"Epäkelpo lomake" tyyliset virheet kirjautumisessa pitäisi olla nyt historiaa. T. ylläpito

Banaanimato

Isot pojat esittelevät pieniä miehiään.
Avatar
Hammerheart
Viestit: 3207
Liittynyt: La 01.02.2003 16:52
Paikkakunta: Espoo

Banaanimato

Viesti Kirjoittaja Hammerheart »

Massive Voodoolla oli maalausskaba ja yhtenä kategoriana oli banaani. Työn siis piti jotenkin liittyä banaaniin, mutta muuten vapaat kädet.

Tilasin sitten Trollforgelta tuommoisen madon. Tilauksen kanssa oli pientä säätöä ja mato tupsahti haltuuni vasta deadlinea edeltävänä iltana. Onneksi nappi oli helppo koota ja maalata, eli hieman hoppua harjoittaen valmista tuli kuitenkin määräaikaan mennessä.

Koversin sitten banaaniin kolon, tein viillon päälle ja survoin vessapaperilla alaosastaan suojatun madon sinne banaanin sisään. Sitten tein vaimon suosiollisella avustuksella jonkinlaisen hedelmäasetelman ja banaani sinne. Kuvaaminen oli aika haastavaa ja valaistus loppui kesken iltamyöhällä. Ohjelmallisesti sitten korjailin noita värejä, mutta ei ne nyt ihan kohdallaan ole (taustalla on vain valkoinen paperi, eli tuo sininen esmes on ihan täysi artefakti). Tuommoinen siitä nyt kuitenkin tuli.

Kuva

Kuva
Inouj kirjoitti:Väliin tietty kommentoi joku pelihipsteri, joka ei tiedä kommentoimastaan asiasta mitään, siirryttyään jo vuosia sitten pelaamaan GW:n main stream tuotteita "parempia" pelejä.
Avatar
Vesihiisi
Viestit: 1292
Liittynyt: Ma 06.03.2006 23:48
Paikkakunta: Espoo

Re: Banaanimato

Viesti Kirjoittaja Vesihiisi »

Vähän tuli sellainen olo, etten tiedä ostanko vähään aikaan banaaneja. Pää on aikalailla figuurimainen, että sitä katsoessa nopeasti huomaa kyllä, ettei kyseessä ole oikea mato. Tuo madon loppuosa taas hieman laittoi puistattamaan ensinäkemältä. En pahemmin tykkäisi, jos tuollaiseen törmäisi banaanissa. Oikein onnistunut mato kaikin puolin.
Miau.
Avatar
NorjanPaavi
Viestit: 1704
Liittynyt: To 21.12.2006 21:08
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Banaanimato

Viesti Kirjoittaja NorjanPaavi »

Aika hauska, vaikkei vaimolle läpi mennytkään. Ihmeen nopeasti tunnisti tab:n näytöltä figuksi. :P
Avatar
norcen
Viestit: 2
Liittynyt: Ti 16.04.2013 17:00

Re: Banaanimato

Viesti Kirjoittaja norcen »

Yksi hienoimmista asetelmista joita olen nähnyt. Humoristinen,mutta silti erittäin pelottava.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Galleria”