Kyllähän tuo turnauspelaaminen oíkeasti on aika rentoa hommaa (etenkin kun pelataan sijoista ynnämuut). Aika friikkisakkia kuitenkin on suurin osa porukasta, eli tosissaan kiinnostuneita näistä nappuloista ja nopanheitosta, niin että harvemmin pelien kanssa kukaan tulee mitään suurta stressiä ottaneeksi. Kuitenkin noppa tuo ja noppa vie, ja siinä sitä sitten vaan joskus katsoo kun armeija katoaa alta. Eli en erottaisi turnauspelaamista mistään muusta pelaamisesta sen kummemmin, yritetään voittaa turnauksen säännöillä, niin että pelit sujuvat hyvässä hengessä ja kohteliaasti. Ihan sama kuin turnausten ulkopuolisissakin peleissä. Viimeksi on sattunut ikävä peli turnauksessa joskus 2008 muistaakseni, ja sekin johtui luultavasti vaan omasta huonosta tuulesta enemmän kuin veemäisestä vastustajasta.Jos tyypillinen turnauspelaaja on sellainen, joka haluaa voittaa, pelaa "epäreiluja" listoja ja muuta sellaista, niin ehkä se kahden asian, eli seminarsistisen persoonan ja pelillisen älykkyyden yhdistäminen on vain hirveän häiritsevää, ja sumentaa tosiasian, eli sen, miten peliä kannattaa oikeasti pelata.
Muistetaan että peliä ei ole ilman vastustajaa. Jos tykkää pelistä, kannattaa aina suhtautua vastustajiin ystävällisesti.
En nyt tuota Lavin sinänsä ansiokasta hymniä ottaisi ihan figuilijoiden tunnuslauluksi kuitenkaan :) Hammeri on miehekästä sotaa, jota pelataan sankarihevin korskeasti pauhatessa.
Kaikille sotapelaajille voin suositella lukemiseksi Conn Igguldenin Valloittaja -sarjaa Tsingis Kaanin elämästä. Ekan kirjan luin, ja se on kyllä hieno, mistään vaan ei tahdo löytyä muita kuin sarjan vika osa, ja haluaisin tietää miten siinä välissä on koko Mongolia valloitettu. Äärimmäisen inspiroiva teos, sen luettuaan tuntuu erityisen upealta käydä barbaarijoukoilla ratsuin miekoin ja jousin vihollista päin.