Konseptipiirrokset, miksi tyyli?
Konseptipiirrokset, miksi tyyli?
Tietääkö kukaan, miksi miniatyyrien konseptitaide on lähes aina viivapiirustusta. En nyt tarkoita mitään armeijakirjojen pörröpiirustuksia, vaan etenkin pienempien lafkojen ennen figujen julkaisemista julkaisemia piirustuksia. Sellaisia lähes pelkästään viivasta koostuvista. Tietenkin tyylillä on etunsa, toimiihan se muotoilijan mallina, jolloin yksityiskohdilla ja selkeydellä on enemmän väliä kuin väreillä. Mikä on tyylin nimi ja miksi eri firmojen piirustukset ovat niin saman näköisiä?
Re: Konseptipiirrokset, miksi tyyli?
Tarkoitat varmaan luonnoksia (sketch)? Tyylihän riippuu ihan taiteilijan omasta piirrostyylistä tai toimeksiantajan toiveesta, oli se sitten sarjakuvamaisempa tai semi-realistista. Perusfiguluonnokset tuntuvat ainakin yleensä sijoittuvan sinne sarjakuvahenkisyyteen, mikä luonnostaan antaa mahdollisuudet eläväisempiin ja leikittelevämpiin kuviin.
Ja miksi taas päätyvät käyttämään niitä, on syynä nimenomaan raha. Jokaisen yrityksen riveissä ei kumminkaan ole sellaista kaveria, joka omaisi sen verran hyvät perinteisen taiteen lahjat, että kykenisi mitään kunnollista kaupallisen tason kamaa kuvittamaan. Kaupallisilla kuvituksilla tarkoitan nimenomaan virheettömiä, kiinnostavia ja loppuun asti tehtyjä (digi)maalauksia, jotka eivät myöskään ole sieltä halvimmasta päästä, mikäli aikoo palkata ulkopuolisen freelance-artistin. Luonnokset taasen näyttävät varsin hyvältä ja mielenkiintoiselta konseptitaiteena siinä missä kaupallinen taidekin. Ja ovat myöskin edullisia ja vaivattomia tehdä, sillä käytännössä jokainen, jolla on liikaa mielikuvitusta ja taiteellista menneisyyttä, osaa kohtuu moitteetta piirtää varsin mukiinmeneviä töitä.

-
Puupertti Ruma
- Viestit: 3
- Liittynyt: Ke 27.08.2008 19:33
Re: Konseptipiirrokset, miksi tyyli?
En ole ihan varma mitä tarkoitat viivapiirroksella. Onko ne piirretty siis tietokoneella viivaa vai ihan lyijykynällä? Pääsyy kaikkeenhan on aina raha ja tässä tapauksessa yhtälö "aika = rahaa" on se perimmäinen tekijä. Kuka tahansa taitava artisti piirtää yksinkertaisen viivapiirroksen ihan minuuteissa laskettavassa ajassa. Taitavuutta tarvitaan siihen, että tulos näyttää hyvältä. Saman puhtaaksi piirtäminen vie luultavasti kaksinkertaisen tai nelinkertaisen ajan, sillä kaikki virheet on korjattava. Lopullinen maalaaminen taas vie varmaan kymmenkertaisen ajan. Eli yhden värillisen maalauksen tekemiseen menevässä ajassa naapuriboksin kaveri on konseptoinut koko armeijakirjan. Yhtiöllä siis voi hyvinkin olla todella taitavia maalareita hommissa, mutta heitä vain käytetään tehokkaimmalla tavalla hyödyksi antamalla heille nopeita töitä.
Re: Konseptipiirrokset, miksi tyyli?
Asia on juuri näin.Puupertti Ruma kirjoitti:Yhtiöllä siis voi hyvinkin olla todella taitavia maalareita hommissa, mutta heitä vain käytetään tehokkaimmalla tavalla hyödyksi antamalla heille nopeita töitä.
Lisäksi tuollaiset nopeahkot luonnokset antavat monesti katsojalle sopivan keskeneräisen kuvan, jotta hänen oma mielikuvituksensa lähtee liikkeelle kuvia selaillessa. Eli toisinsanoen ne ovat loistavia kuvia juuri inspiraation hakemiseen.
Esimerkiksi GW:hän käyttää nykyään erittäin paljon tällaista tyyliä armeijakirjojen kuvituksissa.
"Lukeminen kannattaa aina"
http://spikyratpack.blogspot.com/
http://spikyratpack.blogspot.com/