
Menossa olevista muodikkaista figupelikickstartereista voisi varmaan täällä mainita West Windin Empire of the Dead -skirmishpelin, jota itsekin päädyin tukemaan. Koska kampanjaa on vielä jäljellä pari viikkoa, minulla on tässä vähän omaakin lehmää ojassa, sillä lisäraha kampanjaan kertautuu myös etuina tukijoille, mutta toisaalta, lupaavista peleistä kannattaa minusta pitää meteliä muutenkin. Kyseessä on tosiaan vuoteen 1888 sijoittuva steampunk-peli jossa mystisen infernium-mineraalin löytäminen on mahdollistanut niin höyryteknologian kuin magiankin laajamittaisen hyötykäytön, ja sumuisen Lontoon kaduilla vaeltavat niin levottomat vampyyrit, uskonnolliset fanaatikot kuin luontoa puolustamaan hurjistuneet ihmissudetkin. Sekä tietysti gentlemen's clubit, eli viktoriaaniset herrakerhot, Englannissa kun ollaan.
Pelin säännöt vaikuttavat ihan päteviltä, niitä pääsee etukäteistutkailemaan West Windin sivuilta löytyvän quick start -demopelin muodossa. Perusmekaniikka muistuttaa ainakin minua jonkinverran Games Workshopin peleistä, joskin nopat ovat kymmensivuisia. Pelin suolana on myös kokemuksen karttuminen kampanjapeleissä, eli voitoista kertyy kassaan shillinkejä joilla voi ostella lisäaseistusta, ihmehärpäkkeitä tai vaikka palkata itsensä Sherlock Holmesin oman joukkueen avuksi.
West Windin figuurit ovat ihan kelpo nappeja, metallisia tosin jos se joitakuita lannistaa. Figutarjonta on vähän kapeaa mutta Requiem-kickstarter yrittää paikata tätä tilannetta n. 70 uuden figuurin voimalla, mukana myös uusia jengivaihtoehtoja (esim. Lontoon poliisin erikoisryhmä) ja aimo liuta viktoriaanisen kirjallisuuden hahmoja professori Moriartystä kapteeni Nemoon ja paroni Frankensteiniin. Luvassa on myös Lontoon 1800-luvun katukuvalle olennaisia hevospelejä eri muodoissa, sekä erilaisia ihmevekottimia höyryhelikoptereista teslakanuunoihin.

