Seiskalaitokseen uusi magiasysteemi.
Seiskalaitokseen uusi magiasysteemi.
Tässä ei keskustella tuleeko seiskalaitosta.
Eikä siitä tuleeko uutta magiasysteemiä.
Vaan siitä, minkälaisen magiasysteemin haluaisitte nähdä FB:ssa. Omasta mielestäni nykyisessä on parantamisen varaa.
Itse pitäisin kiinni nykyisestä systeemistä muutamin erilaisin vaihtoehdoin.
Joko: Loitsuja voi heittää magiavuoron aikana vain niin monta kuin on velhoja armeijassa. (Jokainen velho voi heittää yhden loitsun taikavuoron aikana.)
Tai/Ja: Loitsut, jotka eivät vaadi LOSia muuttuvat arvioitaviksi. Velho siis arvioi matkan ja heittää artillery noppaa. Maksiarvaus on loitsun nykyinen kantama. Hit tuloksella loitsu osuu tarkalleen arvioidun matkan päähän. Muutoin matkaan tulee nopan osoittama tuumamäärä lisää. Omiin yksiköihin voi aina kuitenkin heittää loitsut vanhan systeemin mukaan. Voidaan olettaa, että velholla on arcane connection omiin joukkoihinsa. Samoin niihin vihollisen yksiköihin, joihin on LOS, voidaan heittää loitsut normaalisti. Joidenkin loitsujen kohdalla tämä vaatii hieman viilausta. esim. Foot of Gorg, joka osuu arvioinnin jälkeen lähimpänä olevaan unittiin.

-
High Elffi
- Viestit: 68
- Liittynyt: Pe 11.04.2003 20:30
Eikö tuo typistäisi maagit yksinkertaisiksi liikkuviksi sotakoneiden korvikkeiksi (joita ne pitkälti jo ovat)? Samantien tulisi dispel mahdollisuus poistaa sitten kokonaan, loitsujen onnistumisesta tehdä varmempaa, velhojen hintoja pudottaa roimasti ja antaa velhojen edes valita koko listasta mikä on se niiden ainut loitsu, joka sillä vuorolla lähtee..
Minusta kumpikaan tarjoamasi vaihtoehto ei tarjoaisi mitään hyvää magia-systeemiin.
Sinällään en näe huonona, jos tulisi loitsuja, jotka lentäisivät sinnepäin. Tyylikäs tulisade, jossa käytetään isoa templatea, joka heitetään vain tiettyyn suuntaan ja scatteroisi voisi olla varsin näyttävä.
Loitsut pitkälti käyttävät samaa kaavaa vahingon määräämiseen. Heitetään XD6 S x hittiä ja annetaan armorsave tai ei anneta. Minusta useammat loitsut voisivat käyttää templatea. Esimerkiksi lore of fireen sopisi hyvin fiery breath, jolla charru saisi tehtyä breath hyökkäyksen välittömästi tai shooting vuorolla.

Enemmän noppia, vähemmän scrolleja.
Kutoseditiosta karsittiin taas vähän kaikkea automaagista, esimerkiksi 1+ armour savet sun muuta. Jostain syystä kuitenkin scrollit ovat täysin pomminvarmoja ja leveleihin verrattuna niin halpoja, että ne ovat käytännössä se virallinen tapa hoitaa magiapuolustus. Kuten joskus laskin, WD:n battlereporteissa Empiren velhot eivät ole ikinä käyttäneet mitään muuta esinettä kuin scroll-kassia. Onkos se nyt laitaa?
Aikoinaan ehdin miettiä asiaa ja pyörittelin ajatusta täyssymmetrisestä magiasta. Velho generoi levelinsä verran poweria ja dispelliä. Loitsun heittäjä julistaa noppien määrän, dispellaaja vastaa omalla lukemallaan. Nopat heitetään yhtäaikaa. Dispel scroll toimii kuten power stone eli kaksi lisänoppaa, voi tulla tuplaykköset, ei tuplakutosia.
Tämä siis ihan yleisenä suuntana siitä, miten magia olisi vähän mielenkiintoisempaa kuin "jee, hyvä heitto" - "scrolli". Toinen vaihtoehto olisi puolustusvelho, jolla powerin ja dispellin määrät flipataan keskenään. Älkää nyt hyvät ihmiset kuvitelko, että olisin tunkemassa näitä suoraan kutoseditioon. Listoja ja itemeitä pitäisi toki tutkia ja remontoida paikoitellen. Onpahan vain jonkinlainen malli, jolla puolustus riippuisi velhojen taidosta, eikä suurimmasta Siwan kassista kääröjä.

- Machiavelli
- Peliporukkavalvoja
- Viestit: 1212
- Liittynyt: Ti 17.09.2002 14:07
- Paikkakunta: Kuopio
- Oikolukuhirvi
- Viestit: 1742
- Liittynyt: Ti 29.10.2002 19:26
- Paikkakunta: Kuopio
- Viesti:
Tosin siinä on 1+ armour saveja sekä 0+ re-rollable armour saveja.Dolmot kirjoitti:Kutoseditiosta karsittiin taas vähän kaikkea automaagista, esimerkiksi 1+ armour savet sun muut.
Kyllä ne voivat mennä alle kahden, katso sivu 64 ja kohta "maximum save"
Griffon on suomeksi griippi tai aarnikotka. "Griffoni" on tarmokas, vankka ja maatiaismaiselta vaikuttava koirarotu.
- Oikolukuhirvi
- Viestit: 1742
- Liittynyt: Ti 29.10.2002 19:26
- Paikkakunta: Kuopio
- Viesti:
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Taikoja voisi tosiaan monipuolistaa tuosta D6/2D6 S4 hitistä. Esim. Slaaneshin lista on aika piristävä, tosin sen käyttö vaatii aika lailla taitoa. Sama juttu mm. light- ja beasts-lorejen kanssa - harva käyttää, koska ne ovat niin erikoistuneita, että vaatisi seer-kykyä, että niistä saa irti tarvittavat loitsut. Lopputulos on se, että velhot tekevät vain (yhteenlaskettu level/2)*D6*S4 hittiä vuorossa.
Missään nimessä en haluaisi lähteä magiaa ratkaisevasti heikentämään, koska se poistaisi yhdenlaisen armeijatyypin (magic-heavyn) kokonaan.
Dispel scrollit kuuluvat lähes jokaisen armeijan vakiovarustukseen, enkä näe niissä mitään vikaa - hintakin on kohdallaan tehoon nähden, ja niillä saa tärkeät yksiköt pysymään hengissä pari kierrosta. Power stone on samanhintainen, mutta paljon aliarvostetumpi - vaikka joskus siitä on huomattavaakin iloa. Kyse on juuri siitä, että pisteet käytetään mieluummin varmoihin nakkeihin - maksaisiko joku 25 pistettä siitä ilosta, että pystyisi ehkä dispellaamaan yhden loitsun? Tästä syystä esim. Empiren Seal of Destruction on varsin vähän käytetty - 50 % ajasta se on vain dispel scroll, joka maksaa 50 pistettä.
Nykyiset magiasäännöt ovat hyvin toimivat ja mahdollistavat sekä hyökkäävän että puolustavan taktiikan. Jos joku keksii oikeasti toimivia parannusehdotuksia, kumarran syvään. Dolmotin "täyssymmetrinen magia" saattaisi kyllä toimia, mutta se kuulostaa aika epävakaalta - tosin niinhän kaaokseen perustuvan magian kuuluukin olla.

-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-
Luolapeikko
- Viestit: 175
- Liittynyt: La 12.10.2002 00:00
- Paikkakunta: Pirkanmaa
#pohdiskelee luolansa edustalla#
kumpa maailma olisi parempi paikka kaikkien elää..
ja kumpa maagien voimat keskittyisivät muuhunkin kuin komeettojen mättämiseen vihulaisten niskaan..
eikö oikeasti kestään muusta tunnu, että velhot voisivat tehdä taistelukentällä muutakin kuin nakkailla tulipalloja? esimerkiksi vahvistaa omia joukkoja lumouksin ja heikentää vastustajia kirouksin. tarvitseeko kaikki polttaa karrelle ja liiskata suunnattomien asteroidien alle?
velhot ovat tärkeä osa fantasia meininkiä, mutta heavy-magic ei välttämättä tarkoita pelkästään ilmantäydeltä tulta ja tulikiveä. Life-listakin keskittyy lähinnä elämän riistämiseen eikä sen suojeluun.
Tahtoisin illuusioita, vahvistavia / nopeuttavia / suojaavia lumouksia, moraalia alentavia kirouksia, teleportteja, olentojen kutsumista omien avuksi ja vihollisen olentojen haltuunottoa, radaltaan suistettuja katapultin kiviä, muuttuvaa säätä, nilkkoihin tarrautuvia juuria...
kumpa maailmassa olisi muitakin samaa mieltä olevia
nim. "Seer Council 4-eva!"

- Elämä on muutakin kuin white metallin syömistä -
Ne suorat tappoloitsutkin voisivat olla jotain muuta kuin se perinteinen XD6 SY hittiä. Luulisi että mahtimaageilta löytyisi jotain raskaampaa arsenaalia, nykyään ovat pahemmat tuholoitsut aika harvassa. Vanhojen editionejen Wind of Death.. mmm..
Jos olisi vähän eri tasoisia loitsulistoja lord ja hero tason loitsijoille, vähän little/big waagh tyyliin ehkä? Tai voisi nostaa loitstun tehoa nostamalla sen vaikeustasoa, drain magic-periaatteella?
Miscasteista ja varsinkin IF:stä voisi hankkiutua eroon. Eikö peli ole tarpeeksi säkäilyä muutenkin. Eräille esineillä aletaan päästä jo lähelle Forbidden Rod -meinikiä, ja se ei ole kivaa se.

- Amazing Slug
- Viestit: 4112
- Liittynyt: To 01.05.2003 22:03
- Paikkakunta: Espoo
Jos miscastit poistettaisiin, niin täytyisi sitten myös rukata magic-systeemiä tasapainoisemmaksi, jotta eivät magic-heavyt pääsisi valloilleen. Taiat voisivat kyllä olla hiukan monipuolisempia. Varsinkin skaveneilla saattaa joskus tympiä tuo ainainen warp-lightning engineereillä. Vaikka onhan sekin joskus hassu. Omat engineerini kuolevat aina heti vihollisen arkkimaagin jälkeen, koska silloin ei kukaan estä niitä sähköistämästä itseään. 
- Machiavelli
- Peliporukkavalvoja
- Viestit: 1212
- Liittynyt: Ti 17.09.2002 14:07
- Paikkakunta: Kuopio
Taikoja vois hyvin olla vaikka yli 10... Parannusloitsu kaikille hyviksille olis myös jees.
Tai kenties 2 erilaista maagia, kuten pappi ja taistelu maagi, pahiksilla taas joku manaaja ja taistelu maagi. Näillä olis tietenkin erilaiset magia listat.
Magian vois vetää myös niin pitkälle, et joka rodulla olis hyvät, pahat ja neutraalit maagit omilla listoillaan. Näinhän se on, ei pelkästään kaaokset ja muut pahikset ole pahoja, ihmisissä ja haltioissa elää myös paljon pahaa. En taas tiedä mitenkä kukaan kaaos voisi ikinä tehdä mitään hyvää, mut niillä olis varmaan sit pelkkiä pahis maageja tuhoisammilla loitsuilla.

Sincerely yours, Machiavelli.
Warning: the above note may contain sarcasm, please read with care.
Warning: the above note may contain sarcasm, please read with care.
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Luolapeikko sanoi sen aika hyvin.
Lisäksi tuli viime yönä mieleen (kun en flunssaltani saanut unta), että skirmisherit ovat nykyään liian haavoittuvaisia magic missileille. Koska niillä on suoja normaaleja ammuksia vastaan, miksei myös magic missileitä? Esim. -1 osuma/noppa (eli Fiery blast tekisi 2D6-2 osumaa skirmaajiin).
Taikojen jako elementteihin nykyään soveltuu tietysti magian fluffiin, mutta kannattaisiko loitsut sittenkin jakaa käyttötarkoituksen mukaan? Jos esim. haluaa tehdä suojaavan velhon, ottaisi esim "Protection"-listasta loitsuja, hyökkäävä velho voisi heittää taikansa "Weapons of Mass Destruction" -listasta, jne. Nykyään kun yrittää saada esim. Metal-loresta jotain kivaa sotakoneita ja taika-aseita vastaan, saa liian usein sittenkin magic missileitä. Mahdollisuus 2. tason velholla saada howler wind puutonttuja vastaan on vai 11/36 - ja lifessakin on puolet taioista tappoloitsuja...
Näkijän lahjalla siunatut High elfini eivät tietenkään valita, mutta muut rodut kärsivät usein siitä, että alhaisen tason velhot alentuvat liian helposti dispel scrolleja kantaviksi kauppakasseiksi, kun yrittävät heittää jotain hyödyllistä loitsua, mutta sitten sieltä tuleekin jokin Rain lord kaaosta vastaan... Empiren listassani on kaksi velhoa, ja niiden loret ovat Heavens ja Fire (osin fluffin takia, osin siksi, että niissä ei ole täysin hyödyttömiä loitsuja).
Toisaalta - ilman yhtä onnekasta IF:ea olisin massacroinut Plisskenin JCL3:ssa eikä se minua...

Hyviä ajatuksia kumpainenkin.swiftwind kirjoitti:Jos olisi vähän eri tasoisia loitsulistoja lord ja hero tason loitsijoille, vähän little/big waagh tyyliin ehkä? Tai voisi nostaa loitsun tehoa nostamalla sen vaikeustasoa, drain magic-periaatteella?
Olisiko se sitten tasapainoista? Ilman Irresistible forcea ei heikommalla magiapuolella ole mitään mahdollisuutta saada taikaa läpi vahvemman puolustuksesta, Miscastit taas pitävät seer councilit ja varsinkin 12 loitsutason örkki- ja goblin-armeijat edes joten kuten kurissa (nimim. menettänyt kahdessa pelissä arkkimaagin loitsimiskyvyn ensimmäisellä loitsulla). High elfien Book of Hoeth on taktista uhkapeliä - paljon dispel scrolleja kantavaa armeijaa vastaan voi kääntää plein nopeasti haltioiden eduksi, kahdella perusnopalla liikenteessä olevaa mättöarmeijaa vastaan käytännössä hyödytön. Miscasteja vastaan on kuitenkin keksitty keinoja vähän joka toisella armeijalla, jos niitä haluaa käyttää.swiftwind kirjoitti:Miscasteista ja varsinkin IF:stä voisi hankkiutua eroon. Eikö peli ole tarpeeksi säkäilyä muutenkin.
Toisaalta - ilman yhtä onnekasta IF:ea olisin massacroinut Plisskenin JCL3:ssa eikä se minua...
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
Koko magiasysteemi on taas pikkuhiljaa eskaloitumassa Magic the Gatheringin miniatyyriversioksi. Suurimmiksi syiksi tähän osoittaisin High Elffien Seer kykyä ja Vampire Countsien invocation of Nehekiä. Kummatkin negatoivat magiaa eniten kuutoslaitoksen alussa rajoittaneen systeemin eli satunnaisuuden. Näkijät ottavat juuri ne loitsut mitä tahtovat ja necromancerit pärjäävät aika pitkälle ekalla loitsullaan. Mielestäni tätä kehitystä vastaan tulisi toimia, eikä suinkaan rohkaista sitä antamalla suurempaa päätäntävaltaa loitsijoille omista loitsuistaan. Warhammer on kuitenkin miniatyyripeli, enkä pidä sitä miniattyripelinä, jos lauma haltioita kökkii puskassa heitellen komeettoja niskaan.
Älkää käsittäkö väärin, kummatkin edellämainituista armeijoista ovat melko ok, mutta en missään nimessä halua nähdä niitä lisää. Liskot ovat taas askel tähän suuntaan, onneksi Slann ei taida saada valita vielä loitsujaan.

Galleriaan pääsee tästä.
Kiitos, kiitosThe Captain kirjoitti:Esim. Slaaneshin lista on aika piristävä, tosin sen käyttö vaatii aika lailla taitoa...
Slaanesh suo palvojilleen lähes kaikki mainitsemasi kepulikonstit ja toden totta niitähän kannattaa käyttää.Luolapeikko kirjoitti:Tahtoisin illuusioita, vahvistavia / nopeuttavia / suojaavia lumouksia, moraalia alentavia kirouksia, teleportteja, olentojen kutsumista omien avuksi ja vihollisen olentojen haltuunottoa, radaltaan suistettuja katapultin kiviä, muuttuvaa säätä, nilkkoihin tarrautuvia juuria...
En nyt tiedä onko nykysysteemissä hirveitä puutteita, ihmiset nyt vaan tuppaavat valitsemaan firen tms. mielikuvituksettomuuttaan. Miscastit ja IF ovat molemmat paikallaan tuomassa hieman vaihtelua taikomiseen. Seerien ja necrojen voittokulku on kieltämättä hieman tylsistyttävää varsinkin kun ko. armeijat tuppaavat olemaan aina melko samanlaisia.
Mikä ei tapa, ärsyttää!