Missä on figupelaamisen ydin ja pihvi -voitto vai hauskuus ?

[Mikke]

Muitten pelien tuleminen tekee kyllä varmasti osansa, varsinkin kun kynnys maalata ja ostaa turnauskelpoinen armeija GW:n pääpeleihin on aina vain suurempi investointi rahaa ja aikaa. Meillä on nyt tulossa viikonloppuna n. 10 hengen pelihäppeninki Baptism of Firea. Jonkinlainen hybridi turnauksen ja kampanjaviikonlopun välillä. Pelataan tosissaan, yritetään voittaa ja lasketaan pisteitä, mutta samaan aikaan fiilistely ja tarinankerronnallinenkin puoli on tosi vahvassa osassa. Vietnamin sotaa kun pelataan, niin eiköhän pelaajilla näy riisihattuja ja vihreitä baretteja päässä. Peliporukasta aika lailla kaikki ovat jossain vaiheessa pelailleet GW:n pelejä ja käyneet ja jopa järjestäneet turnauksia. En usko, että siitä väestä itseni lisäksi ketään nähdään tulevaisuudessa GW:n pelien parissa. Se on kombinaatio mielenkiintoisempaa taustamaailmaa, pelisysteemiä, ajallista ja rahallista panostusta, sekä konseptia, joka vetoaa porukkaan. Meidän porukassa ikähaitari heiluu jossain 25-40 välillä. Veikkaan, että vastaavanlaisia porukoita, jotka ystävystyivät silloin aikanaan turnausten "kultakautena" häärää vieläkin mukana harrastuksessa, mutta painopiste on muuttunut. Vielä viisi vuotta sitten en edes olisi uskaltanut haaveilla pääseväni pelaamaan useamman kerran vuodessa tuollaisella porukalla niinkin marginaalista peliä, kuin BoF. Ajat selkeästi muuttuu, tai ainakin ihmiset.

[smaxx]

Vietnamin sotaa kun pelataan, niin eiköhän pelaajilla näy riisihattuja ja vihreitä baretteja päässä.

Kuulostaa aika samanlaiselta sakilta, kuin mitä tuolla kerholla pelaa Force on Forcea. Ilmeisesti tietynikäisillä 'nuorilla' on tullut Rambot ja Ilmestyskirjat yms katottua, ja nyt kova tohina pelata noita figuilla :) Kuulostaa ihan hauskalta.

[Haddock]

Vähän harmillista että kommunikaatioon on nykypäivän yhteiskunnassa niin paljon mahdollisuuksia, mutta peliporukat ovat edelleen hyvin pirstoutuneita, varsinkin kun nykyään GWn vaihtoehtoina on paljon muutakin kuin historiallisia tai puolituntemattomia pelejä. Vaikkakin monet ovat jossain vaiheessa pelanneet GWtä, tuntuu moni siirtyneen "niihin parempiin peleihin". Mutta ei niille oikein näkyvyyttä löydy, muutama fanaattisempi kannattaja jaksaa niitä välillä mainostaa ja joskus joku postaa niiden figuja galleria-osioon (jossa ne harvemmin saavat muutamaa kommenttia enempää, jos sitäkään).

Asiaan tosin saattaa vaikuttaa se, että nuoremmat harrastajat ryhmittyvät GWn pariin, kun vanhemmat harrastajat omaavat jo pienen piirinsä jonka tasapainoa ei kannata järkyttää uudella pelaajalla, tai sitten ei ole aikaa perheen ja työn ohella, tai ei oleteta että ketään muuta pikkupelit kiinnostaisivat. Hammerointikin on saattanut mennä vähän omaan suuntaansa, tai jämähtää johonkin vanhempaan edikkaan. Lisäongelmia ovat muutot töiden tai opintojen parissa muualle, jolloin pikkupelit saattavat painua naftaliiniin, sekä mahdollinen vaihtoehtoisen maaston tarve ja tietysti pikkupelien maine ohimenevänä muoti-ilmiönä, joka voi olla iso este satunnaiselle harrastajalle.

Mitäkö tälle voisi sitten tehdä? Vaikea sanoa. Itse olen täälläpäin yrittänyt rummuttaa innostusta muutamiin pikkupeleihin, osa enemmän onnistuneesti, osa vähemmän. Mikään ei oikein saanut pysyvää jalansijaa, mikä on ollut kohtalona muutaman muunkin henkilön yrityksille. Aktiivisia järjestäjiä ainakin tarvittaisi sen pari-kolme, usein homma on kaatunut siihen kun se yksi aktiivihenkilö ei enää jaksa yksin pyörittää koko rumbaa, eikä kukaan muukaan tekisi sen enempää kuin ilmaantuisi paikalle. Pelejä (paikallisella tasolla, ei välttämättä turnauksia) pitäisi kuitenkin olla suht vakituisesti, että ihmiset oikeasti kokevat että peliä pääsee pelaamaan useamminkin. Tietysti joskus voi käydä niinkin, että järkkääjiä ja innostusta olisi, muttei kukaan vaivaudu loppujen lopuksi paikalle alkuinnostuksen hälvettyä.

[Morze]

Ilmeisesti tietynikäisillä 'nuorilla' on tullut Rambot ja Ilmestyskirjat yms katottua, ja nyt kova tohina pelata noita figuilla :) Kuulostaa ihan hauskalta.

Ilmeisesti tietynikäisillä 'naavaparroilla' on tullut Lord of the Ringsit ja Judge Dredit yms luettua, ja nyt on kova tohina pelata noita figuilla :) Kuulostaa ihan hauskalta.

[Lighthammer]

Ai LoTRia vai? pelaako sitä tosiaan joku?

Mitä tulee näihin vaihtoehtopeleihin, itsekin olen katsellut kaikenlaisia muita pelejä, olisi ihan hauskaa jos pelipöytä mahtuisi sille 90 x 170 keittiönpöydälle siten, että tilaa jäis vielä sääntiksille, nopille ja poistetuille napeillekin, juomista puhumattakaan - harvalla meistä (varhais)keski-ikäisistäkään on kokonaista huonetta figuttelulle kuitenkaan pyhittää. 4 kertaa 6 jalkaa on yllättävän paljon.

Samoin jos nappuloita ei tarttis kun jonkun 10-15, jäis munkin maalaustahdilla aikaa pelaamiseenkin. Draigowingin vois kait toteuttaa jollain 15 nappulalla, mut kauanko tollasta jaksas sit peluuttaa kaveripeleiss onki jo toinen juttu.

[Morze]

Ai LoTRia vai? pelaako sitä tosiaan joku?

Mitä tulee näihin vaihtoehtopeleihin, itsekin olen katsellut kaikenlaisia muita pelejä, olisi ihan hauskaa jos pelipöytä mahtuisi sille 90 x 170 keittiönpöydälle siten, että tilaa jäis vielä sääntiksille, nopille ja poistetuille napeillekin, juomista puhumattakaan - harvalla meistä (varhais)keski-ikäisistäkään on kokonaista huonetta figuttelulle kuitenkaan pyhittää. 4 kertaa 6 jalkaa on yllättävän paljon.

Samoin jos nappuloita ei tarttis kun jonkun 10-15, jäis munkin maalaustahdilla aikaa pelaamiseenkin. Draigowingin vois kait toteuttaa jollain 15 nappulalla, mut kauanko tollasta jaksas sit peluuttaa kaveripeleiss onki jo toinen juttu.

Tarkoitin tuolla en niin hienovaraisesti fabakytkoon esikuvia.

Muuten, kuvailemastasi tulee eniten mieleen MERC. Kannattaa vilkaista, jos skirmish pienellä figumäärällä ja pöytäkoolla kiinnostaa.

[santso]

Ai LoTRia vai? pelaako sitä tosiaan joku?

Mitä tulee näihin vaihtoehtopeleihin, itsekin olen katsellut kaikenlaisia muita pelejä, olisi ihan hauskaa jos pelipöytä mahtuisi sille 90 x 170 keittiönpöydälle siten, että tilaa jäis vielä sääntiksille, nopille ja poistetuille napeillekin, juomista puhumattakaan - harvalla meistä (varhais)keski-ikäisistäkään on kokonaista huonetta figuttelulle kuitenkaan pyhittää. 4 kertaa 6 jalkaa on yllättävän paljon.

Samoin jos nappuloita ei tarttis kun jonkun 10-15, jäis munkin maalaustahdilla aikaa pelaamiseenkin. Draigowingin vois kait toteuttaa jollain 15 nappulalla, mut kauanko tollasta jaksas sit peluuttaa kaveripeleiss onki jo toinen juttu.

DBA vissiin onnistuu just just keittiön pöydällä ja laattojaki ois vaan se 12 per puoli :D

mut asiaan kyllähän tosipelaaminen on sitä et mennään armeijan(muovin) harmaalla työntämään min-maxattua gk-listaa turnauksiin ja dissataan häviäjiä, sit ku pokaali on pokattu niin järkkäriä nutseille figusalkulla ja äkkiä pois :D

edit: ja sen maalauspalkinnon saaneen armeijan voi käydä töhrimässä.

tässä on resepti onnelliseen pelaamiseen :D

[jupu_pupu_mies]

Ihme yleistystä koko ketju.

[Hammerheart]

Muuten, kuvailemastasi tulee eniten mieleen MERC. Kannattaa vilkaista, jos skirmish pienellä figumäärällä ja pöytäkoolla kiinnostaa.

Toinen mahdollisuus on Eden, jossa pelialue on 60x60cm ja nappeja 3-6 per puoli. Startterit, joissa on täysikokoinen poppoo ja säännöt maksaa sen kolmekymppiä. Pelit kestää about tunnin hujakoilla.

[Lighthammer]

Vilkaisin nopsasti molempia (MERCSiä ja Edeniä), näyttää aika hemmetin hyvältä molemmat. Noita nappejakin maalaa jo ihan ilokseen.

[Furinji]

Teillon ihan olemattomii ongelmii. Entäs sitten, kun on ikänsä kuvitellut olevansa puhtaasti fluffipelaaja, mutta sitten alkaakin oikeastioikeasti tehdä sitä itseään eli pelata peliä aktiivisesti ja kun pian pari vuotta on pelannut omassa peliporukassa lähes joka viikonloppu sitä alkaa kummasti heräämään siihen, että kohta ainoa tapa saada enemmän vaihtelua on osallistua turnaukseen? Tätäkin keskustelua katsoessa sitä jotenkin tuntee seisovansa aidalla ja molemmilla puolilla on väkeä, jotka kiljuu, että tällä puolella on ruohomatto kuule vihreämpää ja nökötät siinä ja mietit, että onko nää oikeasti idiootteja kaikki?

Ja kyllä mäkin ymmärrän oikein hyvin tuon, että turnauspelaajilta löytyy upeita armeijoita, koska itsellä ainakin se suurin inspiraatiopiikki maalaamiseen on heti pelin jälkeen kun on se tärinä päällä, että "dat was awesome äkkiä uusia yksiköitä valmiiksi, että olis vieläkin äwesöömimpää seuraavalla kerralla." Pelaa enemmän -> teet muutakin enemmän.

Mutta joo eiköhän tässä keskustelussakin taas vähän hakata kärpäsiä härkäsillä tottakai ne pahimmat ääripäät on aina niitä pahimpiä ääripäitä, mutta ei se tarkoita, että kaikki muutkin sillä tietyllä puolella aitaa olisivat tätä samaa ääripäätä. Jos miettii tuota otsikon kysymystä piruuttaan fun and profit muodossa, niin taitaa hauskuuden hakijat olla paremmissa asemissa kuitenkin, sillä voittoa on ensinnäkin paljon vähemmän jaossa ja toisekseen fyysiset hyödyt palkintojen osalta ovat tottakai varsin olemattomat ja näköjään et voittamalla varsinaista arvostustakaan saa :D

Edelleen tämän koko ketjun ainoa kunnollinen anti on tämä:

"The objective of a game is to win. The point of a game is to have fun."

Tuo pitäisi suorastaan tatuoida jonnekin.

[Silveri]

Mitä tulee näihin vaihtoehtopeleihin, itsekin olen katsellut kaikenlaisia muita pelejä, olisi ihan hauskaa jos pelipöytä mahtuisi sille 90 x 170 keittiönpöydälle siten, että tilaa jäis vielä sääntiksille, nopille ja poistetuille napeillekin, juomista puhumattakaan - harvalla meistä (varhais)keski-ikäisistäkään on kokonaista huonetta figuttelulle kuitenkaan pyhittää. 4 kertaa 6 jalkaa on yllättävän paljon.

Samoin jos nappuloita ei tarttis kun jonkun 10-15, jäis munkin maalaustahdilla aikaa pelaamiseenkin. Draigowingin vois kait toteuttaa jollain 15 nappulalla, mut kauanko tollasta jaksas sit peluuttaa kaveripeleiss onki jo toinen juttu.

Tuolle pöydälle olisi mahtunut pelaamaan jo Confrontationia sen 2'x4' -pöytänsä kanssa. Malifauxin pöytäkoko on 36"x36" (eli 90x90 cm), Hell Doradon 30"x30", Carnevalessa 30"x30". Muista en osaa suoraan sanoa, mutta lienevät samaa luokkaa. Mainitsemasi seikat ovat etenki perheelliselle merkittäviä tekijöitä.

[Laika]

Tuolle pöydälle olisi mahtunut pelaamaan jo Confrontationia sen 2'x4' -pöytänsä kanssa.

Voi veljet, Confrontation. Meikäläinen on pelannut figuilla aktiivisesti yläasteen ja lukion taitteessa, eli siinä vajaa kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen on ajoittain tullut mieleen, että olisi kiva harrastaa tätä touhua, ja onkin osteltu välillä fabaan nappeja ja mietitty armeijalistoja ja niin pois päin. Joskus Warmachineakin. Tarina oli joka kerta sama: ei kiinnosta pelata harmailla muoviukoilla, eikä aikaa ja motivaatiota koskaan löytynyt niiden pelikuntoisiksi saattamiseen.

Mutta Confrontation, siihen ostin korvessa asuessani joskus muutaman ukon, ja ihastuin suin päin. Ne figut, se maailma, se aktiivinen yhteisö. ja ennen kaikkea se rajallinen panostuksen tarve! Kaikki oli kohdallaan, paitsi pelikaverit. Siksi se jäi, enkä koskaan peliäkään pelannut, ja kun muutin pari vuotta sitten tänne kaupunkiin, oli Confrontation jo kuollut ja kuopattu luojiensa huonon pelisilmän johdosta.

Vaan nyt! Nyt on Confrontation tekemässä hitaasti paluuta. Kysymys kuuluukin, olisiko tässä vihdoin se hetki, kun minäkin teen paluun figuharrastajaksi? Löytyykö jo lapsuuden taakseen jättäneestä intoa tinasotilaiden maalailuun ja niillä pelaamiseen aktiivisesti? Takuulla, tai ainakin innostusta, pitkäjänteisyydestä ei enää kaikkien näiden epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen ole mitään vakuuksia. Ja löytyykö niitä pelikavereita sitten kuitenkaan täältäkään, onko Rackham myrkyttänyt jokaisen pelistä kuulleen mielen niin pahasti, ettei uutta mahdollisuutta enää annetta?

Niin paljon kysymyksiä, niin paljon epävarmuutta, mutta yksi asia on kuitenkin selvä: toivo siitä, että tämä poika joskus vielä työntelee itse maalaamiaan ukkoja pelipöydällä jotain toista kenraalia vastaan on jälleen herännyt. Vaan sittenkin; joko nyt vai joko taas?

Nyt seilataan kyllä syvällä ooteessa, mutta moderaattorismies sanoi ettei haittaa, eli antaa mennä vaan!

[Silveri]

Rackham on kyllä jättänyt syvän arven Confropelaajien sydämeen, mutta vaikka sen jälkeen figupelivalikoima on laajentunut, niin yhtään confrofiguani en ole myynyt.. ja niitä on ehkä parin-kolmen faba-armeijallisen verran. Täysmetallisena. *huokaus*

Confrontation Phoenix -edikkaa odotellessa.

[smaxx]

Laajensin vähän tuota otsikkoa, mutta pitäydytään silti jollain lailla siinä aiheessa, mikä kenellekin on figuilun kannalta oleellista, innostavaa ja motivoivaa - minkä takia niitä nappeja tulee maalailtua ja tönittyä kentillä. Voiton kiilto silmissä, vai rennon sosiaalisen hauskanpidon takia, vai siksi että puunilaissodat vaan ovat niin kiehtovia, vaiko siksi että pääsee turnauksissa pätemään ja näyttämään miten sääntöjä abusoimalla voi nöyryyttää osaamattomampaa. Vaiko siksi, että...

[Merimetsä]

Figupelaamisen ydin on harhautus.

Värkätessään nukkeja / pelatessaa niillä jokainen voi hetkeksi unohtaa oman merkityksettömyytensä ja kuvitella tämän olevan jotenkin tärkeää. Voitto ja hauskanpito ovat vain osa tätä savuverhoa, jonka takaisia asioita ei haluta katsella.

[Morze]

Ohohhoo, eskapismi on poliittisesti konservatiivien lempiselitys pelien suosiolle ylipäänsä. Mutta kuten niin usein, konservatiivit ovat väärässä. Menköön tuhlaamaan elämänsä merkityksettömän, kuluttavan työnteon parissa, kun me vietämme laatuaikaa.

[Tanan]

Figupelaamisen ydin on harhautus. Värkätessään nukkeja / pelatessaa niillä jokainen voi hetkeksi unohtaa oman merkityksettömyytensä ja kuvitella tämän olevan jotenkin tärkeää. Voitto ja hauskanpito ovat vain osa tätä savuverhoa, jonka takaisia asioita ei haluta katsella.

Eikö samaa voi sanoa elämästä ylipäätänsä? Ja mitäs hirveää siellä savuverhon takana muka oikeasti on? Kuolema, unohtuminen vai jokin ajankohtainen poliittinen realiteetti?

Figupelaamisen ydin on se, että minä harrastan sitä ja se tekee siitä hyvin tärkeää subjektiiviselle todellisuuskokemukselleni. En koe, että elämäni pitäisi olla tämän syvällisempää merkityksellisempää missään asiassa.

Ohohhoo, eskapismi on poliittisesti konservatiivien lempiselitys pelien suosiolle ylipäänsä. Mutta kuten niin usein, konservatiivit ovat väärässä. Menköön tuhlaamaan elämänsä merkityksettömän, kuluttavan työnteon parissa, kun me vietämme laatuaikaa.

Omien kokemuksien mukaan figu- ja roolipelaajien joukossa on enemmän konservatiiveja kuin liberaaleja ja tästä syystä suurin osa peleistäkin toisentaa barbaarisia ja ahdasmielisiä perinteisiä arvoja. Voisin siis argumentoida, että konservatiivit eivät sinällään vastusta eskapismia vaan sitä, että figupelaajat harrastavat heidän mielestään vääränlaista eskapismia. Esimerkiksi Raamatun ja jääkiekon tarjoama eskapismi on ihan ok konservatiiveille. Ero figupelaajan ja konservatiivin välillä on siis strateginen, ei niinkään ideologinen.

[Silveri]

Omien kokemuksien mukaan figu- ja roolipelaajien joukossa on enemmän konservatiiveja kuin liberaaleja ja tästä syystä suurin osa peleistäkin toisentaa barbaarisia ja ahdasmielisiä perinteisiä arvoja. Voisin siis argumentoida, että konservatiivit eivät sinällään vastusta eskapismia vaan sitä, että figupelaajat harrastavat heidän mielestään vääränlaista eskapismia. Esimerkiksi Raamatun ja jääkiekon tarjoama eskapismi on ihan ok konservatiiveille. Ero figupelaajan ja konservatiivin välillä on siis strateginen, ei niinkään ideologinen.

Ja millainen olisi liberaaleja arvoja kuvaava figupeli? Puunistutuskilpailu kesken Pride-marssin?

[Morze]

Omien kokemuksien mukaan figu- ja roolipelaajien joukossa on enemmän konservatiiveja kuin liberaaleja ja tästä syystä suurin osa peleistäkin toisentaa barbaarisia ja ahdasmielisiä perinteisiä arvoja. Voisin siis argumentoida, että konservatiivit eivät sinällään vastusta eskapismia vaan sitä, että figupelaajat harrastavat heidän mielestään vääränlaista eskapismia. Esimerkiksi Raamatun ja jääkiekon tarjoama eskapismi on ihan ok konservatiiveille. Ero figupelaajan ja konservatiivin välillä on siis strateginen, ei niinkään ideologinen.

Ja millainen olisi liberaaleja arvoja kuvaava figupeli? Puunistutuskilpailu kesken Pride-marssin?

Jep, omasta mielestäni "liberaali figupelaaminen" riippuu enemmän pelaamisen asennoitumisesta kuin itse pelistä. Esimerkiksi miniatyyrisotaa voi tarkastella ikään kuin Otto Dixin maalauksia vastalauseena sodalle. Pelaaminen voi antaa myös kanavan valistuneelle ihmiselle tarkastella omia pimeitä puoliaan ja ehdottoman vallankäytön korruptoivaa vaikutusta yksilöön formaatissa, joka mielikuvituksen tarpeestaan huolimatta on piirun verran materialistisempi kuin teksti tai kuvaruudun illuusiot, jotka saa katoamaan napin painalluksella.