TAAS uusi FoW aloittelija (listasta kysyn nyt!)
TAAS uusi FoW aloittelija (listasta kysyn nyt!)
Terve!
Tässä pitkään figuja katselleena ja muutenkin toisesta maailmansodasta kiinnostuneena päätin aloittaa Flamesin, ja saksalaista late war panssaridivisioonaa olen miettinyt. Pelitekniikkaa en tiedä vielä, mutta siis ajattelin tuon Tiger Marsch-lootan ostaa, jossa siis tulisi viisi Tiger IE-tankkia, ja ehkä joskus sen Köningentigerin. Siihen syrjään vähän tykistöä ja jalkaväkeä, niin saa vähän vaihtelua peleihin. En sitten tiedä, että kuinka paljon pisteitä kuusi Tigeria maksaa suunnilleen pisteissä. Jotain osviittaa? Ja pystynkö edes yhdistämää kenttätykistöä, Tigereita ja jalkaväkeä keskenään? Jalkaväen virkaa toimittaisivat luultavasti Panzergrenadier Platoonit. Lisäksi: kuinka mahdollista/järkevää puhtaasti tankeista ja ajoneuvoista koostuvan armeijan peluuttaminen on? Kuitenkin haen tähän armeijaan vähän Ghost Division-meininkiä (onko sille muuten jossain omat säännöt?).
Ok, eli figupuoli sinällään kunnossa, mutta sääntöpuolella tökkii. 40K:ta ja FaBaa pelanneena olen tottunut helppoon sääntöjakoon, siis on sääntökirja ja sitten on armeijakirjat. FoW:ssa taas on ainakin tusina eri kirjaa, eli minkä kirjan valitsen? Mistä löytyy perussaksalaisille säännöt? En tosissaan mitään SS-joukkoja ole aloittamassa, vaan ihan tavalliset sotilaat kiinnostaa. Eli siis mitkä kirja(t) olisi pakollisia?
Ok, eli siis ensiksi ostan kirjat, ennen kuin hankin figuja. Sitten kun on figutkin hankittu ja maalattu, ja on aika pelata, niin sitten menee taas sormi suuhun. Eli mitä tarvikkeita peliä varten tarvitsen? Kotoa löytyy kuusisivuista noppaa, juurikin GW:n puolelta tuttuja settejä, mutta mites sitten muuten? Käytetäänkö pelissä tuumia, senttejä vai pelin omaa mittaa? Netistä löysin nimittäin jonkun oudon kolmion muotoisen mitan, ja mietin tässä sen pakollisuutta. Tarvitsenko mitään muuta kuin nopat ja mitan? Onko vielä jotain, mistä en ole maininnut? Pelikenttää en tee itse, kumminkin varmaan pyrin kaupoissa pelaamaan.
Haulla en löytänyt vastauksia, tosin vaikea etsiä tietoa, kun ei oikein tiedä, mitä etsii. Lisäksi kysymyksiä ja selitystä on aika paljon, niin että siksi myös oma ketju. Jos tulee lukkoa, niin sitten tulee, mutta olisin kovasti kiitollinen muutamasta vastauksesta.
-T
Edit: Etsimällä löytyi jo pari vastausta, mutta siis noihin kysymyksiin edelleen vastausta kaivataan.

Viimeksi muokannut Tylran, To 03.06.2010 23:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Idleness is the pathway to damnation.
Re: TAAS uusi FoW aloittelija ja sen kysymykset
Vastailenpa muutamiin kysymyksiin. Tarvitset sääntökirjan tai open fire paketin mistä saat sääntömateriaalin, monet suosittelevat open fireä, itse en tiedä kun en ole nähnyt. Perus sääntökirjakin varmasti hyvä hankinta. Open firessä tulee vaan 3 shermania jenkeille ja pari stugia sakuille. Armeijakirjoja tosiaan on paljon ja ne menevät taisteluiden tms. mukaan ja aina molemmat osapuolet edustettuna, eli saksalaisia lähes joka kirjassa. viisi tiikeriä on minimi määrä mitä schwere panzerkompanie tarvii että saa tarvittavat kaksi combat platoonia(lue troopsia) 1 komentovaunu ja kaksi 2 tiikerin platoonaa. Ne vievät pisteitä muistaakseni jotain 1085 pistettä, ettei siinä hirveesti jää pojoja muuhun, 1500 pisteen listaan. Hyvä alku kuitenkin ja pääseepä kiinni peleihin, edullisia pisteitä rahallisesti kuitenkin. Yksi königstiger on sen 340 pistettä.
Armeijakirjat joissa on tuo schwere panzerkompanie lienee ainakin Hammer & Sickle ja Villers-Bocage eli mistä voi tiikeriarmeijan tehdä. River of heroesissa on mahdollista tehdä armeija kuningastiikereistä. Niitä saakin sitten kolme koko armeijaan. Kannattaa huomioida myös tuo fortress europe jossa on geneeriset listat neljälle isolle maalle, ihan hyvä jos haluaa vähän mietiskellä millä pelailee. Tiikereistä vielä sen verran että supportina todella moni sakuarmeija sen saa, eli jos et halua että pääasia on tiikerit voit saada aikalailla paremmin muutakin roinaa parin kolmen tiikerin lisäksi.
Pelissä käytetään senttejä tai tuumia, miten haluaa. Noppina d6:set ja lienet kuin kotonasi 40k:n jälkeen. Säännöt on simppelit mutta mukavan järkeenkäyvät ja kohtalaisen tasapainoiset.
Flames on ehdottomasti loistava valinta figupeliksi ja suosittelen kyllä lämpimästi.

Kalat meni kotio...
Re: TAAS uusi FoW aloittelija ja sen kysymykset
Terve.
Harkkari jo vastasikin useaan kysymykseen, eli et tarvitse sääntökirjan lisäksi kuin yhden kirjan mistä saat käyttämillesi joukoille säännöt. Vaikka kirjat kuvaavat pääsääntöisesti todellisia historiallisia taisteluita, voi niiden sisältämiä joukkoja huolettaa käyttää muiden kirjojen sisältöjen kanssa. Poikkeuksena toki että pelaa samaa ajanjaksoa Late War, Mid War jne. jotta tasapaino säilyy paremmin.
Valitsemassasi Tiikeri listassa on tosiaan hyvänä puolena sen nopea pelikuntoon saattaminen. Sillä pelaaminen vaatii taitoa, saksalaisten propagandasta huolimatta ei Tiikerit mitään ylivoimaisia tässä pelissä ole. Monipuolinen lista on tässä pelissä yleensä se kaikkein toimivin. Tiikerit saavat kyllä tykistöä sekä jalkaväkeä tuekseen ja suosittelen niiden ottamista, ongelmana on kuitenkin panssareiden kalleus, joten paljoakaan tukea ei normaaliin 1750-2000 pisteen peleihin saa mahdutettua.
Tulevana sunnuntaina 6.6 on Lauttasaaressa Flames turnaus, jos haluat silloin tulla paikan päälle katselemaan.
Itse omistan Britit ja voin mielelläni haastaa saksalaisesi kun saat ne iskukuntoon.

En tiedä mikä esimerkiksi Puolenkuun pelien Flames skene on, mutta maasto ja kentän koko ei vakuuta minua ainakaan. Pääkaupungin FOW pelaajat kokoontuvat usein pelaamaan Fiwan pelitilassa Lauttasaaressa. Paikalla voi käydä tutustumassa ilman liittymistä jäseneksi. Linkki: http://www.fiwa.fiTylran kirjoitti: Pelikenttää en tee itse, kumminkin varmaan pyrin kaupoissa pelaamaan.
Tulevana sunnuntaina 6.6 on Lauttasaaressa Flames turnaus, jos haluat silloin tulla paikan päälle katselemaan.
Itse omistan Britit ja voin mielelläni haastaa saksalaisesi kun saat ne iskukuntoon.
Nopat ja Taktiikka Ry
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Re: TAAS uusi FoW aloittelija ja sen kysymykset
Ok, eli nyt pistin Maelista tilaukseen Open Fire! -boksin, Villers-Bocage kirjan ja Tigers Marsch-lootan. En tiedä voinko noita stugeja käyttää, mutta ainahan voin kirjoja hankkia lisää ja katsoa, josko sitten siinä kirjassa stugit ja tiikerit menee yhteen.
Pari lisäkysymystä, jos saan esittää:
Kuinka isossa osassa strategiat ja taktiikat ovat pelissä? Onko tämä samanlainen peli kuin 40K, jossa tietyt armeijat jyräävät? Normipelit ilmeisesti ovat sen 1500-1750 pistettä? Kuinka iso skene PK-seudulla on? Mitkä on yleensä ne suosituimmat armeijat?
Ja viimeiseksi: kuinka paljon vapautta pelaajalla on päättää armeijansa koostumus? Meneekö niin, että kunhan kaikki kirjat omistaa, niin minkä tahansa armeijan saa kasaan?
Ja vikaksi: onko pelissä lentokoneita? En ole figuureita nähnyt, mutta huhua olen kuullut. Eli onko pelissä laisinkaan ilmaherruutta, vai vain maan kamaralla käytävä sota?
En tiedä ehdinkö 6.6. (edellisenä päivänä yo-juhlat) paikalle, mutta mielelläni pari testipeliä haluaisin kokeilla vähän kokeneempia vastaan.
Kiitoksia kärsivällisyydestänne. Uusi asia aina ihmetyttää.

Tylran kirjoitti:Ok, eli nyt pistin Maelista tilaukseen Open Fire! -boksin, Villers-Bocage kirjan ja Tigers Marsch-lootan. En tiedä voinko noita stugeja käyttää, mutta ainahan voin kirjoja hankkia lisää ja katsoa, josko sitten siinä kirjassa stugit ja tiikerit menee yhteen.
Pari lisäkysymystä, jos saan esittää:
Kuinka isossa osassa strategiat ja taktiikat ovat pelissä? Onko tämä samanlainen peli kuin 40K, jossa tietyt armeijat jyräävät? Normipelit ilmeisesti ovat sen 1500-1750 pistettä? Kuinka iso skene PK-seudulla on? Mitkä on yleensä ne suosituimmat armeijat?
Ja viimeiseksi: kuinka paljon vapautta pelaajalla on päättää armeijansa koostumus? Meneekö niin, että kunhan kaikki kirjat omistaa, niin minkä tahansa armeijan saa kasaan?
Ja vikaksi: onko pelissä lentokoneita? En ole figuureita nähnyt, mutta huhua olen kuullut. Eli onko pelissä laisinkaan ilmaherruutta, vai vain maan kamaralla käytävä sota?
En tiedä ehdinkö 6.6. (edellisenä päivänä yo-juhlat) paikalle, mutta mielelläni pari testipeliä haluaisin kokeilla vähän kokeneempia vastaan.
Kiitoksia kärsivällisyydestänne. Uusi asia aina ihmetyttää.
-T
1.) Yleistä: Et tarvitse Villers-Bocage kirjaa, sillä Tigers March! boksissa tulee tarvittava mini kirja tiikerikomppaniaa varten, säästät tässäkin rahaa. Stugeja et voi tällä perus listalla käyttää mutta FoW nettisivuilla on PDF joka antaa muita vaihtoehtoja tiikereille. Muuten ihan hyvä aloitus paketti!
2.) Strategia ja taktiikka: on kaikki kaikessa, eteenkin jos haluat tiikereillä pelata. Itse aloitin samalla setillä ja niillä ei ole aina helppoa taktikoida sillä on hitaita ja pienissä määrin mukana. Toisaalta, tiikerit ovat ylivoimaisia muita perustankkeja vastaan.
3.) Piste määrä: jolla yleensä ollaan pelattu viimesen parin vuoden aikana on se 1750.
3.) Skene: PK seudulla on ihan hyvä skene. Tässä vuoden mittaan on tullu vedettyä muutama mega battle, yksi turnaus (toinen nurkan takana) ja kamppanjakin ollaan väännetty. Peliä saa aikaseksi varmasti 1-4 kertaa kk helposti.
4.) Armeijat: Kaikenlaista näkee PK seudulla, yleensä saksalaisia ja venäläisiä, muutama hassu britti ja jenkki armeijakin löytyy. Useimmilla pelaajilla on sekä Axis että Allies armeija. Tiikereitä löytyy varmaan jokaiselta.
5.) Armeija listat: FoWissa tarvitaan aina HQ ja kaksi perus Combat platoonaa yleisesti ottaen, sitten siihen voi tietyillä rajoituksilla lisää muuta mukavaa.
6.) Lentokoneet: Pelistä löytyy koneita, tosin saksalaisila vähemmän Late Warissa. SS Tiikerikomppaniat eivät saa lentokoneita tällä hetkellä. Perus Heer tiikerit saavat Hammer & Sickle kirjassa.
7.) Omat kommentit: FoW ei ole samanlaista juustomättäämistä mikä 40k on (tai mitä nyt siitä muistan 8 v taakse päin). Strategia, taktiikka ja joustava armeija ovat keskeisiä ja tärkeitä tekijöitä tässä pelissä. Eli "isommilla pyssyillä" ei todellakaan aina voiteta, sen tiikerini ovat huomanneet. Kannattaa siis suhtautua tähän peliin ehkä hieman ns realistisin mielin.
Viimeiset sanat: Ota yhteyttä kun armeija alkaa olla kasassa! Yritän kesän mittaan itsekkin aloittaa jenkki/britti armeijan kun itseltäkin löytyy vaan SS tiikeriä / jalkaväkeä 4000 p edestä ;)
Re: TAAS uusi FoW aloittelija ja sen kysymykset
Ehdottomasti näin. Jäi itseltä sanomatta. Säännöt ja muut tuntunevat tutulta 40K:n jälkeen mutta taitaa tämä peli tehdä kaiken aikalailla paremmin. Luulen että Flames on aikalailla kasvava peli, pari vuotta sitten alotettiin yhdessä kolmen kaverin kanssa, nyt pelaajia on porukoissa jo 8 ja lisää tulee. Itsellä kanssa harkinnassa tuo tiikerilaatikon tilailu. Jenkkien tankkikomppaniaa löytyy 3000 pojoa, joskin maaliin saamiseen menee vielä hetki.Earnest- kirjoitti: Omat kommentit: FoW ei ole samanlaista juustomättäämistä mikä 40k on (tai mitä nyt siitä muistan 8 v taakse päin). Strategia, taktiikka ja joustava armeija ovat keskeisiä ja tärkeitä tekijöitä tässä pelissä. Eli "isommilla pyssyillä" ei todellakaan aina voiteta, sen tiikerini ovat huomanneet. Kannattaa siis suhtautua tähän peliin ehkä hieman ns realistisin mielin.
Kalat meni kotio...
Re: TAAS uusi FoW aloittelija ja sen kysymykset
Katsotaas... Villers-Bocagessa ei näyttäisi olevan listaa, jossa saisi molempia käyttöönsä. Sen sijaan monessa muussa kirjassa, kuten Fortress Europessa on tämä vaihoehto. Villers-Bocage sisältää kuitenkin listan jonka voi rakentaa tiikereitten varaan, jolloin tiikerit on trooppeja. Tämän jälkeen listaan ei kauheasti mahdukaan :) Viisi tiikeriä vie 1230 pistettä, joten jäljelle ei jää paljoa jolla juhlia.Tylran kirjoitti:Ok, eli nyt pistin Maelista tilaukseen Open Fire! -boksin, Villers-Bocage kirjan ja Tigers Marsch-lootan. En tiedä voinko noita stugeja käyttää, mutta ainahan voin kirjoja hankkia lisää ja katsoa, josko sitten siinä kirjassa stugit ja tiikerit menee yhteen.
Juusto tuntuu olevan tyystin kateissa. Pelaajilla ole täydellistä vapausta armeijan sisällä: tämä tarkoittaa, että pelaaja ei voi samaan listaan ympätä kaikkea mitä haluaa. Listan tyyppi (armor, mech. inf, inf.) määrää että minkä tyyppisiä yksiköitä saa ja kuinka paljon. Nämä listat ovat historiallisten vaikutteiden pohjalta tehtyä, ja yrittävät mallintaa pääpiirteittäin mitä olisi voinut olla käytössä.Tylran kirjoitti: Kuinka isossa osassa strategiat ja taktiikat ovat pelissä? Onko tämä samanlainen peli kuin 40K, jossa tietyt armeijat jyräävät? Kuinka paljon vapautta pelaajalla on päättää armeijansa koostumus? Meneekö niin, että kunhan kaikki kirjat omistaa, niin minkä tahansa armeijan saa kasaan?
Raskas SS-panssarikomppania (mainitsemasi tiikerikomppania siis) ei esimerkiksi saa yhtään ilmatukea, eikä muuta tykistöä kuin raketinlaukaisimet, kun taas yleinen panssarikomppania (löytyy esim Fortress Europesta) saattaa sisältää 8 stugia ja 4 tiikeriä, ja sen lisäksi haupitseja ja stukia ja muuta mukavaa.
Jos omistat kaikki kirjat, on käsissä esim saksalaisilla sitten parisenkymmentä listavaihtoehtoa joista valita, mutta et silti pysty yhdistämään niitä ristiin.*
(* poikkeuksena pari kirjaa jotka erikseen sallii naapurikirjasta lainaamisen, esim Monty's Meatgrinder ja Villers-Bocage, jos oikein muistan.)
Lentokoneita on, mutta varsinainen ilmasota on abstraktoitu pois. Sääntiksestä selviää tarkalleen miten tämä toimii, mutta pääpiirteittäin menee näin:Tylran kirjoitti: Ja vikaksi: onko pelissä lentokoneita? En ole figuureita nähnyt, mutta huhua olen kuullut. Eli onko pelissä laisinkaan ilmaherruutta, vai vain maan kamaralla käytävä sota?
Listaa rakentaessasi, voit valita ilmatukea jos listasta sellainen vaihtoehto löytyy. Ilmatukea on kolmea mallia: Sporadic, Limited, ja Priority. Nämä vastaavat kolmea, viittä tai seitsemää ilmatukinoppaa. Vuoron alussa voi halutessaan kutsua ilmavoimat hätiin. Tällöin heitetään dice poolista noppia niin monta kuin siellä on jälkellä. Jos yksikin tulos on 5+, saapuu ilmavoimat hätiin. Riippumatta tuloksesta poistetaan poolista yksi noppa, kuitenkin niin että vähintään yksi jää.
Vastapelaaja voi sitten katsoa, torjuvatko hävittäjät saapuvat koneet. Hän heittää oman dice poolinsa, ja jos jokin tulos on 6, saa hävittäjät koneet torjuttua. Riippumatta tuloksesta poistetaan poolista yksi noppa, kuitenkin niin että vähintään yksi jää.
Näin siis ilmavoimien saatavuus heikkenee sitä myötä kun niitä kutsutaan vuoron perään. Näin myös ilmaherruuden omaava taho (liittoutuneet) pystyy tietyssä määrin dominoimaan toisen ilmavoimia. Mikään ei kuitenkaan estä sitä että esim. saksalaispelaajalla olisi paikallinen ilmaherruus, jos vastapuoli on valinnut vähemmän lentotukea tai ei lentotukea lainkaan.
Re: TAAS uusi FoW aloittelija ja sen kysymykset
Ok, ostin vielä tuon Fortress Europenkin ihan vaan siksi, että saa vähän vaihtelua peleihin, ja muutenkin pelkät tiikerit on jatkuvasti hieman puuduttavan kuuloista.
Eli nyt olen siis tiedän miten listat kootaan, ja teinkin kokeilun vuoksi yhden listan Fortress Europea käyttäen. Eli miltä tällainen näyttäisi?
German Grenadierkompanie:
Company HQ:
-Anti-tank Section (Panzerschreck team)
-2x Sniper teams
Combat Platoon
-Command Panzerfaust/SMGteam + 3 Grenadier rifle squadia MG tiimeillä
Combat Platoon
-Command rifle/MGteam + 3 Grenadier rifle squadia MG tiimeillä
Grenadier Machine-gun Platoon
-Command SMG team + 2 Machine gun sectionia, molemmissa 2x MG42 teamia
Grenadier Anti-tank gun platoon
-Command SMG team, 3 7.5cm PaK40 AT-tykkiä
Artillery battery
-2 sektiota kahden 10,5cm leFH18-tykin patteria
Heavy Tank Platoon
-3 Tiger 1E tankkia
Assault gun platoon
-2 StuG G panssaria
Total: 1745 pistettä
Eli miltä tuo näyttää? Tarvitseeko AA-tykistöä tai jotain? Parannusehdotuksia ennen kuin on liian myöhäistä? Tuossa nyt on vähän kaikkea mitä tahansa maateitse tulevaa armeijaa vastaan.

Kaikenkaikkiaan vaikuttaa aika asialliselta listalta. Itse tähtään aina tasalukuihin sekä platooneissa että tankeissa ja tykeissä yms platoonien sisällä. Pelissä on paljon more than half juttuja esim pakenemisen jne heittelyissä. Eli tasaluvut hyviä. Että sitä kannattaa vielä miettiä. Sniperit ovat aika kalliita ja melko haukuttuja. Ikinä en ole niitä kentällä nähnyt, voivathan olla toimiviakin.
Tosiaan tuossa sun listassa saa näppärästi kyllä kuuden platoonin porukat kun laittaa attachmentit noista MG42 noihin infantry platooneihin. Lisäksi sakujen erikoissäännöllä voi tarvittaessa kiertää tuota tasalukuhommaa kun voivat muodostaa kampfgrubben useamman plattonan palasista. En tiedä, en pelaa sakuilla, niin kenties joku kokeneempi voi kommentoida. Pointsit siitä ettei oo ainakaan ihan "infantry in name only" porukka.
Tosiaan tuossa sun listassa saa näppärästi kyllä kuuden platoonin porukat kun laittaa attachmentit noista MG42 noihin infantry platooneihin. Lisäksi sakujen erikoissäännöllä voi tarvittaessa kiertää tuota tasalukuhommaa kun voivat muodostaa kampfgrubben useamman plattonan palasista. En tiedä, en pelaa sakuilla, niin kenties joku kokeneempi voi kommentoida. Pointsit siitä ettei oo ainakaan ihan "infantry in name only" porukka.
Kalat meni kotio...
Re: TAAS uusi FoW aloittelija ja sen kysymykset
Tylran kirjoitti:Ok, ostin vielä tuon Fortress Europenkin ihan vaan siksi, että saa vähän vaihtelua peleihin, ja muutenkin pelkät tiikerit on jatkuvasti hieman puuduttavan kuuloista.
Eli nyt olen siis tiedän miten listat kootaan, ja teinkin kokeilun vuoksi yhden listan Fortress Europea käyttäen. Eli miltä tällainen näyttäisi?
German Grenadierkompanie:
Company HQ:
-Anti-tank Section (Panzerschreck team)
-2x Sniper teams
Combat Platoon
-Command Panzerfaust/SMGteam + 3 Grenadier rifle squadia MG tiimeillä
Combat Platoon
-Command rifle/MGteam + 3 Grenadier rifle squadia MG tiimeillä
Grenadier Machine-gun Platoon
-Command SMG team + 2 Machine gun sectionia, molemmissa 2x MG42 teamia
Grenadier Anti-tank gun platoon
-Command SMG team, 3 7.5cm PaK40 AT-tykkiä
Artillery battery
-2 sektiota kahden 10,5cm leFH18-tykin patteria
Heavy Tank Platoon
-3 Tiger 1E tankkia
Assault gun platoon
-2 StuG G panssaria
Total: 1745 pistettä
Eli miltä tuo näyttää? Tarvitseeko AA-tykistöä tai jotain? Parannusehdotuksia ennen kuin on liian myöhäistä? Tuossa nyt on vähän kaikkea mitä tahansa maateitse tulevaa armeijaa vastaan.
Ihan pätevä lista omasta mielestäni. Itse ottaisin vain 2 tiikeriä (3 on melkein puolet armeijastasi) ja lisää vaikka yksi stugi. Sniperit ovat aika randomejä; 16" ja ei liikkuvuutta. Jalkaväkikomppanioita vastaan aika vekkuli, mutta armeijastasi jo löytyy hyviä "pinning" joukkoja jo. Suosittelisin 2 sniperin tilalle vaikka Mortar platoonan jossa 2-4 mortaria. Näillä voit helpommin pinnata verrattuna 2 sniperiin ja voivat myös tehdä smokea, kantavuuskin on huomattavasti pitempi. Jokainen pelaa sellaisella listalla mistä tykkää, eli kyllä tämä tälläisenäkin toimii.
Re: TAAS uusi FoW aloittelija ja sen kysymykset
Komppaan edellistä. Kolme tiikeriä on hyvin kallis kombo, jonka liikkuvuus on rajattu. Kaksi tiikeriä ja neljä stugia on imho parempi ratkaisu kuin kolme tiikeriä ja kaksi stugia.
Miettisin itse snipujen korvaamisen lisäksi at-tykkien korvaamisen it-tykeillä. PsT-tulivoimaa tuossa listassa on nyt paljon, niin stugeja kuin tiikereitä kuin pst-tykkejä. Tiikerit ovat käytännössä raskaasti panssaroituja pst-tykkejä, joten harkitsisin itse paikallaan pysyvien pst-tykkien korvaamista it-tykeillä. Ne toimivat myös paitsi it-kalustana myös kevyinä pst-tykkeinä, jotka tappavat transportteja talossa ja puutarhassa. Lentokoneet ovat tuon listan yksi heikkous, johon ei siis tuosta listata löydy vastausta.

Joo samanlaisen listan saa tosiaan Hammer & Sicklestä mutta silloin tiikerit maksaa 1085 ja ovat confident eivätkä fearless. Nyt ei muista saivatko stugeja tukijoukkoihin.kmh kirjoitti: Katsotaas... Villers-Bocagessa ei näyttäisi olevan listaa, jossa saisi molempia käyttöönsä. Sen sijaan monessa muussa kirjassa, kuten Fortress Europessa on tämä vaihoehto. Villers-Bocage sisältää kuitenkin listan jonka voi rakentaa tiikereitten varaan, jolloin tiikerit on trooppeja. Tämän jälkeen listaan ei kauheasti mahdukaan :) Viisi tiikeriä vie 1230 pistettä, joten jäljelle ei jää paljoa jolla juhlia.
Tuo pointti kahdesta tiikeristä ja neljästä stugista on kyllä hyvä. Kuten sanottu tasaluvut toimivat paremmin. Kokeilemalla se kaikki sitten selviää, tämä peli toimii osta-maalaa-pelaa-erehdy/innostu-osta-maalaa..jne -periaatteella. Itse tuntuu että reaktiivisesti aina pelien jälkeen tilaan jotain kamaa. Vaikkei samaan aikaan listaan saakkaan. esim. 76mm shermaneista höpisin 6 pelin jälkeen ja nyt viimein hankin ne. Ekat 600 pisteen pelit pelasin armored rifle companya mutta ekassa pelissä tuli todettua että hitto tankkejahan tässä tarvitaan ja company muuttui tankkipohjaiseksi.
Kalat meni kotio...
Re: TAAS uusi FoW aloittelija (listasta kysyn nyt!)
Eli vastaehdotus. Optioina jalkaväelle kannattaa late warissa IMHO ottaa mahdollisimman paljon panzerschreckejä ja fausteja. Ne eivät ikinä haitaksikaan ole :)
Tämä on tietysti vain ehdotus, eikä ehdottomia mielipiteitä ole. Kannattaa pelata listalla, joka tuntuu hyvältä itselle.
ArmyBuilder kirjoitti:1750 Pts - German Grenadierkompanie List
1 Company HQ @ 140 pts
. . 2 Panzerfaust SMG team
. . . . 1 Panzerfaust
. . 1 Mortar Section
. . . . 2 8cm GW34 mortar (Smoke Bombardment)
. . 1 Anti-tank Section
. . . . 1 Panzerschreck team
1 Grenadier Platoon @ 165 pts
. . 1 HQ Section
. . . . 1 Panzerfaust SMG team
. . . . . . 1 Panzerfaust
. . 3 Grenadier Squad
. . . . 2 Rifle/MG team
1 Grenadier Platoon @ 165 pts
. . 1 HQ Section
. . . . 1 Panzerfaust SMG team
. . . . . . 1 Panzerfaust
. . 3 Grenadier Squad
. . . . 2 Rifle/MG team
1 Assault Gun Platoon @ 380 pts
. . 4 StuG G (Schürzen; Protected Ammo)
. . . . 1 7.5cm StuK40 gun (Hull Mounted)
. . . . 1 Hull MG (Hull Mounted)
1 Heavy Tank Platoon @ 430 pts
. . 2 Tiger I E (Protected Ammo; Slow Tank; Wide Tracks)
. . . . 1 8.8cm KwK36 gun (Slow Traverse)
. . . . 1 Coax MG
. . . . 1 Hull MG (Hull Mounted)
1 Artillery Battery @ 210 pts
. . 1 HQ Section
. . . . 1 SMG team
. . . . 1 Staff team
. . 2 Gun Section
. . . . 1 Observer Rifle team
. . . . 2 10.5cm leFH18 howitzer (Gun shield; Smoke)
. . . . . . 1 Firing bombardments (Smoke Bombardment)
1 Grenadier Anti-tank Gun Platoon @ 165 pts
. . 1 HQ Section
. . . . 1 SMG team
. . 3 Anti-tank Section
. . . . 1 7.5cm PaK40 (Gun shield)
1 Anti-aircraft Gun Platoon @ 90 pts
. . 3 Anti-aircraft Section
. . . . 1 Sd Kfz 10/5 (2cm)
. . . . . . 1 2cm FlaK38 gun (Anti-aircraft)
Validation Report:
Briefing: Fortress Europe
List satisfies all enforced validation rules
Total List Cost: 1745
Tämä on tietysti vain ehdotus, eikä ehdottomia mielipiteitä ole. Kannattaa pelata listalla, joka tuntuu hyvältä itselle.
- Nicodemus von Traube
- Viestit: 459
- Liittynyt: Ti 17.05.2005 15:54
- Paikkakunta: Kiuruvesi
Re: TAAS uusi FoW aloittelija (listasta kysyn nyt!)
Hammer ja Sicklen Tigerit eivät saa StuGeja tuekseen.
Mutta saavat oikeaa tykistöä. Ja ilmatukea. Sekä Tsekkivaunujen ystävien iloksi myös Hetzerin.
Minäkin mielelläni pelaan mikäli vaikka Hesan Puokkiin asti jaksat tulla? Löytyy Jenkkejä, Brittejä ja Neukkuja (ja Ranskalaisia!!!!!!!).

15mm for teh win
Re: TAAS uusi FoW aloittelija (listasta kysyn nyt!)
Mietin tässä juuri, mitä seuraavaksi tilata, eli siis nyt kysymys tykistöstä. Riittääkö mulle noi 10,5 cm leFH18 haupitsit, vai onko enemmän järkeä ostaa ne isommat 15cm sFH18 haupitsit?
Lisäksi: kannattaako ilmatorjuntatykit heittää mieluummin puolitelavaunujen kyytiin, vai maahan jöpöttämään?
-T
PS. Eli siis olen tällä hetkellä tilaamassa tuota SS panzergrenadier kompanie-boksia (voiko näitä laskea perus grenadiereiksi? tuossa siis kaikki on jalkaisin, ja tuossa tulee myös AT-tykistö, minkä listaani olin lisännyt), jomman kumman tykkipatterin, leFH18 tai sFH18 patterin, ja sitten tuon grenadierien AA 2cm FlaK38 patterin.
Lisäksi: kannattaako ilmatorjuntatykit heittää mieluummin puolitelavaunujen kyytiin, vai maahan jöpöttämään?
-T
PS. Eli siis olen tällä hetkellä tilaamassa tuota SS panzergrenadier kompanie-boksia (voiko näitä laskea perus grenadiereiksi? tuossa siis kaikki on jalkaisin, ja tuossa tulee myös AT-tykistö, minkä listaani olin lisännyt), jomman kumman tykkipatterin, leFH18 tai sFH18 patterin, ja sitten tuon grenadierien AA 2cm FlaK38 patterin.
Idleness is the pathway to damnation.
Re: TAAS uusi FoW aloittelija (listasta kysyn nyt!)
Sanoisin että 10.5cm riittää. Isommista on hyötyä vähä marginaalisemmissa tapauksissa. Uskoisin 10.5cm riittävän useimpiin käyttökohteisiin. Itse ainaki päädyin 10.5cm tykistöön.Tylran kirjoitti:Mietin tässä juuri, mitä seuraavaksi tilata, eli siis nyt kysymys tykistöstä. Riittääkö mulle noi 10,5 cm leFH18 haupitsit, vai onko enemmän järkeä ostaa ne isommat 15cm sFH18 haupitsit?
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi
Re: TAAS uusi FoW aloittelija (listasta kysyn nyt!)
Riippuu mitä varten niitä tarvitsee, 15 cm ovat täydellisiä kaivamaan jalkaväkeä pois, 2+ FP. 10,5 cm ovat perus tykistöä, saa pinnin aikaa ja hätätapauksessa voi käyttää myös suoratulessa. Voisin toisaalta suositella Nebelwerffereitä jos haluaa pelkästään pinnata ja silti hätätapauksessa tuhota jotain. Osut aina 3+ rakettisäännön takia ;)
Itse en käytä AA:ta, aika haaskausta yleensä. Kunhan osaat käyttää maastoa hyvin (tiikerit piiloon ja maastojen välillä pomppimaan) niin ei sille ole tarvetta. Lentokoneita yleensä käytetään raskaita panssareita varten tai sitten tykistöä. Jos käytät tykistöä paljon niin mikä ettei, muuten ihan hyvä vaan että vihollinen keskittyy tykistöösi ei muihin vahvempiin elementteihin.
Ei ole huonoja valintoja, kunhan tietää vaan mitkä joukot sopivat haluamaasi pelityyliin. Krenatöörit pitkälti aina tukeutuvat divisional supportiin voittaakseen, kun taas jokaisen maan laskuvarjoukot voittavat pelin combat platooneillaan.
Itse en käytä AA:ta, aika haaskausta yleensä. Kunhan osaat käyttää maastoa hyvin (tiikerit piiloon ja maastojen välillä pomppimaan) niin ei sille ole tarvetta. Lentokoneita yleensä käytetään raskaita panssareita varten tai sitten tykistöä. Jos käytät tykistöä paljon niin mikä ettei, muuten ihan hyvä vaan että vihollinen keskittyy tykistöösi ei muihin vahvempiin elementteihin.
Ei ole huonoja valintoja, kunhan tietää vaan mitkä joukot sopivat haluamaasi pelityyliin. Krenatöörit pitkälti aina tukeutuvat divisional supportiin voittaakseen, kun taas jokaisen maan laskuvarjoukot voittavat pelin combat platooneillaan.
- Nicodemus von Traube
- Viestit: 459
- Liittynyt: Ti 17.05.2005 15:54
- Paikkakunta: Kiuruvesi
Re: TAAS uusi FoW aloittelija (listasta kysyn nyt!)
15cm haupitsit maksaa syötävän paljon pisteissä, itse melkein suosin joko 10,5 cm tykistöä tai nebelwerfereitä. Tuommoinen 10,5 cm tykistö on parhaimmillaan objektiivilla kökkivää jalkaväkeä vuorosta toiseen pommittamaan all guns repeatilla (eli samaan kohtaan vaan uutta mokkulaa), ei sieltä kuole kuin ehkä yksi vuorossa mutta kolmen vuoron pommituksen jälkeen kun oma jalkaväki on tulossa tekemään assaulttia niin parhaimmillaan vihollisjoukkue on sekä pinnattu että pehmitetty. Ja 10,5 cm tykistöllä aukeaa helposti länsiliittoutuneiden kevyet vaunut, itänaapurin raskaat naurahtavat kuivasti ja ajavat yli.Tylran kirjoitti:Mietin tässä juuri, mitä seuraavaksi tilata, eli siis nyt kysymys tykistöstä. Riittääkö mulle noi 10,5 cm leFH18 haupitsit, vai onko enemmän järkeä ostaa ne isommat 15cm sFH18 haupitsit?
Liian paljon yksinkertaistettuna voisi sanoa että hyökätessä/vaunujen kanssa puoliteloihin, puolustaessa/jalkaväen kanssa maahan jöpöttämään. Ilmatorjunnan hyödyllisyys taas riippuu täysin "paikallisesta metasta", eli jos vastustaja ei käytä ilmavoimia on ilmatorjunta yllättäen vähemmän hyödyllistä, toisaalta taas jos viholliset käyttävät usein ilmavoimia niin ilmatorjunta nousee arvoon arvaamattomaan. Veteraani-ilmatorjunta (esmes natsit) ampuvat alas helpostikin viholliskoneen.Lisäksi: kannattaako ilmatorjuntatykit heittää mieluummin puolitelavaunujen kyytiin, vai maahan jöpöttämään?
Toisaalta jos hyökkäät poteroissa makaavan jalkaväen kimppuun niin parkkeeraa ilmatorjuntavaunu viereen ja käännä putket alaspäin, joko poteroissa purraan hampaita ja toivotaan ettei kukaan kuole tai noustaan poteroista ylös sen verran että avataan tuli IT-vaunuun (joka on hyökkääjälle hyvä juttu, menetetään ehkä 45 pisteen it-vaunu mutta saadaan GtG pois vihulaiselta ja päästään itse iskemään paremmin). Eli vähän niinkuin houkuttimena
Noh, ne on ss-grenätöörejä eli varustus sun muut poikkeaa armeijan grenatööristä, muttta jos maalaat ne sitten vihreiksi niin ei sitä pöydältä huomaa... Toisaalta voit hankkia vihollisesi kunnioituksen ja pilkkutaudin itsellesi ja maalata ne peadot-camolla ss-joukoiksi (terveisiä Earnestille).PS. Eli siis olen tällä hetkellä tilaamassa tuota SS panzergrenadier kompanie-boksia (voiko näitä laskea perus grenadiereiksi? tuossa siis kaikki on jalkaisin, ja tuossa tulee myös AT-tykistö, minkä listaani olin lisännyt), jomman kumman tykkipatterin, leFH18 tai sFH18 patterin, ja sitten tuon grenadierien AA 2cm FlaK38 patterin.
15mm for teh win
Re: TAAS uusi FoW aloittelija (listasta kysyn nyt!)
Tässä toinen sadisti joka maalasi tuon(ynnä oak leaf) mukaan SS-napit :) Tervetuloa vaa tutustumaan miten onnistui turnauksessa.Nicodemus von Traube kirjoitti: Noh, ne on ss-grenätöörejä eli varustus sun muut poikkeaa armeijan grenatööristä, muttta jos maalaat ne sitten vihreiksi niin ei sitä pöydältä huomaa... Toisaalta voit hankkia vihollisesi kunnioituksen ja pilkkutaudin itsellesi ja maalata ne peadot-camolla ss-joukoiksi (terveisiä Earnestille).
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi