Conissa tuli juoksuteltua jo hieman näitä pikamaalattuja Kriegejäni ja jokunen taisi kysellä kuvienkin perään. Annetaan kuvien puhua puolestaan. Nyt myös linkki Doom Legion marineihini!





Tuossa on siis Lord Comissar ja yksi platuuna kahdella heavy weapons squadilla, joita käytin yhdessä allyinä Doom Legionini kanssa. UPS:n dude toi nämä viimeviikon maanantaina noin kuukauden odottelun jälkeen, joten aikaa jäi 4 päivää maalata ennen Ropeconia. Maanantaina ja tiistaina kasasin, sekä tiistaiyönä pohjamaalasin kynäruiskulla. Keskiviikko ja torstai meni maalaillessa ja valmista tuli baseineen perjantaina 00:50. Tämä siis normaalityöpäivien jälkeen.
Seuraavaksi tilausta lähtee uudestaan Forgelle ja tulossa olisi kolme Basiliskia Heavy Weapons Carriageilla ja Engineerit Hades Breaching Drillillä. Mukavaa kun paikallisen Fantsun kampanja antaa peluuttaa Forgen kamaa, saa hyvän syyn hankkia hienoja figuja.
- Jussi Nurro