Roolipelikampanja Old Worldissä
Roolipelikampanja Old Worldissä
Tervehdys ihmiset!
Peliporukkamme on aikeissa aloitella kesän ratoksi faban maailmaan sijoittuvaa roolipelikampanjaa. Allekirjoittanut päätyi tulevan kampanjan pelinjohtajaksi, ja nyt pitäisi alkaa suunnitella tarkemmin pelin sisältöä. Siksi käännynkin kunnioitettujen sotavasaralaisten puoleen: olisiko teillä kenties kokemuksia tai ajatuksia 'hammerin maailmaan sijoittuvista ropelluksista? Tiedättekö hyviä valmisseikkailuita tai muuta käyttökelpoista materiaalia, mieluiten jotakin, joka olisi ilmaiseksi netin kautta saatavilla?
Peliä tullaan pelaamaan Savage Worlds systeemillä (tästä syystä päädyimme käyttämään faban maailmaa, SW kun kaipaa jonkinlaisia miniatyyrejä, ja warhammereitä sattui olemaan kaapit pullollaan). Kampanja tulee sijoittumaan Keisarikunnan maille. Täysin auki on kuitenkin vielä minne, ja mihin aikaan. Sijainnin ja aikakauden tulisi jotenkin olla suotuisia taistelua ja muuta toimintaa sisältävälle seikkailemiselle. Ehdotuksia otetaan vastaan tähänkin liittyen.
Näillä näkymin pelaajat tulisivat valitsemaan hahmoikseen Sigmarin soturipapin, jonkinlaisen velhon sekä joko ihmis- tai kääpiöpalkkasoturin.
Niin että millaisen seikkailun sitä tuollaisen ryhmän päänmenoksi nyt sitten kehittäisi?

- Kaapelikala
- Viestit: 4446
- Liittynyt: Ma 30.06.2003 13:43
- Paikkakunta: Espoo
Re: Roolipelikampanja Old Worldissä
Heitä ne kaaoksen maille painimaan demoneiden kanssa :D.
Myös Wanha Enemy Within -kampanja on kait hyvä, jos sen jostain saat käsiisi.
Myös Wanha Enemy Within -kampanja on kait hyvä, jos sen jostain saat käsiisi.
- Kaapelikala
- Viestit: 4446
- Liittynyt: Ma 30.06.2003 13:43
- Paikkakunta: Espoo
Re: Roolipelikampanja Old Worldissä
War of the Beard vois olla kanssa hieno. Tai sitten sisällissodan aika (milloinkas se nyt oli). Tai pistä pelaamaan Skaveneita epäkuolleita vastaan.
Myös Mordheimin tai Mousillionin tutkiminen osaa olla kivaa. Pistä tutkimaan jotain vanhaa linnaa, jossa sattuukin asumaan vampyyriperhe. Laita ajamaan kaaoskultti pois, mutta vahingossa itse liittyvätkin mukaan. Mikä vaan toimii, fabassa kun kaikki on mahdollista.
Voithan heittää vaikkapa warppiportaalin läpi läpsimään smurffeja ja kaartilaisia.

Enemy Withiniähän kehutaan vähän joka paikassa. Tietääkö kukaan onko sitä mahdollista saada ostettua mistään? Ei googlettelulla löytynyt muuta kuin epämääräisiä pdf-latauksia.
- Kaapelikala
- Viestit: 4446
- Liittynyt: Ma 30.06.2003 13:43
- Paikkakunta: Espoo
Re: Roolipelikampanja Old Worldissä
Enemy Withininä voi kokeilla amazoneista tai muista nettikirjakaupoista tai ebaysta tai vast. paikasta käytettynä.
Re: Roolipelikampanja Old Worldissä
http://www.nobleknight.com/Wisva kirjoitti:Enemy Withiniähän kehutaan vähän joka paikassa. Tietääkö kukaan onko sitä mahdollista saada ostettua mistään? Ei googlettelulla löytynyt muuta kuin epämääräisiä pdf-latauksia.
Tuolta ostin aikoinaan ainakin ekan osan. Hinta tosin taisi olla kohtuu suolane.
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi
Re: Roolipelikampanja Old Worldissä
No onhan tuolla kyllä hintaa...
Mutta heitelkääpä vielä kokemuksia/ajatuksia hammermaailman roolipelikäytöstä. Varmaan täällä liikkuu porukkaa, joka on pj:nä tai pelaajana wanhan maailman parissa puuhastellut?

- Karl Van Dieter
- Viestit: 342
- Liittynyt: Su 15.01.2006 17:45
- Paikkakunta: Lappeenranta
Re: Roolipelikampanja Old Worldissä
Itse olen koonnut peliporukan, jonka kanssa ollaan nyt tahkottu läpi Paths of the Damned kampanjaa. Ollaan tosin vasta ensimmäisessä osassa menossa, mutta toistaiseksi on mahtunut hienoja ja yllättäviä hetkiä peliin mukaan. Porukkani koostuu Korkeahaltiasta, joka on välskäri (barber-surgeon), Puolituisesta, joka on palkkion metsästäjä (bounty hunter), kahdesta keisarikuntalaisesta sotilaasta (soldier) ja aikoinaan mukaan kuului myös tilealainen palkkasoturi (mercenary), joka kuitenkin kuoli tuossa muutama sessio takaperin. Hänet on nyt korvannut mystinen kaveri, joka tuntuu osaavan tapella, mutta myös käyttää magiaakin (tämä tosin on vain haltian tiedossa toistaiseksi). Tämä kaveri on uraltaan Näkijä (Seer) ja matkalla täysivaltaiseksi noidaksi. Toinen sotilaista on fanaattinen sigmariitti, ja kun hän meni sekaisin päästään, hän alkoi uskoa Sigmarin puhuvan hänelle ja kertovan totuuksia. Hän oli muuttumassa selootiksi hyvää vauhtia, kunnes Kohtaloiden Muuttaja, (vanha vihtahousu Tzeentch) päätti muuttaa hänen elämäänsä. Sigar käänsi hänelle selkänsä, ja samalla hän myös parantui mielisairaudestaan, mutta on ottamassa itselleen uuden, todellisen Jumalan, jota seurata... salassa tietysti.
"Your prayers shall not reach into my heart!" - Amorphis
Re: Roolipelikampanja Old Worldissä
Terve,
Me ollaan pelailtu palkkasoturikampanjaa Keisarikunna Stirlandissa ja Sylvaniassa.
Pelin tarkoituksena on laajentaa WHFB:n kokemusta: sankarimätön sijaan keskityimme varsin kuolevaisiin rajaseutujen asukkaisiin, jotka olosuhteiden pakosta ja epätoivon vimmassa alkoivat taistella kaaoksen ja epäkuoleman voimia vastaan. Porukan ympärille kokoontui sekalainen jengi asetaitoisia tyyppejä, ja muutamien onnistuneiden taisteluiden jälkeen porukan maine kasvoi sikäli suureksi, että he alkoivat saada työtarjouksia, mainetta ja lopulta myös valtaa (linna, läänitys).
Pelaamme satunnaisesti suurempia koitoksia WHFB:n säännöillä, mutta suurin osa pelailusta on tavallista roolipelijutustelua hahmojen suulla. Alunperin teemana oli lähinnä palkkasoturijengin värvääminen ja johtaminen hankalissa tilanteissa, poliittiset erimielisyydet, Sigmarin tehokkaan julma uskonto yms. jutut, joille löytyy ihan peruskirjoista (WHFB, WHFRPG) hyvää tukea. Myös johtoporukan keskinäisistä erimielisyyksistä on syntynyt hauskaa peliä. Emme pelaa valmisseikkailuja, koska hahmojen luonne ja palkkasoturijoukon johtamisen logiikka ajavat tarinaa kyllin mehukkaasti eteenpäin. Englanninkielinen Warhammer-empire.com tarjoaa joitakin ideoita ja linkkejä, joista voi olla hyötyä.
Pelin tematiikka on laajentunut aika lailla alkuperäisestä viihdepelaamisesta. Keisarikunnan - tai ainakin tämän kulmakunnan ihmisten - selviytyminen on vaakalaudalla, ja on pakko kysyä, kuinka kovan hinnan sankarit ja kansalaiset ovat valmiita maksamaan säilyttääkseen henkiriepunsa. Voiko epäkuolleiden kanssa liittoutua örkkejä vastaan? Voiko kaaoksen voimia (puskamagia) käyttää Keisarikunnan vihollisten lyömiseksi? Voiko rohkea ja menestynyt sotapäällikkö haastaa säätyhierarkian ja ottaa kreivillisen armeijan komennon, kun paikallinen aatelisto on joko kuollut tai korruptoitunut? Mikä on ihmisten ja kääpiöiden liiton arvo ja hinta? Kenet voi uhrata, jotta muut saisivat elää? Onko taistelu toivotonta - ja jos on, onko sille vaihtoehtoa?
-ile