Tämä uusin Empire-projekti on aika lailla paluu juurille. Lähes vuosikymmen on kulunut siitä, kun viimeksi keräsin Empire-armeijaa, silloin Nulnia. Storm of Chaos -kamppanjan aikana ihastuin Middenheim-teemaisiin ukkeleihin, mutta maltoin mieleni enkä silloin ostanut niitä. Nyt kuitenkin Mordheim-warband laajeni kokonaiseksi armeijaksi kun Tapiolan pelikaupasta ostin 10 ukon statetroop-boxin sijaan army dealin.
Armeijan teemana on kaaoksen ryöstelyyn kyllästyneiden keisarikuntalaisten kostoretki pohjoiseen. Mukana on pari pappia, mukaan raahattuja sotavankeja ja innokkaita noidanmetsästäjiä. Middenheimin teemaan sopien toki myös muutama susi vaeltelee yksikköjen keskellä. Kenties vielä joskus teen ne demigryph-ritarit susien selässä. Tällä hetkellä riittää maalattavaa näissäkin.
Hilparimiehet oli ensimmäinen valmistunut ryhmä (tällä hetkellä maalaus työn alla). Kaverit kiskovat alas kaaoksen patsasta. Lisäksi mukaan on lähtenyt vangittu petomies, jota kuulustellaan paremmalla ajalla.


Greatswordien suhteen olin vähän kunnianhimoton kun länttäsin valmiin ison puun unitfilleriksi. Vähän mielenkiintoa siihen tulee puuhun paenneiden petomiesten myötä. Näitä sitten uskolliset sotilaani hätistelevät alas soitujen ja muiden avulla. Yksikössä on yksityiskohtia, joista tulee parempia kuvia sitten maalauksen myötä. Mukana mm. greatswordin hatun varastava nurgling. Itse tykkään beastimaagin (saatan ehkä käyttää shadow-taikuutta koska se on kovempi) ympärillä liihottaivsta linnuista.

Ritarijyrä onkin sitten väkivaltaisempi yksikkö. Tässä ratsastetaan beastmen horden läpi nuolisateessa ja tappioita syntyy puolin ja toisin. Mukana arch lector, joka sentään osaa ottaa rauhallisesti. Olisin periaatteessa halunnut näille white wolfien tyyliin isot vasarat, mutta isot miekat on sen verran hienoja osia, että pakko oli niitä käyttää.

Viittoihin tulee vielä vähän karvoitusta ettei tule kurkku kipeäksi.


Tykistö on kunnostautunut pelissä räjäyttämällä itseään, mortar kuvastaa tätä puolta. Helblasterin johtaja on keksijä, joten älkää hyökätkö kimppuun kesken suurten ideoiden syntymisen!




Keskeneräinen miekkamies detachmentti on löytänyt khornen papin ja aikoo hänet polttaa.

Celestial hurricanum wannabe: Beast-maagien taika-alttari. Tässä vaiheessa näyttää vielä kottikärryiltä, mutta eiköhän siitä vielä hyvä tule. Sentään on hirven pääkallo ja kaikki.

Lisää kuvia löytyy täältä:
http://s1108.beta.photobucket.com/user/ ... eim?page=1
Josko edes sieltä voi sitten katsella ku ei tahdo nuo kuvat tässä blogissa toimia...
Armeijalistakin löytyy, kommentoikaa sitäkin että voittaisin edes joskus!
viewtopic.php?f=15&t=103966