Khador: Aloittelijan Old Witch teemalista, 35pts

Noppakerhon demopäivästä intoutuneena lähdin rakentelemaan omaa listaa. Tier-listat tuntui helpolta tavalta päästä liikkeelle, kun valinnanvaraa on selvästi vähemmän. Aluksi katselin ihan perus Winterguardia, Widowmakereitä yms. ja Sorschaa tai Iruskia. Noi vaikutti aika suoraviivaisilta, ja olisivat varmaan siinä mielessä aloittelijaystävällisiä.
Old Witchin stealth-teema alkoi kuitenkin kiinnostamaan. On varmaankin haastavampi pelata, mutta tuosta "monimutkaisuudesta" johtuen armeija pysyisi varmaan kiinnostavana pidemmän aikaa.
Tier 4 vaatimusten jälkeen, ei jäänyt paljon valinnanvaraa, mutta kaikki noi yksiköt näytti ihan hauskoilta. Kaksi Kossiitti-yksikköä tuntuu vähän paljolta kun ei nuo ole kovin kummosia, mutta toisaalta niillä saa Yurin ilmaiseksi, eli 3pt verran hyvitystä. Warjackien valintakin oli helpohko, kun tuon Auguryn myötä kannattanee ottaa ampuvia jackejä. Spriggan tai Kodiak olisi myös kiinnostaneet, ehkä noista toisen voisi vaihtaa.
Tämä olisi ainakin suht yhtenäisen oloinen poppoo, ja estetiikka on minulle iso osa harrastusta. Noihin warjackeihin jos maalaisi reilummin vihreitä osia punaisten sijaan niin eivät näytttäisi niin ulkopuolisilta. Ehkä jotain whitewash-camojakin.
Mitäs olette mieltä, turhautuuko aloittelija tällaiseen listaan satavarmasti? (Olen kyl aika sinnikäs..)
Invisible Army, 35pt
Old Witch of Khador, -3pt
+Scrapjack
Decimator, 9pt
Decimator, 9pt
Greylord Ternion 1+2, 4pt
Greylord Ternion 1+2, 4pt
Kossite Woodsmen 1+5, 4pt
Kossite Woodsmen 1+5, 4pt
Yuri the Axe, 0pt
Manhunter, 2pt
Manhunter, 2pt
T1: All Units Stealth during 1st round
T2: Yuri the Axe, free (3pts)
T3: Begin with upkeep spells
T4: 1 AOE Forest per warjack, All Units Pathfinder during 1st round
Augury: Witch and 'jacks ignore clouds and forest for LOS
Yuri: Kossite & Manhunter gain Treewalker

Nopat ja Taktiikka Ry
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Re: Khador: Aloittelijan Old Witch teemalista, 35pts
Old Witch on vähän erilainen Khador casteri. Sitä ei pelata kovin paljoa Suomessa (maailmalla enemmänkin), joskin se on kyllä tosi hyvä ainakin mun mielestä.
Peliä aloittaessa kannattaa harkita haluaako tuplata samoja valintoja. Mieluummin kehottaisin ostamaan erilaisia juttuja niin pääsee pelaamaan monipuolisempia pelejä ja listoista löytyy todennäköisemmin jotain, millä vastata pelin haasteisiin.
Ensinnäkin jaskat. Decimator on käsittääkseni ihan jees. Toisen vaihtaisin kuitenkin johonkin muuhun, ihan vaan sen monipuolisuuden nimissä. Noista sun lempparivaihtoehdoista Spriggan on tosi hyvä ja muutenkin hieno vekotin. Lisäksi sillä on reachi, joka on tosi kiva Khadorilla. Ja se on kyllä monipuolinen jo siinä että pystyy ampumaan niitä flare kranaatteja. Kodiakilla on pathfinder, millä ei witchin kanssa tee niin paljon, koska se pystyy sen antamaan spellillä muutenkin halutessaan. Se osaa toki juosta ilmaiseksi ja sillä on, oliko nyt grab and smash nimeltään aseissaan. Mutta mieluummin suosittelisin lämpimästi Spriggania, jokaisella on tietty omat lempparinsa, mutta Spriggan taitaa olla mun..
Kossite woodsmanit on pelissä vähän altavastaajia. Niillä on ihan kivoja ominaisuuksia, mutta se on se niiden RAT 4 (eihän se ollut peräti 5, eihän?), joka tekee niistä aika kuraa. Loppujen lopuksi ne ei vaan taida oikein osua asioihin. Tämä on suurin yksittäinen syy siihen, että Witchin tierilistaa ei oikein pelata, koska noita Kossiteja pitää ottaa useampia. Lisäksi ne ei oikein saa mitään witchiltä. Edes tuo ekan rundin stealth ei oikein auta niitä, koska eivät ole pöydällä.
Manhunterit ovat ihan kivoja. Greylord ternioneja en myöskään lähtisi aloitellessa tuplaamaan.
Jos witchillä haluat pelata, niin kannattaa miettiä mitkä yksiköt saavat niistä sen upkeepeistä eniten irti. Sillä on taika joka antaa camouflagen ja pathfinderin, eli tekee jostain yksiköstä tosi hyvin metsää hyväksikäyttävän yksikön ja antaa metsässä ihan julkean hyvän DEFin. Se auttaa eniten hyvön deffin (13+) yksikköä, joka ei muuten osaa liikkua metsässä. Itse olen miettinyt sitä ratsuväkeä (Iron fang..), joka saisi tuosta DEF 17:ta parkkeeratessaan ekan vuoron juoksulla johonkin metsään. Toinen spelli, iron flesh antaa myös julkean DEFin kenelle vaan, mutta toimii parhaiten jo korkean Defin omaavilla. Perinteisesti niitä on ollut winterguardit (UAn kanssa DEF 14) ja Kayazy assassinit. Näitä kahta yksikköä siis viljellään Khadorilla tosi paljon koska niin monella casterilla on tuo Iron Flesh, mistä nämä yksiköt tykkäävät. Itse en tosin oikein lämpene Kayazyille.
Eli eipä muuta, aika paljon vaan omia mielipiteitä, eli lopulta tee toki miten ite tykkäät. Kapteeni on käsittääkseni Suomessa pelannut eniten tuota Old Witchin tier-listaa, joten voinee kertoa kokemuksistaan.

“The enemy isn't men, or women, it's bloody stupid people and no one has the right to be stupid.”
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
-
Der Dexter
- Viestit: 3734
- Liittynyt: To 22.08.2002 22:54
- Paikkakunta: Leppävaara
Re: Khador: Aloittelijan Old Witch teemalista, 35pts
alkuun jättäisin tierit sikseen, kuten etenkin myös yksiköiden ja valintojen tuplaamisen
niillä pääsee paljon paremmin alkuun, kun ei rajoitu alussa, ja pelaa monipuolisemmin. muutenkin tierit ehkä voi tuntua yksinkertaisemmalta, mutta monet niistä ovat rajoittavia, sekä aika erilaisia normipelityyliin nähden, eivätkä aloittelijalle kovin yställisiä ole, etnekään Old Witchin

Aliquando Insanire Iucundum Est
Re: Khador: Aloittelijan Old Witch teemalista, 35pts
Kannustavia nämä kommentit täällä =)
No onhan se omastakin mielestä totta, että tier-listat valintojen tuplaamisineen tuottavat yleensä figuja, joita ei sitten oikein muissa listoissa saa järkevästi hyödynnettyä. Näillä voi myös olla vaikea pelata tai sitten ei. Toisaalta jos tätä listaa miettii kokonaisuutena, niin eihän listanrakennuksessa "häviä" yleispätevään figukokoelmaan nähden kuin yhden (tai kaksi) yksikköä Kossiteja ja yhdet Greylordit. Kaikille muille löytyy käyttöä monissa muissakin listoissa. Jos tuon "hinnan" on valmis maksamaan, niin mikäpä siinä. Tosin kannattaisin myös toisen Decimatorin korvaamista esim. Sprigganilla monipuolisuuden nimessä. Silloin pitäisi mahdollisesti luopua toisesta Manhunterista tai korvata toinenkin Decimator Kodiakilla.

Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Khador: Aloittelijan Old Witch teemalista, 35pts
Eikös Decimatorit tule pelkästään siinä Khadorin muovijakkiboksissa? Eli alkuun voisi ihan hyvin ostaa pari kappaletta niitä ja magnetisoida kaikki tykit ja muut aseet sopimaan molempiin jakkeihin? Lisäksi sekä Greylordit että Kossitet taitavat olla aika vanhoja ja siten halpoja figuja, eli isoa vahinkoa ei tapahdu vaikka niitä vähän liikaa ostelisikin.
"Dear Game Designer. Rock is cheese. Paper is fine.
Regards, Scissors. "
Regards, Scissors. "
-
Der Dexter
- Viestit: 3734
- Liittynyt: To 22.08.2002 22:54
- Paikkakunta: Leppävaara
Re: Khador: Aloittelijan Old Witch teemalista, 35pts
kannustavia ehkä joo, mutta sen jälkeen kun on saanut peruskäsityksen pelistä, niin kyllä monipuolinen pelaaminen antoi parhaiten antia, jolloin figukokoelman rajallisuus rajoittaa tosi nopeasti pelejä, sekä sitten kossiitit ja gaylordit ovat niitä vähemmän nähtyjä yksiköitä myösen, joiden tuplaaminen etenkin on vähän 50/60. Punakoneelta löytyy kyllä muitakin kivoja alkuyksiköitä sekä pikkusooloja, joilla leikkiä. etenkin soolojen tuplaaminen alussa on aika tylsää, kivempi se on pelailla erilaisilla, vaikkakin yuri ja manhuntterit ovat oikeasti melko kiva moduuli, vaikkakin ovat parempia esmes strakhovin tai butchereiden kanssa, puhumattakaan eVladista.
mutta kukin tietysti tyylillään, sekä tavallaan, ja tuon kanssa ainakin oppii pelaamaan, tappeluun kun ei mennä kuin omilla ehdoilla tai tulee kansiin...
mutta kukin tietysti tyylillään, sekä tavallaan, ja tuon kanssa ainakin oppii pelaamaan, tappeluun kun ei mennä kuin omilla ehdoilla tai tulee kansiin...
Aliquando Insanire Iucundum Est
Re: Khador: Aloittelijan Old Witch teemalista, 35pts
Kiitokset hyvistä kommenteista. Varmaan tuo on viisasta hyllyttää tier-listat ja viritellä jotain muuta. Noitaan voi palata sitten myöhemmin jos kiinnostaa, ja katsoa josko joku olisi maailmalla tuota teemalistaa pelannut niin saisi vähän vinkkiä. Kourallinen jotain yleisimmin käytettyjä yksiköitä joilla leikkiä lienee kait sittenkin paras tapa päästä pelin makuun.
Joo ja en minä nyt varsin kannustusta ollut vailla, hyvä vain kuulla suoraan jos joku lista on erityisen kehno aloittelijalle. Uskon kyllä kokeneita pelaajia tässä.
Joo ja en minä nyt varsin kannustusta ollut vailla, hyvä vain kuulla suoraan jos joku lista on erityisen kehno aloittelijalle. Uskon kyllä kokeneita pelaajia tässä.
Nopat ja Taktiikka Ry
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Pääkaupunkiseudun pelikerho
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Khador: Aloittelijan Old Witch teemalista, 35pts
Vähän myöhässä tulee, mutta onneksi nuo muut viksut ovat jo saaneet sinut puhuttua ympäri...
Old Witch on erinomainen casteri, etenkin Steamroller-skenaarioissa jo feattinsa puolesta todella vahvoilla. Ei sillä, ei Khadorilla huonoja castereita ole kuin Zerkova, ja senkin huonouden jotkut kyseenalaistavat. Erityisen hyvin Noita listii warrior modeleita, kun featti, Murder of Crows ja Scrapjack Avatar of slaughterilla kaikki poistavat kauhakaupalla yksiwoundista sakkia.
Old Witchin theme force on hassu pelata epä-Khadormaisuutensa takia. Valitettavasti Khador tekee parhaiten sen, mitä Khador tekee, joten jos sillä yrittää pelata kuin Circle Orboroksella, käy huonosti. Eivät ne Kossitet NIIN huonoja ole, ettei niitä pelata voisi (tosin kaksi yksikköä alkaa olla liikaa minullekin), mutta Invisible Armyn pahin heikkous on se, että siitä puuttuu kunnon etulinjan turpaanvetokoneisto. Ei Iron fangeja, ei Greatbeareja, ei Kayazyja eikä oikein mitään muutakaan, millä tapetaan kovia juttuja kuoliaaksi. Juri ja kaksi manhunteria eivät ihan kaikkea kumminkaan tapa, Kossitet harvoin mitään.
Jackeilläkö sitten? No ei, kun Noita ei osaa antaa niille oikein muuta kuin focusta. Ampuminen ei riitä tuhoamaan riittävästi poppoota (eikä RAT4:llä edes osuta tarpeeksi luotettavasti), ja meleeseen pääseminen vaatisi mielellään jotain enemmän kuin SPD4:n ja mahdollisen pathfinderin. Greylordit normaalisti kompensoisivat näitä puutteita, mutta normaaleissa listoissa vastustajilla on yleensä muutakin murehdittavaa kuin kolme karvalakkista pappaa - Noidan teemalistassa vastustajalla ei yleensä ole muuta ammuttavaa, joten vaarit kuolevat pois ennen kuin ehtivät toteuttaa itseään. (Greylordien paras selviytymiskeino on näyttää vähemmän vaaralliselta kuin viereinen yksikkö.)
Old Witch toimii oivallisesti niillä yksiköillä, joita Khador muutenkin peluuttaa. Theme forcea ulkoilutin siihen saakka, kunnes jouduin myöntämään, että ei sillä ihan oikeasti pärjää. On sillä potentiaalia oikeita vastustajia vastaan, mutta huonoja match-uppeja on liikaa. Behemoth, Greatbearit ja Kayazyt vain tuottavat moninkertaisesti iloa verrattuna kossiitteihin, oli ilmainen Juri tai ei.

-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
Re: Khador: Aloittelijan Old Witch teemalista, 35pts
Kiitokset kapteenillekin kommenteista! Tavallaan vähän sääli jos tämä on niin pitkälti listanrakennuspeli, että joillain teemalistoilla ei vain voi pärjätä.
Päädyin nyt sitten hankkimaan tosiaan niitä yleisimpiä yksiköitä. Figujen erittäin huono saatavuus oli vähän rajoitteena.
Old Witch
Koldun Kommander Zerkova. Ei tämä minusta niin huonolta näytä paperilla. Aika erilainen.
Behemoth
Spriggan
Winter Guard Infantry
Widowmakers
Greylord Ternion
Kossite Woodsmen
Kovnik Grigorovich
Yuri the Axe
Manhunter x 2
Eiköhän näillä saa pelejä aikaan siellä 35 pisteen tuntumassa.
Päädyin nyt sitten hankkimaan tosiaan niitä yleisimpiä yksiköitä. Figujen erittäin huono saatavuus oli vähän rajoitteena.
Old Witch
Koldun Kommander Zerkova. Ei tämä minusta niin huonolta näytä paperilla. Aika erilainen.
Behemoth
Spriggan
Winter Guard Infantry
Widowmakers
Greylord Ternion
Kossite Woodsmen
Kovnik Grigorovich
Yuri the Axe
Manhunter x 2
Eiköhän näillä saa pelejä aikaan siellä 35 pisteen tuntumassa.
Nopat ja Taktiikka Ry
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Re: Khador: Aloittelijan Old Witch teemalista, 35pts
Ei tämä niin listan rakennuspeli ole. Muutama yksikkö vain on vähän tehoissa perushutun alapuolella. Ei sillä etteikö Kossiitteja voisi ihan hyvin peluuttaa, mutta ei niitä kannata spämmäämään lähteä. Ja sen verran on kiva katsella listoja että sieltä löytyy jotain kivaa synergiaa joukkojen välillä. Toi witch on vähän semmonen, että sillä löytyy kyllä synergiaa vähän kaiken kanssa, mutta sitäkin vähän huonommin juuri noiden kanssa, koska niillä on jo pathfinder.
“The enemy isn't men, or women, it's bloody stupid people and no one has the right to be stupid.”
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
Re: Khador: Aloittelijan Old Witch teemalista, 35pts
Ainakin itse ottaisin Behemothin pois, pari sooloa ja sitten kyllä suosiolla ottaisin Zerkovan pois. Kossiitit myös.
No Behemothi on kyllä hauska mutta sitä ei kannata ikinä ottaa 35 pisteen peleihin ja muutenkin se on aika rasittava koota. Sooloja sulla on ihan liikaakin, 1 Manhunter pois ja toi Yurin. Saat kauheasti pisteitä vapaaksi jotakin muuta varten. Ja Zerkova ei ole huono mutta se on aika hankala käyttää aloittelijalle. Suosittelen vähän yksinkertaisempaa 'lockia aluksi.Kossiitit on aika hauskoja mutta nekin on aika hankalia ja henkilökohtaisesti aika tympeitä (ei pahalla).
Joten mitä otetaan tilalle: No kaikkien lemppari, Teurastaja on sellainen tappokone että Khadori pelaaja ilman sitä on... ei Khadori pelaaja. Suosittelen. Pisteitä riittää ainakin Men-O-War-yksikköön ihan kiitettävästi ja ne on aika kovia. Doom Reaverit on kans sellanen hauska yksikkö. Muuten, unohdinko kertoa että nämä edelliset yksiköt tykkää noidastasi? Ja unit attachment winterguardille antaa ihan kivat bonukset ja se ja 10 winterguardi muodostaa mukavan tappolinjan. Behemothin tilalle sellainen kiva ja mukava 'jackki olisi "ehkä" toi Destroyer, mukava ja yksinkertainen: 1 focus ja antaa palaa!
Edit: Ahaa, teemalista... No aloittelijalle teema lista on aikarajoittava joten opi ensin pelinperusjutut.

Nykyään suunnittelee Itä-Saksan johtamista.
- Kaapelikala
- Viestit: 4446
- Liittynyt: Ma 30.06.2003 13:43
- Paikkakunta: Espoo
Re: Khador: Aloittelijan Old Witch teemalista, 35pts
Miksi siellä on kaksi casteria?
Re: Khador: Aloittelijan Old Witch teemalista, 35pts
Että voi vaihdella ja oppia uusia tyylejä, tietty ;)Kaapelikala kirjoitti:Miksi siellä on kaksi casteria?
Nykyään suunnittelee Itä-Saksan johtamista.
Re: Khador: Aloittelijan Old Witch teemalista, 35pts
Oiskohan siinä lueteltu ne figut, mitä on hankittu...
...mistä päästäänkin siihen, että kannattanee lukea viesti(ketju), johon vastaa!
...mistä päästäänkin siihen, että kannattanee lukea viesti(ketju), johon vastaa!
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Khador: Aloittelijan Old Witch teemalista, 35pts
Celebdae kirjoitti:Oiskohan siinä lueteltu ne figut, mitä on hankittu...
...mistä päästäänkin siihen, että kannattanee lukea viesti(ketju), johon vastaa!
Ai se oli tilannut jo -_-'''
Nykyään suunnittelee Itä-Saksan johtamista.
- Kaapelikala
- Viestit: 4446
- Liittynyt: Ma 30.06.2003 13:43
- Paikkakunta: Espoo
Re: Khador: Aloittelijan Old Witch teemalista, 35pts
Joo. Niinhän siinä lukikin :PCelebdae kirjoitti:Oiskohan siinä lueteltu ne figut, mitä on hankittu...