksittäisiä janttereita (velhoja?) vastaan, tai itsemurhaiskuilla hakemaan sitä velhoa sieltä yksiköstä, ehkä.
Chosenit oli ihan pakko ottaa mukaan koska pidän näistäkin napeista :) Tzeentchin merkki jotenkin vain vaati tuota banneria, ettei mene katu-uskottavuus siihen, miksi joku random yksikkö on yhtäkkiä taikamadon merkissä. Kallista kallista, mutta toivottavasti tappavat tai pelottelevat edes jotain, heh.
Ritarit ovat sitten oikein mieleisiäni. Vaikka meni perkule hermo melkein niitä kootessani kun EVOtin jatkuvasti kilpien ja aseiden kanssa... ei ne pahukset vaan millään suostuneet sopimaan siten että ränkkäävät hienosti... mutta lopulta tahto voitti muovin. Näitä siis pari yksikköä. Juggernautsankari saa sitten valita, meneekö jomman kumman ritariryhmän kanssa, vai kipittääkö Mara-ratsujen mukana. Luulisi että 2 ritariryhmää silti pärjäävät hieman omillaan, kunhan chargeen pääsevät.
Mutta siis, tällainen lista olisi tuo 2250pts. Pitää vielä miettiä varmuuden vuoksi 2k listaa noista ukoista mitä on. Saa sitten turnauksiinkin valita millä pisteillä lähdetään.
Ratsua löytyy, omasta mielestäni tyylikästä jalkaväkeä, ja sotakoirat mukaan myös. 2 mättösankaria on mielestäni aivan pakko ottaa ja luonnollisesti Khornea molemmat :D En minä mitään lohikäärmevelholordia loppupeleissä halua mukaan (ainakaan vielä) vaan teen ihan sen pohjalta mikä omasta mielestä on tyylikästä (tosin nuo 2 velhoa olivat enemmänkin tehoa ajatellen tehty valinta, mutta mikäs siinä, Nurglen velhofigu kuitenkin pirun hieno sekin).
Tämmöstä nyt.
WoC 2250pts (uusittu 1,8k listasta)
- Master Calgar
- Viestit: 1265
- Liittynyt: Ti 26.08.2003 21:00
- Paikkakunta: Pori
WoC 2250pts (uusittu 1,8k listasta)
Viimeksi muokannut Master Calgar, Ke 24.02.2010 05:18. Yhteensä muokattu 7 kertaa.
RC helikopteri myynnissä: viewtopic.php?f=99&t=105910
- Ilkeapikkuperkele
- Viestit: 1222
- Liittynyt: Su 16.02.2003 16:20
- Paikkakunta: Kuopio
Re: Ensimmäinen "virallisempi" WoC lista, 1,8k
Pisteet tyylivalinnoista! Katotaan kumminkin saataisiinko niitä viel vähän viilattua.
Juggeri hero on jees. Tietty kun sit 2k tai 2.25k pelejä väännetään tätä voi pelata Lordina jolloin sit vaik rege kaveriks jos kaveri nappaa kopin tykinkuulasta. Tälle kumminkin siirtäisin tuon kurlauksen, koska on huomattavasti sorsaa mobiilimpi ja täten lähempänä vihollista.
Jalka exa on taas vähä meh. Entä jos uppisit kaverista BSB:n ja antaisit vaikka fyry of blood godin sille ? LD 8 on vaan tyhmäilylle liian vähä.
Sorsa on jees muuten mut yks sorsa on vaan vähä lähes 2k peliin. Tee rullakuski tai ota toine sorsa messiin. 2lvl Power familair+rulla & 2lvl book of secrets+rulla on hyväksi havaittu setti. Merkki maun mukaan, mut nurglea pelaavat kun on niin inha.
Coresta ei oikeastaan muuta että marsut haluais viel yhden rivin lisää eli 5x5 muodostelman. Heppamarsujen kamoja kannattaa miettiä käyttötarkoituksen mukaan.
Choseneja en lähtis noin ajamaan. Lyöväthän kun perkeleet, mut M4 ei riitä ja noi voidaa ohjata turhan helposti melkei mihin vaan. Hyväksi havaittuja merkkejä on tietty tz med favor of gods ja sit nurglea väki pelaa. Ritarit ovat sitä peruskauraa.
Rareen sit jotain hyväksi katsomaa kun kasvatat tuonne 2.25k:hon. Tähä listaa voisi jopa mietitä warshirenä + 2xspawnit ?

The Captain kirjoitti: Vittuilun määrä maailmassa on muuttumaton vakio.
- Master Calgar
- Viestit: 1265
- Liittynyt: Ti 26.08.2003 21:00
- Paikkakunta: Pori
Re: Ensimmäinen "virallisempi" WoC lista, 1,8k
Ai pahus, unohtui tosiaan Choseneilta se Favour of the Gods. Hyvä kun muistutit. Ja juu, on noista choseneista ollut jutustelua että tzeentch voisi olla se parempi vaihtoehto. Jotenkin tosin noin teemaan sopimaton ehkä, kun on "taikuri"merkki ja chosenit lähisteleviä minisankareita ;D
Mutta juu, ehkä nuo hölmöilisivät liikaa Khornena... pitäähän sitä nyt edes hieman hyödyllinen yksikkö olla kyseessä vaikka miten himottaisi ottaa mättömerkki.
Tuohon 2k+ listaan tosiaan tarkoituksena ottaa vielä ainakin yksi velho mukaan. Rullilla mahdollisesti. Ja nurglena se versio. Se "nurglen" sorcerer figu millä on paljon kääröjä kainalossa sopisi siihen hommaan juuri paremmin kuin hyvin. Kiva nappi kyseessä.
Tuo BSB Fury of the Bloodgodilla voisikin olla messevä vaihtoehto. Se rajoitus koskee ilmeisesti silti myös bannereita, eli ei saa valita taikalippua? No, eiköhän tuo "may not carry any magic items" ole melko selvä hehe. Tämän sitten voisi heittää vaikka.. umm, warrujen vai choseneiden mukaan (magic res varsin hyvä molemmille?)? Tuo lipunkantaja silti tulee ottamaan paikkansa vasta kun mennään sinne 2k ja yli (kun ostelen uusia nappeja ;D), mutta pidän ehdottomasti mielessä.
Noista maraudereista sen verran, että olen ehdottomasti tykästynyt tuolla 40k puolella perus jalkaväkeen, eli eiköhän noita marojakin tule vielä messiin. Miellän tuollaisen fantasia-armeijan helpommin jalan kulkeviksi lähisteleviksi psykopaateiksi, kun että olisi hirveästi jotain maagisia olentoja ja sen sellaista ;) Maroja ja ehkä jopa warrujakin lisää kunhan saan nuo maalailtua.
Warshrine ja spawnit kieltämättä voisivat olla sopiva tähän. Spawnit varsinkin, kun sopii mukaan pari epäonnista wannabe sankaria jotka ovat saaneet hieman kyseenalaisia lahjoja jumaliltaan... mahdollisesti Nurglen merkkiä kantaen, tai no, pitääkös sitä taas Khornea antaa toiselle vekkulille.
Warshrinestä pitääkin sitten (jos sen mukaan ottaa) tehdä ehdottomasti Khornea :D Vaikka toki armybook sanoo ettei Khornella varsinaisesti ole mitään temppeleitä. Pieni alttari kuitenkin varmasti piristää kenen tahansa Khornen vasallin päivää, varsinkin kun saa rehvastella vihollisen jo kaukaa nähdessä mitä jumalaa tänään palvotaan.

- Stormtrooper
- Viestit: 386
- Liittynyt: Su 06.01.2008 14:33
- Paikkakunta: Espoo, sivistyksen viimeinen etuvartio
Re: Ensimmäinen "virallisempi" WoC lista, 1,8k
Komppaan Pikkuperkelettä siinä, että yksinäinen maagi kannattaisi muuttaa rullakuskiksi. Listassa on jo nyt aika paljon magic resistancea eli ehkä yksikin rulla riittäisi jolloin maagin kestoa voisi parantaa esim. enhanced shieldillä. Lisäksi jos merkin vaihtaisi halvempaan niin saisi vielä hevosen alle.
Collaria kantavan exaltedin olisi varmaan tarkoitus pysyä ryhmässä mukana joten kannattaa harkita khornen merkin vaihtoa johonkin muuhun. Toisaalta blokki juoksee samaa tahtia exan kanssa joten ehkä se frenzy ei ole kovin hazardi. Kypärä on kyllä tyylikäs valinta, mutta ehkä vähän turha toisen aseen kanssa. Mieti mitä asf:in omaava great weaponilla huitova exa voisi saada aikaan. Siinä olisi kärryt ja ritarit itkemässä.
Jurggerherossa ei ole mitään valittamista, ragettava runemiekka on aina tappava. Coretkin näyttävät hyviltä. Mutta kuten tuolla chosenien omassa ketjussa meninkin jo sanomaan, jos et ole hyvä heittelemään yhtä- ja kahtatoista niin tzeentchin merkki on turha. Nurgle vain olisi niin paljon parempi. Chosenit ovat myös aika kalliita, joten ostaisin näille kilvet parantamaan kestoa. Iso iniative menee myös hieman hukkaan isojen melojen kanssa. Str6 on kyllä kova mutta itse tykkään enemmän hilpareista mutta kukin tyylillään.

Why the hell my auspex looks like it's playing tetris?
- Master Calgar
- Viestit: 1265
- Liittynyt: Ti 26.08.2003 21:00
- Paikkakunta: Pori
Re: Ensimmäinen "virallisempi" WoC lista, 1,8k
Mielelläni laittaisin hilparit+kilvet choseneille ja pistäisin hepuille niskaan vielä Nurglen merkin (enpä tiedä, jotenkin se vaan sopii jalkaväelle, heh) mutta kun olen hieman liian orjallinen tuon wysiwyg-hommelin suhteen, enkä halua hienoja greatweaponeja pilata rumalla konffaamistaidollani, pitää tyytyä siihen mitkä varusteet noilla jo valmiiksi ovat. Mutta katsotaan nyt tosiaan mikä on noiden lopullinen merkki... kun olen kieltämättä itsekkin vielä hivenen hakoteillä minkä niille haluan :)
Ja greatweapon exalle kuulostaa kyllä hyvältä idealta, mutta itse vain tykkään tuon 2x axe hepun poseerauksesta noiden aseiden kanssa, ja siksi olen ne sille myös listaan jättänyt ;D Jotenkin sitä Khornen sankari pitää heilua vähintään sen kahden kirveen kanssa (ellei ole juggeri alla, heh). Hullu kirveellä höystetty pyörremyrsky, niin minä Khornesankarin miellän.
Ja greatweapon exalle kuulostaa kyllä hyvältä idealta, mutta itse vain tykkään tuon 2x axe hepun poseerauksesta noiden aseiden kanssa, ja siksi olen ne sille myös listaan jättänyt ;D Jotenkin sitä Khornen sankari pitää heilua vähintään sen kahden kirveen kanssa (ellei ole juggeri alla, heh). Hullu kirveellä höystetty pyörremyrsky, niin minä Khornesankarin miellän.
RC helikopteri myynnissä: viewtopic.php?f=99&t=105910
- Master Calgar
- Viestit: 1265
- Liittynyt: Ti 26.08.2003 21:00
- Paikkakunta: Pori
Re: WoC 2250pts (uusittu 1,8k listasta)
Toivottavasti en riko mitään foorumin sääntöjä uppimalla tätä, nyt kun tuosta 1,8k listasta muokkasin 2250pts version enkä halunnut tehdä ihan uutta topicia kokonaan :O
Sitä se teettää kun ei uni tahdo tulla...
Sitä se teettää kun ei uni tahdo tulla...
RC helikopteri myynnissä: viewtopic.php?f=99&t=105910