Hei,
Pelailen runsaasti lautapelejä, mutta en ole koskaan tullut sen kummemmin opetelleeksi figuurien
maalauksen saloja. Kuitenkin hyllystä löytyy useampikin peli, joita maalatut figuurit merkittävästi
piristäisivät, joten ajattelin tiedustella, löytyisikö täältä mahdollisesti halukkaita toimittamaan kyseisen
palvelun sopivasta korvauksesta.
Aika riittää nykyisin hädin tuskin itse pelaamiseen, joten maalausta ei tule joka tapauksessa itse tehtyä.
Tarjouksen kannattaa tietysti olla järjellinen, mutta en tietenkään odota näitä kenenkään ilmaiseksikaan
maalailevan. Tarjoukseen kannattaa tietysti liittää esimerkkejä omista suoritteista, jotta voin nähdä millaista
laatua olisi tarjotulla hinnalla suurinpiirtein odotettavissa.
Eli minulla on Space Hulk 3rd edition -peli, jonka laatikko on avattu, mutta sisällölle ei sen kummemmin ole vielä
tehty mitään, kaikki ukkelit ja hiipparit ovat kiinni muovisissa telineissään. Tarvitsisin siis osaavan
henkilön, joka voisi nuo maalata ja koota (oletan, että helpompi maalata ennen kokoamista, mutta saatan
olla myös väärässä olettamuksessani). Mikäli maalaaminen ennen kokoamista on aivan turhaa, voin myös
koota figuurit itse ja toimittaa koottuina maalattavaksi.
Eli ei kun tarjouksia tänne ketjuun (tai sitten YV:llä jos se on enemmän mieleen) siitä, mitä maksaisi
yhden Space Hulk -boksin sisältämien ukkeleiden ja genestealereiden:
1. Irtileikkaaminen, kokoaminen ja maalaaminen
2. Valmiiksi koottujen maalaaminen
Peli sisältää siis seuraavanlaisen konkkaronkan:
35 finely-detailed, plastic Citadel miniatures
11 Space Marine Terminators
1 Space Marine Terminator Librarian
22 Genestealers
Broodlord
- jani
PS. Minulla on myös toinen peli, jonka teema piristyisi valtavasti maalauksesta, kyseessä on Last night on Earth -zombiepeli
kaikkine lisäosineen, jonka sisältämien neuvokkaiden sankareiden ja hirviömäisten zombien maalausta tulen melko varmasti
seuraavaksi kyselemään...
Tarjouksia Space Hulk -hahmojen maalauksesta
Re: Tarjouksia Space Hulk -hahmojen maalauksesta
Sotavasarassahan on myös tälläinen palkkausketju.
Re: Tarjouksia Space Hulk -hahmojen maalauksesta
Jahas, pahkeinen. Haeskelin erilaisilla hakusanoilla, mutta en kuitenkaan tullut hakeneeksi sanalla palkkaus... :D
Täytyypä vilkaista sitä.
-edit-
Ihan hyvä, mutta nuo täytyy kaikki käydä läpi saadakseen tietää, ketkä ylipäätään vielä tekevät maalausta. Olisi
parempi olla joku tarjousketju, vai onkohan tuohon sitten tarkoitus laittaa tarjouspyyntöjäkin?
-edit-
- jani
Täytyypä vilkaista sitä.
-edit-
Ihan hyvä, mutta nuo täytyy kaikki käydä läpi saadakseen tietää, ketkä ylipäätään vielä tekevät maalausta. Olisi
parempi olla joku tarjousketju, vai onkohan tuohon sitten tarkoitus laittaa tarjouspyyntöjäkin?
-edit-
- jani
- Kaapelikala
- Viestit: 4446
- Liittynyt: Ma 30.06.2003 13:43
- Paikkakunta: Espoo
Re: Tarjouksia Space Hulk -hahmojen maalauksesta
Viestitä niitä vapaina olevia, esim. käyttäen useaa vastaanottajaa. Kaipa joku sieltä vastailee.