WM/Hn resurssit, tempo ja sinä

[TheEmu]

Emu jatkaa hyvin epäsäännöllistä "artikkelien" kirjoittelua, mikä alkoi Mommista kopsatulla Pelitilanteen arviointi -sepustuksella ja jatkui Kuinka eHaley voitetaan -tuuminnalla. Fiiliksellä "omia ajatuksia selvemmäksi paperille, mutta vois olla hyötyä muillekin" mennään vähän edelleenkin, tällä kertaa vaan aiheena WM/Hn resurssit ja niistä erityisesti tempo (paremman nimityksen puuttuessa). Kirjoitus olettaa, että pelataan kahden-kolmen listan noin 50p Deathclock SR-tyyppistä mättöä, ja lähtee hyvin attritiotyyppisestä ajattelumallista. Casterkill otetaan jos muuta mahdollisuutta ei ole (tai semmonen ilmaiseksi annetaan), mutta muuten grindataan hamaan loppuun saakka. Muillakin tavoilla voi WM/Hta onnistuneesti pelata, mutta itse lähden likipitäen aina peliin tolla mentaliteetilla, koska se itellle sopii parhaiten. Jo ihan siitä syystä pelaan attritiota, että musta tuntuu että pelit on usein paljon antoisampia silleen. 2h hirveän grindin jälkeen (joka on tosi usein heilahdellut molempiin suuntiin) on tosi eeppinen fiilis, kun taas onnistuneen/epäonnistuneen 25min pelin jälkeen on vaan semmonen "Tälleen kävi nyt vaa, meh" -fiilis.

WM/Hssa on suht helposti löydettävissä ainakin neljä eri resurssityyppiä, jotka on pelaajan käytössä: aika jäljellä, casterin hiparit, attritio ja tempo/pöytätilanne. Pari näistä on hyvinkin konkreettisiä: on helppo katsoa kellosta kuinka paljon pelaajilla on aikaa jäljellä tai tsekata kortista montako hiparia casterillä on jäljellä. Pari viimeistä sen sijaan alkaa olla aika abstrakteja.

Kello pelaa oman roolinsa matseissa, mutta ainakin omissa matseissa harvemmin tuntuu kello ratkaisevan peliä. Toki se kello tikittää alitajunnassa ja voi johtaa virheisiin (kävikö MTn finaalissa jotain tämmöistä), mutta pääosin kelloa on helppo hallita: Se kummallla on enemmän aikaa, on etulyöntiasemassa. Toisaalta kellon "pelaaminenkin" on ihan tärkeä osa kilpailullista masiinaa: jos jokin kriittinen vuoro ottaa paljon aikaa, niin se voi olla sen arvoista, jos en häviä peliä kelloon. Niinkuin joku viisas mies on joskus sanonut "42n banen tappamiseen menee vaan väkisinkin aikaa, kun ei halua että yhtään omaa nappia kuolee".

Casterin hiparit on jo hieman kelloa monimutkaisempi hallita. Teoriassa sama toimii kuin edelläkin: se johtaa kenellä on enemmän hipareita/aikaa jäljellä, mutta peli ratkeaa vasta kun aika/hiparit loppuu. Käytännössä vaan tilanne on aika eri, koska hipareita poistuu casteriltä yleensä aika haipakkaa, kun taas kello tikittää aika tasaiseen tahtiin. Miten casterin hipareita sitten käytännössä voi hyödyntää? Niinkuin eräs toinen viisas mies Notissa sanoi "Käytin kaikki resurssit mitä oli: Casterille jäi yksi hipari." Todellisuudessa tässä tilanteessa hiparien väheneminen ei tainnut olla koko ajan ihan harkittua, mutta idea läpän taustalla on ihan tosi. Niin kauan kuin casterissä henki pihisee, on jokainen siihen aiheutettu damagepinna "turhaa". Toki tähänkin on sitten miljoona poikkeusta: Yksikään eStrykeriin aiheutettu damagepinna ei ole turha, ja monesti "turhalla" damagella voi pakottaa vastustajaa rauhoittamaan casterin peliä kun se pelkää henkensä puolesta.

Attritio on taas yhden askeleen monimutkaisempi konsepti, vaikka teoriassa liikutaan yksinkertaisessa asiassa. Attritiohan tarkoittaa omien lelujen määrää, verrattuna vastustajan jäljellä oleviin leluihin. Teoriassa tän voisi yksinkertaistaa vaikka johonkin prosenttilukuun "Mulla on 85% armeijasta jäljellä, kun vastustajalla enää 40%, en voi hävitä", mutta käytännössä tämä ei toimi, koska eri matseissa eri napeilla on eri arvo. Esim. jos pelaan Kruegerlistalla, jossa on pari sutta ja Geomancer jalkaväkilistaa vastaan, haluan ennemmin että sudet kuolee ekana, koska haluan pitää Chain Lightningit käytössä loppuun saakka. Toisaalta jos samalla listalla tulee pelkkiä roboja vastaan, Megalithi on ekana jonossa kuolemassa ja suojelemassa susia. Tai toisaalta jos molemmilla pelaajilla on kaksi heviä ja casterit jäljellä, tilanne voi näyttää tasaiselta. Sitten jos toisella puolella onkin kovaa lyöviä ja kestäviä norsuja ja toisella puolella Woldwardeneita, voi tilanne oikeasti olla aika epätasainen. Attritioetu onkin se mitä koko pelissä yleensä pyritään tekemään: Tapetaan enemmän vastustajan nappeja kuin mitä vastustaja tappaa iteltä.

Viimeisenä esiteltävänä resurssina on sitten se tempo eli miten hyvissä asemissa omat napit on kentällä, verrattuna vastustajan positioon. (Tempo tuntuu vähän keskinkertaiselta termiltä tähän, mutta muistaakseni tätä termiä ovat viljelleet Mommin podcasteissä, joten kopsasin käyttöön. Board position vois olla toinen vaihtoehto, mutta pöytätilanne/positio tms tuntuu vähän kankealta käyttää, joten tällä mennään toistaiseksi.) Tempo liittyy hyvin kiinteästi skenun pelaamiseen, mutta suoraan CP-vertailua ei voi käyttää. Kuitenkin, käytännössä puhutaan siitä, kumpi on etulyöntiasemassa skenupelissä. Voi olla että tilanne on edelleen 0-0, mutta toinen pelaaja on voinut saada hirveän edun tempossa voittaessaan aloituksen ja rushatessaan piraatit yli puolenkentän, jo ennen kuin toinen on saanut vuoroakaan. Toinen mitä huomaan puolestaan Retribuutiolla tekeväni, varsinkin Invictoreilla, on ottaa kunnon paikat juuri skenualueen ulkopuolelta. Vastustaja joutuu tekemään kiperän päätöksen: Joko tulee Invictorien (tai minkä vaan, mikä outthreattaa vihun) threattiin, ts. ottamaan alphastriken kunnolla naamaan, mikä yleensä johtaa ikävyyksiin, tai sitten luovuttamaan mulle skenupinnoja, mikä puolestaan kanssa johtaa ikävyyksiin.

Mihin tällä pitkähköllä resurssien esittelyllä olen pyrkimässä?

Monesti huomaan nykyään pohtivani erilaisia "vaihtokauppoja" resurssien välillä matsissa, ja miettien mikä johtaisi varmimpaan tulokseen. Ne ekan vuoron rushaavat piraatit saa edun tempossa, mutta jää jälkeen attritiossa kun vastustaja alphaa kunnolla. Ropeconin Who's the Bossissa piti eStrykerillä ottaa Scythean nassuun, jotta sain attritiossa kiinni, kun vastustaja käytti attritioresurssejaan "hukkaan". Jos käytän Rahnin fiittivuorolla vähän ylimääräistä aikaa, jään jälkeen kellossa, mutta mun pitäisi saada isohko etu attritiossa (tai toki casterkillikin sillon tällön).

Käytännössä siis näissä vaihtokaupoissa pitäisi aina tehdä mahdollisimman kannattavia diilejä. Mikä sitten on paras diili? No sehän riippuu toki miljoonasta eri asiasta, ja siinä tän pelin suola taitaa taas ollakin.

Käytännössä siis haluaisin tuoda esille tempon merkityksen pelissä. Oon huomannut itsekin että olen alkanut ymmärtää sen tärkeyden vasta viime aikoina, mutta välillä kuulostaa hassulta kuunnella kommentteja "Johdin attritiota ihan sikana, mutta se vaan kaivo jostain skenupinnat voittoon." tai "Vastustaja vaan tunki kaikki napit mun murhattavaks ja totta kai mun oli pakko tappaa ne. Harmittavasti se vaan sai dominoituu lipun voittoon just ennen ku olin murskaamassa sen armeijan selkärangan." kun näissä on voinut olla vastustajalla juurikin joku hyvä vaihtokauppa resurssien välillä mitä ei ole itse huomannut. Tai toisaalta "Vihu toi casterinsä chargettavaks, niin pakkohan mun siihen oli mennä." Oliko ihan pakko, tai oliko se paras plääni peliin?

Jeeep, semmoista tällä kertaa. Kaikki kommentit on taas hyvinkin suotavia, mielelläni näkisin tästä enemmänkin keskustelua. Voi vaikka aloittaa miten väärässä oon, niin saadaan ainakin pallo pyörimään... Tai sitten joku vois opettaa miten tätä peliä ajatellaan casterkillin kannalta, en vaan hiffaa.