No mikään pakko ei ole - kerroin vain, miksi on kestänyt näin kauan tarinan lähettämisessä (lähetin part 2 viikon part 1 lähettämisen jälkeen; Nyt on kulunut kohta kuukausi part 2 lähettämisestä - ihan vain, jos joku olisi halunnut tietää, eli en halunnut päteä)Ja roque, niin lähetäthän sen palautteen itse siitä tarinasta vielä, kiitos?
Lockhart - Part 1, Part 2, Part 3 (*update*)
Mukana Sotavasaran foorumeilla jo kymmenen vuoden ajan.
Noniin. Kolmas osa on valmis. Lukuiloa.
----------------------------------------------------
Juoksin.
Minulla oli nälkä, kylmä, ja olin sateen kastelema. Ties kuinka monen päivän ajan olin syönyt vain marjoja. Minua janotti.. Tuntui, jos olisin yskäissyt, olisi suustani lentänyt vain pölyä. Olin yrittänyt juoda kastevettä lehdistä, mutta ei siitä tullut mitään. Minulla ei ollut vaihtoehtoja. Olisin joko jäänyt sinne kirotulle maatilalle, tai yrittänyt löytää tieni pois. Mutta sinä samaisena yönä huomasin olevani taas eksyksissä. Olin harhaillut pimeässä tieltä poispäin, enkä enää löytänyt takaisin. Nyt minä vain juoksin, mielessäni toivo maamerkistä; Ihmisen tekemästä.
Pimeässä metsässä oli raikkautta, lähes pakkasen tuntua. Olin saanut itseni kokoon, ja nyt kävelin rauhallisesti pimeässä metsässä. Mietin, mitä kaikkea täällä metsässä voisikaan liikkua.. Olivatko tarut kuolleista ihmisistä, jotka olivat heränneet henkiin, totta? Miten joku, joka ei hengitä, voisi elää? Entä vampyyrit? Olen kuullut, että nekään eivät hengitä..
Näin punertavan keltaista kajoa kauempaa metsässä. Varovaisesti lähdin hiipimään kajoa kohti. Tullessani lähemmäksi, näin hiukan paremmin ympärilleni, sillä sen verran oli metsä värjääntynyt kajon ansiosta. Varoin jokaista risua, etteivät ne katkeaisi; Ne voisivat herättää äänellään huomiota. Nyt kävin makuulleni, ja ryömin eteenpäin, jottei joku, joka siellä voisi olla, huomaisi minua. Valitsin suojapaikakseni kuusen, jonka maahan taipuvat oksat antaisivat minulle hyvän suojan. Näin kuusen alta nuotiopaikan, jonka ympärillä istui viisi Goblinia, kukin oman kantonsa päällä. He olivat kaikki aivan hiljaa, söivät jonkinlaista nuotiossa käristettyä lihaa. Vesi herahti kielelleni muistaessani syöneeni lähipäivien ajan vain vaivaisia marjoja. He olivat niin hiljaa; Ehkä he sittenkin huomasivat minut. Tosin, kukaan heistä ei tuntunut vilkuilevan tänne päin, mutta suuret korvat kertoivat varmasti hyvästä kuulosta, joten voisi olla suuri mahdollisuus, että he kuulivat jonkinlaisia riksahduksia metsästä. Mieleeni heräsi ajatus; Mitä seuraavaksi? Kenties minä seuraisin heitä, heidän lähtiessään piilosta, kunnes löytäisin tieni jonnekin. Sieltä voisin suunnistaa tieni Ironfalliin. Mutta minulla oli kauhea nälkä, ja mieleni teki todella tuota mehukasta lihaa.. Lähellä, pitkän puun oksassa, roikkui tuorehko nahka. Olisiko se karhun? Ei.. Nahka olisi silloin pikemminkin kuin turkis, tai talja. Ehkä.. Villisian, tai peuran..? Joka tapauksessa, tuo viisikko oli kykeneväinen metsästämään. Jos he olisivat saaneet kaadettua villisian, he saisivat kyllä selätettyä minutkin, mutta pistäisin silloin kyllä kaikkeni peliin. Huomasin ajatelleeni antautumista, heittäytymistä Goblinien eteen. Olin niin heikossa kunnossa, että tekisin mitä vain, jotta saisin tuon mehukkaan lihan palan. Saisin siis valita kaksi vaihtoehtoa. Ennen päätöstäni päätin vielä tarkastella Goblineja lähemmin. Yhdellä oli keihäs, ja toisella jousipyssy, kolmannella oli jonkinlainen torvi, ja neljäs kantoi lippua. Viidennellä oli miekka. Heillä kaikilla oli jonkinlainen puusta tehty panssari, paitsi miekkaa pitelevällä; Hänellä panssari oli tehty raudasta.. Kenties hän oli joukon johtaja..? Kaikilla oli ruskeat housut, jotka paransivat maastoon sulautumista. En osannut arvailla yhtään, mitä he tekivät tämän kirotun metsän keskellä..
Olin tehnyt päätökseni, ja otin kuusen oksasta kiinni. Se päästi katketessaan kovan raksaisun. Goblinit inahtivat, ja kaikki tuijottivat kuuseen, odottavasti. Astuin varovasti, talikko kädessäni, ja riekaleinen asu ylläni kuusen alta. He kaikki katsoivat minua hiljaa, punaiset silmät leimuten. Minua suorastaan huvitti, etten pelännyt yhtään, sillä me kävimme sotaa tuollaisia vastaan. Minulla ei ollut mitään muuta menetettävää, paitsi henkeni. Goblinit katsoivat hiukan toisiaan, ja mumisivat jotain. Goblinit jatkoivat, joskin varuillaan, syömistään. Yksi Goblineista huomasi minun katselevan hiljaa nuotion vieressä olevia lihan palasia. Hän otti yhden niistä käteensä, katsoi minuun, ja inahti jotain. Menin hämilleni, en tiennyt, mitä vastaisin. Katsoin vain hiljaa Goblinia, ja hänen kädessään olevaa lihan kimpaletta. Goblin inahti uudemman kerran, kimeällä äänellään; -”Äyh..!”. Hän näytti osoittavan jotain. Katselin ihmeissäni ympärilleni. Yksi heistä otti kiven, ja viskasi sen minua kohti. Se osui rintaan, mutta ei tehnyt kovinkaan kipeää. Muut tuhahtelivat tälle ”osoittelijalle”. Lopulta luulin tajuavani. Nytkäytin hieman talikkoani, joka johti ”osoittelijan” liikahtamiseen. Halusiko tämä talikkoni? Se oli sentään ainoa puolustus aseeni. Painoin talikkoni rintaani vasten kieltäytymisen merkiksi. Goblinin mielenkiinto katosi, ja hän jatkoi syömistään. Halusin kuitenkin tuota maittavaa ruokaa, ja aloin vääntämään talikosta piikkiä. Lopulta se katkesi. "Osoittelija" katsoi olkansa ylitse, ja kääntyi taas minuun päin. Heitin talikon piikin hänen eteensä. Talikossani oli viisi piikkiä, olin katkaissut siitä toisiksi vasemmaisen. Goblin hieman ynähti, ja heitti piikin torvea pitävälle. ”Osoittelija” vilkaisi vielä minuun, ja jatkoi syömistään, niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Sydämeni löi yhden ylimääräisen kerran. Olivatko he huijanneet minua? Suutuksissani aloin vääntämään talikosta toista piikkiä, tällä kertaa toisiksi oikeammaista. Heitin piikin jälleen ”Osoittelijan” eteen. Hän poimi piikin, ja heitti sen lipunkantajalle. Lipunkantaja otti piikin kiinni, ja pisti sen housuunsa, se sopi sinne suhteellisen hyvin, eikä se näyttänyt paljoakaan vaivaavan liikkumista. ”Osoittelija” poimi lihankimpaleen, ja heitti sen minulle. Otin kimpaleen kiinni, ja aloin syömään ahnaasti.
Ilta kului, enkä ollut viitsinyt lähteä joukosta; Nuotion lämmössä, ja valossa, ja edes jonkinlainen porukka lähellä, ikään kuin suojana, tuntui mukavalta – vaikka tiesinkin, että meidän kuuluisi sotia keskenämme. Goblinit näyttivät alkavan nukkumaan. He kävivät maaten mättäälle, ja yksi heistä, keihästä pitelevä, jäi istumaan kannon nokkaan. Ajattelin, uskaltaisinko alkaa nukkumaan. Jos he kävisivät kimppuuni nukkuessani..? Olin kuitenkin niin uupunut, että kävin nukkumaan, mutta jäin tietynlaiseen horrostilaan, puoliksi valveille..
Säpsähdin hereille. Goblin oli säikähdyksessään jo vetämässä piikkiä esille housun lahkeestaan, kunnes tajusi tilanteen, ja rauhoittui. Huomasin lipun maassa hänen vieressään; Hän oli siis se lippua kantava. Uskoin, että he pitivät jonkinlaista vartiovuoroa. En saanut unta, ja päätin istahtaa kannon nokkaan. Huomasin meidän kumpienkin katselevan loimuttavaan nuotioon. Jotenkin minusta tuntui, että näissä olennoissa oli jotain ainutlaatuista, aivan kuin myös meissä ihmisissäkin.. Hekin pystyivät istahtamaan, miettimään elämän menoa, ja pohtimaan omia ajatuksiaan. Naurahdin, kuinka samanlaisessa tilanteessa me kumpikin olimme, yksin, katselemassa samaan nuotioon keskellä metsää. Goblin vilkaisi minuun, ihmetellen outoa puuskahdustani. Harmi vain, ettemme ymmärtäneet toinen toisiamme; Kaipasin todella juttuseuraa. Päätin käydä takaisin nukkumaan, luottaen Goblinin tarkkaan kuuloon.
Heräsin jälleen. Pimeys oli väistynyt, ja aamu alkoi pikkuhiljaa sarastaa. Muut Goblinit vielä nukkuivat, mutta ”johtaja” oli tällä kertaa vartiovuorossa. Huomasin hänenkin olevan samoissa hommissa, kuin edellistenkin Goblinien; Katselemassa nuotioon. Oliko hänkin ajatuksissaan, vai.. Odottiko hän jotain..? Nuotiossa paloi valkea, aivan niin kuin ennenkin. Päätin mennä tarpeilleni kuusen taakse, Goblin vilkuili perääni, kuin luulleen minun olevan lähdössä. Nähdessään minun palaavan takaisin nuotion äärelle, syventyi hän taas aatoksiinsa.
Jonkun ajan kuluttua, kun nuotio oli jo lähes hiipunut, hiilloksilla, nousi Johtaja ylös. Hän inahteli äänekkäästi, potkien kaveruksia, kuin komentaen heitä ylös. Epäilin hänen olevankin juuri siinä hommassa. Goblinit nousivat hiljaa vaikertaen ylös, silmiään hieroen. Johtaja istahti kannon nokkaan, ja alkoi kaivaa lähellä olevasta isohkosta nyytistä lihan paloja esille. Hän heitti ne nuotion viereen, ja alkoi tökkimään joitakin niistä eilen käytetyn, puusta revityn tikun päähän. Hän heitti neljä tikkua muille Goblineille, ja he kaikki alkoivat paistaa lihankimpaleita. Kypsät, käristyneet kimpaleet he heittivät raakojen viereen, ja ottivat uudet tilalle. Vasta, kun kaikki lihakimpaleet oli paistettu, osa paremmin, osa huonommin, ja, noh, osa liiankin hyvin, alkoi Johtaja jakamaan niitä; Niitä kertyi kullekin Goblinille kaksi. Lopulta oli jäljellä enää yksi, mustunut lihankimpale. Johtaja katsoi minua vähän aikaa, kuin arvioiden, mutta lopulta hän heitti hiukan äännähtäen kimpaleen eteeni. Tunsin oikeastaan kunnioitusta näitä Goblineja kohtaan. He olisivat ihan hyvin voineet olla jakamattakin minulle. Tietenkään, yksi ylikypsynyt, musta lihaklöntti ei ollut mikään juhla-ateria, mutta minun ei passannut nirsoilla. Mietin, oliko Johtaja tarkoituksella paistanut yhden ylimääräisen kimpaleen, minulle? Otin lihan kiitellen käteeni, ja aloin syömään.
Kun olimme syöneet, alkoivat Goblinit pakata ne vähäiset tavarat, mitä heillä oli, nyytteihinsä. Päätin ajatella vielä hetken asiaa. Voisin aivan hyvin lähteä omille teilleni - löytää itse tieni Ironfalliin. Tai voisin lähteä heidän mukaansa.. Minne lie he sitten olivatkin matkalla. He antaisivat minulle, luultavasti, suojaa vihollisilta, kuten minä antaisin heille, sekä saisin edes hiukan jotain syötävää, ja voisin jopa auttaa heitä metsästämisessä. Goblinit lähtivät talsimaan, vilkuillen välillä perääni, josko lähtisin heidän mukaan. Noukin talikon, ja lähdin seuraamaan Goblineja.
Tulimme vuoren juurelle. Sen rinnettä pitkin vei pieni polku, jota pitkin Goblinit lähtivät kävelemään. Olin varma, että heillä oli joku tietty päämäärä, eivät he muuten olisi matkanneet näin määrätietoisesti. Yhtäkkiä tajusin, ehkä nämä olivat matkalla johonkin sotaleiriin! Siellä ei ihmisiä varmasti katsottaisi hyvällä.. Katsoin Lipunkantajan lippua; Siinä oli jonkinlaisen kirveen, tai hilparin kuva. Ah, en ollut nähnyt sitä silloin hämärässä, ja nyt vasta tajusin tilanteen; Nämä olivat matkalla takaisin leiriin.. Olin typerä, kun en tajunnut sitä; Mehän olemme sodassa! Mutta nyt heräsi kysymys; Miksi he ottivat minut mukaan? Tulisivatko he vangitsemaan minut, kun saapuisin sinne? Joka tapauksessa, seutu vaikutti niin suurelta, että voisin eksyä uudestaan, ilman näitä ”oppaita”, ja silloin en välttämättä olisi yhtä onnekas. Päätin, että seuraan heitä, kunnes jossakin vaiheessa, kenties yöllä, livahtaisin joukosta pois.
Olimme talsineet koko päivän, ja nyt olimme laskeutuneet jälleen metsään. Löydettyämme sopivan paikan, Goblinit näyttivät leiriytyvän siihen joksikin aikaa, luultavasti yön yli. Jalkojani särki rankan päivän jälkeen, ja Goblinit inisivät hiljaa toisilleen, kuin jutellen. Yksi heistä alkoi sytyttämään valkeata. Heidän nyyteissään oli luultavasti vielä syötävää, sillä emme olleet etsineet minkäänlaista riistaa. Johtaja kaivoi nyytistään jälleen lihan palat esille. Hän otti niitä yhteensä 12. Kun lihat oli käristetty, hän jakoi jokaiselle niitä kaksi kappaletta, myös minulle. Kun olimme syöneet, jäi keihästä kantava jälleen kerran istumaan, tällä kertaa pienehkön kiven päälle, ja jäi tuijottelemaan loimuavaan nuotioon. Kävin makuulle, ja suljin silmäni. KeihäsGoblin tuli kuitenkin herättämään minut. Hän inahti jotain, ja palasi kivelleen. Katselin häntä ihmetellen herätyksen syytä, ja kävin hämilleni nukkumaan. Suljettuani silmät kuului kiven luota tuhahdus, ja Goblin talsi jälleen viereeni. Tällä kertaa hän potkaisi minua kylkeen, ja inahteli äkäisen kuuloisena. Raotin silmiäni, ja näin Goblinin tamppaavan äkäisenä nuotion vieressä olevaa maata jaloillaan. Nousin ylös, ja kävin istumaan nuotion viereen. Goblin rauhoittui, ja palasi paikalleen. Ihmettelin, miksi hän tahtoi valvottaa minua näin, keskellä yötä. Päätin kuitenkin valvoa niin myöhään, kuin tuo Goblin halusi. Tovin kuluttua, nuotion jo lähes sammuttua, alkoi Goblin lisäämään puita nuotioon, ja näin saivat liekit uutta eloa. Goblin tökkäsi minua keihäällään; -”Wäyh!”, ja kävi nukkumaan. Tajusin, että oli minun vuoroni vartioida – mutta mihin saakka? Katselin yön kuluessa, kuun paistavan puiden lomasta, ja pakenevan jälleen näkymättömiin. Huomasin nuotion kaipaavan lisää puita. Laitoin niitä lisää, ja älysin; Nyt oli aika vaihtaa vuoroa, aina kun nuotio sammui, tiesi vartiovuorossa oleva Goblin vaihtaa vartijaa. Päätin herättää jousipyssyä kantavan, sillä en ollut nähnyt häntä vielä vartiovuorossa. Tökkiessäni häntä, murahti Goblin, ja yllättäen unissaan löi minua nyrkillä naamaan. Lensin selälleni nuotion viereen. Goblin heräsi, ja vilkaisi minuun. Hän murahti uudelleen, ja kävi kivelle istumaan. Sylkäisin käteeni nähdessäni, tuleeko suusta verta. Ei tullut – paljoa, mutta yllätyin silti Goblinien, ainakin tämän, voimallisuudesta. Kävin, osittain kohtauksesta huvittuneena, nukkumaan.
Heräsin kauheaan ääneen. Huudahdin säikähdyksestä, ja nousin äkkiä istuvalleni. Vasta silloin huomasin tuijottavani torven suuhun. Goblin kurkkasi sen takaa, irvisti ilkikurisesti, ja inahti jotain. Muut näyttivät naureskelevan kauempana. Lihakset jännittyneenä säikähdyksestä, kävin nuotin ääreen aamupalalle. Sama rutiini jatkui jälleen; Paistoimme lihat, jonka jälkeen söimme ne. Kauankohan aikaa muonavaramme vielä riittävät, varsinkin kun on yksi suu liikaa ruokittavana – kohta meidän olisi luultavasti pakko hankkia ruokamme itse.. Tosin, olin ajatellut lähteä porukasta ensi yönä..
Goblinit talsivat metsässä, päivän kuluessa, määrätietoisesti, kohti päämääräänsä. Itse suunnittelin, kuinka lähtisin yöllä. Päätin, että paras aika olisi omalla vartiovuorollani.
Maisema ei ollut juurikaan vaihtunut päivän kääntyessä iltaan, olimme edelleen tässä samaisessa, suuressa metsässä – mutta minun oli lähdettävä, tulisimme joka askeleella lähemmäksi leiriä, ja en halunnut ottaa riskiä. Vai.. Olinko minä vain vainoharhainen? Ehkä nämä eivät kuuluneetkaan mihinkään leiriin, ja olivat vain jonkun pikkukylän asukkaita..? Ei – minä lähden tänä yönä, sen päätöksen olen tehnyt, ja sen päätöksen tulen pitämään.
Lopulta tuli ilta, ja pimeys. Nuotion valossa paistoimme lihan paloja, ja Goblinit juttelivat, tai pikemminkin inisivät keskenään. Tällä kertaa saimme jokainen vain yhden palan; Lihavarastot tulisivat pian loppumaan, se motivoi minua entistä enemmän lähtemään, jotta nämä saisivat syötyä enemmän matkallansa. Minua ärsytti koko sota. Partio, ja sen mukana olleet ystäväni, kuolleet.. Vaikka mukana teurastuksessa olikin Goblineja, eivät nämä kaverukset minun vihollisiani olleet, hehän olivat antaneet minulle opastusta, ruokaa, ja suojelusta! Jos vain saisimme sovittua, ja pysäytettyä koko järjettömän sodan..! Huomasin Goblinien katselevan minua. He varmaan miettivät, mikä minulla oli, kun katselin murhaava ilme kasvoillani nuotiota. Vilkaisin heihin, ja yritin hymyillä, oikeasti minua raivostutti tämänhetkinen tilanteeni..
Goblin herätti minut yöllä, rutiininomaisesti taas vartiovuoroon. Istahdin mättäälle, katselemaan juuri lisättyjen puiden syttymistä. Seurasin, kuinka Goblin kävi makuulle, ja sulki silmänsä, minä jäin katselemaan nuotioon. Katselin kuinka se paloi, alkoi hiljaa hiipumaan, ja lopulta siitä oli jäljellä enää hehkuvat hiillokset. Lisäsin puut, ja vilkaisin Goblineihin. Kaikki viisi olivat hiljaa makuullaan, epätietoisia ympäristöstään. Otin talikon käteeni, ja poistuin pimeyteen.
Metsä oli musta, enkä nähnyt juurikaan ympärilleni. Siristelin silmiäni, ja yritin totutella pimeyteen. Kaikkialla oli hiljaista, vain askeleitten aiheuttamat risahdukset kuuluivat. Mietin, minne päin suunnata, missä olisi Ironfall.. Pitikö kuun olla pilven peitossa juuri tänä yönä; Minä en nähnyt yhtikäs mitään.. Itse asiassa, en löytäisi välttämättä enää edes nuotiopaikalle. Pitäisikö käydä nukkumaan, ei tällaisessa pimeydessä näe edes eteensä.. Kuulin rasahduksen läheltä – sydämeni nousi lähes suuhun. Olin aivan paikallani, ja menin hiljaa kyyryyn. Uusi rasahdus. Oliko se joku eläin? Luultavasti. En tiedä, kuinka kauan aikaa olin siinä paikoillani, luultavasti niin kauan, kunnes jalkojen puutuneisuuden ajamana jouduin lähtemään taas liikkeelle. Vilkuilin taivaalle päin, mutta kuu oli edelleen piilossa. Jälleen inhotuksekseni kuului jostain läheltä risahdus. Viime risahduksesta oli jo aikaa, tämän, minkä lieneekään, täytyi siis seurata minua. Pelko kouri sisintäni, oliko se joku peto? Menin kyyryyn, ja hiivin kuusen alle. Ympäriltä ei kuulunut mitään. Hiljaisuudessa, nousin pois kuusesta, ja hiipien jatkoin matkaani. Yhtäkkiä alkoi kauhea rytinä; Joku oli tulossa minua kohti, ja vauhdilla. Paniikissa lähdin juoksemaan, juoksin niin lujaa, kuin pääsin. Tunsin, kuinka kompastuin johonkin. Hetken tunsin olevani, kuin painottomassa tilassa, kunnes kohtasin karun todellisuuden – puun.
Havahduin. Ilmassa oli tunkkaisen pölyn haju. Päätäni särki hemmetisti, ja huomasin vasta jonkin ajan kuluttua kalterit ikkunassa. Ensimmäinen ajatukseni oli; ”Ei kai taas..” . Yritin nousta ylös, mutta kipu päässä nousi niin voimakkaaksi, että tunsin sapen nousevan kurkkuun. Nielaisin, ja sain pidettyä sen poissa. Huomasin, ettei huoneessa ollut lainkaan ovea. Ryömin kaltereiden alle. Otin kiinni kaltereista, ja nostin itseni ylös. Näky oli pahin mahdollinen – Kymmenet Örkit istuivat huoneen ulkopuolella, syöden ruokaa. Huomasin takanani toisen ikkunan, kyyristyin, ja ryömin sen luo. Nostin itseni kaltereiden avulla pystyyn, ja huomasin tuijottavani isoon, puiseen rakennelmaan, joka muistutti katapulttia. Kehoni oli mustelmilla, talikkoni oli kadonnut, ja minulla ei ollut, kuin vaivaiset housut päälläni. Yhtäkkiä tajusin tuijottavani kaltereiden läpi Örkkiä. Sen tuhahduksesta levisi kauhea lemu huoneeseen. Se käänsi selkänsä, ja käveli rakennelman luo. Örkki karjahti, jonka johdosta paikalle talsi Örkki, Goblin hartioillaan; Goblin yritti rimpuilla Örkin otteesta, mutta ote piti. Örkki nousi rakennelmaan, ja paiskasi Goblinin jonkinlaisen sivuttain venytetyn, leveän narun keskelle. Goblinin kädet laitettiin sivulle, ja paikalle tuli toinen Goblin, joka kantoi kahta, repaleista, käsintehtyä siipeä. Rakennelman vieressä oleva Örkki alkoi pyörittää rakennelmassa kiinni olevaa vipua ylösalas, jolloin tuo outo kapistus alkoi kallistua. Rakennelmassa kiinni olevaan Gobliniin laitettiin käteen nuo nahkarepaleet, ja ne kiinnitettiin lujasti köydellä, useasta kohdasta. Sivusta ilmestyi kolmas Goblin, verestä tahriutunut paita mukanaan. Tunnistin sen omaksi paidakseni. Tarkastelin itseäni, mutta en nähnyt minkäänlaisia haavoja. Tunnustelin selkääni, ja tunsin koskevani johonkin tahmeaan. Katsoin veressä olevaa kättäni, ei ihme, että minua heikotti – katsoin jalkoihini, mutta verta ei ollut vuotanut ainakaan maahan asti.. Gobliniin oli kiinnitetty köydellä verinen paitani, ja köyttä, johon Goblin itse oli kiinnitetty, alettiin venyttää taaksepäin, siihen tarvittiin jo enemmän Örkkejä. Ja niin Goblin, ylöspäin suunnattuna, siivet, ja verinen paitani mukanaan, päästettiin irti. Köysi lähti kauhealla voimalla, ja ampui Goblinin ilmaan. Goblinin huuto loittoni loittonemistaan, ja lopulta sitä ei enää edes kuulunut. Köysi oli lähtenyt rakennelmasta irti rytäkässä, ja Örkit katselivat toisiaan jostakin hämmentyneinä. Tapahtuman aloittanut Örkki, joka oli muita isompi, luultavasti johtaja, tai kenraali, perääntyi sivulle, näköalueeni ulkopuolelle. Minne Goblin lennätettiin? Miksi hän joutui ottamaan mukaansa minun paitani? Kuinka helkutissa minä pääsen täältä pois, ja mitä minulle seuraavaksi tapahtuu..? Istahdin huoneen nurkkaan miettimään tätä kaikkea..
-”WeeeeeeeEEEEEEE…!!!”
Goblin murskautui linnan tornia vasten, ja putosi alas kohti linnan sisäpihaa. Alhaalla tapahtuneesta tietämättömät sotilaat jutustelivat keskenään. Erään ylle lankesi varjo, ja hän katsahti ylöspäin.
-”Mitä saattann-”
Goblin rysähti sotilaan päälle, ja muut vetivät säikähdyksissään miekkansa esiin. Aluksi he eivät edes tunnistaneet outoa, taivaalta pudonnutta myttyä, kunnes paidan alta paljastui kuollut Goblin.
-”Goblinin perkele..”, yksi soltuista naurahti.
-”Kai tämä kaverimme täytyy viedä sairastuvalle.”
Neljä sotilasta lähtivät kantamaan tajutonta toveriaan sisälle linnaan.
Olaf istui valtaistuimellaan, ja katseli suuresta ikkunasta edessä avautuvaa maisemaa. Hän kuuli takaansa suuren oven avautuvan.
-”Mitä asiaa?”
-”Sir, sisäpihaamme iskeytyi vähän aikaa sitten Goblin, hänellä oli irtosiivet, ja verinen paita mukanaan. Luultavasti hänen määränpäänsä oli juuri tämä linna.”
-”Tuokaa paita tänne.”
-”Kyllä, sir.”
Kuninkaanvartija raotti ovea lisää, ja sisään käveli linnanpalvelija, paita mukanaan. Hän polvistui, tarjoten paitaa Olafille.
-”Hmmm… Tämä on talonpoikien paita… Mistä päin Goblin lensi?”
-”Idästä.”
Olaf tuhahti, pieni hymy huulillaan.
-”Voisivatko ne.. Lähettäkää partio tarkastamaan tiloja, ja valmistakaa armeija, ilmoittakaa heille, että lähdemme huomenna.”
-”Minne, sir?”
-”Tottele kun minä käsken.”
-”Kyllä sir, anteeksi sir..”
----------------------------------------------
Ja nyt pyytäisin kommentteja tarinasta, ja kielipuolesta. Pyytäisin vielä, että perustelisitte, miksi se asia, josta piditte/ette pitäneet, on juuri näin.
[Edit] Sen, joka ei ole lukenut aiempia osia, kannattaa käydä lukaisemassa ne ensiksi.
----------------------------------------------------
Juoksin.
Minulla oli nälkä, kylmä, ja olin sateen kastelema. Ties kuinka monen päivän ajan olin syönyt vain marjoja. Minua janotti.. Tuntui, jos olisin yskäissyt, olisi suustani lentänyt vain pölyä. Olin yrittänyt juoda kastevettä lehdistä, mutta ei siitä tullut mitään. Minulla ei ollut vaihtoehtoja. Olisin joko jäänyt sinne kirotulle maatilalle, tai yrittänyt löytää tieni pois. Mutta sinä samaisena yönä huomasin olevani taas eksyksissä. Olin harhaillut pimeässä tieltä poispäin, enkä enää löytänyt takaisin. Nyt minä vain juoksin, mielessäni toivo maamerkistä; Ihmisen tekemästä.
Pimeässä metsässä oli raikkautta, lähes pakkasen tuntua. Olin saanut itseni kokoon, ja nyt kävelin rauhallisesti pimeässä metsässä. Mietin, mitä kaikkea täällä metsässä voisikaan liikkua.. Olivatko tarut kuolleista ihmisistä, jotka olivat heränneet henkiin, totta? Miten joku, joka ei hengitä, voisi elää? Entä vampyyrit? Olen kuullut, että nekään eivät hengitä..
Näin punertavan keltaista kajoa kauempaa metsässä. Varovaisesti lähdin hiipimään kajoa kohti. Tullessani lähemmäksi, näin hiukan paremmin ympärilleni, sillä sen verran oli metsä värjääntynyt kajon ansiosta. Varoin jokaista risua, etteivät ne katkeaisi; Ne voisivat herättää äänellään huomiota. Nyt kävin makuulleni, ja ryömin eteenpäin, jottei joku, joka siellä voisi olla, huomaisi minua. Valitsin suojapaikakseni kuusen, jonka maahan taipuvat oksat antaisivat minulle hyvän suojan. Näin kuusen alta nuotiopaikan, jonka ympärillä istui viisi Goblinia, kukin oman kantonsa päällä. He olivat kaikki aivan hiljaa, söivät jonkinlaista nuotiossa käristettyä lihaa. Vesi herahti kielelleni muistaessani syöneeni lähipäivien ajan vain vaivaisia marjoja. He olivat niin hiljaa; Ehkä he sittenkin huomasivat minut. Tosin, kukaan heistä ei tuntunut vilkuilevan tänne päin, mutta suuret korvat kertoivat varmasti hyvästä kuulosta, joten voisi olla suuri mahdollisuus, että he kuulivat jonkinlaisia riksahduksia metsästä. Mieleeni heräsi ajatus; Mitä seuraavaksi? Kenties minä seuraisin heitä, heidän lähtiessään piilosta, kunnes löytäisin tieni jonnekin. Sieltä voisin suunnistaa tieni Ironfalliin. Mutta minulla oli kauhea nälkä, ja mieleni teki todella tuota mehukasta lihaa.. Lähellä, pitkän puun oksassa, roikkui tuorehko nahka. Olisiko se karhun? Ei.. Nahka olisi silloin pikemminkin kuin turkis, tai talja. Ehkä.. Villisian, tai peuran..? Joka tapauksessa, tuo viisikko oli kykeneväinen metsästämään. Jos he olisivat saaneet kaadettua villisian, he saisivat kyllä selätettyä minutkin, mutta pistäisin silloin kyllä kaikkeni peliin. Huomasin ajatelleeni antautumista, heittäytymistä Goblinien eteen. Olin niin heikossa kunnossa, että tekisin mitä vain, jotta saisin tuon mehukkaan lihan palan. Saisin siis valita kaksi vaihtoehtoa. Ennen päätöstäni päätin vielä tarkastella Goblineja lähemmin. Yhdellä oli keihäs, ja toisella jousipyssy, kolmannella oli jonkinlainen torvi, ja neljäs kantoi lippua. Viidennellä oli miekka. Heillä kaikilla oli jonkinlainen puusta tehty panssari, paitsi miekkaa pitelevällä; Hänellä panssari oli tehty raudasta.. Kenties hän oli joukon johtaja..? Kaikilla oli ruskeat housut, jotka paransivat maastoon sulautumista. En osannut arvailla yhtään, mitä he tekivät tämän kirotun metsän keskellä..
Olin tehnyt päätökseni, ja otin kuusen oksasta kiinni. Se päästi katketessaan kovan raksaisun. Goblinit inahtivat, ja kaikki tuijottivat kuuseen, odottavasti. Astuin varovasti, talikko kädessäni, ja riekaleinen asu ylläni kuusen alta. He kaikki katsoivat minua hiljaa, punaiset silmät leimuten. Minua suorastaan huvitti, etten pelännyt yhtään, sillä me kävimme sotaa tuollaisia vastaan. Minulla ei ollut mitään muuta menetettävää, paitsi henkeni. Goblinit katsoivat hiukan toisiaan, ja mumisivat jotain. Goblinit jatkoivat, joskin varuillaan, syömistään. Yksi Goblineista huomasi minun katselevan hiljaa nuotion vieressä olevia lihan palasia. Hän otti yhden niistä käteensä, katsoi minuun, ja inahti jotain. Menin hämilleni, en tiennyt, mitä vastaisin. Katsoin vain hiljaa Goblinia, ja hänen kädessään olevaa lihan kimpaletta. Goblin inahti uudemman kerran, kimeällä äänellään; -”Äyh..!”. Hän näytti osoittavan jotain. Katselin ihmeissäni ympärilleni. Yksi heistä otti kiven, ja viskasi sen minua kohti. Se osui rintaan, mutta ei tehnyt kovinkaan kipeää. Muut tuhahtelivat tälle ”osoittelijalle”. Lopulta luulin tajuavani. Nytkäytin hieman talikkoani, joka johti ”osoittelijan” liikahtamiseen. Halusiko tämä talikkoni? Se oli sentään ainoa puolustus aseeni. Painoin talikkoni rintaani vasten kieltäytymisen merkiksi. Goblinin mielenkiinto katosi, ja hän jatkoi syömistään. Halusin kuitenkin tuota maittavaa ruokaa, ja aloin vääntämään talikosta piikkiä. Lopulta se katkesi. "Osoittelija" katsoi olkansa ylitse, ja kääntyi taas minuun päin. Heitin talikon piikin hänen eteensä. Talikossani oli viisi piikkiä, olin katkaissut siitä toisiksi vasemmaisen. Goblin hieman ynähti, ja heitti piikin torvea pitävälle. ”Osoittelija” vilkaisi vielä minuun, ja jatkoi syömistään, niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Sydämeni löi yhden ylimääräisen kerran. Olivatko he huijanneet minua? Suutuksissani aloin vääntämään talikosta toista piikkiä, tällä kertaa toisiksi oikeammaista. Heitin piikin jälleen ”Osoittelijan” eteen. Hän poimi piikin, ja heitti sen lipunkantajalle. Lipunkantaja otti piikin kiinni, ja pisti sen housuunsa, se sopi sinne suhteellisen hyvin, eikä se näyttänyt paljoakaan vaivaavan liikkumista. ”Osoittelija” poimi lihankimpaleen, ja heitti sen minulle. Otin kimpaleen kiinni, ja aloin syömään ahnaasti.
Ilta kului, enkä ollut viitsinyt lähteä joukosta; Nuotion lämmössä, ja valossa, ja edes jonkinlainen porukka lähellä, ikään kuin suojana, tuntui mukavalta – vaikka tiesinkin, että meidän kuuluisi sotia keskenämme. Goblinit näyttivät alkavan nukkumaan. He kävivät maaten mättäälle, ja yksi heistä, keihästä pitelevä, jäi istumaan kannon nokkaan. Ajattelin, uskaltaisinko alkaa nukkumaan. Jos he kävisivät kimppuuni nukkuessani..? Olin kuitenkin niin uupunut, että kävin nukkumaan, mutta jäin tietynlaiseen horrostilaan, puoliksi valveille..
Säpsähdin hereille. Goblin oli säikähdyksessään jo vetämässä piikkiä esille housun lahkeestaan, kunnes tajusi tilanteen, ja rauhoittui. Huomasin lipun maassa hänen vieressään; Hän oli siis se lippua kantava. Uskoin, että he pitivät jonkinlaista vartiovuoroa. En saanut unta, ja päätin istahtaa kannon nokkaan. Huomasin meidän kumpienkin katselevan loimuttavaan nuotioon. Jotenkin minusta tuntui, että näissä olennoissa oli jotain ainutlaatuista, aivan kuin myös meissä ihmisissäkin.. Hekin pystyivät istahtamaan, miettimään elämän menoa, ja pohtimaan omia ajatuksiaan. Naurahdin, kuinka samanlaisessa tilanteessa me kumpikin olimme, yksin, katselemassa samaan nuotioon keskellä metsää. Goblin vilkaisi minuun, ihmetellen outoa puuskahdustani. Harmi vain, ettemme ymmärtäneet toinen toisiamme; Kaipasin todella juttuseuraa. Päätin käydä takaisin nukkumaan, luottaen Goblinin tarkkaan kuuloon.
Heräsin jälleen. Pimeys oli väistynyt, ja aamu alkoi pikkuhiljaa sarastaa. Muut Goblinit vielä nukkuivat, mutta ”johtaja” oli tällä kertaa vartiovuorossa. Huomasin hänenkin olevan samoissa hommissa, kuin edellistenkin Goblinien; Katselemassa nuotioon. Oliko hänkin ajatuksissaan, vai.. Odottiko hän jotain..? Nuotiossa paloi valkea, aivan niin kuin ennenkin. Päätin mennä tarpeilleni kuusen taakse, Goblin vilkuili perääni, kuin luulleen minun olevan lähdössä. Nähdessään minun palaavan takaisin nuotion äärelle, syventyi hän taas aatoksiinsa.
Jonkun ajan kuluttua, kun nuotio oli jo lähes hiipunut, hiilloksilla, nousi Johtaja ylös. Hän inahteli äänekkäästi, potkien kaveruksia, kuin komentaen heitä ylös. Epäilin hänen olevankin juuri siinä hommassa. Goblinit nousivat hiljaa vaikertaen ylös, silmiään hieroen. Johtaja istahti kannon nokkaan, ja alkoi kaivaa lähellä olevasta isohkosta nyytistä lihan paloja esille. Hän heitti ne nuotion viereen, ja alkoi tökkimään joitakin niistä eilen käytetyn, puusta revityn tikun päähän. Hän heitti neljä tikkua muille Goblineille, ja he kaikki alkoivat paistaa lihankimpaleita. Kypsät, käristyneet kimpaleet he heittivät raakojen viereen, ja ottivat uudet tilalle. Vasta, kun kaikki lihakimpaleet oli paistettu, osa paremmin, osa huonommin, ja, noh, osa liiankin hyvin, alkoi Johtaja jakamaan niitä; Niitä kertyi kullekin Goblinille kaksi. Lopulta oli jäljellä enää yksi, mustunut lihankimpale. Johtaja katsoi minua vähän aikaa, kuin arvioiden, mutta lopulta hän heitti hiukan äännähtäen kimpaleen eteeni. Tunsin oikeastaan kunnioitusta näitä Goblineja kohtaan. He olisivat ihan hyvin voineet olla jakamattakin minulle. Tietenkään, yksi ylikypsynyt, musta lihaklöntti ei ollut mikään juhla-ateria, mutta minun ei passannut nirsoilla. Mietin, oliko Johtaja tarkoituksella paistanut yhden ylimääräisen kimpaleen, minulle? Otin lihan kiitellen käteeni, ja aloin syömään.
Kun olimme syöneet, alkoivat Goblinit pakata ne vähäiset tavarat, mitä heillä oli, nyytteihinsä. Päätin ajatella vielä hetken asiaa. Voisin aivan hyvin lähteä omille teilleni - löytää itse tieni Ironfalliin. Tai voisin lähteä heidän mukaansa.. Minne lie he sitten olivatkin matkalla. He antaisivat minulle, luultavasti, suojaa vihollisilta, kuten minä antaisin heille, sekä saisin edes hiukan jotain syötävää, ja voisin jopa auttaa heitä metsästämisessä. Goblinit lähtivät talsimaan, vilkuillen välillä perääni, josko lähtisin heidän mukaan. Noukin talikon, ja lähdin seuraamaan Goblineja.
Tulimme vuoren juurelle. Sen rinnettä pitkin vei pieni polku, jota pitkin Goblinit lähtivät kävelemään. Olin varma, että heillä oli joku tietty päämäärä, eivät he muuten olisi matkanneet näin määrätietoisesti. Yhtäkkiä tajusin, ehkä nämä olivat matkalla johonkin sotaleiriin! Siellä ei ihmisiä varmasti katsottaisi hyvällä.. Katsoin Lipunkantajan lippua; Siinä oli jonkinlaisen kirveen, tai hilparin kuva. Ah, en ollut nähnyt sitä silloin hämärässä, ja nyt vasta tajusin tilanteen; Nämä olivat matkalla takaisin leiriin.. Olin typerä, kun en tajunnut sitä; Mehän olemme sodassa! Mutta nyt heräsi kysymys; Miksi he ottivat minut mukaan? Tulisivatko he vangitsemaan minut, kun saapuisin sinne? Joka tapauksessa, seutu vaikutti niin suurelta, että voisin eksyä uudestaan, ilman näitä ”oppaita”, ja silloin en välttämättä olisi yhtä onnekas. Päätin, että seuraan heitä, kunnes jossakin vaiheessa, kenties yöllä, livahtaisin joukosta pois.
Olimme talsineet koko päivän, ja nyt olimme laskeutuneet jälleen metsään. Löydettyämme sopivan paikan, Goblinit näyttivät leiriytyvän siihen joksikin aikaa, luultavasti yön yli. Jalkojani särki rankan päivän jälkeen, ja Goblinit inisivät hiljaa toisilleen, kuin jutellen. Yksi heistä alkoi sytyttämään valkeata. Heidän nyyteissään oli luultavasti vielä syötävää, sillä emme olleet etsineet minkäänlaista riistaa. Johtaja kaivoi nyytistään jälleen lihan palat esille. Hän otti niitä yhteensä 12. Kun lihat oli käristetty, hän jakoi jokaiselle niitä kaksi kappaletta, myös minulle. Kun olimme syöneet, jäi keihästä kantava jälleen kerran istumaan, tällä kertaa pienehkön kiven päälle, ja jäi tuijottelemaan loimuavaan nuotioon. Kävin makuulle, ja suljin silmäni. KeihäsGoblin tuli kuitenkin herättämään minut. Hän inahti jotain, ja palasi kivelleen. Katselin häntä ihmetellen herätyksen syytä, ja kävin hämilleni nukkumaan. Suljettuani silmät kuului kiven luota tuhahdus, ja Goblin talsi jälleen viereeni. Tällä kertaa hän potkaisi minua kylkeen, ja inahteli äkäisen kuuloisena. Raotin silmiäni, ja näin Goblinin tamppaavan äkäisenä nuotion vieressä olevaa maata jaloillaan. Nousin ylös, ja kävin istumaan nuotion viereen. Goblin rauhoittui, ja palasi paikalleen. Ihmettelin, miksi hän tahtoi valvottaa minua näin, keskellä yötä. Päätin kuitenkin valvoa niin myöhään, kuin tuo Goblin halusi. Tovin kuluttua, nuotion jo lähes sammuttua, alkoi Goblin lisäämään puita nuotioon, ja näin saivat liekit uutta eloa. Goblin tökkäsi minua keihäällään; -”Wäyh!”, ja kävi nukkumaan. Tajusin, että oli minun vuoroni vartioida – mutta mihin saakka? Katselin yön kuluessa, kuun paistavan puiden lomasta, ja pakenevan jälleen näkymättömiin. Huomasin nuotion kaipaavan lisää puita. Laitoin niitä lisää, ja älysin; Nyt oli aika vaihtaa vuoroa, aina kun nuotio sammui, tiesi vartiovuorossa oleva Goblin vaihtaa vartijaa. Päätin herättää jousipyssyä kantavan, sillä en ollut nähnyt häntä vielä vartiovuorossa. Tökkiessäni häntä, murahti Goblin, ja yllättäen unissaan löi minua nyrkillä naamaan. Lensin selälleni nuotion viereen. Goblin heräsi, ja vilkaisi minuun. Hän murahti uudelleen, ja kävi kivelle istumaan. Sylkäisin käteeni nähdessäni, tuleeko suusta verta. Ei tullut – paljoa, mutta yllätyin silti Goblinien, ainakin tämän, voimallisuudesta. Kävin, osittain kohtauksesta huvittuneena, nukkumaan.
Heräsin kauheaan ääneen. Huudahdin säikähdyksestä, ja nousin äkkiä istuvalleni. Vasta silloin huomasin tuijottavani torven suuhun. Goblin kurkkasi sen takaa, irvisti ilkikurisesti, ja inahti jotain. Muut näyttivät naureskelevan kauempana. Lihakset jännittyneenä säikähdyksestä, kävin nuotin ääreen aamupalalle. Sama rutiini jatkui jälleen; Paistoimme lihat, jonka jälkeen söimme ne. Kauankohan aikaa muonavaramme vielä riittävät, varsinkin kun on yksi suu liikaa ruokittavana – kohta meidän olisi luultavasti pakko hankkia ruokamme itse.. Tosin, olin ajatellut lähteä porukasta ensi yönä..
Goblinit talsivat metsässä, päivän kuluessa, määrätietoisesti, kohti päämääräänsä. Itse suunnittelin, kuinka lähtisin yöllä. Päätin, että paras aika olisi omalla vartiovuorollani.
Maisema ei ollut juurikaan vaihtunut päivän kääntyessä iltaan, olimme edelleen tässä samaisessa, suuressa metsässä – mutta minun oli lähdettävä, tulisimme joka askeleella lähemmäksi leiriä, ja en halunnut ottaa riskiä. Vai.. Olinko minä vain vainoharhainen? Ehkä nämä eivät kuuluneetkaan mihinkään leiriin, ja olivat vain jonkun pikkukylän asukkaita..? Ei – minä lähden tänä yönä, sen päätöksen olen tehnyt, ja sen päätöksen tulen pitämään.
Lopulta tuli ilta, ja pimeys. Nuotion valossa paistoimme lihan paloja, ja Goblinit juttelivat, tai pikemminkin inisivät keskenään. Tällä kertaa saimme jokainen vain yhden palan; Lihavarastot tulisivat pian loppumaan, se motivoi minua entistä enemmän lähtemään, jotta nämä saisivat syötyä enemmän matkallansa. Minua ärsytti koko sota. Partio, ja sen mukana olleet ystäväni, kuolleet.. Vaikka mukana teurastuksessa olikin Goblineja, eivät nämä kaverukset minun vihollisiani olleet, hehän olivat antaneet minulle opastusta, ruokaa, ja suojelusta! Jos vain saisimme sovittua, ja pysäytettyä koko järjettömän sodan..! Huomasin Goblinien katselevan minua. He varmaan miettivät, mikä minulla oli, kun katselin murhaava ilme kasvoillani nuotiota. Vilkaisin heihin, ja yritin hymyillä, oikeasti minua raivostutti tämänhetkinen tilanteeni..
Goblin herätti minut yöllä, rutiininomaisesti taas vartiovuoroon. Istahdin mättäälle, katselemaan juuri lisättyjen puiden syttymistä. Seurasin, kuinka Goblin kävi makuulle, ja sulki silmänsä, minä jäin katselemaan nuotioon. Katselin kuinka se paloi, alkoi hiljaa hiipumaan, ja lopulta siitä oli jäljellä enää hehkuvat hiillokset. Lisäsin puut, ja vilkaisin Goblineihin. Kaikki viisi olivat hiljaa makuullaan, epätietoisia ympäristöstään. Otin talikon käteeni, ja poistuin pimeyteen.
Metsä oli musta, enkä nähnyt juurikaan ympärilleni. Siristelin silmiäni, ja yritin totutella pimeyteen. Kaikkialla oli hiljaista, vain askeleitten aiheuttamat risahdukset kuuluivat. Mietin, minne päin suunnata, missä olisi Ironfall.. Pitikö kuun olla pilven peitossa juuri tänä yönä; Minä en nähnyt yhtikäs mitään.. Itse asiassa, en löytäisi välttämättä enää edes nuotiopaikalle. Pitäisikö käydä nukkumaan, ei tällaisessa pimeydessä näe edes eteensä.. Kuulin rasahduksen läheltä – sydämeni nousi lähes suuhun. Olin aivan paikallani, ja menin hiljaa kyyryyn. Uusi rasahdus. Oliko se joku eläin? Luultavasti. En tiedä, kuinka kauan aikaa olin siinä paikoillani, luultavasti niin kauan, kunnes jalkojen puutuneisuuden ajamana jouduin lähtemään taas liikkeelle. Vilkuilin taivaalle päin, mutta kuu oli edelleen piilossa. Jälleen inhotuksekseni kuului jostain läheltä risahdus. Viime risahduksesta oli jo aikaa, tämän, minkä lieneekään, täytyi siis seurata minua. Pelko kouri sisintäni, oliko se joku peto? Menin kyyryyn, ja hiivin kuusen alle. Ympäriltä ei kuulunut mitään. Hiljaisuudessa, nousin pois kuusesta, ja hiipien jatkoin matkaani. Yhtäkkiä alkoi kauhea rytinä; Joku oli tulossa minua kohti, ja vauhdilla. Paniikissa lähdin juoksemaan, juoksin niin lujaa, kuin pääsin. Tunsin, kuinka kompastuin johonkin. Hetken tunsin olevani, kuin painottomassa tilassa, kunnes kohtasin karun todellisuuden – puun.
Havahduin. Ilmassa oli tunkkaisen pölyn haju. Päätäni särki hemmetisti, ja huomasin vasta jonkin ajan kuluttua kalterit ikkunassa. Ensimmäinen ajatukseni oli; ”Ei kai taas..” . Yritin nousta ylös, mutta kipu päässä nousi niin voimakkaaksi, että tunsin sapen nousevan kurkkuun. Nielaisin, ja sain pidettyä sen poissa. Huomasin, ettei huoneessa ollut lainkaan ovea. Ryömin kaltereiden alle. Otin kiinni kaltereista, ja nostin itseni ylös. Näky oli pahin mahdollinen – Kymmenet Örkit istuivat huoneen ulkopuolella, syöden ruokaa. Huomasin takanani toisen ikkunan, kyyristyin, ja ryömin sen luo. Nostin itseni kaltereiden avulla pystyyn, ja huomasin tuijottavani isoon, puiseen rakennelmaan, joka muistutti katapulttia. Kehoni oli mustelmilla, talikkoni oli kadonnut, ja minulla ei ollut, kuin vaivaiset housut päälläni. Yhtäkkiä tajusin tuijottavani kaltereiden läpi Örkkiä. Sen tuhahduksesta levisi kauhea lemu huoneeseen. Se käänsi selkänsä, ja käveli rakennelman luo. Örkki karjahti, jonka johdosta paikalle talsi Örkki, Goblin hartioillaan; Goblin yritti rimpuilla Örkin otteesta, mutta ote piti. Örkki nousi rakennelmaan, ja paiskasi Goblinin jonkinlaisen sivuttain venytetyn, leveän narun keskelle. Goblinin kädet laitettiin sivulle, ja paikalle tuli toinen Goblin, joka kantoi kahta, repaleista, käsintehtyä siipeä. Rakennelman vieressä oleva Örkki alkoi pyörittää rakennelmassa kiinni olevaa vipua ylösalas, jolloin tuo outo kapistus alkoi kallistua. Rakennelmassa kiinni olevaan Gobliniin laitettiin käteen nuo nahkarepaleet, ja ne kiinnitettiin lujasti köydellä, useasta kohdasta. Sivusta ilmestyi kolmas Goblin, verestä tahriutunut paita mukanaan. Tunnistin sen omaksi paidakseni. Tarkastelin itseäni, mutta en nähnyt minkäänlaisia haavoja. Tunnustelin selkääni, ja tunsin koskevani johonkin tahmeaan. Katsoin veressä olevaa kättäni, ei ihme, että minua heikotti – katsoin jalkoihini, mutta verta ei ollut vuotanut ainakaan maahan asti.. Gobliniin oli kiinnitetty köydellä verinen paitani, ja köyttä, johon Goblin itse oli kiinnitetty, alettiin venyttää taaksepäin, siihen tarvittiin jo enemmän Örkkejä. Ja niin Goblin, ylöspäin suunnattuna, siivet, ja verinen paitani mukanaan, päästettiin irti. Köysi lähti kauhealla voimalla, ja ampui Goblinin ilmaan. Goblinin huuto loittoni loittonemistaan, ja lopulta sitä ei enää edes kuulunut. Köysi oli lähtenyt rakennelmasta irti rytäkässä, ja Örkit katselivat toisiaan jostakin hämmentyneinä. Tapahtuman aloittanut Örkki, joka oli muita isompi, luultavasti johtaja, tai kenraali, perääntyi sivulle, näköalueeni ulkopuolelle. Minne Goblin lennätettiin? Miksi hän joutui ottamaan mukaansa minun paitani? Kuinka helkutissa minä pääsen täältä pois, ja mitä minulle seuraavaksi tapahtuu..? Istahdin huoneen nurkkaan miettimään tätä kaikkea..
-”WeeeeeeeEEEEEEE…!!!”
Goblin murskautui linnan tornia vasten, ja putosi alas kohti linnan sisäpihaa. Alhaalla tapahtuneesta tietämättömät sotilaat jutustelivat keskenään. Erään ylle lankesi varjo, ja hän katsahti ylöspäin.
-”Mitä saattann-”
Goblin rysähti sotilaan päälle, ja muut vetivät säikähdyksissään miekkansa esiin. Aluksi he eivät edes tunnistaneet outoa, taivaalta pudonnutta myttyä, kunnes paidan alta paljastui kuollut Goblin.
-”Goblinin perkele..”, yksi soltuista naurahti.
-”Kai tämä kaverimme täytyy viedä sairastuvalle.”
Neljä sotilasta lähtivät kantamaan tajutonta toveriaan sisälle linnaan.
Olaf istui valtaistuimellaan, ja katseli suuresta ikkunasta edessä avautuvaa maisemaa. Hän kuuli takaansa suuren oven avautuvan.
-”Mitä asiaa?”
-”Sir, sisäpihaamme iskeytyi vähän aikaa sitten Goblin, hänellä oli irtosiivet, ja verinen paita mukanaan. Luultavasti hänen määränpäänsä oli juuri tämä linna.”
-”Tuokaa paita tänne.”
-”Kyllä, sir.”
Kuninkaanvartija raotti ovea lisää, ja sisään käveli linnanpalvelija, paita mukanaan. Hän polvistui, tarjoten paitaa Olafille.
-”Hmmm… Tämä on talonpoikien paita… Mistä päin Goblin lensi?”
-”Idästä.”
Olaf tuhahti, pieni hymy huulillaan.
-”Voisivatko ne.. Lähettäkää partio tarkastamaan tiloja, ja valmistakaa armeija, ilmoittakaa heille, että lähdemme huomenna.”
-”Minne, sir?”
-”Tottele kun minä käsken.”
-”Kyllä sir, anteeksi sir..”
----------------------------------------------
Ja nyt pyytäisin kommentteja tarinasta, ja kielipuolesta. Pyytäisin vielä, että perustelisitte, miksi se asia, josta piditte/ette pitäneet, on juuri näin.
[Edit] Sen, joka ei ole lukenut aiempia osia, kannattaa käydä lukaisemassa ne ensiksi.
Viimeksi muokannut Goblinoid, La 03.02.2007 16:24. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Mukana Sotavasaran foorumeilla jo kymmenen vuoden ajan.
Heh, aivan mahtavasti toteutettu nuo goblinit. 
Nehän olivat melkein viisaita.
Mutta minua häiritsti tuo "Osoittaja"-Goblin, aina menin sekaisin, kun mainitsit hänet. En ollut varma edes kuka goboista hän oli.
Mutta toivotaan, että neljännestä osasta tulee vielä hauskempi!
"Tunsin, kuinka kompastuin johonkin. Hetken tunsin olevani, kuin painottomassa tilassa, kunnes kohtasin karun todellisuuden – puun" Menee suoraan signatureen.
Nehän olivat melkein viisaita. Mutta minua häiritsti tuo "Osoittaja"-Goblin, aina menin sekaisin, kun mainitsit hänet. En ollut varma edes kuka goboista hän oli.
Mutta toivotaan, että neljännestä osasta tulee vielä hauskempi!
"Tunsin, kuinka kompastuin johonkin. Hetken tunsin olevani, kuin painottomassa tilassa, kunnes kohtasin karun todellisuuden – puun" Menee suoraan signatureen.
"Entä mitä syötte aamupalaksi? Minkäväriset kalsarit teillä on?" - Matti Niemelä.
Blood for the blood God! Skulls for the skull throne! Milk for the Khorne flakes!
Blood for the blood God! Skulls for the skull throne! Milk for the Khorne flakes!
Siinä ei kerrottu Goblinin nimeä. Mutta koska tämä "Osoittelija" (nimi tulee siitä, että hän osoitteli sitä talikkoaRazwrakka kirjoitti:Mutta minua häiritsti tuo "Osoittaja"-Goblin, aina menin sekaisin, kun mainitsit hänet. En ollut varma edes kuka goboista hän oli.
) heitti talikon piikin torvea, ja lippua pitävälle, ei hän voinut olla muu, kuin joko jousipyssyä, keihästä, tai miekkaa kantava Goblin. Uuhhh... Huomasin vasta nyt, että aina en edes käyttänyt "Osoittelija"-nimitystä.. Käynpä korjaamassa asian Kiitos huomautuksesta! Ja, tottakai kommenttien tuleminen muiltakin olisi suotavaa[edit] Vika korjattu
Mukana Sotavasaran foorumeilla jo kymmenen vuoden ajan.
Teille vähintään kolmellekymmenelle; Onko perusteleva kommentointi vaadittu liikaa? Koska jos kommentoitte(kommentoisitte), niin tietäisin, että joku on ylipäätäänsä lukenut tarinaani, jota olen välillä yölläkin pähkäillyt.. Tässähän vallan tulee melankoliseksi..
Mukana Sotavasaran foorumeilla jo kymmenen vuoden ajan.
-
Hollo
- Sotavasaran WHFB-tarinamestari
- Viestit: 1154
- Liittynyt: Su 29.09.2002 23:39
- Paikkakunta: Helsinki
Paikoin mie jopa yllätyin kerronnan sujuvuudesta tässä, mutta valtava toistonmaku teki tästä kuitenkin melko puuduttavankin. Juurikin mainittuja synonyymejä olisi voinut oikein mainiosti kokeilla, sillä paikoittaiset "Auto on punainen. Auto menee lujaa. Auto on iso." -tyyliset lauseet tekivät kerronnasta melko tönkköä.
Pilkkuvirheitähän siellä oli jumalattomasti, puolipisteen käyttö oli hyvin hämärää monin paikoin, yleisnimet oli kirjoitettu isolla alkukirjaimella, ja tarina sisälsi englanninkielisiä sanoja.
Yhdys sana virheitä ei ollut hirveästi kuitenkaan, ja tekstin yleinen ulosanti oli ihan luettava kuitenkin. Päähenkilöstä ei oikein saanut selkoa, eikä hän tuntunut kovinkaan mielenkiintoiselta. Lopun ampumiskohta oli ihan lutuinen.
Jos nyt ensinnäkin suomentaisit sanat goblin ja Ironfall, niin jo se tekisi tarinasta hieman ei-luontaantyöntävämmän (pirun hyvä sana...). Seuraavaksi nuo lukuisat, helpot pilkkuvirheet voisi karsia.
Niijuu, jauhoit sitten paskaa turinaketjussa sydämmesi kyllyydestä, etkä olevinaan sitten osallistunut itse kisaan...
Pilkkuvirheitähän siellä oli jumalattomasti, puolipisteen käyttö oli hyvin hämärää monin paikoin, yleisnimet oli kirjoitettu isolla alkukirjaimella, ja tarina sisälsi englanninkielisiä sanoja.
Yhdys sana virheitä ei ollut hirveästi kuitenkaan, ja tekstin yleinen ulosanti oli ihan luettava kuitenkin. Päähenkilöstä ei oikein saanut selkoa, eikä hän tuntunut kovinkaan mielenkiintoiselta. Lopun ampumiskohta oli ihan lutuinen.
Jos nyt ensinnäkin suomentaisit sanat goblin ja Ironfall, niin jo se tekisi tarinasta hieman ei-luontaantyöntävämmän (pirun hyvä sana...). Seuraavaksi nuo lukuisat, helpot pilkkuvirheet voisi karsia.
Niijuu, jauhoit sitten paskaa turinaketjussa sydämmesi kyllyydestä, etkä olevinaan sitten osallistunut itse kisaan...
Kiitokset kommenteista. Piristi päivää, kun huomasin tänne tulleen muutaman kommentin
Puolipisteet johtivat tunnelman/jonkin asian tarkempaan kuvaukseen, esim. "Katsoin Lipunkantajan lippua; Siinä oli jonkinlaisen kirveen, tai hilparin kuva." Isoista alkukirjaimista puhuinkin tuolla ylhäällä. Englanninkieliset sanat, esim. goblin, en halua suomentaa, enkä tulekkaan jatkossa suomentamaan, koska niistä on niin monta suomenkielistä sanaa. Goblin voi tarkoittaa hiittä, tonttua, peikkoa, jopa haltiata (elf). Ja suoraan sanottuna, jos käyttäisin tarinassa goblinin sijasta tonttua, kuulostaisi se aika... Noh, en mene sanomaan.
Kiitokset teille kommenteistanne, sisältivät paljon opettavaista materiaalia.
Mutta edelleen odottelen lisää kommentteja..
Niin, tästähän me taisimmekin jo puhua part 2:sen yhteydessä. Olen kirjoittanut örkit, ja goblinit (yms.) isolla kirjaimella jo koko (2 ½ tuhatsanaisen) tarinan ajan, en tiedä oikeastaan miksi, ehkä sen takia, jotta ne eroittuisivat paremmin teksistä. Mene ja tiedä - mutta enää en luultavasti ala asiaa muuttamaan, kun ollaan päästy tarinassa jo jonkun verran eteenpäin. Lukijan täytyy alkaa pikkuhiljaa kuvittelemaan örkit, ja goblinit isolla kirjaimella (tässä tarinassa). Ja, jos Susivaara näkee mahdolliseksi, voisi hän laittaa vielä kommenttia itse tarinasta.susivaara kirjoitti:Kieliopillisesti puuttuisin isojen alkukirjaimien käyttöön. Jokainen goblin ja örkki tarinassa alkaa isolla. Isot kirjaimet on varattu suomen kieliopissa erisnimille.
Yli puolet tarinasta (tai pikemmin tarinan osasta) sijoittui metsään, ja päähenkilömme aatoksiin, joka saattoi varmasti puuduttaa, siitä ei ole epäilystäkään.huussi kirjoitti:Paikoin mie jopa yllätyin kerronnan sujuvuudesta tässä, mutta valtava toistonmaku teki tästä kuitenkin melko puuduttavankin.
Siis tarkoitatko nyt liiallista adjektiivien käyttöä, vai synonyymejä? Voisit lähettää kyseisestä kritiikin kohdasta tarinastani muutaman lainauksen, jotta osaisin välttää niitä seuraavassa osassa.huussi kirjoitti:Juurikin mainittuja synonyymejä olisi voinut oikein mainiosti kokeilla, sillä paikoittaiset "Auto on punainen. Auto menee lujaa. Auto on iso." -tyyliset lauseet tekivät kerronnasta melko tönkköä.
Pitää näemmä vielä harjoitella näitä pilkkujahuussi kirjoitti:Pilkkuvirheitähän siellä oli jumalattomasti, puolipisteen käyttö oli hyvin hämärää monin paikoin, yleisnimet oli kirjoitettu isolla alkukirjaimella, ja tarina sisälsi englanninkielisiä sanoja.
Puolipisteet johtivat tunnelman/jonkin asian tarkempaan kuvaukseen, esim. "Katsoin Lipunkantajan lippua; Siinä oli jonkinlaisen kirveen, tai hilparin kuva." Isoista alkukirjaimista puhuinkin tuolla ylhäällä. Englanninkieliset sanat, esim. goblin, en halua suomentaa, enkä tulekkaan jatkossa suomentamaan, koska niistä on niin monta suomenkielistä sanaa. Goblin voi tarkoittaa hiittä, tonttua, peikkoa, jopa haltiata (elf). Ja suoraan sanottuna, jos käyttäisin tarinassa goblinin sijasta tonttua, kuulostaisi se aika... Noh, en mene sanomaan.Päähenkilöstä ei tarkoituksellakaan saa paljoa selvää, sillä siihen olen juuri pyrkinytkin, ja näemmä olen siinä onnistunut. En myöskään halunnut tehdä siitä mitään "sankaria", vaan hän on aikalailla tavallinen solttu, tavallista huono-onnisempi sellainen (vai onnekas? Hänhän olisi muuten jo kuollut).huussi kirjoitti:Päähenkilöstä ei oikein saanut selkoa, eikä hän tuntunut kovinkaan mielenkiintoiselta.
Suomennoksista puhuin juuri, ja tässä on toinen esimerkki;huussi kirjoitti:Jos nyt ensinnäkin suomentaisit sanat goblin ja Ironfall, niin jo se tekisi tarinasta hieman ei-luontaantyöntävämmän (pirun hyvä sana...).
En tiedä, tarkoititko pirun hyvällä tuota, vai alkuperäistä sanaa, mutta ei tuo minun mielestäni ainakaan järin hohdokkaalta kuulostanut..Coundrel, milloin olemme Rautasyksyssä?
Käsittääkseni keskeneräistä tarinaa ei hyväksytä? Olet oikeassa, en lähettänyt tarinaa.huussi kirjoitti:Niijuu, jauhoit sitten paskaa turinaketjussa sydämmesi kyllyydestä, etkä olevinaan sitten osallistunut itse kisaan...
Kiitokset teille kommenteistanne, sisältivät paljon opettavaista materiaalia.
Mutta edelleen odottelen lisää kommentteja..
Mukana Sotavasaran foorumeilla jo kymmenen vuoden ajan.
-
Hollo
- Sotavasaran WHFB-tarinamestari
- Viestit: 1154
- Liittynyt: Su 29.09.2002 23:39
- Paikkakunta: Helsinki
Eih.
Hyviä esimerkkejä toistosta on tuolla alkupäässä olevat kajo-kohdat, kuten myös lihakimpaleesta kertovat tapahtumat. Liikaa et ollenkaan käyttänyt adjektiiveja, ennemminkin aivan liian vähän.
Tarina voi olla mielenkiintoinen, eikä ollenkaan puuduttava, vaikka se sijoittuisikin kokonaisuudessaan metsään.
Ja siis sie olit käyttänyt monissa kohdissa noita puolipisteitä suoraan sanottuna väärin. Aivan sama, vaikka sanoisit niiden johtavan tunnelman tarkempaan kuvaukseen.
Ja suomenkielisessä tarinassa on turha käyttää typeriä englanninkielisiä sanoja. Kun kirjoittaa suomeksi, kirjoittaa suomeksi. Ironfallin olisit voinut vaikka kuvailla tarkemmin, mikä se on. Itse ei ole mitään hajua, mikä se on, mutta tuolleensa tuo kuulostaa ihan hiton urpolta.
Hyviä esimerkkejä toistosta on tuolla alkupäässä olevat kajo-kohdat, kuten myös lihakimpaleesta kertovat tapahtumat. Liikaa et ollenkaan käyttänyt adjektiiveja, ennemminkin aivan liian vähän.
Tarina voi olla mielenkiintoinen, eikä ollenkaan puuduttava, vaikka se sijoittuisikin kokonaisuudessaan metsään.
Ja siis sie olit käyttänyt monissa kohdissa noita puolipisteitä suoraan sanottuna väärin. Aivan sama, vaikka sanoisit niiden johtavan tunnelman tarkempaan kuvaukseen.
Ja suomenkielisessä tarinassa on turha käyttää typeriä englanninkielisiä sanoja. Kun kirjoittaa suomeksi, kirjoittaa suomeksi. Ironfallin olisit voinut vaikka kuvailla tarkemmin, mikä se on. Itse ei ole mitään hajua, mikä se on, mutta tuolleensa tuo kuulostaa ihan hiton urpolta.
-
Karl Van Dieter
- Viestit: 342
- Liittynyt: Su 15.01.2006 17:45
- Paikkakunta: Lappeenranta
Olen vasta kaksi osaa kerennyt lukea, mutta ihan luettavia olivat nuo kaksi ensimmäistä osaa. toi Isäntä, Oran oli mielestäni hyvin onnistunut hahmo ja sen julmuus oli käsinkosketeltavaa. Kunhan aikaa löytyy pitää lueksia tuo kolmaskin osa.
edit: no nyt kun tuo viimeinenkin luku tuli luettua niin alkoi harmittamaan kaikki ne gobbot, jotka kääpiöni/vampyyrini ovat vuosien varrella teurastaneet armottomasti. Tuli ihan mieleen, että josko osat olivat kieroutuneella tavalla päinvastaiset, ainakin mitä kääpiöihin tulee...
Goblinit olivat mahtavia, kuten tuolla jo mainittiinkin, ja tarina oli helppolukuista.
Yksi asia, jonka pistin merkille, oli, että tarinassa oli melko vähän kirjoitusvirheitä. Ainoa, mikä ehkä häiritsi vähän oli puhekielenkäyttö, mutta sen voi antaa anteeksi koska kyseessä oli sotilaamme omat ajatukset ja näin ollen kukapa nyt kirjakielellä ajattelisi?
Jatkoa odotellessa....
edit: no nyt kun tuo viimeinenkin luku tuli luettua niin alkoi harmittamaan kaikki ne gobbot, jotka kääpiöni/vampyyrini ovat vuosien varrella teurastaneet armottomasti. Tuli ihan mieleen, että josko osat olivat kieroutuneella tavalla päinvastaiset, ainakin mitä kääpiöihin tulee...
Goblinit olivat mahtavia, kuten tuolla jo mainittiinkin, ja tarina oli helppolukuista.Yksi asia, jonka pistin merkille, oli, että tarinassa oli melko vähän kirjoitusvirheitä. Ainoa, mikä ehkä häiritsi vähän oli puhekielenkäyttö, mutta sen voi antaa anteeksi koska kyseessä oli sotilaamme omat ajatukset ja näin ollen kukapa nyt kirjakielellä ajattelisi?
Jatkoa odotellessa....
"Your prayers shall not reach into my heart!" - Amorphis
Auch, minä kun juuri luulin kirjoittavani yleiskieltä, ja pyrin siis välttämään näitä "Mä istahin"-tyylisiä lauseita :F Eli.. Siis koko tarina on kirjoitettu puhekielellä? Heh.. No nyt olen hämmentynytKarl Van Dieter kirjoitti:Ainoa, mikä ehkä häiritsi vähän oli puhekielenkäyttö
Olet siis kirjoittanut tarinan? Tarkoitatko punaista ristiretkeä, vai jotain muuta tarinaa? Voisipa joskus käydä lukaisemassaKarl Van Dieter kirjoitti:no nyt kun tuo viimeinenkin luku tuli luettua niin alkoi harmittamaan kaikki ne gobbot, jotka kääpiöni/vampyyrini ovat vuosien varrella teurastaneet armottomasti.
Mukana Sotavasaran foorumeilla jo kymmenen vuoden ajan.
-
Karl Van Dieter
- Viestit: 342
- Liittynyt: Su 15.01.2006 17:45
- Paikkakunta: Lappeenranta
Ei sentään koko tarinaa!Goblinoid kirjoitti:Auch, minä kun juuri luulin kirjoittavani yleiskieltä, ja pyrin siis välttämään näitä "Mä istahin"-tyylisiä lauseita :F Eli.. Siis koko tarina on kirjoitettu puhekielellä? Heh.. No nyt olen hämmentynytKarl Van Dieter kirjoitti:Ainoa, mikä ehkä häiritsi vähän oli puhekielenkäyttö
Mutta saattoi olla sana siellä ja toinen täällä, tosin eivät paljoa kokonaisuutta haitanneet, tai sitten ne vain itsestä tuntuivat siltä. Mutta tätä ei tapahtunut kertaakaan silloin kun oli joku ulkopuolinen tarinenkertoja, kuten silloin kun vaikka se goblini lensi päin sitä linnakkeen tornia. Kunpa olisinkin...goblinoid kirjoitti: Olet siis kirjoittanut tarinan? Tarkoitatko punaista ristiretkeä, vai jotain muuta tarinaa? Voisipa joskus käydä lukaisemassa.
Olen ollut jo viikkoja jumissa uusimman lukuni kanssa Punaiseen ristiretkeen, ei vain oikein tunnu edistyvän, mutta kyllä se sieltä vielä tulee... Ongelmani on lähinnä käsikirjoitus, jota olen nyt joutunut vähän muuttamaan kun asiat eivät ihan menneet sen mukaisesti, eivät nimittäin olisi olleet kovinkaan johdonmukaisia välttämättä. Mutta kyllä se tästä."Your prayers shall not reach into my heart!" - Amorphis
OkKarl Van Dieter kirjoitti:Ei sentään koko tarinaa!
Hm.. :/ Itse kullekkin tulee noita ongelmia tarinoissaan, kuten on minullakin ollut välillä tämän kanssa, mutta ajan myötä asiat kyllä sutviutuvatKarl Van Dieter kirjoitti:Kunpa olisinkin...
Khyl se siitä.Koeviikko kun on mennyt, niin jos sitä sitten alkaisi väsäämään sitä kolmatta osaa..
Mukana Sotavasaran foorumeilla jo kymmenen vuoden ajan.
BRAVO, itse tarina oli loistava. Vain ne kohdat joissa päähenkilö käveli yksinään ja ajatteli tyyliin "Mitä seuraavaks?", olivat pitkäpiimäisiä. Erityisesti mua häiritsi noiden viiden goblinin sympatia ja kiltteys ihmistä kohtaan. Goblinit ois pikemminkin ottanu ihmisen vangiks pienen silmäilyn jälkeen. Kieliopissa tarkkaile pilkun käyttöä. Tietyissä kohdissa piste olis ollu oikea merkki. Puolipisteitä en huomannukaan, eikä niitä kantsi käyttääkään jos ei oo varma. Suomentaisin goblinin menninkäiseksi jos kysyttäisi.
Ai niin, yhden plussan saat myös siitä että tarina innoittaa mua rakentamaan dioraaman jossa nuo goblinit istuvat nuotion ääressä syömässä lihaa ja huomaavat ihmisen puun vieressä. Kiitos!
Ai niin, yhden plussan saat myös siitä että tarina innoittaa mua rakentamaan dioraaman jossa nuo goblinit istuvat nuotion ääressä syömässä lihaa ja huomaavat ihmisen puun vieressä. Kiitos!
Löytyy.
Re: Lockhart - Part 1, Part 2, Part 3 (*update*)
Tervehdys teille sotulaiset. Peräti viisi vuotta (ellei peräti ylikin) on kulunut siitä kun lähetin luettavaksenne Lockhart-tarinan kolmososan. Kuluneina vuosina vanhoja sotulaisia on poistunut keskuudestamme, ja uusia on tullut tilalle. Kaiken tämän aikana Lockhart on nukkunut unetonta untaan. Odotus tulee kuitenkin päättymään piakkoin, sillä olen päättänyt jatkaa tarinaa, lämmittelynä marraskuussa odotttavalle, suuremmalle kirjoituskoitokselle (josta ei tässä sen enempää). Uusi osa tulee lähikuulausien, ehkä jo lähiviikkojen aikana. Olen myös päättänyt lähettää lähipäivien sisään alkuperäiset 3 osaa uudelleen "enhanced editiona", jonka on tarkoitus korjata pahimpia aivopieruja, syventää ja selventää muutamaa kohtaa ja korjata yleisimpiä kirjoitusvirheitä (niitä tulee silti olemaan). Innokkaimmat voivat kuitenkin lukea alkuperäiset versiot hulvattomuudessaan.
Myönnän että olen hieman jännittynyt. Aikaa on kulunut paljon, ja väkeä vähentynyt. Tuleeko palautetta - niin positiivista kuin rakentavaakin - enää entiseen malliin? Vain aika näyttää.
Myönnän että olen hieman jännittynyt. Aikaa on kulunut paljon, ja väkeä vähentynyt. Tuleeko palautetta - niin positiivista kuin rakentavaakin - enää entiseen malliin? Vain aika näyttää.
Mukana Sotavasaran foorumeilla jo kymmenen vuoden ajan.