Motivoiduin vihdoin ja viimein pistämään viime edikkaan tehdyn chracrelaisarmeijan kasiedkan kuosiin. Tässä linkki vanhaan vistiketjuun, josta löytää nykyisen armeijan kuvia.
Tavoitteena olisi uudistaa armeijaa siis peliteholtaan enemmän 8 editioniin sopivaksi, ja lisäksi lisätä armeijaan 400 pisteen edestä uutta. (2000p -> 2400p)
Homma alkaa uudella 20 vahvalla Sea Guard yksiköllä. Tarkoitus on käyttää IoB boksin figuja, mutta konvertoida kala ja merileväjutut esimerkiksi ketunhänniksi, tai leikata kokonaan pois. Aloitin kuintenkin yksikön työstämisen unitfillerillä ja baseilla.


Lisää kuvia täällä.
Baseihin skulptattu otus ei ole anatomisesti epämuodostunut leijona, vaan (epämuodostunut) susi. Jos näyttää tutulta, niin se johtuu siitä, että susi on pöllitty The Witcherin amuletista (ja logosta). Sama otus tulee pienempänä figujen kilpiin. Yksikköön tulee loppujenlopuksi noin viisitoista figua. Suden pääkyn päälle tulee seisomaan yksi, mutta pään takana oleviin kahteen baseen ei välttämättä tule.
Sudenpää on skulptattu das massasta. Tökötti on muotoiltu about oikeaan muotoon märkänä ja kuivuttuaan dremelöity ja, no, skulptattu lopulliseen kuosiin. Homma skulptattiin aluksi muovilevyn päälle, jonka alle liimailin sopiviin kohtiin baseja. Näin onnistuin kohtuu vaivatta sahaamaan homman suoraan yksittäisille baseille. Kuvassa näkyvä valkoinen tökötti on milliputtyä, jolla on tasoitettu reunoja ja korjattu joitain pikkuvirheitä (ja tehty silmät).
26.1
Noniin. Tämä projekti etenee. Yksikön base on nyt maalattu. Seuraavaksi päästään sitten itse asiaan: figuihin:) Tälle baselle tapahtuu vielä lakkaus ja ruohoitus, mutta kumpikin vasta kun figut ovat läsnä.


--
Aatu
