Andromedus: Aseveljet osa 1 - Keisarin Hylkäämä

[Icingdeath]

Noniin, Aseveljet Trilogian ensimmäinen osa on viimein valmis, ja minun lisäkseni tarinan on suureksi osin kirjoittanut mahtava ANDROMEDUS, ja tämän takia tarinan kirjoitustyyli saattaa vaihdella hyvinkin paljon. Elikkä siis tämä tarina on "Erikoisosa" Andromeduksen "Andromeduksen tarinoita" sarjaan ja minun "Uskonpuhdistus" sarjaani. Tarinan kirjoittaminen hänen kanssaan on ollut kunnia tehtävä, sillä kyseinen henkilö on myös oma suosikki kirjoittajani Sotavasaran Foorumissa.


Aseveljet
Osa 1: Keisarin Hylkäämä


Minoris – linja oli vaikuttava näky. Pitkä linnoitusketju oli kilometrejä pitkä, ja se oli kestänyt satoja vuosia paikallaan lukuisista hyökkäyksistä huolimatta. Sen historia voittamattomana taisteluasemana saattaisi kuitenkin muuttua hyvin pian.

1800 - Myrskylintu – kuljetusalus

”Hän on nyt keisarin mies, ja katuu entisiä tekojaan. Etkö halua uskoa sitä?” Oberon kysyi veli Diviatorilta, keisarin esitaistelijalta, heidän istuessaan Myrskylintu – kuljetusaluksen matkatilassa. ”Minulle hän on minulle petturi siinä missä kaaosjumalien käskyläiset joita hän on palvellut. Hän petti koko adeptus astartesin, ja jos se olisi minusta kiinni, hän olisi jo maksanut synneistään kalleimman mahdollisen hinnan.” Diviator sanoi hiljaa. Veli Oberon oli hetken hiljaa, ja mietti toverinsa sanoja. ”Mutta mestari Dante luottaa häneen---” ”Sitten Dante on hölmö! Jos hän on pettänyt verienkelit jo kerran, hän voi tehdä sen koska vain uudestaan.” Keisarin esitaistelija sanoi raivoisasti, samalla vilkuillen silmät viiruina huoneen toisessa päässä lähimmän upseerinsa Jasoniuksen kanssa istuvaa palkkasoturipäällikkö Andromedusta, miestä, jonka hän näki suurena petturina ja kerettiläisenä. ”Minäkin tiedän mitä hän teki jaostollemme, enkä minäkään hyväksy hänen tekojaan, mutta hän on taistellut veli Danten rinnalla monta kertaa, ja todistanut useasti olevansa keisarille uskollinen soturi. Emmekö voisi antaa hänelle toista mahdollisuutta ennen kuin tuomitsemme hänet?” Oberon kysyi. Diviator ei vaivautunut vastaamaan, vaan loi ainoastaan Oberoniin vihaisen katseen ja sulki sitten silmänsä mietiskelyä varten.

Andromedus istui Jasoniuksen kanssa kujetusaluksessa. He kuulivat mitä Oberon ja Diviator keskustelivat.
"Luulen että he eivät tarkoita sitä, Jasonius sanoi, Diviator ei varmaan ole vielä nähnyt sinua taistelussa."
"Olen varma että Diviator tarkoittaa mitä sanoo. Mutta minulla ei ollut muuta mahdollisuutta. Tein sen mitä minun täytyi. Mutta enää en petä keisaria."
Jasonius oli hetken hiljaa ja he kuuntelivat kuuulutuksen jossa sanottiin heidän saapuvan hetken päästä Minoris linnakkeeseen.
"Andromedus, olen tuntenut sinut pitkään ja olen henkeni sinulle velkaa koska pelastit minut. Mutta älä anna hänen häiritä."
Andromedus katsoi vanhaa ystäväänsä hetken. Hän nousi seisomaan ja tuli synkän oloisen keisari esitaistelijan eteen.
"Tiedän mitä puhuit minusta. Mutta en kanna kaunaa. Minä tein mitä minun täytyi mutta en koskaan ole murhannut yhtään jaostostasi. Olen muuttunut mies. En petä keisaria, enkä imperiumia enää koskaan."
Esitaistelija katsoi Andromedusta silmiin ja sanoi: "Sinä olet silmissäni petturi ja ansaitsisit keisarin armon. Mutta en jaa sinulle kuoleman tuomiota koska veli Dante saattaisi suuttua. Ei ole tapaa jolla voit kääntää pääni, petturi."
Andromedus oli hetken paikallaan ja hän käveli pois ja huokaisi raskaasti.
Silloin matkustajatilan ovi aukesi, ja sisään astui vanha mies pitkässä kaavussa. ”Olemme perillä. Valmistautukaa.” Scorpio Loganius, keisarin inkvisiittori, sanoi.

1815 – Minoris – linnoitusketju, keskialue

Myrskyhaukan suuret panssariovet avautuivat hitaasti, kun palkka – ja avaruussoturit marssivat kurinalaisissa riveissä ulos kuljetusaluksesta Diviatorin ja Andromeduksen johdolla. Vastaanottokomitea oli jo heitä vastassa. Noin tusina miestä käsittävä keisarillisen kaartin cadian – osaston komento pataljoona seisoi hieman hajallaan myrskylinnun edessä, odottaen. Loganius käveli Diviatorin ja Andromeduksen ohi, ja käveli joukkoja komentavan everstin luokse. ”Hornwall, mikä on tilanne?” Inkvisiittori kysyi jäykkäilmeiseltä everstiltä. ”Necron joukot ovat kasaantuneet muutamien kilometrien päähän täältä, ja heidän liikehdinnästään päätellen voimme odottaa hyökkäystä hyvin pian, sir. Heillä on miesylivoimaa noin kuusi yhtä meikäläistä vastaan, ja on hyvin mahdollista, ettemme näe enää aamunkoittoa.” Eversti vastasi synkästi, yrittäen silti näyttää järkähtämättömältä vaaran edessä. Loganius pystyi silti näkemään miehestä, että hän pelkäsi. Inkvisiittori kääntyi lähteäkseen oman seurueensa pariin, mutta pysähtyikin äkkiä. Hänen huulilleen nousi harvinainen hymynkare. ”Eversti Hornwall, olette arvioineet tilanteen väärin.” Hän totesi kuuluvalla äänellä. ”Sir, laskuni ovat tarkkoja.” Eversti sanoi takaisin loukkaantuneena. ”Luuletteko tosiaan, että tulin tänne ilman ainuttakaan valttikorttia?” Loganius naurahti, ja osoitti taivaalle. Useita aluksia lähestyi planeettaa pintaa. Monet keisarillisen kaartin sotilaat tuijottivat valtavia aluksia ällistyneinä, uskomatta silmiään. ”Ordo Malleus.” Inkvisiittori sanoi hiljaa, ja käveli sitten seurueensa luo. ”Harmaat ritarit” Eversti Hornwall henkäisi ällistyneenä.

Niin kuin oli jo sanottu, Minoris linja oli vaikuttavaa katseltavaa. Se oli muuri jonka täytti kymmenet tulikorsut. Andromedus käveli muurin reunalle ja katseli sitä. Tämä linnake oli hänelle tuttu. Hän oli taistellut täällä ennenkin.
Sata vuotta sitten hän taisteli täällä kaaosta vastaan. Hän muisti tuon päivän. Se oli ollut hänen ensimmäinen taistelunsa. Hän oli taistellut peräänantamattomasti ja oli saanut kersantin viran.
Mutta se oli ohi, jo kauan sitten.
Hän näki keisarin esitaistelijan, Diviatorin, asettuneen myrskylinnun ulkopuolelle polvilleen, miekkansa kahvaan nojaten.
”Keisarille henkemme uhraamme.” Hän lausui hiljaa, ja syventyi sitten rukoukseen.
Andromedus polvistui myös ja rukoili hiljaa keisarin anteeksiantoa. Hän oli monesti tehnyt tätä mutta koska edes Keisarin esitaistelija ei hyväksynyt häntä, ei varmasti hyväksynyt keisarikaan.

Oberon katsoi Andromedusta, joka rukoili keisarin anteeksiantoa. Hän tunsi myötätuntoa soturia kohtaan ja hyväksyi hänet. Hän uskoi Andromeduksen todella katuvan menneitä tekojaan. Kuitenkin hän näki Diviatorin, joka katsoi palkkasoturia hyljeksivin silmin. Hän nousi maasta, tuhahti halveksivasti palkkasoturipäällikön rukouksille ja käveli pois.
Oberon meni Andromeduksen luo kun tämä oli lopettanut rukouksensa.
”Veli Diviator halveksii sinua. Hän pitää sinua petturina menneiden tekojesi tähden. Mutta minä luotan sinuun koska Dantekin uskoo sinuun.”
Andromedus kääntyi avaruusmerijalkaväen soturia kohti.
”Minä rukoilen joka ilta keisarin anteeksiantoa. Mutta jos Diviator ei tule uskomaan minuun, minulle ei ole vapautusta.”
”Veli Diviator ei tunne sinua. Mutta minä tunnen sinun sisimpäsi, ja uskon sinun löytäneen uskosi jälleen. Sinä ja hän, te yhdessä olette meidän avaimemme voittoon, Andromedus. Näytä Diviatorille mihin pystyt.”
Andromedus hymyili ja käveli matkoihinsa.

Diviator oli jo muurilla ja järjesteli puolustusta. ”Loganius, miten sait harmaat tulemaan auttamaan meitä? He ovat osa Ordo Malleusta, demonin metsästäjiä. Luulin että olisimme saaneet tänne vahvistuksia Ordo Xenoksen joukoilta.” Diviator kysyi vanhalta inkvisiittorilta. ”Hekin suostuvat joskus auttamaan, demoneja tai ei, jos koko ihmisrotu on vaarassa. Sitä paitsi, heidän joukkonsa olivat paljon lähempänä kuin Ordo Xenoksen lähimmät joukot, ja he vastasivat nopeammin hätä kutsuumme.” Inkvisiittori vastasi. Diviator hiljeni hetkeksi, ja mietti taistelu suunnitelmaa. ”Keisarillisen kaartin joukot levittäytyvät pitkin muuria. Inkvisition joukot ja me suojelevat muurin itäistä päätä, ja petturin joukot läntistä.” Hän sanoi viimein pitkän harkinnan jälkeen. Loganius hiljeni, ja katsoi maahan. ”Älä sano Andromedusta petturiksi, sillä hän taistelee tänään rinnallamme. Sinun on kohdeltavana häntä kuin taistelutoveriasi. Kolmastoista musta ristiretki lähestyy, muukalaiskansat vaanivat ihmiskunnan porteilla. Meillä on tarpeeksi ongelmia ilman ihmisten välisiä kahnauksia.” Loganius sanoi vihaa äänessään. ”Hän on kerettiläinen, ja hän on tehnyt lukuisia rikkeitä, varsinkin minun jaostoani vastaan. Keisarin esitaistelijana minä en voi… Enkä halua antaa hänelle hyväksyntääni, saati anteeksiantoa.” Diviator sanoi järkähtämättömänä. ”Hyvä on. Ihailen uskonlujuuttasi, mutta en halua minkäänlaisia konflikteja välillänne.” Vanha inkvisiittori sanoi hiljaa. ”Kunhan hän vain pysyy poissa tieltäni.” Diviator sanoi myrkyllisesti, jatkaen komentojen jakamista sotilaille.

Jasonius puristi bolt pistooliaan kun kuuli mitä Diviator sanoi.
”Rauhoitu, en halua huonompiin väleihin hänen kanssaan.”
Palkkasoturi vastahakoisesti päästi irti bolt pistoolistaan ja kuunteli ohjeet.

Syrjässä kaikkien katseilta, nuori avaruussoturi veli Metallus katseli Jasoniuksen ja Andromeduksen pientä välikohtausta sivustalta. Tämä siis oli kuuluisa Andromedus, palkkasoturi josta hän oli kuullut niin paljon. ”Mahtava petturikoira.” kuten veli Diviator tapasi sanoa. Hän tarkasteli kaksikon käyttäytymistä tarkkaan. Jasonius vaikutti olevan fanaattisen uskollinen Andromedukselle. Hän oli raivoissaan Diviatorin solvauksista, ja näytti siltä, että ellei Andromedus olisi estänyt häntä, Jasonius olisi yrittänyt tappaa keisarin esitaistelijan siltä seisomalta. Metallus ajatteli itsekseen pitää Jasoniusta silmällä. Hän oli menettänyt jo tarpeeksi tovereitaan ja ystäviään, eikä kaivannut enää lisää turhia ruumiita. ”Ruumiilla” hän viittasi tietysti Jasoniukseen, jos hän todella yrittäisi tappaa Diviatorin taistelussa, Metallus naurahti ilottomasti.

1830 - Minoris – linnoitusketju, muurit

Minoris-linjan muurit täyttyivät juoksentelevista sotilaista jotka yrittivät päästä määrättyyn paikkaan. Kapteeni Cassius oli ottanut paikan läntisessä päässä mihin Andromedus oli mennyt joukkoineen. Hän oli nähnyt Andromeduksen taistelussa ja tiesi että olisi turvassa hänen puolellaan. Cassiuksesta oli tullut yhden taistelun aikana kokeneempi mitä voisi saavuttaa edes puolessa sadassa taistelussa. Hän tunsi vihollisensa, hän tunsi vihansa.

”Keisarin armo suojelee meitä, ja hänen pyhyytensä karkottaa pahuuden ympäriltämme!” Soturipappi Argon julisti inkvisition joukoille, yrittäen nostattaa sotilaiden taistelumoraalia. ”Me olemme keisarin mahtavimmat! Me emme luovuta, vaikka vastustajamme olisivat ylivoimaisia, ja me tulemme saamaan suurimman mahdollisen palkkiomme teoistamme, vapautuksen synneistämme! Me emme tunne väsymystä tai heikkoutta, ja ennen kaikkea, Me emme tule tuntemaan pelkoa!”

Diviatoria hymyilytti jälleen. Hän ei tiennyt miten Argon onnistui siinä kerta toisensa jälkeen, mutta hänen puheensa ja rukouksensa nostattivat aina kaikkien mielialaa, ja jokaisen oli helpompi sotia tuntematonta vihollista vastaan kun heillä kaikilla oli jokin yhteinen syy, minkä vuoksi he tiesivät taistelevansa. Jokin, minkä edestä he mielihyvin uhraisivat henkensä. Keisari. ”Hyväksy mikä thansa haaste, antamatta periksi minkään edessä, vaikka mikä olisi!” Diviator julisti temppeliherroille, jotka kaikki toistivat hänen sanansa kuorossa.

Metallus tähyili muurilta horisonttiin. Hyökkäys alkaisi hetkenä minä hyvänsä. Hänen lähellään veli Damienin ryhmä tarkisti varusteitaan, etenkin miekkojaan. Damienissa ja hänen ryhmässään oli jotain… Outoa. heidän verenhimoisuutensa vastasi verienkelien raivoisuutta, ja vihasivat asemasotaa yli kaiken. Hänen mielestään ”lähitaistelussa on enemmän kunniaa kuin bunkkereissa istuskelemisessa” Tämä saattoi olla totta, mutta se ei ole tapa jolla taisteluita voitetaan. Metalluksen mieleen hiipi aavistus että Damienillä ja hänen tovereillaan ei ollut edes käynyt mielessä pysyä muureilla tulittamassa necroneita suunnitelman mukaisesti. Hänen täytyi mainita tästä Oberonille ennen konfliktin alkua.

Inkvisiittori Loganius seisoi linnoitusketjun komentotulipesäkkeen sisällä, tähyillen kiikareilla taivaan rantaan. Huoneessa olivat hänen lisäkseen vain hänen seurueensa, muutama keisarillisen kaartin komentaja, ja eversti Hornwall. Tunnelma oli hyvin kireä, sillä kaikkien mielessä pyöri ajatus, että jokainen näistä kuluvista hetkistä saattaisi jäädä heidän viimeisekseen. ”Ironridge, ota sinä komentoosi kahdeksaskymmenesneljäs plutoona. Barrington, ota sinä sadaskolmaskymmeneskuudes.” Hornwall sanoi kahdelle komentajalle. ”Kyllä sir.” Komentajat sanoivat lähes samaan ääneen ja poistuivat huoneesta. ”Toivon tosiaan, että tukijoukkosi riittävät, inkvisiittori.” Eversti sanoi Loganiukselle hermostuneesti. ”Älä pelkää. Jos kestämme keskiyöhön asti, saamme lisää vahvistuksia verienkeleistä. Jos emme, tiedämme ainakin että taistelumme on viivyttänyt vihollisia paljon, ja että verienkelten tukijoukot luultavasti lyövät heidät saavuttuaan.” vanha inkvisiittori sanoi hiljaa. Ennen kuin eversti Hornwall ehti vastata, Loganius laski äkkiä kiikarinsa, ja kääntyi ympäri. Hänen naamansa oli täysin vakava, ja hänen täytyi sanoa vain kaksi sanaa saadakseen everstin ymmärtämään tilanteen.

”Se alkaa.”

1845 – Minoris - linnoitusketju

Eversti Hornwall katsoi kiiltävää massaa joka lähestyi nopeasti ja varmasti. Necronit olivat kahdensadan metrin päässä kaartin ja muitten joukkojen asemista. Kaikki säntäilivät paikoilleen ja ottivat tukevan otteen aseistaan. Harmaat ritarit kohottivat monien mielialaa, sillä noista uljaista sankareista oli kerrottu monta tarinaa ja jotkut näkivät niitä vasta ensi kertaa.
”Tykistö, kranaatinheittimet, Tulta!” Hornwall huusi.
Tykistö ampui keskityksen necroneitten etulinjaan. Panokset räjähtivät korvia huumaavina posahduksia ja kymmeniä necroneita kaatui.
”Pitäkää tuli koko ajan, älkää tunteko pelkoa.”
Tykistö tulitti parhaansa mukaan lähestyviä necroneita jotka tulivat jättimäisenä laumana kohti keisarillisia joukkoja.

”Olkoon vihanne aseenne, uskonne haarniskanne!” Argon saarnasi.
Kaikki olivat moraalissa ylimmillään ja valmiina ampumaan milloin hyvänsä vihattua vihollista. Metallus puristi bolteriaan tiukasti käsissään. Jokainen hänen käsiensä lihas ja nivel olivat jännittyneet ampumaan heti kun he saisivat käskyn. Metallus naurahti. Hän oli jo niin lähellä kuolemaa että hän oli jo pelon tuolla puolen.

Andromedus rohkaisi palkkasoturejaan parhaansa mukaan. Viisi kuudesosaa palkkasotureista oli tullut taisteluun, loput olivat jääneet vartioimaan laivoja. Yhdeksänsataa miestä oli Andromeduksen komennossa.
”Älkää antako armoa sillä sitä ette itsekkään saa!”
Hornwallin käsky kuului kaiuttimista.
”TULTA!”
Kilometrin pitkä jono tuliaseita laukaistiin necroneitten rivistöön. Aseet niittivät necroneita maahan kuin kymmenet viikatteet heinää. Satoja kaatui maahan tuhoutuneina ja toimintakyvyttöminä. Mutta necroneitten määrä oli mahtava, niiden joukot ylettyivät horisonttiin saakka. Lukemattomat aseet niittivät maahan keisarin vihollisia ja tykistö hajotti necroneitten rivejä nopeaan tahtiin, mutta aina löytyi uusia necroneita tuhoutuneiden tilalle.
Äkkiä tuleen vastattiin. Vihreitä gauss aseen panoksia alkoi lennellä halki ilmojen kohti linnaketta. Niitä lensi keisarillisia joukkoja kohti vähintään yhtä paljon kun he olivat yhteensä ampuneet. Vihreät gauss aseen säteet lävistivät kaartilaisten ruumiita ja myös muutama inkvisitiosta päätti keisarin palvelemisen.
Andromedus suojautui tappavalta tulelta bunkkerin seinää vasten. Hän näki kun hänen miehiään kuoli hänen ympäriltään muutama.
”Vastatulta!” Andromedus huusi ja ampui boltterillaan vihollisen linjoihin. Hän tähtäsi tarkasti ja tiesi että ammukset olisivat liian kalliita tuhlattavaksi. Hän näki kun necroneita kaatui mutaan. Palkkasoturi tiesi tehtävänsä, keisarin vihollisten tappaminen.
Hän tunsi saman tunteen kun hän oli tuntenut vain kaksi päivää sitten. Sama tunne, mutta jollain tavalla se oli voimakkaampi. Kuoleman läsnäolo. Hän ajatteli tätä taistelua viimeisekseen mutta nyt hän tunsi sen. Tämä olisi hänen viimeinen taistonsa. Hän hyvittäisi keisarille mitä oli tehnyt kauan sitten. Hän tunsi oikeutetun vihan sisällään.
Hän huomasi vieressään kuolleen autokanuuna ampujan. Panoksen lataaja oli ottanut laserkiväärinsä ja ampui aukosta. Andromedus sanoi sotilaalle että tämä ottaisi panokset ja lataisi hänelle. Hän tarttui autokanuunaan ja karjaisi kaikilla voimillaan.
”Keisarin puolesta!”

Taistelukenttä kaikui huudon voimasta ja se rohkaisi muitakin. Pelokkaat ottivat aseensa uudestaan käyttöön ja huusivat keisarin pyhää nimeä. Haavoittuneet keräsivät voimansa jatkaakseen.
Diviator kuuli huudon ja tiesi kenelle tämä kuului. Ehkä Andromedus tosiaan saattoi katui tekojaan ja oli lojaali keisarille. Ehkä. Luultavasti ei.
”Hmph. Petturilla on suuri vaikutus omiin joukkoihinsa.” Diviator sanoi Argonille, joka nyökkäsi myöntymisen merkiksi.

Loganius katsoi päämajasta taistelevia joukkojaan. Hän huomasi miten he keräsivät rohkeuttaan, mutta Necronit olivat jo melkein muurilla. Mutta hän tiesi että he voittaisivat. Heidän täytyi voittaa. Koko ihmiskunnan puolesta.

Necronit avasivat kovimmat aseensa paksun muurin porttiin. Se hajoili ja lohkeili mutta pysyi siinä, juuri ja juuri. Ylempi Palkkamestari Jasonius oli juuri muurin päällä ja monet hänen johtamastaan pataljoonasta kuoli.
”Taistelkaa miehet, älkää antako periksi.”
Jasonius ampui bolt pistoolillaan necroneita jotka olivat jo vaarallisen lähellä. Enää kymmenen metriä ja lähimmät olivat jo muurilla.
”Tappakaa edessä olevat, voimme ainakin viivyttää heitä.
Mutta vaikka miten kaikki tulittivat, mikään ei näyttänyt pysäyttävän itse kuoleman irvikuvien etenemistä.

Diviator oli ottanut bolt pistoolinsa esille ja ampui necroneita. Vaikka hän olikin tarkka ampumaan, ja lähes jokainen hänen luotinsa riisti yhden necron soturin hengen, hän halusi palavasti lähitaisteluun, vuodattamaan vihollistensa verta keisarinsa nimeen. Tänään olisi huono päivä kuolla, jos hän tietäisi, että he häviävät. Olisi hyvä päivä kuolla, jos hän tietäisi antavansa henkensä voiton puolesta. Necronit pääsivät muurille ja alkoivat oitis hakkaamaan ja ampumaan muuria ja porttia kaikin voimin. Diviator oli jo huomannut että portti oli jo alkanut halkeilemaan ja se heilui rajusti iskujen voimasta. Se ei kestäisi enää kovin kauaa. Hän juoksi muurilta pois ja meni portin eteen. Diviator polvistui ja nojasi miekkaansa vasten. Hän alkoi laulamaan hymniä keisarille hiljaisella äänellä, pyytäen suojelusta joukoilleen ja itselleen, ja voimia lyödä hänen vihollisensa.

Argon ampui aseellaan vielä loputkin panokset loputtomaan necron mereen ja liittyi sitten Diviatorin seuraan portin eteen. Oberon huomasi toverinsa ja hyppäsi ystäviensä seuraksi, mutta ennen sitä hän heitti kaksi kranaattia alas muurilta. Kaksi kranaattia niittivät vihollisia maahan portin edestä. Temppeliherrat olivat menettäneet vain yhden miehen mutta moni oli haavoittunut. Metallus oli kehittynyt tavallisesta taistelijasta näiden muutamien taisteluntäytteisten kuukausien aikana jo veteraaniksi. Hän ei ollut Diviator, Oberon tai Argon, mutta hänestä oli tullut jo todella hyvä soturi. Hän muisti kaiken mitä hänelle oli opetettu. Niin kuin itse keisari oli joskus sanonut Adeptus Astarteteista, ”Eivätkä he tule tuntemaan pelkoa.” Metallus otti lauseen kirjaimellisesti. Hän ei tulisi tuntemaan pelkoa. Hän oli valmis kuolemaan uskonsa puolesta, vaikka olikin vain 20 kesää vanha, eli todella nuori avaruussoturin mittapuulla. Hänestä oli tullut Avaruusmerijalkaväen sotilas. Yksi imperiumin parhaimmistosta. Hän ja Mustat Temppeliherrat keräytyivät johtajiensa luo. Damienin ryhmä oli ensimmäisenä valmiina alhaalla. He janosivat päästä taistelemaan lähitaistelussa. He olivat iloisia saadessaan mennä alas odottamaan, miekat kädessään, valmiina tappamaan keisarin puolesta joka ikisen muukalaiskoiran, joka yritti tunkeutua sisään porteista.

Jasonius tunsi alla olevan muurin murtuilevan ja tiesi että kohta olisi aika B suunnitelmalle.
Muuri tosiaan oli murtumassa kun hurjat pariahit hakkasivat sitä palasiksi.
Yhtäkkiä kuului kuulutus. Se oli Loganiuksen ääni.
”Kaikki paitsi kaarti, kokoontukaa alas. Kaartilaiset, muistakaa suunnitelma.”

Eversti Ironridge kuuli käskyn ja käski pataljoonansa perääntyä tukikohdan muurin luo joka oli viidenkymmenen metrin päässä. Hän itse ampui vielä muutaman hyödyttömän laukauksen necroneitten massaan.
Hän kuitenkin huomasi oikealla kuolleen luutnantin, hänen veljensä.
”Anton!” hän huusi epätoivoisesti.
Hän tunsi vihaa ja epätoivoa. Valitettavasti ne olivat hänen viimeiset tunteensa kun tappavan vihreä gaussi säde iskeytyi hänen rinnastaan läpi. Ironridge kaatui polvilleen, puolet rintakehästään verisenä rauniona. Hän oli kuollut ennemmin kuin hän ehti kaatui maahan.

Palkkasoturit ja Temppeliherrat kokoontuivat kahdenkymmenen metrin päähän portista ja odottivat että necronit tulevat sisään. Andromedus jakeli käskyjä.
”Ampukaa kaikella mitä teillä on, älkää rynnätkö lähitaisteluun ennekuin vihollinen on vain viiden metrin päässä teistä. He kokosivat hajonneita muurin palasia lisäsuojaksi ja kasasivat myös laatikoita ja aseita. Lippaat tosin otettiin. Niitä ei saanut ei heittää hukkaan.
Muuri särkyisi muutamasta iskusta ja he näkivät suuren portin raoista jo pariahit. Metallus ampui ja osui yhtä niistä päähän.
”Ei vielä Metallus”, Oberon sanoi, ”Odota vielä hetki, niin saat taistella sydämesi kyllyydestä.”
Andromedus haki muurin viereen tippuneen lipun joka kuului cadianeille. Hän otti sen oikealla kädellään. Hän juoksi Jasoniuksen viereen ja laittoi lipun maahan ja veti esiin boltterinsa.
”Hyväksy mikä tahansa haaste…” Diviator sanoi.
”…Antamatta periksi….” Argon jatkoi.
”…Minkään edessä!” Oberon lopetti lauseen, hammasta purren, valmiina taisteluun.
”Keisarin puolesta!” Andromedus huusi juuri kun portti murtui ja necronit ryntäsivät heitä päin suurena teräs laumana.

Aika tuntui matelevan. Sekunnit tuntuivat minuuteilta necroneiden joukkojen vyöryessä eteenpäin. Diviatorin päässä pyöri sillä hetkellä paljon ajatuksia, mutta ne kaikki keskittyivät enimmäkseen samaan asiaan. Andromedukseen. Hän terästi jokaisen lihaksensa valmiiksi taisteluun. Hän ei voinut hävitä petturikoiralle taistelussa yhteistä vihollista vastaan. Hän oli keisarin esitaistelija. Kerettiläispalkkasoturi ei voinut olla häntä mahtavampi. Ainakin niin hän ajatteli itsekseen. ”Keisarin puolesta!” Hän karjaisi keuhkojensa pohjasta, ja otti muutaman askeleen eteenpäin, kohti metallista joukkiota joka saattaisi olla hänen elämänsä viimeinen näky.

Kommentteja toivotaan...

[Fire_Heart]

HIENOA mahtava tarina

[Adanedhel]

Mahtava tarina... Tota kannatti odotella "kärsivällisesti".....
UPEETA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
MAHTAVAAA

[Asavarkull]

Aivan fantastisen super loistava stoori LISÄÄÄ!!!!!!!!!!!!!

[Andromedus]

Joo tällä viikolla tulee aika varmasti lisää. Kiitos kun olette jaksaneet kommentoida minun ja Icingdeathin tarinoita. Kiitos!

[Icingdeath]

Joo, kiitos kehuista, lisää tulee pian varmasti aivan pian...

[Andromedus]

Muuten se vielä että on kunnia työskennellä Icingdeathin kanssa kun hän kirjoittaa niin hyviä tarinoita. Teemme ehkä yhteistyötä jatkossakin.

[Rokottaja]

Tehän rustaatte hyviä tarinoita kuin koneet.

[Icingdeath]

Muuten se vielä että on kunnia työskennellä Icingdeathin kanssa kun hän kirjoittaa niin hyviä tarinoita. Teemme ehkä yhteistyötä jatkossakin.

Kiitos, tässähän ihan punastuu :oops: , ja todella hyviä (Ehkä foorumin parhaita) tarinoita itsekkin teet...

Tehän rustaatte hyviä tarinoita kuin koneet.

Ainakin yritetään parhaamme ... Nyt on varmistettu, että jatko-osa tulee viimeistään viikonloppuna.

[Adanedhel]

jippii, mut ei koneet saa noin ihmeellisen hyviä tarinoita, vertaisin hmm...
Hankala sanoa, kun genre on vähän erillainen, mutta your da best..

[Andromedus]

Kiva kun sanoit noin mutta toi foorumin paras on vähän liioittelua mutta jos tuo on oma mielipide niin kiitos todella paljon. Oma mielipiteeni nimittäin on että sä oot yks parhaista kirjoittajista ja erotut massasta.

Vielä kakkos osasta, oon saanut tehtyä jo neljä sivua tekstiä ja varmaan tulee ihan laatu tavaraa. Kiitos Adanedhel, ja kaikki muut.

[naulapaa]

oli ihan hyvä tarina,vaikkakin nää tarinat on aika samanlaisia,mutta kyllähän tämmösiä lukee ...

[Skavengeneral]

Hyvä alku, tarvii mennä lukemaan kakkososa

[osmelo]

Loistava tarina taas... kimpassa te kun teette noi nii hyviä tulee!

[Argonath]

Ihan kiva. Boltpistoolin ja gaussgunin oisi voinut suomentaa Myrskylintu tuo mieleen ihan muita juttu Ukkoshaukka tai joku muu olisi parempi.

[Icingdeath]

Ihan kiva. Boltpistoolin ja gaussgunin oisi voinut suomentaa Myrskylintu tuo mieleen ihan muita juttu Ukkoshaukka tai joku muu olisi parempi.

Hmm... Totta. Outoa että ollaan suomennettu se noin, sillä toisessa osassa joka on jo ilmestynyt lukee "myrskyhaukka"

[Andromedus]

Niin, minä ainankin suomensin gaussi kiväärin. Muuten kolmannen osan kirjoituksen aloitan tänään.

[Adanedhel]

Hurraaa.......... *taputtaa kädet sijoiltaa*