Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
Nyt on alkanut puusepän työt jokseenkin maistumaan "puulta", joten pitäisi kehitellä jotain uutta ammattia ja sen kautta työtä. Jos harrastus pitäisi nyt jotenkin määritellä niin mielenkiinto lienee eniten maaston rakentelun puolella. Toki miniatyyrit itsessään myös kiehtovat, vaikkakaan maalaustaidot eivät ole kummoiset mutta ainahan niitäkin voisi yrittää parantaa. Nyt kaipaisinkin hieman tietoa mitä harrastukseen liittyvää voi opiskella ja sen pohjalta tehdä työkseen? Pää osin pyrin opiskelemaan/työllistymään satakunnan alueella mutta toki muidenkin paikkakuntien järjestämiä opiskelumahdollisuuksia saa heittää ilmoille.
Minun mielipiteeni ovat toisille vääriä, joidenkin mielipiteet ovat minulle yhden tekeviä.
- Kaapelikala
- Viestit: 4446
- Liittynyt: Ma 30.06.2003 13:43
- Paikkakunta: Espoo
Re: Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
Suomessa figuiluun ei kannata edes yrittää työllistymään, kun ei ole isompia puljuja, jotka sua töihin ottaisivat. Ulkomailla on enemmän mahiksia, esim. sculptaukseen. Kouluttautuminen menis varmaan lähinnä jonnekin taidepuolelle. Töihin joko freelancena, yksityisyrittäjänä tai jonkun isomman puljun palvelukseen.
Maastoa voit toki kokeilla tehdä, mutta en sitten tiedä, miten tuo onnistuu. Riittävän hyvä laatu sopivaan hintaan olis mahdollista, mutta silloinkin joudut katsomaan ulkomaille lähes joka asiassa.
Suomessa ei kannata, valitettavasti.
PS. Todistakaa minut väärässä olevaksi.
Maastoa voit toki kokeilla tehdä, mutta en sitten tiedä, miten tuo onnistuu. Riittävän hyvä laatu sopivaan hintaan olis mahdollista, mutta silloinkin joudut katsomaan ulkomaille lähes joka asiassa.
Suomessa ei kannata, valitettavasti.
PS. Todistakaa minut väärässä olevaksi.
Re: Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
Tämähän on melkein ironista kun tuossa ylöpuolella (ainakin juuri nyt) on seuraavanlainen ketju
Osaavalle sculptaajalle tarvetta
:)
Osaavalle sculptaajalle tarvetta
:)
Re: Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
No jopas jotakin, hieman naurattamaan pistää. Tarkennetaan hieman hakusessa on ihan täysipäiväinen työ (tai edes 6h 5.p viikossa), eikä niinkään projekti töitä. Toki sotun kautta varmasti itsensä pystyisi työllistämään täysipäiväisesti mikäli kaikki harrastuksen ympärille liittyvät taidot olisivat kunnossa. Itselläni ei kuitenkaan taidot ole niin laajasti kehittyneet että tämä olisi mahdollista. Huomioon otettavaa olisi myös se että tehdystä työstä pitäisi saada sellainen palkka jolla myös elää normaali suomalainen perhe. Toisin sanoen 8h maalaustöistä monikaan ei ole valmis maksamaan sitä 10.00e/h tähän jos vielä pitäisi lisätä materiaalien/tarvikkeiden hinnat sekä valtion vaatima vero (pimeitä töitä en etsi) niin hinta kohoaa jo mukavasti. Sama pätee myös maaston teon puolella, ei sitä kukkulaa/kalliota hetkessä rakenneta mikäli maalauksen laskee mukaan.
Se mitä itselläni nopeasti on mieleen tullut niin voisihan sitä aina "raaka maastoa" myydä. Toisin sanoen kallioita maalaamattomina, itse koottavia taloja (sisältäisi seinät ja katon) jne... En kuitenkaan usko että menekki olisi tarpeeksi suuri yksistään joten kylkeen tarvittaisiin jotain muutakin.
En kuitenkaan pyri hakemaan suurta kokonaisuutta idealla "kaikki saman katon alta", sen parempi mitä pienempänä ympyrä pysyy jolloin alkuhankintoihin ei pala omaisuutta.
Se mitä itselläni nopeasti on mieleen tullut niin voisihan sitä aina "raaka maastoa" myydä. Toisin sanoen kallioita maalaamattomina, itse koottavia taloja (sisältäisi seinät ja katon) jne... En kuitenkaan usko että menekki olisi tarpeeksi suuri yksistään joten kylkeen tarvittaisiin jotain muutakin.
En kuitenkaan pyri hakemaan suurta kokonaisuutta idealla "kaikki saman katon alta", sen parempi mitä pienempänä ympyrä pysyy jolloin alkuhankintoihin ei pala omaisuutta.
Minun mielipiteeni ovat toisille vääriä, joidenkin mielipiteet ovat minulle yhden tekeviä.
- Pyöveli
- Kirjoitti miljoonannen viestin
- Viestit: 542
- Liittynyt: Pe 12.05.2006 11:04
- Paikkakunta: Lappeenranta
Re: Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
Vaikea kuvitella että pikku-ukko hommissa saisi itsensä työllistettyä Suomen kokoisessa maassa - varsinkin kun täällä asuu niin pihiä kansaa...
Lähinnä tarkoitan tässä sitä että palkkamaalaukselle ei taida olla niin paljoa kysyntää että sillä itsensä - saati perheen elättäisi - Suomessa tuntuu että ihmisillä on enemmän aikaa kuin rahaa ja tämä tarkoittaa myös sitä että valmiiksi maalatuista miniatyyreistä saati armeijoista ei olla valmiita maksamaan satoja euroja. Perustan oletuksen seuraavaan että iso osa harrastajista on lapsia/nuoria joilla ei ole varaa maksaa ja ne vanhemmat joilla olisi varaa ottavat harrastuksen harrastuksena ja maalaavat itse.
Maaston tekemisessä voisi jo päästäkin tienesteille, mutta laadun pitäisi olla erittäin hyvää että niistä maksettaisiin. Lisäksi kilpailijoita riittää maailmalla reippasti. Tarkoitan tällä siis sitä että yksityinen suomalainen yksityisyrittäjä voi jäädä hinnassa kauas taakse käsityönä tehdyn mäen/rakennuksen kanssa jos sitä vertaa maailmalla muovista tehtyyn sarjaan. Toki jos rakennelman skulptaa alusta saakka itse ja valaa siitä sitten rakennelmia, niin pitkässä juoksussa tuosta voi saada ihan hyviä lisätienestejä. Itsensä elättämiseen en silti usko.
Lisäksi Suomessa on rasitteena törkeän kalliit postikulut - en tiedä saavatko yritykset massa-alennuksia, mutta jos lähtee laskemaan siitä että normaali paketti on sen 8,5€ niin nopeasti tuosta postikulusta muodostuu se kynnyskysymys asiakkaalle että ostaako suomesta vai muualta. Jos taas tarjoat postituksen samaan hintaan, niin katetta saa olla aika lailla tuotteessa että saat kaikkien materiaalikulujen, kiinteiden kulujen, verojen yms ja postikulujen jälkeen edes jollain tapaa järkevää katetta ja tuntipalkkaa.
Tylyä tekstiä, mutta olen sitä mieltä että ellet ole poikkeuksellisen lahjakas / hullu niin pelkästään maastoja rakentamalla/maalaamalla ei täällä itseään elätä. Eri asia sitten jos olet esimerkiksi jossain alan firmassa töissä ja pystyt yhdistämään rakennuskursseja tai työn ohessa tehtävää rakentamista, mutta silloinkin saa todennäköisesti tyytyä karkkirahoihin.

Careful what you wish - You just might get it...
Blogia miniatyyrimaastojen ja figujen tuskaisesta valmistumisesta...
Blogia miniatyyrimaastojen ja figujen tuskaisesta valmistumisesta...
Re: Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
Yllä oleva yhtälö on juurikin se suurin haaste täällä kylmässä suomessa. Heitetään linkkiä muutamista maastoista mitä on tullut väsättyä, ennen linkin katsomista on kuitenkin hyvä sanoa muutama sana. Ainoa maasto johon on aikaa ja tarkkuutta uhrattu hieman enemmän on haltijakivi (tässäkin esim puun oksat ovat olleet kokeilu idealla), aidat puolestaan on tehty lähes täysin sohimalla joten aitojen osalta pystyisi helposti pääsemään parempaan lopputulokseen. Isompi kallion palanen on ensimmäinen koskaan tekemäni kallio ja suht helppo rakennettavaksi eikä kovin aikaakaan vievä (sis.maalauksen).
http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... 46&t=95578
Mutta katsotaan josko sitä jotain tässä saadaan joskus kehiteltyä. Toki jos hankkisi sivutyön ja vääntäisi maastoja vaikkapa parina päivänä viikossa.
http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... 46&t=95578
Mutta katsotaan josko sitä jotain tässä saadaan joskus kehiteltyä. Toki jos hankkisi sivutyön ja vääntäisi maastoja vaikkapa parina päivänä viikossa.
Minun mielipiteeni ovat toisille vääriä, joidenkin mielipiteet ovat minulle yhden tekeviä.
- LAV-Kitsune-
- Viestit: 1380
- Liittynyt: Ke 26.08.2009 08:30
- Paikkakunta: Kuopio
Re: Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
Jos vähän isompaa "maastoa" olet kiinnostunut tekemään, niin käväise paikallisella teatterilla kyselemässä tarvittaisiinko apuja lavastamon puolelle. Siellä saa ainakin näperrellä vaikka sun minkälaista hommaa ja työt alkaa aina pienestä pienoismalli luonnoksesta ja etenee siitä sitten isoksi näyttämöksi. Varsinkin jos puusepän töitä on tehnyt aiemmin niin voisi hyvinkin toimia. Sitten tuohon figujuttuun, että sculptaajia ei nyt ihan figuyrityksille suomessa työllistytä, mutta mallintajia tarvitaan teollisen muotoilun ja huonekalumuotoilun palvelukseen kyllä.
Re: Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
Ainoa ala, mikä edes liippaa näitä hommia on mielestäni pienoismallirakentaminen. Tuossa Fonectan haussa on tämän alan firmoja tuollaiset kuusi sivua, voisit kokeilla päästä töihin johonkin niistä tai, mikä luultavinta, olla ensin renkinä muille ja kontaktien karttuessa perustaa oma firma. Omassa yrityksessä ei kuitenkaan kannata tuntipalkkaa tuijottaa, se 5dx8hx10e jää aika monelle yrittäjälle vain haaveeksi. Onnea kuitenkin työnhakuun.
-Ville
-Ville
Galleriaan pääsee tästä.
Re: Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
Ilman erikoistaitoja se käytännössä realistinen tapa työllistyä harrastuksen parissa kokopäiväisesti on jossain harrastustarvikkeita myyvässä liikkeessä. Satakunnan tarjonnasta ei mitään käryä, mutta jos sitä ei ole, niin onhan tuossa potentiaalia yrittäjäksi ryhtymiselle.
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
Jos haluaa palkollisena työtä, taitavat tehtävät rajoittua figuja myyvien liikkeiden henkilökuntaan.
Yrittäjyys on yksi mahdollisuus, mutta kovin leveää leipää ei taida täältä irrota silläkään saralla. Suomalaiset ovat tosiaan pihiä kansaa, joten kauppiaan on vaikea täällä pärjätä. Figujen maalaus ei oikein lyö leiville sekään.
Paras mahdollisuus olisi kehittää tuote tai palvelu, jota pystyy myymään ja parhaassa tapauksessa tarjoamaan maailmalle saakka. Melkein haastaisin sinut keksimään jotain omalta osaamisen alueeltasi. Tietysti yksi tuote ei sinua leivissä pidä, mutta siinä olisi alku yrittäjyydelle. Sen ympärille rakentantamalla voisi saada työllistettyä ehkä itsensä.

Palkollisena olemisessa on ne hyvät puolensa tosiaan, mutta työllistyminen tämän harrastuksen parissa tällä ajattelutavalla on vähän niin ja näin. Varsinkaan kun omalta paikkakunnalta ei varsinaista miniatyyri yms. firmaa löydy. Ainoa paikallinen liike joka myy jotain aiheeseen liittyvää lienee askartelupori. Valikoimakin rajoittuu pitkälti maaleihin, satunaisiin fb & 40k boxeihin ja blistereihin.
Sinällään yrittäjyydelle olisi porissa jalan sijaa, mutta eipä täällä juurikaan edes mennyt firmakaan menestynyt. Tosin kyseisen firman pääpaino taisi enemmänkin olla korttipelien puolella, kuin miniatyyrien. Tai sitten eri korttipelien harrastajia vain sattui olemaan enemmistö asiakaskunnasta.
Askartelupuolelta toki voisi jotain opiskeltavaa sekä työtä jopa löytää. Tämä lienee ehkäpä se lähimpänä oleva vaihtoehto. Toki ainahan on mahdollista kyhätä nettisivut pystyyn ja alkaa myymään sen kautta erilaista tavaraa harrastukseen liittyen. Tässäkin vastaan tulee äkkiä hinta millä pitäisi pystyä kilpailemaan monen muun nettisivustojen kanssa.
Monta monessa... Tosin eipä ihan tämän päivän asia ole päättää suuntaa tulevaisuudelle, joten aikaa on hyvin miettiä ja kehitellä ideoita.
Sinällään yrittäjyydelle olisi porissa jalan sijaa, mutta eipä täällä juurikaan edes mennyt firmakaan menestynyt. Tosin kyseisen firman pääpaino taisi enemmänkin olla korttipelien puolella, kuin miniatyyrien. Tai sitten eri korttipelien harrastajia vain sattui olemaan enemmistö asiakaskunnasta.
Askartelupuolelta toki voisi jotain opiskeltavaa sekä työtä jopa löytää. Tämä lienee ehkäpä se lähimpänä oleva vaihtoehto. Toki ainahan on mahdollista kyhätä nettisivut pystyyn ja alkaa myymään sen kautta erilaista tavaraa harrastukseen liittyen. Tässäkin vastaan tulee äkkiä hinta millä pitäisi pystyä kilpailemaan monen muun nettisivustojen kanssa.
Monta monessa... Tosin eipä ihan tämän päivän asia ole päättää suuntaa tulevaisuudelle, joten aikaa on hyvin miettiä ja kehitellä ideoita.
Minun mielipiteeni ovat toisille vääriä, joidenkin mielipiteet ovat minulle yhden tekeviä.
Re: Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
Mikäpä olisi sen hauskempaa, kun saada itsensä työllistettyä rakkaan harrastuksensa puitteissa ja samalla pitää toiminta oikeasti mielekkäänä ettei yrittämisen kirot (kiire, stressi, taloudenhoito) yms. vie sitä iloa. Hyvännäköisiä maastokappaleita on nuo mitä olet tehnyt. Sopivan yksinkertaisia mutta pelipöydälle sopivia / keskitasoa parempia mielestäni. Esimerkiksi Tablescape firmahan briteistä tekee valmismaastoja tilauksesta ja tein heidän kanssa hetken aikaa yhteistyötä. Mutta pelkästään perusmaastoille ei ole edes maailmanlaajuisesti kysyntää sillä suurin osa haluaa tehdä maastot itse, onhan se keskeinen osa harrastusta :). Laatu on se tärkeä tekijä joka aina pistää erottumaan ja mielestäni on aika helppoa erottua paremmalla laadulla, sillä aika monen nykymarkkinoilla olevan yrittäjän tuotteet jättävät toivomisen varaan (kuvat ja todellisuus ei täsmää) sekä verkkosivustot ovat sekavia muutoin.
Maailmalla on aika monta pientä puljua jotka tekevät eri skaaloihin resiini yms. valmismaastoa mutta en kyllä jaksa uskoa, että se on näiden yrittäjien kokopäivätyötä (tai sitten ovat kategorisesti köyhiä taiteilijoita :) ). Oikeastaan yksi ainoita jotka varmasti itsensä elättää tähän tyyliin on Hirstartsin Bruce jolla sitten onkin tietyn alan erityisosaaminen korkealla, eli silikonimuottien valmistus. Lisäksi hän on fiksusti kehittänyt lisensointisysteemin tuotteidensa ympärille eli jällärit jotka myyvät hänen muoteilla tekemiä tuotteita, sitoutuvat maksamaan tietyn osan kokonaismyynnistä lisenssimaksuina.
Oikeastaan avain voisi olla jokin sellainen maastotuote/tuoteperhe jota ei ihan tuosta vaan kuka tahansa teekään. Eli tuotteita jotka sopivat useaan eri peliin mutta on sellaisia joita on kotioloissa hankala tehdä, tuo oikeasti pelaamiseen lisäarvoa ja näin ollen alentaa ostokynnystä. Tietenkin tekemisen tulee olla itse myyjälle suht helppoa, jotta voidaan myydä volyymiä sillä yksittäismyynnillä taas ei saada kannattavuutta ellei hinnat ole todella isoja.
Toivottavasti keksit jonkin hyvän ja kannattavan idean! :)
-M

Minä olen kanssa pohtinut mitä tuollaista alkas tekee.
No nyt minulla kaikki aika menee remontissa mutta kunhan saan sen hoidettua niin pitäs urakalla alkaa tekee jotain.
Mie olen muutamia noita hirstart muotin tapaisia tehnyt varsin simppelejä mutta ei jaksas joka osaa vääntää että sais muotin tehtyä ja pitäs olla joku tietty teema jolla alkaa tekee niitä.
Toiseksi nuo hirstin muotit on halvempi ostaa kun valmistaa tollanen muotti itse. Siis jos laskee että alkaa tekee kappaleet, hienta suunnittelu, sovittamiset kokeilu erä, mille materiaalille...
Ellei tee silikooni muottia joka on vaan 5-7mm paksu ja sille emomuottia tueksi vaikka lasikuidusta tai hartsista.
Itselleni on käyny mielessä alkaa tekee vaihto ehtois figuja koska on paljon sellaisia juttija jotka on vaan niin plaaa että en osta itselleni.

When i see basilisk i say; For the Emperor.
When i see Slaanesh Demonettes i say; Fuck the Emperor, Hurray the Slaanesh.
When i see Slaanesh Demonettes i say; Fuck the Emperor, Hurray the Slaanesh.
Re: Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
Sitten pitää vaan muistaa, ettet myy niitä samoilla nimillä kun GW, koska ne on tod näk copyrightin suojelemat.thamus kirjoitti: Itselleni on käyny mielessä alkaa tekee vaihto ehtois figuja koska on paljon sellaisia juttija jotka on vaan niin plaaa että en osta itselleni.
edit: juu tarkistin asian, Delffi-kirjan takana ainakin on lueteltu kaikki maholliset asiat, mitkä ne on kopiosuojannu, eli käytännössä kaiken
amis kirjoitti:yhteenveto on: Hanki se v#¤%n sääntökirja ja opettele pelaamaan...
ei millään pahalla mut silleen...
- Dr. Icchan
- Viestit: 3427
- Liittynyt: Ti 28.07.2009 21:51
- Paikkakunta: PK-seutu
- Viesti:
Re: Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
On kuitenkin paljon sanoja joita GW ei voi itselleen omia vaikka kuinka haluaisi, esimerkiksi orc (ei k:ta), elf/elves, dwarf, chaos, warp jne... koska ne on yleissanoja tai keksitty pitkään ennen GW:n syntymistä. Näitä voi sitten kirjottaa eri tavalla, ettei suoraa yhteyttä GW:n nimiin löydy, kuten Warriors of chaos jne.Marcholio kirjoitti:Sitten pitää vaan muistaa, ettet myy niitä samoilla nimillä kun GW, koska ne on tod näk copyrightin suojelemat.thamus kirjoitti: Itselleni on käyny mielessä alkaa tekee vaihto ehtois figuja koska on paljon sellaisia juttija jotka on vaan niin plaaa että en osta itselleni.
edit: juu tarkistin asian, Delffi-kirjan takana ainakin on lueteltu kaikki maholliset asiat, mitkä ne on kopiosuojannu, eli käytännössä kaiken
Tosin on muillakin kuin GW:llä oikeuksia tuotenimiin, alkaa nykyään olla melkein mahdonta keksiä uutta nimeä ilman, että se loukkaa jonkun oikeuksia. Pikainen googlettaminen ennen päättämistä kyllä varmaan paljastaa onko nimi jo käytössä.
Re: Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
Eiköhän tästä jotain saada aikaan kyhättyä, vaikkei ihan leipätyöksi varmaankaan hetkeen tästä harrastuksesta ole.
Mahtaisikohan löytyä kysyntää käytännölliselle pelipöydille, vai tuleekohan tässäkin vastaan todella pihi suomalainen?
Itselleni olen "pidemmän aikaa" suunnitellut uutta käytännöllistä pelipöytää joka olisi tarkoitus rakentaa ennen kesää tai kesän alkupuolella viimeistään. Vaatimuksena pelipöydälleni olen asettanut seuraavat asiat: koko ~120x180x2.5cm, neljästä osasta koostuva(säilytystilaa säästääkseni) normaalia käyttöä kestävä(ei joka toinen vuosi tarvitse tehdä uutta), kevyt (helposti siirrettävissä), helppo ja nopea laittaa pelikuntoon sekä pois, ruohomatolla päällystetty, osien kunnollinen yhdessä pysyminen pelin aikana. Hintaa kyseiselle pelipöydälle materiaalien osalta arvioisin kertyvän ~+65e, työtunnit puolestaan voisin arvioida 3-4h. Joten tuotteen voisi myydä ~120e hintaan jolloin jäisi jotain itselleenkin. Kuulostaa nopeasti ajateltuna mahdottomalta mutta todellisuudessa hyvinkin yksinkertainen, mutta ei paljasteta tässä vaiheessa enempään.
Mahtaisikohan löytyä kysyntää käytännölliselle pelipöydille, vai tuleekohan tässäkin vastaan todella pihi suomalainen?
Itselleni olen "pidemmän aikaa" suunnitellut uutta käytännöllistä pelipöytää joka olisi tarkoitus rakentaa ennen kesää tai kesän alkupuolella viimeistään. Vaatimuksena pelipöydälleni olen asettanut seuraavat asiat: koko ~120x180x2.5cm, neljästä osasta koostuva(säilytystilaa säästääkseni) normaalia käyttöä kestävä(ei joka toinen vuosi tarvitse tehdä uutta), kevyt (helposti siirrettävissä), helppo ja nopea laittaa pelikuntoon sekä pois, ruohomatolla päällystetty, osien kunnollinen yhdessä pysyminen pelin aikana. Hintaa kyseiselle pelipöydälle materiaalien osalta arvioisin kertyvän ~+65e, työtunnit puolestaan voisin arvioida 3-4h. Joten tuotteen voisi myydä ~120e hintaan jolloin jäisi jotain itselleenkin. Kuulostaa nopeasti ajateltuna mahdottomalta mutta todellisuudessa hyvinkin yksinkertainen, mutta ei paljasteta tässä vaiheessa enempään.
Minun mielipiteeni ovat toisille vääriä, joidenkin mielipiteet ovat minulle yhden tekeviä.
Re: Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
Mitä materiaaleja ajattelit pöydässä käyttää? Heruuko sen verran paljastuksia? ;D
Re: Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
Eipä nyt vielä paljasteta sen suurempia mutta sanotaan että 6-7 eri "ainetta/materiaalia" joihin on laskettu mukaan ruohomatto ja liima. Muut osat koostuvat kahdesta eri levystä joista toisen levyn tehtävä on antaa pinnalle kestävyyttä ruohomaton alle sekä pelipöydän alapuolelle, jäljelle jääkin sitten pöydän palasten yhteen liittämiseen tarvittavat kiinnikkeet joka on ehkäpä se pelipöydän nerokkain idea. Puutappeja ei kuitenkaan olla käyttämässä vaikkakin näillä saisi pöydän palaset hyvin pysymään paikoillaan pelien ajan. Tarkoitus siis tehdä 4 "suorakulmiota" ilman erillisiä ulokkeita kuten tappeja tai hakasia, näin helpotetaan sälyttämistä samalla. Toki se mikä pelipöydässä on myös plussaa voi sen koota vaikkapa 60x360cm tai vaikkapa 90x240cm kokoiseksi mikäli pelipöydän teossa aletaan hifistelemään, sinällään tämä "hifistely" ei ole töiden kannalta vaikea toteuttaa eikä myöskään lisää pöydän hintaa kuin ~15e.
Kerrottakoon kuitenkin että vaneria en ole käyttämässä koska koen sen olevan liian painavaa, sekä ajanmyötä vanerilla kuten muullakin puulla on paha tapa elää kosteuden ansiosta. Tarkkaa arviota en kokonaispainosta osaa sanoa mutta yhdellä kädellä pöytä tulee olemaan nostettavissa. Tosin eipä sitä ketään varmaankaan yhdellä kädellä kuitenkaan esim kellarista kattohuoneistoon kanna. Eiköhän tämä idea tästä muillekkin valkene jos hieaman päätä raapii mutta tehdään ensin oma pöytä ja katsotaan mitä aikaan saadaan ja millä hinnalla.
Kerrottakoon kuitenkin että vaneria en ole käyttämässä koska koen sen olevan liian painavaa, sekä ajanmyötä vanerilla kuten muullakin puulla on paha tapa elää kosteuden ansiosta. Tarkkaa arviota en kokonaispainosta osaa sanoa mutta yhdellä kädellä pöytä tulee olemaan nostettavissa. Tosin eipä sitä ketään varmaankaan yhdellä kädellä kuitenkaan esim kellarista kattohuoneistoon kanna. Eiköhän tämä idea tästä muillekkin valkene jos hieaman päätä raapii mutta tehdään ensin oma pöytä ja katsotaan mitä aikaan saadaan ja millä hinnalla.
Minun mielipiteeni ovat toisille vääriä, joidenkin mielipiteet ovat minulle yhden tekeviä.
Re: Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
Kiinnitys magneeteilla kenties? Voisin ehdottaa että tekisit asiakkaille muutamia eri vaihtoehtoja esim. pintammateriaaleista ja pöydän ominaisuuksista joista sitten jokainen voisi valita mieleisensä ja omaan peliinsä sopivimman. En tiedä meneekö se liiaksi hifistelyksi, mutta mikäli siis aijjot kaikki pöydät tehdä käsityönä niin se tuskin sinänsä toisi yhtään lisätöitä muuta kuin materiaalejen hankinnassa ja se toisaalta lisäisi ehkä omaan työskentelyysikin hieman mielekkyyttä kun voisi tehdä vähän erilaisia pöytiä, eikä aina vaan sitä samaa tarvitse vääntää.
Eli muutamia vaihtoehtoja asiakkaille niin varmasti saat muutaman asiakkaan lisääkin siinä samalla. :)
Eli muutamia vaihtoehtoja asiakkaille niin varmasti saat muutaman asiakkaan lisääkin siinä samalla. :)
Re: Opiskelu/työ harrastuksen parissa?
Runt kirjoitti:Hintaa kyseiselle pelipöydälle materiaalien osalta arvioisin kertyvän ~+65e, työtunnit puolestaan voisin arvioida 3-4h. Joten tuotteen voisi myydä ~120e .
Materiaalit varmaankin tulisivat halvemmaksi mikäli esim. toiminimen pistät pystyyn ja tilaat tukkureilta.
Jos kuvitellaan, että materiaalit olisivat sen 65€ + tilauskulut / noutokulut +-10€ = ~75€ ja 4 h työtä joka menee valmistukseen jolle pitäisi jokin arvo laittaa. Yleensä yksityisyrittäjät ei osaa hinnoitella välttämättä omaa aikaansa mutta koska tuotteita ei valmistu liukuhihnalta on se otettava huomioon hinnoittelussa myös.
No mutta mennään 75€ ja myyntihinta 120€. Tuohon 120€ lisätään 23% alv ja saadaan myyntihinnaksi 147,6 € Tuohon vielä postikulut ja paketointi(jos ei voi noutaa) jotka on ~20€ (iso paketti ja painoakin tulee + itse paketointimateriaalit ). Näin ollen todellinen kustannus asiakkaalle olisi ~170€. Varsinaista katetta tuosta jäisi 45€ joka on hyvä kate. Toki, jos tarkoitit että tuo 120 pitääkin jo sisällään alv:n niin myyntihinta olisi silloin 92,4 + alv 23% 27,6 €. Katetta tuossa jäisi 17,4 € joka ei kyllä enää ole vaaditulla tasolla ottaen huomioon 3-4h työtä jonka laitat valmistukseen.
Kuitenkin pitää miettiä, että jos oikeasti tienata aikoo niin aika paljon pitää pöytiä mennä. Mikäli yhden tekoon menee 3-4h ei niitä päivässä montaa oikeasti tehdäkkään yksin. Tuosta tulosta sitten maksetaan verottajalle vielä jolloin käteen jääkin taas vähemmän.
Eli tuo hinnan muodostaminen kannattaa miettiä heti alussa sitten kuntoon koska siinä on aika paljon muuttujia :). Tuotteita joita aikoo myydä tulee olla joko kalliita joiden katteella elää hyvin tai sitten helpostivalmistettavia volyymituotteita ja edullisesti.
Tämän viestin tarkoitus ei ole lannistaa vaan hieman valottaa mitä pitää ottaa huomioon :)
-M