40k-kampanja @ PKP Helsinki
Valvoja: Peliporukkavalvojat
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Mukava kuulla hyvää palautetta ja tuntuu että tällä kertaa kukin pääsi pelaamaan riittävästi. Paikalle tuli tosi hyvin väkeä päivän mittaan, osa tosin hiukan myöhemmin jolloin aiemmin saapuneet, potentiaaliset vastustajat ehtivät jo poistua omille teilleen. Ehkäpä aloitusajankohta kannattaisi keskittää liikkeen aukaisuajankohdan pintaan, toisaalta homma näyttää toimivan näinkin. :) Tänä lauantaina laitettiin kolmas pöytä pystyyn pelejä varten ja aktiivinen meno pysyikin yllä koko päivän. Kiitokset aktiivisille osallistujille, pidetään homma rullaamassa!
Seuraava skenaario julkaistaan alkuviikon aikana. Necronien kanssa voidaan keskustella poikkeusmenettelystä, Shadownet, ota yhteyttä yksityisviestitse jos alkaa tuskastuminen iskeä 750 pisteen listaa kasatessa. Käytössä on normaali FOC, mutta tarkemmat tiedot tulee julki skenaariossa. Olen paria osallistujaa jo vihjaissutkin, että nyt olisi hyvä hetki kaivaa projektipöydälle ja sudin alle se armeijan eliitein kommandoyksikkö, jonka uskot selviävän tehtävästä kuin tehtävästä...

- Raaka-Arska
- Viestit: 283
- Liittynyt: Ke 03.01.2007 09:27
- Paikkakunta: Helsinki
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Kuulostaa hyvältä ja ensi lauantaina minäkin lupaa olla paikalla aamusta susilaumani kanssa. Torstaina olisi myös tarkoitus kurittaa näin takautuvasti Navdin örkkejä 500:n pinnan matsissa niin saan kampanjan myös kunnolla käyntiin.
We're so loud you wanna die
Go forth and amplify
Here come the Noise Marines
(From 'Noise Marines' by D-Rok)
Go forth and amplify
Here come the Noise Marines
(From 'Noise Marines' by D-Rok)
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Round 3
BLACK OPS - Send in the Elite
This is a round of two games with attacker/defender set up. Players play the same scenario twice so that both fight as attacker and defender.
Defenders Army list is 750 points. The General may choose the army list to be made by ordinary Force Organisation Chart or by Combat patrol rules.
Attackers Army list is 400 points and it may consist of any selection of HQ, Elite, Troop and Fast attack units as in the FOC. No minimum requirements.
Deployment: Defender sets up within 12" of the centre of the table. Attackers forces arrive on turn one from any long table edges. Attacker gets the first turn and may choose the objective.
Special rules: Deep strike, Outflank
Objectives:
Sabotage!
Before set up, defender places two objectives within 24" of each other. These are immobile objectives with Armour value of 10. They can only be destroyed in close combat. Attackers objective is to destroy these markers and gets Kill point for each. The attacking army in entirety counts as objective for the Defender and counts as one Kill point.
Assassination!
After Defenders set up, Attacker nominates one Character or Monstrous Creature in the enemy army. Attackers objective is to destroy the model and gets a Kill point only for it. The attacking army in entirety counts as objective for the Defender and counts as one Kill point.
Tank Hunt!
After Defenders set up, Attacker nominates one Vehicle or Walker in the enemy army. Attackers objective is to destroy the model and gets a Kill point only for it. The attacking army in entirety counts as objective for the Defender and counts as one Kill point.
Eradicate!
The attacker has to kill at least 400 Victory points and survive until the end of the game to win. Otherwise victory belongs to the Defender. Wounded characters, immobilised vehicles and units below half of their original number forfeit half of their points cost as Victory Points.
Special Forces, baby! We want to see your coolest Commando unit or Task Force! Bring the boys that you know are able to see it through and complete the mission!

Viimeksi muokannut Frenzy, Ke 31.03.2010 01:39. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Noniin, kumpaankin matsiin löytyy kuin löytyykin tarvittavat joukot! Eikun vaan Tomb Spyderia maalaamaan.Frenzy kirjoitti:This is a round of two games with attacker/defender set up. Players play the same scenario twice so that both fight as attacker and defender.
Defenders Army list is 750 points. The General may choose the army list to be made by ordinary Force Organisation Chart or by Combat patrol rules.
Attackers Army list is 400 points and it may consist of any selection of HQ, Elite, Troop and Fast attack units as in the FOC. No minimum requirements.
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Ehtisikö joku pelaamaan kierroksia 2 ja/tai 3 torstaina 8.4. tai perjantaina 9.4. päivällä? Mulla ois aikaa klo 11-16 molempina päivinä.
En oo ehtinyt kahtena edellisenä lauantaina paikalle enkä pääse tälläkään viikolla niin ois kiva ettei tipahtais ihan ulos meiningistä. Hirveä maalausfrenzy on päällä kun tuli just sopivasti uutta tavaraa noille mun Blood Angeleille (puhumattakaan uusista säännöistä)
En oo ehtinyt kahtena edellisenä lauantaina paikalle enkä pääse tälläkään viikolla niin ois kiva ettei tipahtais ihan ulos meiningistä. Hirveä maalausfrenzy on päällä kun tuli just sopivasti uutta tavaraa noille mun Blood Angeleille (puhumattakaan uusista säännöistä)
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Voisko huomisen skenaarion saada muuten taas tännekin, niin vois suunnitella armeijalistan valmiiksi. Ei oikein löydy aikaa käydä sitä kattomassa liikkeessä ennen huomista.
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Lähes puolilla pelaajista on vielä kolmosskenaario pelaamatta ja osalla vielä kakkoskierroskin, vedetään tänälauantaina henkeä että saadaan muutkin samalle viivalle. Tervetuloa kuitenkin keräämään Kill Markingeja ja Battle honoreita taistelussa Lunar Primen hallinnasta aiemmissa tehtävissä (tai vapaamuotoisissa kampanjan ulkopuolisissa peleissä), tai vaikka maalaamaan keskeneräisiä figuja edustuskuntoon seuraaviin peleihin.Myyra kirjoitti:Voisko huomisen skenaarion saada muuten taas tännekin, niin vois suunnitella armeijalistan valmiiksi. Ei oikein löydy aikaa käydä sitä kattomassa liikkeessä ennen huomista.
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Ironhide-1, this is Stormbringer-2, be adviced, the next scenario as follows...
Be adviced, hostile activity detected on sector Delta-Two-Two-Niner-Tango, break. Confirm fire mission, over.
Round 4: Tip of the Spear - Storm the Front!
Army size: 750 standard FOC. Necrons may choose one Elite unit to count as Troop and therefore Scoring unit.
Deployment: Pitched battle 12"
Mission special rules: Deep strike, Infiltrate, 6+ Night Fight
Objective: Kill points. Enemy deployment zone counts as objective that confers additional 3 Kill points.
Lunar Rage: Known as the Rage of Gods by the natives of the moon planet, it's natural forces are an enormous challenge to the armies waging war upon it. Although the Planet's National Guard is equipped with rebreathers and protective uniforms to face the ruthless conditions, all troops that have arrived on Lunar Prime's surface don't have access to such gear. Seismic eruptions, gas clouds, infernal snowstorms, lava fields and menacing caves underneath the dunes bring their own elements to the warfare.
- All units with 2+ save always move as in Difficult terrain.
- Heavy vehicles (Land Raider, Battlewagon, Leman Russ, Monolith) have to start game from Reserve.
- If units move by Turbo boost, they must test for dangerous terrain after their move.
- In case the Night fight rules are in effect the visual range is 2D6x2 instead of 2D6x3
- Table must include a central terrain piece of Dangerous terrain (Lava field, Predatory plant, Kraken pond or such...)
Winner gets access to precious additional reserve on the next round.
Viimeksi muokannut Frenzy, Ti 13.04.2010 13:51. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Ihan pikkasen täytyy kyllä nyt kitistä noista skenaariorajoituksista ihan vain huvin vuoksi. Tällä hetkellä nuo rajoitukset koskevat enimmäkseen space marine pelaajia, joita mukana kampanjassa sattuu olemaan aika monta, sekä myös aika harmillisesti rajoittavat myös necronien peliä ja örkkejäkin vähäsen, mutta esimerkiksi demonit ja tyranidit voivat ihan rauhassa pistää bileet pystyyn, koska käytännössä mikään skenaariossa ei rajoita tai vaikeuta niiden pelaamista millään tavalla. Kaikkein harmillisin on tuo 2d6 night fight, koska se käytännössä tarkoittaa, että ensimmäisellä vuorolla ei ammuta ollenkaan, kun deplo on pitched battle.
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Moi,Myyra kirjoitti:Ihan pikkasen täytyy kyllä nyt kitistä noista skenaariorajoituksista ihan vain huvin vuoksi. Tällä hetkellä nuo rajoitukset koskevat enimmäkseen space marine pelaajia, joita mukana kampanjassa sattuu olemaan aika monta, sekä myös aika harmillisesti rajoittavat myös necronien peliä ja örkkejäkin vähäsen, mutta esimerkiksi demonit ja tyranidit voivat ihan rauhassa pistää bileet pystyyn, koska käytännössä mikään skenaariossa ei rajoita tai vaikeuta niiden pelaamista millään tavalla. Kaikkein harmillisin on tuo 2d6 night fight, koska se käytännössä tarkoittaa, että ensimmäisellä vuorolla ei ammuta ollenkaan, kun deplo on pitched battle.
Scenariot näin pienissä peleissä ovat tarkoituksellisesti Kill Point pelejä, sillä järkevän scoring-kykyisyyden tavoitteleminen muilla kuin monilukuisilla massa-armeijoilla (Orks, Nids, etc...) on jotakuinkin toivotonta. Usein Kill pointeja on mahdollista saada niin vihollisyksiköistä kuin jostain vaihtoehtoisista objektiiveista. Tarkoitus on kuitenkin pitää tehtävissä tavoitteellisuus ja rohkaista pelaajia käyttämään omannäköisiään armeijoita. Useimmiten kampanjassa paljon näkyvistä örkki- ja tyranid-armeijoista on verraten helpompi myös saada Kill pointeja, kuin transporteihinsa suojautuneista tai suurissa yksiköissä liikkuvista MEQ:ista. Erikoissäännöt ovat anyhow enimmäkseen tyyli-, ja vain jossain mielessä tasapainotussyistä. Suurin osa materiaalista on kirjoitettu kauan ennen kampanjaa ja osallistujien armeijavalintoja.
Varsinaisia komppeja ei ole, musta on siis ihan oikeutettua että 2+ save joukot yms ottavat vähän osumaa kun pelataan hiukan Patrol-pelejä kookkaampaa pistemäärää. Mikäli tankkirajoitus ahdistaa, kehotan miettimään hetken löytyisikö kaikkein raskaimman panssarivaunun tilalle jonkinlaisia muita joukkoja ja sopiiko se Land Raider todella teemaan ja 750p peliympäristöön. Night fight oli hyvä ja aiheellinen bongaus joka ei itsellä sattunut silmään kirjoitellessa, muutan sen sääntöpakettiin toteutumaan heitolla kuusi 4+ sijaan.
Palautetta on hyvä esittää! Mahdollinen keskustelu jatkukoon tässä topicissa...
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Joo ei noi mitenkään ahdistavat nuo säännöt ole. Periaatesyistä piti vaan vähän valittaa.
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
No eipä minua tämän kampanjan ainoana Necron pelaajana haittaa tuo Night Fight. Pitää vain keksiä jokin keino jolla sitä voisi sitten hyödyntää. Nightmare shroud, solar pulse ja / tai Flayed Oneja?
Ensimmäisenä prioriteettinahan on kuitenkin pelin pelaaminen ja hauskan pitäminen. Hukkia vastaan on hauska tapella, vaikka turpaan on otettu joka kerta. :p
Ensimmäisenä prioriteettinahan on kuitenkin pelin pelaaminen ja hauskan pitäminen. Hukkia vastaan on hauska tapella, vaikka turpaan on otettu joka kerta. :p
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Itselläni jää tässä nyt kolmen viikonlopun pelit kokonaan väliin kun matkustelen, mutta toivon mukaan ehdin mukaan vielä viimeisten kierrosten finaalimittelöihin. Onkos sinne tarkoitus muuten heittää jotain spesiaalia? Esimerkiksi joku massiivinen megabattle vois olla siisti. Kaikki muut vastaan Space Wolfit! ;)
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Taitaa Space Wolffeja löytyä enemmän kuin vastustajia yhteensä. :)Navdi kirjoitti:Itselläni jää tässä nyt kolmen viikonlopun pelit kokonaan väliin kun matkustelen, mutta toivon mukaan ehdin mukaan vielä viimeisten kierrosten finaalimittelöihin. Onkos sinne tarkoitus muuten heittää jotain spesiaalia? Esimerkiksi joku massiivinen megabattle vois olla siisti. Kaikki muut vastaan Space Wolfit! ;)
Jos ei minulle nyt satu jotain sen kauheampaa niin voin pelailla sinun kanssa ne sinulta välistä jäävien viikonloppujen skenaariotkin.
- Raaka-Arska
- Viestit: 283
- Liittynyt: Ke 03.01.2007 09:27
- Paikkakunta: Helsinki
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Sudet ovat aina valmiina sotaan ja jenkkivahvistuksemme kanssa hieman jo suunnittelimmekin pelaavamme tiiminä jonkun matsin paria muuta armeijaa vastaan. Minullakin taitaa jäädä seuraavat pari lauantaita väliin mutta varmaan pääsisin pelaamaan matseja viikolla klo 16.30 eteenpäin jos vastustaja löytyy.
Skenuissa ei ole ollut mitään valittamista mitä nyt Necroneille voisi olla boostia enemmänkin kun ovat vähän turhan selvästi aina altavastaajina näin pienissä mittelöissä.
Shadownet, pistä viestiä jos sinulle onnistuu matsi esim. ensi viikolla joku arki-ilta eikä jatkuva avaruushukkien kohtaaminen kyllästytä :)
Skenuissa ei ole ollut mitään valittamista mitä nyt Necroneille voisi olla boostia enemmänkin kun ovat vähän turhan selvästi aina altavastaajina näin pienissä mittelöissä.
Shadownet, pistä viestiä jos sinulle onnistuu matsi esim. ensi viikolla joku arki-ilta eikä jatkuva avaruushukkien kohtaaminen kyllästytä :)
We're so loud you wanna die
Go forth and amplify
Here come the Noise Marines
(From 'Noise Marines' by D-Rok)
Go forth and amplify
Here come the Noise Marines
(From 'Noise Marines' by D-Rok)
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Eihän niitä oo kuin kaks nyt kun Gunnar jättäytyi kamppiksesta, eli Timon ja Travisin. Örkkejä sen sijaan taitaa olla kolmet, nidejä kahdet, Necroneita ja Chaos Daemoneita yhdet ja sitten jotain Ultramarineja ja Blood Angeleita. Aika jännä ettei ole yhtään IG:ia, Eldareita, Dark Eldareita, Tauta tai CSM:eja. Hm.. seuraavaan kamppikseen jos väsäis jotain näistä..Shadownet kirjoitti: Taitaa Space Wolffeja löytyä enemmän kuin vastustajia yhteensä. :)
Jos ei minulle nyt satu jotain sen kauheampaa niin voin pelailla sinun kanssa ne sinulta välistä jäävien viikonloppujen skenaariotkin.
Ei taida arkipelitkään multa onnistua. Lähtö on huomenna ja Suomeen palaan vasta sunnuntaina 2.5. Sen jälkeen joutuu kyllä hieman kiriä noita välistä jääneitä, esim. just arkipeleillä.
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Jäi nyt tänä viikonloppuna neljännen kierroksen peli välistä, mutta sainpahan lisää porukkaa mukaan kisaan. Tau pelaajaakin vastaan oli ihan opastaa nyt sen verran kuin minulla *köh* kokemusta *koh* pelistä on.
Ensi viikonloppuna otan sitten muut kiinni.
Ensi viikonloppuna otan sitten muut kiinni.
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Huomio, kenraalit! Tänä lauantaina liike on kiinni ja kampanjapelit jatkuvat jälleen ensi viikolla uuden skenaarion merkeissä. Puolenkuun Pelien puolesta mukavaa Vapunaikaa koko poppoolle!
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Selvennykseksi:Army size: 1000*
Deployment: Spearhead
Objective: 3 objectives
Mission special rules: Raid Reserves, Sector Administration
Monet armeijakunnat ottivat oitis Lunar Primen konfliktin alkaessa tehtäväkseen vallata erityisiä strategisia pisteitä ja sektoreita, vahvistaen niiden puolustuksia ja tuoden yhä enemmän joukkoja niiden tueksi. Keihäänkärkenä etenevien hyökkäysmuodostelmien tuli kyetä murtautumaan vahvojenkin puolustusrintamien lävitse. Kylmäpäisimmät kenraalit tukivat tiedustelujoukkojen etenemistä erikoisyksiköiden veitsentarkoilla tukioperaatioilla, kun taas häikäilemättömät komentajat lähettivät aallon toisensa jälkeen uuvuttaakseen väsyneet puolustajat. Linjat murtaneilla iskujoukoilla olikin etulyöntiasema niin rynnäkkötahdin kuin taistelumoraalinkin ollessa korkealla.
When possible, winner of the Tip of the Spear scenario should play against a participant that lost on the last round. If impossible, ignore the Mission Special Rules.
Raid Reserves*: Winner of the previous round is automatically the attacker as they have breached the enemy lines in the last mission. The attackers Army list may include 1250 points, but at least fifth of the total points cost has to arrive from Reserves.
Sector Administration: The Defender has control over the sector and is well prepared to the oncoming assault. Missions Deployment as in Spearhead, but Defender may set up the terrain and pick the deployment zone. There has to be at least one terrain piece in each table quarter. Roll to see who gets first turn.
1- Puolustaja asettaa maaston
2- Asetetaan objectivet
3- Puolustaja valitsee Deployment zonen ja asettaa armeijan
4- Hyökkääjä asettaa armeijan. Rolloff ensimmäisestä vuorosta
Re: 40k-kampanja @ PKP Helsinki
Tänä lauantaina 22.5 kuudes skenaario! 1500 pistettä normaalilla Force Organisationilla. Bring it!