Hoi,
Rintamalla on ollut pitkään hiljaista, ja ainakin allekirjoittanutta hotsittaisi kovasti nähdä siihen muutosta. Ilmassa on kiirinyt huhuja että jotkut kiitetyt sielut oisivat innokaita järjestämään 40k-liigaa. Keitähän nämä ihmiset mahtavat olla? Jos kaikki muu epäonnistuu niin voin ottaa asian itse hoitaakseni, mutta silloin on turha odotella mitään ihmeellisempiä fluffitteluja järjestäjän osalta. Liigan ajalta aika alkaa olla kohta kypsä siinä mielessä, että nyt ilmoitetun ja syyskuun alussa alkavan liigan saisi sopivasti päätettyä ennen joulukuuta - aikaa jolloin ainakaan itse en ole hirvittävämmin paikkakunnalla heilumassa.
Mitä ihmiset on mieltä? Onko joku valmis järjestämään, ja haluttaisiinko liigan lisäksi esim. combat patrol- turnaus (jollaisen Lauri aikoinaan onnistuneesti taisi järjestää)? Itse järjestelin figutapahtumia useamman vuoden putkeen Pohjanmaalla, että jopi ei olisi itselle outo taikka vastenmielinen. Tärkein asia on kuitenkin varmaan se että saadaan ihmiset taas pelaamaan ja elämää tähänkin harrastukseen. Figuja kaikilla kun kuitenkin on.
40k nykytilanne
Valvoja: Peliporukkavalvojat
40k nykytilanne
Diogenes kirjoitti:Mutta on ne ajat muuttuneet ... muistan sen ketjun missä IRIAD oli ketjun huonoin vitsi, ja nyt kaikki muut ovat niitä vitsejä IRIADiin verrattuna :P
Re: 40k nykytilanne
Mie toivoisin, että liiga alkaisi tossa syyskuun alussa jolloin 6. kierros päättyis marras-joulukuun vaihteeseen. Liiga vois olla eskalaatio (mallia 1k-1,5k-2k) ja pitää sisällään hienoja skenuja. Itte oon niin ankean huono kirjottamaan kaiken maailman fluffia yms, niin toivottavasti joku sellane ihmine joka osaa kirjottaa, ottaa liigan hoitaakseen. Laurin liigoissa juurikin tuo jonkinlainen tarina/fluffi/huttu oli ainaki itelle mukava lisä.
Liigan lisäks joku lauantain kestävä 3.kierroksinen 500pts combat patrol turnaus ois kiva. Tosin ei nyt mikään välttämätön.
Edit: tosiaan 500pts, eikä 400pts
Liigan lisäks joku lauantain kestävä 3.kierroksinen 500pts combat patrol turnaus ois kiva. Tosin ei nyt mikään välttämätön.
Edit: tosiaan 500pts, eikä 400pts
The plan required something that felt no pity. No pain. No fear. Something unstoppable.
Re: 40k nykytilanne
Moi,
40k liiga kiinnostaa. Järjestelemään en realistisesti ehdi, mutta fluffia/juonta muiden laatimiin skenuihin voin ennättää laatimaan, mahdollisesti auttamaan skenujenkin kanssa.
Syyskuu - joulukuu alku on aikana hyvä, ja piste-eskalaatio voisi olla kiva. Muutenkin kopioidaan vaan Laurin liigoista kaikki hyvät featuret surutta. :)
Timo