IG 2000pts Strakenguard
IG 2000pts Strakenguard
Halusin lähteä kokeilemaan ns. Strakenguardia eli Colonel Strakenin ympärille rakennettua, kevyeen lähitaisteluun kykenevää kaartia. Strakenin tueksi armeijaan on työnnetty mekanisoitua kaartia power weapon-kessuilla niin paljon kuin fiksusti mahtui. Ideana on työntää painetta tavallista enemmän vastustajan päätyyn ja päästä siten parempiin asemiin objektiiveja varten. Koska ollaan menossa lähelle, listaan työnnetty pari demolisheria ja lisäksi vielä hellhoundi tukemaan esim. örkkejä ja korkatuista ajoneuvoista jalkautuneita modeleita vastaan. Chimerat ja niiden sisältö pyrkivät suojaamaan etenemistä ja toimimaan uhkina (pl. Straken, jonka taksi pysyy hulldown), heavytankit tekemään vahinkoa. Lentskarit ja niissä mahdollisesti sisällä olevat infantrysquadit pyrkivät auttamaan parhaansa mukaan.
Onko kenelläkään kokemusta tämänlaisen listan pelaamisesta? Mielipiteitä, pohdintaa?
Yhteensä 1980 pistettä ja 74 modelia, joista 12 vehicleitä.
---------------------------------------------------------------------
HQ - Company Command Squad - 270pts
(Colonel Straken, Medic, 2 bodyguards, Carapace Armour, Regimental Standard, 3 meltaguns)
+Chimera (hull heavy flamer) - 55pts
TROOP - Veteran Squad - 125pts
(3 plasmaguns, power weapon)
+Chimera (hull heavy flamer) - 55pts
TROOP - Veteran Squad - 115pts
(3 meltaguns, power weapon, krak grenades, shotguns)

TROOP - Infantry Platoon
+ Command Squad (4 flamers) - 50pts
+Chimera (hull heavy flamer) - 55pts
+ Infantry Squad (power weapon, flamer) - 65pts

FAST - Hellhound - 130pts
FAST - Vendetta - 130pts
FAST - Vendetta - 130pts
HEAVY - 2 x Hydra Flak Tank - 150pts
HEAVY - Leman Russ Demolisher (hull lascannon) - 180pts

-------------------------------------------
Yksi mahdollisuus olisi korvata infantryplatoon yhdellä lisätaksillisella veteraaneja (esim. flamereilla) ja laittaa infantrysquadien tilalle 2x5 ally-stormtrooperia parilla plasmagunilla lentsikoihin. Vähentäisi powerweaponeita, mutta eivätpä nuo infantry squadit muutenkaan varmaan ole siellä missä niiden power weaponeita tarvittaisiin.

...to crush your enemies, to see them driven before you, and to hear the lamentations of their women.
Re: IG 2000pts Strakenguard
enpä nyt tiedä että miten nuo 10 jampan ryhmät suorittavat lähiksessä, ainoa mikä saattaa pelottaa vastustajaa on toi 2x10 lössi jos sen pistää yhteen, mutta ilman komissaaria ei siitä ole tervakuopaksi(saati sitten voittamaan closecombatteja).
ite ottasin veteraaneilta suosiolla nuo voimamiekat pois ja ottasin comisarin(ja siirrä yheltä kessulta powerweapon sille) tohon inffilössiin ja jos jää pisteitä niin heavy weaponit kanssa(auttavat lähiksessä+saat koneet hajalle pikkusen helpommin.

Omenapiirakka on tietäjien ruokaa.
Re: IG 2000pts Strakenguard
Kiitoksia kommenteista santso!
Ilmeisesti joko itse olen ymmärtänyt tai sitten kuvannut väärin listan mahdollisuudet toimia etenevänä, tehokkaana joukkona. Seuraavassa tarkennusta siihen, miten kuvittelen listan toimivan:
Ideana ei tietenkään ole mennä yhdellä kymmenen miehen squadilla taisteluihin kuin pakosta. Kuten jo ensimmäisessä viestissä kuvasin, ideana on työntää mekanisoitua porukkaa tavallista edemmälle (mitä tukemassa hellhound ja demolisherit) ja pärjätä paremmin objektiivitehtävissä. Ei siis olla gunline vaan ammutaan kaikki paskaksi lähikantamalta. Lähikantamalla ollaan alttiita closistelijoille, joten maksetaan osa pisteistä tämän uhan peloitteluun ja torjuntaan.
Varsinaisesti lista sijoittaa n. 200pts eli 10% pisteistä puhtaasti lähitaistelutehon lisäämiseen, minkä lisäksi osa ase- ja vehiclevalinnoista on 12" - 24" etäisyyksille valittuja. Tärkein perustelu Strakenille ja power weaponeille on nimenomaan lähispelotteen luominen ja tarvittaessa jopa "pakolliseen" lähikseen meneminen. Tällöin mennään useammalla kuin yhdellä squadilla mikäli mitenkään mahdollista, ja pyritään ampumaan ensin kohteita. Esimerkiksi veteraanien meltat ja shotgunit tukevat tätä. Squadien yhdistäminen combined squadeiksi ei ole järkevää, koska niitä ei voi transportata ja Strakenin HQ tarjoaa kuitenkin LD-rerollin kantamallaan joten commissaria ei varmaan tule kovin ikävä. Lisäksi armeijan tarkoitus on liikkua eteenpäin, ja sitä tarpitit tekevät huonosti.
Lisäksi: koko lista on nyt mekanisoitu, mikä suojaa squadeja ja rajoittaa vihollisen anti-infantry-aseistuksen tehoa samalla kun target saturoidaan vastustajan antitank. Tarpit söisi myös tästä pois.
PS. En ole tällaisella listalla vielä koskaan pelannut, toivottavasti pääsen pian kokeilemaan ;)

- Haltijajorma
- Viestit: 164
- Liittynyt: Ti 03.08.2010 12:26
Re: IG 2000pts Strakenguard
Tähän itse voisin sen verran kertoa, että armeija on iah kivan näköinen ja kerran olen pelannukki Imperial Guardia vastaan (tulosta en kerro ;). Mutta niin kuten voit kattoa tuota minun armeija listaa (Eldar 2000p yhen sinua ylempänä tällä sivulla) sanoisin että imperiumi ottaa armotta turpaan closiksessa. Kuten ehkä huomaat tuosta minun listasta niin siinä on parikymmentä close combar specialisteja (Karandras (iskee assaultissa seittämän kertaa) mukanaan 5 striking scorpionia jotka jokainen iskee 4 kertaa assaultissa seuraavilla kierroksilla kolmesti), joten sanoisin, että jopa nuo kahenkymmenen close combat ryhmät ottaa armotta turpaan tälläistä vastaan. Itse suosittelsin siis pysymään erossa close combatista IG:llä ilman selvää ylivoimaa ja tietoa mihin vihulainen oikeasti pystyy. Bansheetkin ignorettaa armorsavet ja jos Farseer on päässyt käyttämään Doomin Eldar yksiköt saa re-rollata kaikki ei woundanneet iskut niin ampumisessa kuin closiksessakin yhtä yksikköä vastaan. Ei hyvä IG:tä vastaan.
loppuhuipennuksena deep strikkaavat warp spiderit +3 savella ja exarchilla joka ignorettaa armorsavet ja iskee chargessa 5.
Mutta tämä on oma mielipiteen. Kerro mieluusti miten aikoisit tälläiset uhkat torjua ja tälläistä mitä mieltä olet luennostani.
http://www.games-workshop.com/gws/catal ... rod1060030
(Tuosta näet karandrasin statsit ja muutakin tietoa (kaikista kansoista ja niiden heppuleista)

Eikös squirreli just tuossa sanonu että tuolla ei ole tarkoitus mennä meleeseen hakkaa päälle meiningilla ;) Ideana tuntuisi olevan meneminen assaulttiin vasta sitten kun on pakko ja ku vihua on pehmitetty. Karandraskin on vähemmän pelottava jos joutuu ottamaan parikytä IG solttua vastaan yksin :)Haltijajorma kirjoitti:Tähän itse voisin sen verran kertoa, että armeija on iah kivan näköinen ja kerran olen pelannukki Imperial Guardia vastaan (tulosta en kerro ;). Mutta niin kuten voit kattoa tuota minun armeija listaa (Eldar 2000p yhen sinua ylempänä tällä sivulla) sanoisin että imperiumi ottaa armotta turpaan closiksessa. Kuten ehkä huomaat tuosta minun listasta niin siinä on parikymmentä close combar specialisteja (Karandras (iskee assaultissa seittämän kertaa) mukanaan 5 striking scorpionia jotka jokainen iskee 4 kertaa assaultissa seuraavilla kierroksilla kolmesti), joten sanoisin, että jopa nuo kahenkymmenen close combat ryhmät ottaa armotta turpaan tälläistä vastaan. Itse suosittelsin siis pysymään erossa close combatista IG:llä ilman selvää ylivoimaa ja tietoa mihin vihulainen oikeasti pystyy. Bansheetkin ignorettaa armorsavet ja jos Farseer on päässyt käyttämään Doomin Eldar yksiköt saa re-rollata kaikki ei woundanneet iskut niin ampumisessa kuin closiksessakin yhtä yksikköä vastaan. Ei hyvä IG:tä vastaan.
Armor savejen ignoraus ny ei merkittävä tekijä ole IG:tä. Ei IG ennenkään armour savella ole juhlinu :)
Vasta kysymyksenä miten sinä meinasit 12 ajoa pirskoa?-) Sun striking scorpionin anti-jalkaväki kyvystä ei ole paljoa iloa jos IG soltut pysyy chimeroissa rämien sieltä minkä kerkeää ;)
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi
Re: IG 2000pts Strakenguard
Haltijajorma: En haluaisi teoriahammer-mun-lista-on-kovempi-kuin-sun-lista -pätemiseen lähteä, mutta kun pyysit, analysoin tilannetta. (Linkki ko. Eldar-listaan: http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... =7&t=93993 )
Listassasi vain satunnaiset prisma ja kaksi lancea pystyvät vaikuttamaan vehiclejä vastaan kaukaa (sekä lisäksi s6 scatterlaserit yms. voivat koittaa glancea). Vain yksi transportti lähelle pääsemiseksi, eikä trooppejakaan kuin kolme. Mecha-kaartilla on etulyöntiasema sekä liikkumisessa, objektiivien haussa että tulitaistelussa. Wyperit ja serpentti ovat kyllä ikäviä objektienkontestoijia jos selviävät loppuvaiheeseen peliä. Lisäksi, jos pystyt coverissa istumaan oman puolen objektiiviesi päällä, on tuolla listalla kaartia vastaan mahdollisuus tasapeliin. Pääasiassa homman nimi on se, että kaarti paukuttaa etäältä aseilla vuorolle 3-4 ja sen jälkeen pyrkii varmistamaan maksimimäärän objektiiveja. Harvat pitkän kantaman anti-tank-aseesi, jalankulkevat lähistelijäsi ja erikoisyksikkösi pyritään rikkomaan etäältä normaalin target priorityn mukaisesti.
Noin yleisesti: pelkästään lähitaistelun kannalta Straken ja nuo powerweapon-kessut ovat tietenkin huonoja kaikkia lähitaisteluexperttejä vastaan. Tietysti closis-specialistit antavat boostatuillekin kaartilaisille kohtalaisen helposti pannuun "tyhjiössä", mikä pitää ottaa pelaamisessa huomoon. Strakenin tarkastelussa olennaista lienee tietämys mekanisoidun kaartin toimintatavoista ja sen isoimmista uhkakuvista. Mekanisoitu kaarti on käsittääkseni tällä hetkellä top 5 turnausarmeijatyypin joukossa, ja sen suurimpiin heikkouksiin on luettava lähitaistelukyvyttömyys. Strakenilla tätä voi koittaa paikata. Kysymys lienee siitä, että onko 200pts investointi kevyeen lähitaistelukykyyn riittävän pistetehokas investointi, vai kannattaisiko pisteet sijoittaa esim. yhteen ylimääräiseen meltaveteraaniryhmään ylimääräisessä chimerassa.

Juuri tätä tarkoitan. En lähe kehumaan armeijallani tai kokemuksellani pelaajana (vähiin jääny kun lapissa asun) mutta kuitenkin. Kuten tekstissäni painotin IG:n heikkoutta close combatissa. Enkä myöskään kehunut omaa armeij listaa siinä olisi rutkasti parantamista kun miettis sitä ja olis vielä rahaa ostaa lisää truuppeja itselle. Eikä nyt eldarien armor savessa ole kehumista (guardian +5) eli heikkoa. Eliiteillä on vähän kovemmat ja maksaaki enemmän. Mutta kuten äsken sanoin painotin juuri äskeistä asiaa eli CLOSE COMBAT heikkoutta. Ei muuta. Uskonkin, että kaarti voittaa eldarit sata nolla ammuskelussa (entiedä aseitten kantomatkoista tai tehoista paljoa ymmärtääkseni Rapid Fire torrakoita, korjaa jos olen väärässä). Mutta enkuiten tankkien tuhossa välttämättä häviä. Wraitti ja Vyper Bright läceilla tuhoavat melkein minkä tänkin vaan, mutta kuiten. Hieno lista ja ilmoitin kantani tähän ja olis joskus mukava pelata sinua vastaan niin vois sitte vertailla meän armeijoita. Kentällähän se sitte nähtäis. :)
Ja kuten sanoit heikkouteni tosiaan on oblektien pito, jonka voisi korvata ottamalla Wraithguard jotka voidaan luokitella joko eliittiin tai troopeiksi miten pelaaja tahtoo. Mutta toistan vielä itseäni kerroin Close Combatista. Tosiaan mahdollisesti Bansheellä ja Scorpionella pitäisi olla Serpentit mutta kun ei pisteet riitä.
Ja tnevalle kuten huomaat listasta aseina on bright lance. Hyvillä osumilla joka kierroksella tippuu kaks tankkia pelistä kiitos lance aseiden 48 kantomatkan ja sen että lance asetta vastaan max armor on 12, aina. Ja kyllä karandras on heikoilla yksin, mutta jos sillä on mukana nämä viisi muuta striking scorpaa niin sitten on jo vaarallisempi. Mutta kyllä kuten ehkä huomaatte minun armeijani perustuu aika pitkälle siihen että pyritään closikseen ja isketään niin lujaa ku saahaan. Ainoa ehkä varteenotettava vaara ammuskelussa IG:tä vastaan on Dire Avengerit yhdistettynä Bladestormiin. Josta parhaimmillaan päästään vielä assaulttiin. Ja kyllä jos IG pysyy chimeroissa olen aika heikoilla. Ainoa zänssini onkin sitten armoton tykitys vihollis pelteihin ja starcannon strenght 8 kyllä saa peltiin reikää tarpeen tullen. :)

" sanoisin että imperiumi ottaa armotta turpaan closiksessa. Kuten ehkä huomaat tuosta minun listasta niin siinä on parikymmentä close combar specialisteja (Karandras (iskee assaultissa seittämän kertaa) mukanaan 5 striking scorpionia jotka jokainen iskee 4 kertaa assaultissa seuraavilla kierroksilla kolmesti), joten sanoisin, että jopa nuo kahenkymmenen close combat ryhmät ottaa armotta turpaan tälläistä vastaan. Itse suosittelsin siis pysymään erossa close combatista IG:llä ilman selvää ylivoimaa ja tietoa mihin vihulainen oikeasti pystyy. Bansheetkin ignorettaa armorsavet ja jos Farseer on päässyt käyttämään Doomin Eldar yksiköt saa re-rollata kaikki ei woundanneet iskut niin ampumisessa kuin closiksessakin yhtä yksikköä vastaan. Ei hyvä IG:tä vastaan."
Jep, karandras lyö monta, bansheet lyö ilman saveja, hyvällä inillä. ja aiemminki jo sanottiin siitä kyvystä lyödä armoria rikki, mut nostan kans eldarien toisen heikkouden vastaan, bansheet/scorpionit, mokomat lyövät kumminkin vain S3, eli jopa rerollien kanssa ei välttis niitä haavoja heru, lisäksi, epäilen että IG päästää kumpaakaan chargerangelle ilman hydra/leman russ pehmittelyä.
Sekä sitten kun päästää, niin vaikka se karandras lahtaisikin sen 7kaartilaista closiksessa, niin veikkaampa että sieltä tulee iholle nopeasti lisää.
Kannattaa myös muistaa että vaikka kuinka onkin deep strike, stealth, move through cover infiltrate tiesmitä sillä karandrasilla, niin siltikään kyseinen jannu ei chargaa samalla rundilla kun tulee peliin.
joten mikäli IG saa aloituksen, niin tod näk se karandras on ammuttu seulaksi, ne ap2 aseet tekee gutaa woundien puolesta myös eternal warrioreille ;)
mutta itse IG listasta sanoisin et vaikuttaa yleispätevältä, lihaa vaan rintamalle sillä aikaa että saa isot tykit (heavy supportin) asemaan lutkuttamaan vihollista, mikäli vihollisella on raskasta rautaa, niin vendetat flankkaamaan. (muistaakseni mokomat scouttaavat)
Nuo power weaponit tosiaan kannattaa jättää jalkaväeltä veke, tilalle tosiaan niitä komissaareja niinkuin joku taisikin jo sanoa, ja sille se power weapon mikäli niitä tahtoo kylvää, meltat ja plasmat ovat ihan passeli idea, mikäli vastaan sattuu tulemaan mariinia, terminaattoria tai yleensä vaan kovempaa armoria. meltojen kohdalla kannattaa muistaa se ap1 (muistaakseni) joka ilman melta säännön rangeakin suurella todennäköisyydellä lahtaa aina yhden jalkaväen per osuma.

Commissar ois se juttu, jos pelattais tarpittejä eli 20-30 ukon infantrysquadeja commissarilla. Hintaa tulisi autosquadeille heti 35pts lisää, eikä se nyt niin hyvältä diililtä kuullosta etenkään kun commissar ei ole välttämättä tarpeen eikä ole stateiltaan kummoinenkaan. Tarpittien laittaminen armeijaan, vaikkakin ovat tehokkaita omassa jutussaan, olisi todennäköisesti kokonaisuutta vastaan. Ne jäisivät jälkeen etenemisestä ja ottaisivat (nyt ilman kohteita jäävää) anti-infantry-tulta vastaan. Meltan AP1 ei auta jalkaväkeä vastaan noin erityisesti. Jalkaväkeä vastaan plasma on parempi, melta on mukana ensisijaisesti tankintappokykyä tuomassa.Gargoth kirjoitti:mutta itse IG listasta sanoisin et vaikuttaa yleispätevältä, lihaa vaan rintamalle sillä aikaa että saa isot tykit (heavy supportin) asemaan lutkuttamaan vihollista, mikäli vihollisella on raskasta rautaa, niin vendetat flankkaamaan. (muistaakseni mokomat scouttaavat)
Nuo power weaponit tosiaan kannattaa jättää jalkaväeltä veke, tilalle tosiaan niitä komissaareja niinkuin joku taisikin jo sanoa, ja sille se power weapon mikäli niitä tahtoo kylvää, meltat ja plasmat ovat ihan passeli idea, mikäli vastaan sattuu tulemaan mariinia, terminaattoria tai yleensä vaan kovempaa armoria. meltojen kohdalla kannattaa muistaa se ap1 (muistaakseni) joka ilman melta säännön rangeakin suurella todennäköisyydellä lahtaa aina yhden jalkaväen per osuma.
Mutta joo, ilmeisesti kaikilla tuntuu olevan jotain mun power weaponeja vastaan ja commissarien puolesta :( ... Olisin kuvitellut, että powerweaponit olisivat ihan avuliaita ja kohtalaisen halpoja investointeja Colonel Strakenin furious chargen ja counterassaultin tukemina. Sieltä tulisi chargessa I4 S4 power weapon lyöntiä per kessu, mikä yhdistettynä squadin ampumiseen ja tavallisiin lyöntehin tekisi vähän lisää jälkeä.
...to crush your enemies, to see them driven before you, and to hear the lamentations of their women.
Re: IG 2000pts Strakenguard
En siis tosiaan ite pelaa IG:tä., pari kertaa selannu codexia kaverilla niin en osaa sanoa taktiikoista muutaku näppituntumalla jotain.
Tosin melta Vs. plasmasta sen verran sanon, et plasma on kyl hyvä armored jalkaväkeä vastaan (lue:marinet) mutta mokoma kun tuppaa kuumenemaan, siksi sitä meltaa käyttäisin myös jalkaväkeä vastaan, ellei siis ole tilaisuutta ampua vihollisen panssaria. harvempi jannu tuo armoria meltan rangelle ;)
Tosin melta Vs. plasmasta sen verran sanon, et plasma on kyl hyvä armored jalkaväkeä vastaan (lue:marinet) mutta mokoma kun tuppaa kuumenemaan, siksi sitä meltaa käyttäisin myös jalkaväkeä vastaan, ellei siis ole tilaisuutta ampua vihollisen panssaria. harvempi jannu tuo armoria meltan rangelle ;)
- Haltijajorma
- Viestit: 164
- Liittynyt: Ti 03.08.2010 12:26
Re: IG 2000pts Strakenguard
Gargoth on ihan oikeassa. Valitettava heikkous s3 t3 :(mutta tätäkin vastaan on lääke (tosi kallis kylläkin).Eli wraitguardit. S5 T6. Ja sevet +3 (vastapainona 35 pointsia heppuli) tosin aseet on ihan kivoja. Osuu +3 ja woundaa aina +2 ja ignore armor saves. Ei ihan paskoja, mutta kalliita kylläkin.
Mutta juu gargoth on oikeassa kun vastassa on kovempaa sakkia (marine sun muuta) niin pitää olla jo vähän enemmän sitte tuuria. Mutta kuten sanoin nämä heppulit on luotu teurastaan heikkoja (tarkoitan voimalta ja kestävyydeltä) heppuja. Ja vaikka phoenix lordit ovat kovia (save +2, instanth dead mahdoton, ja woundeja 4) eivät ne voittamattomia ole. Vahvimmillaan nämähän olis kun kaikki 6 olisivat yhdessä (maksaa n.1300 p). Ja kyllä eldarit ottaa armotta turpaan kun niitä ammutaan (yksi heikkouksista) ja siksi minulla on Dark reaperit. Ei vedä vertoja ampumisessa IG joukkueelle, mutta saa iham mukavasti vahinkoa aikaan blast aseilla ja s5 pamahuksilla. Suurimpia uhkiahan on leman russit (olen kuullut että etupellit ois peräti 14?? Olenko väärässä????) Vaarallisia kyllä. Yksi mahdollisuushan olisi antaa wawe serpentti Firedragoneille ja viedä ne heti alussa etulinjaan tiputtaan tankkia.

Math-hammeria tähän väliin .... Tarkasteellanpa lancen tuhoamiskykyä AV12-AV14 panssaria vastaan. Oletetaan, ettei vehicle ole open topped. 2/3 osuu, 1/3 penetroi (glance ei tuhoa, joten ei välitetä siitä 1/6 glance-mahdollisuudesta nyt), 1/3 tuhoaaHaltijajorma kirjoitti:Hyvillä osumilla joka kierroksella tippuu kaks tankkia pelistä kiitos lance aseiden 48 kantomatkan ja sen että lance asetta vastaan max armor on 12, aina...
2*1*1/3*3*3 = 2/27 = 7,5%. Jos kohdevehicle on suojassa, sillä on 4+ save, jolloin mahdollisuutesti tuhota se puolittuvat.
Armeijasi ampuu parhaimmillaan kahdella lancella vuorossa, kummallakin niistä on 7,5% mahdollisuus rikkoa vaunu. Jos oletetaan, että peli kestää 6 kierrosta ja molemmat lancesi ampuvat koko pelin, olet rikkonut keskimäärin 90% vehicleä (olettaen ettet ampunut coverissa olevia vehiclejä ollenkaan).
Starcannonin strenght on 6.Haltijajorma kirjoitti:Ainoa zänssini onkin sitten armoton tykitys vihollis pelteihin ja starcannon strenght 8 kyllä saa peltiin reikää tarpeen tullen. :)
Jokaisen ko. IG-armeijan vehiclen etupanssari on vähintään 12 ja lemanrusseilla se 14. Dark Reaperit ovat alitehoinen valinta useimpia armeijoita vastaan, eivätkä ne kaartiakaan vastaan suorita.Haltijajorma kirjoitti:Ja kyllä eldarit ottaa armotta turpaan kun niitä ammutaan (yksi heikkouksista) ja siksi minulla on Dark reaperit. Ei vedä vertoja ampumisessa IG joukkueelle, mutta saa iham mukavasti vahinkoa aikaan blast aseilla ja s5 pamahuksilla. Suurimpia uhkiahan on leman russit (olen kuullut että etupellit ois peräti 14?? Olenko väärässä????) Vaarallisia kyllä.
Saavat varmasti yhden tankin pois. Sen jälkeen kaartiarmeijassa on jäljellä 11 vehicleä ja olet fire dragoneita ja mahdollisesti serpenttiä köyhempi.Haltijajorma kirjoitti:Yksi mahdollisuushan olisi antaa wawe serpentti Firedragoneille ja viedä ne heti alussa etulinjaan tiputtaan tankkia.
...to crush your enemies, to see them driven before you, and to hear the lamentations of their women.
Re: IG 2000pts Strakenguard
Wraithguardit, mä en ole niiden kohdalla huolissani pistehinnasta, ne mokomat kun saa 10kpl satseissa troopeiks, mut ootko valmis maksaan tuosta 10kpl läjästä euroissa noin.... 100-120eur? tattis ja moro.Haltijajorma kirjoitti:Gargoth on ihan oikeassa. Valitettava heikkous s3 t3 :(mutta tätäkin vastaan on lääke (tosi kallis kylläkin).Eli wraitguardit. S5 T6. Ja sevet +3 (vastapainona 35 pointsia heppuli) tosin aseet on ihan kivoja. Osuu +3 ja woundaa aina +2 ja ignore armor saves. Ei ihan paskoja, mutta kalliita kylläkin.
Mutta juu gargoth on oikeassa kun vastassa on kovempaa sakkia (marine sun muuta) niin pitää olla jo vähän enemmän sitte tuuria. Mutta kuten sanoin nämä heppulit on luotu teurastaan heikkoja (tarkoitan voimalta ja kestävyydeltä) heppuja. Ja vaikka phoenix lordit ovat kovia (save +2, instanth dead mahdoton, ja woundeja 4) eivät ne voittamattomia ole. Vahvimmillaan nämähän olis kun kaikki 6 olisivat yhdessä (maksaa n.1300 p). Ja kyllä eldarit ottaa armotta turpaan kun niitä ammutaan (yksi heikkouksista) ja siksi minulla on Dark reaperit. Ei vedä vertoja ampumisessa IG joukkueelle, mutta saa iham mukavasti vahinkoa aikaan blast aseilla ja s5 pamahuksilla. Suurimpia uhkiahan on leman russit (olen kuullut että etupellit ois peräti 14?? Olenko väärässä????) Vaarallisia kyllä. Yksi mahdollisuushan olisi antaa wawe serpentti Firedragoneille ja viedä ne heti alussa etulinjaan tiputtaan tankkia.
Lisäksi, mä en kattois niitä closecombat statteja millää tasolla niillä wraithguardeilla, ennemmin mä ammun niiillä, mutta se nyt vaan on mun mielipide.
reaperit on kivoja, ja (ainakin wanhemmat figut) mukavan näköisiä, mutta kyllä mieluummin senkin heavy support slotin käyttäisin vaikka flankkaaviin walkereihin. jotka maksavat vain 35pts/kpl + aseet.
Russeissa on tosiaan 14 etupanssari, siksi: flank sekä fastit skimmerit eldareilla.
tosin, tässähän threadissa oli tarkoitus puhua IG taktiikasta, sekä armylistasta, eiköjuueikövain?
EDITMUOKS!
Wraithguardeista vielä sen verran, niille kannattaa ottaa se warlock mukaan, enkä siltikään menisi closikseen se locki ku on helppo ampua rikki, sillä jos wraithguardilla mokaat sen wraithsight heiton, ja olet closiksessa, niin kaikki osumat osuvat automaattisesti, eivätkä nuo veijarit sillon myöskään jaksa lyödä vihollista takasinpäin.
Viimeksi muokannut Gargoth, Ma 09.08.2010 20:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: IG 2000pts Strakenguard
Ei mua ainakaan varsinaisesti haittaa ;)Gargoth kirjoitti:tosin, tässähän threadissa oli tarkoitus puhua IG taktiikasta, sekä armylistasta, eiköjuueikövain?
Olis tietysti kiva saada tällaiselle IG-armeijavariaatiolle kommenttia, mutta ainakin saadaan tässä samalla valistettua vähän vähemmän aikaa pelanneelle jotain 40k:n realiteetteja. Ei tarvii sitten kaikkia niitä opetella kantapään kautta turnauksessa ;)
...to crush your enemies, to see them driven before you, and to hear the lamentations of their women.
Re: IG 2000pts Strakenguard
Totta, olet oikeassa ystäväiseni ;)Squirreli kirjoitti:Ei mua ainakaan varsinaisesti haittaa ;)Gargoth kirjoitti:tosin, tässähän threadissa oli tarkoitus puhua IG taktiikasta, sekä armylistasta, eiköjuueikövain?
Olis tietysti kiva saada tällaiselle IG-armeijavariaatiolle kommenttia, mutta ainakin saadaan tässä samalla valistettua vähän vähemmän aikaa pelanneelle jotain 40k:n realiteetteja. Ei tarvii sitten kaikkia niitä opetella kantapään kautta turnauksessa ;)
Onpahan jotain kirjoteltavaa kun irl odottelee maalien kuivumista...
Edit: olihan mulla jotain tohon IG listaanki lisättävää.
Eikös tuon hellhoundin tilalle kannata ottaa se chem hound (tms) versio missä oli se ap2 poisoned 2+ templaatti, siihen viel lisäks sit MeltaMulti niin pelottaa raskaampaakin panssaria hieman? :D
Viimeksi muokannut Gargoth, Ma 09.08.2010 20:51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- Haltijajorma
- Viestit: 164
- Liittynyt: Ti 03.08.2010 12:26
Re: IG 2000pts Strakenguard
Juu näinhän se on minun moka ja pyydän anteeksi jos loukkasin Squirrelia. Toin vain esille oman kantani ja pyydän anteeksi jos siis loukkasin. Hyvin vähän tiedän imperiumin soltuista (kuten sanoin pelannu yhen pelin niitä vastaan (turpaan tuli ku aliarvioin niitten tulivoiman lopussa ja leman russit oli hito kovia (myös eka pelini))). Mutta hyvältä omasta mielestäni listasi näytti kaikessa vähä tietoisuudessankin.
Ja sen verran heitän kyssärii että minkä sortin sivupellit noissa chimeroissa ja leman russeissa on???

- Haizelhoff
- Valvoja
- Viestit: 2207
- Liittynyt: To 15.05.2008 18:30
- Paikkakunta: Helsinki
Re: IG 2000pts Strakenguard
Ei musta niissä power weaponeissa vikaa ole. Normaalisti armeijat voi vapaasti chargea ig-jalkaväkeä pysyäkseen siellä vihollisen ampumavuorolla tai saadakseen pari lisätuumaa, nyt he joutuvat maksamaan siitä.
Tuo Strakenguard nimi vähän häiritsee. Siitä tulee mieleen näitä Ard Boyzissa jenkeissä olleita massa-jalkaväki listoja. Tässä kuitenkin on kyse ig mechistä jossa on vaan straken pienenä mutta jos -tilanteen buffina. Omasta mielestäni Straken on aina ihan varteenotettava sijoitus, 90, vai oliko se 95, pinnaa on ihan hyvä hinta sellasesta mättökoneesta. A.M€nen pelas joskus strakenia muistaakseni, mutta ei pelaa enää, ehkä hän voi vähän kommentoida kun on palannut saksasta.

Saatan muistaa väärin, mut leman russ oli 14/13/10 ja chimera tais olla 12/10/10Haltijajorma kirjoitti:Juu näinhän se on minun moka ja pyydän anteeksi jos loukkasin Squirrelia. Toin vain esille oman kantani ja pyydän anteeksi jos siis loukkasin. Hyvin vähän tiedän imperiumin soltuista (kuten sanoin pelannu yhen pelin niitä vastaan (turpaan tuli ku aliarvioin niitten tulivoiman lopussa ja leman russit oli hito kovia (myös eka pelini))). Mutta hyvältä omasta mielestäni listasi näytti kaikessa vähä tietoisuudessankin.
Ja sen verran heitän kyssärii että minkä sortin sivupellit noissa chimeroissa ja leman russeissa on???
Eli se peräpeltien kolkuttelu on aina hyvä optio ;)
edit: sehän muuten tais riippua leman russin variantista että millai panssari siin oli peräpuolella?
- Haltijajorma
- Viestit: 164
- Liittynyt: Ti 03.08.2010 12:26
Re: IG 2000pts Strakenguard
No tuli sitten tässä vielä mieleen kyssäriksi, että mites paljo tuommonen solttupoika maksaa pisteissä??? Ei ne voi maksaa paljo mitään ku kattoo tuota joukkojen määrää kuten loppupeleissä. Ja sitten on puhuttu paljo tästä Starkenista että mikä heppuli tämä on (kovaki sankari)?????
Re: IG 2000pts Strakenguard
ehh, strakenia en muista, mutta sen että yks infantry squad 1sergeant 9 kaartilaista, maksaa 50pts ilman mitään optioita., niitä piti muistaakseni ottaa 2 ja yksi platoon command group,30pts ilman optioita. jotta saa yhden troop slotin täytettyä, menikö edes oikein?Haltijajorma kirjoitti:No tuli sitten tässä vielä mieleen kyssäriksi, että mites paljo tuommonen solttupoika maksaa pisteissä??? Ei ne voi maksaa paljo mitään ku kattoo tuota joukkojen määrää kuten loppupeleissä. Ja sitten on puhuttu paljo tästä Starkenista että mikä heppuli tämä on (kovaki sankari)?????