Keskustelua Podcasteista
Keskustelua Podcasteista
Alunperin olin podcasteista enimmäkseen sitä mieltä, että jannut jaarittelemassa toista tuntia enemmän tai vähemmän harrastukseen liittyvistä asioista on turhan pitkää ja liian vähän asiapitoista, mutta nyttemmin kuuntelen niitä työmatkoilla ja maalatessa, eli silloin kun en muuten tekisi mitään sen fiksumpaa.
Osa podcasteista on aika rimanalituksia yleisen tason tai aiheessa pysymisen suhteen, osa taas on aika ajoin todella osuvia ja fiksuja, vaikka synkkiäkin hetkiä on.. Rankkaanpa huvikseni omia kokemuksiani:
Muse on Minis:
Taitaa olla tunnetuin näistä ja mielestäni jaetulla sijalla asiapitoisin ja tasokkain. Juontajat ovat jenkkien metan huipputasoa ja puhuvat turnauskokemuksistaan, ajankohtaisista aiheistaan ja metailuideoistaan, sekä muista vaihtuvista aiheista.
Road to War:
MoMin pääpodcastin lisäksi toinen, jota odotan. Tätä odotan jopa hieman enemmän, kun siinä on oma inhokkini Will Pagani, eli skillt. Lisäksi ilmestyy harvemmin, eli lähinnä aina kun on asiaa. Texasilaisten pelaajien oma podcast, joka kuitenkin edustaa aika pientä piiriä, ja meta on joskus todella syvään pinttynyttä ja ihan vaan heikkotasoista. Tuntuu, että jos niilläpäin ei joku osaa pelata jotain casteria, se caster ja techi dumataan.
Epic FM:
Hyvää juttua, kohtuullista metaa. Epic Flail -kerhon oma podcast, jossa Brittien kovan tason pelaajia. Hyvää läppää, mutta äänenlaatu ja TODELLA PAKSU aksentti tekee seuraamisesta vaikeaa. Tää on vähän siinä tässä mun listalla.
Removed from Play:
Handcannon Onlinen podcast. Vähemmän kuunneltu, koska ei tule mun puhelimen feediin suoraan, mutta taannoisessa jaksossa (ep 23) Rickard.. Se kannattaa kuunnella huvikseen.
Sitten niitä paskempia:
Killbox:
Ne TYHMÄT Texasilaiset. Jos haluaa kuunnella, miten perus PP:n foorumilaisen ajatus kulkee ennen kuin se postaa sen "fiksun" viestinsä, kannattaa kuunnella tätä. Tyhmää juttua ja ärsyttävä oikein syvän etelän aksentti. H-P:lle saattaisi upota banjomusiikin säestyksellä..
Crippled System:
Ei kovin erityistä juttua, mutta se aiheessa pysyminen on mahdotonta tälle porukalle. parin tunnin podcastissa alle puoli tuntia masiinaa. Yhdessä vaiheessa ne oikeasti keskusteli ensi viikon frisbeegolffista ja keitä perhetuttuja pitäisi kutsua.
Mitä muut on mieltä näistä ja onko muita hyviä mitä oon missannut?
Onko jotain hyviä jaksoja tai muuta jota kannattaa etsiä käsiinsä? Mulle tulee mieleen MoMin viime jakso (#59), jossa jätkät kertoo peleistään Lock and Loadissa. Jossain 35- 40 min kohdalla yksi kaveri kertoo toista kymmentä minuuttia pelistään Rickardia vastaan. Se on aika eeppinen peli, jos ette jo Kolgruvanin puolelta stalkannut Riksun raporttia, niin tuolta kannattaa toi pätkä ainakin kuunnella, en halua spoilata, mut kyllä mua hävettäis jos voittaisin pelin noin.. Ois se silti vähän hauskaakin..

Viimeksi muokannut Prkl, To 13.06.2013 12:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
“The enemy isn't men, or women, it's bloody stupid people and no one has the right to be stupid.”
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
Re: Keskustelua Podcasteista
Tää on kyl hyvä topicci, jos te enemmän näitä kuuntelevat jaksatte poimia ja ilmotella erityisesti kuuntelemisen arvoisia jaksoja. Ite tulee näitä kuunneltua silloin tällöin ja mieluusti sitä poimii rusinat pullasta =)
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Keskustelua Podcasteista
Kuuntelen aika kausittain podcastei, mut chain attackkii tulee kuunneltuun eniten. Jees läppää ja ihan mielenkiintoisia matchuppei, etenkin nyt kun tekevät 50p matsei. Välil kyl aika omaan korvaan outoi juttui hehkuttaa/dissaa. Tuntuu useimmiten vaan itel mommi jäävän kesken kun ei tunnu olevan aikaa kuunnella kerralla.
Kun mä kuolen kaikki baneni sä saat
Re: Keskustelua Podcasteista
MoM, RTW ja Crippled System on ne mitä itellä tulee odotettua. RTWssä on hyvin masiinametaa, Mommissa sekä masiinametaa että muuta höpinää ja Crippled Systemissä sitten taas pelkästään muuta höpinää, mutta näissä kolmessa on sen verran "kiva porukka/juontajat" että jaksaa kuunnella.
Teron listalta puuttuu huomattavista podcasteistä Chain Attack, joka rankkaa castereitä ja matchuppeja tasaiseen tahtiin. En tykkää, koska hostit on mun mielestä usein "väärässä" eikä perustele mietteitään, vaan rankkaaminen on vaan jotain "Maagiunitit on träppi Rahnilla. Rahnin suurin heikkous on että sillä ei oo mitään keinoa lisätä armeijansa damage outputtia". (Wink: Just ne maagiunitit antais sitä damagepotentiaalia fiitillä). Mua ei haittais siis jos hostit ois eri mieltä kuin mä jos ne perustelis sen selkeästi (niinku MoM ja RTW esim usein tekee hyvin), mutta perustelemattomat mielipiteet on vaan vähän turhia.
Removed From Playtä oon kanssa koittanut vähän kuunnella mutta ei vaan uppoaa. Mikä logiikka on ottaa joku Rickard tai se Infernal Penguin vieraaksi podcastiin ja sitten selostaa omista maalauksista puoltoista tuntia?
EFMstä oon vähän kiikun kaakun. Toisaalta ne puhuu välillä ihan kivasti mielenkiintoista asiaa, mutta toisaalta välillä sitten ei jaksais kuunnella niiden turnausraportteja yhtään. Samaten mua ärsyttää niiden tunnuslause "UKs number one gaming group" yli kaiken. Kuinka ylimielinen voi oikein olla gaming clubistaan... :/
Elite Cadresta en ole vielä oikein muodostanut mielipidettä, kun aika vähän tullut kuunneltua. Toisaalta niilläkin on ihan hyviä hetkiä, toisaalta sitten taas kun Norbert oli kertomassa Puolan seikkailuistaan, oli hostien taas pakko katkaista kaikki tarinat ja heittää jotain omia insideläppiä väliin.
The Killbox voittaa kyllä multa maailman paskimman podcastin tittelin. Neljä-viis jantteria huutaa toistensa päälle ja selostaa jotain ihan puuta heinää. Erityisesti ärsyttää, että koko ajan ne jaksaa vaahdota kuinka competitive niitten meta on, mutta sitten kaikki mitä ne puhuu masiinasta on ihan höpöjä. Siinä kohdassa pistin podcastin kiinni enkä enää palannut kun puhuivat "most underrated solos" -jutuista ja ekana mainittiin (toki perustelematta) Arlan...
Toki nää on vaan omia fiiliksiä eli saa olla eri mieltä. :)

"Dear Game Designer. Rock is cheese. Paper is fine.
Regards, Scissors. "
Regards, Scissors. "
Re: Keskustelua Podcasteista
Liki uusimmasta (#62) MoM -podcastista voi kohdasta 1:00:29 alkaen kuunnella miten ämerikkalainen lausuu "Hermanni Raatevaara".
“The enemy isn't men, or women, it's bloody stupid people and no one has the right to be stupid.”
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
- Ihme_apina
- Viestit: 1134
- Liittynyt: To 20.01.2005 14:58
- Paikkakunta: Raisio
Re: Keskustelua Podcasteista
Juu, hajosin ihan täysin. Hihitin ja yritin haukkoo happee, housuihinkin maalasin siinä :DDD
GreenMeanie kirjoitti: ... en oo mikää "Nätti Nakuna" niiku hebe
Veripallo kirjoitti:PELI 2 (vs eLylyth) Destruktion.
Pudotan Rahnin. Kävelen kolme tuumaa depolta ja kuolen.
Re: Keskustelua Podcasteista
Kertokaa ny vielä miksi tuo lausuminen kuullaan, niin saatan kuunnellakin joskus!
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
- Ihme_apina
- Viestit: 1134
- Liittynyt: To 20.01.2005 14:58
- Paikkakunta: Raisio
Re: Keskustelua Podcasteista
Momilla on "lightning strike" -osio mihin saa heittää facebookkiin lyhyi kysymyksii mihin noi si vastaa, ei mittään sen ihmeellisempää :P
GreenMeanie kirjoitti: ... en oo mikää "Nätti Nakuna" niiku hebe
Veripallo kirjoitti:PELI 2 (vs eLylyth) Destruktion.
Pudotan Rahnin. Kävelen kolme tuumaa depolta ja kuolen.
Re: Keskustelua Podcasteista
Uusin MoMin podcast on varmaan paskin ikinä.
Paitsi, että jossain 26 min kohdalla tulee eeppisen hieno Zaal-lista, jossa on mm:
Gatorman Bokor & Bog Trog Swamp Shamblers – Bokor & 9 Shamblers: 6
Paingiver Beast Handlers – Leader & 5 Grunts: 3

Praetorian Karax – Leader & 9 Grunts: 6
Niin ja battlegroupissa pelkkä Tiberion. Tossa on ihan ideaa, kuunnelkaa jos Zaal on lähellä sydäntä.. Samaa ideaa kuin mun superCassiuslistassa.
http://museonminis.com/moms-podcast-104/
Paitsi, että jossain 26 min kohdalla tulee eeppisen hieno Zaal-lista, jossa on mm:
Gatorman Bokor & Bog Trog Swamp Shamblers – Bokor & 9 Shamblers: 6
Paingiver Beast Handlers – Leader & 5 Grunts: 3
Paingiver Beast Handlers – Leader & 5 Grunts: 3
Praetorian Karax – Leader & 9 Grunts: 6
Niin ja battlegroupissa pelkkä Tiberion. Tossa on ihan ideaa, kuunnelkaa jos Zaal on lähellä sydäntä.. Samaa ideaa kuin mun superCassiuslistassa.
http://museonminis.com/moms-podcast-104/
“The enemy isn't men, or women, it's bloody stupid people and no one has the right to be stupid.”
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
Re: Keskustelua Podcasteista
Joo. Niiden taso on mennyt vessasta viimeaikoina.petskules kirjoitti:Uusin MoMin podcast on varmaan paskin ikinä.
Warmans on taas pysynyt asiassa enemmän tai vähemmän. Removed from play höpisee aina silloin tällöin maalauksesta, mutta on myös ollut aika mukiin menevää.
“Common sense is not so common.” -Voltaire
“Most people would sooner die than think; in fact, they do so.” ― Bertrand Russell
“Most people would sooner die than think; in fact, they do so.” ― Bertrand Russell
Re: Keskustelua Podcasteista
"Dear Game Designer. Rock is cheese. Paper is fine.
Regards, Scissors. "
Regards, Scissors. "
Re: Keskustelua Podcasteista
Joo tää on se sama jätkä ku sano aiemmin tossa et Cassius on Circlen TOP 4 warlockeissa.
Mä odotan tota osaa kaks, eli Tatun tunnin monologia. Ekaa osaa ei sensuroitu mut sitä ilmeisesti sit vähän jouduttiin.
“The enemy isn't men, or women, it's bloody stupid people and no one has the right to be stupid.”
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
- GreenMeanie
- Viestit: 1375
- Liittynyt: To 03.10.2002 15:57
Re: Keskustelua Podcasteista
Latasin tän luettuani ton postin, unohdin koko jutun kunnes se pamahti korvaan. INSEIN.
Tanan kirjoitti:olihan se hiukka pöljää kun synkkää käärinliinaa pystyi levittämään takapuolesta.
Re: Keskustelua Podcasteista
http://museonminis.com/official-wtc-podcast-part-2/
1:26:00
Lähes selvät suomalaiset ja Rickard edustaa maailmalla.
1:26:00
Lähes selvät suomalaiset ja Rickard edustaa maailmalla.
"Dear Game Designer. Rock is cheese. Paper is fine.
Regards, Scissors. "
Regards, Scissors. "
Re: Keskustelua Podcasteista
Tulipahan repeiltyä oikeen urakalla, kun suomalaisia vaan ilmestyy podcastiin huutelmaan juttuja ja kommentoimaan samoja asioita useaan kertaan. Mukavaa settiä, pitää kuunnella paremmalla ajalla lisää.
-HPVäitän et Samu voitti vaan siks et se osaa pelaa, on ollu WTC:s ja on mukava tyyppi
Re: Keskustelua Podcasteista
Kuuntelin tän kohan just sopivasti ruokatunnilla ja kieltämättä ei pokka pitäny. Varmaan joku katteli mitä toi oikein hihittelee =) Ite en tosiaan tätä livenä nähnyt kokonaan ja entistä hupaisampaa on, et tais alkuperäisenä suunnitelmana tosiaan olla pelkkä Riksun haastattelu, johon vaan puskee lisää suomalaisia sekaan, tähtenä toki "don't listen this shit" Tatu!
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Keskustelua Podcasteista
"Dear Game Designer. Rock is cheese. Paper is fine.
Regards, Scissors. "
Regards, Scissors. "
Re: Keskustelua Podcasteista
"Dear Game Designer. Rock is cheese. Paper is fine.
Regards, Scissors. "
Regards, Scissors. "
Re: Keskustelua Podcasteista
Hyvä Teemu! Teemu saa vihdoin kiitosta kohteliaasta käytöksestään peleissä. :)
Puolalaisessa vessassa, käsi omassa ulosteessa, olen tulossa vanhaksi.
- GreenMeanie
- Viestit: 1375
- Liittynyt: To 03.10.2002 15:57
Re: Keskustelua Podcasteista
Ei *****. Kuuntelen tota wtc osa 2 lentokonees ja oikeesti punastelen häpeestä. Noi partasepot kahestaan Riksun haastattelussa ja Hermanni on järjen äänenä. Kiva mennä enää ikin ulkomaille.