"Epäkelpo lomake" tyyliset virheet kirjautumisessa pitäisi olla nyt historiaa. T. ylläpito

Popon Empireä

Isot pojat esittelevät pieniä miehiään.
popo
Viestit: 320
Liittynyt: To 07.10.2004 21:20
Paikkakunta: Espoo

Popon Empireä

Viesti Kirjoittaja popo »

Hoi

Olen saanut hankittua kameran ja pitihän sitä päästä heti kokeilemaan. Tarkoituksena onkin ollut laittaa empire armeijani ihmisten ihmeteltäväksi jo pidemmän aikaa, mutta ilman kameraa on ollut hieman vaikeata. Näin alkuun tulimaagi. Tavoitteena on laittaa loput figut viikonloppuna taikka viikolla ja ehkäpä jaksan turinoida enemmän silloin myös.

---
Oli vauhti päällä niin sain koko revohkan kuvattua jo nyt.
Inspiraatio armeijani luomiseen tuli Medieval Total War II:sta, jossa ristiretkeläis armeijani sisälsi uskon kiihkoilijoita, ritareita ja tukiyksiköitä. Lisäksi oli kovasti halua päästä eroon paniikki heitoista, that said 80% joukoista tuli hankittua 7. edikan aikana. Valitisin oranssin väriksi, koska sitä ei juuri näy ja koska se on huomiota kiinnittävä. Niinpä oranssia onkin sitten jokaisessa miniatyyrissä enemmän tai vähemmän. Siellä sun täälä on hieman jotain yksityiskohtia jotka ovat jäänet laiskuutta tekemättä. Basejen reunat pitäisi myös maalata mustalla, ajattelin vain että ei niin haittaisi kun käytän movement trayta.

Kuva
Perhepotretti

Kuva
Taustalla näkyykin hieman seuraava projekti

Kuva
Näin CMON:ssa tämän gamezonen griffonin, joka oli tosi hieno. Onneksi joukkoja on niin, muutoin niin tämäkin saa jonkin verran peliaikaa. Tulinen miekka valoittui aika tyylikkäästi.

Kuva

Kuva
Halusin tehdä tuli maagin, koska se on mielestäni hienoin kahdeksasta koulukunnasta. Mielestäni varsinkin staffissa olisi pitänyt tummentaa tulta jyrkemmin.

Kuva
Vaihdoin vanhat maagin kuvan pois pienemmiksi.

Kuva
Warriorpriestit. Saatan joskus vielä palata näihin takaisin ja maalata nuijat hohtaviksi.

Kuva

Kuva
Näitä oli todella mukava tehdä, johtuen siitä että erilaisia miniatyyreja on todella paljon. Näin jossakin nuo roikkuvat nuijat, joka paransi mielestäni yksikön ilmettä hyvin paljon.

Kuva
Sieltä löytyy gamezonen hierophanth (tai jotain) ja specialist gamesilta frenzied mob.

Kuva
Ritareissa olivat ensimmäiset greenstuff kokeiluni. Harmi vaan että greenstuff oli niin vanhaa, että se halkeili hieman

Kuva
Aikoinaan oli tarkoitus, että tekisin itse noille kilvet jotenkin, mutta on sitten jäänyt tekemättä. Tuon tabardin ympäri on myös ollut tarkoitus laittaa hieman ketjua vyön korvikkeeksi.

Kuva

Kuva
Tämäkin oli varsin mukava yksikkö tehdä johtuen monipuolisuudesta, vaikka ei välttämättä siltä vaikutakkaan.

Kuva
Ensimmäisen ja jälkimmäisen tykin maalauksen välissä oli niin paljon aikaa, että en enään osannut maalata niitä samannäköisiksi.

Kuva
Helblasterin vieressä ovat objektive markerini.


En tiedä palaanko näihin vielä joskus, mutta kovasti olisi halua lisätä Greatsword yksikkö. Figuiksi haluaisin kuitenkin ricco's rebublican guardia, since haarniska, tai jonkin muun mielenkiintoisen vaihtoehdon, mutta ne ovat kalliita ja hankalia hankkia. Lisäksi on nuo muut projektit mitä tekisi mieli tehdä. Mistä tulikin mieleen, löytyykö jostain hyviä vertailukuvia west windin norfolkista verrattuna GW:n figuihin tai ihan vaan parempia kuvia kuin mitä tuolla yhtiön sivulla on?


Edit://: Lisäsin kaikki kuvat ja paransin hieman maagin kuvia.
Viimeksi muokannut popo, Pe 04.11.2011 17:17. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
Furinji
Viestit: 2834
Liittynyt: To 28.08.2003 18:44
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Popon Empireä, firemage

Viesti Kirjoittaja Furinji »

Hoh loistava idea tuo tulilintu ja flagellantin jalkojen ruopimat ruohotupsutkin käytetty hyödyksi liekkeihin näköjään. Tykkään. Tuleepa himo ryövätä ideoita hieman mordheimiin.
Avatar
Remos
Viestit: 1252
Liittynyt: La 31.10.2009 18:18
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Popon Empireä

Viesti Kirjoittaja Remos »

Aika pirun päheetä oranssia!

Kuitenkin, juuri siitä oranssista olisi hieman sanottavaa. Ratsumiesten ratsujen panssarit ovat kovin flatin näköisiä. Niihin voisi toivoa hieman räväkämpää highlighttia tai blendausta. Kyllä siitä näkee, että highlight on, etten oikeastaan tiedä onko siinä vain kamera tehnyt temput..
Toinen huomautuksen aihe on oranssi kaikenkaikkiaan. Ratsupanssarit ovat metallia. Ne on siis maalattu oransseiksi, mutta miksi ne näyttää aivan samalta kuin sulat ja viirit? Ei kangasoranssi koskaan ole samanlaista kuin maalioranssi. Kankaaseen enemmän syvyyttä, koska laskostuksiin tulee oikeesti paljon tummempi väri.

Mutta silti, aika päheen näköinen setti sulla!
"Sotun sääntö numero kahdeksan: Ignooraa Remos aina."
Avatar
smaxx
Valvoja
Viestit: 8416
Liittynyt: Ti 13.02.2007 16:29
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Popon Empireä

Viesti Kirjoittaja smaxx »

Onhan tämä tyylikkäimpiä armeijoita mitä on pelikentillä nähty ! Ehjä ja persoonallinen kokonaisuus, joka nappi huolella tehty, ja teemaväri sitoo armeijan todella hyvin. Huoneistokeskuksen joukot kun vyöryy päälle, niin vastustaja ei voi kuin avata kämpän ovet ilmaiseen hinta-arviointiin.

Palavat miekat on tuon tyylikkään kokonaisuuden high light, etenkin tuossa isossa ryhmäkuvassa.
Nopat ja Taktiikka Ry
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Liity Nopat ja Taktiikka Pelien sopiminen -ryhmään : https://www.facebook.com/groups/553301271491198/
popo
Viestit: 320
Liittynyt: To 07.10.2004 21:20
Paikkakunta: Espoo

Re: Popon Empireä

Viesti Kirjoittaja popo »

Kiitos kommenteista!
Remos kirjoitti:Aika pirun päheetä oranssia!

Kuitenkin, juuri siitä oranssista olisi hieman sanottavaa. Ratsumiesten ratsujen panssarit ovat kovin flatin näköisiä. Niihin voisi toivoa hieman räväkämpää highlighttia tai blendausta. Kyllä siitä näkee, että highlight on, etten oikeastaan tiedä onko siinä vain kamera tehnyt temput..
Toinen huomautuksen aihe on oranssi kaikenkaikkiaan. Ratsupanssarit ovat metallia. Ne on siis maalattu oransseiksi, mutta miksi ne näyttää aivan samalta kuin sulat ja viirit? Ei kangasoranssi koskaan ole samanlaista kuin maalioranssi. Kankaaseen enemmän syvyyttä, koska laskostuksiin tulee oikeesti paljon tummempi väri.

Mutta silti, aika päheen näköinen setti sulla!
Onhan niissä panssareissa joitakin kerroksia. Taisin vain tappaa ne pois kun washasin ehkäpä liian innokkaasti mustalla. Tarkoitus oli kyllä tehdä tummaa panssaria, jotta olisi paljon kontrastia kirkkaan oranssin kanssa. Taidat olla oikeassa kankaan ja panssarin suhteen. Mietinkin, että minkä takia tabardi näyttää minusta epäonnistuneelta. No pistetään greenstuffailun kokemattomuuteni piikkiin.

ps. Parhaat ideathan on aina ryövätty muilta ;)
Avatar
Routasydän
Viestit: 621
Liittynyt: To 22.09.2005 18:02
Paikkakunta: Turku

Re: Popon Empireä

Viesti Kirjoittaja Routasydän »

Näitä harvoja oikeasti helvetin hienoja Empire armeijoita mitä oon nähny :D Lisää tätä!
Avatar
Remos
Viestit: 1252
Liittynyt: La 31.10.2009 18:18
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Popon Empireä

Viesti Kirjoittaja Remos »

Kylläkyllä, mutta älä ota huonona palautteena, se oli vain kritiikki, itseasiassa pidän väriteemastasi todella paljon!
Popo kirjoitti:ps. Parhaat ideathan on aina ryövätty muilta ;)
Niinhän ne tuntuu olevan : D
"Sotun sääntö numero kahdeksan: Ignooraa Remos aina."
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Galleria”