Warhammer 40K - Verellä ja raudalla
Valvoja: Peliporukkavalvojat
Re: Warhammer 40K - Verellä ja raudalla
Kierros II
Kabal of the Dark Sun vs. Ashkelon Prime Crusade
Tasapeli, objektiivein 0-0.
Peli alkoi vinhaakin vinhemmalla töhöttämisellä, kun Voivodi Yilleannin pahuuden juoni kaatui aseiden kantaman virhearviointeihin. Ristiretkeläiset eivät jääneet tonttua tollommiksi vaan tulittivat suoraan Flickerfieldeihin tai suoraan ohi. Ensimmäisen vuoroparin ammuskelun tuloksina yksi immottu Vindicator ja yksi Lance pois Ravagerista. Ottaen huomioon lentäneiden tuhosäteiden ja ohjusten määrän, suorittaminen oli suorastaan naurettavaa.
Pahuuden tonttujen koukkausjuoni alkoi kuitenkin kantaa hedelmää, kun Reservit iskivät Ristiretkeläisten sivustaan. Vähä vähältä Temppeliherrat Dreadnoughteineen ja tankkeineen päivineen purettiin paloiksi. 5. vuoron päättyessä kentällä oli yksi immottu Vindicator, 3 lähitaistelussa olevaa Templaria ja yksi aseeton, immottu Razorback. Razorin raato kontestoi yhtä objektiivia eikä suostunut hajoamaan. Toinen oli vielä viidennen vuoron lopussa tiukasti tonttujen hallinnassa...kunnes...Kuka saakuli vatipää tämänkin skenaarion keksi?
Sammakon selässä karkuun pomppiva objektiivi ansaitsi tasapelin Avaruuden ristiretkeläisille. Sammakon lisäksi pisteitä ansaitsivat ehdottomasti Flickerfieldit, jotka kilpistivät Lasersäteen ja PST-ohjuksen toisensa jälkeen.
Kiitokset lystistä pelistä vaan Antille.

"Payment accepted in radioactive matter, esoteric tomes or human souls."
Re: Warhammer 40K - Verellä ja raudalla
Kierros 2
Tapio vs Anssi
IG vs Death Wing
Voitto tapiolle objectiivein 2-1
Annoin Tapion mennä ensin. Lantikoillani liikuttelin pikku hiljaa eteen päin talojen takana päästäkseni Tapion sivustaan ja jouduin vielä kiertämään kaiken lisäksi lisää Tapion blokatessa raukkamaisesti yhden kujan hellhoundillaan lantikoiltani. Peli oli todella mielenkiintoinen ja vaakakuppi painoi vuoron perään jommalle kummalle puolelle. Oli koko pelin ajan epäselvää kumpi voittaisi.
Manticore (Olihan se ohjukset selässään oleva tankki se?) tuhosi toisen lantikkani viimeisellä ohjukseellaan, kun muuten ohjukset sillä ei tehnyt mitään vahinkoa. Eli osa termiksistäni joutui jalkapatikassa kulkemaan vaikka pääsikin lopulta lähikseen.
Ensimmäinen ryhmäni pääsi lähikseen lopulta ja ekassa rynnäkössäänkin tuhosi Tapiolta pienemmän command squadin chimeran pois alta, jalkaväki yksikön ja heavy weapon teamin. Koko ajan crusaderieni multimeltat tuhosi Tapiolta hänen tankeistaan päätykkejä poikkee. Peli oli tiukka ja vielä kun Tapion turrettiton Leman Russ yritti rammata lantikkaa, kummallekkaan ei tapahtunu mitään. Parkkeerasin 5. vuorolla lantikkani molempien lähekkäin sattuneiden objectiivien päälle, ne eivät päässeet pomppimaan mihinkään suuntaan lantikan alta eikä lantikka sitten siitäkään ottanut osumaa.
7. vuorolla Tapio sitten sai räjäytettyä lantikkani taivaan tuuliin isomman command squadin läsäytettyä meltalla sitä etupanssarista läpi.
Sivustasta tulleet sentinelit sitten sai lähiksessä kontestoitua toista objectiivia, että mulle jäi hallintaan ainoastaaan yksi objectiivi vaikka tosissani yritin niitä tuhota pois siitä.
Kiitokset Tapiolle todella jännittävästä pelistä! Nyt sait revanssisi edellis liigan ottelumme häviöstä ;) Tuuletukset ainakin olivat sen mukaiset....

There is a cancer eating at the Imperium. We have given the horror a name to salve our fears; we call it the Tyranid race. If it is aware of us at all it must know us only as PreyInquisitor Czevak
Re: Warhammer 40K - Verellä ja raudalla
Kierros 2
Arttu "chibi" Tapio "Orks" VS. Kaarle "Pikku" Tukia "Space Wolves"
Voitto Kaarlelle wipeoutilla
Isot pahat sudet uhkasivat pienten punaisten örkkien rauhanomaisia(??) puuhia. Tästäkös örkit suuttuivat ja aloittivat liukkaasti homman susia vastaan. Ykkösvuoro koostui pääosissa siitä kun örkkilauma ryntäsi kieliposkella kohti vakavamielisiä susihukkia. Vähän päästiin puolin jos toisin ammuskelemaan toistemme ampujia tällä vuorolla, taisi siellä jotain haavojakin tulla(puolet Lootista kippasi).
Kakkosvuoroon örkit lähtivät erittäin vihaisina, ensin ammuskellen ja sitten rynnäten päin susia ja susien peltipurkkeja. Razorback poksahti kun klawit kävivät kolhimassa sitä, muuta relevanttia örkit eivät kuitenkaan saaneet aikaan. Avaruussudet antoivat täyslaidallisen pyöriin, jota seurasi closis Thunderwolffien kanssa. Combat päättyy ja susia on kuollut pari, pyörien totaalisaldo ammunnan ja lähentelyn jälkeen, 4 menetetty.
Kolmosvuorolla örkit alkoivatkin paukkoa susiryhmää jo urakalla, kun Ard Boyzit liittyivät pyörien seuraksi mättöjuhlaan. Yllättäen lordi ei kuitenkaan kuollut, vaan piti hommansa kasassa yksi woundi jäljellä. Omalla vuorollaan sudet ammuskelivat jälleen, jota seurasi assaultti koko poppoolla örkkeihin. Tätä seurasi sanoin kuvaamaton tuho(jonka nyt kuitenkin sanoin kuvailen), jossa örkkejä tuhotaan siihen pisteeseen, että enää yksi pyörä ajelee karkuun, ja jokunen loota sekä Ard Boy on hengissä.
Nelosvuoroon örkit eivät enää juuri mitään tehneetkään, Wagon Deff Rollailee, mutta sekin pistetään mäsäksi, kuin piste i:n päälle. Pojat kuolevat, Lootat missailevat ja yksinäinen pyörä ajelee karkuun. Seuraavaksi hukat ampuvat pyörän hajalle, ja käyvät muksimassa lootat hengiltä. Peli loppuu, ja ihme että kesti näinkin pitkään.
Objektiivit pomppi siellä sun täällä, kumpaakaan ei tuntunut ne kiinnostavan. Pelit oli jees, tiesin tosin jo etukäteen että Kaarle antaa susillaan dunkkuun luvattoman lujaa.

Miika "messerah" Kettunen vs Sebastian "Gilaelin" Schiavone
Avaruuden natsiluurangot vs Kabal of eternal tears and sorrow ;___;
Objektiivit: 2-0
Voitto natsiluurangoille
Kurjuuksien kurjuus! Hänen kauneutensa archon Arelion Ulthan oli valmis kohtaamaan ylpeästi, hiukset tuulessa hulmuten ruosteiset koneet suoraan takaapäin, mutta ilkeät natsiluurangot ehtivät kuitenkin ampua haisevilla aseillaan ilkeilyiden ruhtinasta, jonka varjokilpi päätti tietenkin hajota ensimmäiseen ja ainoaan s6 osumaan, joka päin näköä tuli. Vaikkain ilkeät avaruushaltiat taistelivat uhreasti karmoittavia natsiluurankoja vastaan, petti haltioiden moraali alta Arelionin purressa tomua ja mm. pimeät peitset eivät tahtoneet osua koskaan mihinkään ja kriittisistä juoksuheitoista tuli vain ykkösiä. Myös kiusallinen avaruuden natsikesämökki, joka hiihti pitkin kenttää, tuotti haltioille vaikeuksia, sen ollessa rakennettu hämärästä peitsi-proof-materiaalista.
Jeps, mutta mainittakoon, että olisin voinut pelatakkin paremmin. Kohtasin necronit elämässäni toista kertaa ja olin ihan köysissä koko armeijan kanssa. Kun olisi pitänyt lähteä lentämään vain ympyrään, linnoittauduinkin nurkkaan ja tulitin kauhusta kiljuen robottimatoa, joka lopulta olisi ollut ehket pienin uhka leijoilleni. No mutta näin tällä kertaa. Oli varsin mainio ja tapahtumarikas peli ja jahka ilkeät emotontut ovat keränneet itsensä taas kokoon, niin voisikin tulevaisuudessa harkita uusintakierrosta. =)

Eyes that fire and sword have seen
And horror in the halls of stone
Look at last on meadows green
And trees and hills they long have known.
And horror in the halls of stone
Look at last on meadows green
And trees and hills they long have known.
Re: Warhammer 40K - Verellä ja raudalla
Kierros 2:
Jori "Pigchampion" Sara-aho: Space Marines vs. Pekka "goddish" Tiihonen: "Karkkimaan leikkisät demonit"
objektiivit 2-1 karkkimaan hyväksi
Hullua peliä... mikään ei mennyt suunnitelman mukaan kummallakaan...
soulgrinderiin ammuttiin 2 osumaa multimeltaa perään, meltat ei pure... objektiivi hyppää grinderin päälle = destroyed.
Yksinäinen horror istuu pusikossa itkemässä = objektiivi pomppaa 10" ja päätyy tuuman päähän horroria, kiitos.
Tälläistä hulluttelua jatkui 6 vuoroon asti... Peli oli erittäin viihdyttävä vastustajan ja hauskojen tilanteiden johdosta.
Kiitos Jorille hyvästä pelistä.

Nurinaa, ainaista nurinaa...
Re: Warhammer 40K - Verellä ja raudalla
Kierros 2.
Koukku vs. Pecu
Tontut vs. Örkit
Voitto tontuille objektiivein 3-0, elikkä taas raidattiin 2 pistettä Craftworldin arkkuihin. Matsi osittain ratkaistiin jo 2-kierroksella kun tontut uskalsivat joukolla ulos tankeistaan ja saivat kuin saivatkin suolattua mopo-örkkejä niin kovasti etteivät nämä enää tarjonneet kummoista vastusta sen jälkeen. Örkkien taisteluvaunu riehui ympäri kenttää melkein pelin loppuun saakka, ulos lensi dakkaa ja jyristeli se paskaksi yhden tankinkin. Lopulta sen korkkasi paskaksi itse kaukonäkijä, joka oli juuri hetkeä ennen lopettanut pakomatkansa henkivartiostonsa kera ( 3 kertaa putkeen feilasin ld10:n ja tontut juoksivat siinä ajassa suht kauas sieltä missä niiden olisi pitänyt olla.). Kaukonäkijän pakoilua lukuunottamatta tontut olivat kohtuullisen verenhimoisella tuulella ja matsin lopussa örkeillä oli enää yksi yksikkö pystyssä, kun taas tontuilla lenteli vielä useampikin tankki ja jopa jalkaväkeäkin oli hengissä.

...And walls close in...
Re: Warhammer 40K - Verellä ja raudalla
Kierros 2:
Tyranid "Hive Fleet Nidhoggr" (Oula "Ogx" Kerkelä) vs. Eldars (Mika "Akim" Karvinen)
2 pistettä nideille objektivein 1-0.
Matsi alkoi eldarien kannalta mielenkiintoisesti, sillä kahden ensimmäisen vuoron ajan nämä saivat vain hakeutua parempiin asemiin keskelle pöytää. Tyranidien toisella vuorolla sitten alkoi tapahtua, kun kaikki yksiköt onnistuivat reserviheitoissaan, genestealerit ja hormagantit outflankkasivat kukin omalta puoleltaan, mawloc tuli ylös keskeltä dark reapereita ja loput armeijasta pöydälle normaalisti reservistä. Doom+quide osoittautui hyvin tehokkaasti isoja nidejä vastaan, sillä esim. pelkästään guardianit saivat 3 haavaa sisään mawlockiin ennen scatter laserin käyttöä. Tässä vaiheessa alkoikin vähän tuntua siltä, että tuleeko koko peli koostumaan siitä että vien isoja elukoitani yksi kerrallaan ammuttaviksi, mutta massalla päälle tuleminen osoittautui hyväksi strategiaksi. Kun eldarit joutuivat jakamaan tultaan, ei hormagauntteja tai genestealereita saatu kokonaan hengiltä ja myös hive jäi yhteen woundiin, eli meleeseenkin päästiin vihdoin.
Toinen guardianporukka otti kunnolla turpaan kahdelta hormagauntilta, mutta saivat nämä lopulta hengiltä ja olivatkin vitosvuoron lopussa yhden objektiivin kohdalla. Muut nidit saivat sitten ammuttua ja hakattua toiset guardianit hengiltä, ja bastionissa istuneet silleen ihan suhteellisen rasittavat pathfinderitkin päättivät luovutta saatuaan liikaa ampumista osakseen, joten vitosvuoron lopussa kolmesta muusta objektiivista yksi oli termaganttien hallussa ja kaksi muuta vielä jotenkin nidien ulottuvilla. Viimoinen pomppiminen olikin sitten se ratkaiseva, sillä guardianit menettivät oman objektiivinsa, kaksi muuta hyppivät poispäin nideistä ja termaganttien hallussa ollut objektiivi jäi juuri ja juuri riittävän lähelle yhtä näistä. Peli päättyikin tämän jälkeen, jolloin tyranidit veivät siis voiton 1-0, mutta täytyy kyllä myöntää että aikamoinen tuuri tuossa lopussa kävi, tasapeli tai eldarien voitto oli aika lähellä.
Kiitokset vielä Mikalle viihdyttävästä ja tiukasta pelistä, sekä Jannelle pelipaikasta.

Janne "dewil" Puhakka:"Zork's looters" vs. Timo "Timmon" Immonen: "Big Mek Gorba's Boyz"
Voitto Gorban boyzzeille objektiivein 3-2
"Zork yare a louuzy Mek! Ya mabbe bigger as me but my Mega Dreadz is bigger dan youza Deffdread!"
Örkkimekkien kannut ja pojat jyrisivät toisiaan kohti, koittaen siinä sivussa hallita viittä vaarallista pomppivaa kohdetta.
Jytinän loputtua kentällä oli vielä viisi Gorban kävelijää Zorkin yhtä vastaan, ja kaksi mobia Gorban boyzzeja gretchineiden ohella yhtä Zorkin boyzzijoukkoa vastaan, ja seassa myös Gorban lootaryhmä ja buggyt. Molemmat mekit itse saivat varata aikaa Dokin luo, samoin urhean rynnäkön Gorban boyzziryhmään tehnyt Zorkin liittolaisbossi.
"Dat was nice killin' Orkses splatted nice'n'pasty an lotsa Mekstuff" murisi Gorba kun leukaluun jäänteitä korvattiin adamantiumilla.
Kiitos Jannelle örkkisestä pelistä :)

III Punainen aamunkoitto
Parittelut:
-Miika "Koukku" Koukku: "Corsairs of Nah-Ka" vs. Anssi "Anzku^^" Pitkänen: Deathwing Company,
-Oula "Ogx" Kerkelä: ”Hive Fleet Nidhoggr" vs. Antti "Nyksy" Nykänen: Chaos Space Marines
-Antti "Stone Fist" Martikainen: "Ashkelon Prime Crusade" vs. Riku "Thalmar" Lehtimäki: ”Howlin' Wolf's Pack”
-Tapio "Babu" Törrönen: Imperial Guard vs. Petri "Stuka" Hyvärinen: "Tempus Edax Rerum"
-Kaarle "Pikku" Tukia: Space Wolves vs. Lauri "Entrooppi" Lattu: Kabal of the Dark Sun
-Timo "Timmon" Immonen: "Big Mek Gorba's Boyz" vs. Pekka "Pecu" Myller: "Da Speed Freakz"
-Miika "messerah" Kettunen: Necrons vs. Arttu "chibi" Tapio: Orks
-Jori "Pigchampion" Sara-aho: Space Marines vs. Timo "Dark Servant" Tahvainen: "Hive Fleet Manticore"
-Pekka "goddish" Tiihonen: "Karkkimaan leikkisät demonit" vs. Mika "Akim" Karvinen: Eldar
-Janne "dewil" Puhakka:"Zork's looters" vs. Sebastian "Gilaelin" Schiavone: "Kabal of Eternal Tears and Sorrow"
-Sami "Sami Jumppanen" Jumppanen: Imperial Guard vs. Joni "DraSa" Tanskanen: "Shas’O Ksi’m’yen Mont’yr Al’unir´s Hunter Cadre of Ksi’m’yen Sept"
Skenaario:
Ashkelon Primen yössä armeijat käyvät toisiaan vastaan. Kyseessä ovat kuitenkin vasta tunnustelevat iskut, joilla on tarkoitus selvittää vastustajien potentiaalia. Luonnollisesti tunnustelustakin pyritään tekemään tuntuvaa.
Skenaario: Annihilation + Vetäytyminen
Deployment: Dawn of War
Säännöt:
Yksiköt voivat vetäytyä kentältä, alkaen vuorosta 3. Tällöin niistä ei saa Kill Pointia. Jos kaikki toisen pelaajan yksiköt vetäytyvät/tuhoutuvat, lasketaan tulos kuitenkin Wipeoutiksi, koska taistelukenttä jää täysin toisen armeijan haltuun. Viimeisellä vuorolla Vetäytyminen ei aiheuta Wipeoutia. Vetäytyminen tapahtuu liikkumalla ulos omalta pöydän reunalta. Yksiköiden täytyy yltää kokonaisuudessaan koskettamaan pöydän reunaa, ennen kuin ne pääsevät suorittamaan vetäytymisen. Eli joka napin täytyy yltää sinne. Pikkutyttöjen tavoin peloissaan ulos juoksevista yksiköistä saa KP:n kuten normaalisti.
Edit. Lisätty vetäytymisen aikarajoitus
Edit. 2. Lisätty viimeisen vuoron vetäytyminen
Kierros päättyy 13. päivä seuraavaa kuuta. Armeijalistat valmiina samana päivänä.

Kierros 3
Tapio "Babu" Törrönen: Imperial Guard vs. Petri "Stuka" Hyvärinen: "Tempus Edax Rerum"
Voitto Mariineille pistein 4-7
Taistelu hajaantui kenttien reunoille, kun mopomarsut ja yksinäinen töppö lähtivät metsästämään nurkassa kököttävää Manticorea siinä epäonnistuen. Tankkeja hajosi puolin ja toisin ja ratkaisevat voittopisteet marsut hakivat hakkaamalla IG-jalkaväkeä tohjoksi.
Kiitokset Tapiolle hyvästä pelistä.
-Stuka-

III Kierros
Kabal of the Dark Sun (Lauri Lattu) vs. Space Wolves (Kaarle Tukia)
Voitto hukille tuhopistein 6-4
Kieron Voivodin katalat juonet menivät jälleen kerran mynkään. Alku näytti ihan kivalta, hukat ryhmittyivät vahvasti toiselle puolelle ja Mustan auringon Kabali toiselle. Laukauksia vaihdettiin, yksi Land Speeder posahti ja pari Ravageria tärisi. Kohta oltiinkin käsirysyssä keskikentällä, jossa Grey Hunterit murhasivat ensin Reaverit. Sitten sekaan tulivat Bloodbridet, jotka harvensivat hieman Huntereiden laumaa, kunnes kylkeen iskivät Thunderwolfit. Taistelun voittaminen jätti Hukkaratsastajat ja Harmaat metsästäjät avoimelle lähes koko tonttuarmeijan ammuttavaksi.
Toisella reunalla Voivodi Inkubus-joukkioineen otti yhteen SW Lordin kanssa, saaden tämän juuri ja juuri hengiltä ja vetäytyen sitten kentältä. Lentävä taikamiekka oli taas pahalla tuulella ja vei Voivodin voimakentän. Jokohan se seuraavaan taisteluun ymmärtäisi ottaa sieltä asehyllyltä jotain vähemmän hazardia...
Neljännen vuoroparin jälkeen tilanne oli 4-4 tasan ja näytti tontuille erinomaiselta. Pitkän matkan tulta oltiin saatu kivasti rauhoitettua hukkien armeijasta ja suurin osa pahvilaivoista oli vielä kuosissa. Sitten alkoi musta laser kimpoilla hukkien tankeista, näiden tiedusteluosaston ilmestyessä tonttujen selustaan. Ja se siitä sitten, kun peli päättyi kesken viidennelle vuorolle.
Joo, noppatuurista valittaminen on pikkumaista ja ärsyttävää, hence:
Ravagerien totaalinen kädetys oli taas jotenkin juhlavaa. Avoimessa maastossa nököttävän Predatorin tuhoaminen on vaan niin helvetin haastavaa. Sitä pirun tankkia ammuttiin varmaan n. 20 tuhosäteellä, sinne se kuitenkin jäi kentälle pönöttämään, tykkitornia ja telaketjuja vailla. Sen sijaan paikoilleen jumahtanut Speeder lieni pelin tähti, niittäen ainakin kolme pahvilaivaa riekaleiksi. Kerrankin kun osaan olla hölmöilemättä tontuilla, niin nopat tekevät sen puolestani.
No, sellaista se on. Uusia pahuuden juonia hautomaan ja kiitokset pelistä Kaarlelle.

Runedit\\ Saaks näitä Fantsusta? Ostaisin ihan uhallani.

-
Stone Fist
- Viestit: 179
- Liittynyt: Pe 12.09.2003 20:14
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Warhammer 40K - Verellä ja raudalla
III Kierros
Ashkelon Prime Crusade (Antti Martikainen) vs. Howlin' Wolf's Pack (Riku Lehtimäki)
6-1 (korjaa Riku jos olen väärässä) Ristiretkeläisille
Hukat pääsivät aloittamaan ja ryhmittivät kaikki kentälle saatavat joukkonsa keskelle kenttää Templareiden jäädessä reserviin odottamaan. Scoutti liikkeen jälkeen Huntterit ja Hukkajohtaja olivatkin melkein minun pöydän reunassa odottamassa mitä kummaa sieltä oikein oli tulossa. Omalla vuorollaan ritarit ajelivat tankeillaan kentälle ja lähistely ryhmät hyökkäsivät hunttereiden kimppuun. Hyppyreppumiehet onnistuivat saamaan aikaiseksi hikisen tasapelin taistelussaan kun taas ristiretkeläiset ja keisarin esitaistelija voittivat oman taistelunsa.
Rikua alkoi vaivata huono tuuri nopan heitossa jonka seurauksena edes Wolf lordin ja hänen retinuen hyökkäys ei saanut ristareita ja esitaistelijaa maahan vaan kuolivat niille paikoilleen. Eivätkä Hukkien pyöräilijät kerinneet taisteluun vaan kuolivat vindicaattoreiden ja lantikan yhteislaukaukseen.
Peli päättyi viidennellä vuorolla nopan päättäessä pelin loppumisesta.
Kiitokset Rikulle hauskasta pelistä!

-Put your trust in stone and iron - stone and iron have always been true friends of the Dwarfs.
Re: Warhammer 40K - Verellä ja raudalla
Kierros III
Kabal of eternal tears and sorrow ;___; (Sebastian Schiavone) vs. Zork's looters (Janne Puhakka)
4-4
Draw
Arelion Ulthan hykerteli ilkeästi, kun suuret örkkilootat ja pomo marssivat suoraan keskelle kenttää ensimmäisellä vuorolla, ihmetellen pimentoeldareiden poissaoloa vuorolla yksi. Deldareiden omalla vuorolla kaikki paatit sitten kohelsivat itsensä kentälle ja sekä wrackit kera haemonculuksen, että incubit archonin kanssa kävivät gang bangaamassa toisen örkkilootan, siinä missä leijojen keskitetty tulitus sai örkkipomon ja 'ard boyzit lahoamaan kahteen vuoroon. Örkkien ampuminen oli jokseenkin tehotonta ja pian lootatkin saivat kyytiä örkkien deplolla paikalla huristelleilta wrackseilta. Tässä vaiheessa peli näytti sangen mainiolta ja kaikki örkkilootat warbossia myöten oli telottu ja jäljellä olivat vain burnat trukissa, sekä sekalainen kasa walkkereita. Ikävä kyllä hänen kauneutensa Arelionin ylpeys oli tässä vaiheessa käydä lankeemuksen edellä, sillä walkkerit päättivät ryhdistäytyä ja ottaa omansa takaisin leijoista päästessään ampumaan lättyjään ja rutistelemaan näitä lähärissä. Tässä vaiheessa myös leijat (joista kuitenkin suurin osa oli vielä toimintakunnossa) kokivat eldareille jo niin tutuksi tulleen lance-syndrooman ja paineen alla ravagerit, warrut ja raiderit heittelivät lance-hitteihin pelkkiä kakkosia, saamatta yhtään kojetta alas. -.-" Tässä vaiheessa homma alkoi näyttää niin huisin jännittävältä, että Arelion koki parhaaksi liueta armeijoineen paikalta, jättäen jälkeensä vitosen tasoittavalle vain yhden ravagerin vastakkaiselle puolelle kenttää örkki-armeijaa, yrittämään viimeisen vuoron voittoa, puikottamalla yhtä walkkeria. Pahuuden laser kuitenkin suhahti metsään ja peli päättyi tasapistein. Kaiken kaikkiaan tapahtumarikas ja jännittävä matsi! Kiitoksia paljon jälleen kerran Jannelle. =)

Tyranid "Hive Fleet Nidhoggr" (Oula "Ogx" Kerkelä" vs. Chaos Space Marines (Antti "Nyksy" Nykänen)
2 pistettä nideille killpointein 8-3.
Pelin alussa pöydällä olivat rhino berzerkerien kera sekä nideiltä prime, warriorit ja termagantit. Kaaoksen vuorolla ei muuta tapahtunutkaan kuin muiden joukkojen saapuminen, nideillä hive tyrant, hive guardit ja zoanthropet hakeutuivat asemiin raunion taakse ja warrioreiden ensimmäinen laukaus räjäytti berzerkkerien rhinon. Kakkosvuorolla kaaos lähinnä vain paranteli asemiaan raunioiden ympärillä, mawloc söi berzerkkereitä ja nidit aloittivat etenemisen. Mawloc ei kuitenkaan vetänyt puoleensa riittävästi tulta, vaan aukealle uskaltanut tyrant tykitettiin matalaksi ja loput berzerkkerit kävivät hakkaamassa mawlocin hengiltä.
Seuraavat vuorot nidit sitten etenivätkin kohti mariineja, zoanthropet kestivät hirveän määrän tulta mutta eivät sitten muuta saaneetkaan aikaan ja jossain vaiheessa hive guardit saivat lantikan immottua ja rhinon tuhottua. Trygon tapettiin samalla tavalla kuin mawloc eli ampumalla ja meleessä, mutta ehti sekin sentään yhden rhinon hajottaa. Hotmagauntit lahtasivat toisen yksikön ruttomariineja ja genestlearit broodlordin kera jyräsivät pienemmän terminaattoriporukan saaden seuraavalla vuorolla loordin retinuensa kera kimppuunsa. Stealerit kuitenkin kestivät, ja voittivat seuraavalla vuorolla combatin yhdellä, seurauksena pöydältä ulos juossut loordi henkivartijansa kera. Tässä vaiheessa hormagauntit kävivät vielä tappamassa loput berzerkkerit, warriorit toisen obliteraattoriporukan ja peli loppuikin sitten kuudennen vuoron jälkeen.
Kiitokset vielä Antille pelistä, oli kyllä hyvin viihdyttävä matsi.

3. Kierros
Joni vs Sami
Shas’O Ksi’m’yen Mont’yr Al’unir´s Hunter Cadre of Ksi’m’yen Sept vs Imperial Guard
Voitto Taulle Wipeoutilla
Kyllä kyllä... eh... Ladybird of Luck istui kokopelin ajan olkapäälläni ja syljeskeli vastapuolelle.
Hiukan jännitti, kun Sami sai aloittaa pelin ja kun en ekalla vuorolla pimeydestä johtuen mitään saanut aikaan.
Mutta sitten kun Samin toinen vuoro oli ohi ja olin kärsinyt vain todella vähäistä vahinkoa, pystyi huokaisemaan helpotuksesta.
Huokauksen jälkeen alkoikin sitten se silmien pyörittely, kun IG:n tankkeja alkoi räjähdella tai muuten tuhoutua ja juoksipa osa IG:n väestä vielä pöydältä karkuunkin.
Ja samaa rataa jatkui peli melkein loppuun asti. Onneksi IG:kin onnistui muutaman KP:n saamaan, veteraanien tuhotessa Hammer Headin ja Chimeran liekittäessä toisen Firewarrior ryhmän tuhkaksi. Toinen Krootti pooppoon viimoinen taistelija juoksi karkuun komentoryhmän käsittelyn jälkeen.
Mutta kaiken kaikkiaan peli oli ihan mukava, vaikkakin kovin yksipuoleinen.
Kiitokset Samille pelistä.

Immune to illusions and scientifical blows.
Armed with black magic, spears and crossbows.
http://jonitanskanen.wix.com/dtd-design

Pigchampion
- Viestit: 189
- Liittynyt: To 04.11.2010 08:57
Re: Warhammer 40K - Verellä ja raudalla
Jori "Pigchampion" Sara-aho: Space Marines vs. Timo "Dark Servant" Tahvainen: "Hive Fleet Manticore"
8-4 Nideille
Tulipa hikiset paikat. Ensimmäisellä vuorolla ajeltiin ja parveiltiin paikalle ja toisella vuorolla ruvettiin rähjäämään. Mariinien ammunta oli turhauttavan hyödyntöntä, 4+ cover säästi sittiäisen jos toisenkin. Erityisesti söi miestä katsella yhden woundin päähän raastetun Ravener-lauman vetäytyvän laudalta turvaan. Vasta liekinheittimillä alettiin saada näkyvää vahinkoa aikaiseksi ja jopa pieniä toivon pilkahduksia, mutta nidien etumatka alkoi siinä vaiheessa olla turhan kova. Kuumottavia 40k hetkiä saatiin yhden Terminaattorin onnistuessa luvattoman monessa invuseivissä Ymgarl Genestealereiden kynsissä ja tämän lopulta voittaessa lähitaistelun viimeisenä miehenä. Uh!
Konetykkiä sai huudattaa henkensä edestä kuusi vuoroa, mutta tappiohan siitä sitten tuli. Suuria tunteita ja kasoittain ruumiita, kiitos pelistä!

Timo "Timmon" Immonen: "Big Mek Gorba's Boyz" vs. Pekka "Pecu" Myller: "Da Speed Freakz"
Killpointit 7-7, pisteet tasan 1-1
"We juz kicks Da Speed Freakz an' I is gonna be Da Biggest Mek on da Ashkelon, so go git 'em!" ärjyi Gorba. "But boss, is verry dark still" "Soz we waits a bit, dem speedanobs yo gonna hear 'em annyway stoopid git!"
Gorba piti tällä kertaa joukkonsa lähes kasassa, ja saapui taistelukentälle vasta Speed Freakzin jo jyristeltyä raunioiden keskelle. Gorban buggyt tuhosivat speedaajien trukkeja, yhdessä raunioihin juosseiden lootien kera. Vastapuolen lootien tulitus alkoi kuitenkin verottaa Gorban Rokkitkannuja, jotka olivat ajautuneet ulos suojakentästä.
Speed Freakzien Bikernobimob Bikerbossin kanssa kaahasi pitkän kurvin turboboostaten läpi koko kentän Gorban oikeaan laitaan. Melkein samaa vauhtia pieksivät hajalle Grushan Boyzzit, vain Grushan Powerklawi sai jotain aikaan. Seuraavaksi Nobit iskivät kiinni Hardhedin Shootaboyzzeihin, ja Gorbakin löysi itsensä etulinjasta. Deff Dread Ribbreika joutui myös taistoon bikernobien kanssa, ja pilkkoi kolme suurilla kynsillään, kestäen itse Speed Freakzien Warbossin kynnistelyn.
Ribbreika rokotti Bikernobeja vielä toisen kerran, vakka Bossi sitten vakuuttavasti kävelijän romuttikin. Lopulta Hardhedin Boyzzit pieksivät Speedbossin silkalla massalla.
Gorban liittolaiswarboss pienen pyöräpoikajoukkonsa kanssa jyrisi kentälle ja siisti pois trukkiboyzzeja, ja lopulta warbuggyt ja warbiket sekä kaksi kannua ampuivat Freakzien deffrollawagonia niin että se räjähti. Tässä vaiheessa aiemmin kentältä rasvarigrottien voimin kannettu Gorba haistoi voiton, mutta liian varhain! Aivoton liittolaiswarboss jäi räjähtäneestä wagonista tulvineiden Freakzien Shootaboyzzien tuleen ja kaatui pyöräpoikineen, ja Freakzien pelottava lootaparvi räjäytti molemmat vielä ehjät kannut.
Gorban Mega Dread pieksi Speed Freakzien Killakannuja, mutta viimeinen kieltäytyi hajoamasta edes Rippa Klawilla kokonaan. Speed Freakzien Shootaboyzzeja dakattiin urakalla Big shootilla ja Deff guneilla, mutta Mekkinsä johdolla niiden moraali kesti.
"Bahh.... Well we didntz loose either. I gotta get more of 'em Bikerz, an' more freakin' Lootaz too. An get me a Dok I wanna get dat fugly bikerchoppa off me back!"
Peli päätettiin vuorolla viisi, jolloin se olisi hyvin voinut päättyä muutenkin. Gorban poppoon voitto jäi jännästi yhden kannun hajoamisesta kiinni, lopussa kentällä oli vielä Speed Freakzien Shootamobi, Mekki, stunnattu kannu ilman aseita ja 13 lootaa, vastassaan Gorban warbuggyt, Mega Dread, 2 x 5 lootaa, Gretzinit ja kaksi melko runneltua Sluggaboyzmobia. Kill pointit siis tasan 7-7 vaikka ensihätään toisin laskeettiin.
Kiitos Pekalle hienosta örkkimätöstä, sain oivaa death star puree -kokemusta bikernobeilta, vain dreadin loistava kesto pelasti enemmältä tuholta.

kierros 3
-Miika "messerah" Kettunen: Necrons vs Arttu "chibi" Tapio: Orks
Killpointit 6-5 voitto necroneille
Olipahan tapahtumarikas peli, jossa Necronit oli rautaa ja Natsikesämökki lahoamatonta laivantekoainetta. Hyvin kummallisesti(noppien muodossa) edennyt peli noudatti necroneille tyypillistä kaavaa, Tomb Stalker kerää huomiota ja feilaa paineen alla, leijuva avaruuden kesämökki ei suostu hajoamaan ja leadershipit onnistuvat huonoista todennäköisyyksistä huolimatta kautta linjan. Peli alkoi Örkkien reippaalla aloituksella trukkien ja nobien puskiessa keskustaan leiriytyneiden necroneiden päälle. Leirintäalueen rauhan rikkoneet örkit saivat päälleen hirveän määrän necroneiden kuolemansäteitä, kohtuullisella tuloksella, yhden trukin pahvit pettivät ja trukki levisi niille sijoilleen örkkien suureksi pettymykseksi ja sisältö sai muutaman kuoleman säteen päälleen. Immortaalien ihmetellessä samaan aikaan pimeää säätä 12 tuuman päässä olevan vihollisen ampumisen sijaan.
Kierroksella 2 örkit pääsivät heti iholle koptien lennellessä kentälle ja suoraan sahat viuhuen immortaali kaartin kimppuun. Samaan ryhmään assaultoi vielä täysi poika ryhmä. Samaan aikaan torakka pääsi painimaan warbossin ja boyzien kanssa(taistelun tiimellyksessä sitten unohdin että yksikössä tosiaan oli se warboss ja en yrittänytkään lyödä sitä). Immortaali kaarti oli nimensä veroinen, 6/8 kuoli ja lordi koppasi kaksi haavaa sisään. Vastavuoroisesti lordi onnistui taikaviikatteellaan tappamaan peräti yhden örkin muiden ryhmän jäsenten antaessa lähinnä henkistä tukea 1:n muodossa(niin armori kuin attack heitoissa) onneksi ryhmän moraali noudatti samaa linjakasta 1, 2 linjaa ja -7:n combat resultista huolimatta immortaalit jäivät kentälle. Torakka onnistui myös huisin hyvin ja suhoi ilmaa örkkien ympärillä tappamalla yhden örkin ottamalla 3 sisään warbossilta ja feilaamalla fearless saven gg once again. Necronien vuorolla kuoleman säteitä ammuttiin lisää(monoliitti sai jonkun sortin aivohalvauksen ja ampui vain lähitorjunta aseillaan), immortaalit karkasivat örkkien selustaan ja ampuivat battlewagonin peräosaston kautta hajalle ja scarabit kiersivät ovelasti örkkien selustaan kohden raunioissa mönkiviä lootia. Meleessä torakka lopetti hengittämisen huitoen taas ilmaa neljän mallikkaan lyönnin verran(torakka ei myöskään onnistunut inikka testissään ja ei näin ollen päässyt irti meleestä hit and runilla). Destroyerit rohkeilivat ja ampuivat yden kptan hengiltä ja assaultoivat niiden päälle tuloksena yksi kuollut dessu ja yksi kuollut kopta.
3 kierroksella ard boyzit marssivat kohden selustaan pompanneita immortaaleja, nobit assaultoivat kesämökkiä ja toinen warbos lopetti yhden warrusquadin elämän. NEcronien mallikas linja meleessä jatkui siis. Kierroksen suorittaja oli kesämökki, kyseinen mööpeli otti sisään 6 str 10 hittiä ja ainakin 12 str 9 hittiä ja lopputuloksena oli ainoastaan immobilized ja hieman tärisseet kulmahirret. NEcronien vuorolla lordi ja immortaalit yrittivät hämmentävää teleportti pakoa ard' boyseilta mutta turhan rohkeasti tuloksena mishap ja teleporttaus suoraan raunioon ard boyzien viereen, lordi feilasi dangerousterrain testin ja otti lepiä ja immortaalit ampuivat 5 ard boyzia poies. Scarabit suorittivat uskomattoman chargen lootien kimppuun ja onnistuivat pysymään hengissä perille saakka.
4 kierroksella örkit jatkoivat kesämökin pieksäntää ja hakkasivat sekä toisen dessuryhmän että immortaalit meleessä(7 haavaa sisään ja 6 1:stä armorsaveihin ryhmä jatkoi siis uskomattoman hienoa ykkösten sarjaa varsin linjakasta porukkaa siis). Toinen warru ryhmä oli jo paennut alta pois tässä vaiheessa. Lootien ja scarabien melee eteni tasaisissa merkeissä molempien nakertaessa toisiltaan yksiköitä vähän kerrallaan. Kesämökki otti taas hirveän läjän autohittejä ja ainut saavutus örkkien osalta oli 1 weapon destroyed, joka ei luonnollisesti vaikuta pääaseen toimintaan. Necronien vuorolla lepovuorossa ollut lordi nousi pystyyn ja porttasi tälläkertaa onnistuneesti poies ard boyzien ulottuvilta, jäljellä ollut destroryhmä ampui keskellä seisoneen örkki tankin hajalle ja monoliitin whip tuhosi sekä koptan että toisen boyz squadin 1 mieheen ja warbossiin. Meleessä scarabit suorittivat viimein, tuloksena voitto 1 pisteellä meleessä, pakoon pötkineet lootat ja kiinniotto 2 inikalla. Melko hyvä suoritus unitilta joka on tähän mennessä hävinnyt käytännössä kaikki meleet(myös taukkien palomiehiä vastaan...). Tässä vaiheessa peli oli kääntynyt necroneille, mutta viidennen kierroksen aikana nobit onnistuivat viimein lahottamaan kesämökin ja tilanne oli taas tasan. Pelin ratkaisevat laukaukset ampui jäljellä ollut dessu unitti joka ampui warbossin kaverina olleen boyzin 3+:n coverista huolimatta ja ratkaisi pelin näin ollen 6-5 necronien hyväksi, kun peli sattui sopivasti päättymään 5 kierrokselle.
Kiitokset hauskasta pelistä vastustajalle, mukavan tasainen matsi ja sopivan outoa noppatuuria puolin ja toisin.

Kierros 3:
Pekka "goddish" Tiihonen: "Karkkimaan leikkisät demonit" vs. Mika "Akim" Karvinen: Eldar
Leikkisät demonit imivät sielut eldareista tuloksin 9-3
Molemmat oli pelin alussa aika hukassa, eldarit ei olleet nähneet demoneja koskaan eikä demonit leikkiensä keskeltä ole kolistellut eldareita paria kertaa enempää...
Pelistä itsestään ei taida jälkipolville jäädä suurempaa tarinaa, eldarit sulivat nopeasti demonien röpötystuleen ja pieksäjäisiin.
Avatar kaatui Loc:n ja thirsterin yhteis kurnutukseen kierroksessa, wraithlord aloitti pelin väärältä laidalta ja käytti vuorot tallustaessa taisteluun päin vain havaitakseen olevansa viimeinen vastarinta... koppasi se tosin matkalla immotun soulgrinderin lohdutukseksi...
Kaiken kaikkiaan miellyttävä/viihdyttävä peli.
Kiitokset Mikalle peliseurasta.

Kierros III:
Miika "Koukku" Koukku: Corsairs of Nah-Ka vs. Anssi "Anzku^^" Pitkänen: Deathwing Company
Tulos: 2-0 Miikalle, peli jäi pelaamatta aikahitsauksen takia
Deathwing päätti kierreltyään ja kaarreltuaan Eldarien asemia, että harkinta on kuitenkin uljauden parempi osuus ja vetäytyi odottamaan parempia tilaisuuksia iskeä kirottujen xenojen kimppuun.
Eli: peliä ei ehditty pelata, lisäajasta huolimatta. Peli päätettiin kuitenkin Koukun hyväksi, sillä vastapuoli leikki ensin tavoittamatonta ja sitten perui kaikki varsinaiselle kierrosajalle sovitut pelit.
Samalla voisin huomauttaa, että koittakaa hitto soikoon olla edes yhteydessä vastapuolenne kanssa. Jos on niin kiire, ettei ehdi, niin ei kannata sitten sekaantua tällaisiin liigoihin.