Figuähky, kulta-ajan varjopuoli?

[Morze]

Tongin tässä vähän laatikoita ja alkoi lähestulkoon ahdistamaan, kun pelkästään yhden vetolaatikon takakulman raivaamisen jälkeen pöydällä lojui figuureja puolelta tusinalta valmistajalta. Jotenkin monipuoinen kokoelma tuntuu ajatuksena hankalammalta kuin yksipuolinen, itselleen on helpompi uskotella, että monotonisen figuurivuoren saa maalattua joku viikonloppu vaikka tiimityönä sitten kun joskus on aikaa ja viitseliäisyyttä. Monipuolisella figuurikokoelmalla saa pään pyörälle jo silkalla sen ajattelulla, eri tarvittavien värien, tekniikoiden ja muotojen kirjo on näennäisesti loputon.

Mikä ahdistaa enemmän on oikeastaan se, mitä en omista. Jo se, että olen pitkälti jämähtänyt tuttuun ja turvalliseen 28-32 mm skaalaan rajoittaa melkoisesti, mutta siitä huolimatta markkinoilla on pelkästään tässäkin skaalassa niin paljon enemmän tavaraa ja lisää tulee koko ajan. Huomattava osa tästä tavarasta on oikeasti hienoakin. Jo edes summittainen käsitys kaikesta julkaistusta materiaalista olisi harrastus itsessään. Kuitenkin sitä haluaisi periaatteesta tukea myös pikkufirmoja (ehkä taustalla vaikuttaa myös kivikautinen keräämisvietti, monesti tavara on jollain tapaa rajoitettua ainakin saatavuuden suhteen).

Sanovat, että elämme figujen kulta-aikaa, pitkälti kiitos internetin, jonka ansiosta pienelläkin lafkalla on mahdollisuus elää ja Kickstarterin tapaiset ilmiöt vielä voimistavat tätä runsaudensarvea ja valinnanvaran määrää. Rajoitettu budjetti auttaa, mutta silti sijoittaessa vaikkaa omiin ydinpeleihin mieleen hiipii ajatus, olisiko tämä raha pitänyt käyttää vaihteeksi johonkin muuhun.

Tälläinen pikkutunneilla raapustettu vuodatus. Koenko jonkinlaista maailmantuskaa vai pitäisikö tälläiset ensimmäisen maailman murheet lakaista kiltisti maton alle, painaa pää piiloon ja keskittyä niihin muutamaan peliin, jota pääsee välillä pelaamaankin?

[NorjanPaavi]

Kaksi ajatusta joilla itse olen asiat järjestänyt:

1. Siirryn pois GW:stä ja valitsen Skirmish:t (<-huomaa monikossa). Koska yhden GW armeijan rahoilla saa 2-3 eri skirmish pelien jengiä 2-3 eri peliin. -> Maalaaminen on kuitenkin ihan yhtä tuskaa oliko sulla 30 perus marinea vai läjä erilaisia jannuja.

2. Figuilu on kuitenkin sijoitus... Tai ainakin itse haluan uskoa näin. :)

(3.) Ei hätää meilla kaikilla on todennäköisesti sama ongelma.

[fho]

Pähkäilin samaa taannoin kun Hesarikaan tahdo enää mahtua postiluukusta kämppään edessäolevien avaamattomien boxien takia. Ratkaisuni, hain muutaman boxin lisää Fantasiapeleistä.. Hesarin voi kato lakkauttaa ja ostaa niilläkin rahoilla lisää tinaa :)

[smaxx]

Jos ostat figuja nopeampaan tahtiin kuin maalaat, niin kertyy maalaamatonta kamaa, joka ei koskaan tule maalatuksi. Siis ratkaisu on : osta sillä vauhdilla millä maalaat. Jos haluat ostella enemmän, maalaa enemmän. Jos ei maalaaminen nappaa, osta harvemmin. Uusien hankintojen sijaan maalaat. Tai myy pois ahdistavat napit, mitkä ei koskaan tulee maalatuksi tai käyttöön.

Tarjolla on niin paljon roinaa, että fho on ainoa joka sen kaiken tulee hommaamaan... Meidän muiden on pakko rajoittaa vaikka aiheen, skaalan, pelisysteemien tai jonkun mukaan :)

[El Capitan]

Mie muistan kun olin pieni, oli minulla haave jokaisen armeijan omistamisesta. Siistiähän se semmoinen olisi, jos kaverit voisivat vain muina miehinä tulla pelaamaan tai sitten joskus tulevaisuudessa omilla nassikoilla olisi hirveät määrät ukkeleita hajotettavaksi ja hukattavaksi. Päivässä ei kuitenkaan ole tarpeeksi tunteja ja kun vanhaksi kasvoi, pätäkkää alkoi olemaan tavaran ostamiseen näillä ihanilla Sotun hinnoilla, mutta aika laskikin olemattomiin niillä leikkimiseen. Yksikköä ei enää ihan niin maalaakkaan viikkoon kun pitäisi sitä ja tätä tehdä. Fikuvalikoimakin on maailmalla ihan hirveän suuri, että ihan pahaa tekee ajatella, mitä kaikkea minä omistan kun voisin omistaa nämä kaikki muut hienoudet.

Haave on edelleen olemassa vaikka itse en tykkääkkään mihin valitsemani peli, Faba, onkaan mennyt. Siirtyminen skirmishiin voisi olla paljon parempi syistä, jotka NorjanPaavi sanoi, mutta itselle massa ja suuret armeijat tuovat enemmän hupia kuin eri ryyppyjengien väliset kahakat. Muutenkin, vanhat edikat eivät mihinkään ole katoamassa ja ehkä ja kenties minä voin uudestaan jonain päivänä niitä pelata tai vaihtoehtoisesti GW tekee jälleen kerran itselleni sopivammat säännöt. Jokerivalintana myös voisi toimia omat säännöt, joista sitten nautin yksin oman kellarini varjoissa.

Oli haave olemassa tai ei, on pakko kyllä sanoa olon olevan jotenkin vapaa kun alkuvuodesta alkoi myymään kaikkea pois. Sattuuhan se kun pikkuisista luopuu ja vie huonompaan kotiin, mutta tosiasiahan on se, että Hesarin on tultava siitä postiluukusta. Jos jollain armeijalla ei ole tehnyt mitään moneen vuoteen ja se istuu ja istuu "tee joskus" listalla, miksi minä en voisi muuttaa sen olomuotoa johonkin toiseen? Tällä hetkellä makarooni ja jauheliha on paljon hyödyllisempää kuin pölykerroksen harmaalla teemalla oleva armeija X. Kyllä minä teidät sitten joskus uudestaan ostan. Ehkä paljon hienommilla fikuillakin, jos luoja sen vain minulle suo. Tai vielä parempaa. Itse skulptaamilla nappuloilla.

Edelleen tässä talossa on muovia enemmän kuin laki sallii, mutta omaksi ilokseni se kaikki on käyttökelpoista, melkein valmista. Ja kun sanon valmista, tarkoitan oikeilla baseilla ja 30% maalattuja kokonaisuudessaan. Siitä on hyvä jatkaa ja kun en vaadi itseltäni normaalia tasoani vaan laitan kaikki hienoudet blendeineen ja shadetuksineen "tee joskus" listalle, voi nämä armeijat siedettävässä ajassa tullakin valmiiksi. Perusvärit + wash ei ole silmääni miellyttävä loppujälki, mutta kyllä ne siitä komistuvat jonain päivänä. Kunhan menevät maaleihin, se riittää toistaiseksi ainakin minulle.

Kyä tää tästä. Yksikkö/vuosi on maalaustahtini. Siinä sivussa sitten palkkamaalausta kunnon tr00 Capu-tasolla, niin saan sitten expaa leveleihin, että omista nappuloistani tulee vielä hianoommat. Mutta itku siinäkin hommassa tulee kun katselee ja etenkin selittää kaverille, miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen minulla on näin vähän maaleissa joukkoja. No kun mie myin ne kaikki, ostin uudet ja identtiset nappulat tilalle ja maalasin kaverille kaksi armeijaa...

[Morze]

Itselläni ei ole enää samanlaista painetta ostaa pelin jokaista armeijaa, enemmänkin ostaa armeija joka peliin. Kun suosii skirmishejä, ei tämä tarkoita kuin n. 10 nappulaa per peli, jonka jälkeen "velvollisuuteni" peliä kohtaan on täytetty. Tosin jos ostaa jotain kauhean eksentristä, pitäisi sitä kai ostaa kaksi startteria, kun sitten voisi demottaakin ehkä jossain ja figuureilla pääsisi pelaamaankin pelin tai pari. Sitten onkin nappuloita jo tuplasti. Ehkä pitäisi luopua ajatuksesta päästä pelaamaan pelejä, jota kukaan toinen Suomessa ei pelaa ja tuskin kuullutkaan ja tyytyä ostamaan näistä jokin yksittäinen hienompi nappula maalattavaksi. Toisaalta Dropzone Commanderin aloitussetti ilmestyy tässä kuussa ja vaikuttaa todella hienolta gummisetiksi...

[smaxx]

Ei Suomessa laajemmalti pelata kuin fabaa, 40k:ta, masiinaa ja flamesia. Kaikki muut on enemmän maalausharrastuksia, joita voi pelata ehkä pelin tai kaksi vuodessa, riippuen siitä kuinka isolla paikalla vaikuttaa, ja onko kavereissa samanhenkisiä. 20 nappulaa ei kuulosta kovin isolta urakalta, vaikka tekisi vähän viimeistellympääkin jälkeä. Semmonen peli tai kaksi vuodessa pelaaminen on vaan aika lassipalloa, kun ei kuitenkaan kumpikaan niitä sääntöjä osaa tai ole sisäistänyt... Hail Caesaria esimerkiksi on nyt tullut pelattua ehkä joku kuutisen peliä, ja saattaa olla että säännöt alkaa olla jotenkuten hallussa. Parin kolmen pelin jälkeen tuli vielä isojakin sääntövirheitä. Ja HC:n säännöt on tosi yksinkertaiset. Fabaa tulee pelattua enemmän kuin peli viikossa, ja siitäkään ei sääntöjä muista :)

Eli tunnustetaan suosiolla, että maalaamisesta ja keräämisestähän tässä oikeasti on kyse, useimmiten. Ja aina jos pelaa 'eksoottisempaa' peliä. Paitti kerhon eksoottisen keskiviikon jätkät on kyllä onnistuneet noita exoottisempiakin tahkoamaan oikein kunnolla :)

[Morze]

Ei Suomessa laajemmalti pelata kuin fabaa, 40k:ta, masiinaa ja flamesia. Kaikki muut on enemmän maalausharrastuksia, joita voi pelata ehkä pelin tai kaksi vuodessa...

LIES!

Tai siis, ei oikeasti vaadi montaa kaveria pelaamaan ja pelitahti onkin helposti kerran-kaksi kuukaudessa ja se onkin jo paljon mielekkäämpi tahti.

Riippuu aika paljon pelistä, miten paljon sitä tulee tahkota osatakseen. Joku faba nyt on sellainen sillisalaatti, että vaatii aika rennon asenteen pelaamiseen. Sitten vaikka Edenin oppii siihen verrattuna yhdessä illassa. Skirmisheissä on usein sekin hyvä puoli, että kaksikin peliä (joissakin jopa enemmän) ehtii pelata putkeenilman että siihen menee koko iltaa.

[Haddock]

Hyvinkin tuttua. Itselläni oli vielä vähän päälle vuosi sitten vähintään pienikokoinen armeijallinen jokaista faban rotua (poislukien ogret) ja lähestulkoon yhtä paljon krääsää 40khon. Lisäksi vielä useimpaan GWn specialist gamesiin noin viitisen possea, plus hirveä läjä skirmishpelejä, joista moneen vähän kaikkia faktioita, kun eihän se noin 10-20 figua per faktio ole niin paljon. Lisäksi kaikkia "ihan kivoja" figuja sieltä täältä, sekä roolipelejä ja muuta lähiharrastus-tauhkaa laatikkokaupalla. Mitäkö siitä hyödyin? Hirveästi stressiä, ja harrastukset jämähtivät käytännössä kokonaan, koska en tiennyt mistä lähteä setvimään sitä typerää rojuvuorta, eikä oikeastaan kiinnostanutkaan. Pyörivät silti kokoajan mielessä häiritsemässä ja veivät hirvittävästi tilaa.

Mitäkö tein? Myin suurimman osan pois hyvin huokeaan hintaan. Fiilis oli mahtava ja nyt maalaaminen on taas lähtenyt käyntiin ja ollut jopa miellyttävää. Pelaamiseenkin olisi taas intoa. Asuntokin on paljon järkevämmässä kunnossa eikä enää ole pakonomaista tarvetta hankkia kaikkea. Pikkufirmojen skirmishpeleihin ei enää ole lähes ollenkaan innostusta, kun ei niitä kovin usein pääse pelaamaan, jos ollenkaan. Siistillä skulptilla ei enää ole mitään itseisarvoa, ellei sitä voi oikeasti käyttää jossain.

Ongelmaksi tosin jäi nykyinen figumäärä. Fabaan jäi armeijoita neljä ja 40khon viisi, kun niitä pääsee usein pelaamaan ja molemmat ovat mukavan rentoja illanviettopelejä sääntömekaniikastaan huolimatta. Mutta siinäkin tuntuu olevan liikaa. Jos suurin osa armeijoista ei olisi vanhaa metallia, olisivat nekin päätyneet pois kaapeista. Mitä esimerkiksi tehdä vanhalla metalliempirellä? Säästääkö koko monisatapäinen armeija? Säästääkö vain skirmishpoppoo, jolla pelata jotain vaihtoehtosääntöjä? Tällöin tosin mitään siistejä sotakoneita ei kannata jättää, turhakkeita kun ovat. Vai maalaisiko vain muutaman vitriiniin, jolloin ne menevän kategoriaan turhat koriste-esineet, jotka keräävät pölyä ja saavat asunnon sekaisemman näköiseksi? Pienen (1500p?) listan voisi jättää, mutta se lista on ensi kirjan pistemuunnosten jälkeen todennäköisesti laiton. Jos kaikista vain hankkiutuisi kylmästi eroon, se voisi alkaa harmittaa myöhemmin. Kolottavaa Empire-hammasta en voi auttaa nykyisillä muovihirvityksillä, kun GWn nyky-estetiikka ei vain itseäni mitenkään kiinnosta.

Necromundajengit ja Mordheim-tiimit eivät nyt vie paljoa tilaa, mutta entä Epicin ja Battlefleet Gothicin armeijat ja laivueet? Niiden pelaajia ei hirveästi löydy, Epicciin en tunne täältäpäin ketään. Epic-mariinit nyt mahduttaa vaikka rasiaan, mutta entä kuusi armeijaa titaaneineen? Lisäksi näihin peleihin kuuluvat lisätilaa vievät maastot. Jos osasta armeijoita eroaa, pitäisi päättää mitkä karsii ja miksi. Molempia pelejä vielä yhdistää se, että GW on lopettanut kaiken jälleenmyynnin ja niiden figut ovat hävyttömän kalliitta eBayssä. Jos sääntöjärjestelmät ja kummankin pelin visuaalisuus ei olisi GWn parhaita, voisi niistä helposti erota. Nämäkin menevät siihen kastiin mistä eroamista ei haluaisi joutua jälkeenpäin katumaan.

Itse olen valitettavasti niitä, jotka kaipaavat kovasti vaihtelua. Siksi itselleni ei sovi se, että rajoittaisin itseni yhteen armeijaan per peli. Tällä hetkellä keskityn yhteen armeijaan ja mietin sitten jälkikäteen tarvitsenko muita, vai onko yhdenkin armeijan maalaaminen itselleni liian hajottava projekti. Ennen näin olisi ollut, nyt tosin maalaushetkeä oikein odottaa ja pyörittelee mielessään maalausideoita. Ehkä kun yksi armeija on koossa ja väreissä, pystyn paremmin sanomaan teenkö muilla mitään, tai haluanko varastoida niitä siltä varalta että niillä harvakseltaan voisi pelata, tai edes laittaa kokoon. Epiccejäkin alkaa tuolla logiikalla kyseenalaistamaan, kun en ole ainakaan kolmeen vuoteen niillä pelannut. Silti niitä lojuu kuusi armeijaa vintillä.

Oli miten oli, nykyään on vain aivan turhan helppo kasata nurkkiinsa ylenpalttisesti krääsää, eli sitä sitten opiskelijabudjetilla tai palkalla. Itse olen huomannut viimeisen vuoden aikana, että vähemmälläkin pärjää eikä edes harmita karsia turhakkeita. Prosessi ei tosin ole ollut nopea, ensin olen vähän epäröiden luopunut jonkin skirmishpelin yhdestä faktiosta, sitten vähemmän innostavasta faba-armeijasta, sitten jostain skirmispelistä mitä ei kuitenkaan tule pelattua jne. Lopulta karsiminen kasvaa, kunnes jää jäljelle ne tavarat, millä on oikeasti jotain väliä. Niistä onkin sitten hankalampi luopua. Olo silti paranee kokoajan ja harrastuskin tuntuu vähemmän aikaa ja rahaa syövältä hirviöltä vaan pikemminkin kivalta puuhastelulta. Samalla olen vähän myös miettinyt mitä figupeleiltä haluan (ei kilpailuhenkisyyttä) ja päässyt sitä kautta eroon siitä asenteesta, että jotain pitäisi ostaa vain siksi että se on hyvää pelissä.

[Oskari]

Laatu > Määrä.

Nykyään erilaista figua puskee esiin joka tuutista. GW:n julkaisutkin muuttuvat jatkuvasti massiivisemmiksi. Koko ajan kaikilla valmistajilla näyttäisi olevan hirvittävä paine julkaista jotain uutta ja hienoa. Laaduntarkkailu ja karsinta vaan näyttäisi usein jäävän tekemättä tai puutteelliseksi. Seurauksena tarjolla on paljon kaikenlaista, mutta harva uus nappi miltään valmistajalta herättää sellasta toi on aivan pakko saada reaktiota. Eniten ärsyttää jatkuvat gw kloonit, jotka ei kuitenkaan pysty tarjoamaan parempaa kuin mitä GW on parhaina aikoinaan tarjonnut.

Figu puolella on käynyt vähän sama kuin musiikki puolella viimeisen vuosikymmenen aikana, tarjontaa kyllä pisaa kun tekniset edellytykset ja kustannukset ovat paljon halvempia. Nykyään kuka vaan voi pikkupajassa himassa valaa figuja ja myydä niitä netin välityksellä. Ennen maineen ja näkyvyyden saamiseksi tarvittiin oikeasti laadukkaita tuotteita. Sama kun nykyään kaiken kokoiset ja tasoiset bändit on netissä esillä, niin uutta laadukasta musiikkia on ihan tuskasen vaikee löytää.

Silti nykyään harvoin esim. GW julkaisee figuja, joista voisi tosissaan tulla ajan kanssa klassikoita. Lähinnä kriteereiksi on muodostunut tarjota mahdollisimman paljon kaikenlaista ja väkisin keksiä jotain uutta ja ihmeellistä. Vielä 90-luvulla ja 2000-luvun alussa GW:llä oli sentään arvostelukykyä figujen kanssa, eikä kaikkia ideoita julkaistu. Niin kun ei pidäkään julkaista, esim. centurionit ois saanut jäädä sinne suunnitelijansa päähän.

[smaxx]

Nykyään kuka vaan voi pikkupajassa himassa valaa figuja ja myydä niitä netin välityksellä. Ennen maineen ja näkyvyyden saamiseksi tarvittiin oikeasti laadukkaita tuotteita.

No, musta toi on vaan hyvä juttu. Mitä ihmeellisempiin aiheisiin on paremmin figuja saatavilla, ja sehän on hyvä homma. Tietysti tason pitää olla sopivalla tasolla silti. Otetaan nyt vaikka Baker Companyn Winter War suomalaiset ja neukut - loistohomma. Vastaavasti kickstarteissa ja jaossa on monenlaiseen aiheeseen figuja. Ei siitä tartte ahdistua, ostaa ne mitä haluaa, ja mille kuvittelee käyttöä olevan. Samalla GW:n ja muiden vakiintuneiden toimijoiden on pidettävä tasoa kovana ja laadullista etumatkaa yllä. Etumatkan olemassaolo on tietysti etenkin taiteellisessa mielessä makuasia.

Tosta öhkypuolesta : itselläkin on kyllä hyllyssä roinaa, mitä ei ole tullut aikoihin käytettyä, eikä ehkä koskaan käyttöä tule. Tarttis laittaa myyntiin, ja varmaan laitankin. Turhaan ne hyllyssä on, vaikka autotallin hyllyillä sinänsä tilaa onkin.

[Dolmot]

Mitähän kaikkea tästä voisi tarinoida. Siitä voidaan taas aloittaa, että figuiluun ja kaikkiin muihinkin harrastuksiin pystyy aina käyttämään kaiken rahan ja vapaa-ajan. Jos ei ole rahaa, tehdään käpylehmiä. Kun oli vain summittaisesti kohdettaan esittäviä lyijyvaluja, ostettiin silti. Paremmasta ei tiedetty ja mielikuvitus paikkasi loput. Kun lähikaupasta sai vain hammeria, ostettiin sitä ja ihan varmasti sai muutettua kaiken rahansa tinaksi. Yhden armeijan päälle toinen ja viides ja vielä joku varianttilista. Jos harrastajilla näkyy olevan väljää rahaa, joku keksii aina miten rahastaa. Raha keksii aina, miksi sen pitäisi mennä kauppaan. Kaupasta saa tavaraa. Se kertyy nurkkiin kun ei rahalla ostettua ja ehjää voi poiskaan heittää. Tämä ei ole muuttunut.

Mikä sitten on muuttunut? Ehkä juuri se, että erilaisia tuotelinjoja voi lanseerata valtavan määrän kun ei ole enää mikään pakko saada kaupasta hyllymetrejä. Yksi skulptaaja ja yksi verkkosivun rustaaja (joskus sama henkilö) saavat tuosta vain töräytettyä Kickstarterin pystyyn ja yhtäkkiä rahaa alkaa virrata toiselta mantereelta. Ennen internetiä tämä toimi paljon kankeammin. Piti voidella vakuuttavasti kivijalkakauppiaita tai toivoa, että joku osaisi kaksirivisen lehtimainoksen perusteella tilata A4-postimyyntikataloogin. Valmistajatkin ehkä panostivat enemmän taattuun tavaraan. Prosessi oli hidas. Nyt Bob Olley kickstarttaa steampunk-kääpiöitä. Minä tiedän tästä ennen kuin kampanja on alkanutkaan ja haluan ne, ilman mitään konkreettista käyttötarkoitusta. Satasella saa voittoisan perhepakkauksen. Kahdella sadalla saa tukkuperhepakkauksen, komentoryhmän, tarra-arkin, viirin ja pipon. Ensi viikolla ilmestyy jo jotain ihan muuta. Mahtavaa ja toisaalta pelottavaa.

Hyviä syitä ostaa, ruksaa osuvat:

• Tämä on upouutta.
• Tätä oli jo ennestään joten täydennetään.
• Kun tämän ostaa, kokoelma X on lähes valmis.
• Pidän pelimekaniikasta.
• Pidän teemasta.
• Pidin kirjasta/elokuvasta/ropesta/tietsikkapelistä.
• Pidän skulptaajasta.
• Pidän konseptista.
• Tällä irtoaa voittoja.
• Tällä irtoaa kunnioitusta.
• Tästä irtoaa huumoria.
• Sain tosi halvalla.
• Sain aika halvalla.
• Ei tämä nyt niin paljon maksa.
• Tinan hinta voi nousta.
• Tämä voi mennä pois myynnistä.
• Tämä on rajoitettu painos.
• Tätä pelataan varmasti puolen vuoden päästä joten paras varautua ajoissa.
• Tätä voi tarvita johonkin.
• Tämän olen aina halunnut tehdä.
• Tämä on niin mahtavaa että pitää saada.
• Tämä on niin älytöntä että pitää saada.
• Tämän teen eläkkeellä.
• Tätä on vaikea saada muualta.
• Jos nyt ei osta, maksaa itsensä kipeäksi eBaylla.
• Tämän voi myydä voitolla eBaylla.
• Tämän saa kätevästi samaan pakettiin muiden kanssa.
• Tästä saa tukkualennusta eli säästää.
• Kun nyt ollaan kaupungissa/maassa X, pitäähän täältä jotain ostaa.
• Muillakin on joten hypätään kelkkaan.
• Kellään muulla ei ole joten ollaan omaperäisiä.
• Edellinen lista/armeija/peli on jo niin nähty.
• Edellisellä tuli selkään.
• Edellinen versio on vanhentunut.
• Uusi versio on parempi.
• Uusi sekä vanha versio yhdessä tuovat lisäväriä/massaa.
• Enempi parempi.
• Tuetaan hyvää projektia.
• Tuetaan tekijää/myyjää jolla menee huonosti.
• Saan hitosti stretch-bonuksia.
• Saan eksklusiivibonuksia.
• Saan ensimmäisten joukossa.
• Palkitsen itseni.
• Ostan koska se tuntuu hyvältä idealta yhdessä promillessa / aineissa.
• Ostan tavan vuoksi.
• Ostan koska raha polttaa taskuissa.
• En tiedä miksi ostan mutta ostan silti.

Pisteet voi laskea avaamalla varastohuoneessa pari pölyistä pahvilaatikkoa.

Ensi jaksossa: hyviä syitä olla myymättä.

[maxxon]

Kamaa on kertynyt varastoon sen verran, että suhtaudun nykyään äärettömän nihkeästi peleihin joita on pakko pelata wirallisilla figuilla. Saatan silti ostaa ko. pelin figuja, jos ne mielestäni näyttävät hyviltä mutta varsinainen pelaaminen ei kiinnosta pätkääkään. Näin on mm. mun WM/Hordes -kokoelman kohdalla.

Ennen wanhaan julkaistiin sääntöjä joko kokonaan ilman figuja tai figut olivat valinnainen lisä. Esim. Full Thrustia en ole pelannut juuri ollenkaan pelin virallisilla figuilla, vaikka niitäkin joskus muutaman ostin. Nykyään mitään ei julkaista ainakaan F/SF -puolella ilman mukaan naitettuja ukkoja ja erilaisilla kikoilla (esim. blisterien mukana tulevat stattikortit) yritetään estää vaihtoehtoukkojen käyttö. Historiallisella puolella meno on onneksi vielä vähän rennompaa.

Varsinaiseen aiheeseen palataksemme, olen ostanut Kickstartterista tänä vuonna varmaan 500 figua. Jahka niitä rupeaa ropisemaan postilaatikosta, saa nähdä hiljeneekö ostotahti vai ei...

[Zodfrey]

Dolmot, tuo lista on aivan mahtava! :-) Monet noista syistä toimivat kaiken lisäksi vielä melkein mihin tahansa turhaan osteluun, tietokonepeleihin, elokuviin, musiikkiin, koriste-esineisiin tai välineurheilulajeihin (ekana tulee mieleen pyöräily).

[smaxx]

Nyt Bob Olley kickstarttaa steampunk-kääpiöitä. Minä tiedän tästä ennen kuin kampanja on alkanutkaan ja haluan ne, ilman mitään konkreettista käyttötarkoitusta. Satasella saa voittoisan perhepakkauksen. Kahdella sadalla saa tukkuperhepakkauksen, komentoryhmän, tarra-arkin, viirin ja pipon.

Pakko... Saada... Höyrykäpsiä...

Bob Olley on tainnut saada vihiä villistä huhusta (by Harry@Warseer) että faban timeline etenee useamman sata vuotta. Ja höyrykääpiöt onkin kohta mainstreamia.

[Gorkiporki]

Figu puolella on käynyt vähän sama kuin musiikki puolella viimeisen vuosikymmenen aikana, tarjontaa kyllä pisaa kun tekniset edellytykset ja kustannukset ovat paljon halvempia. Nykyään kuka vaan voi pikkupajassa himassa valaa figuja ja myydä niitä netin välityksellä. Ennen maineen ja näkyvyyden saamiseksi tarvittiin oikeasti laadukkaita tuotteita. Sama kun nykyään kaiken kokoiset ja tasoiset bändit on netissä esillä, niin uutta laadukasta musiikkia on ihan tuskasen vaikee löytää.

Olen ainakin figujen suhteen vähän eri mieltä. Minusta nykyään on ihan pirusti hienoja figuja ja monet ovat ulkoisesti ja laadullisesti paljon vanhoja lyijykönttejä edellä. Minusta on pikemminkin hankalaa, kun on niin paljon kaikkea kivaa. Sitten kun vielä itse muistin tässä about pari vuotta sitten battlefield berlinin olemassaolon, niin sieltä sitä pienempien valmistajien (ynnä muiden) kamaa vasta tuleekin tilattua). Minulla on jostain yksittäisistä figuista varmuuden vuoksi joku 4-5 kappaletta, jos vaikka ...no jos vaikka maalaan sen ekan ihan huonosti ja putsaaminen olisi vaikeaa (muovi ja resiini figut). Pitää niitä nyt hankkia kun kerrankin saa :D Toki jossain tapauksissa se ei ole niin tyhmää. Nyt esim. kaduttaa, että en ajoissa hankkinut JMD miniaturesin demon-figuuria kahtena kappaleena, kun se on kai out of print (lopullisesti?).

Ei minulla nyt vielä mitään ahdistusta ole, mutta laskeskelin vähän, että jos maalaisin samaan tahtiin figuja kuin nyt niin nuo varastoni riittäisivät todennäköisesti ns. luonnollisella tavalla vanhuuteen päättyvän elämäni loppuajaksi (mikähän se miesten nykypäivän keskimääräinen elinikä nyt onkaan). Noissa Rackhamin figuissa menisi jo varmaan se 10-vuotta maalatessa ja sit siihen vielä kaikki muut päälle. Sitten jos vielä laskee, että vanhoja metallifiguja voisi maalata uudestaan niin ei tässä tarvitsisi enää ostaa kun maaleja. Tosin eihän se käy. Aina tulee jotain uutta kivaa mitä pitää hankkia. Odottelen jo, että koska bfb:n tulee niitä russian alternativesin kaaoskääpiä. Voin ihan vinkkinä sanoa, että nuo ovat jo pirun lähellä ihan virallisia kaamoskääpiä hattuineen yms (no jos ne siis uudistettaisiin forgen tyyliin). Kyllä niitä vielä mahtuu ihan sisätiloihin.

Kulta-aika ei vaan minusta sitten oikein ehkä näy siinä, että figupelejä juuri pelattaisiin Suomessa kauheasti tai että pelattaisiin juurikaan muita, kuin noita edellä lueteltuja. Se ei toki saatavuuteen ja valikoiman määrään toistaiseksi ole vaikuttanut eli siitä jos puhutaan niin kulta-aikojahan tämä on. Toki netti mahdollistaa aika monien juttujen melko helpon hankkimisen. Kyllähän siis gw:n pelejä yhä varmaan pelataan, mutta eikös se ole vähän notkahtanut sekin, kun on kaikkea muuta kilpailemassa huomiosta ja ajankäytöstä.